GALLUP - "Pelasta maailma"

Valitse seuraavista:

a) Jos muutan omia elämäntapojani, ilmastonmuutos pysähtyy ja luonnontasapaino palautuu.

b) En voi vaikuttaa asiaan, vaan mittavat ongelmat ovat väistämättömiä.

c) Kaikki näyttää hyvältä, eikä konkreettisia ongelmia ilmaston suhteen ole luvassa.
23771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

on ainoa, joka on todistettu asiantuntijavoimin maailmalla ja sen asian näkee tavallinen tallaajakin otsaluullaan.
Toivoisin lisäksi, että typerät skeptikot lopettaisivat tämän palstan käyttämisen heidän empiirisiin fiktioteorioihinsa.
Vain tieteeseen perustuva fakta kelpaa.
Painukaa skelptikot suolle metaanipatjalle....haha

Äänestä

Vastaan b) vaikka yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää varmaankin olisi vastata a).

Sovitaanko näin että te kaikki muut kuitenkin muutatte elämäntapojanne?

Häh häh, ette te kuitenkaan tee parannusta ja vaikka tekisittekin niin ehkä olisi jo myöhäistä. Liipaisinta on ehkä jo painettu ja muutokset ovat jo lähtemässä lumivyörynomaisesti liikkeelle itseään kasvattaen.

No eipä se mitään jos tapahtuu se mille mitään ei voi. Onneksi ei ole tullut hankittua asuntoa merenrannasta...

Äänestä

Paitisi että pelkään että alkaa ilmasto kylmentyä. Se olisi globaalisti aika ikävää köyhille.

Äänestä
  • -Tekee gallupin netissä

    Äänestä

Kysymyksen asettelu voisi olla järkevämpi niin että ei ajatella ihmistä yksilönä, vaan isompana joukkona.

Tietenkään yhdellä (1) ihmisellä tai muullakaan eläimellä ei ole ikinä mitään merkitystä planeetan toimintaan.
Se on vähän sama, jos kysytään onko sillä väliä, että yksi ihminen huuhtelee kusensa juomavesiverkkoon? Ei tietenkään ole, mutta jos koko kaupungissa yksi talollinen ihmisiä tekee samaa, niin makuhaittoja alkaa jo esiintyä. :)

Vastaan siis A, koska ymmärrän kysymyksen seuraavasti: "Jos muutamme omia elämäntapojamme, ilmastonmuutos pysähtyy ja luonnontasapaino palautuu."

Tällainen suotuisa kehitys tietysti ottaa aikansa. Nyt näyttää siltä, että pohjoinen napajää ja siitä riippuvainen eliöstö (jääkarhut, mursut, sarvivalaat, monet pienemmät merieliöt ja kalalajit, kalastajien toimeentulo,..) on jo menetetty. Jäiden ja jäätiköiden sulamisen seurauksena myös merenranta-asukkaiden asunnot suomalaiset ydinvoimalat, rantakaupunkien keskustat, kokevat kauniisti sanoen "vaikeuksia".

B-vastaus on käsien nostaminen ylös, eli osoitus toivottomuudesta ja kyvyttömyydestä toimintaan.

C-vastaus on denialistin vastaus. Sillä ei ole tekemistä todellisuuden kanssa.

YLE: "Ilmastonmuutos uhkaa sarvivalaita jopa jääkarhuja enemmän"
http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id89099.html

Äänestä

No C tietenkin, muuhan on pelkkää pelleilyä.

Äänestä

Mitään ei ole enää tehtävissä kuin ristiä kädet ja toivoa elävänsä muutaman vuoden yltäkylläisyydessä ja sitten edes joten kuten. Lohduttaahan onneksi ilo nähdä vihreiden ja muiden humanistihörhöjen suru ja kummastus.

Se on menoa nyt.

Äänestä

ab.

A) Koska tiedän että ainakin voidaan lieventää jo aluille pantua katastrofia. Henkilökohtaisesti elän melko ekologisesti ja mielestäni jos yksikin ihminen ottaa minusta mallia ja alkaa tekemään asioita joilla on hillitsevä vaikutus ilmastonmuutokseen, niin mielestäni olen kantanut korteni kekoon.

B) On hyvin todennäköinen vaihtoehto, mutta toivottavasti niin ei tule käymään.

Äänestä

"Muutat elämäntapojasi ja ilmastonmuutos pysähtyy. Luonnontasapaino palautuu."

Millä hetkellä Doctor G arvelee vallinneen juuri sen oikean luonnon tasapainon johon ilmastonmuutos pitäisi pysäyttää?
Kun katsotaan maapallon historiaa, suurimman osan ajasta Suomen päällä on ollut kilometri jäätä. Todennäköisyyden perusteella se olisi luonnon tasapaino, nämä lyhyet lämpimämmät välikaudet ovat vain mainoskatkoja ilmastonmuutoksessa.
Entä viime ajat? Miten olisi keskiajan lämmin jakso. Silloin kelpasi oleilla. Jääkarhutkaan eivät kuolleet sukupuuttoon.
Tai ehkä Doctor G kaipaa 1970-luvun alun viileitä kelejä, ehkä 1920-luvun helteitä. Pienellä jääkaudellakin ennen vuotta 1800 olisi voinut nauttia yhdestä luonnon tasapainotilasta katovuosien myötä.

Lopetetaan haihattelu että ilmastonmuutoksen voisi pysäyttää. Se menee suuntaan tai toiseen kuten jo miljoonia vuosia.
Ihmisellä on nykyisin vaihteluun ehkä pieni osansa. Siksi kannattaa turhaa energiankäyttöä leikata ja etenkin vähentää hiukkaspäästöjä.

Äänestä
  • "Kun katsotaan maapallon historiaa, suurimman osan ajasta Suomen päällä on ollut kilometri jäätä."

    Ei nyt sentään! Suomi on sijainnut mm. maapallon päiväntasaajan lähistöllä huomattavan pitkään. Jääkaudet ovat kuitenkin vähemmistönä pitkässä juoksussa.

    Äänestä

  • Doctor G tarkoittaa luonnontasapainolla sellaisia olosuhteita maapallolla, joissa eläin- ja kasvilajistot menestyvät, ts. eivät katoa kokonaan tai kuole sukupuuttoon.

    Äänestä

  • Doctor G kirjoitti:

    Doctor G tarkoittaa luonnontasapainolla sellaisia olosuhteita maapallolla, joissa eläin- ja kasvilajistot menestyvät, ts. eivät katoa kokonaan tai kuole sukupuuttoon.

    "Doctor G tarkoittaa luonnontasapainolla sellaisia olosuhteita maapallolla, joissa eläin- ja kasvilajistot menestyvät, ts. eivät katoa kokonaan tai kuole sukupuuttoon."
    Siinä tapauksessa varmasti kaikki ilmasto-olosuhteet sopivat tähän määritelmään, tässä niitä lisää (nykyaika vasemmalla). Luonto on muutosta ainakin jos ilmastoa katsotaan.

    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f8/Ice_Age_Temperature.png

    Lajeja kuolee aina sukupuuttoon eli katoaa kokonaan. Muunlaista tilaa ei luonnossa ole koskaan ollut eikä varmasti tule olemaan.

    "IPCC = propagandaa" puolestaan on kyllä oikeassa siinä että mannerlaatatkin ovat liikkuneet mutta se on jo hiukan liioitellun pitkä perspektiivi tähän aiheeseen. Miljardin vuoden aikajänteellä on useita peräkkäisten jäätiköitymisten vaiheita. Viimeisimmän sellaisen loppuvaiheessa eli kahden miljoonan vuoden aikana oli yli 60 jääkautta.
    Tässä animaatio parhaillaan jatkuvasta jäätikköjen vetäytymisestä, esimerkkinä Amerikan manner:

    http://www.museum.state.il.us/exhibits/ice_ages/

    Äänestä

  • luonnontasapainonpuntari kirjoitti:

    Tätä menoa planeetan koko eläimistö katoaa muutamassa vuosikymmenessä. Evoluutio-opin mukaan ne palaavat aikaisintaan muutamaasa miljardissa vuodessa. Tätä taustaa vasten ainakin voidaan todeta, että luonto ei ole parhaillaan balanssissa.

    Doctor G voisi tarkentaa mitä on "tämä meno" ja miksi sen takia koko eläimistö "katoaa"?
    Viittaako hän "tällä menolla" parhaillaan tapahtuvaan globaaliin keskilämpötilan laskuun ja sen seurauksena mahdollisesti tulevaan jääkauteen?
    Sellaista ei kannata vielä pelätä mainitulla muutaman vuosikymmenen tähtäimellä.
    Jossain vaiheessa seuraava jääkausi tietenkin on edessä, mutta nykysukupolvi tuskin on sitä murehtimassa. Ja ei silloinkaan koko eläimistö katoa. Sitä paitsi se kyllä tästä vielä välillä lämpeneekin.
    Nytkin on mukava keli. Doctor G voi hetkeksi lopettaa murehtimisen ja keskittyä vapun juhlintaan.

    Dogtor G nauttii vapusta täysin siemauksin ja toteaa, ettei ole viitannut lainkaan lämpötilavaihteluihin kannanotoissaan. Doctor G:n mielestä ei pitäisi puhua lainkaan ilmastonmuutoksesta, vaan pikemminkin elinympäritön saastumisesta. Ympäristö on siis saastumassa elinkelvottomaksi. Maaperä, ilmakehä, vesivarat.

    Äänestä

  • Dogtor G kirjoitti:

    Hauskaa että vappu sujui mukavasti Tohtori G:ltä.

    Elinympäristön saastuminen on aihe, josta luonnontasapainonpuntari ei valitettavasti kovin paljoa tiedä (hiilidioksidihan ei ole saastetta).
    Tässä siis pitää turvautua ihan omiin havaintoihin. 70-luvulla saasteet olivat Suomessa oikea ongelma. Sittemmin asiaan on puututtu ja jos jonkinlaisia puhdistuslaitoksia rakennettu niin putkien kuin piippujen juureen.
    Tässä suhteessa uskallan todeta, että Suomessa ympäristö ei missään nimessä ole saastumassa elinkelvottomaksi. Pikemminkin paranemassa. Ainakin jos unohdetaan meren rehevöityminen maatalouden päästöjen takia.
    Viime vuosikymmenten ympäristön parantuminen taitaa päteä myös varsin suureen osaan Eurooppaa. Muussa maailmassa sitten tahti onkin eri ja ympäristön voi monessa paikassa todeta likaantuvan.
    Erityisesti kovaan kasvuun päässeet maat eivät kovin paljoa vielä ympäristönsuojeluun panosta.
    Siitä huolimatta en usko mihinkään elinkelvottomuuteen muuallakaan maailmassa vielä pitkään aikaan. Ihminen on sopeutuvainen otus.
    Mutta puhtaampaan maailmaan pyrkiminen on kaiken kaikkiaan kannatettava ajatus.

    Äänestä

koko ilmastonmuutosvouhotus on pelkkää valetta. Ilmasto on aina muuttunut, välillä kylmenee välilllä lämpenee. Parasta alkaa totutella siihen. :)

Äänestä
  • Meni nimimerkit sekaisin, tarkoitin "melkein jäätynyt mies".

    Äänestä

C  

Äänestä

vaihtoehtoja. En valitse mitään noista.

Äänestä

"vai mikähän se oli?"

Äänestä

Valitse seuraavista:

a) Jos muutan omia elämäntapojani, ilmastonmuutos pysähtyy ja luonnontasapaino palautuu.

b) En voi vaikuttaa asiaan, vaan mittavat ongelmat ovat väistämättömiä.

c) Kaikki näyttää hyvältä, eikä konkreettisia ongelmia ilmaston suhteen ole luvassa.

*************************************

Itse valitsen vaihtoehdon d), jota ei tuossa edes ole, mutta se ampuu tuon c:nkin yli toiseen laitaan. Maailmassa on liian vähän negatiivista energiaa, jos ihmiset joutuisivat kerrankin kunnolla kohdata TODELLISEN ONGELMAN, kaikki olisi tulvan alla opittaisiin myös selviämään kyseisestä ongelmasta.

Jos koitamme ehkäistä ongelmaa, emme välttämättä koskaan saa sitä ratkaistuksi. Miksemme kohtaa ongelmaa, korjaa ongelma ja sitten vasta ehkäistä tietäen kuitenkin millä se on korjattavissa MIKÄLI vahinko pääsee tapahtumaan.

Äänestä
  • Todellinen ongelma tulee kyllä, kuten tiedemiehet ennakoivat nyt. Ei huolta. :/

    "Jos koitamme ehkäistä ongelmaa, emme välttämättä koskaan saa sitä ratkaistuksi."

    Juu, hyvä periaate pieniin ongelmiin, mutta ilmastonmuutos ja sen mukanaan tuomat ongelmat ovat oikeasti ISOja.

    Verrataan:

    Ongelma 1: Sukeltajalta katkeaa pitkän vedenalaisen luolan perällä räpylän hihna, eikä räpylä pysy jalassa. Tuottaa vaikeuksia päästä pois luolasta, mutta tilanne päättyy onnellisesti, koska happea on pullossa riittävästi.

    Ongelma 2: Sukeltajalta alkaa loppumaan happi samaisen luolan perällä, koska hän ei osannut estää ennalta tällaisen tilanteen syntymistä tarkistamalla pullon kaasumäärää ennen sukellusta. Kuolema kuittaa tyhmyyden.

    Ilmastonmuutos on tyypin 2 ongelma, koska se liittyy planeetan ekosysteemien kykyyn tuottaa välttämättömiä elintarvikkeita (ruokaa, elinympäristöä, suojaa..) kaikille planeetan eliöille, myös ihmisille. Ihmisillä ei ole mahdollisuutta selviytyä, jos ongelma riistäytyy todella valloilleen. Siksi ongelma pitää ehkäistä ennalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Doctor G kirjoitti:

Valitse seuraavista:

a) Jos muutan omia elämäntapojani, ilmastonmuutos pysähtyy ja luonnontasapaino palautuu.

b) En voi vaikuttaa asiaan, vaan mittavat ongelmat ovat väistämättömiä.

c) Kaikki näyttää hyvältä, eikä konkreettisia ongelmia ilmaston suhteen ole luvassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu