Aloitetaan kansalaisliike kellojen siirtoja vastaan. Ei ole järkeä, että kaksi kertaa vuodessa ihmisen sisäinen kello sekoitetaan totaalisesti. Itse olen jo todella väsynyt siihen. En koe siitä tulevan hyötyä vaan paljon haittaa.
Miten voi aloittaa nimienkeruun netissä kesäajan poistamiseksi.
Kuka inhoaa kesäaikaa??
10
526
Vastaukset
- rekisteröitymätön**
Ihan samaa mieltä. Täysin järjetön tapa. Minulle on ihan yksi ja lysti käytettäisiinkö "talviaikaa" vai "kesäaikaa", kun ei tarvitsisi venkslata edestakaisin ja olla aina kesäaikaan siirryttäessä kaksi viikkoa sekaisin kuin seinäkello, kun unirytmi sotketaan. Toiseen suuntaan on helpompaa - liian aikaisin herääminen ei ole ollenkaan niin ongelmallista kuin se, että unisykli katkaistaan raa'asti tunnin etuajassa.
Voisihan sitä tietysti opetella heräämään aina talvisin tunnin aikaisessa, että sitten kesällä olisi vain vähemmän lonniaikaa aamulla? :) Ei tule varmaan onnistumaan. Talvisin, pimeyden painaessa nukkuminen venyy kaikki käytettävissä olevan ajan kumpaankin suuntaan - aikaisin nukkumaan ja myöhään ylös... mielestäni voisi perustaa uskonnon, jonka perusdogmeihin pakollinen talviuni kuuluu :).
adressit.com - nimisessä paikassa voit perustaa nettiadressin vaikka mistä asiasta. Sielllä tosin on niin paljon tuhannen turhiakin ja suorastaan naurettavia yhden ihmisen asioita, että hyvä idea hieman vesittyy. Mutta on siellä ihan asia- adressejakin aloitettu (ja kyllähän kaikkien äänien on saatava kuulua, vaikkei äänen käyttäjä ihan täysipäinen olisikaan.)
Sinne jos laitat vetoomuksen kellojen venkslaamisen poistamiseksi ja osoitteen tänne, niin varmasti käyn allekirjoittamassa! - _o/
_o/
- Ei vaikutusta
En inhoa kesäaikaa koska en edes huomaa eroa, tunti sinne tai tänne ei vaikuta minuun. Toisaalta olenkin ollut aina hyvä nukkumaan eikä suurempia ongelmia unen kanssa ole ollut.
Suuremman häiriön unirytmiin henkilökohtaisesti aiheuttaa 3-vuorotyö, jota on joskus tullut kokeiltua. Mutta siihenkin tottuu. Kaikkilla on omanlaisensa unirytmi ja -herkkyys. Mutta henkilökohtaisesti siis en vastusta kesäaikaa. - ei sitten
"Aloitetaan kansalaisliike kellojen siirtoja vastaan. Ei ole järkeä, että kaksi kertaa vuodessa ihmisen sisäinen kello sekoitetaan totaalisesti. Itse olen jo todella väsynyt siihen."
varmaankaan ole matkustamaan minnekään itä-länsi-suunnassa, kun yhden tunnin kellon siirto saa sinun fysiikkasi niin pahasti sekaisin. Esim. Kaakkois-Aasiassa tai Amerikassa käydessä joutuu kelloa siirtämään useita tunteja - silti moni tekee matkan mielellään ja vapaaehtoisesti.
Kuinkahan moni tänä talvena Thaimaassa käynyt valittelee nyt kesäaikaan siirtymistä, mutta oli pirteänä työpaikallaan heti lomamatkansa jälkeen?
Ettei olisi enemmänkin kyse vain asenteista kuin todellisista "sisäisen kellon sekoittamisista"! - Sehän on vain hyvä
Minusta kesäaika on hyvä, on pitempään valoisaa. Ei se yksi tunti nyt sisäistä kelloa sotke.
Tietysti se riippuu yksilöstäkin. Mutta noin yleisesti siitä tuskin isompaa haitta on.- typerää
niin on aina iltaisin valoisampaa. Mitäs niitä kelloja jatkuvasti rukkaamaan. Vai onko se hyvä, että talvella on illat pimeämpiä. Kesällähän on illat muutenkin valoisia.
Ihmiset on erilaisia, sen tietää jokainen. Kellojen siirtely on vaan niin turhaa toimintaa, ja monille siitä on oikeasti haittaa. - hämärä porvari
typerää kirjoitti:
niin on aina iltaisin valoisampaa. Mitäs niitä kelloja jatkuvasti rukkaamaan. Vai onko se hyvä, että talvella on illat pimeämpiä. Kesällähän on illat muutenkin valoisia.
Ihmiset on erilaisia, sen tietää jokainen. Kellojen siirtely on vaan niin turhaa toimintaa, ja monille siitä on oikeasti haittaa.Niin, tutkittu juttu, eihän nykyisestä kesäajasta ole iltojen valoisuuden suhteen etua kuin lyhyen aikaa. Kesällä illat olisivat meillä Suomessa valoisia vaikka ei olisikaan kesäaika käytössä.
Pääasiallinen argumentti kesäajan puolesta lienee se että kun useimmat muutkin EU-maat ovat hulluja niin meidänkin täytyy olla hulluja. Hulluus on kivempaa silleen kimpassa. Ja niinhän ne Seitsemän Seinähullua Veljestäkin sanoi että hulluna on hyvä olla. - Etelä-Euroopan
hämärä porvari kirjoitti:
Niin, tutkittu juttu, eihän nykyisestä kesäajasta ole iltojen valoisuuden suhteen etua kuin lyhyen aikaa. Kesällä illat olisivat meillä Suomessa valoisia vaikka ei olisikaan kesäaika käytössä.
Pääasiallinen argumentti kesäajan puolesta lienee se että kun useimmat muutkin EU-maat ovat hulluja niin meidänkin täytyy olla hulluja. Hulluus on kivempaa silleen kimpassa. Ja niinhän ne Seitsemän Seinähullua Veljestäkin sanoi että hulluna on hyvä olla.EU-maissa kellon siirtelyllä on enemmän merkitystä, kun niillä ei ole sitä keskiyön aurinkoa kuten meillä Pohjolassa. Me noudatamme sitten muun Europpan rytmiä tässä asiassa, jotta aikaerot eivät vaihtuisi vuoden mittaan.
Onko muuten Amerikassa kesäaika käytössä? Jos ei, niin silloinhan ero esim. USA:n itärannikkoon muuttuu kesäajaksi 8 tunniksi, talven 7 tunnin sijasta.
- haittaa .....
Ei kesäaika haittaa vaan se n.30.n kellon ja ajastimen kääntely.Syksyllä sama taas mutta digi kellot pyöritettävä 12h eteenpäin kun taaksepäin ei toimi niissä.
Toiseksi täysi TALVI jatkuu vielä.Sama syksyllä lumi ja pakkanen tulleet keskelle "KESÄAIKAA".
Vain Finnairin takiahan tämä kesä aika on käytössä Suomessa. - kommentinjättäjä
"Ei ole järkeä, että kaksi kertaa vuodessa ihmisen sisäinen kello sekoitetaan totaalisesti. Itse olen jo todella väsynyt siihen."
Minulla tapahtuu joka viikonloppu arkea pitempään valvomisen (lähinnä telkkaria katsellen, ei juopottelua) ja nukkumisen vuoksi paljon isompia "kellon siirtämisiä". Niistä on sitten vaan arjen tultua toivuttava.
Valetta, että yhden tunnin kellon siirtely sekoittaisi sisäisen kellon totaalisesti. Jokainen siirtelee muista syistä nukkumaanmeno- ja heräämisaikojaan paljon enemmän ja useammin kuin kaksi kertaa vuodessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626027Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813526Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242691- 212169
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61669Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85127281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201236- 261117