Saako muut ihmiset pakottaa vegaaneiksi?

3819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lapsia tietysti saa pakottaa, niin kuin minullekin koulussa 16-vuotiaaksi asti pakotettiin syömään lihaa ja kalaa, koska vanhemmilta ei tullut tukea kasvissyönnille.

Mutta joo, onko kenelläkään oikeus pakottaa toisia noudattamaan lakeja, vaikka itse näkee sen hyväksi? Minusta lapsiseksi, raiskaaminen, fyysinen ja henkinen väkivalta ovat moraalisesti väärin. Onko minulle oikeus pakottaa muutkin pidättäytymään niistä vain siksi, että itse koen sen oikeaksi. Ehkä minun kokemukseni ei anna sitä oikeutta, mutta se antaa, että enemmistö on kanssani samaa mieltä, tai ainakin enemmistö lainsäätäjistä eli kansanedustajista, ministereistä.

Eli vastaus siis on: se on oikein heti kun enemmistö kansan edustajista niin haluaa!

Äänestä
  • Jokainenhan voi tehdä ihan mitä haluaa, eri asioista sitten saattaa koitua erilaisia sanktioita. Eihän lakikaan mitään kiellä, määrittää vain tiettyjä asioita rangaistavaksi yhteiskunnan taholta. Tee mikä itsestäsi kokonaisuutena parhaalta tuntuu.

    Äänestä

Pitää tehdä ero kysymysten, "saako-" ja "voiko-" sekä ylipäätään että "pystyykö" pakottaa, välille.

Myös sana "pakottaa" kalskahtaa korvaan.. ehkä suostutella ja myönnytellä saa, pakottaa voi(mutta saako?), ja kaikki tämä jos pystyy.

Noniin, pelkkää semantiikkaa, takaisin näkkärille, moro.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ella Bella Petronella kirjoitti:

http://nakokulma.net/index.php?topic=637.0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu