mistä johtuu ruotsin huikea kehitys
ohi kulkija
kansainvälinen arena puuttuu suuri
tanssipaikka
monta kansainvälistä orkesteria
toivossa
ohikulkija
ohi kulkija
kansainvälinen arena puuttuu suuri
tanssipaikka
monta kansainvälistä orkesteria
toivossa
ohikulkija
Vastaukset 9
Vanhimmat
mamujen ja riminaalinen hyysäämisestä tietysti. parhaiten tuo "kehitys" näkyy alueilla missä mamujen osuus on yli 50% asukkaista.
liittys neki euroon niin loppus se kehittyminen.
No no,ei saa olla katkera.Se nyt vaan on niin!
Ja mikähän kehitys se täällä ruotisissa on niin huimaa. Kun katsoo vaikka pohjois-ruotsin kuntia Kiirunasta 400 km alaskäsin ei näissä kunnissa ole rakennettu tai rakenteilla yhden käden sormia enempää taloja vuosittain. Kaikki seisoo. Ainoa joka on tuonut työpaikkoja on LKABn kaivokset Kirunassa ja Gällivarassa. Sinne ottavat vain nuorta väkeä mikä on hyvä. Oppivat nekin tekemään työtä. Se mitä tulee lisää on koko ajan paisunut typerä pakolaisten vastaanottaminen. Pitkin kapakoita ja katuja maleksivat salskeat nuoret miehen joilla on ollut niin pirun ankeaa kotimaissaan. Kumma kun naiset siellä olvat kestäneet sillä heitä ei täällä paljoakaan näy. Suomen sodan aikaan naiset ja ölapset lähetetttiin evakkon ja miehet sai taistella. Noissa maissa ilmeiseti naiset taistelevat. Täällä vanhus ja sairas ei tahdo saada kuljetusta eikä henkilökohtaista apua millään mutta pakolaisille on palkattu pilvin pimein asistettejä ja heitä kuljetaaan sinisillä pikku busseilla kotiovelta toiselle. Voi h....i
Mikään ihmeen kehitys?! Entä mitähän tanssipaikkaa tiedustelet, eikö sulle riitä kaupunginhotelli Torniossa? Eikö ne siellä käy Ruotsin puoleltakin?
Luepas tästä, mistä johtuu rååtsin "huikea" kehitys:
Tässäpä vähän meidän suomalaisten taustaa:
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/vanhatsivut/ruotsins uomalaiset.htm
Olen itse asunut ruotsissa vuodesta -81, ja yhdyn todellakin keskustelun aloittajaan.
Meitä suomalaisia kohdellaan ruotsissa huonommin kuin esim. Afrikasta tulleita siirtolaisia.
Me olemmekin vain "Finnjävlar", ja emme oikeastaan siis kuulu minnekään.
Ruotsissa emme ole ruotsalaisia, ja Suomessa emme ole Suomalaisia.
Suurten muuttoliikkeiden aikaan -60 ja vielä -70 luvullakin ruotsi otti halukkaina työvoimaa vastaan maahansa, mutta nykyään ruotsiin saapuvat eivät tule suinkaan samasta syystä.
Esim. Tornionjokilaaksossa ruotsin puolella oli suomen kielen puhuminen kielletty vielä -70 luvulla.
Paikallisille "ruotsalaisille" kelpaa kuitenkin suomalainen vaimo, mutta lapset saavat poikkeuksetta ruotsalaiset nimet, ja kielenä on ruotsi.
Kirjoitin "ruotsalaiset" tarkoituksella, koska hekään eivät ole täysiverisiä ruotsalaisia, vaikka asia toisin väittävätkin..
99% asukkailla on suomalaiset isovanhemmat joko isän tai äidin puolelta.
Tunnen tosi hyvin eräitä paikallisia "ruotsalaisia" ja en totisesti voi hurrata heidän taustoilleen.
Ruotsin puolen kylissä tehtiin jokin aika sitten tutkimus, ja todettiin että useimmissa kylissä KAIKKI ovat lähisukulaisia keskenään.
Ällöttävää...
Nuo sukulaisjutut ovat ihan tosia. Koko jokivarren asukkaat ovat suurilta osin sukulaisia toisilleen. Mitä ylemmäksi menee sitä enemmän. Kun katselee sukukarttoja niin serkut, enot, tätit, veljen, siskon lapset jne.... ovat naineet keskenään kautta aikojen. Veljien, siskojen ja vanhempien naimisesta ei puhuta mutta kyllä kai sellaistakin on tapahtunut, ainakin salaa. Joten lapset saattavat olla vieläkin läheisempiä toisilleen. Rakastetaan lähimmäisiämme ja ollaan kristittyjä, pimeitä ja tietämättömiä. Odottelen koska joku uskaltaa julkisesti alkaa kirjoittelemaan näistä asioista.
antaa jonkinlaista linkkiä tms noinkin mullistavia tietoja esittelevään tutkimukseen? Netissä on kansainvälisillä keskstelupalstoilla sanonta: Pics and facts or it didn't happen. Eli todista puheesi. Jos et siihen kykene, jäät taas yhdeksi monista paskanjauhajista, jotka puhuvat lämpimikseen... Paskaa.
Jos santtuu itse olemaan tuolta pohjoisemmasta missä kaikkien suvut yleensä aika hyvin tunnetaan ja tiedetään tietää että näin on. Sukulaisia monessa polvessa koko suku. Otetaanmpa vaikka yksi pieni kylä pohjoisesta. Kumpaakin puolta jokea ja järveä on naitu toisensa tiettävästi 1600 luvulta asti. Tämän päivän lasten vanhemmat ovat pikkuserkkuja, serkkuja toisilleen, heidän vanhempansa ovat olleet yleensä serkkuja toisilleen ja niin edelleen. Enot ja setät ovat menneet yhteen siskonsa lasten kanssa jne... Nämä tiedot on helppo poimia vanhoista kirkonkirjoista joka vain viitsii. Itselläni on nokan edessä yhden suvun totuus 7-10 sukupolvea taaksepäin. Näiltä lestadiuksen ihannoivilta ihmisiltä asiaa kysyttäessä saa vastauksen että lapset ovat jumalan lapsia. JOOPAJOO
tutkimukseen ei löydy minkäänlaista todistetta? Sen nyt saattoi arvatakin. Sitä ei ole olemassakaan.