asiaan todella perehtynyt kuvailla, millaista hänen mielestään on maapallolla 30 vuoden kuluttua, ettei vain hommmaa lapsia tänne kärsimään.
Entäs 50 vuoden kuluttua.
Oma tieteeseen kuitenkin perustuva tulkinta olisi kiinnostava tietää...
Skeptikot ja muut huuhailijat pysykää loitolla, en halua teidän mielipiteitänne.
Osaisiko joku
16
826
Vastaukset
- huuhailijat
Olet jo määritellyt että uskot vain tietyn aatesuunnan ilmastohörhöja.
- tuc
- 30-50 vuoden päästä on 1-1,5 astetta lämpimämpää oman arvioni mukaan.
- Ei ole vedenpaisumusta, tulvia tai maailmanloppua. Ilmastopakolaisia sitäkin enemmän.
- Ruoan hinta ja huonontuneet viljelymahdollisuudet tulee vaikeuttamaan huomattavasti kehitysmaiden elinoloja.
- Länsimaissa elintaso on ihan pirusti korkeampi kuin nykyään, jos ei tule isoja sotia.
Yleisesti ottaen uskon, että menee varsin hyvin (jos päästövähennykset toteutuvat samaa tahtia kuin esim. Briteissä on suunniteltu), kunhan liikenteen biopolttoaineet kasvatetaan joko levällä ja kuivan maan kasveilla tai unohdetaan kokonaan sähköautojen ja polttokennojen sun muide. Biopolttoaineiden viljely sademetsäalueilla on mielestäni suurimpia ympäristöä ja ihmiskunnan hyvinvointia uhkaavia asioita tällä hetkellä, koska se tuhoaa hirveät määrät lajeja sukupuuttoon, aavikoittaa sademetsiä, kiihdyttää kasvihuoneilmiötä ja tuhoaa alkuperäiskansoja.- Yuj
Kerrohan miten lämpeneminen huonontaa viljelyolosuhteita?
- kuivuus syynä
Yuj kirjoitti:
Kerrohan miten lämpeneminen huonontaa viljelyolosuhteita?
Lämpeneminen muuttaa vedenkiertoa maapallolla. Jos olet seurannut niin Australiassa on kärsitty viimeiset 10 vuotta kuivuudesta tärkeimmillä viljantuotantoalueilla ja osista Yhdysvaltoja raportoidaan samaa (Science-lehdessä oli vastikään juttu, jossa kytkettiin ilmastonmuutos satotappioihin). Australiassa esim. on suunniteltu viljelyn siirtämistä suotuisimmille alueille, mutta sehän ei käy kädenkäänteessä, jos ollenkaan.
Iso ongelma on vielä väestönkasvu ja kovaa vauhtia lisääntyvä ravinnontarve. Meillä jo maidon hinta nousee kun kiinalaisetkin on oppineet juomaan maitoa. Ilmastonmuutos ei ainakaan helpota yhtälön ratkaisemista. Odotetaan myös joidenkin kasvitautien ja tuholaisten levittäytymistä uusille alueille. Viime viikolla tiedotettiin kuinka monta uutta tautia Suomestakin on löydetty viime aikoina, nekin liitettiin ilmaston lämpenemiseen. Jotkut jaksavat uskoa, että lisääntyvä hiilidioksidi on positiivinen asia ja lisää satoja, mutta epävarmuustekijöitä on paljon. Kuinka nopeasti pystytään lajikkeita jalostamaan muuttuviin oloihin tai vaihtamaan viljelysuuntaa kokonaan.
- amatöör
Oma epätieteellinen mutu-skenaarioni:
Veikkaisin että 30 vuoden kuluttua eletään globaalin maailmansodan jälkeistä toipumisaikaa, jolloin infrastruktuuri on pirstaleina, pakolaisia on paljon, ja ilmaston ääriolosuhteet tekevät elämän ennakoimisesta vaikeaa. Kulkutauteja on paljon, koska ilmastonmuutos on sekoittanut hyönteisten luontaisia esiintymisalueita, ja monet tulehdussairaudet ovat antibioottiresistantteja.
Polttomoottorille ei ole vieläkään laajalle levinnyttä kilpailijaa, joten yksityisliikennettä on huomattavasti vähemmän kuin nyt. Energiaa tuotetaan eniten ydinvoimalla, ja vety- sekä fuusioenergia ovat edelleen kokeiluasteella. Päiväntasaajan maista alkaa tulla energianviennin suurmaita aurinkoenergian ansioista. Venäjä ja Brasilia ovat mahtavimmat suurvallat, Kiina taistelee massiivisten ympäristötuhojen kanssa. Yhdysvaltojen liittovaltio on hajonnut pitkän ja raastavan sisällissodan jälkeen. Öljy on vähissä, ja äärimmäisen kallista. Suomessa öljyä ei ole käytössä, kulutus tapahtuu jalostusalueiden läheisyydessä.
Yleisimmät ammatit ovat Suomessa maataloudessa ja käsityöläisyydessä, koska enää ei ole järkevää tuoda ruokaa ja matalan jalostusasteen tavaraa muualta, toisaalta globaaleissa sähköisissä palveluissa.
Juna ja laiva ovat yleisimpiä kulkuvälineitä pitkillä matkoilla. Lentoliikenne on varattu sotilaskäyttöön.- Horst S.
Suomen tulevaisuus on siis valoisa. Venäjä on mahtavin suurvalta, jossa ei ole massiivisia ympäristötuhoja. Suomen kannattaa ajoissa erota EU:sta ja palata äiti Venäjän helmoihin, todelliseen kansojen onnelaan. Siellä ei tule olemaan pulaa työpaikoista, sillä suomalaisille on aina runsaasti tarjolla työtä tehtaissa 3-vuorotyössä, laitossiivoojina ja monissa muissa tehtävissä, jotka eivät vaadi niinkään paljon koulutusta kuin hyvää fyysistä kuntoa ja ennen kaikkea isäntien edessä nöyrää mieltä.
Kyllä siis kannattaa niitä lapsia tehdä toki. Heidän menestymisekseen on huolehdittava siitä, että he saavat jo tarhaikäisinä venäjänkielen opetusta. - Vai niin aha,,,,,,,,,,,,,,,
Horst S. kirjoitti:
Suomen tulevaisuus on siis valoisa. Venäjä on mahtavin suurvalta, jossa ei ole massiivisia ympäristötuhoja. Suomen kannattaa ajoissa erota EU:sta ja palata äiti Venäjän helmoihin, todelliseen kansojen onnelaan. Siellä ei tule olemaan pulaa työpaikoista, sillä suomalaisille on aina runsaasti tarjolla työtä tehtaissa 3-vuorotyössä, laitossiivoojina ja monissa muissa tehtävissä, jotka eivät vaadi niinkään paljon koulutusta kuin hyvää fyysistä kuntoa ja ennen kaikkea isäntien edessä nöyrää mieltä.
Kyllä siis kannattaa niitä lapsia tehdä toki. Heidän menestymisekseen on huolehdittava siitä, että he saavat jo tarhaikäisinä venäjänkielen opetusta.laitossiivoojan työt, koska olemme miljoonasijoittajia.
Kiitos kuitenkin huolenpidosta. - amatöör
Horst S. kirjoitti:
Suomen tulevaisuus on siis valoisa. Venäjä on mahtavin suurvalta, jossa ei ole massiivisia ympäristötuhoja. Suomen kannattaa ajoissa erota EU:sta ja palata äiti Venäjän helmoihin, todelliseen kansojen onnelaan. Siellä ei tule olemaan pulaa työpaikoista, sillä suomalaisille on aina runsaasti tarjolla työtä tehtaissa 3-vuorotyössä, laitossiivoojina ja monissa muissa tehtävissä, jotka eivät vaadi niinkään paljon koulutusta kuin hyvää fyysistä kuntoa ja ennen kaikkea isäntien edessä nöyrää mieltä.
Kyllä siis kannattaa niitä lapsia tehdä toki. Heidän menestymisekseen on huolehdittava siitä, että he saavat jo tarhaikäisinä venäjänkielen opetusta.Mitähän tollakin oli taas tekemistä yhtään minkään kanssa? Tämä palsta muistuttaa jo surrealistista kirjallisuutta, yhdellä tekstinpätkällä ei ole mitään yhteyttä toiseen, eikä siitä edes osaa sanoa onko se sarkasmia, ironiaa, satiiria, proosaa, faktaa vai fiktiota.
Siis oletko nyt sitä mieltä että lapsille pitää opettaa tarhassa venäjää vai mitä sinä horiset? - Horst S.
amatöör kirjoitti:
Mitähän tollakin oli taas tekemistä yhtään minkään kanssa? Tämä palsta muistuttaa jo surrealistista kirjallisuutta, yhdellä tekstinpätkällä ei ole mitään yhteyttä toiseen, eikä siitä edes osaa sanoa onko se sarkasmia, ironiaa, satiiria, proosaa, faktaa vai fiktiota.
Siis oletko nyt sitä mieltä että lapsille pitää opettaa tarhassa venäjää vai mitä sinä horiset?"Venäjä ja Brasilia ovat mahtavimmat suurvallat, Kiina taistelee massiivisten ympäristötuhojen kanssa. Yhdysvaltojen liittovaltio on hajonnut pitkän ja raastavan sisällissodan jälkeen."
Surrealismia vai amatöörin omia unelmia tulevaisuudesta? Onko noille visioille vankkoja perusteluja - USA:n sisällissota ja hajoaminen, huom. ympäristöongelmia ei Venäjän kohdalla, muuten vain mahtava? - amatöör
Horst S. kirjoitti:
"Venäjä ja Brasilia ovat mahtavimmat suurvallat, Kiina taistelee massiivisten ympäristötuhojen kanssa. Yhdysvaltojen liittovaltio on hajonnut pitkän ja raastavan sisällissodan jälkeen."
Surrealismia vai amatöörin omia unelmia tulevaisuudesta? Onko noille visioille vankkoja perusteluja - USA:n sisällissota ja hajoaminen, huom. ympäristöongelmia ei Venäjän kohdalla, muuten vain mahtava?Joo, ei mulla ole kristallipalloa, kyllä nää on ihan mun omia kuvitelmia. Olenko väittänyt muuta?
Ympäristötuhoja on 30 vuoden päästä kaikkialla, mutta Kiina on lähes asumis- ja viljelykelvoton. Kiinan pinta- ala on vähän päälle puolet Venäjän pinta-alasta, mutta väestöä on yhdeksän kertaa enemmän. Iso osa Kiinasta on lisäksi aavikkoa, joka laajenee vuosi vuodelta. Kiina kärsii valtavista ympäristöongelmista jo nyt. Venäjä on sen sijaan pitkälti asuttamatonta erämaata, jossa on valtavasti luonnonvaroja.
Myös Brasilia kärsii aavikoitumisesta 30 vuoden päästä.
Todellinen rahavuori odottaa esiin kaivamistaan Afrikassa, joka on harvaan asuttu, luonnonvaroiltaan rikas ja potentiaalinen aurinkoenergiasta hyötyjä.
USA:n hajoamisen perustan ihan mutu-tuntumaan. Uskaltaisin väittää että nykyinen hallitus tulee jatkamaan vallassa myös presidentinvaalien jälkeen. Bushin hallinto voi milloin tahansa julistaa hätätilan ja pidättää loputkin kansalaisoikeudet maassa. USA ei tule pääsemään nykyisistä vallanpitäjistä pitkään aikaan, ja maan talous tulee sukeltamaan todella syvälle suohon. Sotilasteollisuudella on niin vahvat siteet hallitukseen että sen on käytännössä osa hallitusta. Hallitus käyttää USA:ssa sotilaallista voimaa jo nyt omia kansalaisiaan vastaan, ja tämä tulee pahenemaan koko ajan. Varsinaisesti sisällissodan tulee laukaisemaan kasvava siirtolaisongelma yhdistettynä massatyöttömyyteen. Kalifornia on ensimmäinen osavaltio jossa paukkuu, ja hyvin nopeasti kriisi siirtyy muualle liittovaltioon.
Seuraavan 10 kuukauden aikana jokainen tulee täälläkin tajuamaan miten suurissa ongelmissa Yhdysvalloissa oikein uidaan.
Nonni, heitä parempi skenaario äläkä nälvi. - Horst S.
amatöör kirjoitti:
Joo, ei mulla ole kristallipalloa, kyllä nää on ihan mun omia kuvitelmia. Olenko väittänyt muuta?
Ympäristötuhoja on 30 vuoden päästä kaikkialla, mutta Kiina on lähes asumis- ja viljelykelvoton. Kiinan pinta- ala on vähän päälle puolet Venäjän pinta-alasta, mutta väestöä on yhdeksän kertaa enemmän. Iso osa Kiinasta on lisäksi aavikkoa, joka laajenee vuosi vuodelta. Kiina kärsii valtavista ympäristöongelmista jo nyt. Venäjä on sen sijaan pitkälti asuttamatonta erämaata, jossa on valtavasti luonnonvaroja.
Myös Brasilia kärsii aavikoitumisesta 30 vuoden päästä.
Todellinen rahavuori odottaa esiin kaivamistaan Afrikassa, joka on harvaan asuttu, luonnonvaroiltaan rikas ja potentiaalinen aurinkoenergiasta hyötyjä.
USA:n hajoamisen perustan ihan mutu-tuntumaan. Uskaltaisin väittää että nykyinen hallitus tulee jatkamaan vallassa myös presidentinvaalien jälkeen. Bushin hallinto voi milloin tahansa julistaa hätätilan ja pidättää loputkin kansalaisoikeudet maassa. USA ei tule pääsemään nykyisistä vallanpitäjistä pitkään aikaan, ja maan talous tulee sukeltamaan todella syvälle suohon. Sotilasteollisuudella on niin vahvat siteet hallitukseen että sen on käytännössä osa hallitusta. Hallitus käyttää USA:ssa sotilaallista voimaa jo nyt omia kansalaisiaan vastaan, ja tämä tulee pahenemaan koko ajan. Varsinaisesti sisällissodan tulee laukaisemaan kasvava siirtolaisongelma yhdistettynä massatyöttömyyteen. Kalifornia on ensimmäinen osavaltio jossa paukkuu, ja hyvin nopeasti kriisi siirtyy muualle liittovaltioon.
Seuraavan 10 kuukauden aikana jokainen tulee täälläkin tajuamaan miten suurissa ongelmissa Yhdysvalloissa oikein uidaan.
Nonni, heitä parempi skenaario äläkä nälvi.Näkemys tuokin, mutta mitä ratkaisevasti erilaista on USA:n ja Venäjän toiminnassa?
- USA on juuttunut Irakiin ja Afganistaniin, Venäjällä on Tsetsenia ja uusia potentiaalisia ruutitynnyreitä.
- USA on aina pyörittänyt suurta aseteollisuutta. Myös Venäjä satsaa entistä enemmän asevarustukseen, kun siihen on taas varaa ja sen on pakko pullistella esittämällä suurvaltaa.
- Myös Euroopalla on kasvava siirtolaisongelma aina Skandinaviaa myöten.
- Myös täällä tullaan tajuamaan 10 kk aikana, että talousongelmat eivät rajoitu vain USA:an.
Lopuksi tämän palstan topicissa pysyäksemme, mitä Venäjä on tehnyt enemmän ilmaston ja ympäristön eteen kuin vaikka USA? Venäjä ei ole tietääkseni sitoutunut minkäänlaiseen ilmasto-ohjelmaan. USA on ainakin kokouksissa edustettuna eikä pelkkänä vastarannan kiiskenä.
Vain yhdestä asiasta voi olla melko lailla yhtä mieltä. Kiinan ongelma on suuri ja yhä pahenee, sillä eihän miljardin asukkaan kasvava talous voi olla jättämättä huomattavia ekologisia jälkiä.
Brasiliasta tai yleensä etelä-Amerikasta en tiedä paljon mitään, mutta eikös siellä päin ole suurongelmana sademetsien tuhoaminen, jota pahentaa a) sellun raaka-ainehankinta, b) muu metsän hävitys kuten bioenergiakasvien viljelyn vuoksi. Sademetsien,so. maapallon keuhkojen tuhoaminen puolestaan nostaa CO2-tasetta. Bioenergiakasviviljely ryöstää myös ravintokasvien viljelyalaa eli pahentaa etenkin köyhien maiden ravinto-ongelmia.
Sitten tuohon ketjun aloittajan peruskysymykseen lisääntymisestä - mitä ihmiskuntaa auttaa, jos me suomalaiset haluamme eliminoida itsemme siitä vapaaehtoisesti, kun se rauhattomampi ja vähemmän kehittynyt osa maailmaa jatkaa lisääntymistään ilman kontrollia sen kun pystyy. Jos sen sijaan päätämmekin olla olemassa myös tulevaisuudessa, on meillä selvästi paremmat vaikutusmahdollisuudet maailman kehityssuunnassa esimerkiksi synnyttämällä uusia ahtisaaria tai jormaolliloita. - amatöör
Horst S. kirjoitti:
Näkemys tuokin, mutta mitä ratkaisevasti erilaista on USA:n ja Venäjän toiminnassa?
- USA on juuttunut Irakiin ja Afganistaniin, Venäjällä on Tsetsenia ja uusia potentiaalisia ruutitynnyreitä.
- USA on aina pyörittänyt suurta aseteollisuutta. Myös Venäjä satsaa entistä enemmän asevarustukseen, kun siihen on taas varaa ja sen on pakko pullistella esittämällä suurvaltaa.
- Myös Euroopalla on kasvava siirtolaisongelma aina Skandinaviaa myöten.
- Myös täällä tullaan tajuamaan 10 kk aikana, että talousongelmat eivät rajoitu vain USA:an.
Lopuksi tämän palstan topicissa pysyäksemme, mitä Venäjä on tehnyt enemmän ilmaston ja ympäristön eteen kuin vaikka USA? Venäjä ei ole tietääkseni sitoutunut minkäänlaiseen ilmasto-ohjelmaan. USA on ainakin kokouksissa edustettuna eikä pelkkänä vastarannan kiiskenä.
Vain yhdestä asiasta voi olla melko lailla yhtä mieltä. Kiinan ongelma on suuri ja yhä pahenee, sillä eihän miljardin asukkaan kasvava talous voi olla jättämättä huomattavia ekologisia jälkiä.
Brasiliasta tai yleensä etelä-Amerikasta en tiedä paljon mitään, mutta eikös siellä päin ole suurongelmana sademetsien tuhoaminen, jota pahentaa a) sellun raaka-ainehankinta, b) muu metsän hävitys kuten bioenergiakasvien viljelyn vuoksi. Sademetsien,so. maapallon keuhkojen tuhoaminen puolestaan nostaa CO2-tasetta. Bioenergiakasviviljely ryöstää myös ravintokasvien viljelyalaa eli pahentaa etenkin köyhien maiden ravinto-ongelmia.
Sitten tuohon ketjun aloittajan peruskysymykseen lisääntymisestä - mitä ihmiskuntaa auttaa, jos me suomalaiset haluamme eliminoida itsemme siitä vapaaehtoisesti, kun se rauhattomampi ja vähemmän kehittynyt osa maailmaa jatkaa lisääntymistään ilman kontrollia sen kun pystyy. Jos sen sijaan päätämmekin olla olemassa myös tulevaisuudessa, on meillä selvästi paremmat vaikutusmahdollisuudet maailman kehityssuunnassa esimerkiksi synnyttämällä uusia ahtisaaria tai jormaolliloita.Ei Venäjä mitenkään Kiinaa ja USA:ta parempi ole ilmastoasioissa. Venäjällä ja Neuvostoliitossahan on todella synkkä historia ympäristöasioissa (Itämeri, Kuola, Novaja Zemlja, Baikal, Tshernobyl, Tsheljabinsk...). Venäjällä vaan on sitä lääniä niin paljon, ja ilmaston lämmetessä uusia maatalousalueita tulee vapautumaan Siperiassa. Sen lisäksi Venäjän talous on lähitulevaisuudessa öljyn ansiosta nousussa, kun taas USA:n talous romahtaa. Kiinan talouskaan ei voi kovin pitkään kasvaa ympäristöongelmien takia.
Kiinassa on muuten peräti 1,3 miljardia ihmistä tänä päivänä!!!
Skandinaviassa ei mitään todellisia ongelmia ole, varsinkaan siirtolaisongelmaa. Me elämme täällä niin sivussa kaikesta, että pari somalia torin laidalla tuntuu pakolaisongelmalta. Se ei sitä ole.
"Sitten tuohon ketjun aloittajan peruskysymykseen lisääntymisestä - mitä ihmiskuntaa auttaa, jos me suomalaiset haluamme eliminoida itsemme siitä vapaaehtoisesti, kun se rauhattomampi ja vähemmän kehittynyt osa maailmaa jatkaa lisääntymistään ilman kontrollia sen kun pystyy. Jos sen sijaan päätämmekin olla olemassa myös tulevaisuudessa, on meillä selvästi paremmat vaikutusmahdollisuudet maailman kehityssuunnassa esimerkiksi synnyttämällä uusia ahtisaaria tai jormaolliloita."
-Olen samaa mieltä, mutta itsestä muutos aina lähtee. Ei auta valitus ja itku. Monipuolinen ja kattava koulutus, sekä kansalaisyhteiskunta on meidän valttimme, ja sitä meidän pitäisi viedä ulkomaille, ei kännyköitä. Koulutuspolitiikka on nimenomaan väestöpolitiikkaa, jos mikä. - amatöör
Horst S. kirjoitti:
Näkemys tuokin, mutta mitä ratkaisevasti erilaista on USA:n ja Venäjän toiminnassa?
- USA on juuttunut Irakiin ja Afganistaniin, Venäjällä on Tsetsenia ja uusia potentiaalisia ruutitynnyreitä.
- USA on aina pyörittänyt suurta aseteollisuutta. Myös Venäjä satsaa entistä enemmän asevarustukseen, kun siihen on taas varaa ja sen on pakko pullistella esittämällä suurvaltaa.
- Myös Euroopalla on kasvava siirtolaisongelma aina Skandinaviaa myöten.
- Myös täällä tullaan tajuamaan 10 kk aikana, että talousongelmat eivät rajoitu vain USA:an.
Lopuksi tämän palstan topicissa pysyäksemme, mitä Venäjä on tehnyt enemmän ilmaston ja ympäristön eteen kuin vaikka USA? Venäjä ei ole tietääkseni sitoutunut minkäänlaiseen ilmasto-ohjelmaan. USA on ainakin kokouksissa edustettuna eikä pelkkänä vastarannan kiiskenä.
Vain yhdestä asiasta voi olla melko lailla yhtä mieltä. Kiinan ongelma on suuri ja yhä pahenee, sillä eihän miljardin asukkaan kasvava talous voi olla jättämättä huomattavia ekologisia jälkiä.
Brasiliasta tai yleensä etelä-Amerikasta en tiedä paljon mitään, mutta eikös siellä päin ole suurongelmana sademetsien tuhoaminen, jota pahentaa a) sellun raaka-ainehankinta, b) muu metsän hävitys kuten bioenergiakasvien viljelyn vuoksi. Sademetsien,so. maapallon keuhkojen tuhoaminen puolestaan nostaa CO2-tasetta. Bioenergiakasviviljely ryöstää myös ravintokasvien viljelyalaa eli pahentaa etenkin köyhien maiden ravinto-ongelmia.
Sitten tuohon ketjun aloittajan peruskysymykseen lisääntymisestä - mitä ihmiskuntaa auttaa, jos me suomalaiset haluamme eliminoida itsemme siitä vapaaehtoisesti, kun se rauhattomampi ja vähemmän kehittynyt osa maailmaa jatkaa lisääntymistään ilman kontrollia sen kun pystyy. Jos sen sijaan päätämmekin olla olemassa myös tulevaisuudessa, on meillä selvästi paremmat vaikutusmahdollisuudet maailman kehityssuunnassa esimerkiksi synnyttämällä uusia ahtisaaria tai jormaolliloita.On harhaanjohtavaa kutsua sademetsiä planeetan keuhkoiksi. Valtamerien levät yhteyttävät paljon enemmän kuin sademetsät.
Sademetsillä on tosin todella tärkeä tehtävä biodiversiteetin ylläpidossa ja eroosion estäjänä, muun muassa. - Lapsi luottaa aikuiseen...?
Horst S. kirjoitti:
Näkemys tuokin, mutta mitä ratkaisevasti erilaista on USA:n ja Venäjän toiminnassa?
- USA on juuttunut Irakiin ja Afganistaniin, Venäjällä on Tsetsenia ja uusia potentiaalisia ruutitynnyreitä.
- USA on aina pyörittänyt suurta aseteollisuutta. Myös Venäjä satsaa entistä enemmän asevarustukseen, kun siihen on taas varaa ja sen on pakko pullistella esittämällä suurvaltaa.
- Myös Euroopalla on kasvava siirtolaisongelma aina Skandinaviaa myöten.
- Myös täällä tullaan tajuamaan 10 kk aikana, että talousongelmat eivät rajoitu vain USA:an.
Lopuksi tämän palstan topicissa pysyäksemme, mitä Venäjä on tehnyt enemmän ilmaston ja ympäristön eteen kuin vaikka USA? Venäjä ei ole tietääkseni sitoutunut minkäänlaiseen ilmasto-ohjelmaan. USA on ainakin kokouksissa edustettuna eikä pelkkänä vastarannan kiiskenä.
Vain yhdestä asiasta voi olla melko lailla yhtä mieltä. Kiinan ongelma on suuri ja yhä pahenee, sillä eihän miljardin asukkaan kasvava talous voi olla jättämättä huomattavia ekologisia jälkiä.
Brasiliasta tai yleensä etelä-Amerikasta en tiedä paljon mitään, mutta eikös siellä päin ole suurongelmana sademetsien tuhoaminen, jota pahentaa a) sellun raaka-ainehankinta, b) muu metsän hävitys kuten bioenergiakasvien viljelyn vuoksi. Sademetsien,so. maapallon keuhkojen tuhoaminen puolestaan nostaa CO2-tasetta. Bioenergiakasviviljely ryöstää myös ravintokasvien viljelyalaa eli pahentaa etenkin köyhien maiden ravinto-ongelmia.
Sitten tuohon ketjun aloittajan peruskysymykseen lisääntymisestä - mitä ihmiskuntaa auttaa, jos me suomalaiset haluamme eliminoida itsemme siitä vapaaehtoisesti, kun se rauhattomampi ja vähemmän kehittynyt osa maailmaa jatkaa lisääntymistään ilman kontrollia sen kun pystyy. Jos sen sijaan päätämmekin olla olemassa myös tulevaisuudessa, on meillä selvästi paremmat vaikutusmahdollisuudet maailman kehityssuunnassa esimerkiksi synnyttämällä uusia ahtisaaria tai jormaolliloita.ja lapseni jo aikuisia, mutta minusta tuntuisi käsittämättömän pahalta katsella lapsenlapsia, jotka katsovat aikuisia luottavaisesti silmiin ja tietää, mikä hävitys on tulossa.
Ei ihminen, joka on tunteva yksilö, voi millään ajatella noin laaja-alaisesti oman lapsen tai lapsenlapsen kohdalla.
Vai voiko?
- *Kansalainen*
Eurooppa on muuttunut suureksi ja köyhäksi vanhainkodiksi, josta tuottava työ on siirtynyt halpamaihin kallista energiaa hiilidioksidihörhöjen säätämiä talouspakotteita pakoon.
- mitä tulevaisuus
tuo tullessaan. Huonompaan suuntaan ollaan jokatapauksessa menossa.
Netistä kyllä löytyy valtavasti titoa aiheesta.
Käy vilkaisemassa esimerkiksi täällä:
http://kurkiaurapro.googlepages.com/home
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926