Tuli tässä mieleen kun mietittiin päivän pituuksia, niin mikä mahtaa olla päivän pituus navoilla. Tähän aikaan vuodesta pituus taitaa olla joka puolella sama mutta miten pitkään päivinä esim pohjoisnavalla kestää kaamos? Puolta vuotta se tuskin on. Miten nopeasti päivän pituus lisääntyy siellä tähän aikaan?
Vastaukset 7
- astronominen
http://www.gaisma.com/en/location/amundsen-scott--permanent-station-of-the-us.html
En tiedä pohjoisnavasta, mutta tuossa on etelänavalla sijaitsevan tutkimusaseman päivänpituustiedot. - Nahjoispovalla
Jos tosiaan puhutaan _pohjoisnavasta_ (paikan maantieteellinen leveys tasan 90 astetta) niin siellähän aurinko nousee horisontin yläpuolelle hiukan ennen kevätpäiväntasausta. Eli päivän määritelmän mukaan päivä alkaa silloin, suunnilleen maaliskuun puolivälissä.
Eikä tuo aurinkoinen sen jälkeen laske horisontin alapuolelle ennenkuin hiukan syyspäiväntasauksen jälkeen. Eli päivän määritelmän mukaan ko.päivä loppuu vasta silloin, suunnilleen syyskuun lopussa.
Periaatteessa nousu olisi kevätpäivän tasauksessa ja lasku syyspäivän tasauksessa mutta mm. refraktio tekee omat temppunsa.
Päivän pituus pohjoisnavalla on siis noin puoli vuotta. Ja yön samoin. Jos ollaan todellisellä pohjoisnavalla, helmikuun alkupäivinä huomataan heikko kajo joka kiertää horisonttia, aurinko on silloin ylempänä kuin 18ast. horisontin alapuolella, joka on niin alhaalla ettei kajasta yhtään. siitä päivä hieman voloistuu koko ajan.. vaaleten ja vaaleten. Maaliskuussa noin 10 päivä on jo valoisaa, ja 12h, ennen kevätpäivän tasausta sannika suunnilleen tulee näkyviin,, laskeutuu vajaa vuorokausi syyspäiväntasauksesta.
- hämärä porvari
Eiköhän 10. päivä maaliskuuta ole pohjoisnavalla vielä porvarillisen hämärän aikaa.
Erilaisia hämäriä (astronominen hämärä, nauttinen hämärä, porvarillinen hämärä) ei lasketa valoisaksi ajaksi. Porvarillinen hämärä loppuu ja päivä alkaa auringon noustessa ja auringon laskiessa päivä loppuu ja alkaa porvarillinen hämärä.
- 4567456
Mutta miten helvetissä se aurinko pomppaa yhtäkkiä sieltä kaamoksesta sinne horisontin yläpuolelle niin, että se jääkin sinne kiertämään taas puoleksi vuodeksi, kunnes romahtaa yhtäkkiä horisontin alapuolelle? Siellähän pitäisi olla 6kk yötön yö ja 6kk kaamos.
- jasenouseesittenkin
Yhtä ihmeellistä on mielestäni ns. etelän mailla, kun aurinko nousee ja laskee ihan yht`äkkiä.
Kiitos edellisille asiallisista vastauksista!
- sitseonlaskenujanoussu
Aurinko on noussut lun sen alareunakin tulee näkyviin, ja aurinko on laskenut kun sen yläreunakin menee horisontin alapuoolelle. Tästä johtuu: """Mutta miten helvetissä se aurinko pomppaa yhtäkkiä sieltä kaamoksesta sinne horisontin yläpuolelle niin, että se jääkin sinne kiertämään taas puoleksi vuodeksi, kunnes romahtaa yhtäkkiä horisontin alapuolelle?""
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031708
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441227Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23980Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS43844Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita171826Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713- 46699
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13667Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40626