Mitä tehdä kun ahdistaa oma seksuaalisuus

Paitsi että olen homo ja olen tiedostanut kiinnostukseni poikia kohtaan jo hyvin varhain. Silloin kun olin bi niin olin pojista kiinnostunut vain seksuaalisessa mielessä ja tyttöjen kanssa halusin sitä romantiikkaa ja läheisyyttä. Mutta totuus on ikävä kyllä jos haluaa sitoutua ja rakkautta niin biseksuaalina ei voi olla ikuisesti ilman että se käy tukalaksi. Ellei halua vietää vapaata elämää ilman vakituisia parisuhteita. Jossain vaiheessa on pakko päättää oletko homoseksuaali vai hetero. Biseksuaalisuus on monille pehmeämpi vaihtoehto ilmaista omaa homoseksuaalisuuttaan tai se ensimmäinen aste kohti homoseksuaalisuutta.

Minulla oli/on vieläkin oma kamppailuni mutta kun löysin poikaystäväni joka halusi vakavasti suhdetta niin olen ollut itsekin varma siitä että olen homo. Tajusin etten voi rakastaa naista samalla tavalla kuin miestä. Saan täydellisen tyydytyksen (ei pelkästään seksuaalista) kun olen miehen kanssa. Jos perustaisin perheen naisen kanssa ja tekisin lapsia niin pettäisin ennen kaikkea myös itseäni niin kuin lapsia ja vaimoa. En voi olla hetero kenenkään vuoksi.Seksuaalisuus on iso osa ihmisen elämää ja jos yrittää kieltää sen ja työntää pois niin se on kuin yrittäisit tuhota jonkin osan kehostasi. Minua silti välillä mietityttää että olenko minä nyt se mikä olen mutta ainenkin olen päässyt yli pahimman. Taistelu on jo melkein voitettu.

Se että kamppailet asian kanssa noinkin voimakkaasti että se itkettää (tuttu juttu) voi hyvinkin tarkoittaa että olet lesbo ja tunnet ehkä alitajuisesti syyllisyyttä. Jos olet lesbo niin et voi kiduttaa itseäsi ja samalla teet hallaa miehellesi kieltämällä sen mitä olet. En sano että sinun pitäisi jättää hänet, ehkä tarvitset nyt vain aikaa itsellesi. Siihen ei olla mitään helppoa keinoa päästä siihen tilaan jossa olet sinut itsesi kanssa. Se vie paljon aikaa. Kuukausia tai jopa vuosia ennenkuin seksuaalinen identiteettisi on valmis,selvä.

Mutta ehkä sinun pitäisi ola välillä yksin. Minä olin yksin pitkään ja sinä aikana kuva minusta alkoi selkeytyä itselleni. Jos olisin ollut suhteessa niin toinen osapuoli olisi joutunut kärsimään kiukutteluni ja itkunpuuskat ja ne tilaneet joissa välillä olinkin hetero ja välillä homo. Valitettavasti ystäväni joutuivat uhreiksi ja jotkut heistä luovuttivat ja muutamat ystävyyssuhteet menivät pirstaleiksi lopullisesti.

Mutta aika on se mitä jokainen tarvitsee. Ehkä sinun täytyisi kokeilla yhteiseloa naisen kanssa. Sitten kun tiedät millaista on olla heterosuhteessa ja lesbosuhteessa niin jotkut ajatukset ehkä ovat selkeämmät kun sinulla on kokemusta. Ja ei jää myöhemmin harmittamaan sitten jos oletkin hetero ja joskus tulisi sellainen tunne kun et ollutkaan naisen kanssa. Mutta on ikävää että kärsit nyt.

Yritä välillä olla miettimättä asiaa. Jos pystyisit työntämään asian välillä sivuun ja keskittyä muuhun mitä sinulla on ja ehkä sitten se seksuaalisuuskin selviytyy. Yleensä asiat järjestyvät aina silloin kun ei välttämättä keskity niihin tai sitä vähiten odottaa. Jos koko ajan hermot kireällä ja vatkaa niitä asioita niin eihän ne mitenkään voi selviytyä. Ne asiatkin tavallaan tarvitsevat omaa aikaansa kehittyäkseen.

Ja se että jos joudutkin eroamaan poikaystävästäsi tulevaisuudessa niin se ei loppujen lopuksi ole välttämättä paha asia jos te molemmat pääsette jatkamaan elämäänne vaikka poikaystäväsi varmasti tulee kärsimään. Mutta sitä enemmän hän kärsisi jos joskus tuntisi olevansa petetty ja koko suhde olisikin ollut valhetta ja jos se olisi kestänyt vuosia.

Toivottavasti asiasi järjestyvät. Hyvää kevättä ja kesän alkua!

Oman identiteetin etsiminen voi olla usei aika rankka asia. Tiedän sen omasta kokemuksestani.
Välillä luulee löytäneensä sen oikean, mutta sitten kuvaan tulee toista sukupuolta oleva henkilö, joka sillä hetkellä tuntuu olevan juuri se oikea. Kunnes.....
Havaitsin oman bi-suuntaukseni aivan kuin salamana kirkkaalta taivaalta.

Olin aina ennen pitänyt luonnollisena, että mies ja nainen kuuluvat yhteen, kunnes huomasin, että myös nainen/nainen voivat kuulua yhteen.

Tällä hetkellä nainen on minun juttuni, mutta en voi sille mitään, että kun näen kiinnostavan miehen, minusta, jokin minussa värähtää. Seksuaalisesti nautin ns tyttörakkaudesta eniten.

Luulenkin, että nämä asiat seuraavat minua koko elämäni, ja olen oppinut tunnustamaan sen itselleni.
Kun laitan meikkejä ja hiuksiani, en enää ajattele kumpaa sukupuolta haluan kiinnostaa.

Tästä ei nyt varmaan jäänyt Sinulle hakemaasi neuvoa, mutta halusin kertoa tällä Sinulle sisko-kulta, ettet ole yksin ja paini ongelmiesi parissa. Ihanaa kesää Sinulle!

Oma ahdistukseni ei liity bi-seksuaalisuuteen vaan seksuaalisuuteen kuitenkin ;)

Ymmärrän, että sitä tavallaan saattaa itse luoda itselleen tietyn kehikon minkä varassa elää.. Ennakkoluulojakin kenties aikaisempien kokemusten pohjalta. Joskus se saattaa olla itsellä vaikeampaa hyväksyä kuin mitä ympäristöllä..

Itselläni on tunteet mukana ja se aiheuttaa myös omat ongelmansa. Uskaltaako laittaa kokonaan itsensä loppujen lopuksi alttiiksi sellaiselle mistä ei tiedä mitä siellä oikeastaan onkaan takana? Tuttu on turvallista ja tuntematon pelottavaa, se on se inhimillinen reaktio :) Vettä myllyyn tulee vielä siitä, että tiettyjä asioita ei kerrota, mitkä p i t ä i s i kuitenkin automaattisesti hyväksyä, mikä taas sotii hyvin vahvasti omia arvojani kohtaan eli ahdistuskierre on tukevasti valmis.

Olen joutunut elämän aikana suhteellisen paljon taistelemaan eli näin vanhemmiten sitä tahtoo, että asiat sujuvat tietyllä mallilla. Rehellisesti. Suorasti. Avoimesti. Ilman turhan päiväistä veivaamista ja ohjaamista, jopa silkkaa manipulointia. Koska vain siten elämässä saa rauhan ja vain siten voi olla tilaa rakkaudelle, sille aidolle sellaiselle :)

Ahdistuskierre syö sisältä oikeasti, tiedän sen. Hiljalleen se valtaa alaa enemmän ja enemmän (puhun nyt seksuaalisuudesta). Varsinkin kun omassa tapauksessani näyttää siltä, ettei mistään saa mitään tukea, kukaan ei kuule eikä suostu ymmärtämään. Itse en aio arvoistani taas vastaavasti luopua eli pahimpina hetkinä olen valmis lyömään hanskat tiskiin koko seksuaalisuuden kanssa. Ehkäpä se ei ole lainkaan itseäni varten.

Ajattelin ensin, että josko pelkkä vetäytyminen tietyistä kaveripiireistä auttaisi varsinkin kun olen kohdannut suoranaista vihaa itseäni kohtaan. Kenties vihaa kateuden kautta, kuka sitä tietää..? Kuitenkin etäällä on helpompi olla, riitely ja mustamaalaaminen ja suoranainen vittuilu on mielestäni aivan täysin turhaa ajan hukkaa enkä jaksa sitä enää yhtään. Koska mikään ei riitä, ei auta puolustautuminen, ei auta neutraalisuus eli jäljelle jäi totaalinen vetäytyminen :)))

Kaiken tämän keskellä tunnen välillä olevani kuin nurkkaan ajettu eläin. Aikaisemmin olen ollut luova ihminen, ilmentänyt tiettyä seksuaalisuuttani monin eri tavoin elämän, ilon ja huumorin kautta. Nyt olen täysin lukossa.

Tiedän kyllä mistä se johtuu.. Kun yksi osa rakennelmasta sortuu toisen mennessä mukana niin se kaataa lopulta kaiken.

Vaan pystyykö sitä rakentamaan uutta vanhan tilalle? Mitä jos jättää kaikki omat ajatukset sivuun ja lähtee luomaan uutta? Muuten kyllä vaan mille perustalle? Perusta missä ei kunnioiteta rehellisyyttä, avoimuutta, ylipäätänsä ihmistä, on hyvinhyvin hutera eikä siitä tai pitäisikö sanoa niistä pienistä hippusista näin ollen saa otetta vaikka mikä olisi. Eli kylmä tosiasia on se, jotta itse henkilökohtaisesti hiljalleen tukehdun ja lakkaan olemasta siltä osin seksuaalisuuttani.

Vaan sinun tapauksessasi kunnioitatko sinä itseäsi tarpeeksi paljon? Pystytkö jättämään omat ennakkoluulot ehkä jopa itseäsi kohtaan pois?

Tsemppiä sinulle! Ja ajatellaan positiivisesti :D Ehkä elämällä on jotain muuta parempaa annettavana toisella osa-alueella jos kerta tämä osasto tökkii ja lakkaa olemasta :)))))

Oli mielenkiintoista lukea tekstiäsi, aivan kuin itse olisin sen kirjoittanut :) Jokainen varmasti kokee nämä asiat todella eritavalla, mutta ymmärrän kuitenkin hyvin että ihminen voi olla välillä hyvinkin sekaisin seksuaalisuutensa kanssa..

Silloin kun olin suhteessa miehen kanssa, minulle oli helpompaa ajatella että olen bi. Tunnen vetoa myös naisiin ja se tuntui hyvältä. Nyt kun elän vakavassa suhteessa naisen kanssa, minua on alkanut ahdistaa.. uusille ihmisille elämässäni on todella vaikea sanoa mitä olen ja kuka on kumppanini. Silti nautin suhteestani naisen kanssa, enkä kaipaa miestä tällä hetkellä seksuaalisesti enkä romanttisesti.

Ehkä tämä on osittain omien tunteidensa, itsensä kieltämistä.. ehkä jotain muuta. Olen jopa miettinyt, että onko minut yhteiskunta/vanhemmat/tms. kasvattanut olemaan hyväksymättä itseäni tai seksuaalisesti muita kun heteroita.. Koen kuitenkin hyväksyväni muut ihmiset ilamn kyseenalaistamista, itseäni vain en. Mutta masentuneena ei kukaan jaksa pitkään.. Koitetaan jaksaa ja yritetään hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme!

Tiedän miltä sinusta tuntuu. Minä olen seurustellut kohta vuoden poikaystäväni kanssa, ja haluan kovasti myös jatkaa suhdetta. Ajoittain vain alkaa ahdistaa, kun tekee mieli naista niin saatanasti, enkä kuitenkaan koskaan voisi pettää poikaystävääni. Hän ei hyväksyisi sitä että tekisin naisen kanssa jotain, ja ymmärrän sen kyllä. Hän tietää minun olevan bi, ja hyväksyy sen, mutta hän ei ymmärrä minua näissä ajoittain tulevissa "haluaisin naista" jutuissa. Se ahdistaa, ja kun koko ajan ajattelee vain naisia, tulee sellainen olo että "mitä jos olenkin lesbo". Tiedän miltä sinusta tuntuu, et ole yksin :)

Kiitos vastauksistanne:) lohduttavaa kuulla että on muitakin jotka painiskelevat samantyyppisten asioiden kanssa, mutta en tietenkään tällaista kellekään toivoisi.

Niin, kai tässä on loppujen lopuksi kyse nimenomaan itsensä kokonaisvaltaisesta hyväksymisestä no matter what, vaikka ei kyllä tosiaankaan oo aina helppoa tässä hyvin heteronormatiivisessa maailmassa jossa elämme. Uskon, et mun kohdalla tämä ns. hetero=normaali -ajatus on lapsesta asti iskostunut niin vankasti alitajuntaan, et se pistää niin kovasti vastaan oman itseni hyväksymisessä, vaikka järjellä yritän ajatella ettei minussa ole mitään vikaa. Mutta nämä tuntemukset ovat nimenomaan ajatuksia omasta itsestäni ja minuudestani, muut kyllä hyväksyn enemmän kuin avoimin mielin, mutta miksi sitten omalla kohdalla on niin vaikeaa olla suvaitsevainen? ehkä tämän asian kanssa tarvitsee tosiaan vaan aikaa.

Siitä mitä ekan vastauksen kirjoittaja sanoi, et ei loppujen lopuksi voi olla biseksuaali, niin minä kyllä huolimatta kaikesta ahdistuksestani väitän vastaan. uskon et olen enemmän tai vähemmän jotain siltä väliltä, mutta sitten mitä, niin en tiedä. Biseksuaalisuus on mun mielestä sen vuoksi just niin hämmentävää ja pelottavaakin, kun ei tiiä tarkalleen mitä on, yhtenä hetkenä tuntee vetoa mieheen, toisena naiseen ja se kyllä hämmentää, kun "normaalimaailmassa" pitäis olla jompaa kumpaa..

Mutta itsehän sitä loppujen lopuksi paineet kasaa. Yksi ystäväni kysyi että miksi minun muka pitää määritellä itseni joksikin. sitä olen sitten yrittänyt hokea itselleni, mutta ei ainakaan vielä ole ihan täysin helpottanut.

mut jos joitain kiinnostaa, olisi mukava jutella näistä asioista enemmänkin vaikka sähköpostilla. ja tarkoitan ihan vain ystävä-mielessä, sillä niitähän ei voi ikinä olla liikaa. ja varsinkin, jos ei ole omassa elämässä juttuseuraa näiden asioiden suhteen :)

olen 20v mies ja olen ihastunu monta kertaa tyttöihin ja kovastikin, mutta en koskaan poikiin. Kuitenki seksuaaliset fantasiani ovat aina olleet suurimmaksi osaksi anaaliseksistä (naisen kanssa). Nyt olen harrastanut noin ainakin yli 10 kertaa seksiä erään työn kanssa jota jollain tavalla rakastan varmasti, en vain voi olla varma rakkaudestani. Ongelmani on se että muutaman kerran on käynyt niin etten ole kyennyt harrastamaan seksiä hänen kanssaan erektioni takia. Koko ajan vain mietin johtuuko se vain hermoilusta, vai olenko homo, vai johtuuko se vain siitä että koen terveyteni aika huonoksi. Monesti tuntuu siltä ettei ole seksuaalisia haluja ollenkaan, monesti pelko kaikesta tästä valtaa sydämen, luulin jo päässeeni hirveän pelkoni ja ahdistukseni ylitse kun harrastimme seksiä onnistuneesti, niin että kumpikin laukesi, mutta ei se tunne vaan lähde pois... APUAAAAAAAAAAAA!!!

mulla on täysin sama ikä ja tilanne. Itsekin olen mies. Mua tosin myös homoporno kiihottaa heteropornoon nähden enemmän mutta in real life en ole ihastunut poikiin enkä pysty ajattelemaan heidän kanssa sekstaamisesta. Olen vain ollut naisten kanssa tähän asti ja myös ihan pari päivää sitten irtosuhteessa naisen kanssa. Itse seksi oli mukavaa mutta kun pari ei ollu niin kokeneen tuntuinen niin jotenkin erektio lopahti, niin ei koskaan ole käynyt ennen. Tosin homopornoa en ajattele kun olen naisen kanssa yhtään.

Mikä neuvoksi? Mikä olen? Ahdistaa suunnattomasti..

niinpä.olisi parempi olla jompikumpi mutta ei molempia..itse olen mies, tykkään tytöistä mutta sitten välillä mietin poikiakin ja se ahistaa. Pitäisiko sitten vaan kokeilla kundin kanssa, en tiedä eikä sitten tosipaikan tullen kiinnostakaan..

Edelliset oli huolissaan erektion lopahtamisesta mutta sitä nyt sattuu kaikille.

Itse olen alaikäinen (en kai saisi olla täällä) mutta pienenä puhuin perheen perustamisesta, olen haaveillut tytöistä ja parisuhteeseen/perheen perustamiseen rupeaisinkin vain naisen kanssa, miehet ei kiinnosta. Mutta seksuaalisesti olen taas kiinnostunut miehistä. Ja nyt yläasteella en ole kokenut oikeastaan minkäänlaista rakastumisen fiilistä.

Miestäni ei haittaa biseksuaalisuuteni, eikä halua menettää minua. En yksinkertaisesti ymmärrä, että kun kaikki on hyvin, niin miksi ahdistaa niin valtavasti, että itken melkeinpä päivittäin. Miksi en vain voi hyväksyä itseäni? Syitä tähän oon pohtinut paljon. Ainakin se, että vaikka tiesin etten ole täysin hetero jo pienestä pitäen, niin tiedostin ja tunnustin tavallaan sen vasta aivan vähäsen aikaa"

Älä sitten petä miestäsi. Luuletko että oikea lesbo hyväksyisi että pettäisit häntä aina kun sinulla tekee mieli miestä. Jos sinulla on romattinen suhde miehen kanssa olet hetero. Lesbolle romanttinen suhde miehen kanssa on mahdoton ajatus.

kerron oman mielilipiteeni vaikka se onkin jonkinverran sekoitusta kaikkiin edellisiin... elin 37 vuotiaaksi heterosuhteessa, vaikka olinkin ollut sängyssä muutaman naisen kanssa ja nauttinut eritavalla seksistä kun miehen kanssa. rakastuminen voi tapahtua mielestäni molempiin sukupuoliin... rakkaus on käsite jota ei voi koskettaa... mutta ongelma tuleekin seksissä.... vaikka kuinka rakastaa toista ihmistä, niin onko se oikein lopulta ettei anna itsestään 100% hänelle sängyssä? mielestäni suhteen pohja on kaikki eli rakkaus ja seksi... se viimeinen ja intiimein tapa osoittaa että rakastaa... no erosin 15v avioliitosta ja olen ollut 3v naisen kanssa vakituisessa suhteessa, asumme yhdessä. Kaikki vain loksahti kohdalleen... rakastan häntä ja annan itsestäni 100%,,,, luulen (siis vain oma mielipiteensi) että bi-juttu on välimuoto.... se todellinen minä on lesbo tai homo.... jota vain ei uskalla tai tiedosta myöntää itselleen ja ympäristölleen...

"Tunnen että koko ajan kiinnitän huomiota naisten rintoihin ja vartaloon, ja ahdistun siitä aivan valtavasti. "

Itse kävin tuon vaiheen läpi n. 14-vuotiaana, kun seksuaalisuuteni alkoi kehittyä. Totaalinen itsensä kieltäminen ruokki käyttäytymistäni entisestään. Kaikista hirveintä oli se tunne kuinka tajusi että ei olekaan hetero/"normaali. Se oli ihan raastava tunne, OLLA ERILAINEN! Sitten siinä vaiheessa rupes pelottaan että mitä jos muut tietää tai arvaa (en ollut kertonut kenellekään vielä). Ja mun heräämisprosessi ei alkanut ihastumisella naiseen. Se vaan yhtäkkiä tupsahti jostain, semmoinen heräämisen fiilis.

Noh, sen jälkeen itsensäkieltämisprosessi jatkui vaan, hankin enemmän miehiä ympärilleni ja todistelin itselleni vähän lisää että olen hetero! "Tää on vain joku vaihe mun elämässä". Niiden miessuhteiden jälkeen päätin että minä haluan olla onnellinen ja ymmärsin että mies ei tee minua onnellliseksi oikealla tavalla. Orpo olo siitä tuli, ja olihan mulla kiire päästä kokeilemaan naisen kanssa ensimmäistä kertaa, aluks se oli vaan pussailuja, ei mitään vakavaa. Rupesin juttelemaan netissä muiden bissejen ja lesbojen kanssa, kartotin vähän tietämystä, näkökantoja ja ajatusmaailmaa. Se autto saamaan vähän perspektiiviä elämääni. Tässä vaiheessa olin kertonut ystävälleni omasta seksuaalisesta suuntautumuksestani. Sekin edisti asiaa.

Noh, tapasin sitten ensimmäisen lesbonaisen, joka kyllä sitten räjäytti mun tajunnan täysin totaalisesti. Sen suhteen jälkeen kyllä sai viimeisetkin epäilykset hetero/biseksuaalisuudesta kyytiä. Se suhde opetti mulle paljon ja avarsi maailmaani niin paljon, että uskalsin vihdoin olla oma itseni ja olin ylpeä itsestäni millainen olen! Kerroin suhteestani ja itsestäni tässä vaiheessa vanhemmilleni ja perheelleni, koska vasta silloin koin itseni tarpeeksi voimakkaaksi. Hyvin ottivat vastaan ja antoivat ymmärtää että näin he olivatkin vähän uumoilleet.

Hassua, mutta en missään vaiheessa edes luokitellut itseäni bisseksi tässä mun ristiretki-vaiheessani. Se vaihtoehto ei vaan tuntunut luontevalle. Ei toiminut miesten kanssa, vaikka saatoinkin kokea pientä ihastusta, mutta siihen se jäikin. Ihastumisen jälkeen mulla ei ollut mitään tunteita miehiä kohtaan. Vaikka elättelinkin toivoa itselleni että kiinnostuisin miehistä vielä. Mutta ei, niin ei. Heti kun pääsi seurustelemaan naisen kanssa avasi silmät.

Siis olin aikuisiän asti tuntenut aina heterona,mutta sen jälkeen aika tullut erilaiselta että aloin vetoaa naisiin kuin aina ollut miehistä.Tottakai olin joskus teini-ikäisenä tuntui välillä ihastunut tytöistä/naisista,mutta se oli tilapäisesti.Loput tulokseen eivät ole samat.Siis olen nyt lesbo,mutta en ole varma olisinko edelleen bi vaikka ihastun miehiin vain ilman seksuaalisen mielessä kuin naisiin kyllä enemmän.Jos olisin ihan biseksuaalinen niin hyväksyisin asian.Vetoaa naisiin tai miehiin riippumatta mitä eli esimerkiksi persoona tai jostakin kiinnostavan kohteista.Kerroin läheisilleni,että olin bi ja lesbo olen kun suhtautuivat hyvin asiaan ettei mitään vastaan.Itseensä kieltäminen aika vaikea olemaan esimerkiksi koko ajan heterona.Huomasin itse,että ettei se auta mistään kun sydämen ohjaa ja sanoo mitä tuntea/tunteita on.Kun olin ensin heterosuhteessa miehen kanssa meni hyvin ja vuoden päästä sitten olen biseksuaalinen vaikka toki ex-poikaystäväni vastusti vähän asiaan että en voinut sille mitään.Ei tarvitsisi luopua miesystävästäsi jos tunnet vetoaa häneen kuten romantiikka tai ihan rakastunut.Kyllä olin hieman liian nuori semmoisen elämän tilanteesta ja ahdistuin hieman etten tiedä miten eteenpäin asiaan..Siksi päästin asian yli.Sinun pitäisi ajatella mitä oikeastaan haluaisit elämässä(poikaystävän kanssa tai mitä).Sanoisin nyt,että älä tee hätäjohtoon päätöksiä ja sinulla kyllä aikaa koska olet vielä nuori.Tosiasiassa,että jotkut heterosuhteissa aina heterossa elää mutta oikeastaan on heissä on edes biseksuaalisesti osasta jotka eivät myöntää.

iestäni ei haittaa biseksuaalisuuteni, eikä halua menettää minua. En yksinkertaisesti ymmärrä, että kun kaikki on hyvin, niin miksi ahdistaa niin valtavasti, että itken melkeinpä päivittäin. Miksi en vain voi hyväksyä itseäni?"

Ymmärtäisitkö itse jos miehelläsi seisoisi katsellessa homopornoa ja tämä pettäisi sinua miesten kanssa. Onko se jotenkin hyväksyttävämpää että seksin tarpeessa oleva hetero nainen pettää miestään naisen kanssa. Muuten bisset eivät ole kovin suosittuja lesbopiireissä sillä oikeat lesbot eivät halua olla vaihtelun haluisten heteroiden leluina. Parempi vain että katselet salaa lesbo pornoa ja tyydytät itsesi kaikessa hiljaisuudessa.

Jos omaa seksuaalisuuttaan miettii niin hyvä mittari asioiden suhteellistamiseen omasta mielestäni on:
- kun masturboit, kummasta sukupuolesta enemmän fantasioit?
- kumman sukupuolen kanssa olet ollut enemmän seurustelusuhteessa?
- kumman sukupuolen kanssa tunnet olosi "homoksi"
- kun tämä ihminen on kainalossa, kumpi tuntuu paremmalta,nainen vai mies?

Itselläni vastaukset: 1. - miehestä(ihan puhtaasti peniksen takia, katselenkin mieluummin heteroseksiä kuin lesboseksiä.
2: - naisten
3- miesten
4- nainen.
Yhteenvetoni on että ihminen on seksuaalinen olento, itse nautin seksistä sekä miesten, että naisten kanssa ja etenkin yksikseni. Kysymys on seksin suhteen kemiasta, ei sukupuolesta. Kaikki on kiinni omasta mielestä ja miten rajoittunut on. En tiedä olenko ihan väärässä, mutta itse määrittelen itseni lesboksi, koska seksiä voin harrastaa vaikka sohvan kanssa, mutta seurustella en kykene kuin naisten kanssa. Miehen laittaessa kätensä harteilleni tekee mieli juosta.. mutta jos nainen tekee saman, suutelen häntä. Muilla vastaavia kokemuksia?

tuohon edelliseen viestiin voin myös samaistua, olen kuitenkin aivan sekaisin siitä mitä haluan, tajusin olevani bi vasta lukiossa, en edes ajatellut sen olevan mahdollisuus, kasvettuani silloin vielä uskonnollisessa perheessä. (myöhemmin äitini pääsi vanhoillisesta uskonnosta "yli" hänen kokiessaan siitä liikaa ahdistusta.)
Kuitenkin lukiossa aloin ajattelemaan naisia, kun huomasin yhden kaverin olevan jotenkin "erilainen" olin kai ihastunut? Hän oli sitten ensimmäinen seurustelukumppani, juttu kesti reilut puoli-vuotta, ja loppu hänen pettämiseen. Minua yksinkertaisesti ällötti ajatuskin hänen kanssaan intiimisti olemisesta sen jälkeen, syynä saattoi ehkä olla että petti minua miehen kansa? hän tapasi miehen kerran, ja sanoi yöpyneensä tämän luona, en halunnut kuulla enempää, eikä hän vähätellytkään luulojani. Hänsanoikin aina kun kysyttiin olevansa hetero, kun minä olin joko lesbo tai bi.
Kuitenkaan vaikka meillä oli (minun mielestä) todella "hyvää aikaa" ja kaikki oli helppoa, En VIEÄKÄÄN tiedä mitä tunsin häntä kohtaan, tästä on kuitenkin jo hyvän aikaa, olin varmasti ihastunut, mutta en yhtään tiedä miltä tuntuisi olla rakastunut ihmiseen. oli vaikea puhua seurustelusta yms. määritellä sitä mitä me oltiin, tämä laittoi uudelleen miettimään olinko sittenkin hetero.
Mutta kuitenkaan en halua romanttista suhdetta miehen kanssa, minua kysyi jo kaksi kaveria ulos, miehiä kummatkin, ja en edes harkinnut kertoessani että minulla on ehkä juttua erään toisen kanssa, enkä siis ole vapaana. Kuitenkin juomingeissani päädyin muhinoimaan yms. toisen näistä kanssa, ja en tiedä mitä tunnen, en haluaisi suhdetta, mutta kiihotuin kyllä, eli tuskin olen lesbokaan.
Eli nyt kun on ollut ainakin hieman juttua kummankin sukupuolen kanssa, voin rehellisesti sanoa olevani aivan hukassa. Ehkä pelkään vain oikeita imissuhteita..?

Tällä hetkellä tuntuu aika homolta olo. Vaimo jätti joitain vuosia sitten ja alkoi heti tulla lapsuuden muistot kavereiden kanssa oraali/anaali kokeiluista mieleen sekä nuoruuden poika ihastukset. Homoporno on alkanut kiinnostaa aikalailla ja on aina enemmän ja vähemmän kiinnostanut, vaikka jälkeenpäin siitäkin tulee hiukan likainen olo. Haluasin rakastaa miestä ja olla hänen vahvojen hartioittensa syleilyssä. Ehkä jonain päivänä löydän itselleni mukavan miehen jonka kanssa voin olla läheinen. Parisuhdetta en halua solmia. Vapaus on hieno asia, mutta rakkauttakin tarvitaan ja mikäs sen kauniimpaa kuin kahden raavaan miehen välinen rakkaus. :D

Onko muilla kokemuksia (homo)seksuaalisuuden uudelleen heräämisestä avioeron jälkeen?

Moikka!! Siis mulla on ihan sama juttu, että koen olevani biseksuaali, mutta tunnen enemmän tunteita naissukupolvia kohtaan (olen tyttö) biseksuaalina on vaikea tietää mistä sukupuolesta pitää eniten, se on minulle haastavaa eniten kun tietää olevansa tai tuntee itsensä sellaiseksi, että voisi olla esim. Biseksuaali. Sun kannattaa ahdistuksen takia hakea esim. Terapeutille koska se kuulostaa minusta ihan harkitsevalta idealta. Olen teini-ikäinen tyttö ja tajusin olevani biseksuaali kutosen - seiskaluokan välisenä kesälomalla. Olen seurustellut poikien kanssa tähän mennessä pelkästään, mutta silti tunnen samanlaisia tunteita saman sukupuolen kanssa. On mahtavaa, että sinulla on tukeva miesystävä! Se auttaa poistamaan ahdistusta.

Itse en enää ajattele kummasta sukupuolesta pidän enemmän, miehistä vai naisista. Joskus pidän enemmän miehistä, joskus enemmän naisista ja joskus ei kummatkaan kiinnosta ja joskus molemmat kiinnostaa vähän tai vain toinen kiinnostaa vähän. Ei elämää muutenkaan voi kovin tarkasti sanella ja sanoa, että aina menee tietyllä tavalla. Nykyään en sitäpaitsi pistä itseäni mihinkään tiettyyn lokeroon seksuaalisen suuntautumisen suhteen. Voin pitää mistä pidän ja antaa tunteiden tulla ja mennä miten ne tulevat ja menevät.Miehet voivat parhaimmillaan olla ihania ja seksikkäitä, samoin myös naiset. Ei kannata turhaan miettiä minkälainen pitäisi olla. Tosin tuon toteminen saattaa ottaa aikaa, joskus jopa vuosia, mutta kun sen joku päivä tajuaa, niin on paljon helpompi olla ja elää.

Mullakin on "huolia" kun en tiedä että olenko bi. Mulla ei oo ollu ihastusta tyttöihin, ainoastaan poikiin, mutta kai voi olla bi ilman että on varsinaista ihastusta tyttöihin? En tiedä. Minulle ei ole outoa, vaan jopa luonnollista nähdä kaksi tyttöä tai poikaa jotka pussaavat. Onko sinulla koskaan ollut varsinaista ihastusta tyttöön?

Voisinpa itsekin vuodattaa oman bi-tarinani tähän koska se pyörii päässä ja tuntuu että pää tarvitsisi selkeytystä.

Olen siis nainen. Kun palaan mielessäni historiassani taaksepäin olen tajunnut että minulla yhdet varhaisimmat ihastukset on olleet tyttöihin. Ne ilmenivät semmoisena haaveiluna tytöistä, vatsassa lentelevinä perhosina ja haluna viettää aikaa jonkun ihmisen kanssa. Saatoin päiväunelmoida jostain ihmisestä ja siihen liittyi jotenkin "jänniä tunteita". Minulla ei vain ollut mitään mallia tälle asialla enkä edes ajatellut että tämä voisi olla hyväksyttävää. Asuin myös kodissa jossa homoseksuaalisuus oli aihe joka oli jollain tavoin torjuttu eikä siitä puhuttu. Minulla oli kuitenkin aina poikiin ihastusta ja se saattoi olla jopa vahvempaa kuin tyttöihin toisinaan.

Sitten yläasteella jotain muuttui. Aloin tuntea ihastusta kaveriini. Sitten yhteen toiseen tyttöön jossain kesäleirillä. Tiesin tämän olevan hetero. Tunsin jotain syyllisyyttä tunteistani tyttöjä kohtaan. Huomasin katselevani myös tyttöjä sillä silmällä. Vapaa-ajallani yritin hakea tunteilleni hyväksyntää katsomalla erilaisia TV-sarjoja ja elokuvia teeman ympäriltä. En kuitenkaan jotenkin hyväksynyt tätä piirrettä itsessäni ja yritin haudata asian. Toisinaan päädyin homobaariin täysi-ikäistyttyäni uteliaisuuttani mutta en kuitenkaan uskaltanut murtaa jäätä tässä asiassa. Kaveripiirini olivat hyvin heterokeskeiset eli tämä bicuriouspuoli oli sellainen "varjopuoli" itsessäni jota pidin pimennossa.

Sitten alkoi kokeilut vastakkaisen sukupuolen kanssa. Huomasin, että miehet lähestyivät jotenkin helpommin ja ei tarvinnut olla itse aloitteellinen mikä tuntui helpolta. Päädyin yleensä vain tapailemaan miehiä, ja todentotta saan iloa miehistä tässä suhteessa. Joskus toisinaan joku nainen saattoi lähestyä minua mutta jos olin heteroseurassa saatoin torjua aloitteita vaikka oikeasti olisi kiinnostanut kokeilla.
Tämä on minua jäänyt harmittamaan suuresti koska oli tilanteita jossa olisin voinut oikeasti testata seksuaalista suuntautumistani konkreettisest ja on ollut täysin typerää muiden odotusten mukaisesti itsestään elää. Saatoin joskus huumorilla pussailla jonkun yleensä heteronaisen kanssa jos oli vähän alkoholia otettu. Tämä tietenkin oli vain läpällä. He eivät tietenkään tienneet että ei se nyt ihan läppää ollut minun osaltani joka oikeasti on ollut kiinnostunut naisista.

Alkaessani lähinnä tapailemaan miehiä aloin paikoitellen identifioimaan itseni täysin heteroksi. Tämä vaihe oli itselleni sinänsä vähän outo koska tavallaan tuntui että kaikki biseksuaalisuus karisi koska keskityin vain miehiin. Saatoin kyllä joskus havainnoida vetävän näköisiä naisia ja käyväni pari ajatusta aina mielessä, mutta yleensä suljin ne pois. Ystäväni olivat heteropiireistä ja uskon tämän vaikuttaneen asiaan.

Päädyin seurustelemaan miehen kanssa mutta huomasin palaavani aina tiettyyn seksuaaliseen materiaaliin naisista. Toisaalta tunnen että pystyn saamaan seksuaalisesti jotain sekä miehistä että naisista. Ainoa kelle olen kertonut biseksuaalisista puolistani on olleet vastakkaista sukupuolta edustaneet kumppanini jotka ovat olleet asian kanssa ihan ok. Olen yksiavioinen enkä lähde mihinkään naisjuttuihin suhteen aikana (vaikka mielikuvitus joskus lähtisikin).

Kun tutustuin seksuaalivähemmistöjä edustaviin ihmisiin koin sen tosi vapauttavana että joku uskaltaa olla oma itseni ja tunsin itseni niin tyhmäksi että pitää tällaisen asian takia olla ollut niin paljon lukossa. Mutta ei se ole kaikille niin yksinkertaista kun toisille.

Mutta en ole koskaan kertonut tästä kenellekään ystävälle, joka on seksuaalivähemmistöä tai ei, jotka näkevät minut heterona. Jotenkin olen rakentanut heteroidentiteetin itselleni. Vasta oikeastaan viimeaikoina olen pystynyt itselleni vuosien jälkeen toteamaan että en ole hetero (olen jotain tasoa bicurious, bi) ja olen alkanut katselemaan naisia niin että olen silleen että okei, tämä on hyväksyttävää ja tämä on osa minua. Kun pääsin tämän asian kanssa sinuiksi on ollut helpompaa itsensä kanssa.

Uskon että lapsuuden kasvamisympäristöt, kaikki mallit ja arvot ynnä muut ovat olleet isoina tekijöinä siinä miksi olen ollut niin hukassa tämän puolen kanssa (jopa hävennyt ja kieltänyt tämän puolen) ja asia, joka jollekin on ihan helppo myöntää itselleen ja muille on ollut minulle niin vaikea läpi vuosien.

Tulevaisuudessa voin kuvitella seurustelevani kumman tahansa sukupuolen kanssa.

Aloittajalle neuvo, älä ikinä julkaise täällä mitään, koska homot tulevat haukkumaan sinut pystyyn.