Ahdistus, jännittäminen, punastuminen, tärinä, sosiaalisten tilanteiden pelko

vapautunut peloistani.Kun vaan aloin vähitellen menemään mukaan niihin asioihin,jotka pelottivat.

Tähän viestiketjuun toivoisin paljon vastauksia. Vai onko niitä täysin parantuneita edes? Itse olen kärsinyt sosiaalisesta pelosta jo tarpeeksi kauan eikä loppua tunnu näkyvän.

Mitä pidempiä ja perusteellisempia selviytymistarinoita sen parempi.

KKT on toimivin tapa päästä eroon sosiaalisten tilanteiden pelosta. Voit vaikka googlettaa tutkimuksia tästä, jos et usko. Netistä löytyy paljon tietoa englanniksi (cognitive behavioral therapy, CBT).

Itse olen kuunnellut Dr Richards Overcoming Social Anxiety -audiosarjaa, jonka voi löytää piratebaysta. Se perustuu KKT:hen ja on minulla toiminut tosi hyvin. Olen noin puolessa välissä kurssia.

Toinen mahdollisuus on tietenkin ottaa yhteyttä psykoterapeuttiin ja alkaa käydä tämän luona.

Oireisiin olen käyttänyt Phenibut-nimistä ainetta "pahimmissa" tilanteissa: juhlat, työhaastattelu yms. On toiminut erittäin hyvin. En ole huomannut sivuoireita. Sitä ei tietääkseni kuitenkaan saa Suomesta. Kertokaa jos saa jostain! Olen tilannut jenkeistä relentlessimprovement.com . Tullin kanssa ei tule ongelmia, koska kyseistä ainetta ei ole luokiteltu lääkeaineeksi Suomessa.

Toivoisin erityisesti vastauksia, joihin ei liity lääkkeiden käyttö. Olen itsekin lääkityksellä (Aluksi Optipar 40 mg- vaihto aurorix 300 mg sivuvaikutusten vuoksi), mutta toivon pääseväni niistä vielä kokonaan eroon.

Kuten Olavi Norosen Jännittäjän kirjassakin todetaan, lääkkeet saattavat estää tietoisuuden ja alitajunnan, mutta myös tietoisuuden ja ulkoisen maailman välisiä kytköksiä(s 111). Samalla kaikki kokeminen sumentuu. Toinen huono juttu on se että pelkojen ja ahdistuksen todellinen muoto ei välttämättä tule esiin ja ne saavat vain uusia muotoja.

Suosittelen kaikille lukemaan Pelot ja niiden voittaminen Antero Toskalalta. Vaikuttaa todella hyvältä kirjalta, vaikka en ole vielä kovin pitkällä. Hyviä ajatuksia esimerkiksi että usein pelkojen ohjaamat ihmiset välttelevät pelkojaan ja oiritaan. Pelot voivat olla kaikkea vapinasta punastumiseen yms. Tämän sijasta pelkoihin tulisi tutustua ja luoda uudenlaista kumppanuutta niiden kanssa.

liikunta auttaa itselläni, kun on kuuma tunnen että olen punainen jo valmiiksi joten se auttaa sillä en osaa selittää kokeile jotain harrastusta!

Meijän iskällä onki uus auto ja nahkaliivi

Luulen, että olen pikku hiljaa pääsemässä jännityksestäni eroon. Jo kolmatta vuotta äärijännittämistä saakin jo riittää. Vaikka se on vain kolme, niin silti.

Olen huomannut, että liikkuminen ulkona saa minut rauhoittumaan. Metsässä kävely tms. Olen myös aloittanut satunnaisen meditoimisen .

Minä kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja jännittämisestä vuosia, alkoi varmaan ala-asteen lopulla, kun minua alettiin kiusata eli syrjiä ja jättää porukan ulkopuolelle. Käsien tärinä, pala kurkussa, hikoilu ja punastuminen vaivasivat enemmän tai vähemmän läpi yläasteen ja lukion, yliopisto-opintojen alkupuolella myös. Kiusaaminen ja syrjintä väheni olennaisesti yläasteella, kun vaihdoin luokkaa, eikä sitä lukiossa ollut käytännössä ollenkaan enää, mutta jännitysoireet sekä vääristyneet ajatusmallit oman pään sisällä säilyivät.

Nyt kohta kolmikymppisenä voin sanoa olevani aika lailla päässyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Toki joissakin tilanteissa vähän jännittää, mutta nykyään vain huomaan oireet ja hyväksyn ne asiaankuuluvina, kun tiedän että haluan kuitenkin tilanteessa olla ja tehdä ne asiat joita tavoittelen. Pitkällisen altistuksen, ulkopuolelta tulevan positiivisen palautteen ja omien vääristyneiden ajatusten tiedostamisen kautta tähän olen päässyt. Ikinä en ammattiapua ole hakenut (olisi varmaan kannattanut), mutta apua olen itse löytänyt esim. kognitiivisen käyttäytymisterapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmistä. Asteittaista altistusta ja harjoittelua, pienten onnistumisen kokemusten hakemista.

Lisäksi liikkuminen ja luonnossa ulkoilu on auttanut minuakin, kun keho pääsee tekemään ja toimimaan ja puiden siimeksessä rauhoittuu.

Otsikon mukaisia oireita oli jo nuoruudesta alkaen. Viinalla lääkitsin itseäni vuosikausia. Ongelmat vaan paheni. Alkoholihoitojen yhteydessä syntyi kontakti psykiatriin. Silloin aloin syömään lääkkeitä. Mielialalääkettä bentsoja. Bentsot auttoi aluksi hyvin. Sitten ne annosten koko ajan noustessa menetti tehoaan. Eri kokeilujen jälkeen tämänhetkinen lääkitys on venlafaksiini propral. Oireet on 80...90% poistuneet. Ihan hyvin menee nykyään.

Itsellä se jännittäminen/punastuminen/kahvikuppineuroosi loppui kun menin lääkäriin ja sain propral-reseptin.
En ollut varmasti pahimmasta päästä oireideni kanssa ja minulla on ns "normaali elämä" enkä kerennyt tämän takia syrjäytyä tms, luulen että siksikin tästä yli pääseminen onnistui.
Kun sain beetasalpaajia, jännittävissä tilanteissa (kaupassa käynti jne) ei enää sydän alkanut takoa ja en punastunut. Ja tämän takia ei enää TARVINUT jännittää, ja se oravanpyörä pikkuhiljaa haihtui pois minun mielestä. :)
Onnistuneet sosiaaliset tilanteet antavat rohkeutta seuraavaan sellaiseen, joten jännitys vähenee kerta kerralta.
Joskus vieläkin saatan punastua vähän, mutta se ei enää ole todellakaan ole enää sellaista "naama lehahtaa punaiseksi" -meininkiä. Riittää mulle :)
Oli hoitokeino/lääke mikä tahansa, lääkäriin meneminen on se ensimmäinen askel joka pitää ottaa, jännitti se kuinka hitosti tahansa!!

altistaminen niihin tilanteisiin. yksinkertaista. menee vaan. vaikka sattuu ja tuntuu että pyörtyy. vaikka toisen kanssa, veljen, siskon, kaverin. sitten joku ryhmä voisi olla myös hyvä. siellä näkee muitakin jännittäjiä.

edelliselle kirjoittajalle..

Ei se ole niin yksinkertaista, ainakaan suurimmalle osalle.

Sama kun sanoisit astmaatikolle, että nyt vedät tuota pururataa pitkin täysillä vaikka vähän alkaakin henkeä ahdistaa, kyllä se siitä pikkuhiljaa paranee. EI parane.

En ole kokonaan päässyt eroon, mutta oon huomaanu lievennysta ja joidenkin asioiden poistumistakin.

Mulla saattoi esim. kun kävelin jossain käytävällä missä on paljon muita ihmisiä, tulla sydämmen tykytystä ja hengityksen kohoamista, jännitystä, ahdistusta ja tärinää ja on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Sain psykologilta ohjeita, en muista kaikkia, mut oli jotain että hengittää syvään, rauhottelee itseään ajatuksilla eikä anna itsensä ajatella mitään mikä vielä lisää sitä paniikkia. Ja sitten että altistaa itsensä niille hetkille esim. että kavelee paljon ihmispaljoudessa ja vaikka alussa jonkun kaverin kanssa ja sitten yksin jne. Mää en oikeestaan muista miten mulla on lieventyny ne oireet. Ainakin oon koittanu ajatella kaikkea muuta niissä tilanteissa ja hengitella syvään ja sitten oon vähän yrittäny altistaa ja pakottaa itteni joihinkin tilanteisiin.

Sit oli joku semmone että miettii mikä niissä asioissa pelottaa ja miksi ja mikä kaikkeen on syy ja että miettii niitä. Itellä on just se että nolaa itsensä jonkun nähden, kun mulla on huono itsetunto, niin sitten miettii vaikka että mikä voi mennä niin pieleen ja sit jos miettii vaikka se et jos mä liukastun ja sit miettii et kuin todennäköstä se on tai sit jotain tommosia kaikkia... :D en tiiä kuin epäselvästi kirjotin mutta kirjotinpaha jotain.. :D

Empä tiä, en ole oiriesta vapautunut. olen nyt 54v ja paniikki iski 14v ikäisenä, nyt alkanut taas pahenemaan masennus ja itsetuhoiset ajatukset.

Minuakin kiinnostaisi kuulla vielä lisää sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien tai kärsineiden selvitymistarinoita! Erityisesti kiinnostaisi kuulla, jos joku kykenee olemaan sosiaalisuutta ja sosiaalisia taitoja vaativassa työssä, vaikka olisi sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Mulla on ollut jännitysoireita ehkä 10-vuotiaasta asti. Sosiaalisten tilanteiden pelko diagnosoitiin alta parikymppisenä ja kävin myös psykoterapiassa pari vuotta. Oireiden vaikeus on vaihdellut vuosien varrella: pelot pahenevat, jos en altista itseäni sosiaalisiin tilanteisiin vaan olen lähinnä kotona (se olisi tietysti kaikkein mukavinta). Tällä hetkellä oireet taas haittaa elämää, madaltaa itsetuntoa ja saa potemaan huonommuutta opiskelukavereihin verrattuna. Eli toivoa tarvitaan!

Mitkä asiat mua on aiemmin auttanut? Tilanteisiin, juhliin ym. tapahtumiin meneminen, vaikka se tuntuisi kamalalta. Psykoterapiassa sovittiin, että teen seuraavaan kertaan mennessä vaikka kolme tällaista altistusharjoitusta. Oleminen voi olla hirveää, mutta silti jälkikäteen voi kiittää itseään rohkeudesta, ja elämän&ihmisten näkeminen voi piristää ja antaa muuta ajateltavaa edes piirun verran. Ja pikkuhiljaa tilanteissa pystyy tarkkailemaan omia reaktioita ja ajatuksia ”ulkopuolelta”, jolloin niiden suhteettomuuden huomaa. Tämä altistaminen on varmaan helpointa sellaisessa elämäntilanteessa, jossa näitä tilaisuuksia on tarjolla. Pieni sosiaalinen painekin auttaa silloin lähtemisessä. Jos ei menoja ole, niin joku harrastus tai vapaaehtoistoiminta tai vaikka osa-aikatyö voisi antaa näitä tilaisuuksia.

Pahimmassa vaiheessa fyysisiin oireisiin, punastumiseen, hikoiluun, kehon jännittyneisyyteen auttoi mulla escitalopram-lääkitys, jonka ansiosta pystyin esim. pikkuhiljaa käymään kaupassa normaalisti. Myöhemmin myös mindfulness on auttanut vähän samaan tapaan, yksinkertaisimmillaan se voi olla vaikka 5-10 min hengityksen havainnointiharjoitus. Ja liikunnan ja luonnossa liikkumisen puolesta liputan myös.

Tärkeää on ollut myös näistä ongelmista kertominen perheelle ja kavereille. Salailu ja häpeä on vain pahentaneet mun oireita, kertominen taas auttaa hyväksymään että kärsin nyt sosiaalisten tilanteiden pelosta ja tekemään tietoisemmin rakentavia asioita. Toisaalta altistumista ja toisaalta omankin ajan ottamista sen rankan altistumisen vastapainoksi.

Minulla oli reilu vuosi sitten ahdistuksen aiheuttamia oireita; pistelyitä, puutumisia, kädet tärisivät ja heräilin yöllä erilaisiin pelkoihin kun pelkäsin lähinnä pahoja fyysisiä sairauksia. Kävin asian takia lääkärissä ja ensimmäiseksi lääkkeeksi sain propralin, joka ei oikein auttanut ja seuraavalla lääkärikäynnillä lääkäri kirjoitti bentsoreseptin.

Bentsot (rivatril) sai oireet kuriin ja aikomukseni oli syödä niitä lääkärin kanssa sopimani 3 viikkoa. Ei onnistunut kun sain vieroitusoireita ja lopulta lääkkeen alasajo kesti yli 3 kuukautta. Vieroitusoireina esiintyi tärinää, lihasjännitystä, lihaskipuja ja uni meni huonoksi. Tuosta on nyt aikaa jo reilusti yli 6kk ja olen pikkuhiljaa palautunut koko hommasta. Kädet ei enään tärise, itse en enään tärise, lihasjännitystä on hieman ja uni on parantunut mutta ei ole vielä hyvää. Bentsot aiheuttivat sosiaalisten tilanteiden pelkoa mutta se on jo loppunut.

Tällä hetkellä yritän päästä lihasjännityksestä eroon käymällä säännöllisesti kontosalilla jonka ohjelmassani on aerobista ja ei aerobista liikuntaa. Alussa salille meno tuntui raskaalta kun olin tosi väsynyt mutta nyt homma onnistuu jo paremmin. Lisäksi käyn säännöllisesti kävelemässä, hieronnassa ja silloin tällöin yogassa.

Olen varautunut siihen, että vuosi ainakin menee vielä ennen kuin olen kokonaan toipunut. Ahdistus ei ole tullut takaisin nyt kun ymmärrän miksi pelkäsin enkä enään jaksa pelätä vaan keskityn itseni kuntouttamiseen. Em. Keinojen lisäksi yritän syödä terveellisesti, mennä ajoissa nukkumaan, en käytä alkoholia, en polta ja olen keventänyt työntekoa aika lailla. Lääkkeenä on edelleen propral ja melatoniinia nukkumaan mennessäni.

Altistusjalepo.lle: minulla oli aivan hirveitä pelkotilanteita. Esim. kahvin juonti muiden kassa ei onnistunut lainkaan, kahvi tärisi vaatteilleni eikä päässyt kupista suuhun. Puhe kangerteli jos piti sanoa jotain, kasvot leimusi tulipunaisina, sitten jälkeenpäin oli yhtä tuskaa kun ajatteli miten typerästi taas käyttäydyin.

No, oli pakko päästä töihin , saada palkkaa että pysyi hengissä.
Sain paikan yleisöpalvelussa. Ensimmäsellä kerralla kirjoitin alkusanat paperille: hyvää huomenta/ päivää/iltaa, tervetuloa jne.. Ajattelin että auttaa kun voin lukea valmiin tekstin.
No, luinhan minä sen, sanasta sanaan ja sekös oli ilon aihen kuulijoille! Onneksi huomasin mokan ja välittömästi jatkoin että aina on aamu, keskipäivä, ilta jossain puolella maailmaa.
Tuota tapahtui alussa useinkin, mutta ajan kanssa pelko väheni kun pakko oli pitää työpaikka ja huonasi ettei kukaan kuitenkaan syö minua.

Myöskin kunnon kävelylenkit päivittäin auttoivat. Tunti tosi reipasta vauhtia toi happea aivoihin. Oliko siihen aikaa? Ei, mutta laitoin herätyskellon aamuisin soimaan tuntia ennen - siinä se aika tuli.

Tuossa vain pari omakohtaisesti toimivaksi koettua tapaa. Ehkä niistä apua muillekin.