Non sine laude approbaturilla jatko-opiskelijaksi?

Sofianmaailma

Mitä mieltä olette, estääkö gradusta saatu heikko arvosana (non sine laude approbatur) jatko-opinnot? Gradun arvostelussa graduaiheeni ja ennen kaikkea käsittelytapani saivat kritiikkiä (aika maltillista tosin), mutta arvosanaa tiputti perus-cumusta se, ettei tutkielmani muka edustanut kyseistä tieteenalaa (tämä riippuu vähän yliopistosta).

Ote graduni lausunnosta:
”Käsikirjoitus täyttää pro gradu –työlle asetettavat vaatimukset. Kokonaisuus on toimiva, muttei liity oppiaineen keskeisiin tutkimuskysymyksiin.”

On toki myönnettävä, että koko tutkielma jäi hieman keskeneräiseksi käsikirjoitukseksi, mikä piti vain jättää huhtikuun loppuun mennessä, jotta ehtisin valmistua vanhan tutkintojärjestelmän puitteissa. Mutta silti arvio ei ollut minusta ihan reilu (työn vahvuuksia ei riittävästi huomioitu), eivätkä arvioijat (joista toinen oli ohjaajani, jonka mukaan graduaiheeni oli aikaisemmin ollut mielenkiintoinen) olleet aihealueeni asiantuntijoita. Toisaalta, jos lähden valittamaan asiasta (tiedekunta määrää kaksi uutta tarkastajaa) tai korjailemaan graduani, siirryn automaattisesti uuteen tutkintojärjestelmään, mikä viivästyttäisi aika tavalla myös (mahdollisia) jatko-opintojani.

Tietysti kaikki apurahat on bye-bye, mutta juuri 40 v. täytettyäni en sellaisia olisi muutenkaan saanut, ellei graduni olisi ollut aivan loistava. En myöskään aio hakea samaan paikkaan jatko-opiskelijaksi vaan toiseen kaupunkiin, missä itse asiassa olen asunutkin yli kymmenen vuotta. Siellä toivoakseni sekä lähestymistapani että aihealueeni – joita molempia pitää hieman muuttaa, sillä ei gradukritiikki täysin perusteetonta ollut – saavat parempaa ymmärrystä ja ohjausta. Mietin vain sitä, estääkö gradun huono arvosana koko homman? Eli mitä mieltä olette, kannattaako ottaa yhteyttä kyseisen laitoksen proffaan, jolle olen muuten joskus aikoinani tenttinyt pääaineeni aineopintoja ja tehnyt yhden proseminaarinkin? Kesän aikana ehtisi hyvin väsätä alustavan tutkimussuunnitelman syksyä varten...

Mainittakoon vielä, että itse FM-tutkinnossa (kesäkuu 2008) minulla on pääaineen syventävistä opinnoista erinomaiset tiedot (5), kiitettävät tiedot (4) aineopinnoista ja erinomaiset tiedot (5) perusopinnoista.

Havittelemani jatko-opintopaikan tiedekunnan jatkotutkinto-opas:
”Syventävien opintojen pro gradu –tutkielmalta edellytetään vähintään arvolausetta cum laude
approbatur. Jos pro gradu -tutkielman arvolause on alempi kuin cum laude approbatur, perustelee oppiaineen professori erikseen hakemuksen puoltamisen.”

5

4887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikemminkin kyseiseen yliop...

      eikä tänne.

    • ja hyvä

      sellainen proffalle. Hyväksi onneksi sulla on tuo mahdollisuus, että voit jatko-opiskella vaikkei gradusi arvosana ollut loistava.
      Omalla alallani, jos arvosanat (pääaine, sivuaine) ei olleet tarpeeksi hyviä, joutui käymään läpi kursseja ja tenttimään ne hyvin arvosanoin ennekuin virallinen jatko-opiskeluliupa myönnettiin.

    • Dosentti Mansesta

      Graduja arvostellellaan monella tavalla. Tuo lausunnostasi lainattu kohta oli minusta sellainen, jolla voisi olla merkitystäkin työtäsi arvioitaessa: "Kokonaisuus on toimiva, muttei liity oppiaineen keskeisiin tutkimuskysymyksiin." Voisi sanoa, että mitä helvettiä? Vaikuttaako gradun arvosanaan se, sattuuko kysymyksenasettelu olemaan konventionaalinen "keskeisiin tutkimuskysymyksiin" painottuva? Miten teide kehittyy jos pinnoja saa vain alan keskeisistä tutkimuskysymyksistä? Vähän ihmetyttää (parin vuosikymmenen vuoden gradu-tarkastuskokemuksella). Jos haet jonnekin jatko-opiskelijaksi, keskustele asiasta ensin potentiaalisen jatko-opintojen ohjaajan kanssa ja mainitse tämä asia gradun arvosanaan vaikuttaneena asiana (kyseessä voi olla yksinkertaisesti se, että gradun ohjaaja ei pitänyt lähestymistavasta tai kysymyksenasettelusta, jolloin työn arvosana on voinut pudota muistakin kuin varsinaisesti tutkimuksen laatuun liittyvistä syistä). Luulisi, että asialle löytyisi ymmärrystä. Olennaista on, että sinulla on hyvin kirjoitettu tutkimussuunnitelma jatko-opintoja varten ja osoitat, että aiot todella tehdä töitä asian kanssa seuraavat 3-5 vuotta ja esität realistisen mutta kunnianhimoisen valmistumisaikataulun.

    • tjaljajtajfjkv

      Pitää olla minimissään C.

    • amppaaa

      Meillä on vaadittu väh cumu, mutta tiedän toiselta alalta (valtsikasta) tapauksen, jossa non sinen jälkeen sai tehdä väittärin (tosin se tehtiin toisessa korkeakoulussa...). Kyllä niillä jotain joustoa voi olla, kysy suoraan niiltä, jotka päättävät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe