Yksipuolinen uutisointi

Nytpä näyttää jo ainakin meteorologit heränneen yksipuolisen ilmastonmuutosuutisoinnin arviointiin. Joku ilmastontieteen edustaja (olisko ilmatieteenlaitoksen johtaja tms?) valitteli liioittelua uutisoinnissa tv:ssä eilen.

Kyse on siis tästä asiasta: tapahtuu poikkeuksellinen sääilmiö. Sehän on uutinen juuri poikkeusellisuutensa vuoksi. Jos tuo poikkeus on ilmastonmuutosuskomuksen suuntainen, uutisoidaan ilmastonmuutos aiheuttajana. Jos sääilmiö on päinvastainen, ilmastonmuutosta ei uutisoida. Esimerkiksi poikkeusellisen lämmin tammikuu oli uutisissa ilmastonmuutoksen aiheuttama, mutta poikkeusellisen kylmä ja luminen maaliskuun loppu ei taas ollutkaan.

Lopputuloksena yleisölle syntyy käsitys ilmastonmuutoksesta merkittävänä tai ainoana vaikuttvana tekijänä. Ikkunasta ulos katsomalla voi varmentua, ettei näin ole todellisuudessa asiantila. Esim. Suomen lämpimän talven osalta ilmastonmuutoksen piikkiin on asiantuntijatahoilta esitetty yhdestä asteesta kolmasosaan meneviä arvioita. Tässäkin samalla vielä on jätetty manitsematta, mikä ko. tekijän osuus oli koko pohjoisen pallonpuoliskon kylmään talveen.

6

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • amatöör

      Maaliskuu ei ole vielä edes loppunut, ja sinä jo olet päättänyt että se oli poikkeuksellisen kylmä ja luminen. Aikamoista.

      Mitä sitten on 'ilmastonmuutosuskomus'? 80% suomalaisista ei ymmärrä ilmastonmuutosta edes pääosiltaan. Kyseessä on ensisijaisesti ilmaston energiamäärän kasvusta, ei paikallisista sääoloista. Et ymmärrä sinäkään, mikä on helvetin surullista.

      Kun puhutaan median liioittelusta asiassa, täytyy muistaa että media vähätteli ilmastonmuutosta n. 20 vuotta. Silloin kun ilmastonmuutoksesta esiintyi vielä merkittävästi erimielisyyttä tieteen parissa, siihen ei koskaan viitattu sääuutisten aikana. Nyt kun on jo liian myöhäistä toimia, ilmastonmuutos mainitaan melkein aina säähän liittyvässä uutisoinnissa. Tämä on mielestäni ihan johdonmukaista, jokaisen päähän pitää saada taottua että valtavia muutoksia on luvassa.

      En muuten halua kuulla enää yhtäkään 'ulkona sataa lunta ilmasto ei muutu' -kommenttia.

      • maaliskuuta

        mennään 28. päivää.


      • Horst S.

        Ilmatieteen laitos kirjoitti jo 28.2.
        "Talvi oli Suomen mittaushistorian lämpimin" - paino on sanalla "oli".

        http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1204185221.html

        Maaliskuu ei siis olekaan talvea vaan kevättä, jonka aikana Helsingissä oli viikon mittainen terminen talvi (20.-27.2), vai pitääkö sanoa terminen takatalvi, kun varsinaisen talven aikaan ei koettu termistä talvea ollenkaan.

        Maaliskuu oli aika normaali viileydestä huolimatta. Kun siihen lisätään loput pari päivää, jotka ovat ennustetusti taas lämpimiä, ollaankin jo aika tavanomaisissa lukemissa.

        Myöhäinen kylmä kevät on sitä paitsi ilmastonlämpenemiselle tyypillistä (viite?).

        Samassa jutussa on myös selitys poikkeuslämpimälle talvelle:
        "Ennätyksellisen lauhan talvisään syynä ovat pääasiassa harvinaisen samantyyppisenä koko talven pysyneet ilmakehän virtaukset. Ilmavirtaukset ovat tulleet Suomeen suurimman osan talvesta etelästä ja lounaasta ja niihin ovat vaikuttaneet muun muassa Atlantin keskimääräistä korkeampi meriveden pintalämpötila....Arvioiden mukaan ilmastonmuutoksen tuoma lisä talven lämpötiloihin on karkeasti runsas aste."

        Huom. ilmastonmuutoksen osuus on siis runsas aste, muu on tavanomaista tilastollista vaihtelua.


      • amatöör
        maaliskuuta kirjoitti:

        mennään 28. päivää.

        Kato nyt kun maaliskuu on oikeasti ohi, voidaan keskustella siitä oliko se lämmin vai kylmä:

        Ilmatieteen laitos sanoon näin:

        "Maaliskuun keskilämpötila oli maan etelä- ja lounaisosassa 1 - 2 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja Lapissa sekä Koillismaalla 1 - 3 astetta keskimääräistä kylmempi. Muualla maassa kuukauden keskilämpötilat olivat lähellä pitkän ajan keskiarvoja."

        Ai niin mutta ilmatieteen laitoksellahan on salaliitto, vai miten se nyt taas menikään?


    • niin tai näin

      Oli sitten säämuutos mimmonen tahansa, ainahan sen väitetään johtuvan ilmastomuutoksesta.

    • eszx

      Kiinaa koettelee ankarin talvi sataan vuoteen. Kylmyys, lumisade sekä jäätävä vesisade ja sankka sumu on ovat vaikeuttaneet liikennettä ja satojatuhansia koteja on romahtanut. Säällä on ollut tuhoisia vaikutuksia myös maataloudelle ja energianjakelulle. Kiinan meteorologien arvion mukaan sää olisi ilman ilmastonmuutosta vielä asteen verran kylmempi. Tulevaisuudessa tällaisten säiden arvioidaan käyvän ilmastonmuutoksen ansiosta Kiinassa entistä harvinaisemmiksi.

      Edellinen voisi olla uutisteksti mikäli ilmastonmuutoksen vaikutuksia eri sääilmiöihin arvioitaisiin tasapuolisesti kaikkien sääilmiöiden osalta. Kiinan talven kylmyys laitettiin suomalaisissa tiedotusvälineissä La Niña -ilmiön syyksi eikä ilmastonmuutosta mainittu. Ei kuitenkaan kerrottu miksi juuri tämänkertainen La Niña toi ennätyskylmyyden vaikka kyseinen ilmiö on ollut usein voimakkaampi ja nyt ilmastonmuutos on pitemmällä kuin aiemmin.

      Ylen uutinen Kiinan kylmästä talvesta:

      http://yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id82571.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe