Liharuokien syönnin vähentäminen koulussa ja kotona on yksi tehokkaampia tapoja torjua ilmastonmuutosta. YK:n maatalousjärjestö FAO:n mukaan eläintuotanto vaikuttaa kasvihuonepäästöihin enemmän kuin liikenne. Eläintuotanto on vastuussa 18 prosentista maailman kasvihuonepäästöistä. Metaania syntyy karjan ruuansulatuksessa, hiilidioksidia metsän kaatamisesta ja typpilannoitteista. Lisäksi lanta ja typpilannoitteet aiheuttavat dityppioksidipäästöjä. ks.. http://www.ilmastouhka.net/
Vastaukset 5
- ........
Liha jäänee muutoinkin automaattisesti pois kouluruokailusta sen hinnan vuoksi, sillä kouluruuan annoksen hinta saa olla vain 0,50-1,0€/annos. Naudanlihaa ei ole muutoinkaan kouluruuissa nähty aikoihin. Sama pätee jo tänä kesänä varmasti useilla grillaajilla. Naudanlihan hinta kun on viime kesäisestä tuplaantunut suomessa. Toki monet korvaavat naudanlihan sitten sian- ja kananlihalla, mutta uskon että kasvikset ja kala tulevat näyttelemään entistä suurempaa osaa grillihiilloksilla.
Niinhän se on kun maailmaa aletaan pelastamaan. Biopolttoaineisiin siirtymisen johdosta tietyissä maissa kansaa kuolee kuin kärpäsiä nälkään. Hyvinvointivaltioissakin (kuten suomessa) elintarvikkeiden hinnat nousevat pilviin. Kun kansalla ei ole varaa ostaa kunnollista ja monipuolista ruokaa on siitä seuraukset nähtävissä myös hyvinvointivaltioissa parin vuosikymmenen viiveellä. Kansanterveys tulee horjumaan jo nykyisistä katastrofaalisista luvuista moninkertaisesti...mutta onhan se hienoa että maailma pelastuu, sillä onhan se ollut olemassa kauan ennen ihmiskuntaa ja tulee olemaan vielä kauan sen jälkeenkin.- Zippo-
Onhan se tärkeämpää että herra helsinginherra voi ajaa citymaasturillaan "ympäristöystävällisellä" polttoaineella parin kilometrin päähän töihin kuin että kansalla olisi kohtuuhintaista ruokaa.
- ulla75
Ei ihan täsmää ton edellisen asian kanssa, mutta tuli tosta ilmastosta mieleen, että koulussamme valitetaan ilmanvaihtokanavien heikkoudesta. Ruokalaan ei saa mennä vasta kuin sovittuun aikaan, koska ilmastointi ei kestä ja happi loppuu. Minusta tämä on vain tekosyy sille, että keittäjille jäisi vähemmän töitä tiskeissä ja he kerkeisivät tupakalle.
- suvi9292
meidän koulussa käytetään aivan samaa tekosyytä! olemme monesti ihmetelleet, että miksi on kamala hoppu ulos, mutta sehän johtuu ilmastoinnin huonosta toimivuudesta! raivostuttavaa.
- päästöjä ilmaan
syytää yli 6 miljr. ihmisitä vain eläimet,kysyn vain
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091005
- 61927
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun82720- 68695
- 41655
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33588Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27539- 51532
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37488