Kaikkihan me tiedämme, että kaikki asiat, tapahtumat, ajatukset, *kaikki* vaativat uskoa jos tahdot niiden olevan ns. "totta". Jos et usko siihen, että leipä jota syöt "on", niin eikö se poistu ns. "todellisesta" maailmasta ja muuttuu sinulle "epätodelliseksi" (jos ei se sitä alkujaan jo ollut). Outoa, että ns. todellinen maailma perustuu täysin uskoon, uskoon siitä, että se "on". Jos ihmisillä siis ei ole uskoa, ei ole mitään. Ei edes epäuskoa.
Mietteitä ja aatteita kiitos! Pidetään asiallisena.
Mietteitä ja aatteita kiitos! Pidetään asiallisena.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Usko on kokemusta, tapahtui se nyt ja tässä tai historiankirjoissa. Tapahtuneen voi kokea ja hyväksyä tai ei = oma uskomus. Usko on myös jatkuvasti koetuksella, mitä enemmän opimme uutta maailmasta ja kuinka koemme sen. Sitä se usko on. Uskotaan "ryhmässä tai joukkona" jotain tai ei, eniten uskomme uskontoon, jota eri kuppikunnat muokanneet aikojen saatossa, mutta tulos on yks ja sama, täällä on vieraillut meidän "siementäjä" oliot. Ja tarkkailevat yhä meitä, emme vain tunnista heitä, kun aika on, he kyllä näyttäytyvät. Ei meitä huvikseen ole luotu elämään yksin täällä kylmässä maailmankolkassa vaikka paratiisihan tämä jo on. Siellä missä se vielä sitä on.
Olen ymmärtävinäni kysymyksen. Itse näen asian suunnilleen näin: meillä jokaisella on mielessämme maailmanmalli, osittain tietoisen käsittellinen, symbolinen, kielellisesti ilmaistavissa oleva rakennelma maailmassa ilmenevistä olioista ja niiden suhteista. Valtaosaltaan malli on kuitenkin täysin tiedostamaton, neuraalimekanismien rakentama ja aktiivisen aistihavainto-toiminto-tapahtumien ylläpitämä ja kehittämä.
Mutta tämä tietoinen mallikin voi olla pääluokiltaan kahdenlainen: aksiomaattinen tai probabilistinen. Aksiomaattinen malli perustuu ehdottoman varmoihin totuuksiin, joita ei aseteta kyseenalaisiksi. Ne ovat yleensä kulttuurilähtöisiä, kirjallisuudesta, yleisestä mielipiteestä, autoritäärisestä opetuksesta.
Probabilistisessa mallissa kaikki asioiden väliset suhteet ovat epävarmoja, jatkuvasti kyseenalaisia, mutta luokiteltuja asteikolle "lähes varmat" - "erittäin epävarmat", ja kaikkia siitä välistä. Mutta siis mikään ei ole ehdottoman varmaa ja siten ei myöskään mikään ole täysin pois suljettua.
Molemmat maailmanmallit, aksiomaattinen ja probabilistinen, muodostavat yksilölle "uskon", käyttäytymisen, toiminnan perustan, jonka mukaan arkielämän päätökset tehdään. Tämä perusta on mielestäni aina "uskomista", eteenkin siltä osin, kuin malli on vakaa, ei muutu lyhyen ajan kuluessa.
Useimpien ihmisten maailmanmalli on yhdistelmä aksiomaattista ja probabilistista muotoa. Me lähes kaikki olemme omaksuneet edes muutamia aksiomaattisia totuuksia, mutta kaikki muu käsitys maailmasta on probabilistista.
Täydennyksenä vielä se tärkeä asia, että probabilistisen mallin ehdoton etu aksiomaattiseen mallin nähden on se, että se sallii sisäiset ristiriidat, epävarmat "totuudet". Ne ratkotaan sujuvasti painottamalla varmuusasteita. Neuraalijärjestelmämme tekee tämän kutakuinkin automaattisesti.
Aksiomaattisessa järjestelmässähän totuudet ovat ehdottomia ja niiden välinen ristiriita aiheuttaa usein pahoja sivuvaikutuksia, esim mielenterveys tai sosiaalisia ongelmia.
"Informaatiokeskeisenä" tietokone-ohjelmoijana olen samaa mieltä avauksesta. Kaikki asiat pitää kuvitella "oleviksi" informaatiovirrasta.
Tietokonetta kuvaillaan tyhmäksi koska se ei samasta tietovirrasta kykene tunnistamaan/tunnustamaan aivan samoja olioita joihin ihmiset uskovat.
Tehokkaalla tietokonejärjestelmälläkin voisi olla uskomuksia, joiden ymmärtämiseksi on oltava ainakin vain kuviteltavissa oleva supernörtti. En tiedä onko olemassa sellaisia tietokoneiden korkeakäsitteisiä uskomuksia, joihin ihmisten ymmärrys ei mitenkään riitä.
Onkohan se niin että jos opettaisin tuollaisen järjestelmän tunnistamaan tavallisen leivän niin paras mahdollinen järjestelmä vastaisi: Voiko olla olemassa noin sokeaa ajattelua?
Ihmisen todellisuuden havainnointi perustuu uskoon/luottamukseen, todellisuus ei.