Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miehen pitkät katseet

muiden naisten perään

Mies, kerro minulle yksi asia. Jos olet oman kumppanisi kanssa liikkeellä, katsotko jokaista ns. hyvännäköistä naista pitkään, päästä varpaisiin ja mielellään ainakin takapuoleen...jääden oikein tuijottamaan?

En voi sille mitään, että jo suhteemme alkukuukausina minua häiritsee miesystäväni (n.40v) tsiikailu missä ikinä kuljemmekin. Lienee yksinkertaisesti niin, että hänen pääkoppansa ei tunne sanaa "tunneäly"? Itse en viitsi yhdessä kulkiessamme jäädä tuijottelemaan komeita miehiä liian pitkään. Se on mielestäni huomaavaisuutta omaa kumppania kohtaan, jos mikä. Hän kyllä kehuu ulkonäköäni ja on ihastunut minuun, mutta silti asia saa aikaan pahaa mieltä...

382

99373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sarvikuonokas

      sille ei voi mitään.. On aivan pakko vilkasta.. Mutta tuijottaminen onkin jo sitten mauotonta

      • alkup.

        Kiitos vastauksestasi. Mutta entä mitä mieltä olisit siitä, jos kumppanisi sanoisi suoraan, mitä ajattelee tuijottelustasi (siis oletuksena, että olisit tuollainen tuijottelija)?

        Osa miehistä varmasti vastaisi, että siinä menisi sitten se kumppani vaihtoon - tai jotain yhtä fiksua...

      • sarvikuonokas
        alkup. kirjoitti:

        Niin tottakai yrittäisin vähentää / lopettaa sen naisen läsnäollessa.

        Toki yrittäisin myös puolustella sillä että "ei se mitään tarkoita, kaikki tätä tekee"

      • Velvolliset?

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

      • TOIMITTAJAT?
        Velvolliset? kirjoitti:

        Toimittajilta varsinkin olisi hyvä kuulla kommentteja näistä faktoista sillä he juuri muovaavat kulttuuria... toisaalta juuri siitä syystä Suomi on maailman "miesvihamielisin" valtio että Suomettumisen aikaan täällä mediassa otti vallan taistolaiset ja punafeministit. Jopa heidän Tampereen opinahjonsa on opettajien puolesta täynnä tätä poppoota...leninhän opetti juuri tuota mediaa valtiovaltana...

        Näkeehän tämä vaikkapa lähiaikoina näistä nykysuomen median miesjahdeista esim. 7 mies kansanedustajan julkisesta lynkaamisesta mediassa kasvokuvin, samalla häpästen heidän lapsensakin jne - ilman mitään virallista näyttöä tai puolustusmahdollisuutta..

        Tai siitä että valtion päämiehemme ja armeijan ylipäällikkömmekin tuttu ystävätär, punafeministi teki apurahoilla häpäisyfilmin euroopan levitykseen itsenäisyystaistelustamme ja 2 sodan veteraanistamme Mannerheimistä kirkialaisr**sän takapuoleen nus... hi....

        ynm ynm ynm

      • Qwedina

        Korostan heti alkuun, etten ole mikään feministi vaikka nainen olenkin.

        Mielestäni olet oikeassa tuosta seksuaalisen vallan käytöstä: Me väitämme ettemme käytä sitä, vaikka toisin on. Kuitenkaan en lähtisi syyttämään naisia miesten sortajiksi.

        Totta on se, että suomalainen nainen on aina ollut henkisesti vahva ja miehen rinnalla saavuttanut vahvan aseman. Aivan toisin kuin mm. eteläisessä Euroopassa ja arabimaissa, joissa nainen on ollut/ on edelleen alistettu ja "nyrkin-ja-hellan-välissä" oleva sukupuoli. Missään muualla kuin Pohjoismaissa ja Suomessa ei talon isännän kuoltua ole talon emännästä (siis naisesta) tullut isäntää. Miehenä olisin siitä ylpeä.

        Mielestäni feministien tapa herättää tasa-arvokeskustelua on väärä. EI tasa-arvoa rakenneta vain naisnäkökulmasta! Mutta on myös väärin syyttää feministejä miesten kohtaamista ongelmista ja muka liian raskaasta työstä. Tekstissä jolle vastaukseni kohdistan korostui mm. miehen/uroksen vahvuus ja fyysinen "etumatka". Mahtaisiko johtua näistä Äiti Luonnon antamista fyysisistä vahvuuksista sekin, että miehet tekevät raskaat ja fyysisesti vaativat työt. Mitä tuo tuollainen vinkuminen on?! Oletko mies vai hiiri?

        Mitä tulee naisten ja miesten koulutukseen ja sen kestoon, on totta että naiset keskimäärin kouluttautuvat pidemmälle ja myös pidempään. Syy on selvä ja hyvin näkyvä. Suomi tarjoaa peruskoulun jälkeen koulutukselle kaksi päävaihtoehtoa: ammattikoulu ja lukio. --
        Tilastokeskuksen tutkimuksesta 2005:
        "Tytöt ja pojat lähtevät kouluttautumaan eri tavoin jo peruskoulun 9. luokan päätyttyä. Peruskoulun vuonna 2003 päättäneistä tytöistä 64 prosenttia aloitti samana vuonna opiskelun lukiossa, kun pojista vajaa puolet aloitti lukiossa ja vajaa puolet ammatillisessa koulutuksessa." Miksi? Pojat ovat jo ala-asteelta asti useimmiten puu- ja teknisen työn tunneilla, tytöt käsitöissä. Pojille syntyy side teknisiin aloihin ja tällöin hakeutuvat opiskelemaan perustutkintoja alalla aiemmin. Tytöt oppivat teoreettisemmiksi opiskelijoiksi, jolloin he hakeutuvat lukioon tai teoreettisille ammattikoululinjoille, joista jatkokouluttautuminen korkeakouluissa on luonnollista. Pojat haluavat usein mahdollisimman lyhyellä koulutuksella hyvätuloisiin töihin. Näitä valitettavasti ovat mainitut "raksa, lvi, metalli, sähkö ja tietyöt". Silloin kun te miehet itse valitsette tällä tavalla, on teidän turha valittaa siitä, että naisten kouluttautuminen muka ryöstäisi teiltä rahaa. Kouluttautukaa itse ja tulkaa naisten kaltaisiksi, jos siltä tuntuu. Tasa-arvo katsokaas! ;)

        Aloituksessa ollut epäilys miehen puuttuvasta tunneälystä on myös syyttämistä ja turhanpäiväistä valitusta. Eihän se mies mitään pahaa tee katsoessaan kauniita naisia kadulla, varattu mies on valinnut oman naisensa ja on tällöin varmasti tyytyväinen asemaansa, jos nainen vastavuoroisesti on sitä, mitä vallankäytöllään väitti. Teeskentely ei tee meistä muuta kuin mitä olemme, muistakaa hyvät naiset! Uskotaan miesten sanaa, ne ei vaan voi sille mitään.

        Miksi minä olen miesten puolella?
        Koska minulle mies on aina ollut se, joka kantaa vastuun kunnon toimeentulosta ja siitä, että lapsella on asiat varmasti kunnossa. Arvostan sitä , että mies tekee raskaan työn ja nainen saa olla lapsen kanssa kotona tai opiskella kunnes on omasta mielestään tarpeeksi pitkällä. Naisen ei mielestäni tarvitse kuitenkaan alistua miehen oikuille eikä päin vastoin. Kun kumpikin sukupuoli ymmärtää toisen perusolemuksen ja parisuhteessa keskustellaan molempien tarpeista ja haluista tasapainossa, suhteestakin tulee silloin tasapainoinen ja molemmat arvostavat toista juuri sillä tavalla kuin se toinen haluaa.
        Sitten kun opitaan vielä siirtämään tämä yhteiskunnalliselle tasolle ja unohtamaan aina sen toisen sukupuolen syyttely sortamisesta. Katsotaan tosiasioita ja muutetaan itseämme.

      • omia tekoja, miksi?
        sarvikuonokas kirjoitti:

        Niin tottakai yrittäisin vähentää / lopettaa sen naisen läsnäollessa.

        Toki yrittäisin myös puolustella sillä että "ei se mitään tarkoita, kaikki tätä tekee"

        Puolustella, kaikki tätä tekee! Ei muuten tee!
        Ja sinulle kysymys, tarvitseeko sinun tehdä sitä mitä kaikki muut? Pystyykö mies todelliseen rakkauteen kumppaniaan kohtaan, jos pystyy, silloin ei ole tarvetta tuijotella oli kumppani läsnä tai ei. Vilkaisu on eri asia, kaikki vilkaisee, niin nainenkin.

      • Äitiys vst feministin valta
        Qwedina kirjoitti:

        Ei "kuomasella" ole niissä mitään tarkastamista, etkä kirjoittanut mitään niitä kumoavaa. Vaikeaa se olisikaan, koska samat asiat esitellään mm tuossa uutuuskirjassa MIES VAILLA TASA-ARVOA, jossa kirjoittajana on lähes 30 eri akateemista huippuvaikuttajaa - menkääpä nyt kumoamaan heidän väitteitään feministit, naisten lehdistä opituilla juorujutuillanne, kun ainakin puolet on huipputohtoreita ja tutkijaprofessoreita ynm ;)

        Mutta vielä NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA, jossa siis valehteleminen sen olemassaolosta on sääntö, ei poikkeus...

        ELI:

        3-5 lapsen isyys täyttää nuo evoluutionalliset tarpeet miehellä "tehdä poikasia" maailmaan lisää, eli juosta eri naaraiden perässä - mutta kun "jostain syystä" arvon "sinkkuus, vapaus ynm" feministi naisemme - vanhenemme kansana maailman nopeiten ja lapsia ollaan jo mm. abortoitukin puoli miljoonaa (lain mukaan äidin yksin päätöksellä, isän tahdosta välittämättä ;) Jotain sekin kertoo jo äidinvaistojen tilasta ja halusta tyydytttää tuo miesten evoluutionallinen tarve jakaa siemeniään saadakseen suvun jatkoa...

        Äitiyden sijaan feministit "jostain syystä" juoksevat pyntättyinä shoppailemassa ja keikistelemässä kaupungilla... ja ottavat eroja ME tahtiin...

        Naisten seksuaalinen valta kirjassa sanotaan osuvasti, naiset yrittävät vähätellä miehiä sanomalla että miehet ajattelevat seksiä monta kertaa tunnissa - mutta vastaavasti voisi kysyä, että kuinka usein naiset ajattelevat sitä että näytänkö seksuaaliselta. Miettikääs.
        Synnyttäessä tämä valta vähenisi... miehet taas tulisivat tyydyttyneiksi evoluutionallisilta tarpeiltaan jatkaa sukua ...

        Mutta lukekaan tuo aloitus ja nuo pari uutta kirjaa äijät, niin alkaa valjeta miten meitä viedään kuin pässiä narussa - ja vielä esitetään uhria ja syytellään päälle ;)

      • aihe...

        Piti se tähänkin keskusteluun tunkea.
        Osta tekopimpero ja käytä sitä valtaasi siihen ja tunge se sitten sinne nyrkin ja hellan väliin...

      • Yvipäällikkö
        aihe... kirjoitti:

        Piti se tähänkin keskusteluun tunkea.
        Osta tekopimpero ja käytä sitä valtaasi siihen ja tunge se sitten sinne nyrkin ja hellan väliin...

        Vai loppuun kaluttu aihe. MIES VAILLA TASA-ARVOA kirja ilmestyi reilu puoli vuotta sitten ja kirjan tiimoilta tehty luentosarjakin on vielä kesken... ja tuo kirja NAISTEN SEKSUAALINEN VALTA ilmestyi vasta tänä vuonna, tuoss pari kk sitten.

        Feminismä ollaan taas "kaluttu loppuusi" ainakin tuolta 60-70 luvulta asti ja silti tahti vaan kiihtyy...eli nyt voisi kaikki naisasia liikkeet, feministmin ynm lopettaa logikkaasi mukaan ja seuraavat 40 vuotta kiihtyvään tahtiin alkaa tuomaan näitä miesten asioita esiin. Tasa-arvoisesti?

        Hieno ja tyypillinen nykynaisen kommentti on myös tuo loppukaneettisi -siis niiden samojen feministien tyypillinen kommennti, jotka vaatimalla vaativat miehiä olemaan suvaitsevaisia sairauteen asti joka suuntaan (esim. homot, ulkomaalaist miehet jne), mutta aina jos feminismiä arvostellaan hiukankin, niin vastaukset ovat ties mitä samantien kun kyse on Suomen miehestä... tämäkin kertoo missä mennään tarkkasilmäiselle äijälle ;)

      • Sohvi

        Aluksikaan en ymmärrä tuota ihmeellistä vastakkainasettelua misseyden ja feminismin välillä? Sulkevatko ne jotenkin toisensa pois? Että ei voi olla nättiä feministiä?
        Ei kai rekkakuski-lesbo-look ole ainoa keino olla uskottava? Miksei feministeillä ole oikeutta pukea punaisia saappaita jos ne heidän silmäänsä miellyttävät,,
        inhottavaa sanoa näin mutta vaikka naiset usein ulkonäöstään huolehtiessa ajattelevat sen antamaa signaalia miehelle niin kyllä ne punaiset saappaat voi laittaa jalkaansa ihan oman itsensä takia..Ja jos niitä punaisia saappaita ei saa jalkaansa laittaa ja shoppailu on syntiä niin ei pidä ainakaan mennä valittamaan suomen naisten ulkonäön "miehistymisestä". Ei nainen joka kerta ripsiväriä laittaessaan miehiä ajattele, sen voi tehdä myös ihan vain itsensä takia.

        Ja sitten siitä seksuaalisuudesta. Varmasti löytyy tutkimuksia sekä puolesta että vastaan keskusteltaessa naisen haluista ja tarpeista seksuaalisuuden saralla. Tämä asia on kuitenkin hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen. Ei kenenkään seksuaalisuutta voi yleistää mihinkään tutkimukseen nojaten! Miehille naisen seksuaalisuus taitaa vieläkin olla tabu. Jos ei olisi niin se käsitettäisiin rikkautena ei jotenkin vääränä tai valheellisena asiana, jota voi/pitää vähätellä. Ja orgasmin voi saada yhtä usein kuin mieskin, se vain saattaa tarvita hieman enemmän vaivan näköä. Mutta tekeekö vaivannäkö naisen orgasmista jotenkin vähäisemmän tai tarpeettoman. Jos tekee niin tarvitseeko niitä naisten vireille laittamia eroja niin ihmetellä?

        Miesten ja naisten aivot ovat oikeasti erilaiset! Siitä löytyy lukuisia tutkimuksia esim. kielellisen lahjakkuuden ja avaruudellisen hahmottamisen saralta. Erilaisuus ei (tässäkään) asia yhteydessä tarkoita eriarvoisuutta. Ja miksi kumpi-kampi mittelyyn olisi edes tarvetta kun tämäkin voitaisiin ottaa rikkautena? Ja oikeasti se aivojen koko ei ole suoraan verrannollinen älykkyyteen tai lahjakkuuteen. Muistaaksi esim. Einsteinillä oli keskivertoa pienemmät aivot ja aika hyvin hän näytti niillä pärjäävän. Epäilemättä suurin osa miesten ja naisten eroista syntyy kuitenkin kulttuuri-sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta eli kasvatuksen ansiosta.

        Evoluution olet tainnut ymmärtää hieman väärin. Katso vaikka avaraa luontoa muutama minuutti niin ymmärrät miksi urosapinat ovat lauman johdossa; eivät todellakaan sen takia että osaisivat paijata niin kivasti vaan siksi että ovat fyysisesti voimakkaampia puolustamaan laumaa ja reviiriä! Jos apinoiden tunneäly olisi merkittävin johtajan ominaisuus niin eivät ne gorillat hakkaisi rintaansa vaan kommunikoisivat sivistyneesti kilpailijan kanssa ja vähän sitten halisivat jälkeen. Ja miksi näin ei ole, sen tajuaa lapsikin.

        Ja sitten työasiohin. On fakta että naisten alempi palkka (tämä 80 senttiä) verrattuna miehiin johtuu erilaisista aloista ja niiden erilaisista palkoista. Naisvaltaisilla aloilla on pienemmät palkat kuin miesvaltaisilla aloilla. Tämä asia on ok ja kukin valitsee mieluisimman alansa. Mutta kerrohan nyt minullekin tästä naisverosta joka on alhaisempi kuin miesten?! Tahtoisin todellakin tietää niin rupaisin itsekkin maksamaan sitä. Suomessa on progressiivinen verotus ja kaikki maksavat palkastaan suhteessa saman verran veroa, joten on ihan turha puhua mistään "oikeista" töistä ja "oikeista" veroista! Typerää..
        Ja myöhemmin tietysti valitit kuinka naiset kouluttautuvat pitemmälle ja näin ollen hyvä palkkaisiin aloihin. No oletko ajatellut että se hyvin tiennava naistohtori maksaa palkastaan aika paljon enemmän veroa kuin miespuolinen tietyöläinen. Joten usko pois ne verotulot kyllä tasoittuu vaikka sinä kuljetkin laput silmillä.

        Suomi on (vaikket ehkä uskokaan) sen verran tasa-arvoinen maa, että jokaisella on samat lähtökohdat. Turha ulista naisten koulunkäynnin kustannuksista koska jokainen mies voi tehdä saman! Ne on niitä valintoja. Vai haluaisitko kenties maksullisen koulunkäynnin suomeen? Vai ne maksut ehkä vain naisille?

        Tekstissä oli paljon epäkohtia ja sulkeutunutta ajattelua, ja kieltämättä kokonaisuudesta tuli mieleen ajastaan jälkeen jääneen, katkeran miehen tilitys. Mutta siinä oli myös hyviä pointteja esim. juuri nämä naiskiintiöt ja armeija.

        Naiskiintiöitä ei pitäisi suomeen laittaa koska ne rajoittavat ns. parhaiden valintaa. Ja muutenkin uskon että kun seuraava sukupolvi astuu ohjiin on mielipiteet jo sen verran avartuneet että tajutaan naisten yhtäläinen kyvykkyys miesten kanssa esim. isojen yhtiöiden johtoportaan tehtäviin. Ja kun heitit ilmaan naiskiintiön ns. miehisille aloille niin kai se sitten pätisi myös niin päin että esim. lähihoitaja/sairaanhoitaja laitettaisiin mieskiintiö? Noh turhaa spekulaatiota.
        Armeijasta olen kanssasi samaa mieltä että siinä ei tasa-arvo toteudu. Pitäisikö armeijan käynti laittaa velvollisuudeksi naisille vai vapaaehtoiseksi kaikkille. Vai poistaa koko instituutio? Enpä osaa sanoa..

        Tässä nyt tuli kirjoitettua vaste joka ei suuremmin liity alkuperäiseen ketjun aloitukseen mutta välillä näin. Vilkuilu on peräisin evoluutiosta ja sitä kyllä esiintyy niin miehillä kuin naisillakin ja se on ihan tervettä. Avoin/törkeä tuijotus taas on jäänne junttiudesta josta saattaa päästä eroon asiasta huomauttamalla (:

      • itsetunto
        omia tekoja, miksi? kirjoitti:

        Puolustella, kaikki tätä tekee! Ei muuten tee!
        Ja sinulle kysymys, tarvitseeko sinun tehdä sitä mitä kaikki muut? Pystyykö mies todelliseen rakkauteen kumppaniaan kohtaan, jos pystyy, silloin ei ole tarvetta tuijotella oli kumppani läsnä tai ei. Vilkaisu on eri asia, kaikki vilkaisee, niin nainenkin.

        niin et jää heti pikkuvilkuilusta jalkoihin, ja vaikka kaikki ei tekisikään...niin sou vat...me olemme erinlaisia,, jos on jäänyt huomaamatta, ja jos äijän käytös ottaa aivoon niin sano tai lähe lätkiin, tai parasta olisi että saisit tarpeeksi itsekunniotusta, niin vilkuilut ei häirittisi,että sellasta tänään...

      • Sohvaperuna 2
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        Minä haluaisin ,että vaimollani olisi niin hyvä palkka,että voisin jäädä kotiin lasten kanssa.

      • Qwedina
        Äitiys vst feministin valta kirjoitti:

        Ei "kuomasella" ole niissä mitään tarkastamista, etkä kirjoittanut mitään niitä kumoavaa. Vaikeaa se olisikaan, koska samat asiat esitellään mm tuossa uutuuskirjassa MIES VAILLA TASA-ARVOA, jossa kirjoittajana on lähes 30 eri akateemista huippuvaikuttajaa - menkääpä nyt kumoamaan heidän väitteitään feministit, naisten lehdistä opituilla juorujutuillanne, kun ainakin puolet on huipputohtoreita ja tutkijaprofessoreita ynm ;)

        Mutta vielä NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA, jossa siis valehteleminen sen olemassaolosta on sääntö, ei poikkeus...

        ELI:

        3-5 lapsen isyys täyttää nuo evoluutionalliset tarpeet miehellä "tehdä poikasia" maailmaan lisää, eli juosta eri naaraiden perässä - mutta kun "jostain syystä" arvon "sinkkuus, vapaus ynm" feministi naisemme - vanhenemme kansana maailman nopeiten ja lapsia ollaan jo mm. abortoitukin puoli miljoonaa (lain mukaan äidin yksin päätöksellä, isän tahdosta välittämättä ;) Jotain sekin kertoo jo äidinvaistojen tilasta ja halusta tyydytttää tuo miesten evoluutionallinen tarve jakaa siemeniään saadakseen suvun jatkoa...

        Äitiyden sijaan feministit "jostain syystä" juoksevat pyntättyinä shoppailemassa ja keikistelemässä kaupungilla... ja ottavat eroja ME tahtiin...

        Naisten seksuaalinen valta kirjassa sanotaan osuvasti, naiset yrittävät vähätellä miehiä sanomalla että miehet ajattelevat seksiä monta kertaa tunnissa - mutta vastaavasti voisi kysyä, että kuinka usein naiset ajattelevat sitä että näytänkö seksuaaliselta. Miettikääs.
        Synnyttäessä tämä valta vähenisi... miehet taas tulisivat tyydyttyneiksi evoluutionallisilta tarpeiltaan jatkaa sukua ...

        Mutta lukekaan tuo aloitus ja nuo pari uutta kirjaa äijät, niin alkaa valjeta miten meitä viedään kuin pässiä narussa - ja vielä esitetään uhria ja syytellään päälle ;)

        Kyllähän sitä maailmassa kirjoitetaan ja tutkitaan kaikenlaista ja julkistetaan milloin millaisiakin "todenperäisiä" tutkimustuloksia. Ne kumotaan kyllä muutaman vuoden kuluttua. Hyviä pointteja tosin sisältävät, en kiistä.

        Enkä minä viitannut nyt siihen, että tutkimukset olisivat väärässä vaan siihen, että kuoma siellä kritisoi feminismiä samalla tavalla kuin feministit kritisoivat sovinismia. Eihän se johda mihinkään. En liioin halunnut kumota mitään hänen sanomaansa, koska paljossa oli aivan täyttä perää, kuitenkin niin, että kokonaisuus oli rikkonainen. Suurin osa tuntuu aivan turhalta valitukselta.

        Kaiken kukkuraksi olen oman lapseni nuorena halunnut ja omin avuin synnyttänyt. Kyllä miehet lapsia siittävät mitä parhaimmin, mutta missä ovat oikeat isähahmot? Monesti kuulee tarinan siitä kuinka mies puhui ja puhui lasten hankinnasta, ja sitten kun onni potkaisi, mies katoaa kuin pieru saharaan. Onnekseni minulla on käynyt siinäkin suhteessa hyvin. Koskaan ei ole miehen tarvinnut valittaa ettei meillä tehtäisi asioita tasa-arvoisesti, siinä missä hän siivoaa ja laittaa ruokaa minä vaihdan autoon renkaat ja öljyt.

        Minä puhun tasa-arvosta, kuoma vaikuttaa vain naisiin ja feministeihin suuttuneelta tapaukselta.

      • Just näin..
        Sohvaperuna 2 kirjoitti:

        Minä haluaisin ,että vaimollani olisi niin hyvä palkka,että voisin jäädä kotiin lasten kanssa.

        Sama juttu. Sen yhden lapsen kanssa joka juuri ja juuri jaksetaan synnyttää, ja joka sitten viedään jo 1-2 vuotiaana päivähoitoon...ja itse shoppaillaan kaupungilla "siskojen kanssa" ja käydään välillä kahvilla haukkumassa miehiä ja voivottelemassa kuinka sorrettuja me ollaan kun tasa-arvo ei tapahdu ;)

        Tasa-arvoisesti nyt kummallekin sukupuolelle palkaton siviilipalvelus työ tai vaihtoehtona asetyö.

      • Me Naiset
        Qwedina kirjoitti:

        Kyllähän sitä maailmassa kirjoitetaan ja tutkitaan kaikenlaista ja julkistetaan milloin millaisiakin "todenperäisiä" tutkimustuloksia. Ne kumotaan kyllä muutaman vuoden kuluttua. Hyviä pointteja tosin sisältävät, en kiistä.

        Enkä minä viitannut nyt siihen, että tutkimukset olisivat väärässä vaan siihen, että kuoma siellä kritisoi feminismiä samalla tavalla kuin feministit kritisoivat sovinismia. Eihän se johda mihinkään. En liioin halunnut kumota mitään hänen sanomaansa, koska paljossa oli aivan täyttä perää, kuitenkin niin, että kokonaisuus oli rikkonainen. Suurin osa tuntuu aivan turhalta valitukselta.

        Kaiken kukkuraksi olen oman lapseni nuorena halunnut ja omin avuin synnyttänyt. Kyllä miehet lapsia siittävät mitä parhaimmin, mutta missä ovat oikeat isähahmot? Monesti kuulee tarinan siitä kuinka mies puhui ja puhui lasten hankinnasta, ja sitten kun onni potkaisi, mies katoaa kuin pieru saharaan. Onnekseni minulla on käynyt siinäkin suhteessa hyvin. Koskaan ei ole miehen tarvinnut valittaa ettei meillä tehtäisi asioita tasa-arvoisesti, siinä missä hän siivoaa ja laittaa ruokaa minä vaihdan autoon renkaat ja öljyt.

        Minä puhun tasa-arvosta, kuoma vaikuttaa vain naisiin ja feministeihin suuttuneelta tapaukselta.

        "Enkä minä viitannut nyt siihen, että tutkimukset olisivat väärässä vaan siihen, että kuoma siellä kritisoi feminismiä samalla tavalla kuin feministit kritisoivat sovinismia. Eihän se johda mihinkään."

        ISMIT TODELLA MUOKKAAVAT KOKO VALTIOTA. NIILLÄ ON PITKÄSSÄ JUOKSUSSA JÄRISYTTÄVÄ VOIMA. EI TARVITSE MIETTIÄ KUIN 100 VUODEN AJALTA MAAILMAN HISTORIAA TAI SITÄ, MITEN FEMINISMI ON PYSTYNYT UJUTTAMAAN LUKUISAN MÄÄRÄÄN SUORIA VALHEITA SUOMENKIN YHTEISKUNTAAN JA JOITA TOISTELLAAN KUIN PAPUKAIJAT PITKIN MEDIAA JA PÄÄTÖKSIÄ TEHDESSÄ.

        OLETKO SIIS SITÄ MIELTÄ, ETTÄ JOS JA KUN NUO TUTKIMUKSET OVAT OIKEASSA KUTEN SANOIT - NIIN SILTI ANTAA FEMINISTIEN MUOKATA YHTEISKUNTAA KIIHTYVÄLLÄ TAHDILLA VALHEIDEN VARASSA OMAN ETUJENSA MUKAISEKSI? PAINAAKO TÄSSÄ EDES KASVAVA MIESTEN JA POIKALASTEN PAHOINVOINTI JA TÖRKEÄ VALEHTELU MITÄÄN PUNTARISSA KUN ON KYSE FEMINISMISTÄ?

      • Panu Höglund-fani
        Me Naiset kirjoitti:

        Panu Höglund avaa tietä ja muut tulevat perässä sitä mukaa kun uskaltavat.

      • ja miehet
        Qwedina kirjoitti:

        Korostan heti alkuun, etten ole mikään feministi vaikka nainen olenkin.

        Mielestäni olet oikeassa tuosta seksuaalisen vallan käytöstä: Me väitämme ettemme käytä sitä, vaikka toisin on. Kuitenkaan en lähtisi syyttämään naisia miesten sortajiksi.

        Totta on se, että suomalainen nainen on aina ollut henkisesti vahva ja miehen rinnalla saavuttanut vahvan aseman. Aivan toisin kuin mm. eteläisessä Euroopassa ja arabimaissa, joissa nainen on ollut/ on edelleen alistettu ja "nyrkin-ja-hellan-välissä" oleva sukupuoli. Missään muualla kuin Pohjoismaissa ja Suomessa ei talon isännän kuoltua ole talon emännästä (siis naisesta) tullut isäntää. Miehenä olisin siitä ylpeä.

        Mielestäni feministien tapa herättää tasa-arvokeskustelua on väärä. EI tasa-arvoa rakenneta vain naisnäkökulmasta! Mutta on myös väärin syyttää feministejä miesten kohtaamista ongelmista ja muka liian raskaasta työstä. Tekstissä jolle vastaukseni kohdistan korostui mm. miehen/uroksen vahvuus ja fyysinen "etumatka". Mahtaisiko johtua näistä Äiti Luonnon antamista fyysisistä vahvuuksista sekin, että miehet tekevät raskaat ja fyysisesti vaativat työt. Mitä tuo tuollainen vinkuminen on?! Oletko mies vai hiiri?

        Mitä tulee naisten ja miesten koulutukseen ja sen kestoon, on totta että naiset keskimäärin kouluttautuvat pidemmälle ja myös pidempään. Syy on selvä ja hyvin näkyvä. Suomi tarjoaa peruskoulun jälkeen koulutukselle kaksi päävaihtoehtoa: ammattikoulu ja lukio. --
        Tilastokeskuksen tutkimuksesta 2005:
        "Tytöt ja pojat lähtevät kouluttautumaan eri tavoin jo peruskoulun 9. luokan päätyttyä. Peruskoulun vuonna 2003 päättäneistä tytöistä 64 prosenttia aloitti samana vuonna opiskelun lukiossa, kun pojista vajaa puolet aloitti lukiossa ja vajaa puolet ammatillisessa koulutuksessa." Miksi? Pojat ovat jo ala-asteelta asti useimmiten puu- ja teknisen työn tunneilla, tytöt käsitöissä. Pojille syntyy side teknisiin aloihin ja tällöin hakeutuvat opiskelemaan perustutkintoja alalla aiemmin. Tytöt oppivat teoreettisemmiksi opiskelijoiksi, jolloin he hakeutuvat lukioon tai teoreettisille ammattikoululinjoille, joista jatkokouluttautuminen korkeakouluissa on luonnollista. Pojat haluavat usein mahdollisimman lyhyellä koulutuksella hyvätuloisiin töihin. Näitä valitettavasti ovat mainitut "raksa, lvi, metalli, sähkö ja tietyöt". Silloin kun te miehet itse valitsette tällä tavalla, on teidän turha valittaa siitä, että naisten kouluttautuminen muka ryöstäisi teiltä rahaa. Kouluttautukaa itse ja tulkaa naisten kaltaisiksi, jos siltä tuntuu. Tasa-arvo katsokaas! ;)

        Aloituksessa ollut epäilys miehen puuttuvasta tunneälystä on myös syyttämistä ja turhanpäiväistä valitusta. Eihän se mies mitään pahaa tee katsoessaan kauniita naisia kadulla, varattu mies on valinnut oman naisensa ja on tällöin varmasti tyytyväinen asemaansa, jos nainen vastavuoroisesti on sitä, mitä vallankäytöllään väitti. Teeskentely ei tee meistä muuta kuin mitä olemme, muistakaa hyvät naiset! Uskotaan miesten sanaa, ne ei vaan voi sille mitään.

        Miksi minä olen miesten puolella?
        Koska minulle mies on aina ollut se, joka kantaa vastuun kunnon toimeentulosta ja siitä, että lapsella on asiat varmasti kunnossa. Arvostan sitä , että mies tekee raskaan työn ja nainen saa olla lapsen kanssa kotona tai opiskella kunnes on omasta mielestään tarpeeksi pitkällä. Naisen ei mielestäni tarvitse kuitenkaan alistua miehen oikuille eikä päin vastoin. Kun kumpikin sukupuoli ymmärtää toisen perusolemuksen ja parisuhteessa keskustellaan molempien tarpeista ja haluista tasapainossa, suhteestakin tulee silloin tasapainoinen ja molemmat arvostavat toista juuri sillä tavalla kuin se toinen haluaa.
        Sitten kun opitaan vielä siirtämään tämä yhteiskunnalliselle tasolle ja unohtamaan aina sen toisen sukupuolen syyttely sortamisesta. Katsotaan tosiasioita ja muutetaan itseämme.

        Lyhykäisyydessään hyvin kirjoitettu ja asiallinen ja rakentava viesti suomen miehille ja naisille. Lukekaa kaikki se ja sisäistäkää. Kiitos kirjoittajalle.

        Sanoin jo ensimmäisessä kirjoituksessani, että feministien tapa yrittää saada yhteiskunnasta tasa-arvoinen on VÄÄRÄ.

        Aivan kuten on väärin sekin, että miehet vastaavat feministien ajamaan akkavaltaan samalla mitalla, yleistäen kaikki naiset feministeiksi ja ikisinkuiksi.

        Minusta se, että miehet ja naiset tekevät asioita tasa-arvoisesti on mahdollista ilman tällaistä turhaa väittelyä. Feminismi on karannut pahasti käsistä ja sen pohjimmainen ajatus: Nainenkin on ihminen ja naisella tulee olla yhtäläiset kansalaisoikeudet kuin miehellä, on tainnut unohtua. Tuohan on jo tapahtunut, mutta tottakai naisasialiikkeellä pitää olla jokin asia josta kiukutella. Nykyinen feminismi ajaa naisille oikeutta kaikkeen, mutta unohtaa miehen täysin. Tasa-arvo ei siis toteudu koskaan, jos feministit saavat jyllätä.

        Tasa-arvoa ajava nainen EI automaattisesti ole feministi. Olen siis sitä mieltä, että jos puhutaan miehen ja naisen välisestä tasa-arvosta, ei voida keskustella feminismin tai sovinismin nimessä. Tasa-arvo ei ole toiselta sukupuolelta riistämistä tai toisen sukupuolen valta-aseman hankkimista.

        Lisäksi tosiasia on se, että mm. työelämässä miehiä on edelleen selvä enemmistö johtotehtävissä. Ainoastaan kuntasektorilla (joka on naisvaltainen) naisia on n. puolet johtajista. Eli se että naiset olisivat jollakin tavalla tiukasti vallan kahvassa on väärä luulo. Kuoma puhui sekaisin seksuaalisesta ja todellisesta vallasta, valitti siitä että naiset riistävät miestä ja kuitenkin korosti miehen sopivan paremmin siihen, mistä ensin kitisi.

        Jätetään valheet omaan arvoonsa ja toteutetaan tasa-arvo teoin ja sanoin. Siis jos feministit valehtelevat niin emme kai me järkevät ihmiset vastaa valheisiin keksimällä lisää valheita. Kaikille oikeus olla, vaikka olisikin feministi.

      • pim
        omia tekoja, miksi? kirjoitti:

        Puolustella, kaikki tätä tekee! Ei muuten tee!
        Ja sinulle kysymys, tarvitseeko sinun tehdä sitä mitä kaikki muut? Pystyykö mies todelliseen rakkauteen kumppaniaan kohtaan, jos pystyy, silloin ei ole tarvetta tuijotella oli kumppani läsnä tai ei. Vilkaisu on eri asia, kaikki vilkaisee, niin nainenkin.

        ihan mahtava vastaus, tosi hyvä. tämän pitäis kaikki lukea ."ikinä ei tarvitse tehdä samoin kuin muut"

      • :-)
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        Heheee kyllä herätti hauskan tuokion vaikka olikin ns.faktapohjaa... Osiin miehistä ja naisista varmasti pätee ja luojan kiitos meissä naisissa ja miehissä on huomattaviakin eroja... terveisin nainen joka oli valitettavasti vain avoliitossa kun mies ei halunnut naimisiin ja joutui elämään SELIBAATISSA koska miehellä oli AINA pää kipeä tai TÄRKEÄMPÄÄ tekemistä.... Ja kaiken kukkuraksi kuuluun niihin naisiin jotka tekevät "paskahommia" ulkoilmassa muiden raksamiesten kanssa säässä kuin säässä.... Kiitos kuitenkin kirjoittajalle joka kuitenkin jaksaa olla kiinnostunut faktoista ja lukeakkin niitä.... Mutta itse luen mielelläni molempien osapuolten faktat...

      • palstalla
        Yvipäällikkö kirjoitti:

        Vai loppuun kaluttu aihe. MIES VAILLA TASA-ARVOA kirja ilmestyi reilu puoli vuotta sitten ja kirjan tiimoilta tehty luentosarjakin on vielä kesken... ja tuo kirja NAISTEN SEKSUAALINEN VALTA ilmestyi vasta tänä vuonna, tuoss pari kk sitten.

        Feminismä ollaan taas "kaluttu loppuusi" ainakin tuolta 60-70 luvulta asti ja silti tahti vaan kiihtyy...eli nyt voisi kaikki naisasia liikkeet, feministmin ynm lopettaa logikkaasi mukaan ja seuraavat 40 vuotta kiihtyvään tahtiin alkaa tuomaan näitä miesten asioita esiin. Tasa-arvoisesti?

        Hieno ja tyypillinen nykynaisen kommentti on myös tuo loppukaneettisi -siis niiden samojen feministien tyypillinen kommennti, jotka vaatimalla vaativat miehiä olemaan suvaitsevaisia sairauteen asti joka suuntaan (esim. homot, ulkomaalaist miehet jne), mutta aina jos feminismiä arvostellaan hiukankin, niin vastaukset ovat ties mitä samantien kun kyse on Suomen miehestä... tämäkin kertoo missä mennään tarkkasilmäiselle äijälle ;)

        Eikä se johda mihinkään.
        Mikä sinua oikein risoo?
        Älä katso mistään kirjasta vaan kerro aivan omin sanoin...
        Mikä nostaa miehissä tuollaista naisvihaa?

      • idiootti
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        Naisille on hyötyä seksikkäänä pidettävästä ulkomuodosta. Kuten myös miehille. Naiselle on hyötyä hyväpalkkaisesta työstä, kuten myös miehelle. Naiselle on hyötyä älykkyydestä, kuten myös miehelle.

        Hyvät ominaisuudet ihmisessä oletettavasti antavat valtaa, kyllä. Mutta miehille samoin kuin naisille.
        On ehkä totta että naiset eivät sekoa halusta nähdessään upean vartalon omaavan komean miehen. Miehet saattavat pääsääntöisesti pitää ulkonäköä erilailla arvossa kuin naiset. Kun puhutaan esim. seksuaalisesta viehättävyydestä, täytyy muistaa että mieltymykset vaihtelevat yksilökohtaisestikin.

        "TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA."
        Perusteluja?!

        "Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."
        Miks miehet asetetaan tässä eri asemaan suhteessa naisiin? Miksi miehet tarjoavat `resursseja`, ja naiset vain yrittävät käyttää niitä?! Kysehän on pariuduttaessa siitä , että kumpikin osapuoli kattoo itseänsä miellyttäviä ominaisuuksia. Onhan miehillekin markkinoilla ulkonäköä kohentavia tuotteita... Muotia tehdään miehillekin... Huoh.

        "Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa."

        Siis naurettavaa..
        Pitäiskö naisten vaan antaa jokaselle halukkaalle miehelle ihan vaan siksi että ne kärsii niin paljon jos ei saa seksiä? Mutta miten ihmeessä sekin toimis. Ei toimis.
        Tästä kietoutuukin semmonen vyyhti...
        Kaikki toi höpötys miesten ylivoimaisesta älykkyydestä(jne.)
        Siis `velvolliset?`han sanoo suorastaan että naiset evät ole yhtä älykkäitä kuin mieht, eivätkä saisi päteä muillakaan ominaisuuksillaan, kuten mahdollisella seksuaalisesti viehättävällä ulkomuodolla.
        Se tarkoittaisi alistumista, ja oikeuksista luopumista. Miksi IHMEESSÄ kukaan älyllinen olento suostuisi sellaiseen...?

        Toivon todella että muutkin näkevät typeryyden "naisten seksuaalinen valta"
        tekstissä.
        En jaksa edes vastata kaikkiin niihin typeriin väittämiin!
        ---
        Samaa mieltä olen ainoastaan siitä että asevelvollisuus ja muut siihen liittyvät käytännöt ovat hyvinkin epätasa-arvoisia. Asialle pitäisi tehdä jotain.
        Varsinkin harmillista on että moinen epäkohta antaa aseita julmille antifeministeille jotka vähintäänkin tietämättään ihannoivat äärimmäisen epätasa-arvoista yhteiskuntaa.
        ---

        Ja lopuksi... Miten tämä "naisten seksuaalinen valta" viesti liittyikään aloitukseen?
        ...Pitäisikö miesten tarpeet ottaa huomioon antamalla heidän vapaasti tuijotella naisten perään vaikka kumppani olisi läsnä?
        Hah.
        Ihmisen täytyy kyetä ottamaan huomioon toiset sen verran että hillitsee itsensä. Edes kriittisimmissä tilanteissa.

        En osaa kirjoittaa, ja luoja, että mä oon turhautunu kun en saa kuuluville kantaani niinkuin haluaisin.
        Mua puistattaa kun ajattelen millainen maailma olisi jos palattaisiin ajassa taaksepäin, ja tilanne olisi se että miehiä arvostetaan jo syntymästä asti enemmän.
        Ajatellaan mieluummin yksilöitä.
        Älykkäällä naisella tulisi olla yhtälailla oikeus pyrkiä eteenpäin elämässä kuin älykkäällä miehellä.
        Eikai kukaan sentään usko että mies kuin mies on naista kuin naista parempi, kaikin puolin?

        mä en jaksa >:|

      • floora&fauna
        Äitiys vst feministin valta kirjoitti:

        Ei "kuomasella" ole niissä mitään tarkastamista, etkä kirjoittanut mitään niitä kumoavaa. Vaikeaa se olisikaan, koska samat asiat esitellään mm tuossa uutuuskirjassa MIES VAILLA TASA-ARVOA, jossa kirjoittajana on lähes 30 eri akateemista huippuvaikuttajaa - menkääpä nyt kumoamaan heidän väitteitään feministit, naisten lehdistä opituilla juorujutuillanne, kun ainakin puolet on huipputohtoreita ja tutkijaprofessoreita ynm ;)

        Mutta vielä NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA, jossa siis valehteleminen sen olemassaolosta on sääntö, ei poikkeus...

        ELI:

        3-5 lapsen isyys täyttää nuo evoluutionalliset tarpeet miehellä "tehdä poikasia" maailmaan lisää, eli juosta eri naaraiden perässä - mutta kun "jostain syystä" arvon "sinkkuus, vapaus ynm" feministi naisemme - vanhenemme kansana maailman nopeiten ja lapsia ollaan jo mm. abortoitukin puoli miljoonaa (lain mukaan äidin yksin päätöksellä, isän tahdosta välittämättä ;) Jotain sekin kertoo jo äidinvaistojen tilasta ja halusta tyydytttää tuo miesten evoluutionallinen tarve jakaa siemeniään saadakseen suvun jatkoa...

        Äitiyden sijaan feministit "jostain syystä" juoksevat pyntättyinä shoppailemassa ja keikistelemässä kaupungilla... ja ottavat eroja ME tahtiin...

        Naisten seksuaalinen valta kirjassa sanotaan osuvasti, naiset yrittävät vähätellä miehiä sanomalla että miehet ajattelevat seksiä monta kertaa tunnissa - mutta vastaavasti voisi kysyä, että kuinka usein naiset ajattelevat sitä että näytänkö seksuaaliselta. Miettikääs.
        Synnyttäessä tämä valta vähenisi... miehet taas tulisivat tyydyttyneiksi evoluutionallisilta tarpeiltaan jatkaa sukua ...

        Mutta lukekaan tuo aloitus ja nuo pari uutta kirjaa äijät, niin alkaa valjeta miten meitä viedään kuin pässiä narussa - ja vielä esitetään uhria ja syytellään päälle ;)

        Voi Panuparka, eikö äiti antanu pienenä tarpeeks tissiä ku noin naisia vihaat? Jos sulle on liikaa se, että Suomessa naiset on niin vahvoja kuin on, ni mene helvetti Thaimaahan tai jonnekin muualle hakemaan itsellesi kyykytettävä kotipiika. En edes kyllä tajua kuka suomalainen nainen huolisi sut..

      • mitä tilaa

        Syyttäkööt miehet vaan itseään tästä niukkuudesta, koska ovat naista huorittelemalla saaneet nämä pidättäytymään seksistä.
        EI voi kun nauraa..HAH HAaaaaaaaaaaaaaaa!

      • Me Naiset
        idiootti kirjoitti:

        Naisille on hyötyä seksikkäänä pidettävästä ulkomuodosta. Kuten myös miehille. Naiselle on hyötyä hyväpalkkaisesta työstä, kuten myös miehelle. Naiselle on hyötyä älykkyydestä, kuten myös miehelle.

        Hyvät ominaisuudet ihmisessä oletettavasti antavat valtaa, kyllä. Mutta miehille samoin kuin naisille.
        On ehkä totta että naiset eivät sekoa halusta nähdessään upean vartalon omaavan komean miehen. Miehet saattavat pääsääntöisesti pitää ulkonäköä erilailla arvossa kuin naiset. Kun puhutaan esim. seksuaalisesta viehättävyydestä, täytyy muistaa että mieltymykset vaihtelevat yksilökohtaisestikin.

        "TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA."
        Perusteluja?!

        "Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."
        Miks miehet asetetaan tässä eri asemaan suhteessa naisiin? Miksi miehet tarjoavat `resursseja`, ja naiset vain yrittävät käyttää niitä?! Kysehän on pariuduttaessa siitä , että kumpikin osapuoli kattoo itseänsä miellyttäviä ominaisuuksia. Onhan miehillekin markkinoilla ulkonäköä kohentavia tuotteita... Muotia tehdään miehillekin... Huoh.

        "Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa."

        Siis naurettavaa..
        Pitäiskö naisten vaan antaa jokaselle halukkaalle miehelle ihan vaan siksi että ne kärsii niin paljon jos ei saa seksiä? Mutta miten ihmeessä sekin toimis. Ei toimis.
        Tästä kietoutuukin semmonen vyyhti...
        Kaikki toi höpötys miesten ylivoimaisesta älykkyydestä(jne.)
        Siis `velvolliset?`han sanoo suorastaan että naiset evät ole yhtä älykkäitä kuin mieht, eivätkä saisi päteä muillakaan ominaisuuksillaan, kuten mahdollisella seksuaalisesti viehättävällä ulkomuodolla.
        Se tarkoittaisi alistumista, ja oikeuksista luopumista. Miksi IHMEESSÄ kukaan älyllinen olento suostuisi sellaiseen...?

        Toivon todella että muutkin näkevät typeryyden "naisten seksuaalinen valta"
        tekstissä.
        En jaksa edes vastata kaikkiin niihin typeriin väittämiin!
        ---
        Samaa mieltä olen ainoastaan siitä että asevelvollisuus ja muut siihen liittyvät käytännöt ovat hyvinkin epätasa-arvoisia. Asialle pitäisi tehdä jotain.
        Varsinkin harmillista on että moinen epäkohta antaa aseita julmille antifeministeille jotka vähintäänkin tietämättään ihannoivat äärimmäisen epätasa-arvoista yhteiskuntaa.
        ---

        Ja lopuksi... Miten tämä "naisten seksuaalinen valta" viesti liittyikään aloitukseen?
        ...Pitäisikö miesten tarpeet ottaa huomioon antamalla heidän vapaasti tuijotella naisten perään vaikka kumppani olisi läsnä?
        Hah.
        Ihmisen täytyy kyetä ottamaan huomioon toiset sen verran että hillitsee itsensä. Edes kriittisimmissä tilanteissa.

        En osaa kirjoittaa, ja luoja, että mä oon turhautunu kun en saa kuuluville kantaani niinkuin haluaisin.
        Mua puistattaa kun ajattelen millainen maailma olisi jos palattaisiin ajassa taaksepäin, ja tilanne olisi se että miehiä arvostetaan jo syntymästä asti enemmän.
        Ajatellaan mieluummin yksilöitä.
        Älykkäällä naisella tulisi olla yhtälailla oikeus pyrkiä eteenpäin elämässä kuin älykkäällä miehellä.
        Eikai kukaan sentään usko että mies kuin mies on naista kuin naista parempi, kaikin puolin?

        mä en jaksa >:|

        Tyypillinen Suomifeministi kirjoitti:

        "Se tarkoittaisi alistumista, ja oikeuksista luopumista. Miksi IHMEESSÄ kukaan älyllinen olento suostuisi sellaiseen...?"

        Tarkoititko tällä suostumisellasi asevelvollisuutta tai edes siviilivelvollisuutta ?
        Suomalaisten poikalasten "velvollisuutta" astua tarpeen vaatiessa tykinruoaksi palkatta jos täysin muuttunut Suomi = sinkkuparatiisi, gay, somali ja feministi valtio on vaarassa hienoine feministi "yvipäällikköineen" ja arvoineen.

        (Tarkoititko siis palkatonta pakkotyötä kaikkein kovimmissa olosuhteissa palkatta, nykyvankilaakin omine huoneineen ja suihkuineen huomattavasti kovimmassa olosuhteissa, ainoana rikoksenaan syntyä väärään sukupuoleen, poikalapseksi Suomeen)

        Vaaaiii, tarkoititko väitteelläsi sitä että tuon palkattoman tykinruokana olemisen lisäksi miehet tekevät kaikki valtiolle oikeasti globaalissa markkinataloudessa verotuloja tuottavat raskaat, likaiset ja kylmissä olosuhteissa tehtävät työt esim. rakennus, lvi, metalli, tietyöt, maa ja metsätalous ynm.
        Ja maksavat vielä maailman suurimmat palkan sivukulut ja henk.koht veron tuottavasta työstään "pakkosäästöön" valtiolle, josta tilastollisena faktana sen suurimmaksi osaksi kuluttaa mm. femininistit, v**maise exät, toisten naisten kanssa liitossa olevat, ikisinkut, maahanmuuttajat ynm.

        Vaaaiii tarkoititko vielä yllä olevien lisäksi alistumisella ja oikeuksista luopumisella sitä, että ei kukaan älyllinen Suomen nykynainen nyt ala luopumaan törkeistä valheistaan esim. "naisten aivoista" tai "80 centistä" ja niillä saavutetuista "oikeuksista" ynm?

        Mitä näistä tarkoitit vai kaikkea niitä...

      • Sanji1
        Qwedina kirjoitti:

        Korostan heti alkuun, etten ole mikään feministi vaikka nainen olenkin.

        Mielestäni olet oikeassa tuosta seksuaalisen vallan käytöstä: Me väitämme ettemme käytä sitä, vaikka toisin on. Kuitenkaan en lähtisi syyttämään naisia miesten sortajiksi.

        Totta on se, että suomalainen nainen on aina ollut henkisesti vahva ja miehen rinnalla saavuttanut vahvan aseman. Aivan toisin kuin mm. eteläisessä Euroopassa ja arabimaissa, joissa nainen on ollut/ on edelleen alistettu ja "nyrkin-ja-hellan-välissä" oleva sukupuoli. Missään muualla kuin Pohjoismaissa ja Suomessa ei talon isännän kuoltua ole talon emännästä (siis naisesta) tullut isäntää. Miehenä olisin siitä ylpeä.

        Mielestäni feministien tapa herättää tasa-arvokeskustelua on väärä. EI tasa-arvoa rakenneta vain naisnäkökulmasta! Mutta on myös väärin syyttää feministejä miesten kohtaamista ongelmista ja muka liian raskaasta työstä. Tekstissä jolle vastaukseni kohdistan korostui mm. miehen/uroksen vahvuus ja fyysinen "etumatka". Mahtaisiko johtua näistä Äiti Luonnon antamista fyysisistä vahvuuksista sekin, että miehet tekevät raskaat ja fyysisesti vaativat työt. Mitä tuo tuollainen vinkuminen on?! Oletko mies vai hiiri?

        Mitä tulee naisten ja miesten koulutukseen ja sen kestoon, on totta että naiset keskimäärin kouluttautuvat pidemmälle ja myös pidempään. Syy on selvä ja hyvin näkyvä. Suomi tarjoaa peruskoulun jälkeen koulutukselle kaksi päävaihtoehtoa: ammattikoulu ja lukio. --
        Tilastokeskuksen tutkimuksesta 2005:
        "Tytöt ja pojat lähtevät kouluttautumaan eri tavoin jo peruskoulun 9. luokan päätyttyä. Peruskoulun vuonna 2003 päättäneistä tytöistä 64 prosenttia aloitti samana vuonna opiskelun lukiossa, kun pojista vajaa puolet aloitti lukiossa ja vajaa puolet ammatillisessa koulutuksessa." Miksi? Pojat ovat jo ala-asteelta asti useimmiten puu- ja teknisen työn tunneilla, tytöt käsitöissä. Pojille syntyy side teknisiin aloihin ja tällöin hakeutuvat opiskelemaan perustutkintoja alalla aiemmin. Tytöt oppivat teoreettisemmiksi opiskelijoiksi, jolloin he hakeutuvat lukioon tai teoreettisille ammattikoululinjoille, joista jatkokouluttautuminen korkeakouluissa on luonnollista. Pojat haluavat usein mahdollisimman lyhyellä koulutuksella hyvätuloisiin töihin. Näitä valitettavasti ovat mainitut "raksa, lvi, metalli, sähkö ja tietyöt". Silloin kun te miehet itse valitsette tällä tavalla, on teidän turha valittaa siitä, että naisten kouluttautuminen muka ryöstäisi teiltä rahaa. Kouluttautukaa itse ja tulkaa naisten kaltaisiksi, jos siltä tuntuu. Tasa-arvo katsokaas! ;)

        Aloituksessa ollut epäilys miehen puuttuvasta tunneälystä on myös syyttämistä ja turhanpäiväistä valitusta. Eihän se mies mitään pahaa tee katsoessaan kauniita naisia kadulla, varattu mies on valinnut oman naisensa ja on tällöin varmasti tyytyväinen asemaansa, jos nainen vastavuoroisesti on sitä, mitä vallankäytöllään väitti. Teeskentely ei tee meistä muuta kuin mitä olemme, muistakaa hyvät naiset! Uskotaan miesten sanaa, ne ei vaan voi sille mitään.

        Miksi minä olen miesten puolella?
        Koska minulle mies on aina ollut se, joka kantaa vastuun kunnon toimeentulosta ja siitä, että lapsella on asiat varmasti kunnossa. Arvostan sitä , että mies tekee raskaan työn ja nainen saa olla lapsen kanssa kotona tai opiskella kunnes on omasta mielestään tarpeeksi pitkällä. Naisen ei mielestäni tarvitse kuitenkaan alistua miehen oikuille eikä päin vastoin. Kun kumpikin sukupuoli ymmärtää toisen perusolemuksen ja parisuhteessa keskustellaan molempien tarpeista ja haluista tasapainossa, suhteestakin tulee silloin tasapainoinen ja molemmat arvostavat toista juuri sillä tavalla kuin se toinen haluaa.
        Sitten kun opitaan vielä siirtämään tämä yhteiskunnalliselle tasolle ja unohtamaan aina sen toisen sukupuolen syyttely sortamisesta. Katsotaan tosiasioita ja muutetaan itseämme.

        Pakko näin nuorena naisena kysyä - mitä ihmettä tarkoittaa kun nainen sanoo "en ole mikään feministi"?

        Ovatko ihmiset niin juuttuneet siihen negatiiviseen vivahteeseen jonka tämä sana on saanut miestenvihaajien vuoksi (ja huom, nämä "Kaikki on miesten syytä, miehet ovat sikoja ja naisten pitäisi hallita maailmaa" -tyypithän EIVÄT OLE FEMINISTEJÄ), vai oletko ihan tosissasi sillä kannalla liikenteessä, että et kannata tasa-arvoa ja naisten aseman parantamista? Vai oletko vain sitä mieltä että naisten asema on jo tasa-arvoinen miesten rinnalla?

        Ettei vain nyt ole kyse siitä, että luulet feminismin tarkoittavan ihan jotain muuta kuin se on?

        Häkellyttää vaan se miten moni nykyään pelkää feministi-sanaa väärien mielenyhtymien vuoksi.

        Muistin virkistämiseksi, että ehkä sinäkin uskallat kutsua itseäsi feministiksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Feminismi

      • yleistystä.....
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        ne apinauroksetkin hoida suojelun, niinhän se kuuluu sitten armeijan käynti miehille. Eikä kaikki miehet todellakaan halua seksiä yhtä paljon kun naiset. Minulla on kokemusta ainakin kolmesta miehestä, joille riittää tapaamisen sijaan hetki puhelimessa. Ilmeisesti miehille ei ole väliä, miten sen orgasminsa saavat.

      • järkevää puhetta?
        TOIMITTAJAT? kirjoitti:

        Toimittajilta varsinkin olisi hyvä kuulla kommentteja näistä faktoista sillä he juuri muovaavat kulttuuria... toisaalta juuri siitä syystä Suomi on maailman "miesvihamielisin" valtio että Suomettumisen aikaan täällä mediassa otti vallan taistolaiset ja punafeministit. Jopa heidän Tampereen opinahjonsa on opettajien puolesta täynnä tätä poppoota...leninhän opetti juuri tuota mediaa valtiovaltana...

        Näkeehän tämä vaikkapa lähiaikoina näistä nykysuomen median miesjahdeista esim. 7 mies kansanedustajan julkisesta lynkaamisesta mediassa kasvokuvin, samalla häpästen heidän lapsensakin jne - ilman mitään virallista näyttöä tai puolustusmahdollisuutta..

        Tai siitä että valtion päämiehemme ja armeijan ylipäällikkömmekin tuttu ystävätär, punafeministi teki apurahoilla häpäisyfilmin euroopan levitykseen itsenäisyystaistelustamme ja 2 sodan veteraanistamme Mannerheimistä kirkialaisr**sän takapuoleen nus... hi....

        ynm ynm ynm

        Viitaten Pim:in tekstiin (alla). Viestisi on sen verran katkeransävytteistä, että en tiedä, onko sinulle vastaamisesta hyötyä. Tunnut ajattelevan asioista melko yksipuolisesti.

        Sinun mukaasi naiset eivät juurikaan tee raskasta valtiolle tuottavaa työtä vaan käyttävät ikään kuin miehiä hyödykseen. Oletko tullut ollenkaan ajatelleeksi sitä aivan yksinkertaista asiaa, että raskausaika oksentamisineen ja synnyttäminen on naiselle biologisesti langennut melko (#/&:n raskas fyysinen suoritus, josta moni luopuisi ilomielin, jos voisi sen pakkasessa puuhastellen korvata.

        Jälkikasvun hoitaminen ja terveiden uusien veronmaksajien kasvattaminen on myös erittäin "tuotannollista". Samoin hoito- ja opetustyö, jota ilman kansakuntamme olisi melko huonossa jamassa, eikä pian kukaan olisi tekemässä niitä sinun arvostamiasi "miesten töitä".

        On aivan turhaa alkaa vähättelemään kummankaan sukupuolen merkitystä. Homma hoituu, kun kaikki painavat yhteen hiileen.

        -----------
        Pim:
        "Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla."

      • SE ON

        Naisena kirjoitan: pakkohan komeiden miesten perään on vähän vikaistava ja annettava, vaikka pieni hymy - voi pelastaa monenkin päivän, mutta tuijottaminen on taas eri asia. En pistäisi pahakseni jos "mieheni" sanoisi, vaikka että oli magee takamus ;) mitäs tuossa, kuhan ei mee nipistelemään sitä ; Hymy hymystä - ei se ketään tapa!

      • Ikisinkut,L-koodi,ulkomaala...
        järkevää puhetta? kirjoitti:

        Viitaten Pim:in tekstiin (alla). Viestisi on sen verran katkeransävytteistä, että en tiedä, onko sinulle vastaamisesta hyötyä. Tunnut ajattelevan asioista melko yksipuolisesti.

        Sinun mukaasi naiset eivät juurikaan tee raskasta valtiolle tuottavaa työtä vaan käyttävät ikään kuin miehiä hyödykseen. Oletko tullut ollenkaan ajatelleeksi sitä aivan yksinkertaista asiaa, että raskausaika oksentamisineen ja synnyttäminen on naiselle biologisesti langennut melko (#/&:n raskas fyysinen suoritus, josta moni luopuisi ilomielin, jos voisi sen pakkasessa puuhastellen korvata.

        Jälkikasvun hoitaminen ja terveiden uusien veronmaksajien kasvattaminen on myös erittäin "tuotannollista". Samoin hoito- ja opetustyö, jota ilman kansakuntamme olisi melko huonossa jamassa, eikä pian kukaan olisi tekemässä niitä sinun arvostamiasi "miesten töitä".

        On aivan turhaa alkaa vähättelemään kummankaan sukupuolen merkitystä. Homma hoituu, kun kaikki painavat yhteen hiileen.

        -----------
        Pim:
        "Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla."

        Niin siis, mitään vastinetta ei ole - about kaikki arvot on muuttunut Suomessa lähihistoriassa.

        Mutta ei silti miesten palkaton pakkotyö vankilaa kovemmissa olosuhteissa.
        Ja se, että naiset eivät halua naiskiintiöitään, eikä tasa-arvoaan mutta kuin "rusinat pullasta" tyyliin, ei siis mihinkään raksalle, metalliin tai palkattomaan siviili/asetyöhön jne.
        Lue ylhäältä enemmän, en jaksa niitä toistaa enää tämän enempää.

        Silti yrität verrata vanhan ajan kulttuurin tyyliin tässä "sinkkuparatiisissa" naisten synnyttämistä esim. palkattomaan tykinruoka velvollisuuteen vankilan uhalla vain poikalapsille.
        Tosiasiassa juuri Suomessa naiset ovat kenties maailman eniten luopuneet vanhasta naisen roolista ynm ja miehet taas viimeisenä urbaanista länsimaista joutuvat armeijaan tässä laajudessa mm YLEN uutistenkin mukaan.
        ELi aivan ainutlaatuin tappio ja ristiriita tämäkin Suomen miesten häviöksi.

        MUTTA KUN SIIS NYKYAIKANA SUOMESSA -

        *Syntyvyys on romahtanut.
        *Vanhenemme kansana länsimaitten nopeiten.
        *Naiset voivat/tekevät lapsia ulkomaalaisten armeijaa käymättömien miesten kanssa.
        *Naiset voivat/hankkivat lapsia L-koodin tyyliin toisten naisten kanssa.
        *Naiset ovat jo abortoineetkin puoli miljoona lasta nykysuomessa ja tehtailu jatkuu. Tähän ei muuten tarvita ollenkaan isältä lain mukaan mitään suostumusta.
        *Naiset voivat sinkkuilla vaikka koko ikänsä.
        *Naiset voivat vaikka muutta ulkomaille
        JA
        *Synnyttäminen ei ole valtion luomaa/keksimää kuten palkaton asetyö, vaan luonnon luomaa.
        *Synnyttäminen ei ole pakko vankilan uhalla kuten palkaton ase tai siviilityö.
        *Synnyttäminen yritetään järjestää mahdollisimman hienoissa oloissa verorahoilla, palkaton asetyö taas kaikkein kovimmissa oloissa mitä löytyy. Nykyvankilakin yhden hengen huoneineen ja omine tv on lepokoti poikalasten asevelvollisuuteen verrattuna.

        TÄYTYYKÖ KITEYTTÄÄ VIELÄ "TALOPOIKAISJÄRJELLÄ" ?

        Eli synnyttäminen on:
        A.Romahtanut, ja sen voi tehdä vaikka toisen naisen tai ulkomaalaisen armeijää käymättömän kanssa. Tai abortoida lapsensa. Suomen naisethan ovat luultavammin maailman eniten luopuneet perinteisestä kotiäidin roolista "yvipäällikköineen".
        B.Synnyttäminen on luonnon luomaa, ei valtion!
        C.Täysin vapaaehtoista

        Asevelvollisuus, eli palkaton pakkotyö taas on:
        A.Täysin samoin voimassa kuin ennenkin, vaikka kaikkialla muualla urbaanin länsimaiden alueella, 700 miljoonan ihmisen alueella siitä ollaan tässä laajuudessa luovuttu.
        B.Valtion luoma pakko, ei luonnon luomaa
        C.Täysin pakollista vankilan uhalla, ei vapaaehtoista.

        ELI TÄLLÄ SELITTELYLLÄSI ON TURHA ENÄÄ RATSASTAA PAKOON VÄÄJÄÄMÄTÖNTÄ - SITÄ TOSIASIAA ETTÄ PIAN YHÄ USEAMPI ÄIJÄ ALKAA KYSELEMÄÄN TOSISSAAN, ETTÄ HEI - MISSÄ TÄÄLLÄ MENNÄÄN OIKEIN TUON FEMINISTIEN TOUHUN KANSSA?

      • v*mainen
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        tainnut saada viime aikoina, eikä ihme! Kukahan ne lapset-myös poika- sellaiset tähän maailmaan vääntää ? ette aiankaan te tunneälyttömät M*kunkantotelineet.

      • Täysin
        Ikisinkut,L-koodi,ulkomaala... kirjoitti:

        samaa mieltä kanssasi!!!

      • jughih

        Täysin samaa mieltä!

      • mikä torakka

        Ei tossa muuten mitään. Kirjoita ja lue mitä tykkäät, mutta kun et ole nainen etkä naisen kropassa niin et voi tietää miten paljon nainen haluaa seksiä. Sinä et sattumalta voi päättää sitä eikä kirjoja kirjoittelevat paukapäät.

        Olen nainen ja tarvin orgasmin mieluusti joka päivä. Muuten olen ärsyyntynyt, huonovointinen yms. Myös kuukautiset ja ovulaation aika ovat kivuliaita ilman säännöllistä seksuaalista tomintaa, siis huom. nimenomaan sellaista, joka päättyy orgasmiin, siis minun orgasmiin.

        Olen saanut ekan orgasmin monta vuotta ennen kuin kuukautiseni alkoivat, noin 11 vuotiaana. Silloin en ollut kuullut koko asiasta enkä tiennyt mikä tuo juttu oli. Kuvittelin että se oli oma keksintöni eikä kukaan muu - varsinkaan miehet tiedä koko räjähdyksestä yhtää mitään. Onhan heillä niin epäluonnollisen ja nautintoihin sopimattoman muotoinen sukuelinkin !

        On todella typerää väittää, että seksuaalisuus olisi jotenkin naiselle syötetty asia ja vain mies tarvitsisi sitä oikeasti. Kuvottava väite. Tekisi tosiaan mieli iskee seipääseen kaikki idiootit, jotka kuvittelevat, että nainen ei tarvitse seksiä.

        Kyllä, omassa suhteessani tuo seksuaalinen valta on täysin miehelläni.

      • jennica_
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        Miehet eivät yksinkertaisesti osaa tuottaa nautintoa naiselle. Siksi en juuri koskaan seksiä annakaan miehille, koska hän ei osaa minu tyydyttää. Toinen nainen sen sijaan tietää paremmin kuin hyvin, kuinka tuottaa nautintoa naiselle ;)

        Jos ei naisen nautinto kiinnosta, saa itseään syyttää ettei heru. Onneks naisella on valta päättää itse vartalostaan, eikä tarvi harrastaa seksiä jos ei halua.

      • sananvapaus kuuluu kaikille

        KUIN OIKEESSA OLETKAAN..TOTTA JOKA SANA..Mutta se on yhtä hyvä puhua seinille kun naisille..meillä on todella pienet aivot,ja kun ne eivät riitä käytämme seksiä aseena ..parempaa kirjoitusta en ole aikoihin lukenutkaan...Osuit nappiin..on hyvä edes sen,,että meidän naisten kohtalo tulee olemaan katkera ja kiduttava loppu.

      • nana76
        Äitiys vst feministin valta kirjoitti:

        Ei "kuomasella" ole niissä mitään tarkastamista, etkä kirjoittanut mitään niitä kumoavaa. Vaikeaa se olisikaan, koska samat asiat esitellään mm tuossa uutuuskirjassa MIES VAILLA TASA-ARVOA, jossa kirjoittajana on lähes 30 eri akateemista huippuvaikuttajaa - menkääpä nyt kumoamaan heidän väitteitään feministit, naisten lehdistä opituilla juorujutuillanne, kun ainakin puolet on huipputohtoreita ja tutkijaprofessoreita ynm ;)

        Mutta vielä NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA, jossa siis valehteleminen sen olemassaolosta on sääntö, ei poikkeus...

        ELI:

        3-5 lapsen isyys täyttää nuo evoluutionalliset tarpeet miehellä "tehdä poikasia" maailmaan lisää, eli juosta eri naaraiden perässä - mutta kun "jostain syystä" arvon "sinkkuus, vapaus ynm" feministi naisemme - vanhenemme kansana maailman nopeiten ja lapsia ollaan jo mm. abortoitukin puoli miljoonaa (lain mukaan äidin yksin päätöksellä, isän tahdosta välittämättä ;) Jotain sekin kertoo jo äidinvaistojen tilasta ja halusta tyydytttää tuo miesten evoluutionallinen tarve jakaa siemeniään saadakseen suvun jatkoa...

        Äitiyden sijaan feministit "jostain syystä" juoksevat pyntättyinä shoppailemassa ja keikistelemässä kaupungilla... ja ottavat eroja ME tahtiin...

        Naisten seksuaalinen valta kirjassa sanotaan osuvasti, naiset yrittävät vähätellä miehiä sanomalla että miehet ajattelevat seksiä monta kertaa tunnissa - mutta vastaavasti voisi kysyä, että kuinka usein naiset ajattelevat sitä että näytänkö seksuaaliselta. Miettikääs.
        Synnyttäessä tämä valta vähenisi... miehet taas tulisivat tyydyttyneiksi evoluutionallisilta tarpeiltaan jatkaa sukua ...

        Mutta lukekaan tuo aloitus ja nuo pari uutta kirjaa äijät, niin alkaa valjeta miten meitä viedään kuin pässiä narussa - ja vielä esitetään uhria ja syytellään päälle ;)

        hei
        kaikki ei nyt tajuu sitä että mies voi aina lähteä pois ja naiselle jää aina vastuu lapsista ja jos nainen ei hoida lapsia niin kuin kuuluu nainen saa kokea kovat seuraukset yhteiskunnalta ja miehelle siintä ei tule mitään ja aina minusta tässä maailmassa miehet ovat päässeet helpolla mutta tämä johtuu siintä ewttä olen yhteis kunnan takia joutunut kokea tuon homman niin mo nta kertaa kun mies tekee virheen lapsen kanssa ja häipyy toisen kanssa ni siinä nainen saa korjailla kaikki siksi minusta mies pääsee tässä maailmassa niin helpolla et ei miehillä ole mitään valittettavaa he saavat työtä helpolla kuin nainen joutuu miettii ottaako työn vai hoitaako kotona lapsia ja kuinka ne pärjää ja mies reuinaa jos joskus joutuu olee lapsienkaa hiukan minulla aika kurjat kokemukset miehistä siksi miehet pääsee niin helpolla en tajuu sitä musta miehille pitäis laittaa saman laiset säännöt kuin naiselle ei minusta naisten aina tarvii yhteis kunnalle selitellä miehen tekemisiä miksi ei käy miksi et pyydä ja niin edelleen se kyllästyttävää ja se myös ku8n teet lapsen ja mies ei huoli häntä ja nainen on yhteis kunnan silmätikkuna niin häntä epäillään pystyykö hän hoitaa kahta lasta ni häntä ruvetaan haukkuu huoraksi ja kiristää et otetaan lapset pois ja pannaan laitokseen lastenkaa ja on siellä niin kauan kuin he sanovat ja sitten yht äkkiä mies rupee kiinnostaa lapsistaan ja häneltä ei kysytä yhtään mitään asioista sanotaan vaan että ei viitsi häiritä häntä mutta nainen joutuu joka päivä kertoo minne menee myös jos menee ulos sit kun on ollut siellä 8kk pääsee pois ja taas ruvetaan seuraamaan soveltuuko lasten äidiksi mutta taas tässä ei katota sopiiko mies sanotaan vaan et hyvä kun kävi noi 15 minuuttia edes lasta kattoo ja maksaa elatustukea lapsesta en vaan tajuu kuinka paljon nainen joutuu kestää kaikkee mitä mikes ei joudu näistä asioista mies otetaan pois luvusta ei katota ollenkaan et kyl lapsi tarvii miehen mallin yhteis kunta muokkaa aika paljon ja mies on niin tyytyväinen tähän toivoisin et miehet tajuu et ei sil naisella ole aina niin helpoa kuin ne kuvittelee

      • YVIPÄÄLLIKKKÖ
        jennica_ kirjoitti:

        Miehet eivät yksinkertaisesti osaa tuottaa nautintoa naiselle. Siksi en juuri koskaan seksiä annakaan miehille, koska hän ei osaa minu tyydyttää. Toinen nainen sen sijaan tietää paremmin kuin hyvin, kuinka tuottaa nautintoa naiselle ;)

        Jos ei naisen nautinto kiinnosta, saa itseään syyttää ettei heru. Onneks naisella on valta päättää itse vartalostaan, eikä tarvi harrastaa seksiä jos ei halua.

        Juuri tätä kertoo kirjakin
        MIES VAILLA TASA-ARVOA

        Epäonnekseen feministivaltiossa miehellä ei ole valtaa päättää itse vartalostaan joten vain hänen tarvii mennä palkattomaan pakkotyöhön vankilaa kovempiin olosuhteihiin, vielä mahdolliseksi tykinruoaksi jotta te L-koodi naiset, ikisinkut, v**maiset exät erojen ME maassa, armeijaa käymättömät ulkomaalaiset, ulkomaalaisten kanssa seurustelevat naiset, gayt ja feministit saatte esineellistää Suomalaiset pojat palkattomaksi tykiruaksenne tarpeen vaatiessa.

        Samoin heidät objektisoidaan ja esineellistetään tekemään kaikki raskaimmat, likaisimmat ja kylmimmät työt - joista te yllämainitut ryöstätte leijonanosan maaailman suurimpien palkan sivukulujen ja henk.verotuksen muodossa pakkotulonsiirtona teille.

      • Sivusta seurannut
        Yvipäällikkö kirjoitti:

        Vai loppuun kaluttu aihe. MIES VAILLA TASA-ARVOA kirja ilmestyi reilu puoli vuotta sitten ja kirjan tiimoilta tehty luentosarjakin on vielä kesken... ja tuo kirja NAISTEN SEKSUAALINEN VALTA ilmestyi vasta tänä vuonna, tuoss pari kk sitten.

        Feminismä ollaan taas "kaluttu loppuusi" ainakin tuolta 60-70 luvulta asti ja silti tahti vaan kiihtyy...eli nyt voisi kaikki naisasia liikkeet, feministmin ynm lopettaa logikkaasi mukaan ja seuraavat 40 vuotta kiihtyvään tahtiin alkaa tuomaan näitä miesten asioita esiin. Tasa-arvoisesti?

        Hieno ja tyypillinen nykynaisen kommentti on myös tuo loppukaneettisi -siis niiden samojen feministien tyypillinen kommennti, jotka vaatimalla vaativat miehiä olemaan suvaitsevaisia sairauteen asti joka suuntaan (esim. homot, ulkomaalaist miehet jne), mutta aina jos feminismiä arvostellaan hiukankin, niin vastaukset ovat ties mitä samantien kun kyse on Suomen miehestä... tämäkin kertoo missä mennään tarkkasilmäiselle äijälle ;)

        ... vain on se, että jotkut ovat erehtyneet pitämään misogynististä vuodatusta tasa-arvokeskusteluna tai "miesten asioiden esille tuomisena". Nämä samat kahjot vaahtoavat näillä palstoilla päivästä toiseen, copy-pastettaen kirjoituksiaan ja pitäen pyhinä kirjoinaan noita kahta teosta.

      • M82
        Sanji1 kirjoitti:

        Pakko näin nuorena naisena kysyä - mitä ihmettä tarkoittaa kun nainen sanoo "en ole mikään feministi"?

        Ovatko ihmiset niin juuttuneet siihen negatiiviseen vivahteeseen jonka tämä sana on saanut miestenvihaajien vuoksi (ja huom, nämä "Kaikki on miesten syytä, miehet ovat sikoja ja naisten pitäisi hallita maailmaa" -tyypithän EIVÄT OLE FEMINISTEJÄ), vai oletko ihan tosissasi sillä kannalla liikenteessä, että et kannata tasa-arvoa ja naisten aseman parantamista? Vai oletko vain sitä mieltä että naisten asema on jo tasa-arvoinen miesten rinnalla?

        Ettei vain nyt ole kyse siitä, että luulet feminismin tarkoittavan ihan jotain muuta kuin se on?

        Häkellyttää vaan se miten moni nykyään pelkää feministi-sanaa väärien mielenyhtymien vuoksi.

        Muistin virkistämiseksi, että ehkä sinäkin uskallat kutsua itseäsi feministiksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Feminismi

        .. minulle missä tämä tasa-arvo ei vielä suomessa toteudu?

        P.S.
        En kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asia näin olisi, mutta haluan tietää missä ne eivät sinun mielestä toteudu?

      • hemuli75
        Ikisinkut,L-koodi,ulkomaala... kirjoitti:

        Niin siis, mitään vastinetta ei ole - about kaikki arvot on muuttunut Suomessa lähihistoriassa.

        Mutta ei silti miesten palkaton pakkotyö vankilaa kovemmissa olosuhteissa.
        Ja se, että naiset eivät halua naiskiintiöitään, eikä tasa-arvoaan mutta kuin "rusinat pullasta" tyyliin, ei siis mihinkään raksalle, metalliin tai palkattomaan siviili/asetyöhön jne.
        Lue ylhäältä enemmän, en jaksa niitä toistaa enää tämän enempää.

        Silti yrität verrata vanhan ajan kulttuurin tyyliin tässä "sinkkuparatiisissa" naisten synnyttämistä esim. palkattomaan tykinruoka velvollisuuteen vankilan uhalla vain poikalapsille.
        Tosiasiassa juuri Suomessa naiset ovat kenties maailman eniten luopuneet vanhasta naisen roolista ynm ja miehet taas viimeisenä urbaanista länsimaista joutuvat armeijaan tässä laajudessa mm YLEN uutistenkin mukaan.
        ELi aivan ainutlaatuin tappio ja ristiriita tämäkin Suomen miesten häviöksi.

        MUTTA KUN SIIS NYKYAIKANA SUOMESSA -

        *Syntyvyys on romahtanut.
        *Vanhenemme kansana länsimaitten nopeiten.
        *Naiset voivat/tekevät lapsia ulkomaalaisten armeijaa käymättömien miesten kanssa.
        *Naiset voivat/hankkivat lapsia L-koodin tyyliin toisten naisten kanssa.
        *Naiset ovat jo abortoineetkin puoli miljoona lasta nykysuomessa ja tehtailu jatkuu. Tähän ei muuten tarvita ollenkaan isältä lain mukaan mitään suostumusta.
        *Naiset voivat sinkkuilla vaikka koko ikänsä.
        *Naiset voivat vaikka muutta ulkomaille
        JA
        *Synnyttäminen ei ole valtion luomaa/keksimää kuten palkaton asetyö, vaan luonnon luomaa.
        *Synnyttäminen ei ole pakko vankilan uhalla kuten palkaton ase tai siviilityö.
        *Synnyttäminen yritetään järjestää mahdollisimman hienoissa oloissa verorahoilla, palkaton asetyö taas kaikkein kovimmissa oloissa mitä löytyy. Nykyvankilakin yhden hengen huoneineen ja omine tv on lepokoti poikalasten asevelvollisuuteen verrattuna.

        TÄYTYYKÖ KITEYTTÄÄ VIELÄ "TALOPOIKAISJÄRJELLÄ" ?

        Eli synnyttäminen on:
        A.Romahtanut, ja sen voi tehdä vaikka toisen naisen tai ulkomaalaisen armeijää käymättömän kanssa. Tai abortoida lapsensa. Suomen naisethan ovat luultavammin maailman eniten luopuneet perinteisestä kotiäidin roolista "yvipäällikköineen".
        B.Synnyttäminen on luonnon luomaa, ei valtion!
        C.Täysin vapaaehtoista

        Asevelvollisuus, eli palkaton pakkotyö taas on:
        A.Täysin samoin voimassa kuin ennenkin, vaikka kaikkialla muualla urbaanin länsimaiden alueella, 700 miljoonan ihmisen alueella siitä ollaan tässä laajuudessa luovuttu.
        B.Valtion luoma pakko, ei luonnon luomaa
        C.Täysin pakollista vankilan uhalla, ei vapaaehtoista.

        ELI TÄLLÄ SELITTELYLLÄSI ON TURHA ENÄÄ RATSASTAA PAKOON VÄÄJÄÄMÄTÖNTÄ - SITÄ TOSIASIAA ETTÄ PIAN YHÄ USEAMPI ÄIJÄ ALKAA KYSELEMÄÄN TOSISSAAN, ETTÄ HEI - MISSÄ TÄÄLLÄ MENNÄÄN OIKEIN TUON FEMINISTIEN TOUHUN KANSSA?

        joku miespuolinen henkilö osaa sanoa asian meidän kaikkien miesten puolesta!! Oma verbaalinen lahjakkuuteni ei moiseen riittäisi, vaikka kuinka kiveen kirjoitettuihin faktoihin asiani perustaisin niin aina joku nainen sen kääntää heille parhain päin :(!

        Täysin samaa mieltä!!

      • kalle
        aihe... kirjoitti:

        Piti se tähänkin keskusteluun tunkea.
        Osta tekopimpero ja käytä sitä valtaasi siihen ja tunge se sitten sinne nyrkin ja hellan väliin...

        jos katselee toisia naisia niin ei se sitä
        tarkota et on pettämässä omaa naista,ei siinä mitään pahaa pitäis olla jos kattelee,jos ei suvaitse sellaista on aika tiukkapipoinen ihminen.

      • Tinor Sapakko
        v*mainen kirjoitti:

        tainnut saada viime aikoina, eikä ihme! Kukahan ne lapset-myös poika- sellaiset tähän maailmaan vääntää ? ette aiankaan te tunneälyttömät M*kunkantotelineet.

        Mikäs pillukyrpäinen sinä olet, kun et miestä tarvitse lapsien tekoon?

      • Ptruiiii
        itsetunto kirjoitti:

        niin et jää heti pikkuvilkuilusta jalkoihin, ja vaikka kaikki ei tekisikään...niin sou vat...me olemme erinlaisia,, jos on jäänyt huomaamatta, ja jos äijän käytös ottaa aivoon niin sano tai lähe lätkiin, tai parasta olisi että saisit tarpeeksi itsekunniotusta, niin vilkuilut ei häirittisi,että sellasta tänään...

        Pikku vilkuilu on eri asia kuin jatkuva, loukaava perseiden kyttäily. Siitäkin voi miehelle sanoa suoraan! Tottakai katsoa saa, mutta hienovaraisesti, ja mieluummin ei kumppanin läsnäollessa.

      • joopa joo...
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        Viestistäsi näkyi pitkälle naisVIHA. Tässä ei ollut kyse kuin siitä,että pitääkö sen miehen kyylätä niitä toisia naisia ja vielä oman muijan nähden!! Eli täysin huomaavaisuutta ja toisen kunnioitusta vailla oleva mies tämä vilkuilija..Sitten sinä kirjoitat kauhean pitkän viestin siitä kuinka naiset on sitä ja naiset tätä ja miehet on niitä viisaampia ja rehellisempiä ym paskaa..Onko sullakaan käynyt mielessä että tollainen yleistely mikä tämä kyseisen kirjan kirjoittaja (mies)käyttää on aivan naurettavaa! Tämä aluperäinen kirjoittaja kirjoitti,ettei hän vilkuile muita miehiä eikä ainakaan noin suoraan..Se kertoo kunnioituksesta hänen omaa miestään kohtaan!! Nämä seksuaalisuuttaan hyväksi käyttävät naiset ovatkin sitten asia erikseeen..Kyllä heitä on,mutta kaikki naiset eivät ole sellaisia! HUomaan ettei sulla itselläsi ole pahemmin naisista kokemuksia kuin kirjoitat toisen miehen nimissä..:D JOs olisi tietäisit ettei asia ole noin. Minulla oli myös mies joka ei vilkuillut vaan KYTTÄSI muita naisia joka ikinen kerta kun olimme yhdessä kaupassa tai missä tahansa. Kun mainitsin asiasta niin muka olin A)vainoharhainen B)sairas ym..Vaikka omin silmin näin. Loppujen lopuksi tämä mies petti minua ja nainen kenen kanssa hän petti minua petti häntä :D Sitten tultiinkin jo häntä koipien välissä ruikuttamaan takaisin,mutta ei onnistunut. Nykyään minulla on luotettavampi mies. EIkä muuten kattele muiden perään! Vilkuilun kestän eikä se haittaa,mutta jos mainitsen asiasta ei hän tee sitäkään..Ihan niinkuin en tee itsekkään.Ei ole ikinä ketään koko aikanamme ketään kyylännyt!Ainakaan niin että näkisin. Se on myös sitä huomaavaisuutta,kunhan ei mitään silmäpeliä vedä kenenkään kanssa.. Eli mies joka kyyläämällä kyylää vieraita naisia ja siten aiheuttaa omalle naiselle suunnatonta nöyryyttä,häpeää ja mielipahaa saa mun mielestä painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa!! Sellanen mies ei ole rehellinen ketään muita kuin korkeintaan itseään kohtaan. Parisuhdehan on PARIsuhde..Päättele loput itte..Jos osaat,ilman naisvihaa täynnä olevia kirjoja :D

      • kyllä naurattaa
        hemuli75 kirjoitti:

        joku miespuolinen henkilö osaa sanoa asian meidän kaikkien miesten puolesta!! Oma verbaalinen lahjakkuuteni ei moiseen riittäisi, vaikka kuinka kiveen kirjoitettuihin faktoihin asiani perustaisin niin aina joku nainen sen kääntää heille parhain päin :(!

        Täysin samaa mieltä!!

        Kyllä nauratti lukea noinkin "piilo"rasistista ja sovinistista tekstiä. Itse olen mies ja ihan täysin eri mieltä kanssanne. On siinä kasvatettu kunnon "suvaitsevaisia" suomalaisia miehiä, voi ristus sanon minä. Ja pikkasen meni ohi aiheen sitten loppujen lopuksi?

        Aiheen aloittajalle, jos ei noin tunteeton käytös lopu, vaihda toiseen, kun sinulla NYKYPÄIVÄNÄ on siihen täysi oikeus, eikä tarvitse tuollaista sikaa kattella! :) Tsemppiä!

      • paskamahaiset äijät
        Äitiys vst feministin valta kirjoitti:

        Ei "kuomasella" ole niissä mitään tarkastamista, etkä kirjoittanut mitään niitä kumoavaa. Vaikeaa se olisikaan, koska samat asiat esitellään mm tuossa uutuuskirjassa MIES VAILLA TASA-ARVOA, jossa kirjoittajana on lähes 30 eri akateemista huippuvaikuttajaa - menkääpä nyt kumoamaan heidän väitteitään feministit, naisten lehdistä opituilla juorujutuillanne, kun ainakin puolet on huipputohtoreita ja tutkijaprofessoreita ynm ;)

        Mutta vielä NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA, jossa siis valehteleminen sen olemassaolosta on sääntö, ei poikkeus...

        ELI:

        3-5 lapsen isyys täyttää nuo evoluutionalliset tarpeet miehellä "tehdä poikasia" maailmaan lisää, eli juosta eri naaraiden perässä - mutta kun "jostain syystä" arvon "sinkkuus, vapaus ynm" feministi naisemme - vanhenemme kansana maailman nopeiten ja lapsia ollaan jo mm. abortoitukin puoli miljoonaa (lain mukaan äidin yksin päätöksellä, isän tahdosta välittämättä ;) Jotain sekin kertoo jo äidinvaistojen tilasta ja halusta tyydytttää tuo miesten evoluutionallinen tarve jakaa siemeniään saadakseen suvun jatkoa...

        Äitiyden sijaan feministit "jostain syystä" juoksevat pyntättyinä shoppailemassa ja keikistelemässä kaupungilla... ja ottavat eroja ME tahtiin...

        Naisten seksuaalinen valta kirjassa sanotaan osuvasti, naiset yrittävät vähätellä miehiä sanomalla että miehet ajattelevat seksiä monta kertaa tunnissa - mutta vastaavasti voisi kysyä, että kuinka usein naiset ajattelevat sitä että näytänkö seksuaaliselta. Miettikääs.
        Synnyttäessä tämä valta vähenisi... miehet taas tulisivat tyydyttyneiksi evoluutionallisilta tarpeiltaan jatkaa sukua ...

        Mutta lukekaan tuo aloitus ja nuo pari uutta kirjaa äijät, niin alkaa valjeta miten meitä viedään kuin pässiä narussa - ja vielä esitetään uhria ja syytellään päälle ;)

        niitä kirjoja kirjottelee.. Ota sinä oppitunteja tähän nykypäivään ja suvaitsevaisuuteen! Ei ole kukaan ikinä kuulostanut noin katkeralta kuin sinä. Onko akka jättäny ja pettäny, kun noin jaksaa vinkua?

      • katsele
        pim kirjoitti:

        ihan mahtava vastaus, tosi hyvä. tämän pitäis kaikki lukea ."ikinä ei tarvitse tehdä samoin kuin muut"

        naisia

      • nimimerkitär
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        "Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja..."

        Naisena (ikääkin "jo 40 v ja elämänkokemusta runsain mitoin) totean, että on todellakin TÄYTTÄ TOTTA, että nainen voi olla tarpeiltaan aivan samaa luokkaa kuin mieskin. Tietenkin asia on yksilöllinen, niin miehillä kuin naisillakin. Mutta itse olen erittäin voimakkaan seksuaalivietin omaava nainen ja olen nauttinut seksistä ja halunnut todella usein (kaikki miehet eivät pysy mukana ;)). Nautin miesvartaloiden katsomisesta ja koskemisesta jne. jne. Eli hyvästit niille vuosikymmenien takaisille kuvitelmille, ettei nainen seksistä välitä :)) !!
        Aika olisi herätä nykypäivään. Monet naiset ovat seksuaalisesti jopa huomattavasti aktiivisempia kuin miehet. Seksi on IHANAA!

      • aina katsoo nuor. miehiä, f...
        kalle kirjoitti:

        jos katselee toisia naisia niin ei se sitä
        tarkota et on pettämässä omaa naista,ei siinä mitään pahaa pitäis olla jos kattelee,jos ei suvaitse sellaista on aika tiukkapipoinen ihminen.

        Annatko sinä naises silmäillä nuorempia/nuorekkaita miehiä kun yhdessä kävelette, ja vastaan tulee hyväkrop. tai sinua nuorempi katseenkestävä mies...Kysytään...Tuskin...Omistat itse naistat omistavasti.. ett naises ei saa mitää tehdä... kulkea silmät kiinni tai jotain..Täällä naiset (varatutkin) joukolla aina katsotaan hyvännäk. silmäänosuvia, ihan tavallisia nuorekk. miehiä vaik oma mies vierellä...Eikä siinä mitää pettämistä ym ole..Hyvä itsetuntoinen mies ei siitä ole moksiskaan, (niit vain valitett. vähän hyvä itsetuntoisia miehiä, ett sallii naisensa katsella ym muitakin miehiä ihan silmäniloksikin vaan...Se piristää työpvääkin kummasti..Kun mies kun miestä katsellaan, ja joukossa näit esittelijöitäkin ett rintakarvat, ym seksikkyys miehessä paistaa läpi, so what niithän vasta kiva katsella tuijottaa jopa pitkään, (kun monella naisel esim aurinkolasit, voi huoletta silmät katsella miehen peppuun, etupuolellekkin:) onko kookas ja niitähän on nähty paljonki 'kookkaita etumuksiakin' ihanan kesän ym kun miehet vähentää vaatteita, näkyy rintakarvat aavistuksella, ja tiukat farkut tai shortsit grrrr...kyllä joka naisella enemmän hormoonit hyrrää ja pitääkin...Ja joka nainen nyt tapittamaan hesan katuja, ym ym, pitkiä katseita nuorekk. miehiiin niitä on paljon kun oikein tavalla osaa sen asian...Naiset nyt tirkistelemään miehiä, ja onneksi niitä on paljon....silmäniloakin naisillekkin vastapainoksi....Kun miehilläkin, nii naisilla omat tirkistelymahdollisuudet, tai naisten päätä kääntävät miesvartaloita pilvin pimein...Voi tätä silmänruokaa mitä miehiltä saa...Moni nainen täällä toteaa, ja jotkut miehet turhaan vaa vaivautuu...Huumoria peliin nytte kun vappukin tulossa ihmiset....Ja miehet, avartaakaa se asenne nii ett naiset saa huumorimiel. sitä nuorempaa katsella...ilman mitään mustiksia ym älytöntä kinaa jne.....Ei omisteta liiaksi toisia....HYvä parisuhde kestää tällaisenkin, pienen flirtin päivän piristeen, kun ne osataan oikein ottaa!!!!!!

      • uskot myös
        joopa joo... kirjoitti:

        Viestistäsi näkyi pitkälle naisVIHA. Tässä ei ollut kyse kuin siitä,että pitääkö sen miehen kyylätä niitä toisia naisia ja vielä oman muijan nähden!! Eli täysin huomaavaisuutta ja toisen kunnioitusta vailla oleva mies tämä vilkuilija..Sitten sinä kirjoitat kauhean pitkän viestin siitä kuinka naiset on sitä ja naiset tätä ja miehet on niitä viisaampia ja rehellisempiä ym paskaa..Onko sullakaan käynyt mielessä että tollainen yleistely mikä tämä kyseisen kirjan kirjoittaja (mies)käyttää on aivan naurettavaa! Tämä aluperäinen kirjoittaja kirjoitti,ettei hän vilkuile muita miehiä eikä ainakaan noin suoraan..Se kertoo kunnioituksesta hänen omaa miestään kohtaan!! Nämä seksuaalisuuttaan hyväksi käyttävät naiset ovatkin sitten asia erikseeen..Kyllä heitä on,mutta kaikki naiset eivät ole sellaisia! HUomaan ettei sulla itselläsi ole pahemmin naisista kokemuksia kuin kirjoitat toisen miehen nimissä..:D JOs olisi tietäisit ettei asia ole noin. Minulla oli myös mies joka ei vilkuillut vaan KYTTÄSI muita naisia joka ikinen kerta kun olimme yhdessä kaupassa tai missä tahansa. Kun mainitsin asiasta niin muka olin A)vainoharhainen B)sairas ym..Vaikka omin silmin näin. Loppujen lopuksi tämä mies petti minua ja nainen kenen kanssa hän petti minua petti häntä :D Sitten tultiinkin jo häntä koipien välissä ruikuttamaan takaisin,mutta ei onnistunut. Nykyään minulla on luotettavampi mies. EIkä muuten kattele muiden perään! Vilkuilun kestän eikä se haittaa,mutta jos mainitsen asiasta ei hän tee sitäkään..Ihan niinkuin en tee itsekkään.Ei ole ikinä ketään koko aikanamme ketään kyylännyt!Ainakaan niin että näkisin. Se on myös sitä huomaavaisuutta,kunhan ei mitään silmäpeliä vedä kenenkään kanssa.. Eli mies joka kyyläämällä kyylää vieraita naisia ja siten aiheuttaa omalle naiselle suunnatonta nöyryyttä,häpeää ja mielipahaa saa mun mielestä painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa!! Sellanen mies ei ole rehellinen ketään muita kuin korkeintaan itseään kohtaan. Parisuhdehan on PARIsuhde..Päättele loput itte..Jos osaat,ilman naisvihaa täynnä olevia kirjoja :D

        siihen mitä luit ja kuvittelet sen olevan sillä olet vainoharhainen kuten se sun entinen miehesi sanoi. tyäsin vainoharhaisia juttuja. mielikuvituksen tuotetta vailla mitään tekstinymmärrystä. Muista se, että minäkin olen naisvihaaja. minä puhun totta vaikken koskaan valehtele. Toisinaan puhun totta mutta silloin saatan valehdella. Se sun ukkosi petti
        sua ihan oikein, koska et antanut sen olla vapaasti.
        Jos koko ajan kyttäät ja vahdit sitä sun ukkoasi vainoharhainen katse päälllä niin kyllä tekisin ihan
        samoin ja kaiken päälle mua oksettaisi tollanen käytös niin paljon, et häviäisi kyllä täysin tykkääminen. Se oli ihan oikein ettet ottanut sitä ukkoa. Ei se sun kanssa olisi ollut onnellinen koskaan. Ja tässä asiassa sun vainoharhainen mielesi muodosti sen käsityksen et olisit itse terve ihminen, vaikka sun käytöksesin on täysin sairas ja odotat ympäristön toimivan samoin.
        Ja se ukko löytää varmaan paremman muijan kun sä. Sillä meni vaan heikosti ni aatteli sit tulla takas. Kaikki maailman miehet ovat sovinisteja ja homoseksuaaleja. Toivottavast taistelet koko ikäsi homojen ja sovinistien vihaa vastaan menetät järkesi ja joudut hourulaan. Nautin todella suunnattomasti, että saamme teidän naisten päähän ajatuksen että olemme sovinisteja tai homoja, koska tiedän että silloin valta on meillä miehillä. Jos haluat olla nöyrin palvelija miehelle sulla on enemmän valtaa kuin koskaan saat. Valta on siellä suurin, missä sitä ei ole.

      • Feministipropagandaa
        nimimerkitär kirjoitti:

        "Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja..."

        Naisena (ikääkin "jo 40 v ja elämänkokemusta runsain mitoin) totean, että on todellakin TÄYTTÄ TOTTA, että nainen voi olla tarpeiltaan aivan samaa luokkaa kuin mieskin. Tietenkin asia on yksilöllinen, niin miehillä kuin naisillakin. Mutta itse olen erittäin voimakkaan seksuaalivietin omaava nainen ja olen nauttinut seksistä ja halunnut todella usein (kaikki miehet eivät pysy mukana ;)). Nautin miesvartaloiden katsomisesta ja koskemisesta jne. jne. Eli hyvästit niille vuosikymmenien takaisille kuvitelmille, ettei nainen seksistä välitä :)) !!
        Aika olisi herätä nykypäivään. Monet naiset ovat seksuaalisesti jopa huomattavasti aktiivisempia kuin miehet. Seksi on IHANAA!

        Tyypillinen Suomen nykynainen -lue nyt vaikka vähän ennen näitä juttuja kun alat valehtelemaan, että ei se tyypillinen valehtelu ihan niin selvästi näkyisi läpi... toisaalta mitä se auttaa yhdestä kiinnijääneestä kanasta, kun olette saaneet nuo kaltaisesi "totuudet" ujutettua koko kulttuuriin...

        Aloita vaikka tosta jutusta sekseinesi:
        NAISKIINTIÖ SIVARIIN RAKSALLE YNM

        - BYE BYE BEATIFUL -

      • rauhallisesti vaan
        ja miehet kirjoitti:

        Lyhykäisyydessään hyvin kirjoitettu ja asiallinen ja rakentava viesti suomen miehille ja naisille. Lukekaa kaikki se ja sisäistäkää. Kiitos kirjoittajalle.

        Taidat kuule nyt itse kirjoitella itsellesi noita "kannatusviestejä", hyvä nimimerkki "me naiset" "mies vailla tasa-arvoa" tai mikä nyt sitten loppujen lopuksi päätät ollakaan :)))

      • paitaressukkaa
        YVIPÄÄLLIKKKÖ kirjoitti:

        Juuri tätä kertoo kirjakin
        MIES VAILLA TASA-ARVOA

        Epäonnekseen feministivaltiossa miehellä ei ole valtaa päättää itse vartalostaan joten vain hänen tarvii mennä palkattomaan pakkotyöhön vankilaa kovempiin olosuhteihiin, vielä mahdolliseksi tykinruoaksi jotta te L-koodi naiset, ikisinkut, v**maiset exät erojen ME maassa, armeijaa käymättömät ulkomaalaiset, ulkomaalaisten kanssa seurustelevat naiset, gayt ja feministit saatte esineellistää Suomalaiset pojat palkattomaksi tykiruaksenne tarpeen vaatiessa.

        Samoin heidät objektisoidaan ja esineellistetään tekemään kaikki raskaimmat, likaisimmat ja kylmimmät työt - joista te yllämainitut ryöstätte leijonanosan maaailman suurimpien palkan sivukulujen ja henk.verotuksen muodossa pakkotulonsiirtona teille.

        Onko se sinusta niin kamala tosiasia jos joku sen sanoo täällä? Se, että esim. sinä et saisi ikinä naista laukeamaan? Etkä noiden juttujesi perusteella edes riisumaan, kuten monet muut, tyytyväiset oman sukupuolesi edustajat?

        Siirryhän seksioppaisiin...

      • oli tosi hyvä :))
        nimimerkitär kirjoitti:

        "Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja..."

        Naisena (ikääkin "jo 40 v ja elämänkokemusta runsain mitoin) totean, että on todellakin TÄYTTÄ TOTTA, että nainen voi olla tarpeiltaan aivan samaa luokkaa kuin mieskin. Tietenkin asia on yksilöllinen, niin miehillä kuin naisillakin. Mutta itse olen erittäin voimakkaan seksuaalivietin omaava nainen ja olen nauttinut seksistä ja halunnut todella usein (kaikki miehet eivät pysy mukana ;)). Nautin miesvartaloiden katsomisesta ja koskemisesta jne. jne. Eli hyvästit niille vuosikymmenien takaisille kuvitelmille, ettei nainen seksistä välitä :)) !!
        Aika olisi herätä nykypäivään. Monet naiset ovat seksuaalisesti jopa huomattavasti aktiivisempia kuin miehet. Seksi on IHANAA!

        Hyvä kun joku muukin on tuota mieltä. Onhan se tiedetty jo kauan sekin, että nainen pystyy saamaan useampia orgasmeja peräkkäin - toisin kuin mies.

      • itse nainen?
        Feministipropagandaa kirjoitti:

        Tyypillinen Suomen nykynainen -lue nyt vaikka vähän ennen näitä juttuja kun alat valehtelemaan, että ei se tyypillinen valehtelu ihan niin selvästi näkyisi läpi... toisaalta mitä se auttaa yhdestä kiinnijääneestä kanasta, kun olette saaneet nuo kaltaisesi "totuudet" ujutettua koko kulttuuriin...

        Aloita vaikka tosta jutusta sekseinesi:
        NAISKIINTIÖ SIVARIIN RAKSALLE YNM

        - BYE BYE BEATIFUL -

        Aika kiinnostavaa, että kun et itse ole nainen niin tiedät kuitenkin kovin tarkkaan miten paljon nainen tarvii seksiä ja orgasmeja. Vai oletko kuitenkin nainen? Joka on jollain tavalla kierotunut ja sanoo olevansa mies ja puolustaa miehiä?

      • nimimerkitär
        Feministipropagandaa kirjoitti:

        Tyypillinen Suomen nykynainen -lue nyt vaikka vähän ennen näitä juttuja kun alat valehtelemaan, että ei se tyypillinen valehtelu ihan niin selvästi näkyisi läpi... toisaalta mitä se auttaa yhdestä kiinnijääneestä kanasta, kun olette saaneet nuo kaltaisesi "totuudet" ujutettua koko kulttuuriin...

        Aloita vaikka tosta jutusta sekseinesi:
        NAISKIINTIÖ SIVARIIN RAKSALLE YNM

        - BYE BYE BEATIFUL -

        Ups. Mikä ihme siinä on vikana, että naisetkin NAUTTIVAT SEKSISTÄ, HALUAVAT ja HIMOITSEVAT ? ;))
        Itse olen niin mahdottoman kaukana feminististä enkä todellakaan näe, että minun voimakas seksuaaliviettini ja taitoni nauttia elämästä kokonaisuutena, seksuaalisuus isona osana sitä.

        Älä ihmeessä sekoita feminismiä nautintoon. Suokaamme nautinnot sekä miehille että naisille. Elämä on tehty nautittavaksi, eikös!

        Oikein hyvää jatkoa sinulle!

        t. Nainen ja naisen halut

      • selvä merkki
        Ptruiiii kirjoitti:

        Pikku vilkuilu on eri asia kuin jatkuva, loukaava perseiden kyttäily. Siitäkin voi miehelle sanoa suoraan! Tottakai katsoa saa, mutta hienovaraisesti, ja mieluummin ei kumppanin läsnäollessa.

        Tää on tuttua kotonta, perseiden kyttäily on merkki siitä että niitä ei nää tarpeeks. Lisää lihaa linsseihin kotosalla, niin tulee "kyllästymisefekti" ja ei jaksa enää kaupungilla niin vahdata. Sama toimii myös pornon katteluun.

        nimim: itseltäni vähentyi tuijottelu dramaattisesti

      • _Nainen_
        kalle kirjoitti:

        jos katselee toisia naisia niin ei se sitä
        tarkota et on pettämässä omaa naista,ei siinä mitään pahaa pitäis olla jos kattelee,jos ei suvaitse sellaista on aika tiukkapipoinen ihminen.

        Katsomisessa ei olekkaan mitään pahaa, niin naisetkin tekee, mutta miehelläni se ei ole katsomista vaan Kyttäystä tarviiko baarissa yhtä ja samaa naista katsoa joka kerta päästä varpaisiin ja jäädä tuijottamaan varsinkaan jos oma nainen on vieressä, tekis sillon kun se oma nainen ei ole vieressä.

      • fgvfsdvsdf
        jennica_ kirjoitti:

        Miehet eivät yksinkertaisesti osaa tuottaa nautintoa naiselle. Siksi en juuri koskaan seksiä annakaan miehille, koska hän ei osaa minu tyydyttää. Toinen nainen sen sijaan tietää paremmin kuin hyvin, kuinka tuottaa nautintoa naiselle ;)

        Jos ei naisen nautinto kiinnosta, saa itseään syyttää ettei heru. Onneks naisella on valta päättää itse vartalostaan, eikä tarvi harrastaa seksiä jos ei halua.

        Siinä taas kommentti joka ei edes vahingossakaan hiponut aihetta!

        Onnittelut jennica_

      • Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        Jep, suunnilleen siihen malliinha asiat menevät, että naiset pyörittävät miehiä mennen tullen.

        Eiköhän siihenkin saataisi jonkinlaista tolkkua, kun isyystestit tulisivat pakollisiksi!!! Tällä hetkelläkin Suomessa tuhannet miehet elättävät perheessää "käenpoikia", jotka vaimo on hankkinut käydessään vieraissa.

      • tykinruualle
        Ikisinkut,L-koodi,ulkomaala... kirjoitti:

        Niin siis, mitään vastinetta ei ole - about kaikki arvot on muuttunut Suomessa lähihistoriassa.

        Mutta ei silti miesten palkaton pakkotyö vankilaa kovemmissa olosuhteissa.
        Ja se, että naiset eivät halua naiskiintiöitään, eikä tasa-arvoaan mutta kuin "rusinat pullasta" tyyliin, ei siis mihinkään raksalle, metalliin tai palkattomaan siviili/asetyöhön jne.
        Lue ylhäältä enemmän, en jaksa niitä toistaa enää tämän enempää.

        Silti yrität verrata vanhan ajan kulttuurin tyyliin tässä "sinkkuparatiisissa" naisten synnyttämistä esim. palkattomaan tykinruoka velvollisuuteen vankilan uhalla vain poikalapsille.
        Tosiasiassa juuri Suomessa naiset ovat kenties maailman eniten luopuneet vanhasta naisen roolista ynm ja miehet taas viimeisenä urbaanista länsimaista joutuvat armeijaan tässä laajudessa mm YLEN uutistenkin mukaan.
        ELi aivan ainutlaatuin tappio ja ristiriita tämäkin Suomen miesten häviöksi.

        MUTTA KUN SIIS NYKYAIKANA SUOMESSA -

        *Syntyvyys on romahtanut.
        *Vanhenemme kansana länsimaitten nopeiten.
        *Naiset voivat/tekevät lapsia ulkomaalaisten armeijaa käymättömien miesten kanssa.
        *Naiset voivat/hankkivat lapsia L-koodin tyyliin toisten naisten kanssa.
        *Naiset ovat jo abortoineetkin puoli miljoona lasta nykysuomessa ja tehtailu jatkuu. Tähän ei muuten tarvita ollenkaan isältä lain mukaan mitään suostumusta.
        *Naiset voivat sinkkuilla vaikka koko ikänsä.
        *Naiset voivat vaikka muutta ulkomaille
        JA
        *Synnyttäminen ei ole valtion luomaa/keksimää kuten palkaton asetyö, vaan luonnon luomaa.
        *Synnyttäminen ei ole pakko vankilan uhalla kuten palkaton ase tai siviilityö.
        *Synnyttäminen yritetään järjestää mahdollisimman hienoissa oloissa verorahoilla, palkaton asetyö taas kaikkein kovimmissa oloissa mitä löytyy. Nykyvankilakin yhden hengen huoneineen ja omine tv on lepokoti poikalasten asevelvollisuuteen verrattuna.

        TÄYTYYKÖ KITEYTTÄÄ VIELÄ "TALOPOIKAISJÄRJELLÄ" ?

        Eli synnyttäminen on:
        A.Romahtanut, ja sen voi tehdä vaikka toisen naisen tai ulkomaalaisen armeijää käymättömän kanssa. Tai abortoida lapsensa. Suomen naisethan ovat luultavammin maailman eniten luopuneet perinteisestä kotiäidin roolista "yvipäällikköineen".
        B.Synnyttäminen on luonnon luomaa, ei valtion!
        C.Täysin vapaaehtoista

        Asevelvollisuus, eli palkaton pakkotyö taas on:
        A.Täysin samoin voimassa kuin ennenkin, vaikka kaikkialla muualla urbaanin länsimaiden alueella, 700 miljoonan ihmisen alueella siitä ollaan tässä laajuudessa luovuttu.
        B.Valtion luoma pakko, ei luonnon luomaa
        C.Täysin pakollista vankilan uhalla, ei vapaaehtoista.

        ELI TÄLLÄ SELITTELYLLÄSI ON TURHA ENÄÄ RATSASTAA PAKOON VÄÄJÄÄMÄTÖNTÄ - SITÄ TOSIASIAA ETTÄ PIAN YHÄ USEAMPI ÄIJÄ ALKAA KYSELEMÄÄN TOSISSAAN, ETTÄ HEI - MISSÄ TÄÄLLÄ MENNÄÄN OIKEIN TUON FEMINISTIEN TOUHUN KANSSA?

        Minustakin miehet suotta siellä armeijassa rypevät.
        Seuraava sota on kemiallinen tai atomipommi niskaan.
        Siinä ei sukupuoleen katsota ja kuoltuaan kaikki ovat samanarvoista madonruokaa
        Että älä murehdi;)

        Nykyajan pullamössösukupolvi ei osaa muuta kuin valittaa...

      • osta paristot!
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        Kurjaa jos dildosi paristot ovat lopussa, niin tarttee täällä kiukutella.
        Vai eikös ukkos anna sulle munaa?
        Entäs menopaussi?
        Liukasteet voisi auttaa..
        Kuukautisetkin voivat aiheuttaa tuollaisia oireita..

      • tyhmempi idiootti
        Me Naiset kirjoitti:

        Tyypillinen Suomifeministi kirjoitti:

        "Se tarkoittaisi alistumista, ja oikeuksista luopumista. Miksi IHMEESSÄ kukaan älyllinen olento suostuisi sellaiseen...?"

        Tarkoititko tällä suostumisellasi asevelvollisuutta tai edes siviilivelvollisuutta ?
        Suomalaisten poikalasten "velvollisuutta" astua tarpeen vaatiessa tykinruoaksi palkatta jos täysin muuttunut Suomi = sinkkuparatiisi, gay, somali ja feministi valtio on vaarassa hienoine feministi "yvipäällikköineen" ja arvoineen.

        (Tarkoititko siis palkatonta pakkotyötä kaikkein kovimmissa olosuhteissa palkatta, nykyvankilaakin omine huoneineen ja suihkuineen huomattavasti kovimmassa olosuhteissa, ainoana rikoksenaan syntyä väärään sukupuoleen, poikalapseksi Suomeen)

        Vaaaiii, tarkoititko väitteelläsi sitä että tuon palkattoman tykinruokana olemisen lisäksi miehet tekevät kaikki valtiolle oikeasti globaalissa markkinataloudessa verotuloja tuottavat raskaat, likaiset ja kylmissä olosuhteissa tehtävät työt esim. rakennus, lvi, metalli, tietyöt, maa ja metsätalous ynm.
        Ja maksavat vielä maailman suurimmat palkan sivukulut ja henk.koht veron tuottavasta työstään "pakkosäästöön" valtiolle, josta tilastollisena faktana sen suurimmaksi osaksi kuluttaa mm. femininistit, v**maise exät, toisten naisten kanssa liitossa olevat, ikisinkut, maahanmuuttajat ynm.

        "Se tarkoittaisi alistumista, ja oikeuksista luopumista. Miksi IHMEESSÄ kukaan älyllinen olento suostuisi sellaiseen...?"

        Vaaaiii tarkoititko vielä yllä olevien lisäksi alistumisella ja oikeuksista luopumisella sitä, että ei kukaan älyllinen Suomen nykynainen nyt ala luopumaan törkeistä valheistaan esim. "naisten aivoista" tai "80 centistä" ja niillä saavutetuista "oikeuksista" ynm?

        Mitä näistä tarkoitit vai kaikkea niitä...

        "Siis `velvolliset?`han sanoo suorastaan että naiset evät ole yhtä älykkäitä kuin mieht, eivätkä saisi päteä muillakaan ominaisuuksillaan, kuten mahdollisella seksuaalisesti viehättävällä ulkomuodolla.
        Se tarkoittaisi alistumista, ja oikeuksista luopumista. Miksi IHMEESSÄ kukaan älyllinen olento suostuisi sellaiseen...? "
        Viittasin erääseen edeltävään virkkeeseen joka oli heitto siitä että pitäisikö naisten antaa miehille ihan vaan siksi että naiset ovat huonompia... :D Ei kovin vakava lausahdus.
        Oikeuksista luopuminen viittasi kuitenkin laajemmalti ihan perusoikeuksiin, kuten esimerkiksi siihen että kaikilla ihmisillä on oikeus syntyä tasa-arvoisina. Jos yhteiskunta myöntäisi naiset huonommiksi/, sehän tarkoittaisi naisten oikeuksien murenemista.
        Ihan turha väittää että miehiä erityisesti sorretaan Suomessa.
        Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, minuakin häiritsee säädökset asevelvollisuutta koskien.
        Mitä muuta onkaan valittamista? Koulutustaan koskevat valinnat saa jokainen tehdä itse. Miehen asema noin niinkuinsosiaalisesti on hyvin tasa-arvoinen. Miehet (sama muuten koskee naisia) saavat noudattaa alkukantaisiakin vaistojaan, tosin vain siinä määrin että se sopii sivistyneeseen yhteiskuntaamme.
        ---
        ---
        Ajatellaan yksilöinä, ajatellaan yksilöitä.
        80 centin väitökset eivät ole salaliitto, vaan tutkimuspohjaista tietoa. Uusia tutkimuksia tehdään, niinkuin on hyväkin, jatkuvasti. Tulokset saattavat olla hyvinkin erilaisia menetelmistä riippuen. Me kaikki toivomme että tulokset ovat mahdollisimman totuudenmukaisia.
        ---
        Hyvä olisi hylätä mustavalkoisuus.
        Aikaa kannattaa käyttää ennemmin puolueettomaan pohdintaan kuin vihaan. Samaa lajia tässä ollaan kuitenkin.

      • Marikki
        Velvolliset? kirjoitti:

        Aluksi siiterausta v. 2008 ilmestyneestä kirjasta

        Naisten seksuaalinen valta:

        "Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

        Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

        Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

        Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

        Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

        Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.

        TEESKENTELY ON SÄÄNTÖ NAISTEN SEKSIVALLASSA.

        Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista."

        ---

        NAISTEN SEKSUAALISESTA VALLASTA LISÄÄ POHDINTAA...

        Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet. Eivät he ole ja juuri tätä naiset käyttävtä räikeästi hyväksi nykyisessä kasvavassa sinkkukulttuurissa.

        Eli..näin ollen miehet eivät kärsisi ollenkaan sen enempää! tästä yhtäkkisestä sinkkukulttuurista kuin naiset, sillä kummallakin muka on yhtä voimakkaat evoluutionalliset, geneettiset ja hormonaliset tarpeet suhteessa toiseen sukupuoleen.
        Täyttä valetta siis jo pohjana väitteessä ja syyhän helposti siitä vieritetään vielä miehen päälle makuuhuoneessa, vaaditaan sitä naisten lehdissä ja sinkkuelämissä luvattua naisten orgasmia, erilaisia ällejä, kamasutria ynm epärealistista miehiltä "tasa-arvoisesti", ja samalla Suomen naiset vielä vain miehistyvät ulkoisesti, melkoinen yhtälö ja taakka miehillä... ei ihme että olemme maailman ykkössijoilla eroissa (avioliitot 50%, avoliitot 90%) ja vielä sillä erikoispiirteellä että nainen on se alkuunlaittaja lähes 3/4 tapauksista (tämä
        lisää naisten kysyntää, valtaa, markkina-arvoa ;)...

        Tämä liioiteltu/miesten veroinen naisten seksuaalisuus nykyaikana on vähän samanlainen kulttuurimme syötetty vale kuin se, että naisten pienempien aivopuoliskojen välillä olisi joku suurempi aivokurkiainen kuin miehillä ja tästä syystä heidän aivonsa pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin miesten. He olisivat siis siinäkin "miehen veroisia ja samanlaisia" kuten feministit meille kiihkomielisesti haluavat näyttää kaikessa. Heillä olisi joku parempi tunneäly jota avauksessakin tivattiin.

        Tosiasiassa tämä "aivojuttukin" on siis tieteellisesti täysi vale ja todistettu lukuisasti jo yli 10 vuotta sitten, mutta silti kun tätä asiaa tutkitaan sosiaalisesti on feministipropaganda luoma vale aivoista vain samalla vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.
        Jopa kouluissa, mediassa ja poliittikassa tämä "naisten parempi yhteys aivojen" välillä otetaan välillä päätöksissä huomioon jne. Tosiasiassa ainoa tieteellinen totuus on, että naisten aivot painavat vain keskiverrosti lähes 200 g vähemmän ja se näkyy historiassa rehelliselle ihmiselle.

        Jaaaa ... evoluutionallisesti taas esim apinoilla juuri uros on se joka pystyy paremmin seuraamaan ja huomioimaan kaikkien tunteet mielialat ynm sillä alfauros ynm johtavat laumaa. Naaraille taas ei ole ollenkaan kehittynyt näitä taitoja ja vaistoa suhteessa uroksiin (vain poikasiin). Uroksienhan tehtävä on vain automaattisesti sojata, tuoda ruokaa, paijata heitä jne. Onkohan tämä niin kovin kaukaa haettua kun katsoo ihmissuvun historiaa...

        Lisää näistä kasvavista valheista kirjassa:
        MIES VAILLA TASA-ARVOA.
        Kirjoittajana lähes 30 eri Suomalaista akateemista vaikuttajaa.

        Lisää uutuus kirjasta löytyy myös esim. siitä että naisten euro olisi muka joku 80 centtiä - sekin on täysin vale kultuurissamme.
        Naisen Euro on vähintään 96 centtiä SUOMEN VALTION huippututkijoiden puolueettoman tutkimuksen mukaan ja muissa tutkimuksissa täysin samalla työnkuvalla, alalla ja tuntimäärällä se on 104 centtiä.

        Entä sitten kun otetaan vielä huomioon se fakta (tasa-arvoa väen väkisin haettaessa nykyaikana arvon feministit?), että naiset saavat valtiolta keskiverrosti 8 vuotta "palkallista" eläkelomaa enemmän, pari vuotta ilmaista opiskelua enemmän, ei armeijaa, ei valtiolle oikeasti veroja tuottavia raskaita töitä (raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyöt, maa ja metsätalous jne) ja kaikki nämä 8 vuoden lomat ynm opiskelut naisille maksestaan näistä yhteisistä pakkosäästöistämme valtion kassasta, maailman suurimpien palkan sivukulujen muodossa...
        Siis pakkosäästöistä valtiolle, säästöistä jonka miehet tekevät suuremmaksi osaksi tuottavan kovan työn palkan sivukuluina sinne valtion kassaan, mutta josta oman työn tuottavuudestaan eivät kuluta kuin murto-osan tilastollisena faktana -loput on pakotettua tulonsiirtoa näille feministeille, v*ttumaisille ex muijille, ikisinkuille naisille, toisten naisten kanssa liittossa oleville naisille, armeijoita käymättömien ulkomaalaisten kanssa seurusteleville ynm?

        Eikö tämä ja esim. pakollinen palkaton asetyö, mahd. tykinruokaksi joutminen ole toisen sukupuolen esineellistämistä jos joku tällaisessa täysin muuttuneessa sinkkukulttuurissa !!

        Suuri osahan näistä tunnetusti raskaimmista, miesten tekemistä töistä tehdään usein ulkoilmasssa mikä on vielä suuri lisärasite yhdessä maailman kylmimmistä valtioista, Suomessa. Olen varma että jos naiset tekisivät nuo tuottavat työt, niin he vaativisivat ties mitä raskaan, pakkas ja likaisen työn lisää !

        Törkeintä tässäkin asiassa on se, että naiset vielä kehtaavat vinkua jotain prosenttien heittoja tuloissa, vaikka he eivät tee juuri lainkaan raskaita, fyysisiä valtiolle oikeasti verotuloja tuottavia töitä markkinataloudessa? Lisäks he eivät tee urakka, eikä ylitöitä nimeksikään miehiin verrattuna ja silti aina julkisuudessa verrataan vain kokonaisnansioita, ilman eri aloja, urakoita ja ylitöitä huomoiden. Eli feministipropagandaa, ei muuta tämä 80 centtiäkin kokolailla.

        Mitään puhettakaan näiden esim. erilaisten raksa tai metallipuolen töissä ei ole ollut NAISKIINTIÖISTÄ!
        Miksi ei naiset halua myös raksa, lvi, metalli, sähkö, tietyö, maa ja metsätalous ynm töihin 40% naiskiintiöitä kuten muualle? Rusinat vaan pullasta ja sitten vielä syytellään 80 centeillä?

        Tai 40% naiskiintiötä asevelvollisuuteen? Tai edes siviiilipalvelusvelvollisuuteen?

        Eli miehiähän näissä työ ja palkakuvioissakin sorretaan, ei todellakaan naisia. Ja miehiä juuri esineellistetään koneiksi, niin sängyssä, fyysisissä kovissa töissä kuin tykinruoaksi joutumisessa. Naiset onnistuvat tässä koska heillä on seksuaalinen valta.

        ...Ja siis tällaiset naisten aivojen paremman toimivuuden ja naisten euro on 80 centtiä valheiden varaan rakennetaan jo koko Suomen kulttuuria siis. Ihaaaan pikku asiasta ei siis ole kysymys...sääli Suomen tulevia poikalapsia...

        Kun keskustelun lähtökohdat kulttuurissa ovat jo valheiden ja feministipropagandan varassa kulttuurissa -on asiasta vaikea keskustella ollenkaan realistisesti. Tai miesten alkaa puolustamaan oikeuksiaan, kumota valheita ja vaatimaan tarpeittensa huomioon ottamista ynm.

        ------

        Eli Suomen miehet - eiköhän nyt olisi aika alkaa vaatimaan oikaisuja näihin kaikkiin valheisiin ynm - jollei muuten niin tulevien poikalasten takia!

        Sinua on varmaan loukattu oikein kunnolla, kun olet katkeroitunut noin valtavasti...se nainen, joka sinua on noin verisesti loukannut on takuulla suurituloinen.

        Taidat olla yksineläjä. Naapurissasi asuu ehkä nainen, joka tienaa 10 euroa kuukaudessa enemmän kuin sinä. Katastrofi.

        Kerronpa tässä sinulle, että esimerkiksi minä saan työstäni palkkaa juuri sen verran, että arki pyörii. Yhtään euroa ei jää säästöön. Teen ylityötä viikoittain, enkä saa siitä mitään korvausta... ainoastaan työaikapankkiin tunteja (vapaata, jota ei milloinkaan ole sopivaa pitää).

        Ero miesten ja naisten työssä on kuitenkin se, että naiset tekevät vauhdilla niska limassa töitä, ettei tulisi pitkä työpäivä... kun taas miehet tekevät rauhallisesti ja hitaasti töitä ja vaativat heti ylimääräisestä työstä kaiken maailman 'lisiä'.

        Meidän työpaikallamme on täsmälleen samaa työtä tekeviä miehiä ja naisia. Miesten vuosiansio on kuitenkin yli 2000 euroa suurempi kuin naisten.
        Miksi? Täsmälleen sama työ (sillä erolla, että miehet 'menevät aina siitä, missä aita on matalin')!

        Miksi mies saa samasta työstä enemmän palkkaa?
        Missä näkyy se mainitsemasi 'naisten 104 senttiä'?
        Kyseinen työ on työtä, jossa EI KÄYTETÄ SUKUELIMIÄ, joten sillä ei voi selittää palkkaeroa!

        Tässäpä toinen esimerkki epäoikeudenmukaisuudesta:

        Tilaat pihaasi kuorman sepeliä. Kuorma saapuu ja laskusi on 150 euroa.
        Myös naapurisi on tilannut kuorman sepeliä. Kuorma saapuu ja lasku on 125 euroa.
        Naapurisi kuorman tuonut kuski oli nainen...

        Mitä mahdat ajatella laskua maksaessasi?

      • Tyhmiäjuttuja
        alkup. kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi. Mutta entä mitä mieltä olisit siitä, jos kumppanisi sanoisi suoraan, mitä ajattelee tuijottelustasi (siis oletuksena, että olisit tuollainen tuijottelija)?

        Osa miehistä varmasti vastaisi, että siinä menisi sitten se kumppani vaihtoon - tai jotain yhtä fiksua...

        Mä en tajua sua lainkaan,

        Kärsi, jos haluat ja sulla ei ole itselläsi silmää muille miehille.Onhan meitä kaikenlaisia, huh..

    • scale

      vilkuiltua, mutta en mä nyt sentään töllää niitä. Naisenikin välillä kiusoittelee ja saattaa joskus todeta, kun autolla ajetaan, että huomasinko tuota minihametta.

      Mitäs väliä sillä on missä ruokahalunsa herättää, kun vaan käy kotona syömässä.

      • kyllä naisetkin vilkuilee komeita miehiä..minä ainakin

    • säälittävää

      elämää.. älä katso tuonne, älä tee noin .. älä tota älä tätä, ku mua häiritsee..

      taidan pysytellä sinkkuna.. Jeah.

    • dayum

      "Jos olet oman kumppanisi kanssa liikkeellä, katsotko jokaista ns. hyvännäköistä naista pitkään, päästä varpaisiin ja mielellään ainakin takapuoleen...jääden oikein tuijottamaan?"

      Kiusaus katsella sitä takapuolta on kyllä valtavan suuri. Ei siitä pääse mihinkään. Itseasiassa naisen ei tarvitse olla ns. hyvännäköinen, vaan riittää että takapuolessa on jotain katsottavaa. Harvoin tosin jään katsomaan "liian pitkäksi aikaa", tosin jokainen sekuntikin on varmasti liikaa jos sattuu olemaan naisen kanssa liikenteessä. Tällöin täytyy skarpata ja vastustaa niitä kiusauksia, korkein ihan vähän vilkaista noin niin kuin ohimennen.

      Sellaisia päästä varpaisiin katseltavia naisia näkee oikeastaan todella harvoin, pukeutuminenhan se on mikä tahtoo lopullisesti ratkaista tämän asian. Ihan ykköskertoja sattuu niin että ns. paketissa on kaikki osaset kohdallaan ja nainen on oikeasti "puoleensavetävästi" pukeutunut. Tuijottelemaan en ole tainnut jäädä koskaan... tietty jos nainen on tanssilattialla, niin tuleehan sitä silloin katsottua hieman pitempäänkin. Mutta naisseurassa se tuijottelu on kyllä minimissä.

      Lienee totta että miehesi tunneäly on hieman hakusessa. Tosin, mikä ei varmaan lohduta sinua yhtään, miehesi katselee naisia silloinkin kun sinä et ole paikalla. Ehkä jopa vapaammin kuin seurassasi. Ja jos nyt vielä vähän erkaantuu tuosta varsinaisen asian ytimestä, eli miehesi tunneälyn määrästä, niin voisin väittää että vasta silloin kannattaa todenteolla huolestua kun mies ei katsele ollenkaan toisia naisia.

      Mutta joo, eihän se ole kivasti tehty omaa kumppania kohtaa jos hänen seurassaan pälyilee toisia naisia / miehiä liian pitkin katsein.

      • alkup.

        Hei sulle!

        Kiitti kommentistasi. Ois kiva kuulla noinkin selväjärkisen miehen mielipide siihen, millaisin sanoin SUN mielestäsi naisen olisi hyvä ilmaista kumppanilleen loukkaantumistaan tässä asiassa? Ihan mielenkiinnosta lukisin mielipiteesi :)

        nainen voisi sanoa ihan suoraankin että onko pakko noin innokkaasti tuijotella toisten ahtereita. Ehkä mieluummin vähän pilke silmäkulmassa kuin ehdottomana ultimatumina... mutta tavan sanominen / huomauttaminen olisi jees.

        Yleisellä tasolla pohdittaessa niitä "hyviä keinoja" voisi olla asiasta asialliseen sävyyn keskusteleminen. Ei siis raivopäisenä huutaminen. Ehkä voit myös keskustelun aikana vedota siihen, että olisiko miehen mielestä kivaa jos sinä katselisit uroksia liiankin tarkkaavaisesti, mutta tässä on olemassa se riski, että mies sanoo että siinäpähän katselet (jos se siihen katseluun jää).
        Mikään sanominenhan ei välttämättä auta jos miehesi on sopivan jääräpäinen / "junttimainen".

        Mutta ehkä kannattaa kokeilla sitä jotta otat asian asiallisesti puheeksi ja kerrot miten pahalta sellainen tuntuu ja voisiko hän olla huomaavaisempi sinun seurassasi.

      • alkup. kirjoitti:

        Ellei nyt aivan mauttomasti hoida asioita niin asia on pelkästään sinulle kotiinpäin. Jylläävät hormoonit tekevät miehestäsi aktiivisemman ja hauskempaa se on kuin vain lauantaisin saunan jälkeen. Käännä vaikka koko homma positiiviseksi. Aina kun toinen jää kiinni niin pitää antaa halaus. Ties vaikka tietyn ajan kuluttua haluaisit hänen katsovan enemmänkin. Toiminut erittäin hyvin aikoinaan, myös naisen vilkuillessa.

        Keskity olennaiseen, näkyykö miehesi katseesta jotain enemmän kuin hän katselee sinua? Mikäli kyllä, kaikki on hyvin.

      • Nimetön
        alkup. kirjoitti:

        Hei sulle!

        Kiitti kommentistasi. Ois kiva kuulla noinkin selväjärkisen miehen mielipide siihen, millaisin sanoin SUN mielestäsi naisen olisi hyvä ilmaista kumppanilleen loukkaantumistaan tässä asiassa? Ihan mielenkiinnosta lukisin mielipiteesi :)

        Annappa miehesi maistaa sitä elikä toimi samalla tavalla kuin miehesi. Tuijottele, kehu ja kommentoin niin, että miehesi myös huomaa sen. Mikäli, miehesi ei tajua kuinka mautonta tuollainen käyttäytyminen on oman kumppanin läsnä ollessa, niin jatka vaan sitkeästi sinäkin samaa toimintatapaa.

      • alkuper.
        dayum kirjoitti:

        nainen voisi sanoa ihan suoraankin että onko pakko noin innokkaasti tuijotella toisten ahtereita. Ehkä mieluummin vähän pilke silmäkulmassa kuin ehdottomana ultimatumina... mutta tavan sanominen / huomauttaminen olisi jees.

        Yleisellä tasolla pohdittaessa niitä "hyviä keinoja" voisi olla asiasta asialliseen sävyyn keskusteleminen. Ei siis raivopäisenä huutaminen. Ehkä voit myös keskustelun aikana vedota siihen, että olisiko miehen mielestä kivaa jos sinä katselisit uroksia liiankin tarkkaavaisesti, mutta tässä on olemassa se riski, että mies sanoo että siinäpähän katselet (jos se siihen katseluun jää).
        Mikään sanominenhan ei välttämättä auta jos miehesi on sopivan jääräpäinen / "junttimainen".

        Mutta ehkä kannattaa kokeilla sitä jotta otat asian asiallisesti puheeksi ja kerrot miten pahalta sellainen tuntuu ja voisiko hän olla huomaavaisempi sinun seurassasi.

        Kirjoitit asiaa. Tuon tuijottelun puheeksi ottaminen olisi varmasti sittenkin fiksumpi vaihtoehto kuin se, että "annan samalla mitalla" eli kuolaan miesten etumuksia/takamuksia ym. Minusta se tuntuisi loukkaavalta omaa miesystävääni kohtaan ENKÄ haluaisi häntä loukata vaikka hän minua loukkaakin noilla katseluhetkillään. Mieluummin puhun asiasta - oli lopputulos vaikka mikä. Voihan käydä niinkin, että hän toteaa mun olevan TODELLA mustasukkainen ja naurahtaa päälle. Senkin uhalla aion keskusteluun ryhtyä sopivan hetken tullen.

        Tämä jutun aloitus meni melkoiseksi tasa-arvosössötykseksi, huvitti kun tänään aamulla katsoin: n. 150 vastausta ja iso osa aivan muusta kertovia kuin mitä aloituksellani hain. :))

      • ymmärrä

        Mikähän siinä on, että minua ei kiinnosta kukaan muu kuin puolisoni. En ymmärrä yhtään näitä tuijottelijoita. Silloin kun olin nuori, ihastuin suunnilleen jokaiseen vastaantulijaan. Silloin en sitoutunutkaan kehenkään. Tiesin luonteeni. Nykyisin kun on löytynyt se oma paikka, oma kainalo, niin olen siinä niin älyttömän onnellinen, että saisi vaikka ufoukko putkahtaa puusta kadulle, niin tuskin huomaisin.

        Mitä hittoa sitä heittää elämäänsä hukkaan ja sitoutua jos tekee mieli muiden peppuja katsella? Pitäisikö kasvaa aikuiseksi?

      • dayum
        ymmärrä kirjoitti:

        Jos nyt vielä satut lukemaan, niin ehkä kaikilla ei syistä tai toisista ole mahdollisuuksia toteuttaa niitä ihastumisiaan tai kiinnostumisiaan ja ne jäävätkin etä-sellaisiksi. Eli katselun asteelle.

        Tai sitten katselijoilla ei ole varsinaisia halujakaan toteuttaa niitä. Ruokahalua kasvatetaan muualla mutta tullaan kuitenkin kotiin syömään, kuten tässäkin ketjussa jo aiemmin mainittu sanonta menee. Siis varattuna ollessa. Sinkuttaja on tietenkin erilaisessa tilanteessa mutta yhtä hyvin hänelläkin voi olla jotain "syitä" miksi katselu jää katselun asteelle. Ehkä nämä ihmiset tykkäävät ympärilleen katselusta koska heistä on mukavaa seurata erilaisia ihmisiä. Tällaisilla miehillä naisten takapuolien katselu voi olla sellainen "kirsikka kakun päälle".

        Tai, mistäs sen aina tietää mitkä motiivit löytyy yhdessäolemiselle. Ehkä sitä ollaan vaan yhdessä kun ei oikein muutakaan ole ja katsellaan siinä sivussa mahdollisia uusia kuvioita.

        Tai ei ole ollut haluista huolimatta mahdollisuuksia lentää kukasta kukkaan ja varattunakin katsellaan niitä uusia kukkasia. Ei osata tai ei haluta sitoutua / kumppani ei ole sellainen että häneen haluaisi sitoutua.

        Entäs jos kaikki eivät tunne luonnettaan tai eivät "halua" tuntea sitä? Sysätään vaan niitä ikäviä "olen vähän jakorasia / töpseli" asioita taka-alalle vakuuttelemalla ehkä ääneenkin että enhän mä ole sellainen. Teot kuitenkin puhuvat puolestaan. Nämäkin ihmiset ovat innokkaita sitoutumaan mutta kumppanille heidän todellinen luonteensa paljastuu vasta jälkeenpäin, eikö.

        "Mitä hittoa sitä heittää elämäänsä hukkaan ja sitoutua jos tekee mieli muiden peppuja katsella? Pitäisikö kasvaa aikuiseksi?"

        Niinpä. Vai pitäisikö ottaa vaaleanpunaiset lasit silmiltään? Jompsinkumpsin.

    • non-tuijottelija

      Miksi pitäisi tuijottaa? Siis meinaan että vaikka olisi kuin hyvännäköinen niin miksi pitäisi jäädä tuijottamaan?
      Itse jään tuijottamaan, tai paremminkin vilkaisen toiseenkin kertaan naispuolisena ihmisenä vain joitain erikoisuuksia, kuten erittäin pitkiä/lyhyitä ihmisiä, punkkareita, gootteja, paris hilton-klooneja, vähäpukeisia, tyyppejä jotka puhuvat tosi kovaan ääneen, raskaana olevia, keskenään nauravia ihmisiä jne jne. koska ne herättävät jollain tapaa huomioni. Jos hyvännäköinen naamanvärkki kävelee vastaan niin voin heti ekalla kerralla todeta, että on se pärstä ihan kelpo, ja se riittää, oli kyseessä mies tai nainen.
      Ööm..mitä siitä niinkuin sitten saa jos jää tuijottamaan pitkään, kysy sitä mieheltäsi.
      Ruokkiiko hän itseään sillä kenties? Vai onko silmissä jokin katseen takertumisongelma? Vilkaisut on ok, koska niitä ei voi välttää, ja ne ovat neutraaleja, niissä ei ehdi ajatella tuijottaako toista hyvällä vai pahalla. Sen sijaan päästä varpaisiin selaaminen, etenkin sen perseen puolella, ja jos kyseessä on hehkeä pimu, niin on päivänselvää että äijällä killuu vain positiivisa mielikuvia pääkopassaan.
      Furious...sen kun alat itsekin tuijottelemaan toisia miehiä, etenkin sellaisia 25-30v., oikein hyvännäköisiä namuja.

      • tilda--

        .. Ymmärrä koko tuijottamista, mä en naisena (varattuna enkä vapaana) koskaan jää kyttäämään vieraita miehiä, moinen touhu jaksa kiinnostaa vaikka kävelisi vieras mies alasti vastaan. On niitä miehiäkin, jotka ei tuijottele toisia. Ehkä joku elämänvaihe voi jollekin tulla iänkin karttuessa, mutta pääsääntöisesti tiedän rehellisesti paljon muitakin jotka ei vieraita kyttäile. Minusta on mautonta ylipäänsä tuijotella ketään oli sitten vaikka transu, jos joku kyttää mua niin tuijotan samalla mitalla takas jos kerran pakko kyylätä.

      • bubbis

        oikein terve jos se katso muitakin naisia vaikka olisi kuinka varattu.se on geeneissä.jos joku tästä loukkaantuu niin harmi.

      • Annika35

        Kaikki miehet katselevat muita naisia, mutta se, että kumppani tuijottelee muita jatkuvasti ja tekee sen niin avoimesti häiritsisi varmasti lähes jokaista parisuhteessa.
        Nykyinen mieheni toki joskus vilkaisee muita naisia, mutta on sen verran huomaavainen että ei koskaan jää tuijottamaan. Tunnen mieheni naismaun niin hyvin, että tiedän ketä naista hän vilkaisee :)
        Jos oma mieheni tuijottelisi naisia kieli pitkällään, niin varmasti tuijottaisin miehiä samalla tavalla ja katsoisin sitten, mitä hän siitä tykkäisi. Sitten voisi seurata mitä keskustelua tästä syntyisi ja mihin se johtaisi..

      • Vilkuilija
        tilda-- kirjoitti:

        .. Ymmärrä koko tuijottamista, mä en naisena (varattuna enkä vapaana) koskaan jää kyttäämään vieraita miehiä, moinen touhu jaksa kiinnostaa vaikka kävelisi vieras mies alasti vastaan. On niitä miehiäkin, jotka ei tuijottele toisia. Ehkä joku elämänvaihe voi jollekin tulla iänkin karttuessa, mutta pääsääntöisesti tiedän rehellisesti paljon muitakin jotka ei vieraita kyttäile. Minusta on mautonta ylipäänsä tuijotella ketään oli sitten vaikka transu, jos joku kyttää mua niin tuijotan samalla mitalla takas jos kerran pakko kyylätä.

        "On niitä miehiäkin, jotka ei tuijottele toisia." Jep, homoseksuaalit.

        Kaikki heteromiehet katselevat muita naisia - KAIKKI. Jos et huomaa jonkun tekevän sitä, kohdallesi on sattunut vain erityisen etevä tapaus - ei siitä vilkuilusta aina jää kiinni.

        Naiset eivät tuijottele syystä tai toisesta, mutta se ei tarkoita että miesten vastaavassa toiminnassa olisi jotain erikoista. Miehet vain ovat sellaisia.

      • ----------------------------

        "pääsääntöisesti tiedän rehellisesti paljon muitakin jotka ei vieraita kyttäile"

        Tiedät varmasti myös paljon ihmisiä jotka eivät masturboi?

        On asioita joita ei myönnetä ja joita ei tarvitsekaan myöntää.

        Jos tulee suu vaahdossa kiihkoamaan siitä, että vieraiden kyylääminen on mautonta, röyhkeätä ja naista esineellistävää ja samaan hengen vetoon kysyy "et kai sinä katsele muita naisia??" niin voi olla etteivät kaikki tohdi myöntää vaikka näin tekisivätkin.

      • make
        tilda-- kirjoitti:

        .. Ymmärrä koko tuijottamista, mä en naisena (varattuna enkä vapaana) koskaan jää kyttäämään vieraita miehiä, moinen touhu jaksa kiinnostaa vaikka kävelisi vieras mies alasti vastaan. On niitä miehiäkin, jotka ei tuijottele toisia. Ehkä joku elämänvaihe voi jollekin tulla iänkin karttuessa, mutta pääsääntöisesti tiedän rehellisesti paljon muitakin jotka ei vieraita kyttäile. Minusta on mautonta ylipäänsä tuijotella ketään oli sitten vaikka transu, jos joku kyttää mua niin tuijotan samalla mitalla takas jos kerran pakko kyylätä.

        katsokaas naisilla ja miehillä on erillainen koneisto tuolla pääkopan sisällä..KAIKKI hetero miehet katselee vieraita naisia kysymys on siitä miten se tehdään..että kaivetaanko kiikarit ja tuijotellaan jonkun persettä niin kauan että se on 2km päässä vai vilkuillaanko sivusilmällä ohimennen.miehillä on myös erillaisia mieltymyksiä naisten vartalojen suhteen joita on vaikea ruveta tässä luetteloimaan.ja naisille neuvoksi ei ole järkeä ruveta pitämään mitään tuijotuskilpailua koska mies ajattelee:onkohan tuo meikäläisestä kiinnostunut kun noin innokkaasti tuijottelee takaisin tai sitten:onkohan tuo joku psykopaatti

      • makee

      • samalla miltalla
        Annika35 kirjoitti:

        Kaikki miehet katselevat muita naisia, mutta se, että kumppani tuijottelee muita jatkuvasti ja tekee sen niin avoimesti häiritsisi varmasti lähes jokaista parisuhteessa.
        Nykyinen mieheni toki joskus vilkaisee muita naisia, mutta on sen verran huomaavainen että ei koskaan jää tuijottamaan. Tunnen mieheni naismaun niin hyvin, että tiedän ketä naista hän vilkaisee :)
        Jos oma mieheni tuijottelisi naisia kieli pitkällään, niin varmasti tuijottaisin miehiä samalla tavalla ja katsoisin sitten, mitä hän siitä tykkäisi. Sitten voisi seurata mitä keskustelua tästä syntyisi ja mihin se johtaisi..

        Exäni tuijotteli. Kerroin hänelle, että se ei tunnu mukavalle minusta, eikä ole korrektia käytöstä minua kohtaan. Tuijottelun kohteet, enemmän kuin kerran katsoivat minua säälivästi, mitähän mielessään ajattelivat, ehkä " ... sääliksi käy tuota naista ..." tms.
        Joten lähdin leikkiin mukaan, aloin tuijottelemaan komeita miehiä. Ja kas kummaa, minusta tuli lutka, huora jne.
        Kysyin exältäni perusteluita tähän, koska enhän tehnyt sen pahempaa, kuin hänkään. Vastausta vaille jäin.
        En alistunut moiseen kohteluun, joten jätin hänet. Nykyinen mieheni ei moista harrasta, ainakaan läsnäollessani ja se riittää minulle.

      • salt´pepper

        So true.
        Jos parisuhteessakin miehelle kaikki naiset on pimuja, joita täytyy avoimesti tuijottaa, jotain taitaa olla pielessä. Hei, mielessä voi miettiä mitä vaan, mutta tunneälyä sen verran peliin, että
        otat huomioon oman kumppanisi.
        Tekisin ihan samoin,varmasti tuijottaisin tuplasti : ) enemmän,
        tämä on kokeiltu, toimii ja saa toisen ajattelemaan.

      • dflfgöfäöhlh
        make kirjoitti:

        katsokaas naisilla ja miehillä on erillainen koneisto tuolla pääkopan sisällä..KAIKKI hetero miehet katselee vieraita naisia kysymys on siitä miten se tehdään..että kaivetaanko kiikarit ja tuijotellaan jonkun persettä niin kauan että se on 2km päässä vai vilkuillaanko sivusilmällä ohimennen.miehillä on myös erillaisia mieltymyksiä naisten vartalojen suhteen joita on vaikea ruveta tässä luetteloimaan.ja naisille neuvoksi ei ole järkeä ruveta pitämään mitään tuijotuskilpailua koska mies ajattelee:onkohan tuo meikäläisestä kiinnostunut kun noin innokkaasti tuijottelee takaisin tai sitten:onkohan tuo joku psykopaatti

        Jos kerran KAIKKI heteromiehet kyttäävät toisia naisia niin silloin se on todella surullista..He eivät täten kunnioita ollenkaan OMAA kumppania vaan heidän nimenomaan PITÄÄ SAADA KATTOA,koska heidän "luontonsa" niin vaatii ja naisen pitää vaan hyväksyä tämä..Voi hyvänen aika. Sitten samassa kielletään naista tekemästä samaa,ettei luultas psykopaatiks! :D:D Koska sitä ihmiset,miehet ja naiset rupeavat tosissaan ajattelemaan myös omaa napaa pidemmälle? Mun mielestä saa kattoa kunhan kyseinen ihminen ketä katotaan ei sitä huomaa..Olen exäni kanssa ollut kävelyllä ja hän otti ties kuinka moneen naiseen silmäkontaktia ja naiset sen jälkeen katsoivat minua voiton varmana! "Hah,sain varatun miehen huomion,olen parempi ja paremman näköinen kuin sen oma muija kun se silmäpelleili mun kanssa! JEee olen kaunis! Olen seksikäs!" Sääliviäkin katseita tuli..Joten se on erittäin nöyryyttävää naiselle jos mies kyttää muita ja jää siitä kiinni sekä omalle että sille kytättävälle. Mies tekee todella pahanmielen omalle naiselleen..mutta ei saisi huutaa tai raivota kun omanarvontuntoasi on loukattu? Miehelle pitäisi sanoa vaan hienovaraisesti ym paskaa..Haistakaa ny kuule V***u! Jos toiselle aiheuttaa mielipahaa niin silloin on täysi OIKEUS suuttua! Varsinkin jos niin tehdään ihan tahallaan ja välittämättä koska KAIKKI miehet tekee niin! Sen kuin katotte,mutta jos oma nykyinen mieheni jää siitä kyylätylle läpi niin silloin menee mies vaihtoon. Suosittelen samaa siskot!

      • kflkghghgfh
        samalla miltalla kirjoitti:

        Exäni tuijotteli. Kerroin hänelle, että se ei tunnu mukavalle minusta, eikä ole korrektia käytöstä minua kohtaan. Tuijottelun kohteet, enemmän kuin kerran katsoivat minua säälivästi, mitähän mielessään ajattelivat, ehkä " ... sääliksi käy tuota naista ..." tms.
        Joten lähdin leikkiin mukaan, aloin tuijottelemaan komeita miehiä. Ja kas kummaa, minusta tuli lutka, huora jne.
        Kysyin exältäni perusteluita tähän, koska enhän tehnyt sen pahempaa, kuin hänkään. Vastausta vaille jäin.
        En alistunut moiseen kohteluun, joten jätin hänet. Nykyinen mieheni ei moista harrasta, ainakaan läsnäollessani ja se riittää minulle.

        Aina muijat katsoivat joko sääliten tai voiton varmana..Oikeen näkyi kauas kuinka näiden naisten itsetunto nousi!:D Kun itse tein jotain olin täys lumppu,pettäjä ym..Huh huh..Onneks se jätkä sai kenkää. Tässä maaimassa on niin vähän naisia joilla on terve itsetunto..Heti kun joku ja varsinkin varattu jätkä antaa heille huomiota he kuvittelevat olevansa maailman kauniimpia kuningattaria! :D Asiahan ei ole todellakaan niin..Voisin minäkin pukeutua kauppaan niinkuin olisin menossa itteäni myymään,laittaa meikit päälle ja herättää sitä huomiota ja katsella kaikkia miehiä..mutta..Ei kiinnosta. Ne jotka ovat sielä kaupassa ilman meikkiä,tavallisisa kuteissa keskittyneinä ihan vaan siihen mitä sitä ostaisi omaavat sen terveemmän itsetunnon..Että ihan vaan miehillekin tiedoksi :D Oma kullallani on tietyt vaatteet mistä hän pitää ylläni..Ja ihan vaan HÄNTÄ varten kotona puen ne päälleni kun hän tulee töistä..Se on sitä toisen kunnioitusta ja rakkautta! :)

      • on muitakin kuin sinä
        Vilkuilija kirjoitti:

        "On niitä miehiäkin, jotka ei tuijottele toisia." Jep, homoseksuaalit.

        Kaikki heteromiehet katselevat muita naisia - KAIKKI. Jos et huomaa jonkun tekevän sitä, kohdallesi on sattunut vain erityisen etevä tapaus - ei siitä vilkuilusta aina jää kiinni.

        Naiset eivät tuijottele syystä tai toisesta, mutta se ei tarkoita että miesten vastaavassa toiminnassa olisi jotain erikoista. Miehet vain ovat sellaisia.

        Oletpa varma tuosta asiasta. Olisitkohan vain kokematon? Jos olet mies, hanki uusia tuttavia - se voi avartaa. Jos olet nainen, hanki toisenlaisia kumppaneita niiden tuijottelevien sijaan.

        Maailmassa on miljardeja ihmisiä. Oletko tavannut heidät kaikki?

      • no olipa hienoa
        make kirjoitti:

        katsokaas naisilla ja miehillä on erillainen koneisto tuolla pääkopan sisällä..KAIKKI hetero miehet katselee vieraita naisia kysymys on siitä miten se tehdään..että kaivetaanko kiikarit ja tuijotellaan jonkun persettä niin kauan että se on 2km päässä vai vilkuillaanko sivusilmällä ohimennen.miehillä on myös erillaisia mieltymyksiä naisten vartalojen suhteen joita on vaikea ruveta tässä luetteloimaan.ja naisille neuvoksi ei ole järkeä ruveta pitämään mitään tuijotuskilpailua koska mies ajattelee:onkohan tuo meikäläisestä kiinnostunut kun noin innokkaasti tuijottelee takaisin tai sitten:onkohan tuo joku psykopaatti

        Ai jaa, että ei ole järkeä alkaa pitämään tuijotuskilpailua joidenkin miesten ajatusten vuoksi? No mitä hittoa mä siitä välitän, mitä joku mies ajattelee mun tuijotuksesta? Täh? Objektihan se tuijotettava on, eikä sen pään sisältöä tarvi pohtia tai analysoida. Sitä katsotaan sen ulkoisten avujen takia.

        Mee kato muualle jakelemaan neuvojasi jos ei ole parempia antaa.

      • faktat tiskiin
        on muitakin kuin sinä kirjoitti:

        Oletpa varma tuosta asiasta. Olisitkohan vain kokematon? Jos olet mies, hanki uusia tuttavia - se voi avartaa. Jos olet nainen, hanki toisenlaisia kumppaneita niiden tuijottelevien sijaan.

        Maailmassa on miljardeja ihmisiä. Oletko tavannut heidät kaikki?

        Tiedät, että kaikilla ei raskaana olevilla nuorilla naisilla on kuukautiset vaikket heitä kaikkia tunnekaan.

    • katson

      mutta en koske.

    • muttei koskea

      mikä ero siinä on kun naiset flirttaile muille miehille, mutta mies ei saa katso muita naisia?

      • sanos muuta

        muakin aina naiset vilkuilee jopa perään-)) tiiä sit miks..

    • tolppaa

      Arvakkaas kuinka moni kolari ja päin tolppaa/puuta kahauttanut miekkonen,on syyllistynyt näin keväällä siihen liian pitkään katseeseen?? Kallista puuhaa..........

    • 123

      Mutta yritän olla tuijottamatta.. ei sille mitään voi, jos näkee hyvännäköisen naisen. toki yritän olla huomaavainen kaikkia kohtaan...

    • jotain...

      ...enemmän katsottavaa kuin omassa. Eli en katso kovin aktiivisesti.

    • huomion kipeästi

      juu

      • :D:D:D:D

        Kyllä ne naiset tietää miten saada miehen huomio. Ja miehet menevät tähän halpaan aina. :D:D Ja miehetkö jonku tutkimuksen perusteella oli naisia järkevämpiä? :D:D:D

    • jingoktg

      katsoo,,katso sinäkin komeita miehiä niin ei tarvitse turhasta marista!!

    • Lostnfound

      Musta vilkuilu on ihan normia toimintaa, vaikka seurustelikisikin.Katsoa saa ja onhan se mukavaa, jos saa silmänruokaa...:)Ohipyyhkivä katse on varmaan kohteestakin ihan imartelevaa, mutta tyhmä toljottaminen on jo liikaa, saatika jos toljottomamisen seurauksena esim. ei katso eteensä ja törmää vaikka lyhtypylvääseen, niin se saa jo koomisia piirteitä...Periaatteena vois pitää, että ruokahaluaan voi kiihdyttää missä vaan, kunhan tulee kotiin syömään...;) Mielestäni kumppanin vilkuiluun ei kannata keskittyä ja siitä hirveästi loukkaantua. On eri asia, jos suhde on jo valmiiksi luottopulassa tai hataralla pohjalla muutenkin, niin silloin muiden vilkuilu on ikävä lisämauste ja lisää epäluottamusta, mut terveellä pohjalla oleva suhde ei ole moksiskaan siitä.:)

      • katselen.

        Totta se on. Katselen kaikkia naisia, jotka suinkin ovat näkö etäisyydellä.
        Voin kyllä tunnustaa aivan rehdisti asian.
        Miksikö? Aivan siitä syystä, että sitä pohtii aina, että kannattaisiko vaihtaa seurassani kulkeva nainen uudempaan, sekä kauniimpaan malliin.

      • määkin
        katselen. kirjoitti:

        katselen, kun tuo oma eukko on jo vähän elähtänyt.
        Voin sitten mielessäni paneskella noita minihameisia mimmejä..NAM.

      • Sulkeutunut vm.74

        Samaa mieltä täällä ollaan. Jos on kiva kattoo hyvännäköisiä vastakkaisen sukupuolen edustajia niin siitä vaan. Itsekin naisena katson ja kommentoinkin miehelleni. Mieheni katsoo muita naisia myös ja häntä leikilläni härnään asiasta. Itse emme ole mitään hurjan hyvän tai huonon näköisiä, ihan tavallisia suomalaisia ja yhdessä olemme olleet jo 17,6 vuotta, joten luottamuspulasta ei ole ongelmaa. Vieraissa ei ole käyty, vaikka hyvä kroppasia on "tiirailtu" mutta muuhun ei ole tarvetta ollut. Huumoria kehiin ja turha nipottaminen pois. Pikku pilke silmäkulmassa parantaa kummasti muuten arkista päivää. Luulen, että huono itsetunto taitaa olla tälläsissä ongelmissa takana. Olkaa "rinta rottingilla" ylpeitä itsestänne ja iloitkaa silmän ruoista. Varsinkin näin keväällä, kun kaikki puhkeaa kukkaan ja päästään paksuista vaatekerroista!

      • kyllästynyt miehiin
        katselen. kirjoitti:

        Totta se on. Katselen kaikkia naisia, jotka suinkin ovat näkö etäisyydellä.
        Voin kyllä tunnustaa aivan rehdisti asian.
        Miksikö? Aivan siitä syystä, että sitä pohtii aina, että kannattaisiko vaihtaa seurassani kulkeva nainen uudempaan, sekä kauniimpaan malliin.

        miehet - tunteettomia paskoja

    • Apassi73

      Sulla taitaa olla pikkusen itsetunnon kanssa ongelmia.

      • se on

        Miehen itsetunto taitaa olla hakusessa, kun turvautuu tuohon maailman vanhimpaan temppuun...

      • minua ei haittaa

        Vaikka miesystäväni katseleekin välillä kauniita muodokkaita naisia, niin se ei todellakaan haittaa!
        Sehän on vaan terveen miehen merkki! Omasta itsetunnosta tuossa lienee kysymys! Jos ei sinun tieten katsele, niin katsoo salaa kuitenkin!

    • kiva katella

      Eli kauniita naisia..jess !!=)
      olisinhan kait vähän "outo" jos niin en tekisi.
      Ja omasta mielestäni se on jopa hyväksyttävää.
      Mitenkähän naisilla sitte tuo jutska menee??

    • :-)

      aivan sama juttu meillä, mies, 40 vee myös katsoo hieman liian pitkään muita naisia, ja, tietenkin hyvännäköisiä.. Itse kun olen vielä huonolla itsetunnolla varustettu niin eihän tämä ainakaan fiilistä kohota.. olen asiasta maininnut moneen kertaan ja uhannut jopa antaa samalla mitalla takaisin mutta ei mua kiinnosta tuijotella ketään kun oma mies on seurassa eikä muutenkaan.

      Olen monta kertaa kysynyt että miks v on pakko tuijottaa että tee sitä silloin kun et ole mun kanssa, silloin saat vaikka kuola valuen tuijottaa, hän nyt sit vaan selittää että no sil oli vaan kivat housut jalassa ja hän niitä vaan katseli hohhoijaa joo....

      ja kesä kaikista pahinta kun kaikilla vähän vaatetta ja tiukkoja toppeja.. voi mennä muutaman kerran hermo hih..

      mutta mutta, pakko yrittää kestää vaan :)

      • juupajuu...

        kivat housut,, juupajuu,,-)

      • on hyvä
        juupajuu... kirjoitti:

        kivat housut,, juupajuu,,-)

        kivan näköinen KOIRA..

    • rontti

      Ei todellakaan tule jäätyä tuijottamaan! Kauniisiin naisiin kohdistan tasan samanverran katseita kuin vastaan tulevaan papparaiseen tai mummoon, mutta tokihan "rekisteröin" kauniit naiset. :) :) :)

    • mies vain,

      mihis koira karvoistaan pääsee..,,eihän se silmä osaa ota miksi ei voi katsella,sen vain ilmoittaa että on kiinnostusta ei siinä tsrvii muuta olla,,ole huoleta,,

    • hävettää...

      Voi luoja arvatkaapa kuinka paljon mua vanhempieni lapsena hävettää, kun menemme vaikka vkonloppuostoille, ja isä kyttää kaikkia nuoria naisia kieli pitkällä!
      Ei ne musta paljoa vanhempia ole, 3-10 vuotta, ja pahimmalta tuntuu se, että äitikin huomaa sen, muttei sano mitään. Nään vaan sen silmissä surullisen pettyneen katseen, joka kertoo mulle, että hänestä tuntuu ettei kukaan enää rakasta häntä, ja että hän ei ole minkään arvoinen. En voisi enempää vihata isääni tässä asiassa.

      • että jos isäs

        ei kyttäis naisia/ eikä olis ikinä kyttäiilyt niin EI OLIS SINUAKAAN...

    • synti, sillä

      Jeesus sanoi: Joka naista katsoo himoiten, on jo sydämessään tehnyt huorin.

      • ainoaoikea

        Kyllä sen tietää että ainoa joka osasi sanoa miten asiat oikeasti on, oli Jeesus.
        Olen aivan samaa mieltä! Ja sama juttu, ajatukset päässä, sellaiset mitkä viittaa toisten himoamiseen tms. ovat huorimista.

      • se mitä ei ole tehty

        Joku raja nyt siihen mitä on tehty ja mitä ei ole tehty. Jos jonkun ihmisen kanssa on mukava jutella se ei välttämättä tarkoita sitä että haluaisit häneltä suihin. Yhtä lailla se jos joku toruu sinua ei välttämättä tarkoita sitä että haluaisit häneltä remmiä.
        On kohtuutonta seksuaalisuutta, mutta on myöskin ihan arki-kohtuullista seksuaalisuutta myöskin. En tiedä missä mallissa ev.lut seurakunnan perisuhdeterapia on seksuaalisuuden lämmittämisessä, mutta kyllä seksuaaliset hyväilyt kuuluvat onnelliseen parisuhteeseen.

    • ps23

      "Parempi kertarutina kun ainainen kitinä". Joskus kuten tällaisessa tapauksessa on hyvä selvittää haluaako kumppani todella päästä eroon taipumuksestaan,jos hän todella rakastaa sinua, ja sinä kerrot pahan mielesi, kumppanisi arvostaa suoraa puhettasi. Varaudu siihen että hän ei ehkä aluksi halua kuunnella. Itsekin miehenä tiedostan tämän asian, siinä on ehkä kyse miehen piilevästä naisvihasta, kielteisestä kokemuksesta lapsuudessa tms. jolloin mies esineellistää naisia, puhu tämä asia selväksi miehesi kanssa, ennen kuin "alatte rakentaa yhteistä pesää"

      • samaa mieltä*

        Ihmettelen suuresti, pitääkö tämmöisiä asioita täällä netissä ruotia. Mikset keskustele miehesi / poikaystäväsi kanssa asiaa selväksi? Onko sulla kenties kommunikointiongelmia ?

      • guggeli

        Katselen naisia aina ollessani kaupungilla, on vaimo mukana tai ei, naiset näyttää keväällä kauniimmilta kuin toppatakkikaudella.

    • ..voin sanoa, että jos sattumalta näen jossain vetävän näköisen pitkätukkaisen tyypin, tai miehen lookissa vain on jotain uniikkia niin kyllä minä kerran pari vilkaisen, mutta en tosiaan jää tuijottelemaan.

      Itse ajattelin kerran illalla että onko moinen oikein omaa äijääni kohtaan, vaikka olen hänelle sanonutkin että tottakai mies saa katsoa ja ihailla jos näkyviin tepastelee hehkeä muija. Mutta sitten tajusin aikas tärkeän pikkuseikan; vaikka kuinka vetävältä nuo vieraat silmänruoat näyttävätkin, en tunne heihin fyysistä vetoa tai mitään. En ainakaan samanlaista tunnetta joka minuun iskee kun pelkästään ajattelenkaan oman äijäni "ominaistuoksua" ja hänen kosketustaan ;)

      Eli eiköhän tuo vilkuilu ole ok kun ei rupea "näytekappaleita" himoitsemaan omaa kultaansa enemmän, mutta pitkä tuijottelu.. se on kyllä aikas ikävää varsinkin jos oma kumppani kävelee vierellä :(

    • munistahirteen

      hehe, no ehkä vähän liian raaka otsake.
      Siis toki minä tiedän että minunkin mies katselee ei nyt välttämättä naisten perään, mutta katselee muita IHMISIÄ, joista osa on joskus upeita naisia. Mutta koska olemme samalla aaltopituudella ja ymmärrämme täysin toisiamme, ei asiasta ole koskaan tullut kiistaa, ainoastaan puhetta, että näitkö kaupassa, katohan tuonne jne. ja aina ei kyse ole välttämättä siitä, että jollain on UPEA perse puoliksi paljaana lyhyissä shortseissa, vaan siitä, miten törkeästi jotkut osaavat pukeutua, ja vaikka perse kyllä oli upea, niin voimme nauraa tuolle paljastelijalle yhteistuumin. Luojan kiitos en ole mustasukkainen sellaisesta, mutta jos huomaisin ukkoni tarkoituksella oikein tiiraavan toisten perään mielenkiinnolla niin kyllähän siitä vähän kotona läksyttäisin.

      Nimittäin, ex-poikaystäväni joskus nuoruuden vuosina oli oikea sika. Tuijotti oikein hymy huulilla toisia naisia ja antautui silloin tällöin flirttiin, ja minä häpesin häntä ja sitä kaikkea siinä. Itseäni en hävennyt, vaan sitä että millainen paska hän on, vaikka on oma eukko kainalossa ja siinä näkemässä..voi voi..no pääsinpähän siitäkin kutjakkeesta eroon.

    • normaali mies

      Totisesti mies katselee kohta häiden jälkeen toisia naisia kantapäästä hiuksiin. Se on tosia asia, niissä näkee kaikkea sellaista hyvää jota omassa vaimossa on, voi samaistua että minunkin vaimolla on noin hyvän näköinen, milloin mikäkin. paikka.

      • henttuli-

        Se on kyllä aivan taivaallinen tunne, kun mieheni sattuu kotona tuumaamaan näin:
        Äsken kun käytiin kaupassa ja jonossa oli meidän edessä yks nainen, niin sillä oli ihan kamala perse, oikeen sellanen littana ja muodoton, ihan kuin miehen perse, ja sitten hän vilkaisee tiskatessani minun takapuoltani ja hymyilee itsekseen tyytyväisenä. Että joskus näinkin päin. Ei sillä ettäkö olisi kivaa jos mieheni jatkuvasti haukkuisi muita naisia, sehän olisi jo päivänselvää että hänellä on jokin pakkomielle joko miellyttää minua tai tehdä minusta täydellistä itselleen todistelemalla että kaikki muut ovat kamalia. Olenpa minäkin joskus tuumannut että oispa mullakin tollaset tissit niinku tolla naisella, ja mieheni tuumaa että nämäkin ovat ihan hyvät.Mutta se että hän vaivihkaa on kaupassa tuijottanut persettä ja ajatellut että onneks mun naisella ei oo tollasta...edes jotain hyvää minustakin siis löytyy

    • mää ainakin katselen

      MUITA MIEHIÄ, hiihiihihhähäähähhä

    • Jos hyvä perä näkyvissä...

      ja jään kiinni katsomisesta, sanon että oliks sillä luis vitton laukku tai jotain muuta vastaavaa:) Kyllä kunnon tissit tai perä piristää päivää;)

    • marika83

      mua ainakin ärsyttäs jos oma mies katsos muita naisia muutenkin tämä nykyaika on mennyt ihan älyttömäks kun jokaisella teinilä on tuoll akaupungilla minihame esitteleevät itseään ihan kun ei voi sollaj joku polviin asti hame mutta ei kun minihame sit lehessä pitää viellä yllyttää siihen minihameeseen ei mitään järkeä

    • samalla tavalla

      kuin naiset katselevat komeita miehiä ja heidän takamuksiaan.

      • Tapittaja

        Tänään taas katsellaan Nicke Lingellin hyvin istuvia housuja...;)

    • nousee ja vähän muutakin.
      Sitä sanotaan ympäristön tarkkailuksi.
      On hieman sivistymätöntä jos miehesi läsnäollessasi
      katselee muita naisia noin törkeästi.
      Itse vain vilkaisen ja joskus hieman pitempään katson jos on "valioyksilö".Kai se on geeneissä,uros on uros, minkäs teet

    • Nimetön

      Oma mieheni katsoo myös hippasen liian pitkään toisia naisia, niitä hyvännäköisiä, tietenkin :)

      Olen asiasta joskus, tai itseasiassa aika usein maininnut, hän sanoo että katsoo vain kun oli niin kivannäköiset housut tms. joo joo..Kun liikkuu yksin niin mun mielestä saa tuijotella ihan niin kuin haluaa ja vaik kuolata samalla...! itselläni huono itsetunto eikä se ainakaan tuosta parane..!

      Ja nää kesät sitten onkin ihan asia erikseen, kauniita naisia vähissä vaatteissa, ja jos haluaisin pukeutua itse kivaan toppiin ja farkkuhameeseen niin eihän se käy ettei kukaan vaan minua katsele, kaikki kivat vaatteet on vain hänen silmiään varten hih.. :D eikä puhettakaan että hänen kanssaan menisin uimarannalle!! Voi elämä sentään mulla menis hermo ja miehellä varmaan yöunet!! :D onneks en edes tykkää maata rannalla että ei liikuta mun elämää..

      no mutta kuitenkin, katson minäkin ihmisiä ihan mielenkiinnolla, jos jollakin on kauniit hiukset, kivat kengät, tms, oli sitten mies tai nainen..

      Pakko siis yrittää kestää ja miksei joskus vois ihan kokeilla minkä reaktion saa aikaan miehessä lause "Olipa tuolla miehellä kivat farkut..!" :D

    • huoletonna sillä

      naisiin kaduilla ja kujilla kohdistetut silmäilyt lataavat akkua, no milloin se sitten purkautuu? No tietysti kotona, tai vaihtoehtoisesti siellä, missä seuraavan kerran yhdytte! Eli misujen tuijottelut koituvat viime kädessä rajumman purkauksen muodossa oman varmastikin ihanan jalkovälisi eduksi!!

      • Että....

        Oma kumppani toimii silloin tuhkakuppina johon tämä toisen naisen aikaansaama lataus käydään purkamassa.
        Onpa kiintoisaa...

      • ,sss,s,s

        Ai että mies saa katsella toisia naisia ja ladata itseään sillä, ja sitten oman naisen jalkoväliin käy purkamassa niistä hankitut paineet.

        Ai että oma nainen on joku nukke, jota käytetään hyväksi tällaisissa tilanteissa.

        Saisit hävetä senkin sairas *****!

      • ,sss,s,s kirjoitti:

        Noinhan se menee..Mies katselee aina muita naisia ja salaa masturboi ja haaveilee niistä..Naiset sitten kuvittelee että ei se meidän esko tai markku sellaista harrasta..Näin se vain menee. Naisilla on niin helvetin kova perheenrakentamis vietti. Pukataan lapsi pihalle ja leikataan mummotukka ja ihmetellään kun miestä ei enää kiinnosta seksi.

      • tuokin!

        Pitää kytätä muita,että saadaan seksuaalinen kiihotus ja sitten voi purkaa sen omaan muijaan..MIksei voi katsoa sitä omaa muijaa ja kiihottua ihan hänestä? Koittakaa katsoa sitä omaanne silmiin ja rauhassa..Huomaatte ehkä jotain uutta..Nimittäin sen että hänkin on nainen ja tunteet omaava niin ja ne seksuaaliset myös.

      • Koska
        badboy79 kirjoitti:

        Noinhan se menee..Mies katselee aina muita naisia ja salaa masturboi ja haaveilee niistä..Naiset sitten kuvittelee että ei se meidän esko tai markku sellaista harrasta..Näin se vain menee. Naisilla on niin helvetin kova perheenrakentamis vietti. Pukataan lapsi pihalle ja leikataan mummotukka ja ihmetellään kun miestä ei enää kiinnosta seksi.

        naiset ovat tunteellisia olioita ja miehet mekaanisia panijoita(?) Pitäiskö se lapsi sitten hyljätä että mies saisi kunnollista seksiä? Ehkä se nainenkin sitä haluaisi,mutta kun jonku pitää se lapsikin hoitaa ja ei sekään mitään helppoa ole! Varsinkin jos niitä on enemmän! Jos miehet välillä hoitaisivat vuorostaan lasta ja antaisi naisen levätä ja kerätä akkujaan niin varmasti nainen olisi kuin uusi ihminen..Ja se on tietenkin se toteutus ihan yksilöllistä..Mieskin voi keksiä jotain uutta seksiin..Voi myös olla ettei naista kiinnosta aina sama paineiden purkaus. Tunnetta mukaan miehetkin!

    • jannas

      Kyllähän me naisetkin katsomme muitakin miehiä, mihinkäs sitä silmänsä pistää. Eriasia on tietysti sitten se, jos oikein jäädään tuijottamaan ja estottomasti käydään läpi jokainen ruumiinosa... Hyvät tavat eivät saa unohtua ja pitäää kunnioittaa sekä puolisoa että katsottavaa ymmärtämällä missä raja menee!

    • nainen20...............

      Pakko sanoa, että se ei ole kivaa kun huomaa miehensä tuijottavan toisia ns. paremman näköisiä naisia aina kun vain on mahdollisuus.

      Kokemusta nimittäin on. Joskus olisi kiva mennä ihan pelkästään kävelylle ilman, että saa muistutuksen jatkuvasti siitä, että loppujen lopuksi itse onkin vain tavallinen naikkonen, jonka voisi, koska vain vaihtaa siihen parempaan, kun vain oikea hetki tulee.

      Itse en katso edes yksinäni toisia miehiä. EN tiedä mikä siinä on, mutta ei vaan kiinnosta. Naurettavaa on vielä se, että jotkut naiset katsovat miesten perseitä ja niitä vertaavat. Hitto, minä en edes tiedä millainen on "hyvä perse". EN ole koskaan harrastanut ns. muiden ulkonäköjen ihailemista. Olen ihan tyytyväinen omaani, mutta en ole kauaa kun saan muistutuksia aina siitä, että ei minussa olekaan mitään erikoista.

      Mutta siis, onko neuvoja siihen miten saan poikaystäväni lopettamaan katselut minun läsnäollessani. Hän sanoo minulle suoraan, että ei suostu.. Ja olen kyllä selittänyt miltä minusta tuntuu, mutta ei häntä näyttävästi kiinnosta se. Olen kuulemma "mielisairas" ja "kontrollifriikki".

      Ne samat saankin kuulla aina kun pyydän häneltä jotain vastaavaa..

      Ehkä pitäisi vaihtaa mieheen, joka ymmärtää.

      • mieltä sun kans

        nuo naiset, jotka puhuvat miesten perseistä, vaikuttavat tosi idiooteilta. Samoin naiset jotka
        kiroavat naistensukupuolielintä mainiten, ovat todella vastenmielisiä. oletteko kuulleet kenenkään miehen käyttävän "välimerkkinä" miestensukupuolielimiä? blondit ei tajuu yksinkertaistakaan asiaa.
        olen muuten vapaa , jos kiinnostaa vaihtaa dieselisi
        urheilumalliin.

    • Young boy

      Omalta kohdaltani ainakin voin sanoa että sillon kun kävellään kaupungilla kumppanin kanssa niin ei sitä kyl ainakaan mulla tule jäätyy kyylää toisia naisia pitkäks aikaa. Jos vastaan tulee joku kaunis nainen niin ehkä omassa päässä saattaa tulla sanottuu "Siinäpä on kaunis nainen" mutta sitten kun kääntää pään omaan kumppaniin niin kyllä ajatuksissa taas sanoo "mut on toi mun kulta kauniinpi".

      • Murmu

        Ai tuollaisiakin on vielä olemassa?
        Toivottavasti et ikinä muutu, vaikka tulisi tarjottimelle kuinka hemaiseva vieras nainen.
        Voi surullisena sanoa, että omassa ulkonäössäni ei ole oikeasti yhtään mitään vikaa, mutta koen jatkuvasti, että on.
        Syynä se, että mieheni ei voi vilpittömästi todeta minulle, että olen kauniimpi, kuin se nainen, jonka kanssa minua petti.
        Niinkuin sinä asian ilmaisit: rakastava ihminen näkee oman kumppanin kaikkein kauneimpana.

    • onsekumma..

      Mikä kumma se oikein on tullut tähän maailmaan, kun menee vain joka päivä hullummaksi. Asia jonka minä olen huomannut, niin ihmisiä kannustetaan tänä päivänä ties mihin, mm.

      (Ja sanotaan vielä että se on ok, normaalia ja jopa on epänormaalia jos et sinä ole tai tee tätä)

      - anaaliseksi
      - bi-seksuaalisuus
      - ryhmäseksi
      - parinvaihto
      - pettäminen(mikä ei tietenkään tänäpäivänä ole enää pettämistä vaan jotain..kokeilua?)
      - kaiken hulluuden ymmärtäminen ja hyväksyminen

      No niin, ja tämä että pitäisi hyväksyä pettäminen, oli se sitten teko/ajattelu/katselu ym. tasolla...no en väitä ettäkö toisten katselu olisi pettämistä, mutta se mitä sinä ajattelet sitten pääsi sisällä, se on.

      Mutta pointtini on se, että ennen ymmärrettiin että toisten katselu ja toisten ihailu loukkaa omaa partneria ja rikkoo parisuhdetta, tänä päivänä miehet tuuttaavat samasta torvesta, että "koittakaa ymmärtää, sellaisia me olemme, meillä on heppi tuolla jalkojen välissä ja se vie meitä eteenpäin". Niin, no onhan se pirhana vie nähty että naiset on parempia ja viisaampia kaikessa, aivan.

      ON HYVÄ, että miehet myöntävät itsekin vajavaisuutensa(he ajattelevat vain kyrvällään, mutta huom. eivät kaikki!!!).

      • tiällä kans

        Joku toinennii seleväjärkinen on eksynnä tänne.

      • Vaimona olo vst seksuaaline...

        Jos miehet ajattelevat vain kyrvälläään, miksi naiset eivät verhoa itseään kuten esim Islamissa. Nykyäänhän feministienkin johtaja pukeutuvat jo usein kuin mahd. seksikkäästi (vrt naisten seksuaalinen valta)...
        Tai pidä miestään seksuaalisesti täysin tyydyttyneenä? Se olisi erittäin helppoa -ei juuri vähän aikaa siten pari kunnon orkkua saanutta miestä kiinnosta seksi, miehen orgasmi on niin tyhjentävä kokemus...
        Ja kuulemma esim. 3-5 lapsen isyys täyttää nuo evoluutionalliset tarpeet miehellä "tehdä poikasia" maailmaan lisää, eli juosta eri naaraiden perässä - mutta kun jostain syystä arvon feministi naiset/äidit vanhenemme kansana maailman nopeiten ja lapsia ollaan jo abortoitukin puoli miljoonaa lain mukaan äidin yksin päätöksellä, isän tahdosta välittämättä ;)

        Naisten seksuaalinen valta kirjassa sanotaan osuvasti, naiset yrittävät vähätellä miehiä sanomalla että miehet ajattelevat seksiä monta kertaa tunnissa - mutta vastaavasti voisi kysyä, että kuinka usein naiset ajattelevat sitä että näytänkö seksuaaliselta. Miettikääs. Synnyttäessä tämä valta vähenisi... miehet taas tulisivat tyydyttyneiski evoluutionallisilta tarpeiltaan jatkaa sukua ...

        Kirjoittaja myös toteaa osuvasti, että kun hän oli opiskelemassa mediassa yritettiin usein sanoa, että kaikki valta on miehillä - kuitenkin aina kun hän oli ravintolassa ynm niin miehethän siellä anoen "hattu kourassa" kulkivat pöydästä pöytään.

        Ja miehethän juuri esineellistetään valtiolle pakollisiin mm. likaisiin, raskaisiin, kylmissä oloissa tehtäviin raksa, metalli, lvi, tietyöt, maa ja metsätaloustöihin ynm.

        Miehet myös esineellistetään palkattomaan pakkotyöhön vankilaa kovempiin olosuhteisiin asetöihin, mahdolliseksi tykinruaksi tai siviilitöihin naistenkin valtion hyväksi...

        Lisää tuossa ylhäällä kohdassa
        NAISTEN SEKSUAALINEN VALTA

    • haittaa...

      Mutta tuijotus on törkeää on sitten yksin tai seurassa.
      Jo pikkulapsille opetetaan, ettei saa tuijottaa,

    • eli kaikki kyllä katsovat, mutta kunnon tuijottelu ja vielä perään kattelu onkin ihan toinen juttu. Sitä en minä eikä varmaan suurin osa muistakaan miehistä harrasta, jos on oman naisen kanssa liikkeellä. Yleensäkin naisen täytyy olla todella hyvännäköinen tai pukeutunut tavallista erikoisemmin, että kääntyisin katselemaan perään vaikka olisin yksin liikkeellä. Tottakai sitä saattaa silloin ajatella, että vau, onnellinen se, joka tuon kanssa saa touhuta, mutta tällainen ajatus ei montaa sekuntia kuitenkaan kestä.

      Oikeasta tuijottelusta ja "silmillä riisumisesta" vielä sen verran, että se nyt vaan on alkukantainen vietti, jolle ei voi mitään. Onhan se luultavasti epämukavaa sinulle mutta toisaalta ei sen tarvitse merkitä yhtään mitään. Kumppanisi arvostaa sinua kyllä ihan samalla tavalla kuin ennenkin, eikä siitä kannata huolestua. Ajattele asia vaikka niin, että sulla on niin viriili mies, että jaksaa innostua muistakin, mutta oot ite onnistunut hänet nappaamaan. No hauskaa kevättä joka tapauksessa :)

    • mutta vauvoja

      Tällanen hassu juttu tähän, että nykyisin kun meillä on vauva, niin me katsellaan kaupassa vaan toisten vauvojen perään. Aina kun jossain näkyy vaunut, kaukalokärryt tms. niin molemmat on heti valppaina ja katse kohdistuu suoraan pikkuiseen. On niin hassua nähdä muita vauvoja, kun on omaan vauvaan tottunut, niin muut näyttää niin hassuilta, ja se näkee vanhempia tai nuorempia vauvoja, miten ne ovatkaan niin erikokoisia. Siihen loppu se toisten katselu. Ja pääasiassa katse on koko ajan omassa vauvassa, on se sitten niin kaunis ja upea, että katseet kääntää!

    • uros kumminkin

      Älkääpäs miehet ja naiset yleistäkö tätä uros-juttua ja että se on geeneissä. Ei se ole, vaan jotkut miehet on vaan sellaisia, kutsuvat itseään alfamale, uros ym. nimikkeillä ja se heidän eläimellinen tunteeton luonteensa antaa heille myös oikeuden käyttäytyä kuin omistaisi koko maailman ja myös kaikki naiset, eli niitä saa katsella, kuin omaisuuttaan.

      Sillon kun olin teini-iässä ja vähän vanhempi niin kyllä sitä tissejä ja peppuja tiiraili, ja etenkin sen oman kullan, ennen kun sai nähdä lähempää ja pääsi koskettamaankin.
      Mutta tänä päivänä, kun on jo oma vaimo(se oma kulta) ja lapsia, niin ei sitä enää sellasta jouda eikä tarvitse tehdä. Tissejä on nähty ja peppuja, ja näkee paljaanakin oikein kylläkseen.
      Tottakai sitä katse eksyy milloin perseeseen, milloin rintoihin, miesten ja naisten, milloin vanhan mummon. Jonnekinhan sitä on katsottava, mutta kyllä kai kaikki tunnistaa onko se katse vaan tutkiskeleva ja ympäristöä tarkkaileva, niinkuin joku hyvin esitti, vai onko se sitten jotain muuta. Mutta on se silti mautonta toisia tiirailla silläviisiin.

    • koira

      ----------------

    • m34.

      Vaimo on ainut nainen jota pidän kauniina tässä maailmassa, ja muut naiset ovat minulle vain ns. ihan ok näköisiä. Kauneus tulee sitäpaitsi sisältä päin AINA eikä ulkoa.

      • tosimies84

        Niin ja kaikkein parasta siinä on se, että tää nainen on mun oma.
        Mitä itua siinä on katsella vieraita naikkosia, kun on omakin kulta, joka on aito, ne toiset ovat vain se kuva, jonka saa katselusta. Ja voihan sitä muistaa senkin että upeimmat naiset-niitä suattaa tökkii usseempiki vaehekeppi.

      • Amerikangiigolo

        että miehen luontaisiin vaistoihin,tai siis useimpien kuuluu ihan vaan mielikseen katsella nättijä typyjä sekä reilusti nuorempia eritoten.
        Ja minkäs sille tekee jos ne kauniit rinnat napottaa kauniitten kasvojen kera juuri siinä liki silmien edessä niin kyllä ainakin itse mielelläni silmiäni niissä muodoissa lepuutan vaikka olisinkin naimisissa tai seurustelisin,sillä ei se nyt aina sitä tarkoita että haluaa juuri sen naisen minkä näkee tai haluaisi sen kaa sänkyyn yms,,eli varmasti myös naiset tekee samoin päin,vaikka sitä ei varmaan naiset mielellään edes tunnusta... =)

      • ihmeellinen maailma
        Amerikangiigolo kirjoitti:

        Tulee vilkaistua vaan ei tuijoteltua.Uskon sen kuuluvan miehen luonteeseen. Mikä sitten saa naiset pukeutumaan niin että muodot näkyvät? Miksi naiset pyrkivät yhä enenevässä määrin miesten reviirille? Naiset ryypääävät kuin jätkät, bodaavat, nyrkkeilevät,puhuvat seksistä kuin voileivän syömisestä, nöyryyttävät miehiä naiseuden ja nimettömyyden turvin(eduskunnan ahdistelujupakka), jankuttavat tasa-arvovajeesta, jne. Vastatkoon ken osaa. Minä en osaa. Maailma kun on niin ihmeellinen.

      • kiva....
        ihmeellinen maailma kirjoitti:

        Jos miehetkin pukeutuisivat niin, että muodot näkyisivät,
        Sitten ehkä päädyttäisiin kolaritilastoissakin miesten tasolle,.
        Se olisi samanarvoisuutta se:))

    • Nimetön

      Hei ! Itselläni ei ole vielä kumppania,jotenka minulle tuo kaikki on vielä sallittua,mutta voin kyllä hyvin ymmärtää kiusaantuneisuutesi. Te naisethan olette tunnetusti fiksumpia olentoja maan päällä kuin me miehet,te ymmärrätte ettei moiset tavat ole enään suhteessa oleville oikeen sallittuja... ! :) Ymmärrän kyllä miestäsikin siinä että hän vilkuilee "hyvännäköisiä naisia". Tuon kyllä hyvin ymmärtää,että se on vapaille poikamiehille tavallista ja normaalia,suhteessa olevalle miehelle se ei kuitenkaan ole enään oikeen hyväksi... Miehellesi on jäänyt päälle tuo hänen tapansa tuijotella naisia poikamiesvuosilta ! Sinun tehtäväsi on suhteenne alkuvaiheessa tehdä se tiettäväksi hänelle ettet moisia tapoja hyväksy,laita miehesi kuriin !!! Jos tämä tuijottelu sanomasi jälkeen kuitenkin vaan jatkuu niin voithan aina tuijottelun tapahtuessa vilkaista tuijottelun kohdetta kasvohin tai katsoa silmiin,hymyillä ja sen jälkeen hätistellä miestäsi tulemaan jo.Ei miehesi sitä kauaa viitsi jatkaa,siinä tulee miehelle kuin miehelle kiusaantuneisuuden tunne

      • aina pitää katsoa samalla t...

        Katso sinä nainen niitä muodokkaita, vähäpukeisia miehiä, niitähä on paljon, tääll naiset monesti nytten huomannu katukuvassa...Ja kesä alkaa nii entistä vähemmän miehelläkin päällä...Ja nuorempia miehiä, nehän oikein nauttii kun niitä naisetkin katselee, oli sit varattu tai ei..Kuka mitenkin....Ei mitää neuvoa ett miestä huikkaat luoksesi..Vaan menet edeltä ja Teet vähän sen miehen mustasukkaiseksi terveellä tavalla...sitähän miehet tekee jatkuvasti (tietoisesti, tiedostamattaan) jne...Ja mainitset ett ompas pantavan näköinen mies, kaik kohillaan etumustaan myöten, nii menis miehesikin hiljaseksi tai jopa saa sen käyttäytymään toisella tavalla...Ja huomata ett naisensa käy muillekkin miehille...ja sitähä oma mies ei sulata...tietenkin....Eli katsele niitä miehiä sinua nuorempia miehiä, annat katseen viivähtää kuten me täällä iso joukko naisia osa varatutkin (joiden miehillä on hyvä itsetunto)ja huumorilla pärjäillään....Eli nauti miesten katselmuksista mitä ne nuor. miehet tuokaan, tiukka peba (mitä omalla miehell ei ole, siis vastakkain ihailua vaik rintakarvoja (jos miehellä ei ole)ym ym mitä sun silmät löytävätkään siit nuoresta miehestä/miehistä...ja salaa vaik katselet tai huomaamattaan...tai sitt ihan näkyvästi..Nii miehes pysähtyy ja huomaa ett sinäkin tuijotat nuorta miestä...Kyllä sitt miehesikin jotenki yrittää pitää itseään (jos pitää) kunnossa, siis timmissä kunnossa jne.....Eli nainen nauti kesästä äläkkä pidä tällasta meteliä ihan suotta...Miehiä on kadut täynnä, poliisiasuissa, asfalttimiehiä ym ym muita miehiä seurailet ihan rauhassa....Sun miehes ei saa kyykyttää sinua tällaseen ihan sairasta mieheltä suorastaa..Itse en ja muut naiset tääl vois ajatellakkaan olla sun miehes kanssa..JOs sinä uikutat täällä turhasta...Nyt miesten tarkkailuun lähdet. aurinko paistaa ja sen myötä miehet vähentää vaatettaan ett muodokkuudet näkyvät' parhaimmin jalkovälissä ym kropassaan tummien lasien takaa tai ilman....Rohkeasti tehdäänki näin Naiset!!!!!

    • amigoslocos

      Ehdottomasti KYLLÄ. Aivan kaikki miehet katselevat kaikkia naisia. Etenkin ne, jotka seurustelevat haluavat edes uutta silmänruokaa (tiedän kokemuksesta).

      Älkää naiset uskoko, että täältä miesten joukosta löytyisi yhtään erilaista joka ei tätä tekisi, jos joku niin väittää.. hän luonnollisesti VALEHTELEE :)

    • nainen joooooo

      itse siis olen nainen, mustasukkainen (siis oikeesti tosi mustasukkanen), mut silti ymmärän ton ja mies on vähentäny vilkuilujaan (eli siis hän ei oo koskaan tuijottanut tai jäänyt katsomaan, ei edes silloin kun on yksin). Mutta myöntää et joskus niitä naisen periä ja kauniita naisia tulee vilkaistua eikä hän voi asialle mtn. Vilkaisut ovat vain n 1-5 sekuntia ja se siitä. Mustasukkaisena olen vähän raivonnutkin asiasta ja useean otteeseen, mutta nyt olen tässä viikon aikana tajunnut että nämä vilkaisut eivät merkitse hänelle mtn, minä olen hänen ja hän tietää sen ja on sanonut ettei halua minua menettää.

      Jos mies vilkuilee, katselee tms muita naisia niin katselkoon ainakin ihan pikkuisen:D, mitä se meitä haittaa, silti ne ovat vielä meidän. :D

      Tosiasiassa kyllähän minäkin vilkuilen miehiä yhtä lailla kun hän naisia, mutta me ollaanki viel nuoria. Paljon nuorempia kuin viestiketjun aloittaja. Tässä vaiheessa ei vielä kannatakkaan etsiä sitä oikeaa vaan nauttia siitä mitä sulla on tällä hetkellä. Mies on vielä kaiken lisäksi kysynyt minulta siltikin että enkö haluaisi elää hänen kanssaan loppu elämää.. olen kertonut hänelle kosinnasta että sen saa tehdä vasta kun täytän 21.. :DD ajattelen että olen silloin vanhempi päättämään.. mitään "teinikihloja" en näet halua.. kihlaus on lupaus avioliitosta niinkuin varmaan toivottavasti kaikki tietää..

      Saa nyt nähdä kun mies tossa kesän loppupuolella alkaa käymään baareissa. taitaapi olla niin että mustasukkaisuus ainoastaa kasvaa, mutta eipä sitä tiedä. Olen nähnyt mieheni kännissä ja voin sanoa että hän yllätti minut täysin.. naisia tuli iskemään häntä ja hän torjui ne täysin.. :)

      Jos mies siis oikeasti välittää susta se jää vain katseluun, mutta myönnän et ylenkatselu on jo ällöttävää.. varsinkin jos hän tekee sitä kanssasi.

    • jopa saatan vaikka pussata

      tai halata..mitä pahaa siinä on?

    • naisia...

      tasa-arvoa vähän tai sitten haluan vaan vinoilla.

    • Unelmatorttu

      Saa katsoa toki, mutta koskea ei saa, katsokoot jos haluaa, ei mua loukkaa jos ukkeli katselee viertaita misuja, katselenhan minäkin, se on vaan pakko hyväksyä, minkäs sille tekee miehet on miehiä, se pitää kestää :D

      • uskollinenmies

        Olen siis mies ja ensi sunnuntaina tulee vuosi naiseni kanssa. Itse myönnän että vilkaisen muita naisia mutten kuitenkaan sillä että hän olisi hyvän näköinen, vilkaisen vain about 2-3 sekkaa minkä näköinen nainen on ja se siitä. En ajattele silloin mtn että: ompa hyvät tissit, tekisi mieli puristaa yms. Saahan sitä aina vilkaista. mutta liika on sitten aina liikaa

      • hohhoh

        Miehet ei oo miehiä jos ne ei sen vertaa kunnioita omaa kumppania että kuolaa muita, vaan pelkkiä KOIRIA. Kuka sun käski uskoo vanhan kliseen? Joo, varmaan sun isukki tietty

    • Rumppampaa

      Yhdellä pohjoishämäläisen pikkukaupungin taannoisella kaupunginjohtajalla oli tapana ollessaan vaimonsa kanssa kävelyllä käsikynkkää ja jonkun hyväpeppuisen naisen tullessa vastaan tehdä täyskäännös ja lähteä kävelemään tuon pepun perässä. En kyllä tiedä, miten perusteli muijalleen. Mutta sellaista peterpansyndroomaa vai mitä lie.

    • tyllerö_08

      Kyllä minun miehenikin kattelee, vaikka kieltää sen. Enkä kiellä että en itse kattelisi tuolla komeita miehiä kun liikkeellä ollaan.. välillä kyllä tuntuu että mustasukkaisuus puskee pinnalle, kun nään mieheni katselevan jotain naikkosta ja huomautan asiasta hänelle..

    • saa toki

      mutta tuijotus varmasti loukkaa kumppania. Periaatteella saa vilkaista mutta ei koskea :)

    • mutta........

      Miehet taitavat ihan luonnostaan olla sellaisia. Mutta nykyisin, vaihdevuosi-ikäisenä, joskus hiukan ärsyttää, kun mies, vilkuilee autolla ajaessa aina sivulle, kun joku nuorehko näppärä nainen kävelee. Ikinä en sano ja enpä nyt niin kauheasti välitäkään, mutta jotenkin se vaan tuntuu hullulta, kun tietää miehenkin "ongelmat" ja senkin kuinka laiska hän sänkyhommissakin viime vuosina on ollut. Joku tietenkin syyttää siitä minua :) No varmaan on minussakin vikaa, kuten hänessäkin, emme ole enää nuoria ja nättejä, minä olen enää vain nätti, seksihaluja silti riittäisi. Sitä vaan tuntee itsensä tässä iässä hikoilevana, mutta muutoin aika hyvin voivana, vähän vanhaksi, riittämättömäksi. Tavallaan se nuorten naisten tuijottelu hiukan loukkaa, ei siitä mihinkään pääse. Mutta ei kuitenkaan niin paljon, että sanoisin sen. Siinäpä tuijotelkoon.. Mutta jos muuta meinaa tehdä, kyllä minäkin sitten tiedän mihin mennä :) Toisaalta nykyisin mieheni on vähän osoittanut mustasukkaisuuden merkkejäkin, sekin vielä.

      Tätä ei pidä ottaa kovin vakavasti, mutta ehkä miehet voisivat miettiä, että miltä kumppanista tuntuu, jos kotona vaan vieressä makaa telkkaria tuijotteleva mies kaukosäädin lelunaan :) Mitä siellä päässä oikein liikkuu,,,

    • perseeseen

      vaan.

      • jah-76

        Varmaan se on vain sitä ihailemista,tai sitten sitä että voi kun aidan toisella puolella on vihreämpää tarjolla,nami nami tyyliin,mutta meitä siis on tämänkin ajttelu tyylin puolella vaikka minkä näköistä persoonaa,ja jos itse sattuisin edes joskus olemaan suhteessa,niin en kiellä että enkö katsoisi naisia kadulla,mutta omalla kohdallani se olisi vain sitä hienostuneisuutta ihalua toista sukupuolta kohtaan,ei mitään paritteluviettiä siis heti ajattelemassa.!!
        Sitä paitsi onhan se tosi asia että vaikka olisi oma hani ja kaikki,niin kyllä sitä saa katsoa muitakin ihmisiä mitään taka ajatuksia ajatellen,tai jos onkin niin sitten ne kuuluu niihin pääkopassa velloviin märkiin fantasioihin joita varmasti myös naisilla velloo päässään =)

        Ja turha siinä naisen oikeestaan on tuohtua jos niin seksikkäissä tamineissa liikkuu että todellakin vanhat papatkin jo kuolaa perään,saati sitten nuoremmat miehet.. =) mutta mutta suotakoot se suomalaisille naisille että rohkenevat tarjota kaunista ulkomuotoaan esille...

      • nii tokenet mies

        näin on ja näin arvostetaan sua viestis perusteella!!!!!!nimimerkille perseeseen kirj.

    • sinkku...

      nainen, enkä ymmärrä mikä perseessä kiinnostaa?? Kaikilla on samanlainen ja mielestäni sen tuijottelu on jotenkin sairasta. Yäk...

      Kauniit kasvot ja ennen kaikkea silmät vielä ymmärtää, mutta mitä katsomista on PERSEESSÄ...

      Miehet perustelkaa..

    • Persauskoski

      Minun edellinen muijani oli sairaalloisen mustasukkainen. Aina kun jossain telkussa tai kadulla oli hyvännäköinen nainen tai muuten paljasta pintaa, sen piti aina nopeasti vilkaista minun suuntaani, että missähän silmäni mahtoivat levätä. -Hyvä ettei kieltänyt aurinkolasien käyttöä. Muutenkin oli mentaliteetiltaan toisen vapautta rajoittamaan pyrkivä taistolaiskommunisti.

      • jah-76

        Se vaan on niin seksy se naisen peppu jos oikeen sopivan pyöree ja muodokas,ei sitä edes tarvii koskea yms,kunhan vaan näkee sen hyvineen muotoineen =) toinen tietenkin on ne tisut...heh**

        Olettekos nähneet venäläisten neitien kroppia,siis ihana päärynä vartalo...

    • tottakai!

      Meillä on mun mieheni kanssa tullut tapa, että missä ja milloin vain liikutaan, niin ensin kattellaan yhdessä naisvalikoimaa, jonka jälkeen siirrytään tähän "Panisitko?" -osioon.

      Turhaa minä mustasukkaisena vierellä katselen, kun hän katselee naisia.. Kyllä itselläkin silmä lepää, oli se sitten hyvännäköinen nainen taikka mies. Turhaa siitä on meteliä nostaa. Ja pääasia siinä on tottakai se, että saa kertoa siitä sitten jollekin. Eli omalle miehelleni.

    • pöör

      kyllä naisetkin kattoo miehiä. ärsyttää ku aina vaan sanotaan että miehet tuijottaa. ala sitte ite kyttäämään joka miehen perää jos noin paljo häiritsee

    • moniavioisia?

      Jos mies tuijottelee muita naisia jo suhteen alussa, on luultavaa, että hän heti tilaisuuden tullen hyppää myös vieraasaan vuoteeseen. Jos vähänkään välität, mitä Sinulle tapahtuu, siirry takaoikealle. Itse uskoin sokeasti rakkauden ihmeitä tekevään vaikutukseen ja avioiduin tällaisen vilkuilijan kanssa. Monen itkuisen vuoden jälkeen asun nyt poikani kanssa kahden. Älä tuhlaa ruutia vieraiseen pesiin munivaan käkeen. Luota siihen mitä havaitset ja toimi sen mukaan.

      • alkuper.

        Hei,

        Tämä miesystäväni kertoi jo alussa flirttailevansa esim. työssä ollessaan (työssään näkee vaihtuvia/samoja ihmisiä paljon päivän mittaan). Sanoi, että flirttaa, muttei "toimi". Sanoi myös, että kun hän seurustelee,niin silloin hän todella seurustelee ja kaikki muu jää. Hänellä on seksuaalisessa mielessä erittäin heikko itsetunto. On ilmeisesti saanut sillä saralla negatiivista palautettakin nuorempana ja vaimonsa lyhyeksi jääneestä avioliitostaan aikoinaan petti häntä.

        Voi siis liittyä siihenkin,että hänellä on huono itsetunto. Kummallista toisaalta, ilmenisikö se vieraiden naisten tuijottelemisena.

        Minulle hän puhuu kauniita ja sanoo rakastavansa vähän väliä. Kehuu mua jatkuvasti. Silti - tuo loukkaava tuijottelukäytös ei tunnu ollenkaan hyvältä enkä aio jättää keskustelematta asiasta... En voisi kuvitella "loppuelämääni" eläväni miehen kanssa, jolle muiden tuijottelu on tärkeää ajavietettä tms.....

    • luonnollista

      Katsoa saa , muuta ei.
      On aivan turhaa yrittää kieltää sellaista mitä me ihmiset olemme.
      Ja väitän että yhtälailla naisetkin katselevat kuin miehetkin.

      • mutta...

        mua ei ainakaan kiinnosta pätkääkään kenenkään PERSE???
        Mä katson fiksuna naisena yleisvaikutelmaa, siisteyttä ja silmiä.

        Jokaisella niin akalla kun ukollakin on tasan samanlaiset istumalihakset, sairasta toisten perseiden tuijottelu!!

        Mä katson myös kasvoja, jos fiksu mies avaa vaikka kaupan oven. Hän on herrasmies!

      • luonnollista
        mutta... kirjoitti:

        mua ei ainakaan kiinnosta pätkääkään kenenkään PERSE???
        Mä katson fiksuna naisena yleisvaikutelmaa, siisteyttä ja silmiä.

        Jokaisella niin akalla kun ukollakin on tasan samanlaiset istumalihakset, sairasta toisten perseiden tuijottelu!!

        Mä katson myös kasvoja, jos fiksu mies avaa vaikka kaupan oven. Hän on herrasmies!

        No naisilla viehättää miehissä erit asiat kuin miehillä naisissa.
        Luonnollista edellee sanoisin.

        Tietysti jos häiritsee pitäs pariskunnan puhua aiheesta.
        Itse katson ja aijon katsoa tästä edespäin.
        En aijo kieltää sitä mitä luonto/biologia itsestäni.

    • Nimetön

      Naurettavaa kun jengi heittää tänne jotain lukuja, tilastoja muka, ja sitte joku menee sanoo et noi on väärin ja heittää omat prosenttinsa perään. Tää oli keskustelu jossa puhuttiin toisen sukupuolen peräänkatsomisesta, vaikka sitä on jo saatavilla.

      Mies kattoo, nainen kattoo, oli se sitten hieno taulu taikka kaunis ihminen. Pitkään tuijottelu tarkottaa vaan sitä että käydään omia seksifantasioita läpi ja unelmoidaan jostain lähes täydellisestä.

    • Äijä25

      Tunneäly ei ole sukupuolesta kiinni;) Itse en todellakaan vilkuile. Rakastan omaani ja parempaa ulkokuortakaan ei löydy, eli eipä tarvitse vilkuilla.

      Ihan samoin ne naisetkin toimivat ja flirttaavat. Siitä et pääse mihinkään. Kokemusta on. Eiköhän kaikki ole kiinni siitä mitä tuolla aivoissa liikkuu. Itse en voi sietää flirttaamista ja tuijottamista varattuna. Ne toimenpiteet kuuluvat sinkuille.

      Tämä vain omaa tunneälyäni;) Jokainen kait tyylillään.

      • mies 19

        puhut asiaa. ite oon varattu ja rakastan myös omaani joten minunkaan ei tartte vilkuilla muiden naisten perään. ja yhtälailla naisetkin kattoo ku miehetki joten pelkkien miehien syyllistäminen on turhaa. itellänkin kokemusta ku joku varattu nainen yrittää iskee vaikka oon itekki varattu ja totta tuo että ne kuuluu sinkuille

    • kaikki miehet ja naiset

      Niin se vaan maailma muuttuu. Nyt kun naisilla ja miehillä on ns.tasa-arvo niin ei muuta kuin pettämään ja tiirailemaan muita.

      Ei se ole ihme, että avioerot ja erilaiset veneerist taudit ovat lisääntyneet.

      Lapsilla on ankeata kun ei enää tiedä kuka on heidän oikea isänsä/äitinsä ja lapsilla voi olla joa kolemekin mummoa/vaaria!

      Tätä on nyt se tas-arvo kotkotus ja avierot lisääntyvät ja lapset voivat meillä suomessa pahoin. johtuen vanhempiensa itsekkäistä tarpeista. Ennen oli lapset numero yksi mutta nyt vain petoksen ja naiinin lukumäärät ratkaisevat parisuhteessa!

      • ei sitä ymmärrä

        että ovat vain panoja ei sen enempää.

        Mies saalistaa ja nainen luulee sillä hetkellä olevansa kuningatar mutta mies se jatkaa jo seuraavaan kohteeseen!

        Siinä Teille totuus koko tarinasta!

      • jätkä_|89
        ei sitä ymmärrä kirjoitti:

        miks aina yleistätte kaikki miehet samaan pakettiin että kaikki pettää ja kaikki tujoittaa taka-ajatukset mielessään? tommonen alkaa pikkusen jo tympäsee ku ruvetaan yleistää

      • aivan totta
        jätkä_|89 kirjoitti:

        miks aina yleistätte kaikki miehet samaan pakettiin että kaikki pettää ja kaikki tujoittaa taka-ajatukset mielessään? tommonen alkaa pikkusen jo tympäsee ku ruvetaan yleistää

        en tajua miksi kaikkia laitetaan samaan katon alle. Edellinen antaa siinä mielessä aika tyhmän ja tyhjäpäisen kuvan miehistä.

      • naiset vasta menee miehestä...
        ei sitä ymmärrä kirjoitti:

        että ovat vain panoja ei sen enempää.

        Mies saalistaa ja nainen luulee sillä hetkellä olevansa kuningatar mutta mies se jatkaa jo seuraavaan kohteeseen!

        Siinä Teille totuus koko tarinasta!

        Kyllä täällä moni nainen menee miehestä mieheen tämän tästä...Mutta sitä ei kerrota miehelle..Tietenkään..Naisilla ne omat 'rakastajat' missä milloinkin...Miehet vaan lelupanoja, jota naiset vaan käyttää omiin tarpeisiin...Potaskaa...joka kirj. ei sitä ymmärrä viestissä!!!!! Täällä joukko naisia vaatii omia tarpeitaan, päällimmäiseksi, mitä 'rakastajansa' täydellisesti toteuttaa sen mukaan...Ja sitt seuraavaan...Siinä teille miehet tätä nykypvää, kun malllia noin näytätte ekaksi..Ei meitä kyykytetä kuin LUULETTEKAAN!!!! Naisille yhtälailla tarpeet ja niitä toteuttamaan täysillä, jopa vaihdellen maksetaan seksistä 'gigololle, ym nuoremmille miehille, jotka tienaavat 'lisätienestinä' vkonloppuisin ym ym...Siinä teille naista kyykyt.. miehille vähä vastusta!!!!! Ei tosin fiksuille, hyväkäytöksisille, naista arvostaville ne ovat oma ryhmänsä....Mut on miestä kuin mieltä!!!!! Naiset hankkikaa 'rakastajia' silloin tällöin...Teillä on siihen suuri oikeus!!!! Miehillä ei mitää nipotusta ole tähän!!

      • otos elämästä
        ei sitä ymmärrä kirjoitti:

        että ovat vain panoja ei sen enempää.

        Mies saalistaa ja nainen luulee sillä hetkellä olevansa kuningatar mutta mies se jatkaa jo seuraavaan kohteeseen!

        Siinä Teille totuus koko tarinasta!

        Jaa, no olipa tuo otos eräästä tavasta elää. Tunnen kyllä paljon pareja jotka ovat olleet yhdessä jo kauan. Eipä niissä nainen mitään kuningatarta leiki, eikä mieskään ole sitten jatkanut seuraavaan kohteeseen...

        Taidat kovasti pelätä sitä hetkeä jollin rakastut ja jolloin olisi tosi kova pala menettää tämä rakkauden kohde. Sinulla ei varmaan olisi valmiuksia kohdata niitä vaikeita tunteita - ne tunteet muuten tekevät ihmisestä ihmisen :)

    • Mies 33

      Katselen aina kauniita naisia, olipa seurassani kuka tahansa. Teen sen kuitenkin mahdollisimman huomiota herättämättä, enkä jää pitkäksi aikaa tuijottamaan. Visuaalisiin ärsykkeisiin reagoiminen on miehellä voimakkaampaa kuin naisella, johtuen vuosituhansien takaisesta roolijaosta. Mies oli metsästäjä, jonka tärkein aisti oli näkö. Nainen hoiti sillä välin lapset ja hänestä kehittyi tunneälykkäämpi.

      • V70s

        On totta,miten me miehet sen saamme toteutettua,kaikkien parhaaksi tavalla.Siinä on tehtävää,tulevilekin sukupolville.

    • piupau8880

      Ehdottomasti kattoo varatut naimisissa olevat avopuoliso kaikki..olkoon kuinka rakkaus suhde mies kattoo aina naista ja päässä pyärii kaikenlaista... jos se on naisten mielestä vaikea sulattaa ni paska sägä mutta kun asian laita on näin.

    • Viuwwe

      no ei vaineskaan. En väitä ettenkö kattelis, muuten valehtelisin. Sen sijaan väitän, että kyllä ne naisetki kattelee vaikkei ne sitä välttämättä myönnäkään :)

      • Isohkot vehkeet

        Ja naiset vieläpä kattelee miesten sukukalleuksia ihan häpeilemättä. Monet kerrat olen huomannut naisen katseen harhailevan omissa kulkusissani (housut jalassa kuitenkin kuljen).

    • ludatzka

      aikaisemmin katselin vaimon läsnä ollessa nyt pyrin olla tekemättä sitä,kohteliaisuus syistä,varmaan kaikki miehet katselevat naisia eikä siinä mitään pahaa,mutta parempi kun on yksin voi tiirailla ketään loukkaamatta..

    • käyttöön.

      Miksi miehesi katsoo muita hyvännäköisiä naisia pitkään? Siksi koska sinä et ole enään hänen mielestään hyvännäköinen, tai mitenkään puoleensa vetävä.Jos taas olisit kaunis ja hyvännäköinen,niin saisit kaiken huomion mieheltäsi.Miehesi voi sanoa sinulle ihan mitä vaan,mutta totuus onkin ihan toinen. Sinun on vaan hyväksyttävä se tosiseikka,ettei sinussa ole enään vetovoimaa.Miehesi on mies,eikä mikään nössö,siksipä ei sinun mielipiteistä välitä ja katselee muita naisia.

      • typyyyyyyyy

        ei johdu tuosta. Minun poikaystäväni katsoo myös niitä, jotka ovat minua selvästi rumempia. Mutta he ovat vain hyvin paljastavassa asussa ja se vissiin kiinnostaa. Ja voin sanoa ainakin, että minä olen aika haluttua kamaa toisinkuin mieheni. AInakin minua katsellaan paljon ja voisin sanoa, että tykkään siitä, mutta en silloin jos kyseisellä miehellä nainen vierellä!

    • näin se on

      Mies on taukki kun ei ajattele kumppaninsa tunteita,siitä tässä on vain kysymys. Typerää käyttäytymistä mieheltä.Ei taida olla miehellä mitään muuta ku himot.

    • rouvallinen neuvo

      Olen nainen mutta varmalla iän tuomalla kokemuksella vastaan, että KYLLÄ KATSOVAT! Nyt ja iänkaiken, amen.
      Mutta jos katselet niskat kenossa kesän tullessa paidattomia, nuoria miehiä niin se vähenee tai lakkaa silloin kun olette yhdessä. Viesti menee kyllä perille. Tee se siis näyttävästi :)

    • jepulis

      suora sitaatti elokuvasta Naisen Tuoksu: "The day we stop looking Charlie, is the day we die!"

      eipä voi mittään..

    • Mrew

      Aika heikoa on jos tälläistä pitää oikein täällä kysellä.. Eiköhän tämä ole sellaisia luonnon perusasioita jotka pitäisi olla tuohon ikään tullessa on olla opittuna..

    • japadpadu...

      hitossa ja minä kyllä enste mulukasen minkälaiset tisut kohteella on ja sitten se takapuoli,jonka jälkeen kaikenlaiset ajtukset sekoittaa ajatukseni jonnekin sinne missä on ainainen juhannus!

    • miehet katsele muiden naisten perään. On olemassa lukemattomia miehiä, jotka vilkuilevat toisia MIEHIÄ heti, kun naisen silmä välttää. Tai ei naisen silmän tarvi välttääkään, kun mies voi tapittaa ihan rauhassa muita miehiä, kun NAINEN EI TAJUA, että vierellä seisoo bi-mies..! Kyllä nyt ottaa tappiin..!

    • kevättuuli

      On pakko vastata alkuperäiseen kirjoitukseen, koska tuossa alempana jo käsitellään sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä kuulu kyseiseen kyselyyn. Olen nainen ja olen huomannut, että miehet yleensä tuijottelevat naisia, eivät aina, mutta kun tulee sellainen luppoaika niin kyllä päät kääntyvät.

      sSe on luontaista miehille se naisten vilkuilu, mutta tuijottelu onkin eri asia ja jokaista kohtaan loukkaavaa. Jos miehesi suorastaan tuijottaa jokaista kadullakävelevää kaunista naista, on se loukkaus sinua kohtaan samoin sitä klävelevää naista. Muutenkin tuijottelu on epämiellyttävää ja moukkamaista. Harvat, fiksut miehet osaavat sen taidon, että vilkaisee vain ja antaa muuten kaiken huomion omalle daamilleen. Ja ketä miestä nyt aina kiinnostaa muiden naisten katselu, kait siellä korvien välissä on muutakin, ainakin minun kaverillani pitää olla.

      Miehet ottavat ihme etuuksia itselleen, selittävät muiden naisten tuijottelun heidän tarpeekseen jne. Mutta eivät tule ottaneeksi huomioon kuinka moukkamaista ja loukkaavaa se on. Sallivakto he sen myös naiskumppanilleen, siis muiden miesten katselun ja vaikka kehumisen. Tuskin sietäisivät sellaista käytöstä. Ja sellainen, niin kuin joku siinä alussa kirjoitti, jos nainen huomauttaa tuijottelusta, niin mies sanoo, että pistetään nainen vaihtoon. Voi, että pitää olla lapsellista ajattelua ja sitäpaitsi ei kukaan nainen, joka on rakastunut ja välittää kumppanistaan, aio sietää sellaista että mies vilkuilee päivät päästään muita naisia.

      Sellainen mies on moukka ja sivistymätön sekä itserakas ja ehkä kykenemätön arvostamaan senaikuista kumppaniaan. Ehkä se mies pitäisi pistää vaihtoon. Löytyy varmaan siedettävempiäkin tapauksia!
      ka.ä

    • Miehinen mies 42V

      Jos asia v*#uttaa noin paljon - ala lesboksi, niin ei tarvi häiriintyä tuollaisista asioista, ehkä...
      Se nyt vaan on sillä lailla, että katsoa saa, mutta ei koskea - eikä siinä ole edes mitään pahaa.
      Tai... ainahan voit muuttaa erakoksi jonnekin landelle, niin ei taaskaan häiritse em. asia, ehkä...

    • ällötyksen kanssa?

      potku perseelle ja terve itsekunnioitusta omaava mies tilalle. Minusta tuollainen kertoo vain ja ainoastaan siitä, että mies on säälittävä luuseri, jolla ei ole mitään itsekunnioitusta. Kukaan itseään kunnioittava tyyppi ei tuijota toista sukupuolta oli sitten vapaa tai varattu, mies tai nainen.

      Inhoan sitä, kun miehet kyyläävät ja katsovat minua ja varsinkin jos kyseessä on mies joka on selvästi liikkeellä kumppaninsa kanssa. Että sellainen ällöttää. Sellainen mies on täysi luuseri ja jätekamaa. Heitä kaatikselle moinen ja ota tilalle joku jolla itsetunto kohdallaan ja joka ei loukkaa myöskään sinua.

      Ja todellakaan kaikki miehet eivät tuollaista harrasta kuten eivät kaikki naisetkaan. Taitaa olla saman verran naisia, jotka tiiraavat miehiä kumppanin läsnäollessa kuin on miehiäkin jotka näin tekevät. Naiset osaavat vain tehdä asian siten, ettei kumppani huomaa...

      Miehet, jättäkää meidät naiset viimeinkin rauhaan, älkää tuijottako, please! Minulla ei ole pitkät hiukset teitä varten, en urheile teitä varten, en pukeudu shortsiin tai hameeseen teitä varten vaan siksi, kun on kuuma.

      • Jep1232

        Vai ei saisi tuijotella? Onko sekin sovinistista? Naisilla on varmaan kuitenki oikeus?

      • eikö äitisi ole sinulle tap...
        Jep1232 kirjoitti:

        Vai ei saisi tuijotella? Onko sekin sovinistista? Naisilla on varmaan kuitenki oikeus?

        vai etkö ole vain tarpeeksi kykenevä oppimaan? Ihmisiä ei pidä tuijotella. Johan sen nyt luulisi idiootinkin tajuavan. Minä ainakin haluan kävellä, istua jne. rauhassa ilman tuijottavia katseita.

      • kirjoituksestasi

        terv. se vaimo siinä vierellä nolona...

    • llu

      yritä selittää tämä mihellesi ja puhukaa siitä yhdessä mikä ei ole sinusta kivaa,,muten koita vain ymmärtäää jotkut ovat sellaisia,,

    • mies '80

      ..haluaako hän olla sinun kanssa vai katsella muita. Laita hänet valinnan eteen. Itse seurustelen ja katson kyllä jokus toisia naisia mutta en katso kyyläten koska arvostan mitä mieltä naiseni siitä on. Tulee vain mieleen että miehesi ei ole rehellinen, hän haluaa jotain mitä ei osaa sanoa.

    • kevätpepat

      Ihminen on laumaeläin jolla on suvunjatkamisvietti ja oieastaan miesten pitäis saada yrittää lisääntyä vapaasti aina valiten uuden naaraan, tosin vain valiot saisivat sada jälkeläisiä

    • mörökölli

      Miksi tuijottelisin. Kyllähän se oma kumppani täytyy siten valita, että se riittää. Kauneus on tietenkin katsojan silmissä, mutta koko paketti ratkaisee.Toki kait kaikki meistä olkoon kumpaa sukupuolta hyvänsä luovat jonkinlaisen katseen hyvin pukeutuneisiin ihmisiin.Tuollainen tuijotteleminen on kyllä loukkaavaa ja saa aikaan varmasti inhottavia tuntemuksia. Kaverisi ei varmasti tunne itseään.
      Ilmeisesti kait tarkoituksena on tehdä sinut mustasukkaiseksi tai sitten et vain ole se oikea hänelle.Luultavasti hän vielä yksikseen jossain vaiheessa kävelee.

    • kjundi

      Ko ei oo puolisoa rasitteena, ni voi ihan vapain mielin katella naisia niin paljo ko sielu sietää. Mikäs sen mukavampaa. Välillä sitä vaan lähtee sen takia kaupungille, että näkis vähän hyviä kissoja.

    • Helppoa ko heinänteko

      Ko ei oo puolisoa rasitteena, ni voi ihan vapain mielin katella naisia niin paljo ko sielu sietää. Mikäs sen mukavampaa. Välillä sitä vaan lähtee sen takia kaupungille, että näkis vähän hyviä kissoja.

    • Ella-97

      Yritä miettiä, että miehesi katsoo jotakin kaupan tavaraa, mutta jos se ei onnistu, koeta miettiä, että miehesi ei tuijota muita naisia, ja yritä saada hänen huomio johonkin muuhun vain kuin muihin naisiin. Jos tämäkään ei auta, minulla ei ole muita vaihtoehtoja.

    • Mukava.M

      Olen samaa mieltä! Sinun kanssa siitä et pitää olla käyttäytymistapoja ja kunnioitusta toista kohtaan ettei jää tuijottamaan.Katson itsekkin kauniita naisia ja tiukkoja pyllyjä mut sivistyneesti !!

      • mies...D

        Olen vaivaatunut,naiset tujottellee mua nälkänen katse heillä,varsinkin farkuissa pullottaa.

        aika raskasta tää komeena olo,joutuu liikaa naimaan rouvia.

    • +40

      kyllä asia on niin että vaikka missi ja maailman seksimmän nainen vieress pitää kumminkin katsoa muita takapuolia se on meidän miesten sairaus ja sille emme voi mitään. on meille ittelle myös rasittava ahdistava. miksi normaalivartalo nainen pitää olla niin seksikäs ja vielä pukeutuu että mies katsois...

      • joko'

        se on sinkku ja haluais sen YHDEN oman miehen tai se yrittää pitää vireillä oman ukkonsa kiinnostusta, sen kun kuolaa koko ajan muita naisia. Pitäisköhän munkin heteronaisen vaan yrittää ruveta lesboks ni poistuis tämäkin ongelma?

    • safeasavolvo

      Onnistunut kanssakäynti toisten ihmisten parissa edellyttää aina jonkinasteista itsehillintää ja itsekuria. Itselleen pitää asettaa rajoja, jotta voisi pidemmän päälle pysyä lauman tai vaikka kumppanin hyväksymänä.
      Toinen asia on sitten, että mikäänhän ei ole niin mustavalkoista tai yksinkertaista, että parin rivin sähköpostilla koko totuus tulisi selväksi. Ehkä taustalla on muitakin ongelmia keskinäisessä suhteessanne tai sitten mies on vain (edelleenkin) sosiaalisesti kehittymätön.
      -m43

      • safeasavolvo

        Katson varmasti itsekin kauniita figuureja, mutta en jää tuijottamaan. Oma nainen on aina se paras ja arvokkain asia maailmassa. Kannattaa aina muistaa, miten vaikeaa on löytää kumppani, jota edes viitsii tavata useamman kerran, saatikka sellaista, jossa molemmat haluavat aloittaa suhteen ja se suhde on vielä terveellä pohjalla. Mutta useimmiten ihminen unohtaa kaiken jo saamansa arvokkaan.. ja ymmärtää rikkautensa vasta sitten kun on sen jo menettänyt.
        m43

      • kaskeaja

        Joka toisille niittää tai kaivaa, siitä ei ole muille vaivaa.
        Edestäsä löytää minne nenä osottaa ja sinne mennään minne matka käy.
        Elämä nyt vaan on sellaista.

    • aina joskus...

      jää katselemaan muita,käskenkin yleensä varoa ettei silmät vaan putoo kesken tuijottelun

    • katselijamies jkl

      Itse katselen nättejä naisia ja tyttöjä. Joskus jopa iahn tuijottelen, kun en katsettani irti saa. Kauniit ballerinat ja hamoset on kivaa katseltavaa. Puhumattakaan korkkareista ja tyttösten söpöistä pikku pepuista. Tyttöystäväni kanssa asia on puhuttu selväksi, joten asia ei ole hänelle ongelma. Katsoa saa mutta koskea ei. Yritän myös välttää liiallista tuijottelua, mutta ainahan se ei onnistu.

    • mättää?

      Siis miehesi tsiigailee kadulla muita naisia joka häiritsee sua...oletko ehkä kelaillut miten miestäsi häiritsee se että muiden miehet mahdollisesti tuijottelee sinua? Tää on vaan helvetin tosi,koska naisilla kyky provota pukeutumisellaan kesäaikaan huomattavasti parempi!

    • Ikuisesti loukattu

      Vastaisin tähän näin,että ihan jokainen mies
      katsele,vaikka oma vaimo olisi puolta nuorempi.
      Kokemusta löytyy.Ei se katseleu ole vielä niin
      pahasta,kuin mennä niin sanotusti sanoista tekoihin.Mun edesmennyt aviomieheni oli 54 ja minä 26 kun menimme naimisiin.Niin kuin joaiselle
      vastanainneille on ja pitääkin olla hääyö ikimuistoinen,mutta mulla se oli ihan kirjaimmelisesti sellainen.Nimittäin mieheni
      vietti meitän hääyömme minun silloin 17 vuotian
      siskontyttären kanssa ja sama toistui kun olin
      meitän yhteistä poika sairaalassa synnyttämässä.
      Siitä sitten seurasi se että myös minu siskon-
      tytär tuli miehelleni raskaakasi.Ja jos joku
      ihmettele että miksi näin,en todellakaan pysty
      siihen vastaman,koka seksistä ainakaan kotona ei
      ollut pulaa,päinvastoin.

    • bamalama

      Kaikki katsovat. Koskeminen on eri asia. Vanha sanonta kuuluu; Ruokalistaa voi aina selailla, vaikka onkin dieetillä.

    • ...........

      Minusta miehillä sen enempää kuin naisilla ei pitäisi olla tarvetta katsella muita jos todella välittää toisesta. Se on minusta yksi pettämisen muoto jos tuijottelee jatkuvasti muita. Voidaan kysyä onko miehesi todella sitoutunut sinuun? Itse en suvaitsisi kumppaniltani tuollaista käytöstä. Jos kerta toista rakastaa miksi pitää toisia katsella. Minusta outoa. Olisi aika miesten ja naistenkin pikku hiljaa tajuta, että millä oikeudella he hyväksikäyttävät toisten ihmisten rakkautta?

    • tappisankari

      Aina katson jokaista naista sillä silmällä, saisko siltä. Ei väliä vaikka muija mukana. Monesti olen vierasta saanutkin, eikä se ole ollut eukolta pois. En tietysti sille ole kertonut enkä kerro.

    • ***************************...

      Naiset tölläävät toisiaan paljon enemmän kuin miehet naisia.

    • Jonevaan

      No täytyy sanoa näin miehenä että jos olet miehen kanssa liikkeellä ja hän katselee muta naisia pitkään älä luota täysillä.
      Täytyy sitä miehellä olla sen verran häpyä että kunnioittaa naistaan.
      Ilman muutahan se tuntuu pahalle naisesta.

    • rehellinen22

      Katson muiden naisten perään tietysti.

    • Johtajamies

      Voidaan ottaa asiaan laajempi näkemys.Miksi naista jurppii, jos mies katselee muita. Muistuu mieleeni tutkimus, missä todettiin, että suurin osa naisista ei kehtaa kekkuloida miehensä edessä alasti. Vaikka mies on naisensa halunnut ja saanut, niin silti nainen luulee, että mies ei hänestä pidä. Miksi miehiä vastaavasti ei kiinnosta tuuman vertaa, jos nainen kehuu edellä kävelevän miehen peppua. No kun joka mies ajattelee kuitebkin, että itsellä on komeempi. Ja tuo sen heti keskusteluun mukaan. Vaikkapa pieraisemalla ;)

      • Johtajanainen

        Varmasti miehet katsovat toisia naisia siinä missä naiset miehiä. Itseäni ei yhtään haittaa jos mies katselee muita, koska jos en saa huomiota yhtä paljon kun annan, suhde on huono ja lopetan sen. Jos hän pitää muista enemmän kuin minusta, voi hyvin mennä muihin. Olen kuitenkin parempi.
        Asenteeni haittapuolia on, että aiheutan miehet suorastaan roikkumaan kiinni helmoissani...

    • -katselija-

      Tottakai katselee. (Tuijotus on eriasia ja epäkohteliasta).
      Ainakin minulle se on vaistonvaraista ja vaikka tyttöystävä huomautteleekin niin ei siitä pahastu.
      Joskus vaan kyselee oliko nainen kauniimpi.
      Kai se vähän sitä nyppii mutta olen sanonut että saat itse vapaasti katsella miehiä mutta ainoastaan katsella.

      Olisi aika naurettavaa kääntää pää toiseen suuntaan kun näkee kauniin ihmisen. Oli sitten kyse tissien, säärten, perseen, kasvojen tai ihan mistä syystä vaan.

      • kun varatut miehet tuijottavat

        voisitte ajatella hieman niitä naisiakin joita kyyläätte. en saa itse olla rauhassa vaikka kulkisin minkälaisiin kaapuihin pukeutuneena..kesällä tuijottelu tietenkin pahenee. ja se on loukkaavaa eritoten jos miehellä on nainen kainalossa. sääliksi käy tyttöystäviä/vaimoja. kaikki miehet eivät muuten todellakaan tuijota vieraita naisia. taitaa mennä hunosti parisuhteessa jos on tarve.

      • -katselija-
        kun varatut miehet tuijottavat kirjoitti:

        Täytynee ostaa silmälaput.
        Osta sinä iso jätesäkki ja tee silmänreiät siihen.

      • -katselija-
        kun varatut miehet tuijottavat kirjoitti:

        voisitte ajatella hieman niitä naisiakin joita kyyläätte. en saa itse olla rauhassa vaikka kulkisin minkälaisiin kaapuihin pukeutuneena..kesällä tuijottelu tietenkin pahenee. ja se on loukkaavaa eritoten jos miehellä on nainen kainalossa. sääliksi käy tyttöystäviä/vaimoja. kaikki miehet eivät muuten todellakaan tuijota vieraita naisia. taitaa mennä hunosti parisuhteessa jos on tarve.

        Joskus katsotaan kumpikin jos nähdään erittäin kaunis, komea ihminen. Tietysti niin ettei hän huomaa. Oli mies tai nainen.
        Jos on nainen niin tyttöystävä huokaa että miten saisi pari kiloa pois ja toteaa että naisen täytyy olla malli.
        Minä taas huokaan että jeps, malli täytyy olla.
        Sanon kuitenkin tyttöystävälle että olet ihan hyvässä kondiksessa. Enkä vaihtaisi sinua tuohon malliinkaan. Sitten annan pusun ja sanon jotain hellää.

        Jos katsotaan miestä niin vähän sama asia.
        tyttöystävä huokailee ja kehuu yleensä persettä :)
        Onneksi olen itsekin timmissä kunnossa joten ei loukkaa minua.
        Minä huokailen että miten jaksan vielä juosta kuntosalilla. Olisi kiva mättää pizzaa naamariin joka päivä ja olutta päälle.
        Yleensä lyödään asia leikiksi ja kysytään toisiltamme että saataisko tuo kimppakivaan :)

        Jos minua ja tyttöystävääni katsellaan niin ei todellakaan haittaa mitään.
        Suora tuijotus vaivaa ja siitä sanon kyllä suoraan tuijottajalle.

      • olen

        pitkähiuksinen ns. hyvännäköinen, hoikka, hyväkroppainen nainen (kiitos lukuisten urheiluharrastusten). Jo parin vuoden aikana minua on häirinnyt varsinkin kesäisin miesten tuijottelu, katselevat hiuksiani ja kroppaani. En edes pukeudu minihameeseen, enkä muutenkaan pukeudu ns. provosoivan paljastavasti. Enkä edes meikkaa. Usein olen huomannut toijottelija-miesten seurassa olevien naisten katsovan minua kiukkusina, vaikka syytön olen miestensä tuijotteluun...

      • -katselija-
        olen kirjoitti:

        Kun nyt satuit kuitenkin kehumaan ulkonäköäsi.

        Katselu ja vilkuilu on minusta eri asia. Mielellään sekin tehdään hienotunteisesti ettei toinen huomaa.
        Suora tuijottaminen on todellakin epäkohteliasta.

        Kun käyn uimahallilla niin tulee todellakin tuijotuksia ja aikuiset naiset hihittelee kuin pikkutytöt.
        Ei tarvitse arvailla mistä on puhe.
        Taputtelipa eräs pepullekkin.
        Itse otan huumorilla eikä tule traumoja
        enkä ota kaikkea niin vakavasti.

        Enkä tuijota vaan katselen hienotunteisesti.

    • mies56788

      kyllähän ne kauniit ihmiset yleensä saa pään kääntymään.myös naisilla.
      tuijottavathan ihmiset myös sokeita,vammaisia,läskejä ja rumiakin.
      tavallisia ei niinkään tule tuijotettua.

    • rakastan..

      Olen aika mustasukkainen nainen ja omaan tiukan moraalin esimerkiksi siinä mikä on pettämistä. Mielestäni huorin voi periaatteessa tehdä jo katsoessa sitä toisen naisen pebaa oikein himoiten, ja unelmoiden siitä kuinka saisi sitä mieluummin kuin oman naisen peppua...
      Tavalliset vilkaisut toki ymmärrän, ja itsellänikin se täysin rehellisesti sanottuna jää juuri siihen!! Minulla on elämässäni suuri rakkaus, ja en vain satu näkemään ketään vastaavaa kaupungilla kulkiessani. Vaikka se oma mies ei ole mikään superman kaikilla osa-alueilla, niin siksi että minä häntä aidosti RAKASTAN, on hän minulle täydellinen! Ja toista sellaista ei olekaan...

      Jos itseäni yhtäkkiä alkaisikin kiinnostaa miesten tuijottelu, niin alkaisin kyllä miettiä pitäisikö minun siirtyä heitä tuijottelemaan 24/7, ja unohtaa sitten se oma mies, joka ei taidakaan olla se oikea. Mielestäni toisista kiinnostuminen tarkoittaa sitä että sitä omaansa ei rakasta täysillä.

      Olenkohan ainokainen?? Tuskin luotettavampaa kumppania on olemassakaan kuin minä... Harmittaa jos joutuu jakamaan elämää jonkun kanssa, jolla ei ole antaa yhtä paljon kuin minulla:(

      • orjalaivatervaaja

        ..joka dumpataan jossain vaiheessa kyttäämisen ja justiina-meiningin mentyä yli äyräiden. Vastakkaisen sukupuolen tiirailu nyt vain on eläimen tyypillistä käyttäytymistä, ja valitettavasti olemme vain pelkkiä älykkyydeltämme hieman kehittyneempiä apinaeläimiä. Huomaatko eläimen itsessäsi, olet tyypillinen voimakas alfanaaras, joka on onnistunut keplottelemaan kyvykkään uroksen itselleen. Muiden miesten kyttääminen on sinulle resurssien tuhlaamista. Uroksien perimmäinen alitajuinen ajatus (ja tarkoitus) taas on: Maailmassa on paljon pantavaa ja elämä lyhyt, pidä kiirettä.

      • tuomaritar

        Ihmiset itse määrittävät, kuinka heitä kohdellaan. Jos alistut moiseen itseesi nöyryyttämiseen, olet sen ansainnut! Laita se mieheksi kutsumasi koira ojennukseen. Miehet ei muka 'voi sille mitään' että on tuijotettava jokaista vastaantulevaa kiinteää perää tai tissejä. Paskanmarjat. Kysymys on toisen ihmisen kunnioittamisesta! Miehesi ei ole arvoisesi! Vaadi parempaa! Sano, että se loukkaa sinua! Tai tapetoi makuuhuone muutamalla kuumalla Pittin, Bloomin tjs julisteella ja naidessa tuijota niitä. Katotaan mitä se sitten sanoo.

      • se rakastunut..
        orjalaivatervaaja kirjoitti:

        ..joka dumpataan jossain vaiheessa kyttäämisen ja justiina-meiningin mentyä yli äyräiden. Vastakkaisen sukupuolen tiirailu nyt vain on eläimen tyypillistä käyttäytymistä, ja valitettavasti olemme vain pelkkiä älykkyydeltämme hieman kehittyneempiä apinaeläimiä. Huomaatko eläimen itsessäsi, olet tyypillinen voimakas alfanaaras, joka on onnistunut keplottelemaan kyvykkään uroksen itselleen. Muiden miesten kyttääminen on sinulle resurssien tuhlaamista. Uroksien perimmäinen alitajuinen ajatus (ja tarkoitus) taas on: Maailmassa on paljon pantavaa ja elämä lyhyt, pidä kiirettä.

        En ole tyypillinen justiina tai marmattaja. Minulla on vain korkea moraali, ja koska itse olen erittäin uskollinen, enkä ole millään tavalla muista miehistä kiinnostunut, niin olisi mukavaa jos kumppanilta voisin odottaa sitä samaa. Eikö se olisi reilua?:)

        Ja kyllä miehestäni olen huolta pitänyt siihen malliin, että ei pitäisi muut naiset kiinnostaa. Kulli kipeänä se aina vasta pääsee kaupungille liikkumaan, niin ihme jos jaksaa ne muut naiset vielä siinäkin vaiheessa vetää puoleensa..;D

      • asiaa!

        Itse olen myös niin rakastunut, etten vilkuile muita miehiä. Ei minun tarvitse. En vilkuile niitä myöskään kännissä, enkä yksinollessani kaupungilla ym..en edes luultavasti huomaisi, vaikka alaston hyvin bodattu mies juoksisi vastaan. Ärsyttää, kun oma poikaystävä kyttäilee kaikkia..ja nimenomaan kyttää! Jää aina tuijottelemaan puoleksi minuutiksi ja joka vitun vastaantuleva ämmä pitää kyylätä läpi, jopa päästä varpaisiin joskus. Miehet ei ymmärrä, kuinka noloa on naistenmaailmassa, kun tullaan oman ukon kohdalta nolatuksi ja tavallaan syrjityksi, että nostetaan joku muu tavallaan esille. Itselläni on hyvä itsetunto, mutta tämän miehen kanssa on vähän että olen varpaillani joissakin asioissa..kuten juuri tässä vilkuilussa. Kaikista inhottavinta on, kun muut naiset huomaa asian, ja saa juuri näitä sääliviä katseita..tiedänpä itekki, ku katsoin sinkkuna aina säälivästi näitä naikkosia, jonka ukot minua kyyläili..ei sille voi vaan mitään. Ja itse puhun tässä nyt nimenomaan pitkistä tuijotuksista, enkä mistään vilkaisuista. Huvittavinta myös on, että oma ukkoni kääntyy ruokakaupassa ym heti katsomaan, jos kuulee korkokenkien äänet! Minusta tosi säälittävää. Monesti onki sitten vastassa joku keski-ikänen kurpsahtanut akka, ja minä vähintääki hykertelen mielissäni että siinäpäs sai=D Lisäksi myös tähän rituaaliin kuuluu hiusten harominen ja kaikki kömpelöt yritykset muka ohimennen "huomaamatta" vilkuilla..mitä nyt kaikki naiset ja luultavasti miehetki 10 kilsan säteellä näkee missä mennään..eli ei tarvi ihmetellä, miks ite oon tosi vittuuntunu tähän piirteeseen..varsinki ku tämä on nimenomaan kaikista ärsyttävin, muita ei sinänsä ole. Eli olisin paljon onnellisempi ilman jatkuvaa muiden naisten tuijottelua ja pitäisin parisuhdettamme paljon parempana, vaikka toki nytkin se on onnellinen ym..mutta tämä piirre vaan vähän ärsyttää. Ja ärsyttää juuri pikemminki se, että KAIKKI MUUT NÄKEE ku minut nolataan. Poikaystävälläni saattaa jäädä jopa lause kesken! Todella noloa. TAi sitten hän nolaa minut esim kaveripiirissään, että vaikkapa baarissa jää kyyläämään puoleksi minuutiksi (kyllä) jotain pöydällä tanssivaa, jättää lauseensa kesken..ja kaikki siinä piirissä näkee touhun. Ettei tarvi ihmetellä, miks meikäläinen on hieman sanotaanko vittuuntunut tähän=) Aiheesta on keskusteltu, ja sanoo vaan "ettei ole tarkottanut". Saispa täälläkin takaisin samallaista rakkautta, mitä itse voi tarjota. Tietysti täytyy todeta, että ei tämä nyt niin iso asia ole, mutta olisin onnellisempi jos ne olisivat vaan vilkaisuja..niinkuin aikasemmilla poikaystävilläni.

    • katselevat

      Kuka emimmässä määrin ja kuka vähemmän. Mutta katselevat kuitenkin. Katsoa saa, mutta ei koskea, jos on parisuhteessa. Siitä jos lähdettäis...rakastetaan kuitenkin vain sitä omaa puolisoa...

    • saman kokenut

      Sama juttu oli meidän alkuvaiheessa..että siinä se katseli muita vaikka minä olin vieressä ja jopa baarissa..silmäpeliä naisten kanssa..luulen,että vanhat tavat vielä ..sinkkuuden ajalta. minusta on tosi törkeetä..kun oma nainen vieressä alkaa pitämään silmäpeliä tai tuijotella..en minäkään tuijottele vieraita miehiä.Tämä on mielestäni jäänyt pois..tosin huomautin muutaman kerran..kun mitta tuli täyteen.

    • tölläämään

      omassa on riittämiin katseltavaa ja kiinnipidettävää.

    • Tekisi

      Se minusta "olis jo hälyttävää".Mieti asiaa vieläkerran.

    • se on niin.

      Pakko myöntää että kyllä.

      Mutta naisystäväni saa siitä kaiken hyödyn ja tietää sen.Nauti yhdesäolostasi, jokatapauksessahan sinulla on noin 10v max ennenkuin vaihdetaan nuorempaan malliin.

      Viagrahan on keksitty niille joilla on vanha ja ruma vaimo. Impotenssi katoaa kummasti kun malli vaihtuu nuorempaan.

    • naisetkin muita...

      miehiä vikuilevat, saatanan petturit >:(

    • ihmetttelijä

      Jos oma vaimo ei anna seksiä,niin kai aviomiehellä on edes oikeus katsella kauniita naisia,jos edes niistä saa mielihyvää,vai eikö?
      Olisit kiitollinen kun miehesi tyytyy avioliiton vangin osaan.

    • 8022

      Tottakai miehet katselee muita naisia. Ihan yhtälailla kun naiset katselee muita miehiä. Elkääkä yrittäkö väittää että naiset ei kato muita miehiä.

      Naiset kattelee miehiä ihan yhtälailla siinä missä miehet naisia.

    • rewwer

      Tekee sinusta vainoharhaisen,melkein kaikki Miehet katsoo upeita Naisia, näinhän sen kuuluu ollakkin. Onneksemme saimme siviilisaation kehityksessä vaatteet,olisi melko rivoa katseltavaa julkisilla paikoilla toistensa pyllyjen nuuskinta.

    • coldlight

      en enää.. ennen saatoin kattoo et on ihan hyvän näkönen nainen/tyttö mut ku tapasin nykyisen tyttöni nii en oo kertaakaan kattonu enää sillain tai ees ajatellu et ompa hyvän näkönen.. se tyttö on muuttanu mun ajatus mailmaa hyvin paljon.. ei enää oo minkäänlaista kiinnostusta ees kattoo muita..

    • jossula

      muttei koskea..

    • Jr I

      Mitä varten ihmisellä on silmät päässä? Toisaalta en ihmettele, vaikka joku sukkanauhafeministiritarikunta ryhtyisi säätämään lakia silmien käytön kieltämiseksi.

      Siitä taas, mikä on tuijottamista, eivät pääse edes filosofit yksimielisyyteen. Tämä käy selkeästi ilmi siitä, etteivät oppineet ole yksimielisiä niinkään yksinkertaisesta asiasta kuin mikä on oikeus, hyvyys tai edes siitä, mitä pahuudella tarkoitetaan.

      Mutta kuten alussa sanoin, kysymys on poliittinen. Onneksi meillä Suomessa on liberaali sukupuolikulttuuri. Meillä voi ministerikin nauttia uuniperunasta vapaasti siitä kenenkään häiriintymättä.

    • orjalaivatervaaja

      ..katsomisessa on? Edustan sitä koulukuntaa jonka mielestä miehellä on terveydessä jotain vikaa jos katse ei harhaile kiinteiden tissien tai perseiden suuntaan. Sama naisilla, kyllä minun naiseni saa etäältä ihastella komeita miehiä. Mikä tässä on niin helvetin hankalaa kun pitää luontoa vastaan pyristellä?

    • Joh70

      Kyllä katson...oma vaimo ok:n näköinen,mut kyllä silti katson,jos vastaan tuleva mimmi "hemaisevan seksikäs" tai muuten kaunis.Se on ihan normaalia.Mitä pahaa siinä on???

    • hansu89

      mun suhteessa on sama homma tai voisko sanoa että ongelma.. kun mun jätkäkaveri kattoo ohimennen toisia naisia ja jää tuijottamaan tai vilkuilemaan sen jälkeen, tuun mustasukkaiseks.. koska ei se mua niin tarkkaan ja pitkään katso, mulle tulee paha olo siitä, kyllä sallin jos vaan kattoo niinku normaalisti mut jos jää tuijottaan, ei oo kivaa. samoin meilläkin, että hän kehuu ja sanoo miten paljon tykkää musta ja miten ei osais olla enää erossa musta. meillä on ikäeroa n.5-6 vuotta

    • JA ARVAA MITÄ

      sillon päässä liikkuu, varsinkin kun kohde on oikee namu ;))) Niin ne Naisetkin tekee ja ajatukset on niilläkin.

    • Seija P.

      olen ollut. Itse olen aika normaali ja sopivassa kostyymissa jopa vetäväkin, mutta exäni kanssa liikkuessa tunsin itseni maailman rumimmaksi naiseksi. Kaupungilla hän ei meinannut nahoissaan pysyä katsellessaan naisten saappaita, perseitä, tissejä, hiuksia, mitä tahansa. Kun en ollut mukana, saattoi tulla tekstiviesti jostain hyvännäköisestä naisesta. Kerran suhteen tauolla tapahtuneen seikkailun jälkeen sain kuulla tuon naisen täydellisestä kropasta ja sileästä ihosta. Pikkusiskon ja hänen kavereiden hyvät perseet on hän myös usein ilolla maininnut. Tummista ja tatuoiduista naisista hän jaksoi tohkata, kun itse olen vaalea ja tatskaton. Kerran kävi ravintolassa niin, ettei ketään kehumisen arvoista näkynyt, jolloin hän totesi että hänessä on jotain vikaa kun minä olen paikan ainoa säväyttävä nainen.

      Yritin nätisti sanoa asiasta, minkä tuloksena kenkää tuli huumorintajuttomuuteni takia. Lisäksi huudot huonosta itsetunnostani yms. Hänen mielestään hyvällä itsetunnolla varustettu nainen kuuntelee mitä tahansa. "Oman lääkkeen antaminen" vain pahensi tilannetta, ei siis auttanut kumpikaan. Totesin hänet lopulta narsistiksi.

      Yleisesti ottaen asiallisuuden rajoissa tapahtuva katselu on normaalia ja hyväksyttävää, etenkin kun ihmisten yksiavioisuus on kyseenalainen ja alkukantaisten vaistojen varassa täällä paljon mennään. Jos kuitenkin jonkun hyvän kumppanin löytää ja lyhyen tai pidemmän ajan hänen kanssaan mielellään jakaa, tuo mainitsemasi tunneäly on kyllä hyvä pitää mukana.

    • nainen 23 vee

      totta kai sitä katsoo pitkään, jos vastaan sattuu tulemaan hyvännäköinen yksilö!
      eihän ihminen luonnolleen mitään voi! eikä se silti ole pettämistä, tms... katson kyllä itsekin, ei siinä, kaikesta huolimatta kyl se oma kulti on komein!
      mutta toki on syytä ottaa huomioon kumppanin tunteet, jos hän sattuu olemaan mukana. silloin ei kyllä ole soveliasta tuijotella kovin avoimesti muita.
      eli kantsii varmaan ottaa puheeksi äijän kans et "juu, ei siin vaik katsotkin pitkään kauniita naisia, mut voisitko tehdä sitä vähemmän huomita herättävästi kun olet minun seurassa? se loukkaa minua! kiitos!"

    • rakasta,

      jos tosissaan rakastan häntä, enkä vilkaisekaan muita naisia. Miehesi ei oo sun suhteen tosissaan. Eti uus mies, joka todella rakastaa sua. Kyllä miehiä löytyy. Miehesi joka on noin 40v. tykkää tietysti nuorista tytöistä ja oman ikäiset ei kelpaa. Tai sitteen se kattoo naisten isoja tisuja. Minkä kokoiset sun tisut on?

    • tekopyhyyttä

      Itse et viitsi yhdessä kulkiessanne jne. Hienoa ;-)

      Mutta jos olet yksin liikkeellä, katselet kuolaten miesten perään. Olet siis pahempi kuin miehesi. Olet tekopyhä.

    • anulii

      Miehen pitkät katseet...
      Olen naisena kohdannut saman kuin sinäkin.Ensimmäinen kerta oli järkyttävä kokemus.Seuraavista olikin aina työläämpää toipua.Minua ne hetket loukkasivat paljon.Halusin,että hän huomioi minut eikä muita naisia.Kun tästä asiasta yritin puhua,mies sanoi minun kuvittelevan ja että kukaan ei koskaan ennen ole häntä moittinut epäsopivasta käytöksestä.Minä en hänen rinnallaan vilkuillut muita miehiä,ei edes huvittanut.Suhde on loppunut,siihen vaikutti myös monet muut asiat.Ajattelen,että mies parka tarvitsi itsetunnolleen kohotusta,tulla huomatuksi.Minun huomioni ei hänelle riittänyt.Minulle jäi paljon tunteita häntä kohtaan.Minä en niitä huonoja hetkiä kuvitellut,ne ovat täyttä totta.

    • VAIN OMAAA KULTAA AINA

      EN katso muita Naisia en en vain oma pimpero on tärkee,,se on nin kivaaa ,,,sit on kiva panna välillä,,,saman lainen kusi rako on muillakin miks pitäs muita katsoo?????? mä en katso muita naisiii
      en katso en katso en

      • toinen rakastunut

        Kirjoitin tuossa muutama vastaus sitten myöskin, ja samoilla linjoilla siis, ihanaa jos joku mieskin noin tuntee:)
        En minäkään saa siitä tuijottelusta/vilkuilusta mitään irti, koska sitä omaa kultia haluan vain tuijotella niin plajon kuin mahdollista.

      • -katselija-

        ostit silmälaput.
        Kysyn uteliaana että käännätkö pääsi pois jos näet kauniin naisen?

      • -katselija-
        toinen rakastunut kirjoitti:

        Kirjoitin tuossa muutama vastaus sitten myöskin, ja samoilla linjoilla siis, ihanaa jos joku mieskin noin tuntee:)
        En minäkään saa siitä tuijottelusta/vilkuilusta mitään irti, koska sitä omaa kultia haluan vain tuijotella niin plajon kuin mahdollista.

        Että Suomalaisia pidetään sulkeutuneina kun pitäisi katsella katua eikä vilkaissakaan ketään.

        Pistäkää se säkki päähän jos vaivaa. Ukolle ne silmälaput.

      • huohuohhuoh

        MIKÄ siinä on niin hankalaa pitää viestien taso ASIALLISENA?!

      • Satu ja Tuija

        Eikö asia ole niin, että joko seurustellaan tai ei seurustella? Jos alunperin miehelle kelpaa pienirintaisempi ja oman ikäinen/ vähän nuorempi, miksi jossain vaiheessa tarvitsee pälyillä näitä nuorempia ja/tai muodokkaampia. Voi siis toki katsoa, mutta sen voi tehdä sitä suuremmin korostamatta tai toista loukkaamatta.

        Eikö siis kannattaisi jättää ne rupsahtaneemmat tavisnaiset kokonaan rauhaan, jos kriteerit kuitenkin on korkeammalla? Ja minkä ihmeen takia ne tissit nyt on niin tärkeät; imettämistä vartenhan ne on, eikä lastenhankinta nykyään pariutumisen tärkein motiivi ole. Itse pidän hyvän ulkonäön tärkeänä tekijänä vaikkapa hyvää ryhtiä.

      • minä vain

        Kyllä se vaan minusta on aika alentavaa kun mieheni kanssa liikun kaupungilla, niin se jää sitten tuijottamaan muita ämmiä! Prkl.

      • aivan turha

        ajatella olevansa parisuhteessa heteromiehen kanssa, kun se ei kerran pysty ollenkaan olemaan uskollinen ("toteuttaakin"). Täytyy varmaan mennä pyytämään tohtorilta sellaista pilleriä ettei tee koskaan miestä mieli, niin on onnellisempi kaikin puolin. Säästyy monenlaisilta muiltakin murheilta.
        Mitäpä turhia urosten kanssa vehtaamaan, kun vapaita ja uskollisia MIEHIÄ ei kerran ole olemassa.
        t. heteronainen

    • katselu

      oomme kohta 30 v kimpassa ja nuorena olin kyllä mustasukkanen kun mieheni katsoi pitkään jotain naista, mutta nyt katselemme kumpikin ja huumorilla juttelemme asiasta,,meillä on kyllä erikoinen huumori...mutta jos se on aina yhtä tuijottelua niin onhan se kiusallista,tiedän kuitenkin että oon parasta hänelle niin sinäkin miehellesi,kyl se laantuu pikkuhiljaa..

    • temper

      kehottaisin jättämään miehen heti. Se ei sitä lopeta vaikka tekisit mitä ja sulla vaan paha olo kasvaa.Miehiähän maailmasta löytyy ja myös toisenlaisia.Sullekin.

    • Agathe

      Onhan se loukkaavaa - puolin ja toisin - jos ollaan yhdessä liikenteessä ja toinen tuijottaa joka hameen/housun perään ...

      Tosin kerran totesin, ettei ihminen muutu sokeaksi, vaikka menisikin naimisiin/seurustelisi - toki huomaavaisuustta pitää olla. Itsellä ainakin "toisten" katseleminen jää, jos on omakin, jota katsella. Tai sitten katson ja totean, että itsellä "parempi"!

    • tosi ääliö

      Jätä se heti.

    • jussiPussi

      Toki, siinä vaiheessa, kun kaunis nainen ei käännä päätä, joutaa kuolla pois. Toki kumppanin kanssa se tiirailu pitää tehdä huomaamatta ja kuolaamatta.
      Aivan yhtä akateeminen on kysymys: "haaveileeko mies seksistä vieraan kanssa?" Tasan taatusti haaveilee, ja toteuttaakin.

    • naiset alkavat katsella mui...

      Missä iässä naiset viimeistään alkavat katsella muita miehiä.

    • Carsten05

      Sehän olisi hirveän epäkohteliasta ja brutaalia, ei sovi hyviin käytöstapoihin ollenkaan

    • Tässä totuus

      Seniilit, eunukit, pedofiilit ja homot eivät katsele. Muut herkuttelee toki!

      Olisihan se epänormaalia. Katsella saa, ja maistaakin, kunhan ei jää kiinni ;o)

      Ne naiset, jotka väittävät, etteivät katsele ja fantasioi muita miehiä valehtelee..

    • topanroikka

      sitä miettii jotta onpa hyvän näköset kiskot minkälainenhan lie pysäkki!

    • paremman näköisiä?

      Mutta kai sitä saa katella minne haluaa?

    • Jätkä26

      Joka ukon pää kääntyy ku se kauan ootettu kesä siivoja astuu valvomon ovesta sisään tai hyvän näkönen kesä pomo jos viel sattuu oleen iso tissinen nami pylly joka ukko ollaa naimisis tai muuten vaan varttui se nyt vaan on yksinkertases tuol meitin miesten selkätangas että päät kääntyy ku hyvän näkönen nainen menee ohi mut en kyllä jää toljottaa muijain seuras jotaa toista pimatsuu minuutti tolkulla mut silmät ja pää saattaa kääntyä vaivihkkaa hiaman kyllä mun kultain ilmottaa sarkastisest jos se huomaa että kuolaan jonkun toisen perään sen seuras vittuilu on paras lääke siihe että se sun ukkois koittaa ees vähä ottaa sua huomioon ku kadulla yhes talsitte menee.....;)))

    • katson :)...

      Se olisi epänormaali jos ei katso kaunista naista kunnolla jos sellaisen kohtaa tai näkee se ei tarkoita että "oma aviopuolisi olisi surkea" minusta on piristävää katsoa kauniita naisia kun niitä näkee kadulla ja mikäs sen kivempaa kuin kauniit sääret ja seksikäs takapuoli keikkumassa kadulla kauniisti. Arvostan nais kauneutta ja aitoa naista jossa on muotoja ja ennen kaikkea kunnon rinnat ja sellainen takapuoli joka on rehevä ja kaunis...hmmmm...ihana kun tulee taas kesä saa katsoa ja ihailla.

      Kyllä muuten naisetkin katsoo ja todella tarkkaan jos mies on sopiva sekä tiukka perseinen sälli vähän lihasta ja kirves naamaa....kyllä on tulijaa ja hihittäjää tarjolla..ja ai..ai..ai...jos farkkujen tai sortsien etumusta....on täys..niin suosittelen juoksemaan karkuun että eivät käy naiset kadulla kiinni :)

      Pitää kuitenkin muistaa että oma rakas on se ainoa oikea ja häntä pitää kunnioittaa, siksi olen aina ollut uskollinen ja olen jatkossakin sillä rakastan häntä paljon ja olemme sopineet että katsominen ei loukkaa ketään ja se on normaalia.

    • kun kysyin..

      "kyllä se vuoden seurustelun jälkeen alkaa toisen naama ja kroppakin olla nii nähty että pakostikin kattelee jo muita"

      joo, tuntupas mukavalta.

    • gefa

      Vouhotusta, oletko tosiaan noin heikon itsetunnon omaava, jos vedät herneet, kun miehesi vilkaisee vastaantulevaa naista, yleensä sitä saa katsoa vaikka ei koskea...

      Toisaalta sen vilkuilun voi kyllä hoitaa vähemmän huomiota herättävästikin, jos se kumppani on turhan mustista sorttia.

    • kummallisia polkuja

      Kaikki media ja vaatemainokset jopa saippuaoopperat ovat täynnä näyttelijöitä ja malleja. On täysin mahdotonta olla katselematta naisia vaikka kuinka paljon välillä katselisikin rumia rokkibändejä ja jääkiekkoilijoita. jos äijäsi tuijottelu vaikuttaa seksuaaliselta ahdistelulta ohikulkijoita kohtaan niin terapian tarvetta olisi, mutta jos se on vain kömpelö keskustelun aloitus aiheesta "olen puutteessa, mitä tehdään" niin pitkän onnellisen suhteen kannalta ei varmaankaan haittaa olisi jos keksisit siihen viestiin jonkun laukaisevan ratkaisu :)

    • joonatan2

      Jos kumppani on riitävän kiinostava
      ei juuri muut jaksa kiinostaa.

      • Nimetön

        Kay kuntosalilla.

        Jaksat enemman.

    • kyllä. ilman muuta

      Ei sille mitään voi. Luonto ajaa kyttäyslinjalle.

    • joku?:?

      jos näkee jonkun kauniin naisen niin tuleehan sit vilkuiltua minkäs sille mahtaa kun on hetero mieheksi syntyny.vaik olenki naimisissa niin tulee kuitenki varovaisemmin vilkuiltua.ja vaimo saattaa sanoa että (nimi) tykkää kattoo kauniita naisia .mie vaan hymyilen vaimolle takas.mut ei olla alettu riiteleen koskaan moisesta.vaimoki sano ku näki telkus miehen sano et kato ku on komea mies mie vaa ai jaa heh..

    • minä vain

      Vastaan näin nais immeisenä: Kyllä ne vaan tuntuu tuijottavan! Olen omalle ukolleni asiasta maininnut, mutta eipä tuo näytä muuttavan tapojaan. Ehkäpä se on niillä verissä että täytyy muita naisia tuijottaa. Hitto kun välillä ärsyttää tosi paljon!

    • tottakai

      Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella!

    • Naisellisen pyöree

      Ilman muuta niitä katsotaan ja suorastaan kuolataan jos on muodokkaita, sääriä katsoo kaikki.

      Lenkkarit ja verkat naisella - yök, katsokaa virottarista mallia miten naisen pitää pukeutua ja liikkua!

      • voi voi voi

        itse? silkkihousuilla? "Lenkkarit ja verkat naisella-yök", voi elämän elämä että. Kyllä ne naiselliset muodot niissä verkkareissakin pysyvät.

      • nii aina katsotaan...

        Niin ulkomaalaisilla ainakin sitä enemmän on tummilla miehillä, tota etumuskokoa, ett näkee housujenkin päältä jotenkin...Kun moni nainen tarkkaillu ym...ja siinä me ollaanki hyviä kun tarkkaillaan miehiä......Mitä suomen miehillä ei oikein ole....Verkkarit ja isokaljamaha usein on ongel. osa miehillä...Se etoo ja karmeata katsottavaa....Naiset katsoo jos miehellä on iso piukkka peba ja 'kookas etumuskin' ei ainakaa haitaksi ole katsella...suorastaan tuijoltevaksi suotu naisille...grrrrr silmäniloa pitää olla miehellä naisille!!!!

    • dr.n00b

      Usein miehillä on lähinnä miehille ominainen seksuaalisuuden piirre jonka takia miehet jäävät ''tuijottelemaan'' muiden naisten perään.
      Tämä piirre periytyy ihmisen enemmän eläimellisiltä esi-isiltä jolloin ihmis-miesten oli tarkoitus ollakin ''häntäheikkejä'' jolloin turvattiin suvun jatkuminen.
      Tuskin mies ystäväsi tekee sitä sinua loukatakseen, eli tuskin sinun tarvitsee huolestua,ellei se mene pidemmälle, kantsis varmaa mainita se mies ystävällesi,jos se häiritsee sinua

    • vastaa

      En tuijotaa pitkään joskus vilkaisen kyllä, mutta varsinkin naiseni kanssa liikenteessä en katsele juurikaan muita kuin ohimennen, normaalilla tavalla siis miten ihmistä katsotaan. Vaikka seksi on meitä lähes kuollut, olemme toisillemme lähinnä ystäviä, silti yhdessä asumme ja rakastamme ilman intohimoa, siitäkään huolimatta en katso pitkään muita hänen seurassaan. Minullakin on tunteet ja olen herkkä, siksi osaan myös ymmärtää naisen tunteita. Nainen monesti peittää todelisen tunteensa.

      En tajua tuollaisia mulkkuja johon olet törmännyt, täytyy sanoa että tyhmiä ovat, ei taida sun kundeilla olla pienintäkään ymmärrystä naisen tunteita kohtaan, siis se mainitsemasi tunneäly on torakan tasolla.

    • to earth...

      just joo. naiset kattelee miehiä ihan samalla tavalla. ehkäpä ihmissuhteessa on jotain muuta ongelmaa. ehkäpä epävarmuutta naisessa itsessään. mä ainaki kattelen naisia senkun huvittaa ja morsian tekee saman miehiä katsellessaan.

      jos asia häiritsee liikaa hanki joku mukava harrastus.

      Tuota vastaan on turha taistella tai sitten voi erakoitua vuoristomajaan.

    • Mies40+

      vilkuile vieraita naisia niin ei oo normaali MIES.

    • Börje Gti

      Mutta miesten peput ja pullottavat etumukset kyllä kiinnostaa.

    • J.Sillanpää

      Mutpuppelit kattelee sun miestäs ja miettii,saispa tolta äsyriä.Ihme kotkottajia Suomiämmät.....kattokaa itteänne peilistä,mitä vois asialle tehä.

      • Juhaniiii

        Suurin osa miehistä yrittää vilkuilla huomaamattomasti vieraita naisia ja ymmärtää tämän ärsyttävän puolisoa. Siis tässä hommassa tulee olla hyvin varovainen ja katseet olla hyvin lyhyitä.

    • sitä mieltä

      Mun tyttöystävä tekee ihan samaa! hän jopa kehtaa kehua muille miehille niitten ulkonäöstä ja flirttailla diskoissa sekä jaella puh.numeroansa! mitä teen?

      • Homma hallussa.

        Kysy jos pääsisit provikoille?

    • olen nainen

      minä katselen hyvännäköisiä naisia yhdessä mieheni kanssa. heh
      oikeesti kauniit naiset ovat elämänsuola ja komeat miehet mikäs sitä häpeämään.

      tuijottaminen onkin asia tietenkin erikseen. se voi olla häiritsevää toisenkin osa puolen kannalta,.

    • Onko kala vedessä?

      Lentääkö lokki?

      Katseleeko heteromies naisia?

      Haloo. Onko aloittaja taas eräs katkeroitunut suomivalas joka haluaisi säädellä missä/milloin mies saa pitää silmiään auki?

    • mineeeenvaanmies

      Ala tuijotella komeita miehiä. Pysähdy oikein flirttailemaan niin että miehesi varmasti lopulta tajuaa vihjeen ja lopettaa jos ei halua sinua menettää. Jos alkaa mäkättää niin sanot vaan että tuolta sinustakin tuntuu kun sinä katselet vieraita akkoja.

    • Nimetön

      Ei mies voi elää pelkästään leivästä!

      • ei haukku haavaa tee ; )

        Olen naimisissa ja kyllä mieheni katselee muita ja itsekin katselen, mutta ei vielä ainakaan olla toisiamme vaihdettu ! Ja voidaanko me naiset sanoa että emme nauti jos joku mies meitä katselee, vaikka oma vieressä olisikin, kyllä se minulle ainakin itsetuntoa nostaa että vielä joku viitsii katsoa, kiitos siitä !

    • tiedote

      Tämän vilkkaana käydyn keskustelun perusteella olemme tulleet siihen tulokseen ,että olemme kavereiden kanssa päättäneet yksimielisesti perua kaikki loppuvuoden 2008 kiertueen keikat.Koska käydyn keskustelun perusteella emme voi odottaa että keikoillemme tulisi tarpeeksi naispuolisia henkilöitä johtuen siitä että he elävät parishteessa jossa ei vilkuilla muita miehiä. Hyvää loppuvuotta 2008 -Scandinavian Hunk's-

      • mehän mennään hunkseja kats...

        Aina oltu hunkseja katsomassa...So what, vaik ollaanki parisuhteessa...Potaskaa tollanen kirjottelu..Yrittää olla päälläpäsmäri asiassa kun asiassa, ja varsinkin naisille..Ettei mitään silmäniloa saisi olla naisille..Tollanne mies alistetaan ja kunnolla ja heitetään jorpakkoon ja uumeniin....Me joukko naisia täällä miehiä 'vähän hyväksikäytetään, ja katsellaan mitä miehet tarjoakin silmänruokana, hunksin miehet, on sitä mitä nainen kuin nainen tarvitsee...Vanh. miehet ei tarvi olla nipottamassa tästä...Jokaiselle jotakin...Jos oma naises haluaa nähdä hunksin miehiä, sinähä mies annat mennä ja annat naisenki nähdä mitä hunksit oikein osaakin showllaan tuoda naisellesi...Onha miehillekin oma mitä ne käy katsomassa (ilman naisen tietämättä) nii me naiset yhtälailla käydään mitä se mies sillä asialla tarviikkaa tietää...Huono itsetuntoinen mies suhteessa on vaa pahasta...yrittää kyykyttää naistansa ettei mitää paljasta pintaa miehistä saa mennä katsomaan...Kyllä on sairas suhde, jossa kukaan nainen ei todellakaan ansaitse tällasta miestä....Huh...Onneksi naisillekkin mahdollisuus päästä 'tuulettumaan' ahdistavasta suhteesta ja ei ihme jos nainen eroaakin...Kun mies yrittää hallita naistaa kaiken tavoin...Tälläset äijät alistetaankin kunnolla ja tajuas mitä tulee tehtyäkään jos enää tajuavatkaan!!! Naiset silmäniloa katselemaan ulos, nuoremmista miehistä, asfalttimiehistä ym ym mitä kaikkea kesä tuokaan Naisille...ja ottakaa tummat silmälasit, nii voi 'rauhassa silmä lepäillä sielläkin, mitä ei yleensä sinne katso (esim miehen haaroväliin rintakarvoihin, ym missä voi tuijotellakin rauhassa, kun nuorek. miehet istuu haarat 'avoimena' shortteissaan ym piukis farkuissaan aah mitkä näkymät, ja ne ei aina huomaakkan ett niitä tuijotellaan/tarkkaillaan....vaivautuu hetkeks, mut kyllä nauttivatkin kun katsellaan, huumoria mukaan!!!!!

    • tiedote

      Tämän vilkkaana käydyn keskustelun perusteella olemme tulleet siihen tulokseen ,että olemme kavereiden kanssa päättäneet yksimielisesti perua kaikki loppuvuoden 2008 kiertueen keikat.Koska käydyn keskustelun perusteella emme voi odottaa että keikoillemme tulisi tarpeeksi naispuolisia henkilöitä johtuen siitä että he elävät parishteessa jossa ei vilkuilla muita miehiä. Hyvää loppuvuotta 2008 -Scandinavian Hunk's-

    • tiedottaa

      Olemme peruuttaneet kaikki loppuvuoden 2008 keikat koska tämän keskustelun johdosta on perusteltua olettaa ettei keikoillemme ole tulossa naisia koska elävät parisuhteessa jossa ei vilkuilla muita miehiä.
      Hyvää kevättä kaikille terveisin -Scandinavian Hunks -

      • jipii

        jos ne lopettaa sen kiertueen on ne niin homppeleita. paitsi se harjula on vähä hiiri mut eise mitään.. t: itsetyydyttäjä helsinkistä.

    • jall66

      Johan oli sun juttu tosi jännä?

    • men

      me perään,,,!! sit hiffaa..

    • miesvain43

      Myönnän että itsekin katselen kauniita ja upeita vartaloita,mielelläni. Tosin olen uusiosinkku, jos olisin varattu,olis asia toinen. Kuten aikoinaan,kun olin 13v. naimisissa. Eli yhden Naisen mies olen.

    • apassi666

      Kyllä se on sama asia niin miehillä kuin naisillakin.Minulla on ollut semmoinen nainen, joka on kehunut muita mihiä hyvännäköisiksi ihan itseni kuultua, välittämättä mitä minä ajattelen. Täytyy sanoa että siinä tulee lievä alenmuudenkombleksi.

    • Ilpo 65.v

      Naiset ottavat partnerinsa tunteet paremmin huomioon kun me karjut on myönnettävä.

      Nyt oon leskimiäs ollu jo 1.5 vuotta.
      Kyllä sitä tuli vilkuiltua noissa aikaisemmissa liitoissa ohimennen muitakin naisia mutta vaan vilkaistua ei sentään tullut jäätyä kovin niitä naiseni seurassa tuijottelemaan. Sen verran sitä oli järkeä päässä.

      Nyt on yksi nainen kiikarissa tai onhan se jo senverran tuttu että ois enää kaatoa vaille .

      Tämä Mirkku on itseäni hieman nuorempi aika söpö "misu" ei ollenkaan mustasukkaista tyyppiä ,(on sen verran nuorempaa sukupolvea että ei ole pahemmin niitä estojakaan sitten ole ).

      Ei ole huomautellut näin suhteen alussa mitään muistakaan naikkosista jos niitä noin ohimennen sattuisikin vähän taputtelemaan.

      • ihka oikea nainen

        "Eräs vale joka ollaan saatu länsimaissa feministipropagandan avulla "julkiseksi totuudeksi" on, että naiset olisivat seksuaalisesti yhä aktiivisia kuin miehet, heillä olisi yhtä usein ja yhtä kovat tarpeet ja että he haluaisivat/saisivat muka yhtä usein orgasmin kuin miehet."

        Kumma juttu, kun meikänaisella on aina ollut kovat halut, vaikka syntymästäni on jo melkein 50 vuotta eikä nuoruudessani paljon feministisyyttä näkynyt. Olen varmaan sitten ihan luonnonoikku, kun jokaisessa pidemmässä suhteessani olen aina halunnut enemmän kuin mieheni - mikä on heille osoittautunut julmetun suureksi ongelmaksi. Saan myös orgasmin todella helposti ja nopeasti. Kun Desmond Morrisin "Alaston apina ilmestyi" luin sen (vanhemmiltani salaa). Siinä kerrottiin, että naisella orgasmin saaminen kestää paljon pitempään kuin miehellä. Tiedonhaluinen kun olin otin kellosta aikaa eikä minulla kestänyt kuin minuutin tai kaksi. Täysi "luonnonoikku", siis;)

    • tuntematon

      minulla on aivan sama ongelma poika ystäväni kanssa.Kaikista eniten minua häiritsee se että hän katselee minun ystävieni takapuolta, olen maininnut asiasta mutta se ei tunnu auttavan hän vetoaa aina siihen että katsonhan minäkin toisia miehiä, mutta minusta se on aivan eri asia katsoa jonkun miehen kampausta tai vaatetusta kun tuijotella takapuolta.Muutema päivä sitten satuin huomaamaan kuinka mieheni tuoijotteli entisen tyttö ystävänsä takapuolta.
      Jotenkin tunnen itseni pelkäksi leluksi.
      Mitä pitäisi tehdä?

    • hoh hoo

      Olen itseäni 7v vanhemman naisen kanssa naimisissa. olen itse 42v. hänen mukaan on "terve piirre nuoressa miehessä" katsella muita. hän tosin näyttää 35v ja varma itsestään. ei ole epävarma itsestään "!

    • Nimetön

      harmittaa kun aina pitää jäädä töllöttämään..asiaan kyllästyeenä oon siitä miehelleni sanonut mutta ei hän kuulemma ketään kattele.näkeehän sen.en jaksa sanoo enää katelkoon..

    • cool.

      Älkää naiset olko peloissaan, parisuhteessa mies vertailee oman kumppaninsa toisiin, se on miehen päässä aina. Loppujen lopuks mies on siinä pisteessä että *turhaan minä vertailen, Oma kultani on aina kaunein* siihen päätökseen tullaan loppujen lopuksi. :) kai te naisetkin katsotte *komeita miehiä* vertailakseen omiin? mihin te loppujen lopuks päädytte?

    • Duunari...

      kyllä me miehet katsellaan muita naisia, ja jopa saatetaan parhaimmista vaihtaa sanaset esim kahvipöydässä, mutta siihe se sitten jääkin, väitän että 80% miehistä eivät yrittäisi iskeä heitä, toki unelmoida saa.

    • olen siis nainen

      sama kokemus aika monen miehen kanssa. Mutta nykyinen ei tee sitä ja arvostan tosi paljon, että hän ei katso muita naisia silmät selällään. Se tuntui tosi inhottavasta ja aattelin aina, et mee sitten ton kanssa... Et on niitä kyllä sellasia jotka ei ainakaan näytä katsovansa jos katsookin. Se on todella typerä ja vastenmielinen piirre miehessä. Osoittaa ettei arvosta kumppania jonka kanssa on.

    • Avomies-28

      Kauniita naisvartaloita on mukava katsella, joten totta kai katselen. Onneksi naiseni ymmärtää että toista ei voi pakottaa kulkemaan laput silmillä. :)

      Kerran sitä vaan eletään, joten nauttikaamme siitä kerrasta.

    • Minäx

      Kuule!!!!....potkase perseelle ja osoita missä se raja menee.

    • Spot the dame, spot the dame.

      Kuten otsikosta ilmenee kyseessä on miehinen ominaisuus, joka on ollut yhtä kauan kuin ihmisiäkin. Siis ikäänkuin "luonnonlaki" ja tieteellisestikin todistettu, muistanen. Eivät ne miehen silmät pysy aina tiukasti kaistassa, esim. autolla ajaessa, vaan ovat luonnostaankin hereillä. Liki 30 vuotta olen elänyt vaimoni kanssa, ja hän tietää liiankin hyvin, että miehen silmät ovat hereillä. Mitä huonoa siinä on? En käsitä.

    • nainen100

      kyllä olen kanssasi samaa mieltä. on todella loukkaavaa jos kuljet oman miehen kanssa ja hän tuijottelee toisia naisia. itse olen sitää mieltä että katselee muita yksin liikkuessaan.

      • on niiden

        jalkojen välissä.

    • minunkin mieheni katselee. Luulee etten huomaa, mutta tottahan sen huomaa. Missä sitten ollaankin jos paikalle ilmaantuu kaunis nainen, kyllä mieheni reagoi ja katselee pitkään.

      Sitten jos itse vahingossa vilkuilen hän suuttuu. Ja muistaa milloin katsoin ja minkänäköistä miestä. Hassua on kun hän sitten liioittelee että "hyvä ettet suu auki katsonut" Hän tykkää kovasti myös huonoa kun minua katsotaan.

      Olisihan se huomaavaista että katselisi yksikseen, kyllä minäkin välillä olen mieleni pahoittanut mieheni pitkistä katseista muiden naisten perään, varsinkin alkuaikoina.

    • näin on

      ole onnellinen että miehesi on virkeä ja viriili. eihän se tarkoita että hän haluaisi vaihtaa vaan ehkä toivoisi sinulta suvaitsevaisuutta tunteitaan ja halujaan kohtaan. ihmistä ei voi omistaa vaan kunnioittaa myös niitä piirteitä mistä ei välttämättä itse pidä.
      Minihameaika ja asfalttipojat kunniaan! ja kauniita kesäpäiviä kaikille..

    • Poika20

      Naiset HALUAA, että muut miehet katsovat, naiset koko ajan pukeutuvat omaa seksuaalisuuttaan korostaen, ihan sama onko nainen baarissa, kadulla, töissä, keittiössä vai taistelussa.

      Lesboilu on seksikästä, homoilu ei, miksi? NAinen on seksuaalinen objekti, that's why.

      Älkää yrittäkö ihmiset pistää miehiä seksipredatoreiksi, koska te naiset olette niitä seksipetoja.

      Ehkä te yritätte olla miehen saappaissa sen takia kun teitä hävettää olla häpeemättömiä kullinhärnääjiä?

      • fruitcake

        PUPPELIPOJAT EI NAISIA VILKUILE!

      • viisaus puhuu

        Nuori mieskin huomaa miten asiat ovat!

        Naiset pyrkivät vedättämään miehiä aina ja kaikkialla!

        Miehen rooli on se,minkä nainen hänelle myöntää!

        Ryhtyisin homoksi,mutta kun ei kiinnosta.Taidan ryhtyä ufoksi!

      • Myyry

        Näinhän tää juttu on,naiset ensin pukeutuu minihameisiin ja pikkutoppeihin ja sit itketään kun "kamalat" miehet tuijottaa.Ja sama on monesti näis raiskausjutuiskin,ensin annetaan ymmärtää et kiinnostaa,ollaan pukeuduttu seksikkäästi jne.Sit lyödäänkin jarrut kiinni,joo,naiselta se onnistuu mut mies kun pääsee vauhtiin niin ei sitä pysäytä mikään.Tätä kannattaa ajatella...Olen itsekin nainen mutta pukeudun seksikkäästi vain kotona mieheni iloksi.

    • maisteri

      Minulla ainakin on tapana havainnoida kaikki lähistöllä liikkuvat naiset silloin kun olen yksin liikkeellä. Jos olen naisseurassa, tiedostan tilanteen eikä pääni kääntyile naisten takia.
      Ikää mulla on kohta 50, eikä tuo taipumus näytä yhtään iän myötä vähenevän, pikemminkin joskus tuntuu että päinvastoin. Toisaalta on kyllä niinkin etten katsele naisia (enää) "pahat mielessä" niinkuin nuorena kollina, vaan aidosti ihaillen..että onpas siinä upea.

      • Unto

        Näin on myös minulla, ihailen vieraita naisia mutta se on vain samanlaista kuin hyvän näköisen auton tai moottoripyöran ihailu. Toki se ihailu lähtee hiukan toisista arvoista. En kuitenkaan esimerkiksi kuvittele tuota vierasta naista kanssani sänkyyn. En ole koskaan ymmärtänyt naisien mustasukkaisuutta tuosta katselusta, koska en tee sitä heidän kustanukselaan. Heiltä ei ole mitään pois vaikka katselenkin noita vieraita naisia.

      • hyvinkin

        kyllä olet maisteri oikeassa. mies ja nainen ovat ohjelmoitu tarkastamaan kaikki vastaantulevat vastakk. sukupuolen edustajat, josko vaikka siinä tulisi kovinkin hyvä pariutumiskumppani.

        kulttuuri ja sivistys määräävät sitten sen, miten avoimesti tämän katselun suorittaa.

    • "fiksusti"...

      vai kuola poskella?Eli mun mielestä terveen ja typerän katselun ero on siinä,miten muut huomaavat hommelin!Eli pikkanen vilkaisu,kenties flirtti hymy ei maata kaada.Mut jos ukko siitä viereltä menettää järkensä ja tuijottaa vierasta esim. baarissa koko illan,tai lapsen luokkakokouksessa kyylää jotain toista koko kokouksen ja siis ei yritäkkään peitellä katseen kohteelta touhuaan,ni se hävettää!!!Vaik se voi olla vaan kuvitelmaa,mut siitä tulee tunne et on idiootin kanssa liikkeellä ja muutkin sen huomaa!!!Eli voi vilkuilla terveesti,mut epäkunnioittava tuijotus on moukkamaista!

    • napakääpiö

      kyllä se niin vaa menee et ne KAIKKI mihet kattoo kaikkia naisia!!oli mies sitte vaikka kuinka uskossa taikka mitä vaa...mutta se on iha luonnollista,eikä siitä kuulu olla mustasukkanen..tai pahemmin välittää..

    • kokemusta on

      Hei,paljon on sun aihees saanut keskustelua ja hyvä niin.
      Mun näkemys on että miehet tekee sitä tietoisesti ja asiasta puhuttaessa voi myös lopettaa sen tietoisesti jos on halua,se on sitten eri asia jos sitä halua ei ole.
      Itse en ymmärrä tuollaista katselua jne...
      Mutta sulle tiedoksi jos kumppanisi katselee ympärilleen huomaa hän myös varmaan sen jos toiset miehet katsovat sinun perääsi,senkin olen joutunut kokemaan omalla kohdallani.

    • Mies, 42 v

      Itselläni on itseäni huomattavan paljon nuorempi, erittäin kaunis ja seksikäs vaimo. Pieneen mieleenikään ei juolahtaisi hänen läsnäollessaan alkaa tuijottelemaan muita naisia. Pidän omaa naistani varsin hyvänä "saaliina" myös ulkonäköseikkojen osalta, ja itseasiassa monestikin muut miehet vilkuilevat rouvaani.

      Toisaalta, naiseni on sellainen, jonka itsetunto kestää myös muiden naisten kauneuden. Hän saattaa monestikin mainita minulle, jos kuljemme jossakin ja huomaa erityisen kauniin / näyttävän / seksikään naisen. Se ei ole häneltä eikä minulta pois.

      Terveen itsetunnon omaava nainen ei koe muita naisia itselleen uhkana.

    • N1966

      Tähän alkuperäisen viestiin viitaten, että mua ei häiritse jos mies vilkuilee muita naisia, jos se on jossain rajoissa eli ei ihan kuolaa perään. Katsonhan mäkin miehiä ja kauniita naisiakin...mitä sitten. Sitä paitsi muakin katsotaan hyvinkin usein. Riippuu ihan siitä millä tavalla katsoo ja usein myös missä tilanteessa. Vähän egoa siskot hei!

    • tinttu

      Kyllähän se on ihan ymmärrettävää et tuntee olonsa ahdistuneeksi siitä jos kumppani tiirailee muita pimuja.. Kyllähän sitä jokainen nainen varmasti toivoo olevansa kumppanilleen se ainoa katseen kohde! Mutta täytyy myös tosiaan muistaa se, että eihän sitä voi kaupungilla kulkea katse koko ajan maassakaan... on ihan ymmärrettävää et vilkaisee jotain vastaan tulevaa joka herättää itsessään kiinnostusta, niinhän jokainen varmastikkin tekee...Mutta se olisi todella hyvä jättää vain siihen vilkaisuun. Itselleni riittää oman puolison huomio täysin, koska voin aivan rehellisesti sanoa rakastavani häntä. Mutta en keillä asiaa ettenkö katsoisi kiinnostavan näköistä miestä kadulla. Usein ajattelen siinä kohtaan että: "ihan komee otus".Mutta monesti päässäni käy ajatus oman puolisoni ihanista luonteen piirteistä ja ulkonäöstä, se tekee omalla kohdallani muista miehistä merkityksettömiä. Tiedän että puolisoni varmastikkin katselee kadulla muitakin naisia. Olemme asioista puhunut ja todennut et pieni vilkaisu on ihan harmitonta, koska kyllä sitä jokainen täysjärkinen parisuhteessa oleva muistaa oman puolison ihanat puolet, ei se nätti pinta aina kerro kaikkea!:) katsoa saa muttei koskea. tietysti ei liikaakaan saa katsoa!:)ja kuten joku sanoi niin huumorilla pitää ottaa...ja asioista pitää puhua! keskustella et mikä siinä kadulla vastaan tulleessa nyt sitten kiinnosti. Tietysti ei saa keskustella riidan haluisesti vaan ottaa asia ihan lempeästi puheeksi. Niin kauan kuin muistaa oman puolison olemassa olon siinä ihailun seassa ni ei minun mielestäni ole mitään hätää. Kyllä se loppuenlopuksi vaikka minkälainen komistus/kaunistus tulisi vastaan niin on se oma kuitenkin se kaikkein kaunein ja himottavin!:) voi olla et moni on eri mieltä asiasta, mutta näin me meiheni kanssa näemme asiat!:) ja huumorilla otetaan jos toinen vilkaisee vastakkaista sukupuolta kadulla!:)

    • vastuas

      Vain jos ne on paremmannäköisiä kuin kumppani.

    • Ei katso, ei

      Sitä en tietysti osaa sanoa, mitä mieheni tekee yksin liikkeellä ollessaan, mutta kun olemme kahdestaan missä hyvänsä, hän ei koskaan katsele muita naisia ollenkaan. Ei siis kertakaikkiaan näytä edes huomaavan heitä (tai no sanotaan, että jos huomaa, niin sitten niin nopeasti että minä en ollenkaan näe hänen edes ketään katselevan). Mitään tuijottelua ei todellakaan harrasta.

      En ole koskaan sanallakaan sanonut, että ei saisi muita naisia katsella. Päin vastoin, minä olen meistä se, joka joskus, erityisen kauniin naisen mennessä ohi, sanon miehelleni "Olipa todella upean näköinen ilmestys" johon mieheni "Ai jaa, en huomannut".

      Onko mieheni siis jotenkin outo? Ihan hetero hän kyllä on, tai sitten osaa feikata todella hyvin (olemme olleet naimisissa yli 10 vuotta ja seksielämämme on todella hyvää). Vai onko hän erityisen kohtelias ja huomaavainen, ja huolissaan minun tunteistani (vaikka en koskaan ole osoittanut että jotenkin loukkaantuisin).

      Onko muita naisia, joiden miehiä ei vaan tuollainen katselu näytä kiinnostavan?

      • olet!

        Miehesi osaa käyttäytyä niin ettei loukkaa sinua - koskapa rakastaa sinua. Näissä keskusteluissa on suurimmaksi osaksi ymmärretty väärin "katseleminen". Katseleminen on eri juttu kuin "kyttääminen" ja silmiin tuijottelu ja viereen hiihtäminen. Katsoa saa, mihin sitä silmänsä pistäisi, mutta me kohtalontoverit tiedämme mitä tarkoitetaan varsinaisella KATSOMISELLA

      • Anonyymi

        Jos teeskentelee tai on aidosti niin kiinnostunut sinusta, mutta voi olla myös opittua käytöstä, jos olisi oppinut miten vähän pidät siitä asiasta ja oppinut olemaan katsomatta muita naisia läsnäollessasi, mutta voisi esim. katsoa niitä vapaasti ilman kritiikkiä senkin edestä ollessaan yksin/kaveriporukassaan.

    • kaneva

      euihäön tässäösit muuta ku rasnteet auki jha bonaquapullo perse3esee

    • Käytän

      Aurinko-laseja.Kummari ei huomaa.Kiva kadsella siroja sääriä ja tiedysti pyllyä..Heh

      • helppoa.

        Minun avokkini (mies) ei tyydy katselemaan peppua tai rintoja: hän haluaa katseita ja vaikka kaupassa, messuilla, tapahtumissa vaikka lähtee seuraamaan "vessaan" tuli kiire, että pääsee katsekontaktiin ja hymyilemään silmiin tuolle ihanaiselle. Olenkohan liian lepsu, ja mikä neuvoksi

    • itsestäsi ????

      Huonon itsetunnon omaat !!

    • ONPA ITSETUNTO

      pahasti kateissa

    • Katso kukaan

      Miehiä alati vaihtanutta ja tupakan harmaannuttamaa luuviulu Karpelaa ei tee enään mieli edes katsoa. Edustajanakaan se ei näytä tekevän mitään. Sairaslomilla vaan piileksii ja silti palkkaa nauttii. Marlboroa huuleen.

    • Mies, kerro minulle yksi as...

      katsotko jokaista ns. hyvännäköistä naista pitkään, päästä varpaisiin ja mielellään ainakin takapuoleen...jääden oikein tuijottamaan?

      BBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBB

      katson, koska terve mies tekee niin,
      mutta tiedän myös että sellainen tapaus on hyvin suurella todennäköisyydellä RISKI-SIJOUTUS.

      TOISIA katsotaan, toisia rakastetaan,,,näin on.

      siksi 1964 valitsinkin vaimokseni ja 4 lapseni äidiksi kaltaiseni,
      "kaltaistaan kun rakastaa, ei tartte olla fiini".

      olen kymmeniä kertoja jo havainnut,
      että tein oikean valinnan,

      olisi ollut kauniisiinkin varaa, kun uusi Mersu oli alla ja iskä taloa rakensi, taloa jossa vieläkin asumme,
      nyt jo yli 20 vuotta kahdestaan.

      • vaan menenee

        ei voi mitään, johtuneeko miljoonien vuosien takaa sitä en pysty todistaa, mutta kivaa on jollei toinen suutu(kunhan se jää pelkkään katseluun).

    • ex-vaimo

      Kuullostaa tosiaan aivan mun ex-mieheltä... kestin sitä n.11v itsekunnioitus meni nollaan. Kaiken huippu oli kun tätini luona ollessa tämä ex jäi paistelemaan särkee( siis tuijottaan) viimeisillään raskaana olevan serkkuni kanssa ja minut tästä loukkaannuttua kohdeltiin kuin mielenvikaista. Narsistista henkistä väkivaltaa! Se ei lopu vaan henkistä tasapainoasi kyseenalaistetaan. Suojele itseäsi ja lähde kävelemään.

      • eroon siitä narsistisesta mulkusta. Kaikki naiset ei saa jätettyä sairasta kumppania noin helposti. Johtunee sairaalloisesta äiti-tytär-suhteesta..!?! Millainen äiti, sellainen tytär.

      • ex-vaimo
        J-P.Sartre kirjoitti:

        eroon siitä narsistisesta mulkusta. Kaikki naiset ei saa jätettyä sairasta kumppania noin helposti. Johtunee sairaalloisesta äiti-tytär-suhteesta..!?! Millainen äiti, sellainen tytär.

        Niinpä... miehestä pääsin mutten sukulaisistani jotka ovat yhä sitä mieltä että olen heikkohermoinen koska jätin niin hyvän miehen.

      • ex-vaimo kirjoitti:

        Niinpä... miehestä pääsin mutten sukulaisistani jotka ovat yhä sitä mieltä että olen heikkohermoinen koska jätin niin hyvän miehen.

        Jätit huonon miehen, joka onkin niin hyvä..?!? Kyllä mä sen tiedän, että naisten on vaikea tehdä päätöksiä. Mutta että... Millainen äiti, sellainen tytär. Ja sukulaisista pääsee eroon esim. muuttamalla tarpeeksi kauas ja hankkimalla salaisen numeron. Simple but true.

      • ex-vaimo
        J-P.Sartre kirjoitti:

        Jätit huonon miehen, joka onkin niin hyvä..?!? Kyllä mä sen tiedän, että naisten on vaikea tehdä päätöksiä. Mutta että... Millainen äiti, sellainen tytär. Ja sukulaisista pääsee eroon esim. muuttamalla tarpeeksi kauas ja hankkimalla salaisen numeron. Simple but true.

        Tämä mies oli siis sukulaisteni mielestä hyvä koska hän tarjosi ihan kauniin kulissin... Rakastinhan minä toki tätä miestä muuten en olisi niin kauaa jaksanut uskoa ja toivoa parempaa... No nyt olen sitten "vapaa" mutta yksinäinen. Kuten äitini sanoi niin kun lähtee sutta karkuun tuleekin karhu vastaan... Jospa sitä joskus tottuisi tähän yksinäisyyteen...

    • arkawa

      Meikkaatko ja laitat itsesi hyvännäköiseksi. Miksi? Siksi että miehet katsovat sinua.Eikö tunnu hyvältä jos miehet katsovat sinua. Jos ei hakeudu hoitoon.

    • Mies42

      Mies katsaa jokaista naista ikään ja ulkonäköön riippumatta. Mitä paremmannäköisestä naisesta on kyse sitä pidempään mies katsoo.

      Jos tämä tuntuu hankalalta niin on parempi olla lähtemättä suhteeseen miesten kanssa.

    • LapinMiesOn

      Mä leimaan sen naisen tuijotuksella itselleni ja käyn sitten myöhemmin ajamassa.

    • itse naissuhteensa

      tuollainen käytös on todella loukkaavaa.Melkeinpä olisin valmis jättämään tuollaisen suhteen. Ei se varmaankaan kummemmaksi muutu ajanmittaan,tuo käytös osoittaa jo sen kun seurustelu vaiheessa täytyy kyttäillä toisia naisia saatikka sitten kun ollaan esim. naimisissa ja nainen on sidottu kotiin ja lapsiin.Ei ihme jos miehillä on masennusta ja kuolevat nuorempina kun naiset, sitä saa mitä tilaa.Tämä voi olla myös yksi syy miksi ei naiset halua naimisiin , kun huomaavat ajoissa tuollaista käytöstä.Kehumalla sinua hän saattaa varmistaa, että pysyt siinä.

      • alkuper.

        Näin valitettavasti joidenkin miesten kohdalla on. Nyt jo mietin ja punnitsen, miten pitkään jaksan ihmetellä vierestä hänen katseillaan riisuessa vieraita naisia. Viimeksi eilen tunsin oloni vähintään epämukavaksi noissa tilanteissa.

        Puheeksi asian otan ja katson reaktionsa - sitten laitan harkintaan suhteen lopettamisen hänen kanssaan. Vasta alkuvaiheessa olemme, mutta jos tuo on todella hänelle "pakollista" käytöstä, saa tsiikailla joidenkin muiden viereltä kuin minun.

        Suhteessa pitäisi molemmilla olla hyvä olla. Nyt niin ei ole... Tuo minun kehumiseni voi todella olla sitä yritystä pitää minut "tyytyväisenä" ja itsellään? Hänellä on suhteita takanaan eikä ole ollut yksin juuri ollenkaan näiden välillä. Toisaalta uskon, että hän rakastaa mua, mutta ehkä ei tajua tuon käytöksensä loukkaavan syvältä.
        Siksi ainoa keino on ottaa asia puheeksi...

    • --------------

      Naiset eivät tee mitään useammalla miehellä, koska he voivat olla raskaana vain yhdelle miehelle kerrallaan. Miehet taas voivat laittaa paksuksi vaikka kuinka monta naista (lähes) samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Jos on esim. pornossa ja muutenkin paljon ihaillut naiskauneutta ja ehkä yrittääkin toisaalta olla katsomatta, mutta on tehnyt sitä niin kauan, että siitä tullut lähes automaattinen asia jolle voi olla vaikea tehdä jotain, vaikka haluaisikin ja vaikka itsekin kokisi sen kiusalliseksi.

      • Anonyymi

        Tuskin tarkoittaa sillä mitään pahaa, mutta jos olisi kyse hallitsemattomasta käytöksestä ja jos häiritsee sinua paljon enemmän kuin mies edes tajuaakaan, niin teidän pitäisi keskustella asiasta ja sinunkin yrittää nähdä asioita myös hänen kantiltaan, niinkuin hänen myös sinun näkövinkkelistä ja päättää onko se sittenkin niin iso asia vai ei ja jos on niin voisiko sille tehdä mitään vai ei.

      • Anonyymi

        Huomasin jälkikäteen, että aika vanha aihe, mutta silti näkisin, että voi olla hyvinkin ajankohtainen esim. toisten miesten osalta myös. Jos samalla tai muilla naisilla on vastaavia kokemuksia, koska kyse voi olla kohtalaisen yleisestäkin asiasta miehisen maalaisjärkeni mukaan.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe