Olen ihmetellyt jo pitemmän aikaa sitä, että lapseni syö kaikkea ihmisravinnoksi tarkoitettua elintarviketta. Lapsi on nyt 10-vuotias.
Itse en syönyt 10-vuotiaana kaikkea ja vaimonikaan ei ollut kaikkiruokainen.
Lapsi on terve ja mikään lääke ei vaikuta asiaan. Paino on normaali. Emme anna kovin paljoa epäterveellistä syötävää, kuten perunalastuja.
Lapseni siis syö esim. sinihomejuustoa, kokonaisia katkarapuja, kokonaista simpukkaa, graavilohta, mustekalaa.
Minttuhyytelöstä hän sanoi, että maistui hammastahnalle, mutta senkin söi.
Kissanruokaa maistettuaan lapseni totesi, että se ei ollut hyvää.
Ruotsinlaivalla á la carte -puolella tarjoilija osoitti lapselle lasten pöydän puolen, johon lapseni sanoi, että minä haluan kyllä kunnon ruokaa.
Onko tällainen tavallista, että lapsi syö kaikkea? En ole mitenkään huolissani, mutta pikkuisen kummaahan tämä vissiin on.
Lapsi syö kaikkea
6
768
Vastaukset
- vegaani2
Meillä ei tosin ruokalistalta löydy eläintuotteita mutta esimerkiksi idut, hapankaali, kasvistahnat, tofu, tuliset ruoat ym menevät kaikki alas. Kyllä lapsi syö mitä vain kun jokaista lajia maistatetaan useita kertoja. Ihmettelen vanhempia, jotka noukkivat jotkin tietyt pöperöt pois lapsensa lautaselta, "kun ei se niitä kumminkaan halua syödä". Kun lapsen saa maistamaan riittävän monta kertaa pienenkin palan kerrallaan, makuun tottuu varmasti.
- yksi normaali isä
En syyttäisi vanhempia lasten nirsoilusta. Kuten viestiketjussa myöhemmin käy ilmi, samassa perheessä voi olla ihan päinvastaisia tapoja eri lapsilla.
Nyt muuten rupeat heti syöttämään monipuolista ruokaa sille lapsellesi. Älä pelleile lapsen ruokavalion kanssa. Itse voit syödä pelkkää ruohoa, jos haluat.
Jos meidät olisi tarkoitettu kasvissyöjiksi, niin meillä olisi pötsi, kuten lehmillä, että voisimme erottaa valkuaista ruohosta. - yksi tavallinen äiti
yksi normaali isä kirjoitti:
En syyttäisi vanhempia lasten nirsoilusta. Kuten viestiketjussa myöhemmin käy ilmi, samassa perheessä voi olla ihan päinvastaisia tapoja eri lapsilla.
Nyt muuten rupeat heti syöttämään monipuolista ruokaa sille lapsellesi. Älä pelleile lapsen ruokavalion kanssa. Itse voit syödä pelkkää ruohoa, jos haluat.
Jos meidät olisi tarkoitettu kasvissyöjiksi, niin meillä olisi pötsi, kuten lehmillä, että voisimme erottaa valkuaista ruohosta."Nyt muuten rupeat heti syöttämään monipuolista ruokaa sille lapsellesi. Älä pelleile lapsen ruokavalion kanssa. Itse voit syödä pelkkää ruohoa, jos haluat."
Kasvisruoka ei ole pelkkää ruohoa, eikä automaattisesti yksipuolista. Yhtä hyvin voisi väittää ettei sekaruokavalio ole monipuolinen sillä perusteella, että palkokasvit korvataan lihalla. Onneksi sinulla ei ole mitään oikeaa sananvaltaa asiaan: lapsen omat vanhemmat ovat ensisijaisesti ne henkilöt, joille vastuu lapsen ruokavaliosta kuuluu ja niin pitääkin olla.
"Jos meidät olisi tarkoitettu kasvissyöjiksi, niin meillä olisi pötsi, kuten lehmillä, että voisimme erottaa valkuaista ruohosta."
Voivoi kaikkia yksimahaisia kasvissyöjäeläimiä, jos tuo pitäisi paikkansa. Ihmisenkin elimistö osaa hyödyntää myös kasviperäistä proteiinia.
- Nimetön
Ole vaan onnellinen siitä, että lapsukainen on kaikki ruokainen. Meillä kanssa tyttö on aina ollut lähes kaikki ruokainen. Vain maksa ei kelpaa.
Toinen lapseni on taas nirso kun mikä. Hyi yök kuuluu harva se aterialla. Nuorempi söisi vain kasviksia ja hedelmiä. Ja jotain perusruokia kuten makaroonlaatikkoa ja nakkikastiketta, niin ja kaalilaatikkoa=)
Tosi rasittavaa, kun ei meinaa ruoka maistua ja nirsoillaan lautasen edessä.
Kumpikin lapsi on kuitenkin opetettu syömään samanlaisia ruokia, että tiedä sitten mistä toisen nirsous johtuu???- onkin...
muuten hyvä pointti, että aina ei voi syyttää kotiväkeäkään nirsoudesta, kun kuitenkin sisarusparveen mahtuu aivan erilaisia lapsia asian suhteen. Varmaan olette kuitenkin samoja ruokia molemmille pienestä pitäen tarjonneet?
- rotissööri
lapsesi on poikkeuksellisen viisas ja hänellä on kehittynyt maku. Monet vanhemmat huolestuvat aivan päinvastaisista tilanteista, joten voit olla tyytyväinen lapsesi kehittyneeseen makuun. Mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, niin lapsesi on seurapiirien suosikki vanhempana, eikä tule tänne jaarittelemaan typeryyksiä kouluruoan suhteen. Älä suinkaan pyri torpedoimaan hänen kaikkiruokaisuuttaan, vaan kannusta häntä siihen. Vaimot voi aina vaihtaa, mutta lasta et.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045291Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17910827Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03190Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321525
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490