Ennen lidl oli suosikkiliikkeeni mutta tässä lähikuukausina hinnat ovat pompahtaneet kattoon ja kaiken huippu on se, että mielummin vanhaksi käyvät ruoat heitetään roskiin kuin myydään alennuksella!!! Hyvästi, lidl.
Lidlin ahneudella ei rahaa
11
2159
Vastaukset
- tieto on valtaa
Lidl on tehnyt suomessa ole aikansa rankasti tappiota. Eihän mikään voi ikuisuuksia pyöriä tappiolla. Katetta on nostettava ja kun inflaatiokin juoksee, niin hintojen nousut ovat tuntuvia. Opiskelijoiden selkänahoista on otettu kaikki jo irti, joten hintojen nosto on enää ainut vaihtoehto, kun asiakkaitakaan ei ole riittävästi.
- vetabix
Vaan se, joka maksaa. Tottakai ketjun täytyy menestyäkseen tehdä voittoa. En kuitenkaan ole huomannut mainittavampaa hintojen nousua, mm. Freeway Cola oli ainakin vielä viime viikolla alta euron. On totta, että Lidlissä kotimaisten tuotteiden hinnat ovat lähellä muiden päivittäistavarakauppojen hintoja, mutta inport-tuotteet puolestaan ovat houkuttelevan halpoja.
Mutta mitä Lidlin rekrytointipolitiikkaan tulee, voin olla ahneudesta samaa mieltä kanssasi. - löytyy
paljon, kun osaa valkata ja kokeilla. En kylläkään osta kaikkia tuotteita sieltä, mutta eihän tietenkään jokaisella ole mahdollisuutta kierrellä eri kaupoissa. Joitakin tiettyjä hyviksi havaitsemia artikkeleita olen sieltä säännöllisesti hankkinut.
Edullisia hintalaatusuhteita on esim. seuraavissa tuotteissa:
Paneroidut kalafileet 800 g 3,99 €
raejuustoa 200 g 0,79 €
mozzarella juusto 125 g 0,89 €
omenamehu 0,65 €
kuivahiiva 0,99 €
muusijauhe, noin 1,50 €
2 litran juomat 1,29 €
salmiakkiturkinpippurit 250 g 0,99 €
kasvojen vaahtomainen puhdistusaine 2,49 €
valkosipulimylly (kuivattu vsrouhe) 1,29 €
Siideriä, jäävuorisalaattia ym. rehupuolta tulee myös hankittua- ...
Kyllähän Lidlistä löytyy paljon tuotteita, jotka ovat muissa kaupoissa kalliimpia. Mikäli kuitenkin verrataan Lidlin sisäistä hintakehitystä, hintojen nousu on selvästi havaittavissa! Kun verrataan tuotteiden nykyisiä hintoja siihen mitä ne olivat vielä viime vuoden lopulla, ero on huima! Esimerkiksi tuo mainitsemasi raejuusto 200g purkissa maksoi vähän aikaa sitten 0,69€. Prosentuaalisesti hinnan korotus on aika suuri..
- vielä..
... kirjoitti:

niin on tietysti prosentuaalisesti iso korotus, mutta ko. raejuusto on ihan huippuhyvää verrattuna muiden mauttomiin tekeleisiin. Tässä on edelleen hintalaatusuhde erittäin kohdallaan. Omenamehun hinta oli pitkään 0,59 € ja nyt 0,65 €. Kuitenkin näin euroaikana alle euron hintaisten tuotteiden hinnannousut eivät kovasti herätä närästystä, jos hinta edelleen jää alle euron ja on kilpailukykyinen muihin merkkeihin verrattuna.
- kauppaketjut
vielä.. kirjoitti:

nostavat hintojaan, tietenkin Lidl seuraa mukana.
Pitää vain huolen siitä, että korotettunakin heidän hintansa ovat halvemmat kuin korotetut hinnat suomalaisketjuissa.
Lidlin ei tarvitse myydä Suomessa yhtä halvalla kuin myymälöissään muualla Euroopassa, koska meillä ruoka kaukkialla on kalliimpaa kuin muualla EU-maissa. - ainakin
kauppaketjut kirjoitti:
nostavat hintojaan, tietenkin Lidl seuraa mukana.
Pitää vain huolen siitä, että korotettunakin heidän hintansa ovat halvemmat kuin korotetut hinnat suomalaisketjuissa.
Lidlin ei tarvitse myydä Suomessa yhtä halvalla kuin myymälöissään muualla Euroopassa, koska meillä ruoka kaukkialla on kalliimpaa kuin muualla EU-maissa.ovat jo tukkuhinnoiltaan niin kalliita, että ei paljon ole niissä varaa hintoja laskea. Onneksi ovat nuo Lidlin omat edulliset tuotteet.
- Ostoskärry
... kirjoitti:
Kyllähän Lidlistä löytyy paljon tuotteita, jotka ovat muissa kaupoissa kalliimpia. Mikäli kuitenkin verrataan Lidlin sisäistä hintakehitystä, hintojen nousu on selvästi havaittavissa! Kun verrataan tuotteiden nykyisiä hintoja siihen mitä ne olivat vielä viime vuoden lopulla, ero on huima! Esimerkiksi tuo mainitsemasi raejuusto 200g purkissa maksoi vähän aikaa sitten 0,69€. Prosentuaalisesti hinnan korotus on aika suuri..
muita lähiajan hinnannostoja
margariini 0,49e -> 0,79e nousu 60%
kokolihaleike 1,99e -> 2,29e nousu 15%
saksalainen edam 3,99e - 5,19e nousu 30%
Lähes kaikki elintarvikkeet nousseet 15% - 40%
Olen useamman vuoden ostanut lähes kaikki peruselintarvikkeet Lidlistä muita halvempien hintojen takia. Hintaeroa ei ole enää ainakaan Lidlin eduksi, joten vaihdan takaisin normikauppoihin. Prisma vaikuttaa täälläpäin (Lahti)halvimmalta ketjulta.
- Sekä muuta halpaa
Lidl on halvin. Hintoihin on laitettu vähiten plussaa. Siksi Lidlin hinnat pystytty pitämään edullisina.
- nuo Suomen
ruuanhinnankorotukset ole aika pieniä muuhun maailmaan verrattun:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruokamellakat leviävät ympäri maailmaa/1135235394727
Meillä ruokamenot ovat varsin pienet verrattuna esim. Haitiin, Egyptiin tai Intiaan.
"kaiken huippu on se, että mielummin vanhaksi käyvät ruoat heitetään roskiin kuin myydään alennuksella!!!"
Niin - "käytettävä ennen" -päivän jälkeen mitään tuotetta ei saa myydä tai edes ilmaiseksi jakaa. Näin meitä suojelevat valitsemamme edusmiehet ja -naiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872