Gubbröra

Tässä tällainen ruotsalainen "perinneruoka" uusille perunoille - hyvää ja vähän erilaista juhannus- ja kesäruokaa.

Pistän tähän kopion siitä, mitä viime kesän nurkilla kirjoitin - on nyt vielä ajankohtaisempi:

Olen tehnyt hyvällä menestyksellä seuraavaa muunnosta ruotsalaisesta Gubbrörasta, varsinkin uusille perunoille:

muutamia anjovisfileitä - 5-6 kpl
pieneksi pilkottu keltasipuli tai kevätsipuli
hienonnettua tilliä
hienonnettua ruohosipulia
2 kpl keitettyä kananmunaa - pilkotaan hienoksi, mutta ei mohjoksi
2 rkl majoneesia tai smetanaa
mustapippuria

Kaksi tapaa tehdä:

1.freesaa sipuli ja anjovis pannulla voissa, lisää silputtu kananmuna hetkeksi - näin maut vähän tasoittuvat ja pehmenevät - ja sekoita muut aineet mukaan. Voi syödä kylmänä tahi lämpimänä.

2. yksinkertaisesti sekoita kaikki yhteen ja mausta tilkalla anjovislientä

Ruotsissa tähän lisätään kuutiotu peruna ja tehdään ikäänkuin perunasalaatti, jota laitetaan tunnbrödin sisälle vähän kuin wrapiksi tai burritoksi. Mutta hyvää tämä on kokonaisten perunoittenkin lisäkkeenä.
22544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

todella hyvää. Meillä ei tykätä sillistä, joten anjovis on ollu nypotatisten kanssa. Ja jos ei ole ollut majoneesia, niin sulavoi ajaa saman asian ja anjovisliemi. Majoneesia kun ei aina välttämättä ole, enkä viitsis ruveta tekeen.

Uutta ruohosipulia ja tilliä ja ne keitetyt vähän löysähköt kananmunat ja uudet perunat, maistuu vaikka kylmänä näkkärinkin päällä hyvälle.
Perunat sellasia pienehköjä, silloin niiden maku on makeimmillaan.
Mulla on tapana ryöpätä ja pakastaa uusia perunoita, niitä on kiva sitten joulupöydässä syödä.

Uudet perunat on jo ajankohtaisia, joten kiitos ohjeesta, haluaisin itsekin maustaa enemmän. Porukka on aika kriittinen pippuroitujen ruokien suhteen, eli en saisi oikeestaan maustaa mitään. Taidanpa tehdä vain itselleni, tämän kerran. Kattelkoot kateellisina vieressä.

Äänestä

Olen ilmeisesti syönyt tätä joskus vuosia siteen ruotsinlaivan aamiaispöydässä. Oli todella hyvää. Tiedän nyt ainakin yhden ruokalajin joka löytyy Juhannuspöydästä.
ps. Se anjoviksen suolaisuus teki silloin gutaa pitkäksi menneen illan jälkeen. Että saattaa olla hyvä tehdä tätä Juhannuksena jääkaappiin annos aamusuolaista hamuaville.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


crudo kirjoitti:

Tässä tällainen ruotsalainen "perinneruoka" uusille perunoille - hyvää ja vähän erilaista juhannus- ja kesäruokaa.

Pistän tähän kopion siitä, mitä viime kesän nurkilla kirjoitin - on nyt vielä ajankohtaisempi:

Olen tehnyt hyvällä menestyksellä seuraavaa muunnosta ruotsalaisesta Gubbrörasta, varsinkin uusille perunoille:

muutamia anjovisfileitä - 5-6 kpl
pieneksi pilkottu keltasipuli tai kevätsipuli
hienonnettua tilliä
hienonnettua ruohosipulia
2 kpl keitettyä kananmunaa - pilkotaan hienoksi, mutta ei mohjoksi
2 rkl majoneesia tai smetanaa
mustapippuria

Kaksi tapaa tehdä:

1.freesaa sipuli ja anjovis pannulla voissa, lisää silputtu kananmuna hetkeksi - näin maut vähän tasoittuvat ja pehmenevät - ja sekoita muut aineet mukaan. Voi syödä kylmänä tahi lämpimänä.

2. yksinkertaisesti sekoita kaikki yhteen ja mausta tilkalla anjovislientä

Ruotsissa tähän lisätään kuutiotu peruna ja tehdään ikäänkuin perunasalaatti, jota laitetaan tunnbrödin sisälle vähän kuin wrapiksi tai burritoksi. Mutta hyvää tämä on kokonaisten perunoittenkin lisäkkeenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu