kesäisin. Uusia pottuja keitettiin, mutta ja kun siis missä vaiheessa se maito siihen sekaan lisättiin? Mumman tekemänä se oli hyvää.
Uskoisin, että tällä palstalla on eteläpohojalaisia ja maitopotut hyvin tietävät, reseptistä kiittää jo etukäteen.
Uskoisin, että tällä palstalla on eteläpohojalaisia ja maitopotut hyvin tietävät, reseptistä kiittää jo etukäteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei maitopottu/pottumaito ole mikään et-pohjanmaan erikoisuus.
Lohkotut perunat keitetään suolatussa vedessä lähes kypsiksi, vesi kaadetaan pois kokonaan tai osittain ja tilalle kaadetaan maitoa. Sekaan voi laittaa myös sipulia ja nokareen voita.
pitää lisätä juuri ennen tarjoilua voi nokare joka sulee kauniisti, suola on myös ehdoton, itse laitan sen pöydälle joten kaikki saa laittaa oman maun mukaan ja parasta on kun kaikki leikkaavat saksilla ruoho- ja tai ns. ilmasipulia omille lautasilleen sipulin syöntihalukkuuden mukaan,ja kaikki savat myös lisätä voita oman makunsa ja kilojensa mukaan.
"Äiti tehdäänkö huomenna muikkupottuja".Kyllä olen joskus 50-luvulla syönyt maitopottuja.