Ennen pitkää mekanistinen fysiikka palaa, ja kvanttimekaniikan todennäköisyystulkinta todetaan vääräksi filosofiseksi virheeksi. Sattuma eli todennäköisyys tai tilastollisuus ei ole kolmas pooli kausaalin determinismin ja puhtaan sattuman välimaastossa, vaan se on determinismin osa. Kun kaikkia kvantti-ilmiöiden tapahtumia ei tunneta saadaan tämä järjettömyys. Piilomuuttujat ovat taustalla, mutta emme tunne niitä vielä.
Ennen pitkään avaruus, kentät, perushiukkaset, hadronit, ytimet, atomit ja molekyylit selitetään puhtaan mekanistisesti ilman epämääräisyyksiä. Ne ovat kuin mekanistisia automaatteja jotka toimivat pienen vuorovaikutuslakijoukon määrääminä ilman mitään satunnaista. Samoin mekanistinen fotoni kulkee avaruudessa ja sen taustarakenteessa täysin säännönmukaisesti ilman epämääräisyyttä. Tunne avaruuden rakenne ja tunnet kaiken.
Ennen pitkään avaruus, kentät, perushiukkaset, hadronit, ytimet, atomit ja molekyylit selitetään puhtaan mekanistisesti ilman epämääräisyyksiä. Ne ovat kuin mekanistisia automaatteja jotka toimivat pienen vuorovaikutuslakijoukon määrääminä ilman mitään satunnaista. Samoin mekanistinen fotoni kulkee avaruudessa ja sen taustarakenteessa täysin säännönmukaisesti ilman epämääräisyyttä. Tunne avaruuden rakenne ja tunnet kaiken.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mekanistinen fysiikka palaa ennen pitkää
Ennen pitkää mekanistinen fysiikka palaa, ja kvanttimekaniikan todennäköisyystulkinta todetaan vääräksi filosofiseksi virheeksi joka on hidastanut fysiikan kehitystä merkittävästi. Sattuma eli todennäköisyys tai tilastollisuus ei ole kolmas pooli kausaalin determinismin ja puhtaan sattuman välimaastossa, vaan se on determinismin osa. Kun kaikkia kvantti-ilmiöiden tapahtumia ei tunneta saadaan tämä järjettömyys. Piilomuuttujat ovat taustalla, mutta emme tunne niitä vielä yleisesti. Ne ovat lokaaleja (tietenkin) vaikka kvanttimekaniikan todennäköisyystulkintaa vahvistavat kokeet muuta näyttävät. Tämä johtuu avaruuskäsityksemme virheestä. Maailma on holografinen ja kun se tulkitaan nykyisellä 4D-mallilla, syntyy virhe. Vapausasteet ovat rajatumpia kuin olemme olettaneet väärällä avaruusmallilla, ja siitä syntyy tulosten ns. lomittumisharha.
Ennen pitkään avaruus, kentät- ja niiden hiukkaset siis kvantit, perushiukkaset, hadronit, ytimet, atomit ja molekyylit selitetään puhtaan mekanistisesti ilman epämääräisyyksiä. Ne ovat kuin mekanistisia automaatteja jotka toimivat pienen vuorovaikutuslakijoukon määrääminä ilman mitään satunnaista. Samoin mekanistinen fotoni kulkee avaruudessa ja sen taustarakenteessa täysin säännönmukaisesti ilman epämääräisyyttä. James Clerk Maxwellin mekanistisen eetterin eli taustarakenteen(kvanttikentän) malli saa ratkaisunsa. Tunne avaruuden rakenne ja tunnet kaiken.
TOE on mekanistinen teoria, jossa ei ole tuntemattomia muuttujia tai satunnaisuutta. Se muuttaa maailmankuvaamme, mutta poistaa silti fysiikan abstraktin olemuksen ja se on ymmärrettävä. Se on tavallaan jatke klassiselle mekaniikalle, joka olisi jo varmasti saavuttanut päätepisteensä ilman suhteellisuusteorian väärin tulkittuja olettamuksia ja väärään suuntaan todennäköisyystulkintoineen ajautunutta kvanttiteoriaa. Kvantittuminen on fakta, samoin suhteellisuusteorian olettamukset aikadilataatiosta, sen sijaan eetterin eli taustakoordinaatiston alasajo oli paha virhe, suhteellisuusteorian oikea tulkinta ei ole abstrakti.
Paljonko nautit eetteriäsi?
Se että tällä hetkellä valkoisia alueita maailmankuvan kartalla on täytetty erilaisilla lohikäärmeillä ja hämärillä matemaattisilla tempuilla, voitaneen lopulta korvata jollain teorialla, joka lähtee liikkeelle vaikkapa tyhjiön selittämisestä:
Miksi tyhjiö välittää mm. vetovoimaa ja sähkömagneettista säteilyä? Mitä siellä on sellaista, joka kyseisen ilmiön aiheuttaa? Miten on mahdollista, että vetovoima vaikuttaa käsittämättömän pitkien matkojen takaa ja onko siinä maailmankaikkeuden näennäisen äärettömyyden salaisuus.
Ehkä välitysmekanismi vain luo illuusion ulottuvuuksista, siitä että tuohon seinään on 3m matkaa. Vastaavasti kuin tietokoneen virtuaalitodellisuuden äärettömät pelimaailmat ovat kaikki vain pienen keskusyksikön luoman illuusion lopputulos.
Maailmankaikkeuden näkyvä osa on vain 4%, kaikesta olemassa olevasta, meidän tietomme perustuu näistä tiedoista saatuihin tietoihin.
-Vähän lisää tietoa on kuitenkin saatu.
-Pimeä aine pitää kaikkeuden kasassa.
Tähtien ja galaksien pitäisi loitota toisistaan, niiden massa ei riitä pitämään niitä paikoillaan. Oudon pimeän aineen painovoima näyttää ankkuroivan ä aine toimii ikään kuin gravitaatiolinssinä, joka taittaa kaukaisten galaksien valoa, sillä pimeän aineen massa vetää valoa puoleensa ja muuttaa sen suuntaa. Gravitaatiolinssi-ilmiö käyttämistä voidaan verrata siihen, että suihkukaapin lasin muotoja tutkittaisiin lasin läpi siroavan valon avulla.
Kun ACS-kameran tuloksiin yhdistettiin Maassa sijaitsevien teleskooppien mittaamat etäisyydet galakseihin, saatiin aikaan kolmiulotteinen kartta. Kartta ulottuu aikaan, jolloin maailmankaikkeuden ikä oli puolet nykyisestä. Siitä selviää, että pimeä aine kasaantuu sitä enemmän mitä kauemman aikaa alkuräjähdyksestä on kulunut.
Kun tutkijat olivat saaneet valmiiksi kartan pimeän aineen jakautumisesta, laadittiin myös kartta näkyvien galaksien jakautumisesta samalla alueella. Vertaamalla karttoja saatiin selville, että näkyvän aineen tiheys on suurin juuri siellä missä myös pimeää ainetta on eninten.
Kartat ovat ensimmäinen todiste pimeän aineen vaikutuksesta maailmankaikkeuden rakenteeseen. Tähän asti sitä on voitu tarkastella vain tietokonemallien perusteella. Pimeän aineen jakautumisen selvittäminen voi auttaa myös valottamaan sitä, miten näkyvät galaksit ovat kehittyneet. uudet kartat tukevat nykyistä teoriaa siitä, miten aine alkoi kasaantua nuoressa universumissa.
Koostumus on yhä arvoitus.
Vaikka pimeän aineen jakautuminen maailmankaikkeudessa alkaakin vähitellen
selvitä, koko sen koostumus on yhä selvittämättä. Varmaa on, galakseissa on jotakin tuntematonta ainetta, mutta aineen olemuksesta uskalletaan esittää ainoastaan hataria arvailuja.
Viime vuosina pimeää ainetta on tutkittu muun muassa alkuräjähdysteorian
mallin perusteella. Alkuräjähdysteoriassa selvitetään, miten ja millaisissa olosuhteissa atomiytimet syntyivät fuusioitumalla muutamia minuutteja maailmankaikkeuden synnyn jälkeen.
Atomiytimien fuusioitumista kutsutaan alkuräjähdyksen ydinsynteesiksi. Laskelmien mukaan ydinsynteesissä syntyi pääasiassa vetyä ja heliumia suhteessa 3:1. Ydinsynteesiteoria ennustaa suunnilleen oikein kevyiden alkuaineiden pitoisuudet maailmankaikkeudessa, sillä Linnunradan tähdistä ja kaasupilvistä tehdyissä havainnoissa on todettu olevan 3/4 vetyä ja 1/4 heliumia. Ydinsynteesissä syntyi lisäksi pieniä määriä vedyn isotooppia deuteriumia, heliumin isotooppeja sekä litiumia ja berylliumia.
Alkuräjähdyksessä muodostuvien aineiden suhteelliset pitoisuudet riippuivat baryonisen aineen eli tavanomaisen protoneista ja neutroneista rakentuvan aineen määrästä. Normaalin aineen tiheys määritellään havainnoimalla maailmankaikkeuden ainetta ja muuttamalla ydinsynteesiä havaittujen määrien mukaan.
Mittauksissa on käynyt ilmi, että pimeän aineen tiheys on huomattavasti suurempi kuin baryonisen aineen. Siten vain pieni osa maailmankaikkeuden pimeästä aineesta voi koostua tavanomaisista aineen rakennusosista eli protoneista, neutroneista ja elektroneista.
Pimeän aineen erilaisen rakenteen vuoksi vain pieni osa siitä voidaan selittää tuntemattomilla planeetoilla, ruskeilla kääpiöillä, neutron tähdillä tai muilla tavanomaisilla taivaankappaleilla. Todennäköisintä on, että pimeä aine muodostuu ennen tuntemattomista hiukkasista, jotka käyttäytyvät eri tavalla kuin näkyvän aineen hiukkaset.
Hiukkaset liikkuvat nopeasti.
Pimeän aineen ominaisuuksia yritetään selvittää myös tutkimalla maailmankaikkeuden suurten etäisyyksien rakennetta.
Siinä tarkkaillaan yhä kaukaisempia galakseja, jotka kertovat miljardeja vuosia sitten vallinneesta tilanteesta.
Sekä galaksien tarkkailusta että uudesta kolmiulotteisesta pimeän aineen kartasta on saatu selville, että pimeällä aineella on taipumus kasautua sitä enemmän, mitä pidemmän aikaa alkuräjähdyksestä on kulunut. Kasautumistaipumus viittaa siihen, että ainakin jotkin pimeän aineen ominaisuuksista muistuttavat näkyvän aineen ominaisuuksia.
Kasautumiskyky vaikuttaa myös tapaan, jolla tutkijat ovat jakaneet pimeän aineen kylmäksi ja lämpimäksi aineeksi. Nimestä huolimatta jako ei perustu lämpötilaan vaan pimeän aineen hiukkasten nopeuteen.
Lämmin pimeä aine koostuu hiukkasista, jotka liikkuvat lähes valon nopeudella. Lämminpimeä aine ei kasaannu kovin helposti, mutta kun se kasaantuu, syntyy laajoja aineen tihentymiä, joiden ala on 10 yläl.16 Auringon massaa eli tihentymä vastaa suunnilleen galaksijoukkoa.
Kylmä pimeä aine, jonka nopeus on huomattavasti valon nopeutta hitaampi, kasaantuu helposti rakenteiksi, joiden ala on 10 yläl 8- 10 yläl 15 Auringon massaa, mikä vastaa kutakuinkin kääpiögalaksia.
Toisaalta kylmääkään pimeää ainetta ei voi olla mielin määrin, sillä siinä tapauksessa maailmankaikkeudessa olisi nykyistä enemmän kääpiögalaksien kaltaisia muodostelmia.
Saattaa olla, että maailmankaikkeuden pimeä aine onkin “haaleaa” massaa, jossa on tasaisesti sekä kylmää että kuumaa pimeätä ainetta.
Pimeä aine ilmenee monin tavoin.
Pimeää ainetta ei voida havaita suurimmillakaan teleskoopeilla, sillä se ei lähetä valoa. Se havaitaan kuitenkin epäsuorasti, sillä aine, jolla on massa, vaikuttaa painovoimallaan ympäristöönsä.
Tätä gravitaatiovaikutusta käytetäänkin apuna pimeän aineen jakautumiseen kartoittamisessa ja määrän mittaamisessa.
Ensimmäiset havainnot pimeästä aineesta tehtiin 1970-ja 1980-luvuilla, kun tutkittiin kierregalaksien tähtien liikkeitä.
Todettiin, että esimerkiksi Aurinko kiertää Linnunradan keskusta 25000 valovuoden päässä noin 220 kilometrin sekuntinopeudella.
Hämmästyttävää oli se, että myös tähdet, jotka sijaitsivat paljon kauempana Linnunradan keskuksesta kuin Aurinko, liikkuivat jokseenkin samalla nopeudella.
Tähtien kiertoliikkeen sekuntinopeus Linnunradan laitamilla, jossa on hyvin vähän materiaa, on melkein sama kuin lähempänä keskusta. Siellä siis täytyy olla jotain ainetta, joka ei näy, mutta jonka painovoima antaa tähdelle lisää vauhtia.
Laskelmien mukaan kierregalakseissa täytyy olla noin kymmenenkertaa niin paljon ainetta kuin sen näkyvissä tähdissä ja tähtienvälisessä kaasussa on.
Vastaavaan tulokseen päästiin, kun tarkasteltiin suurten galaksijoukkojen valon taittumista. Mittausten mukaan niiden valon taittuminen vaatii suurempaa massaa kuin mitä näkyvät tähdet sisältävät. Myös muilla mittausmenetelmillä on päästy kutakuinkin samaan tulokseen. Toisin sanoen suurin osa maailmankaikkeudesta koostuu aineesta, jota ei voida nähdä.
Osa pimeästä aineesta on luultavasti neutriinoja.
-Esimerkiksi Abruzzossa Italiassa sijaitsevalla neutriinonilmaisimella on yritetty selvittää neutriinon olemusta.
Suurin osa kaikkeudesta on näkymätöntä.
Taivaalla näkyvät tähdet muodostavat vain neljä prosenttia maailmankaikkeuden koko massasta. Muu osuus on pimeää ainetta ja kummallisempaa pimeää energiaa. Outo pimeä energia on kuin antipainovoima, joka kiihdyttää maailmankaikkeuden laajenemista. Sen olemassaolo voi johtua universumin rakenteesta tai mahdollisen toisen maailmankaikkeuden vaikutuksesta.
Neutriino on kuuma kandidaatti.
Lämpimän pimeän aineen alkeishiukkaseksi on jo olemassa vahva ehdokas neutriino.
Varaukseton neutriino osallistuu moniin ydinreaktioihin, mutta se on vain hyvin heikossa vuorovaikutuksessa atomien kanssa. Ilmaisimilla tehdyissä kokeissa on todettu, että neutriinoilla on massa-vaikkakin se on erittäin pieni. Pienikin massa kuitenkin riittää aiheuttamaan painovoimavaikutusta,
sillä maailmankaikkeudessa neutriinoja on valtava määrä.
Ainoastaan sinä aikana kun olet lukenut yhden lauseen tästä tekstistä, miljoonat Auringosta peräisin olevat neutriinot ovat ehtineet hujahtaa lähes valonnopeudella peukalosi läpi.
Neutriinojen massaa on tutkittu monilla ilmaisimilla eri puolilla maailmaa.
Yksi näistä hankkeista toteutettiin Etelämantereella.
AMANDA II- projektissa neutriinoja havainnoitiin jäähän sijoitettujen valokennojen avulla. Vaijereissa jääkuiluihin satojen metrien syvyyteen asennetut valokennot rekisteröivät neutriinojen ja vesimolekyylien harvinaisia törmäyksiä.
Nyt AMANDA-ilmaisin on uuden IceCube-ilmaisimen keskellä.
Kun neutriino törmäsi Antarktiksen jäässä olevaan vedyn tai hapen ytimeen, ydin hajosi ja syntyi myoni.
Myoni on elektronin kaltainen varautunut hiukkanen, joka voidaan havaita optisilla laitteila sillä se lähettää sähkomagneettista Tserenkovin säteilyä.
AMANDA II-hankkeessa ja muissa ilmaisintutkimuksissa on todettu, että neutriinon massa on miljoonasosasta kymmenesmiljoonasosaan elektronin massasta. Se merkitsee, että neutriinojen massa olisi yhdestä seitsemään prosenttia koko maailmankaikkeuden massasta.
Siten neutriinoilla voitaisiin selittää osa pimeästä aineesta, mutta ei kaikkea.
Kylmäksi pimeäksi aineeksion niin ikään yksi hyvä ehdokas: WIMP eli heikosti vuorovaikuttava massiivinen hiukkanen ( Weakly Interacting Massive Particle).
Kyseessä ovat siis raskaat hiukkaset, jotka vuorovaikuttavat ainoastaan painovoiman ja heikon ydinvoiman kautta.
WIMP-hiukkaset täyttäisivät monta pimeän aineen hiukkasilta vaadittua ominaisuutta, mutta niitä on kuitenkin erittäin vaikea havainnoida.
WIMP-hiukkasia etsitään Yhdysvalloissa Ninnesotassa vanhaan kaivokseen rakennetulla ilmaisimella. Kaivoksessa kylmässä lämpötilassa on ilmaisimia, joiden toivotaan rekisteröivän värähtelyä, jos WIMP-hiukkasia osuu niihin.
Vastaus pimeän aineen olemukseen voi kuitenkin löytyä jostain aivan muualta.
Voi olla , että paras ehdokas pimeän aineen hiukkaseksi , kylmäksi tai lämpimäksi, onkin vielä löytymätön alkeishiukkanen.Fyysikoiden teoreettisissa malleissa uumoillaan, että olisi olemassa tuntemattomia hiukkasia, kuten erittäin kevyitä varauksettomia aksioneja, supersymmetrisiä hiukkasia tai magneettisia monopoleja.
Tutkijat toivovat saavansa vihdoikin selvyyden näiden hiukkasten olemassaoloon, kun Cernin uusi LHC-kiihdytin (Large Hadron Collider) pian aloittaa toimintansa. Jos tällasia hiukkasia on ja jos niitä ylipäätään voidaan luoda laboratorioissa, niin LHC todennäköisesti havaitsee ne.
Galaksijoukko taittaa ja voimistaa valoa.
Galaksijoukossa voi olla useita tuhansia galakseja. Galaksien
liikkeistä tehdyt havainnot osoittavat, että joukossa täytyy olla pimeää ainetta, sillä muuten sen massa ei riittäisi pitämään galakseja kasassa.
Pimeän aineen painovoima siis vaikuttaa näkyvään aineeseen. Sen lisäksi galaksijoukon pimeä aine taittaa muista taivaankappaleista tulevaa valoa linssin tavoin. Jos esimerkiksi kaukaisesta galaksista lähtenyt valo ohittaa galaksijoukon, valo taittuu ja voimistuu joukon painovoiman vaikutuksesta. Kun valon taittumista mitataan, voidaan samalla myös “punnita” koko galaksijoukko. Kaikkien havaintojen mukaan galaksijoukkojen massa on suurempi kuin joukon näkyvän aineen massa. Ero johtuu pimeästä aineesta.
Pimeä aine oli aikoinaan rohkea idea.
Fritz Zwicky halusi lähettää Aurinkokunnan kohti muita tähtiä.
Sveitsiläissyntyinen Yhdysvalloissa uransa tehnyt tähtitieteilijä Fritz Zwicky ennusti pimeän aineen olemassaolon jo 1930-luvulla.
Hän tutki Coman joukon galakseja ja totesi niiden liikkuvan toisiinsa nähden paljon nopeammin kuin oli oletettu. Zwickyn laskelmien mukaan galakseissa täytyi olla moninkertainen määrä ainetta näkyvän aineen määrään verrattuna. 1930-luvulla ideaan ei uskottu.
Zwickyn luova ajattelu vei hänet myös neutrontähtien ja supernovien jäljille.
Zwickyn oli arvostettu tutkija, vaikka jotkin hänen ideoistaan olivatkin varsin villejä.
Hän muun muassa ehdotti, että toisille tähdille voitaisiin matkata käyttämällä koko Aurinkokuntaa avaruusaluksena. Toinen huima idea oli Aurinkokunnan planeettojen järjestyksen muuttaminen.
Lähdetiedot:Tieteen kuvalehti N:o 8/ 2008.s,56-61.
Selitä esim. kvanttikaivolaserin toiminta mekanistisen mallin mukaan:
Tässä kvanttiteoreettisen selityksen alkeet:
http://butler.cc.tut.fi/~trantala/opetus/files/LAS-7206015.Laserfysiikka/LAS99.ss001-068.pdf
Sitäpaitsi, mihin sitä mekanistista selitystä tarvitaan, jos sen voi selittää pelkkien todennäköisyysmallien avulla.
Kvanttitodennäköisyys, kvanttiepämääräisyys, kvanttipotentiaali, kvanttitodennäköisyysaalto, kvanttilomittuminen ne kaikki ovat vääriä tulkintoja kun avaruuskäsitys on pielessä. Hiukkasilla, lähellä tai kaukana olevilla ei ole niin paljon vapausasteita kuin kuvitellaan, ja tämä johtuu vain siitä että ulottuvuudet käsitetään väärin. Kun täällä ja tuolla olevilla hiukkasilla ei ole vapausasteita suuhteessa toisiinsa niin kuin nykyään kuvitellaan, kuvitellaan myös että ne ovat lomittuneet kun mittauksissa havaitaan korrelaatioita. Näillä hiukkasilla ei ole lomittumista tai vaikutusta keskenän, vaan korrelaatio johtuu vain siitä ettei niillä voi olla kuin määrätyt ominaisuudet.
Kvantti-ilmiöt eivät ole myöskään binaarilaskentaa kubiteilla, oikeasti siinä missä tietokoneet laskevat binsaarisarjoja, kvanttilaskenta on vain matriisi/taulukkolaskentaa, ei mitään sen kummempaa.
... nyt tuo kysytty laserin toimiminen(esimerkiksi) mekanistisesti, ennen kuin muuta höpötät! "Oikea" avaruuskäsitteesi olisi myös mielenkiintoinen - tai ehkäpä ei sittenkään.