No nyt riitti. Olen lukenut yhden liikaa.
Olen saanut teistä kerrassaan tarpeekseni - ettekö osaa kuin toistaa itseänne?
Tällaista se on joka otsikon alla:
Petteri Ihan-Fiksu on päättänyt ilahduttaa älykkyyspalstan lukijoita kertomalla oman kantansa siitä, miksi Mensan tai-jonkun-muun testejä ei kannata ottaa vakavasti, vaikka hän itse niissä kertoo hyvin pärjänneensäkin. Kertoo, jotta kukaan ei vahingossakaan kuvittelisi hänen arvostelevansa niitä oman niitä kohtaan tuntemansa katkeruuden johdosta. Hän sanoo, että tärkeintä on kuitenkin kokonaisuus, ei mikään yksittäinen ominaisuus, joita testit mittaavat.
Essi Empatia lukee Petteri Ihan-Fiksun kirjoituksen, ja vastaa: "Tunneäly" eikä sitten paljon muuta. Tällä hän tarkoittaa, että hänen mielestään älykkyys on sitä, kuinka kivoja ihmiset ovat toisilleen.
Paikalle saavuttuaan Kalle Kyynikko suivaantuu Essin väitteestä tyystin ja haluaa loata Essin kirjoitusta osoittamalla siitä kaikki pienimmätkin ja asiaan kuulumattomimmat epäkohdat. Kalle Kyynikko väittää, että äly on älyä ja kiltit ihmiset ovat kilttejä ihmisiä ja että kaikenmoiset hömppäkeisarit tahtovat vain jonkin syyn kutsua itseään älykkääksi, vaikka eivät sitä olisi.
Essi Empatia vastaa peruskoulutasoisella suomen kielellään, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki olisivat kivoja. Joskus hän sanoo: "viisaus" ja perään banaalin sananparren tai "sosiaalinen älykkyys" ja perään banaalin kertomuksen siitä, miten surullista on, että kaikki eivät viihdy toistensa seurassa.
Kalle Kyynikkoa vituttaa Essin asenne, sillä Essin määritelmän mukaan ei Kalle ole älykäs, vaikka hän omasta mielestään selvästi on - ainakin testien perusteella. Kalle Kyynikko tykittää osittain nokkelalla, agressivisella sanankäytöllään Essin pehmoisen tekstin reikäjuustoksi, eikä Essi enää vastaa.
Mirjami Peesaaja antaa Kallen kieltämättä hupaisille kirjoituksille arvoa ja sanoo "Hyvä, hyvä - olen samaa mieltä!"
Kallen ego kasvaa vuoren kokoisesta Jupiter-planeetan kokoiseksi.
Keskustelun jo lähes hiivuttua sisään marsii kirjallisesti täpärästi puolilahjakas Heikki Humanisti, joka ystävällisesti valistaa kanssakeskustelijoitaan viiden sivun esseellä siitä, että älykkyys on kokonaisuudessaan vaikea määritellä, sillä siinä on monia osa-alueita. Heikki siteeraa esseessään kuolleita ja eläviä ihmisiä, filosofeja ja psykologeja, sillä nämä kuolleet ja elävät ovat joskus onnistuneet vakuuttamaan Heikin omalla asiantuntemuksellaan, ja kukaties - älyllään? Lisäksi Heikki tähdentää, että esim. Mensa on pelkkä eliittiklubi, jonka jäsenet ovat itsekeskeisiä ja pyrkivät ainoastaan tuomaan omaa älyään esille keinolla millä hyvänsä. Koska Heikki sitaatteineen ja viitteineen on nyt saanut ilmaistua mielipiteensä tästä asiasta, kertoo hän - tosin erittäin tahdikkaasti ja kohteliaasti - että mielipiteensä ilmaiseminen tästä asiasta on kerrassaan hölmöä ja lapsellista ja että keskustelu on syytä päättää tähän, sillä hän on sanansa sanonut.
Keskustelu virkistyy, sillä Maija Mensalainen ei pidä siitä, että Heikki, vaikka taitavasti siteeraakin milloin ketäkin, ei loppujen lopuksi tiedä sen enempää asiasta kuin kukaan muukaan. Hän ei myöskään ilahdu Heikin ennakkoasenteesta Mensalaisia kohtaan. Myös Essi Empatia saa osansa Maijan ärsyynnyksestä, sillä Essin mielestä kaikki, jotka eivät ole Essin kavereita tai joista hän ei ensinkään pidä ovat epä-sosiaalisesti älykkäitä, kuten Essi asian ilmaisisi.
Mirjami Peesaaja antaa Maijan mielipiteelle arvoa ja sanoo "Hyvä hyvä - olen samaa mieltä!"
Maija Mensalainen ei voisi vähempää välittää.
Pentti Testeissä-kunnostautunut kertoo Cuttel & Cuttel culture fair testistä, jota Mensassa käytetään. Hän kertoo kyselijöille, että matemaattisella tai kielellisellä lahjakkuudella eikä koulutustasolla ole testituloksiin sanottavaa vaikutusta.
Putte Perushenkilö haluaa tietää, mitä merkitystä tuollaisella numeroarvolla on - siis _elämän_ kannalta. Hän luki aikoinaan lukiossa lyhyen matematiikan.
do
jne.
jne.
jne.
jne.
jne.
jne.
jne.
jne.
loop
Niinpä niin.
Nyt riitti!
31
1358
Vastaukset
- niin
Ja sitten tulee se yksi jonka mielestä kaikki muut toistelevat omissa lokeroissaan omia rajoittuneisuuksiaan ja joka jää yksin edustamaan sitä kirkastuneinta, kaikista rajoittuneisuuksista irtipäässyttä näkökulmaa.
Hohhoijaa.- zieber
...juuri hän on Heikki Humanisti.
- olet?
Loop loop antiloop. Onko kivaa vääntää ohjelmakoodia hiirenä? Voi kun elämä on epäreilu.
Onneksi saat ainakin muutaman viestin Pentti Persepanolta ja Kirsi Kitsaalta. - Triple Nine
Sepä oli hauska ja ah´ niin osuva analyysi täällä vellonneesta keskustelusta ja keskustelijoista. Älä nyt vielä heitä kirvestä järveen. Sinun tekstejäsi on ollut miellyttävää lukea.
Triple Nine aka Kalle aka Pentti- valikoimasta
kuitenkin vielä puuttui siskosi opiskelu- ja kämppäkaveri.
- Triple Nine
valikoimasta kirjoitti:
kuitenkin vielä puuttui siskosi opiskelu- ja kämppäkaveri.
Olen edelleen pahoillani asiattomasta herjauksestani. Jos olisin tiennyt, että se sattuu sinun noin syvästi ja kauan, olisin jättänyt kyseisen asian kertomatta. Anteeksi.
- traaginen
Triple Nine kirjoitti:

anteeksipyyntö. Totta kai saat anteeksi - lupaan etten enää edes yritä pitää lystiä sekoilujesi kustannuksella - mutta, loppujen lopuksi, mitä sinulle pitäisi oikein antaa anteeksi?
Jos olet sortunut "asiattomaan herjaamiseen", minkä siinä olisi pitänyt minuun vaikuttaa ja miten? Ei kai sinulla voi olla mitään todellista tietoa sen enempää älykkyydestäni kuin muistakaan persoonallisuuteni ominaisuuksista - ja kai minulla itselläni joka tapauksessa on noista asioista parempaa tietoa kuin se mitä sinä nettipalstalla voit tarjota? Jos siis olet sortunut "asiattomaan herjaamiseen", se voi kertoa jotain vain sinusta, ei minusta.
Mitä jää jäljelle? Miksi pyytelet anteeksi? Traagista anteeksipyynnössäsi on sen sävy. "Jos olisin tiennyt, että se sattuu sinun noin syvästi ja kauan, olisin jättänyt kyseisen asian kertomatta." Nöyryyttäkö? Ehkä et itse näe, että tämäkin lause yrittää kertoa jotain sinun potentiaalisesta kyvykkyydestäsi verrattuna minun avuttomuuteeni. Olet lähtökohtaisesti käpertynyt omaan ylemmyyteesi, ja näköjään on turhaa lohkoa siitä vitsiä. Viesti ei mene perille. - Triple Nine
traaginen kirjoitti:
anteeksipyyntö. Totta kai saat anteeksi - lupaan etten enää edes yritä pitää lystiä sekoilujesi kustannuksella - mutta, loppujen lopuksi, mitä sinulle pitäisi oikein antaa anteeksi?
Jos olet sortunut "asiattomaan herjaamiseen", minkä siinä olisi pitänyt minuun vaikuttaa ja miten? Ei kai sinulla voi olla mitään todellista tietoa sen enempää älykkyydestäni kuin muistakaan persoonallisuuteni ominaisuuksista - ja kai minulla itselläni joka tapauksessa on noista asioista parempaa tietoa kuin se mitä sinä nettipalstalla voit tarjota? Jos siis olet sortunut "asiattomaan herjaamiseen", se voi kertoa jotain vain sinusta, ei minusta.
Mitä jää jäljelle? Miksi pyytelet anteeksi? Traagista anteeksipyynnössäsi on sen sävy. "Jos olisin tiennyt, että se sattuu sinun noin syvästi ja kauan, olisin jättänyt kyseisen asian kertomatta." Nöyryyttäkö? Ehkä et itse näe, että tämäkin lause yrittää kertoa jotain sinun potentiaalisesta kyvykkyydestäsi verrattuna minun avuttomuuteeni. Olet lähtökohtaisesti käpertynyt omaan ylemmyyteesi, ja näköjään on turhaa lohkoa siitä vitsiä. Viesti ei mene perille.Kiitos. Juuri tuota reaktiota olin hakemassa.
Taisi alunperin kalahtaa kovasti, kun noin monta älähdystä on sen jälkeen kuulunut. Hyvä vaan, että olet itsekin asiasta epävarma. Sinulla on siis mahdollisuuksia.
Sävy oli juuri sellainen, kuin sen kuului ollakin. Nöyryyttäkö? Ei. Tulkintasi on minulle mieluinen:-) - traaginen
Triple Nine kirjoitti:
Kiitos. Juuri tuota reaktiota olin hakemassa.
Taisi alunperin kalahtaa kovasti, kun noin monta älähdystä on sen jälkeen kuulunut. Hyvä vaan, että olet itsekin asiasta epävarma. Sinulla on siis mahdollisuuksia.
Sävy oli juuri sellainen, kuin sen kuului ollakin. Nöyryyttäkö? Ei. Tulkintasi on minulle mieluinen:-)vastaus.
Minusta on taas huono juttu, että olet asiasta noin varma. Sinulla ei siis ole mahdollisuuksia muuhun? - Triple Nine
traaginen kirjoitti:
vastaus.
Minusta on taas huono juttu, että olet asiasta noin varma. Sinulla ei siis ole mahdollisuuksia muuhun?Hanki ihmeessä apua, edes ammattimaista juttuseuraa, ihan itsesi takia. Vaikka turhaanhan minä yritän sinua siihen kannustaa. Jos sinulta puuttuu kokonaan sairauden tunne, niin mihinkäpä sinä sitä apua silloin tarvitsisit...
Toivottavasti sinulla on vielä läheisiä ihmisiä. Jos on, kuuntele edes heitä ja jätä nettihöpinät omaan olemattomaan arvoonsa. - tämä hyvä
Triple Nine kirjoitti:
Hanki ihmeessä apua, edes ammattimaista juttuseuraa, ihan itsesi takia. Vaikka turhaanhan minä yritän sinua siihen kannustaa. Jos sinulta puuttuu kokonaan sairauden tunne, niin mihinkäpä sinä sitä apua silloin tarvitsisit...
Toivottavasti sinulla on vielä läheisiä ihmisiä. Jos on, kuuntele edes heitä ja jätä nettihöpinät omaan olemattomaan arvoonsa.Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Tämän näkemyksen nyt naulaamme seinään ainoana alkuperäisenä ja oikeana, ja siitä pidettäköön kiinni kynsin, hampain ja terävin älynnystyröin.
Hyvää jatkoa sinullekin.
- äo.
Mutta miten tänne saataisiin vireä joukko neroja ja hyvin älykkäitä palstaa rikastuttamaan. Keksitkö keinon? Auttaisiko, jos kaikki tavikset poistuu?
- keinon
kun vielä joku keksisi kuinka hyvin älykkäät riskastuttaisivat keskustelua. Taitavat päinvastoin yksipuolistaa sitä.
- Nimimerkki unohtui
Joukossa saattaa ehkä myös olla joku älykäs tai vähemmän älykäs(mistäs sen tietää, kun ei älykkyydellä ole kunnollista määritelmää :). Hän kirjoittelee sitä sun tätä puolihuolimattomasti asettaen kyseenalaiseksi mitä milloinkin. Tarkoituksenaan ehkä testata, mitä reaktioita saa aikaan, tai kaivaa huuumoria esiin vaikka väkisin :-)
- jinni
kun eksyin tänne Älykkö-palstalle. Ja saa jäädä samalla viimeiseksi. Jopa huuhaa-palstalla on älykkäämpää juttua.
Ei silti, ihan huvittavia juttujakin siellä oli joukossa. Kuten kun joku koetti kyseenalaistaa älykkyystestien tarpeellisuuden ja siihen vastasi nimim. "ÄÖ177" otsikolla "Imeppä paskaa":
"No miksi hyvät pituushyppääjät hyppäävät pituutta?"
Muuten tuo oli ihan ymmärrettävää, mutta pieni kirjoitusvirhe siihen oli lipsahtanut; nimimerkkiin oli tullut ylimääräinen "1"-merkki siihen keskelle.- Nimetön
"Jopa huuhaa-palstalla on älykkäämpää juttua."
No nythän selvisi sinun käsityksesi älykkyydestä:)
- Spektaakkeli
Tyypittelyt ovat tapa aggregoida informaatiota. Tämän jokainen tekee omien kykyjensä puitteissa. Yleinen sääntö tässäkin on, että enempää ei voi nähdä kuin mitä omat kyvyt ja ymmärrys antaa myöten. Aivan erityisesti silloin kun aggregointi tehdään virheellisesti, mutta kuitenkin vakuuttuneena sen oikeellisuudesta, voidaan havaita vielä yksi keskustelijatyyppi lisää: perusteettomasti ylimielinen.
Perusteettomasti ylimieliselle on tyypillistä "nokkela" (nokkeluus vaatii mm. sitä, että ymmärretään asia, josta tehdään pilaa)sanailu ja "hauskat" tyyppikuvaukset. Tällaiset henkilöt ovatkin yleensä taitavia pilkkanimityksien keksijöitä, mutta useasti heidän kyvykkyytensä jää siihen. Tämän perusteettomasti ylimieliset usein hämärästi tiedostavatkin, sillä harvoin he tosissaan edes yrittävät argumentoida. He ovat kyllin älykkäitä ymmärtääkseen, ettei argumentointi ole heidän vahva puolensa.- Homo Genius
Tähän Yrjö "Perusteetta" Ylimieli varmaan tokaisisi ilman sen kummempaa argumentaatiota:
Tulihan Heikki "Se toinen" Humanistikin mukaan rupatteluun. - zieber
Homo Genius kirjoitti:
Tähän Yrjö "Perusteetta" Ylimieli varmaan tokaisisi ilman sen kummempaa argumentaatiota:
Tulihan Heikki "Se toinen" Humanistikin mukaan rupatteluun."Hyvä hyvä - olen samaa mieltä", huudahtaa Mirjami peesaaja
- zieber
Onnistuin näköjään ärsyttämään Heikki Humanistia.
Se on hyvä, sillä hän ottaa itsensä liian tosissaan. Heikki Humanisti osaa muotoilla sanomisensa taidokkaasti eikä mitenkään siedä, että _hänen_ kaikkitietävästä mielipiteestään tai kerrassaan monimuotoisesta kielenkäytöstään - hänhän käyttää sellaisia lahjakkaasti itse keksimiään sivistyssanoja, kuten 'aggregointi' - tehdään minkäänlaista pilaa.
Heikki Humanisti ottaa kaiken aivan mahdottoman paljon itseensä ja päättää, että mitkään hupiveikot eivät hänen silmilleen hypi, sillä hänen täysin kuviteltua arvovaltaansa on jotenkin mystisellä tavalla loukattu.
Heikki Humanisti kuvittelee tietävänsä, että hänen halveksimansa hupiveikko ei mitään muuta olekaan, sillä tietenkään eivät he, jotka tekevät - Herra siunatkoon - itse herra Humanistista pilaa, voi mitenkään olla järkeviä, arvostelukukyisiä ihmisiä.
Ainoa perusteettomasti ylimielinen täällä olette Te, herra Humanisti. Miten ihmeessä Te saatatte loukkaantua tästä? Ei tämä ollut Teille henkilöhohtainen loukkaus.
Minusta oli varsin sopimatonta Teiltä niputtaa minua ainoastaan tekonokkeliin pilkkanimitysten keksijöihin. Siinä sorruitte aivan perusteettomaan panetteluun.
Täysin samaan tekoon, josta syytätte minua.
Syy, miksi en ole ottanut selvästi kantaa tämän älypalstan keskusteluun on se, että tiedän aiheesta suunnilleen yhtä vähän kuin Te. Mieluiten otan selvän kannan vasta sitten, kun tiedän mistä puhun.
Kiitos. - tosiaan
zieber kirjoitti:

Kiitos.kirjoittaa ilmeikkäämpää tekstiä kuin sinä.
- Homo Genius
tosiaan kirjoitti:
kirjoittaa ilmeikkäämpää tekstiä kuin sinä.
Ja kuten kaikki viisaat ja kultivoituneet Heikit tietävät, niin sehän tarkoittaa automaattisesti sitä, että Heikit ovat aina oikeassa. Lainaankin tässä yhteydessä kansantaiteilija J. Leskistä ja totean, että Heikit pelkästään ja enimmäkseen "parfymoivat paskaa".

Kiitos.Teidän ja minun välillä on eräs selkeä periaatteellinen (strateginen) ero: en koskaan eksplisiittisesti väittänyt teidän olevan kuvaamani tyyppi. Sen sijaan te olette väittäneet minun edustavan "Heikki Humanistia" ja samaan hengenvetoon syytätte minua perusteettomasta panettelusta, siis juuri siitä, mistä itse minua syytitte.
Sinänsä minua ei kiinnosta jatkaa tätä "keskustelua" yhtään sen pidemmälle tällä linjalla ellette sitten halua seikkaperäisesti osoittaa yhteydet minun ja kuvaamanne henkilöhahmon kanssa. Eikä tässä pelkkä nimilappujen liimaaminen riitä, vaan vaadin tulkintaa, perustelua ja osoittamista. En kuitenkaan kuvittele aiheen käsittelemisen olevan mitenkään hedelmällistä, mutta jos joku haluaa siitä syystä tai toisesta keskustella, niin edellytyksenä on, että keskustelu aloitetaan ja sen sääntöjä kunnioitetaan.
Väitätte tietävänne älykkyydestä yhtä vähän kuin minä. Itse en voi tällaistä näkemystä hyväksyä siihen sisältyviä nähdäkseni virheellisten ennakko-oletusten vuoksi. Käsitykseesi sisältyvät ennakko-oletukset ovat ristiriidassa oman käsitykseni kanssa, jonka mukaan mitään ontologisesti itsenäistä "tiedettävää" älykkyydestä ei ole. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö älykkyyttä olisi olemassa.
Aggregointi ei suinkaan ole itse keksitty sivistyssana, vaan yleisesti käytössä oleva termi (käsite) kansantaloustieteessä. - nyt
Homo Genius kirjoitti:
Ja kuten kaikki viisaat ja kultivoituneet Heikit tietävät, niin sehän tarkoittaa automaattisesti sitä, että Heikit ovat aina oikeassa. Lainaankin tässä yhteydessä kansantaiteilija J. Leskistä ja totean, että Heikit pelkästään ja enimmäkseen "parfymoivat paskaa".
olet väärässä. Juice kirjoittaa myös hyvin ilmeikästä tekstiä.
- zieber
Spektaakkeli kirjoitti:
Teidän ja minun välillä on eräs selkeä periaatteellinen (strateginen) ero: en koskaan eksplisiittisesti väittänyt teidän olevan kuvaamani tyyppi. Sen sijaan te olette väittäneet minun edustavan "Heikki Humanistia" ja samaan hengenvetoon syytätte minua perusteettomasta panettelusta, siis juuri siitä, mistä itse minua syytitte.
Sinänsä minua ei kiinnosta jatkaa tätä "keskustelua" yhtään sen pidemmälle tällä linjalla ellette sitten halua seikkaperäisesti osoittaa yhteydet minun ja kuvaamanne henkilöhahmon kanssa. Eikä tässä pelkkä nimilappujen liimaaminen riitä, vaan vaadin tulkintaa, perustelua ja osoittamista. En kuitenkaan kuvittele aiheen käsittelemisen olevan mitenkään hedelmällistä, mutta jos joku haluaa siitä syystä tai toisesta keskustella, niin edellytyksenä on, että keskustelu aloitetaan ja sen sääntöjä kunnioitetaan.
Väitätte tietävänne älykkyydestä yhtä vähän kuin minä. Itse en voi tällaistä näkemystä hyväksyä siihen sisältyviä nähdäkseni virheellisten ennakko-oletusten vuoksi. Käsitykseesi sisältyvät ennakko-oletukset ovat ristiriidassa oman käsitykseni kanssa, jonka mukaan mitään ontologisesti itsenäistä "tiedettävää" älykkyydestä ei ole. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö älykkyyttä olisi olemassa.
Aggregointi ei suinkaan ole itse keksitty sivistyssana, vaan yleisesti käytössä oleva termi (käsite) kansantaloustieteessä.Älkää nyt viitsikö! Mainitsemanne periaatteellinen ero välillämme on aivan yhtä tyhjän kanssa. Vaikka ette suoraan sanonutkaan minun edustavan luomaanne tyyppiä, vihjailunne on niin vahvaa, ettei epäilykselle jää sijaa. Ette voinut järkevänä ihmisenä olettaa minun vetävän mitään muita johtopäätöksiä.
Pyytäisin anteeksi, mutta tämä on taas niin tyypillistä: olen tuntenut yhden heikkihumanistin liikaa. Oikeastaan voin pyytääkin anteeksi - en liene ollut täysin korrekti. Siirryn saman tien sinutteluun, sillä alkuperäinen teitittelyni johtui vain pyrkimyksestäni kuulostaa mahdollisimman töykeältä, ei suinkaan kohteliaisuudesta - myönnetään. En saavuttane mitään vihamielisyydellä.
Mutta sinä kyllä edustat heikkihumanistia - ainakin täällä. Tunnen (ei välttämättä valitettavasti) useita heikkihumanisteja. Heitä yhdistävät epämiellyttävät piirteet ovat seuraavat:
1. He eivät puhu Suomea.
Tällä tarkoitan, että sivistyssanoja pitää tunkea joka väliin, jotta puhe tai teksti kuulostaisi hienommalta. Tämä äsköinen tekstisi esimerkkinä: ontologinen on täysin hyväksyttävä, sillä sen käyttö peräti selkeyttää tekstiä; eksplisiittinen menee jo vähän yli - suomen kielessä on aivan täydellinen vastine sille: suoraan. Eksplisiittisen voi vielä hyvällä tahdolla ymmärtää, mutta aggregointia ei! On täysin naurettavaa olettaa kenenkään tuntevan kansantaloustieteen termistöä, vaikka saisitkin korostettua sitä käyttämällä omaa sivistystasoasi.
2. He pelaavat hyvin Trivial pursuittia.
He tietävät kaikesta vähän ja ovat pintapuolisesti erittäin sivistyneitä. Mutta annas olla, kun joutuu heikkihumanistin kanssa syvällisemmille juttusille aiheesta, josta itsekin sattuu jotakin tietämään; useimmin kuin ei, paljastuu heikkihumanistin täydellinen tietämättömyys. Eräskin yritti selittää minulle omaan alaani liittyvää teoriaa - ilmeisen tietämättömänä koulutuksestani - paljastui, että vaikka hän kovasti esitti tietävänsä, oli hän vain keksinyt juttunsa päästään. Onnistunut vielä jotenkin uskottelemaan itselleen, että tiesi aiheesta jotakin.
Äläkä ota edellistä kappaletta itseesi - en suinkaan väitä, että olisit vain pintapuolisesti sivistynyt. Olen kuitenkin huomannut, ettei ole millään tasolla vaikeaa esittää pintapuolisesti sivistynyttä ja nuo sinun tekstisi hieman huokuvat tuollaista esittämistä - olivat ne sitä tai eivät.
3. He suhtautuvat keskustelukumppaneihinsa alentavasti.
Selität minulle sulkeissa yksinkertaisia sanoja, kuten termi. Se on sinulta ainoastaan tietoinen loukkaus minun sivistystasoani (josta et siis todella tiedä mitään) kohtaan.
Ja se että lainausmerkität "keskustelun" ja kerrot, miten uskomattoman vähän mielenkiintoa sinulta löytyy sen jatkamiseen, kunhan kuitenkin olet saanut omat oikeat sanasi ensin sanottua. Heikkihumanisti taas.
4. He viisastelevat.
Kai sinulta sen verran itsekritiikkiä löytyy, että tiedät tähän toistuvasti sortuvasi.
Minulla ei ole mitään sinua vastaan henkilökohtaisesti ja olen jopa monesta asiasta samaa mieltä, mutta tekstejesi pelleilevä kieliasu ärsytti.
Ja ihan totta hei - jotkut asiat voi ottaa ihan huumorilla.
No niin, minä tiedän taas ärsyttäneeni sinulta verisuonet solmuun; pahoittelen. Mutta eipä sinunkaan ärsyttävyystasosi ole aivan nollaluokkaa. - Spektaakkeli
zieber kirjoitti:
Älkää nyt viitsikö! Mainitsemanne periaatteellinen ero välillämme on aivan yhtä tyhjän kanssa. Vaikka ette suoraan sanonutkaan minun edustavan luomaanne tyyppiä, vihjailunne on niin vahvaa, ettei epäilykselle jää sijaa. Ette voinut järkevänä ihmisenä olettaa minun vetävän mitään muita johtopäätöksiä.
Pyytäisin anteeksi, mutta tämä on taas niin tyypillistä: olen tuntenut yhden heikkihumanistin liikaa. Oikeastaan voin pyytääkin anteeksi - en liene ollut täysin korrekti. Siirryn saman tien sinutteluun, sillä alkuperäinen teitittelyni johtui vain pyrkimyksestäni kuulostaa mahdollisimman töykeältä, ei suinkaan kohteliaisuudesta - myönnetään. En saavuttane mitään vihamielisyydellä.
Mutta sinä kyllä edustat heikkihumanistia - ainakin täällä. Tunnen (ei välttämättä valitettavasti) useita heikkihumanisteja. Heitä yhdistävät epämiellyttävät piirteet ovat seuraavat:
1. He eivät puhu Suomea.
Tällä tarkoitan, että sivistyssanoja pitää tunkea joka väliin, jotta puhe tai teksti kuulostaisi hienommalta. Tämä äsköinen tekstisi esimerkkinä: ontologinen on täysin hyväksyttävä, sillä sen käyttö peräti selkeyttää tekstiä; eksplisiittinen menee jo vähän yli - suomen kielessä on aivan täydellinen vastine sille: suoraan. Eksplisiittisen voi vielä hyvällä tahdolla ymmärtää, mutta aggregointia ei! On täysin naurettavaa olettaa kenenkään tuntevan kansantaloustieteen termistöä, vaikka saisitkin korostettua sitä käyttämällä omaa sivistystasoasi.
2. He pelaavat hyvin Trivial pursuittia.
He tietävät kaikesta vähän ja ovat pintapuolisesti erittäin sivistyneitä. Mutta annas olla, kun joutuu heikkihumanistin kanssa syvällisemmille juttusille aiheesta, josta itsekin sattuu jotakin tietämään; useimmin kuin ei, paljastuu heikkihumanistin täydellinen tietämättömyys. Eräskin yritti selittää minulle omaan alaani liittyvää teoriaa - ilmeisen tietämättömänä koulutuksestani - paljastui, että vaikka hän kovasti esitti tietävänsä, oli hän vain keksinyt juttunsa päästään. Onnistunut vielä jotenkin uskottelemaan itselleen, että tiesi aiheesta jotakin.
Äläkä ota edellistä kappaletta itseesi - en suinkaan väitä, että olisit vain pintapuolisesti sivistynyt. Olen kuitenkin huomannut, ettei ole millään tasolla vaikeaa esittää pintapuolisesti sivistynyttä ja nuo sinun tekstisi hieman huokuvat tuollaista esittämistä - olivat ne sitä tai eivät.
3. He suhtautuvat keskustelukumppaneihinsa alentavasti.
Selität minulle sulkeissa yksinkertaisia sanoja, kuten termi. Se on sinulta ainoastaan tietoinen loukkaus minun sivistystasoani (josta et siis todella tiedä mitään) kohtaan.
Ja se että lainausmerkität "keskustelun" ja kerrot, miten uskomattoman vähän mielenkiintoa sinulta löytyy sen jatkamiseen, kunhan kuitenkin olet saanut omat oikeat sanasi ensin sanottua. Heikkihumanisti taas.
4. He viisastelevat.
Kai sinulta sen verran itsekritiikkiä löytyy, että tiedät tähän toistuvasti sortuvasi.
Minulla ei ole mitään sinua vastaan henkilökohtaisesti ja olen jopa monesta asiasta samaa mieltä, mutta tekstejesi pelleilevä kieliasu ärsytti.
Ja ihan totta hei - jotkut asiat voi ottaa ihan huumorilla.
No niin, minä tiedän taas ärsyttäneeni sinulta verisuonet solmuun; pahoittelen. Mutta eipä sinunkaan ärsyttävyystasosi ole aivan nollaluokkaa.Järkevänä ihmisen oletan, että johdonmukaisuudesta pidetään kiinni. Näin ollen ei sanota sen enempää kuin on johdonmukaisesti mahdollista sanoa. Tämä johtaa "monitasoisempaan", "kaunokirjallisempaan" tekstiin, jossa ei sanota sitä mitä tarkoitetaan ja ei tarkoiteta sitä mitä sanotaan...ja tällä kaikella on tietysti paitsi suuri viihdearvonsa, niin retorinen tarkoituksenmukaisuutensa.
Kommentoin hieman kohtia
1.
Sivistyssanojen tarkoitus on yleensä täsmentää ja selventää tekstin merkitystä, ei hämärtää. Niillä on arkikielestä irrallinen oma spesifi merkityksensä ja ne toimivat selkeämmin käsitteellisinä kuin arkikielen vastineensa, mikä mahdollistaa täsmällisemmän argumentoinnin. Joissakin yhteyksissä voi tottumuksesta johtuen tapahtua niiden käytössä ylilyöntejä, mutta näiden tapausten perusteella ei voi oikeutetusti väittää niiden yleisemmän käytön olevan perusteetonta. Aggregoinnin käyttämistä pidän oikeutettuna, sillä se ilmaisi yksinkertaisimmin ja selvimmin ilmaisemani asian.
2.
En suoranaisesti pidä "esittelevien" tekstien laatimisesta osin juuri niiden yleisluontoisuuden ja pintapuolisen retorisuuden takia. Mutta joskus toisten päämäärien tavoitteleminen/ajaminen vaatii niiden kirjoittamista. "Sivistys" ei ole minulle juuri minkäänlainen intressi. Minua kiinnostavat aivan toiset asiat.
3. En suinkaan tarkoittanut sulkeilla selittää termiä vaan täsmentää käyttämäni sanan merkitystä siinä yhteydessä. Sen tein laiskasti vain viittaamalla sulkeisiin.
Mielestäni keskestelun kohdalla käyttämäni lainausmerkit eivät olleet turhia. Jos ilmenee aitoa pyrkimystä keskusteluun, eikä esim. vain pilkkaamiseen (eikä tulkita tarkoitushakuisesti), niin silloin ei teititellä pilkallisesti niinkuin sinä myönsit tehneesi. Enkä suinkaan ilmaissut mielenkiinnon puutetta keskustelua kohtaan, vaan lähinnä sen, ettei pohdinta missä määrin muistutan heikkihumanistia mielestäni vaikuta hedelmälliseltä. Mikään ei kuitenkaan estä minua tuhlaamasta aikaani mitä epähedelmällisimpiin hankkeisiin.
"Minulla ei ole mitään sinua vastaan henkilökohtaisesti ja olen jopa monesta asiasta samaa mieltä, mutta tekstejesi pelleilevä kieliasu ärsytti.
Ja ihan totta hei - jotkut asiat voi ottaa ihan huumorilla."
Tässä olin havaitsevani tiettyä ristiristaisuutta.
"No niin, minä tiedän taas ärsyttäneeni sinulta verisuonet solmuun; pahoittelen."
Eikö tämä kontekstissaan tarkoita vähän samaan kuin mies, joka pyytää ensin anteeksi ja lyö sitten turpaan. Sinä et ärsytä etkä sinä pahoittele...sinä vihjailet. - zieber
Spektaakkeli kirjoitti:
Järkevänä ihmisen oletan, että johdonmukaisuudesta pidetään kiinni. Näin ollen ei sanota sen enempää kuin on johdonmukaisesti mahdollista sanoa. Tämä johtaa "monitasoisempaan", "kaunokirjallisempaan" tekstiin, jossa ei sanota sitä mitä tarkoitetaan ja ei tarkoiteta sitä mitä sanotaan...ja tällä kaikella on tietysti paitsi suuri viihdearvonsa, niin retorinen tarkoituksenmukaisuutensa.
Kommentoin hieman kohtia
1.
Sivistyssanojen tarkoitus on yleensä täsmentää ja selventää tekstin merkitystä, ei hämärtää. Niillä on arkikielestä irrallinen oma spesifi merkityksensä ja ne toimivat selkeämmin käsitteellisinä kuin arkikielen vastineensa, mikä mahdollistaa täsmällisemmän argumentoinnin. Joissakin yhteyksissä voi tottumuksesta johtuen tapahtua niiden käytössä ylilyöntejä, mutta näiden tapausten perusteella ei voi oikeutetusti väittää niiden yleisemmän käytön olevan perusteetonta. Aggregoinnin käyttämistä pidän oikeutettuna, sillä se ilmaisi yksinkertaisimmin ja selvimmin ilmaisemani asian.
2.
En suoranaisesti pidä "esittelevien" tekstien laatimisesta osin juuri niiden yleisluontoisuuden ja pintapuolisen retorisuuden takia. Mutta joskus toisten päämäärien tavoitteleminen/ajaminen vaatii niiden kirjoittamista. "Sivistys" ei ole minulle juuri minkäänlainen intressi. Minua kiinnostavat aivan toiset asiat.
3. En suinkaan tarkoittanut sulkeilla selittää termiä vaan täsmentää käyttämäni sanan merkitystä siinä yhteydessä. Sen tein laiskasti vain viittaamalla sulkeisiin.
Mielestäni keskestelun kohdalla käyttämäni lainausmerkit eivät olleet turhia. Jos ilmenee aitoa pyrkimystä keskusteluun, eikä esim. vain pilkkaamiseen (eikä tulkita tarkoitushakuisesti), niin silloin ei teititellä pilkallisesti niinkuin sinä myönsit tehneesi. Enkä suinkaan ilmaissut mielenkiinnon puutetta keskustelua kohtaan, vaan lähinnä sen, ettei pohdinta missä määrin muistutan heikkihumanistia mielestäni vaikuta hedelmälliseltä. Mikään ei kuitenkaan estä minua tuhlaamasta aikaani mitä epähedelmällisimpiin hankkeisiin.
"Minulla ei ole mitään sinua vastaan henkilökohtaisesti ja olen jopa monesta asiasta samaa mieltä, mutta tekstejesi pelleilevä kieliasu ärsytti.
Ja ihan totta hei - jotkut asiat voi ottaa ihan huumorilla."
Tässä olin havaitsevani tiettyä ristiristaisuutta.
"No niin, minä tiedän taas ärsyttäneeni sinulta verisuonet solmuun; pahoittelen."
Eikö tämä kontekstissaan tarkoita vähän samaan kuin mies, joka pyytää ensin anteeksi ja lyö sitten turpaan. Sinä et ärsytä etkä sinä pahoittele...sinä vihjailet.Vain yhdessä asiassa olen kanssasi varauksetta täysin samaa mieltä: tämä keskustelu ei johda yhtään mihinkään.
Mutta en malta...
Kommentoin siis kommenttejasi.
1. Ensinnä: minä en todellakaan väittänyt, että niiden yleisempi käyttö olisi perusteetonta - ainoastaan, että niiden käyttö joissakin tilanteissa näyttää hyvinkin tökeröltä - aivan kuin kirjoittaja tahtoisi niitä käyttäen korostaa omaa uskottavuuttaan.
Toisekseen: kun sanot, että sivistyssanoilla on arkikielestä irrallinen spesifi merkityksensä, voisit samalla jättää sivistyssanat pois rakenteeltaan tyystin arkikielisistä ilmaisuista. Juuri nämä ovat niitä tökeryyksiä.
Kolmannekseen: kunnolla kirjoitettu kapulaton asiasuomi on kaikille ymmärrettävämpää - ja myös sivistyssanojen merkitys vaihtelee sen mukaan, mistä puhutaan.
Ja korostetaan nyt vielä erityisesti: en suinkaan väitä, ettäkö sivistyssanojen käyttö olisi itsessään huono asia - päin vastoin. Mutta niiden tarpeeton käyttö on kerrassaan tökeröä.
2. Oletpas sinä syvällinen; olkoon se onneksi sinulle. On turhaa väitellä tästä heikkihumanistin kanssa - he tietävät kaikesta kaiken ja ovat maailman syvällisimpiä ihmisiä.
No niin; sieltä se lipsahti taas.
Sovitaanko, että en ota virallista kantaa sinun heikkihumanistisuuteesi? Jätät minut sitten rauhaan, eikös.
[pyydän anteeksi - lyön turpaan]
Mutta siitä en jousta, että kirjoitat turhan kapulakasta kieltä - oli syysi sitten itsesi korostaminen tai ikävä tottumus tai itse asian tahallinen hämärtäminen tai mikä tahansa; näyttää hieman typerältä, kun selität aggregoinnista ja sitten esim. pilkut eivät ole kuitenkaan ihan siellä, missä pitää.
Joku tuossa ylempänä sanoi "parfymoitua paskaa". En ota kantaa onko näin, mutta siltä se ainakin näyttää; minun silmääni ainakin. Enkä usko, että se on se mielikuva, jota haluat tekstistäsi välittää. Kun mielikuva on niin perseellään, ei sellaisen tekstin asiasisältöön viitsi kiinnittä lainkaan huomiota. - seuraten
zieber kirjoitti:
Vain yhdessä asiassa olen kanssasi varauksetta täysin samaa mieltä: tämä keskustelu ei johda yhtään mihinkään.
Mutta en malta...
Kommentoin siis kommenttejasi.
1. Ensinnä: minä en todellakaan väittänyt, että niiden yleisempi käyttö olisi perusteetonta - ainoastaan, että niiden käyttö joissakin tilanteissa näyttää hyvinkin tökeröltä - aivan kuin kirjoittaja tahtoisi niitä käyttäen korostaa omaa uskottavuuttaan.
Toisekseen: kun sanot, että sivistyssanoilla on arkikielestä irrallinen spesifi merkityksensä, voisit samalla jättää sivistyssanat pois rakenteeltaan tyystin arkikielisistä ilmaisuista. Juuri nämä ovat niitä tökeryyksiä.
Kolmannekseen: kunnolla kirjoitettu kapulaton asiasuomi on kaikille ymmärrettävämpää - ja myös sivistyssanojen merkitys vaihtelee sen mukaan, mistä puhutaan.
Ja korostetaan nyt vielä erityisesti: en suinkaan väitä, ettäkö sivistyssanojen käyttö olisi itsessään huono asia - päin vastoin. Mutta niiden tarpeeton käyttö on kerrassaan tökeröä.
2. Oletpas sinä syvällinen; olkoon se onneksi sinulle. On turhaa väitellä tästä heikkihumanistin kanssa - he tietävät kaikesta kaiken ja ovat maailman syvällisimpiä ihmisiä.
No niin; sieltä se lipsahti taas.
Sovitaanko, että en ota virallista kantaa sinun heikkihumanistisuuteesi? Jätät minut sitten rauhaan, eikös.
[pyydän anteeksi - lyön turpaan]
Mutta siitä en jousta, että kirjoitat turhan kapulakasta kieltä - oli syysi sitten itsesi korostaminen tai ikävä tottumus tai itse asian tahallinen hämärtäminen tai mikä tahansa; näyttää hieman typerältä, kun selität aggregoinnista ja sitten esim. pilkut eivät ole kuitenkaan ihan siellä, missä pitää.
Joku tuossa ylempänä sanoi "parfymoitua paskaa". En ota kantaa onko näin, mutta siltä se ainakin näyttää; minun silmääni ainakin. Enkä usko, että se on se mielikuva, jota haluat tekstistäsi välittää. Kun mielikuva on niin perseellään, ei sellaisen tekstin asiasisältöön viitsi kiinnittä lainkaan huomiota.Tämä on aivan ylivertainen ajatuskehittely; tätä ei paljoa pysty paremmaksi pistämään:
"...En ota kantaa onko näin, mutta siltä se ainakin näyttää; minun silmääni ainakin. Enkä usko, että se on se mielikuva, jota haluat tekstistäsi välittää. Kun mielikuva on niin perseellään, ei sellaisen tekstin asiasisältöön viitsi kiinnittä lainkaan huomiota..."
Olisiko kukaan pannut paremmaksi? Mieleen nousee eräs repliikki Mollbergin ohjaamasta elokuvasta "Aika hyvä ihmiseksi", taitaa kuitenkin perustua Siippaiseen eikä Aapeliin tämä kohta:
"Kaunis on kaunista. Ainakin minun mielestäni." - Jesse
zieber kirjoitti:
Vain yhdessä asiassa olen kanssasi varauksetta täysin samaa mieltä: tämä keskustelu ei johda yhtään mihinkään.
Mutta en malta...
Kommentoin siis kommenttejasi.
1. Ensinnä: minä en todellakaan väittänyt, että niiden yleisempi käyttö olisi perusteetonta - ainoastaan, että niiden käyttö joissakin tilanteissa näyttää hyvinkin tökeröltä - aivan kuin kirjoittaja tahtoisi niitä käyttäen korostaa omaa uskottavuuttaan.
Toisekseen: kun sanot, että sivistyssanoilla on arkikielestä irrallinen spesifi merkityksensä, voisit samalla jättää sivistyssanat pois rakenteeltaan tyystin arkikielisistä ilmaisuista. Juuri nämä ovat niitä tökeryyksiä.
Kolmannekseen: kunnolla kirjoitettu kapulaton asiasuomi on kaikille ymmärrettävämpää - ja myös sivistyssanojen merkitys vaihtelee sen mukaan, mistä puhutaan.
Ja korostetaan nyt vielä erityisesti: en suinkaan väitä, ettäkö sivistyssanojen käyttö olisi itsessään huono asia - päin vastoin. Mutta niiden tarpeeton käyttö on kerrassaan tökeröä.
2. Oletpas sinä syvällinen; olkoon se onneksi sinulle. On turhaa väitellä tästä heikkihumanistin kanssa - he tietävät kaikesta kaiken ja ovat maailman syvällisimpiä ihmisiä.
No niin; sieltä se lipsahti taas.
Sovitaanko, että en ota virallista kantaa sinun heikkihumanistisuuteesi? Jätät minut sitten rauhaan, eikös.
[pyydän anteeksi - lyön turpaan]
Mutta siitä en jousta, että kirjoitat turhan kapulakasta kieltä - oli syysi sitten itsesi korostaminen tai ikävä tottumus tai itse asian tahallinen hämärtäminen tai mikä tahansa; näyttää hieman typerältä, kun selität aggregoinnista ja sitten esim. pilkut eivät ole kuitenkaan ihan siellä, missä pitää.
Joku tuossa ylempänä sanoi "parfymoitua paskaa". En ota kantaa onko näin, mutta siltä se ainakin näyttää; minun silmääni ainakin. Enkä usko, että se on se mielikuva, jota haluat tekstistäsi välittää. Kun mielikuva on niin perseellään, ei sellaisen tekstin asiasisältöön viitsi kiinnittä lainkaan huomiota.ne sanat katsoa netistä, googleen vaan haku tai sitten tänne:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/ - Spektaakkeli
zieber kirjoitti:
Vain yhdessä asiassa olen kanssasi varauksetta täysin samaa mieltä: tämä keskustelu ei johda yhtään mihinkään.
Mutta en malta...
Kommentoin siis kommenttejasi.
1. Ensinnä: minä en todellakaan väittänyt, että niiden yleisempi käyttö olisi perusteetonta - ainoastaan, että niiden käyttö joissakin tilanteissa näyttää hyvinkin tökeröltä - aivan kuin kirjoittaja tahtoisi niitä käyttäen korostaa omaa uskottavuuttaan.
Toisekseen: kun sanot, että sivistyssanoilla on arkikielestä irrallinen spesifi merkityksensä, voisit samalla jättää sivistyssanat pois rakenteeltaan tyystin arkikielisistä ilmaisuista. Juuri nämä ovat niitä tökeryyksiä.
Kolmannekseen: kunnolla kirjoitettu kapulaton asiasuomi on kaikille ymmärrettävämpää - ja myös sivistyssanojen merkitys vaihtelee sen mukaan, mistä puhutaan.
Ja korostetaan nyt vielä erityisesti: en suinkaan väitä, ettäkö sivistyssanojen käyttö olisi itsessään huono asia - päin vastoin. Mutta niiden tarpeeton käyttö on kerrassaan tökeröä.
2. Oletpas sinä syvällinen; olkoon se onneksi sinulle. On turhaa väitellä tästä heikkihumanistin kanssa - he tietävät kaikesta kaiken ja ovat maailman syvällisimpiä ihmisiä.
No niin; sieltä se lipsahti taas.
Sovitaanko, että en ota virallista kantaa sinun heikkihumanistisuuteesi? Jätät minut sitten rauhaan, eikös.
[pyydän anteeksi - lyön turpaan]
Mutta siitä en jousta, että kirjoitat turhan kapulakasta kieltä - oli syysi sitten itsesi korostaminen tai ikävä tottumus tai itse asian tahallinen hämärtäminen tai mikä tahansa; näyttää hieman typerältä, kun selität aggregoinnista ja sitten esim. pilkut eivät ole kuitenkaan ihan siellä, missä pitää.
Joku tuossa ylempänä sanoi "parfymoitua paskaa". En ota kantaa onko näin, mutta siltä se ainakin näyttää; minun silmääni ainakin. Enkä usko, että se on se mielikuva, jota haluat tekstistäsi välittää. Kun mielikuva on niin perseellään, ei sellaisen tekstin asiasisältöön viitsi kiinnittä lainkaan huomiota.Kommentoidaan edelleen...
1. Haluat nähtävästi tehdä sivistyssanojen käytöstä tyylikysymyksen. En tässäkään kohdassa katso, että olisi olemassa apriorisia tyylinäkökohtia, joita pitäisi kunnioittaa. Kritiikkisi kuitenkin pohjautuu jonkinlaiseen "hyvän maun" kunnioittamisen vaatimukseen, mikä on kummallista ottaen huomioon oman ilmaisutapasi.
2. Olenpa minä syvällinen? Mihin nyt viittaat?
Sinä otit jo kantaa heikkihumanistisuuteeni, mutta perusteluvaatimusten edessä vetäydyit. Vetäytymisesi kuittaat epämääräisellä vihjailulla, että jotenkin vainoaisin sinua ("jätä minut rauhaan") kun vaadin sinua perustelemaan itsesi, vaikka itse ensimmäisenä veit pilkalliseen tyyliisi keskustelun metatasolle.
Perusteluistasi voi kaivaa esille sen kaltaisia ilmaisuja kuin "näyttää" ja "mielikuva, jota tekstisi välittää". Minä en ole vastuussa muodostamistasi mielikuvista. Jos joku sinun mielestäsi "näyttää" joltakin ja jos todella uskot, että asiat ovat sitä miltä ne "näyttävät" ja haluat ilmaista sen, niin voisit yrittää perustella näkemyksesi jollakin tavalla. Nyt yrität vedota ortodoksiseen tyylioppiin jota kaikkien vakavasti otettavien kirjoittajien tulisi noudattaa, mikä on ainakin näillä palstoilla aivan naurettava syytös.
Jos siis "mielikuva on perseellään", niin miksi syyttää mielikuvastasi minua. En minä ole syypää, jos häiritsevät mielikuvat estävät sinua ajattelemasta selkeästi. Jos syytöksesi on, etten osaa välittää mielikuvaa, jonka haluaisin välittää, niin silloin voisit tarkistaa kritiikkisi ja kohdentaa sen tarkemmin. Ja aivan erityisesti silloin sinun olisi seikkaperäisemmin tulkittava tekstiäni, mutta tätä sinä et tee. Toistaiseksi olet vain lähinnä "tulkinnut" minua. - zieber
Spektaakkeli kirjoitti:
Kommentoidaan edelleen...
1. Haluat nähtävästi tehdä sivistyssanojen käytöstä tyylikysymyksen. En tässäkään kohdassa katso, että olisi olemassa apriorisia tyylinäkökohtia, joita pitäisi kunnioittaa. Kritiikkisi kuitenkin pohjautuu jonkinlaiseen "hyvän maun" kunnioittamisen vaatimukseen, mikä on kummallista ottaen huomioon oman ilmaisutapasi.
2. Olenpa minä syvällinen? Mihin nyt viittaat?
Sinä otit jo kantaa heikkihumanistisuuteeni, mutta perusteluvaatimusten edessä vetäydyit. Vetäytymisesi kuittaat epämääräisellä vihjailulla, että jotenkin vainoaisin sinua ("jätä minut rauhaan") kun vaadin sinua perustelemaan itsesi, vaikka itse ensimmäisenä veit pilkalliseen tyyliisi keskustelun metatasolle.
Perusteluistasi voi kaivaa esille sen kaltaisia ilmaisuja kuin "näyttää" ja "mielikuva, jota tekstisi välittää". Minä en ole vastuussa muodostamistasi mielikuvista. Jos joku sinun mielestäsi "näyttää" joltakin ja jos todella uskot, että asiat ovat sitä miltä ne "näyttävät" ja haluat ilmaista sen, niin voisit yrittää perustella näkemyksesi jollakin tavalla. Nyt yrität vedota ortodoksiseen tyylioppiin jota kaikkien vakavasti otettavien kirjoittajien tulisi noudattaa, mikä on ainakin näillä palstoilla aivan naurettava syytös.
Jos siis "mielikuva on perseellään", niin miksi syyttää mielikuvastasi minua. En minä ole syypää, jos häiritsevät mielikuvat estävät sinua ajattelemasta selkeästi. Jos syytöksesi on, etten osaa välittää mielikuvaa, jonka haluaisin välittää, niin silloin voisit tarkistaa kritiikkisi ja kohdentaa sen tarkemmin. Ja aivan erityisesti silloin sinun olisi seikkaperäisemmin tulkittava tekstiäni, mutta tätä sinä et tee. Toistaiseksi olet vain lähinnä "tulkinnut" minua.Hyvä, hyvä; uskon, että olet viisas. Minä olen tyhmä, kun kerta sanot.
Painu nyt helvettiin. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä.
Juuri näistä tuntemuksista tuo alkuperäinen teksti syntyi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6518000Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672289Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332203- 1471779
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271270Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111169Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65850Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59821Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7756