Valtion tuettava golfkenttien rakentamista

rautaseiska

Minkä ihmeen takia jäähalleihin ja hyppyrimäkiin syydetään veronmaksajien euroja? Kaikki golfkentät Suomessa on rakennettu yksityisellä rahoituksella, osa kunnan vuokraamalle maalle.
Kunnallisia kenttiä tyyliin pay and play tarvittaisin. Samoin jokamieskenttiä tarvittaisin lisää.
Maata Suomessa taatusti riittää, vaikka kenttien määrä viiskertaistettaisiin ei se näkyisi missään.

Etenkin hiukan varttuneemmalle väelle golf on virkistävä ja sopiva liikuntamuoto.
Panostukset kunnallisiin kenttiin tulisivat vähentyneinä terveydenhoitokuluina nopeasti takaisin. Golfia leimaa edelleen aiheettomasti elitistisyys (toki eliittikenttiä on). Unohdetaan myös kenttien merkittävä työllistävä vaikutus, samoin vieraspelaajat tuovat euroja paikkakunnan yrittäjille käyttäessään erilaisia palveluja.
Harmi että Suvi Linden aikoinaan töpeksi ja tahtomattaan vaikeutti golfin mahdollisuuksia saada valtion varoja siinä kuin muut liikuntamuodot.
Lindenin jutussa lisäksi tarkoituksellisesti "unohdettiin", että ehdotettu valtionapu oli vain osa kokonaiskustannuksista.

6

459

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sändi

      Siitä olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä että golf on mitä hienoin ajanviete- ja liikunta- muoto. Kannatan yhteiskunnan satsausta. Tässä maassa laitetaan rahaa hölmömpiinkin hankkeisiin.
      Rohkenen kuitenkin olla erimieltä siitä, että golgin saama leima "elitistisyydestä" olisi aiheeton.Itse olen(työläispoika) pelannut vuoden verran ja tavannut uskomattoman määrän itseänsä täynnä olevia paskantärkeitä herroja ja erityisesti rouvia,Sitä ollaan niin hienoa että puistattaa.Ja kun lukee Lasse Tilladerin juttuja Fore-lehdestä, niin kyllä se sillekin sopii,että parempaa väkeä ne on golffarit.
      Entäpä Nelosen Draivi-ohjelma, ei ne paljoa pyri em. leimasta eroon.

    • Isoantti

      No joo...
      Kyllähän sä tavallas oot oikeessa, mutta monet golffaajat tuntuvat olevan sitä mieltä ettei heidän hiekkalaatikkoonsa saa tulla leikkimään..
      Jos kyseessä olisi yhteiskunnan tukema kenttä, niin siellä sitten pitäisi olla myös kaikilla green gaardin omaavilla pelioikeus, ilman mitään erikoisia seurasidonnaisuuksia tai jne.
      Jäähalleissa yleensä on yleisövuorot ja siellä muutoinkin liikkuu massoja... Hyppyrimäkiin saa mennä kuka tahansa jne.
      Oikeesti mä kyllä kannattaisin jus tälläsia avoimmia kunnallisia kenttiä..joissa pelkkä ajokortti ja pieni käyttömaksu riittäis..

      Isoantti

      • rautaseiska

        Juuri niin, maksat green feen ja pääset pelamaan.
        Suomessa periaatteessa pääset kaikille kentille maksamalla pelimaksun.
        Käytännössä ulkopuolisten pelaamista rajoitetaan antamalla jäsenille pitempi aika varata pelivuoro. Samoin monet kentät eivät päästä iltaisin ja viikonloppuisin ulkopuolisia kuin jäsenen vieraana.
        Pay and play -kenttiä tarvittaisiin myös siksi, että eivät kaikki halua ostaa kalliita osakkeita tai pelioikeuksia. Monilla ei ole varaakaan.
        Golfin kallein osa on - ei välineet - vaan osakkeiden hankinta ja niihin liittyvät pakolliset maksut.
        Yhdistyspohjaisilla kentillä on jonkin verran edullisemmat liittymismaksut, mutta jos on viiden jonoja ei se paljoa innosta.


    • Oikea urheilija

      Niin, olikohan Suvin oma kenttä ees ainoa.
      Suvi Linden oli ministeri ja "kärähti" kun myönsi yhteiskunnan tukea omalle (Oy pohjaisellekko)golf-kentälleen. Onkohan nyt niin että olisi muitakin yhteiskunnan tukea saaneita Oy pohjaisia kenttiä, joihin eis kuiteskaan yhteiskunnan jäsenillä ole pelioikeutta, jos eivät ole osakkaita. Tässä olis ihan oikeesti oikeusasiamiehellä tutkimisen paikka. En sano, etteikö Oy pohjaisille kentille voitaisi valtion tukea antaa, mutta niille pitää silloin olla pääsy kaikilla halukkailla, olkoonkin että osakkailla olisi pienempi pelimaksu tai ei maksua ollenkaan. Mullakin on green card, mutta mua ei edes huolita kotipaikkakuntani golf-clubin jäseneksi, kun en oo kentäsn osakas. Sääntöjä voitais kiertää, sen tiedän, mutta en ala koska se ei poistais epäkohtaa.

    • Ephe

      >Etenkin hiukan varttuneemmalle väelle golf on >virkistävä ja sopiva liikuntamuoto.

      Ikävä huomauttaa, mutta golf on mahdollinen skolioositekijä (bagin kanto, aina saman käden swingi), ja todella rankka polville.

      >Golfia leimaa edelleen aiheettomasti >elitistisyys (toki eliittikenttiä on).

      En laittaisi tähän sanaa 'aiheeton'. Nykyisillä osakehinnoilla ja green fee'illä golf on todella kallista.

      >Unohdetaan myös kenttien merkittävä työllistävä >vaikutus, samoin vieraspelaajat tuovat euroja >paikkakunnan yrittäjille käyttäessään erilaisia >palveluja.

      Käsi sydämellä golffarit - moniko vieraskenttäilee hotelliyöpyen? Useimmiten taidetaan kyllä ajella ihan päivämatkan päässä oleville kentille että päästään yöksi kotio. Kenttiä kun alkaa Suomenmaassa olla aika tiheään.

      Ja kysymykseen miksi valtion pitäisi tukea golfia. Ei pitäisi. Eihän monia muitakaan tavallisten palloilulajien ulkopuolelle jääviä huveja verorahoin tueta. Laitetaan ne rahat mieluumin kituvaan terveydenhoitoon. Jos kolopalloilet, maksat. Jos golfille halutaan laajempi harrastajapohja (eli siis elitismi pois) on muutettava koko perusasetelmaa: jäsenyydet pois, enemmän pay-and-play kenttiä.

      • rautaseiska

        >Ikävä huomauttaa, mutta golf on mahdollinen skolioositekijä (bagin kanto, aina saman käden swingi), ja todella rankka polville.

        Varmaan riippuu yksilöstä, omalla kohdallani (yli 5kymppisenä aloittanut) joka kesä häviää vatsan seutuvilta 4-5 kiloa, jonka luulisin olevan eduksi polvilleni.

        >En laittaisi tähän sanaa 'aiheeton'. Nykyisillä osakehinnoilla ja green fee'illä golf on todella kallista.

        Osakkeita ei ole pakko ostaa, osakkeen hinnalla pystyt hankkimaan pelioikeuden useana vuonna tai pelaamamaan green fee-maksuilla vuosikausia. Kysynnän noustessa green feen hinnat ovat kyllä kivunneet ylöspäin ja euroon siirrytteässä hintoja pyöristetiin rapsakasti ylöspäin.
        Jos ajattelee green feen hintaa/tunti, liikutaan suunnilleen samoissa hinnoissa kuin sulkapallon tai tennisken peluussa.

        >Käsi sydämellä golffarit - moniko vieraskenttäilee hotelliyöpyen? Useimmiten taidetaan kyllä ajella ihan päivämatkan päässä oleville kentille että päästään yöksi kotio. Kenttiä kun alkaa Suomenmaassa olla aika tiheään.

        Likipitäen kaikilla golfpaikkakunnilla on hotelleilla edullisia yöpymispaketteja, joihin sisältyy green fee. Tuskinpa niitä ilman kysyntää ja käyttöä olisi. Selvää on, että yöpymiset ajoittuvat pääasiassa lomasesonkiin.

        >Ja kysymykseen miksi valtion pitäisi tukea golfia. Ei pitäisi. Eihän monia muitakaan tavallisten palloilulajien ulkopuolelle jääviä huveja verorahoin tueta. Laitetaan ne rahat mieluumin kituvaan terveydenhoitoon. Jos kolopalloilet, maksat. Jos golfille halutaan laajempi harrastajapohja (eli siis elitismi pois) on muutettava koko perusasetelmaa: jäsenyydet pois, enemmän pay-and-play kenttiä.

        Mielestäni sopii ihmetellä miksi verovaroin rakennetaan jäähalleja joka kuntaan, puhumattakaan esim. hyppyrimäistä? Mielestäni huippu- ja ammattilaisurheiluun suunnattu tuki voitaisiin tosiaan siirtää terveydenhoitoon.

        Golfin harrastajapohja on nykyisin ns. tuulipukupohjainen ja rekisteröityneitä harrastajia yli 99.000 tuhatta. Ilmeisesti isomman luvun voi esittää vain jalkapallo.

        Eliittikenttiä on, mutta suurin osa pelaajista on tavallista keskiluokkaa. Pay and play -kenttien puute on huutava, mutta virheelliset kuvitelmat golfin kauttaaltaan elitistisestä luonteesta estävät päättäjiä suhtautumasta golfiin objektiivisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7987
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2270
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2186
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1759
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1250
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1236
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1153
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      843
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      798
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      747
    Aihe