Pakastimeen saapui n. 1,2 kg hevosen sisäpaistia.
En ole koskaan aiemmin valmistanut hevosen lihasta mitään, joten tähän kaipaan apua!
Ajatuksenani on leikata liha pihveiksi (kuten nauta) ja valmistaa ne paistamalla. Onko järkevää? Jos paistan, niin paistetaanko kuten nauta, eli melko kuumalla pannulla (voi/öljyseos) lähes kypsäksi, vai kuten sika miedommalla lämmöllä täysin kypsäksi?
Entäpä maustaminen? Olen joskus syönyt hevosta makkaran muodossa ja kylmäsavuna. Molemmissa oli hyvä, mutta melko voimakas maku (lienee ominaisuus). Olisiko järkevää käyttää vain suolaa?
Koska jälleen on kyseessä ensimmäinen kerta, haluaisin ohjeita, joilla "varmasti" onnistuu, eikä liian monimutkaisia/hienoja. Mielellään myös sellaisia ohjeita, joita olette itse kokeilleet ja hyväksi havainneet.
Kiitos jo etukäteen!
Hevosen sisäpaisti
21
11218
Vastaukset
- turhuudenjumala
tehdä siitä vaikka pihvejä. hevosen lihan syyt ovat vähän "suuremmat" kuin naudan. leikkaa 2-3 cm paksuisia pihvejä ja marinoi niitä punaviinin ja ananasmehun seoksessa vaikka seuraavaan päivään, mutta ainakin pari tuntia. nuiji hiukan ja paista normaalisti naudan tapaan. mausteina suola ja pippuri.
- suurta...
herkkua, nam nam! Sitä ei vaan saa nykyään mistään, ainakaan täältä Turusta. Kypsyy nopeammin kuin naudanliha, joten vaikea saada medium-pihviä kun aina tahtoo paistaa liikaa. Itse en marinoinut koskaan, vain suolaa ja pippuria ja puristettua valkosipulia tai valkosipulivoita valmiin pihvin päälle. Ehdottomasti parempaa kuin naudanliha, sanoisin jopa, että pihvien aatelia.
- minnäö
Kannattaa varmaan kysellä teurastamoilta ja kaupoista voiko tilata, iso kimpale pakastimeen ja sieltä vaan herkuttelemaan
- Johnny B. Rock
Kaveri puhui kaakin paistista?
- mutta ...
Johnny B. Rock kirjoitti:
Kaveri puhui kaakin paistista?
kerroin kokemukseni fileestä koska en muuta heppalihaa ole syönyt. Tuskin tuosta paistista yhtä hyviä pihvejä tulee kuin ulkofileestä. Itse tekisin siitä jotain pataruokaa tai sitten paistaisin kokonaisena.
- Rakuuna eli Ruunankusettaja
Mä järkkään pollea Tampereelta, mutta täältä taas ei saa kunnollista savusilakkaa, se pitää perkele pakastaa ja lyödä tiskiin sulamaan, no sitä ei syö millään konstilla.
Turkulaisvitsit tuntien en voi olla Turkulaisille mieliksi, mutta silti silakka aina Muikun savenmaun voittaa.
Alkoi askarruttamaan, että mitähän kautta hevosenliha markkinoille tulee - teurastamoilta tietysti, mutta mitä kautta? Hevosiahan ei kasvateta teuraaksi ja luulisi, että näin ollen enin osa hevosenlihasta on varsin vanhojen tai ainakin varttuneitten hevosten lihaa - sairaitten ja sen vuoksi lopetettujen eläinten lihaahan ei kai saa laittaa myyntiin.
Enkä oikein usko, että myyntiin ja jalostukseen tuleva liha olisi kaikin osin jalkansa loukanneiden ja sen vuoksi lopetettujen hevosten lihaakaan - näiden lännenfilmin sankareitten herooisten tekojen kohteita: "Bob, tiedän, että se teki kipeää meille molemmille, mutta " what a man's got to do, a man's got to do. Bang - look, right between the eyes. He didn't suffer a bit!".
Tiedän yhden paikan Euroopassa, missä hevosenpihvi on eräänlainen paikallinen erikoisuus ja se on Antwerpenin seutu Belgiassa. Sieltä saattaa löytää hepanpihviä jopa ravintolan listalta ja siellä sitä olen maistanutkin: kevyesti grillattuna maustevoilla, suolalla ja pippurilla. Lisäkkeenä endiivigratiinia.
Miltä maistui? Vähän hapahkolta ja voimakkaalta, hyvältä ja pikkaisen kuivalta - en olisi sekoittanut sitä nautaan vaan hakenut jotain muuta eläintä, jos en olisi tiennyt, mitä suuhuni pistelin. Hevoselle ominainen maku.
Englantilainen kolleega oli kauhuissaan ja piti minua ihmissyöjänä - kun kerroin syöneeni joskus myös koiraa, sanoi, että "nyt olet sitten pistänyt poskeesi kaksi ihmisen parasta kaveria, jösses endeed!".- vanha kokki
Hieman. Tosin tämän päivän heposen lihasta en tiedä, mutta 70 - 80 luvulla hevosta tuotiin neukuista paljonkin. Tuota orlovilaista sai melko edulliseen hintaan ja sisäfilee oli tosi mureaa, mutta voimakkaan makuista. Joskus kun sattui hieman sitkeämpi pala asiakkaan lautaselle, he vitsailivatkin, että koni on tapettu auran aisojen väliin ja veto on jäänyt päälle.
Grillipihvinä kuitenkin yleensä hyvää tavaraa, etenkin valkosipulivoin kera. Siinä neukkulihassa oli joskus sellainen hienmaku, kotimaisessa hevosessa ei sellaista makua tavattu. Olisivatko olleet lämminverisiä ne neukkuhummat.
Tosiaan mielenkiintoista, onko myynnissä nykyään enemmänkin koninlihaa ja mistä se tulee. Mervurstiinhan sitä kyllä käytetään teollisuudessa, mutta saavatko ravintolat/yksityiset ostaa ja mistä.
Hevosen paistia en ole käyttänyt milloinkaan, joten en tiedä siitä mitään. - töissä..
vanha kokki kirjoitti:
Hieman. Tosin tämän päivän heposen lihasta en tiedä, mutta 70 - 80 luvulla hevosta tuotiin neukuista paljonkin. Tuota orlovilaista sai melko edulliseen hintaan ja sisäfilee oli tosi mureaa, mutta voimakkaan makuista. Joskus kun sattui hieman sitkeämpi pala asiakkaan lautaselle, he vitsailivatkin, että koni on tapettu auran aisojen väliin ja veto on jäänyt päälle.
Grillipihvinä kuitenkin yleensä hyvää tavaraa, etenkin valkosipulivoin kera. Siinä neukkulihassa oli joskus sellainen hienmaku, kotimaisessa hevosessa ei sellaista makua tavattu. Olisivatko olleet lämminverisiä ne neukkuhummat.
Tosiaan mielenkiintoista, onko myynnissä nykyään enemmänkin koninlihaa ja mistä se tulee. Mervurstiinhan sitä kyllä käytetään teollisuudessa, mutta saavatko ravintolat/yksityiset ostaa ja mistä.
Hevosen paistia en ole käyttänyt milloinkaan, joten en tiedä siitä mitään.pakastevarastolla ja sinne tuli hevosen ruhonpuolikkaita Itä-Euroopan maista, ainakin Puolasta muistan yhden kuorman olleen. Menivät Hvitfeltin paistinmakkaraan.
- paljononnähty
No, ainakin kun ravihevosia kasvatetaan, niin ainahan osa paljastuu fysiikaltaan heikoiksi. Pam. Niveliä menee, luita katkeilee. Pam. Ei kulje tarpeeksi lujaa. Pam. Ei siinä paljon säälitä.
Ainoa vaan tietysti se, etteivät Suomessa teurastamot hevosia edes enää halua. Jo vuosikausia tilanne on ollut täysin säädytön, kun hepparaukat on kärrätty tuntien tai jopa yli vuorokauden aikana jonnekin kauas tapettaviksi, kun ei lähemmät teurastamot ota.
Eli lieneeköhän nykyään syötävä liha ulkomaista, kun kotimaiset hummat jätetään mätänemään? (Tai poltetaan tai jotain.) Olen vege, joten en tiedä ainakaan omasta kokemuksesta. - Rakuuna eli ruunankusettaja
Meillä täällä Tammerfossissa pollea saa kauppahallista, Wigrenin erittäin asiansa osaava lihamyyjä vihjasi että, made in poland, siellä on teuraaksikasvatusta. Aivan loistavaa tavaraa, ei vetäydy pannulla kotimaisen sianlihan tapaan.
Väittäisin paremmaksi ja hienosyisemmäksi kuin sukupuolenvaihtaja, siis nauta. Lehmä tapetaan, härkää myydään. Myös hevosmakkaraa saa kauppahallista ja se on myös aivan loistavaa ja maukasta.
Hintakaan ei päätä huimaa. Myös ravintola Salud myy hevosfilettä pippurikastikkeella. Hinta laatusuhde on ok. Maku enemmän kuin ok.
Hienossa ravintolassa kun tilaat viimeisen päälle hevosta, on syytä muistaa tärkeä asia.
Kun olet mehevän pihvinpalan nielaissut, niin älä leikilläsikään sanoo PTRUU, polle voi pakittaa, ja tulee tuttu Yrjö niminen kaveri syliin. Henkilökohtaisesti pidän kaikista liharuoista, Hirvestä saa poronlihan makuista pitämällä sitä yön yli kusiämpärissä, toisaalta kattoliha on helkkarin hyvää, kun tietää miten sitä kuuluu syödä, Ilmajoella tehty kastike kruunaa kaiken.
- Quasimod0
Helppo ja hyvä neuvo on semmonen että tunget sen hevosenlihan uuniin ja teet siitä paistilihaa!
- kippari48
Vaikka itse olenkin enimmältään kalaruokien kokeilija ( lue: expertti) niin huomena syödään pollea. 2,5 kg ulkofile grillataan kokonaisena uunintapaisessa ulkogrillissä. Tämä siksi ettää (uusio)vävyni on Sardinialainen. mausteena suola, pippuri, valkosipuli, ja oletaisin että meirami.
Seuraavanakin päivänä syömme hevosta, kun sitä kerran tuli ostettua. Nyt on minun vuoroni kokata. Siis sisäfileestä n. 3 cm pätkiä, kevyesti painellen niitä litistän pihvin muotoiseksi. Rautapannu kuumaksi ja voita/ rypsiöljyä reilusti pannulle.Pikainen kuumennus jotta mehut nousee pintaan. Kääntö, ja valmiille puolelle pippurisekoitusta ja suolaa. Hetken päästä nopea kääntö ja toiselle puolelle samat mausteet. Pihvit pois pannulta ja jos on niin uudet tilalle. Jollei niin pannu pois levyltä ja kansi päälle. 5-10 minuutin lepo, ja ei kun pöytään. Tarjoillaan hyvän pottumuusin, miedon valkosipuli/persiljavoin kanssa.- mutta miten
Tuo sun kaakkifilees liittyy sisäpaistiin, ovat nimittäin aika erilaisia lihapaloja? Sisäfilettä on aika vaikea kenenkään pilata, ellei sitä paistele liian kauan.
Kyse oli siis paistista, ei fileestä parahin kippari48.
Onko Sardiniassa tapana syödä hevosen filettä?
- lijhgffghjk
ÄLKÄÄ HYVät IHMISET OSTAKO MUUTA KUIN kotimaista hevosen lihaa!!
- vespeli
pitipä käydä ostaan uus pakastin jotta mahtui kokonaisen suomenputen lihat sinne.perjantaina lähtee pudasjärvelle 40kg kylmäsavuun ja fileilläkin on jo herkuteltu. kyllä heppa on hyvää heti hirven jälkeen sitte tulee naudat ja possut...
- savotta-Teppo
Kyllä kylmäsavuhevonen on eetvarttia. Tuotetta saa aika ajoin Jokisen lihatiskiltä Turun kauppahallista. Kummatkin savuhevoset - kylmä ja kuuma - menevät kaupaksi hetkessä.
- poni
Lämminverinen kylmäsavuhevonen on parasta.
- Anton Hobune
Perinteinen portugalilainen chanfana valmistetaan alkuperäisen reseptin mukaan vuohesta, nykypäivänä useammin ja useammin myös lampaasta. Minä kuitenkin valitsen hevosen aina kun sitä on tarjolla, joten oma versioni on hienoinen muunnelma hienosta perinneruoasta. Hitaasti uunissa kypsytettävä chanfana täyttää kypsyessään koko talon mahtavalla ruokahalua herättelevällä tuoksulla.
Ainekset:
500g hevosen ulkofileetä, paloiteltuna
3 keskikokoista sipulia, hienoksi silputtuna
4-6 valkosipulin kynttä, veitsensyrjällä murskattuna
½ tl kokonaisia rosépippureita, 1tl paprikajauhetta, 1tl oreganoa, merisuolaa
mustapippuria, tuoretta timjamia, tuoretta persiljaa, 10-12 salvian lehteä,
5dl portugalilaista punaviiniä, 2rkl oliiviöljyä
Aloita hieromalla hevosen pintaan hieman merisuolaa. Sekoita kaikki ainekset uuninkestävässä padassa ja anna marinoitua useamman tunnin ajan, ehkä jopa yön yli. Yrttejä voi laittaa oman makunsa mukaisen määrän, minulla niitä putkahti pataan melko runsaasti.
Lisää tarvittaessa punaviiniä niin, että se peittää kaikki ainekset ja kypsennä 160-asteisessa uunissa 3,5 tuntia. Tarjoile esimerkiksi couscousin ja höyrytettyjen kasvisten kanssa.
Chanfanan seuraksi sopii mainiosti myös portugalilainen Esporão Reserva, joka valittiin Viini-lehden vuoden parhaaksi punaviiniksi vuonna 2012. Tuhti ja vivahteikas, vahamainen, mustikkahilloinen ja mustaherukkainen sekä runsaan tamminen Esporão tarjoaa hyvän happorakenteen ja ryhdikkäät tanniinit, jotka antavat hienoa tasapainoa tälle yrttiselle lihamuhennokselle. - perusasioita vain
Pikkasen on kyllä vääränlaiset lihat sulla. Kun pataa haudutetaan 3 tuntia, niin siihen yleensä käytetään lihaa jossa on sidekudosta enemmän. File menee siinä ihan harakoille ja makukin jää laihaksi, verrattuna vaikkapa lapaan tai rintalihoihin.
- hepparakas
Paras keino. ÄLÄ SYÖ SITÄ
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808