Maukas kotona paistettu pizza

pizzataikuri

Netissä paljon kysellään näitä pizzaohjeita ja sitä miten niistä saisi pizzerioiden pizzojen kaltaisia. Itse en oikestaan tiedä onko näin valmistettu pizza sellainen, mutta hyvää tulee.

Ensiksi vaikkapa pizzaohje, durumvehnäjauho on melko pakollista, koska siitä ei synny venyvää sitkoa ja näin ollen siitä ei tule pullamaista.

1 dl kädenlämpöistä vettä
nokare hiivaa
2½ dl durumvehnäjauhoja
suolaa
(öljyä)

Kai jokainen nyt pizzataikinan tekemisen vaiheet osaa, mutta kerrataan vielä:
Lietä hiiva veteen, ja sekoita siihen mausteet ja jauho. Lisää mahdollinen öljy, ja öljyä myös kätesi. Vaivaa taikinaa sen verran että ainekset ovat sekoittuneet. Jätä kohoamaan.

Täytteet.

Älä käytä mitään halpaa tomaattimurskaa, joka on myös tylsän makuista pizzassa. Käytä suomalaisia tomaatteja, tai vaihtoehtoisesti kirsikkatomaatteja. Murskaa tomaatit tehosekoittimessa ja keitä soppaa sen verran että liika vesi on haihtunut pois. (n. ½ tuntia.)

Käytä myös mielellään mozzarellaa, koska se antaa pehmeän ja oikean pizzan maun. Voit käyttää myös arkijuustoa mozzarellan sekaan raasteena. Älä käytä vain arkijuustoa, koska siitä ei välttämättä tule juuri sitä pizzan makua.
Levitä hieman yli puolet juusto(seokse)sta levitetyn tomaattikastikkeen päälle ja lisää täytteet. Levitä loppu juusto täytteiden päälle.

Paisto.

Suosittelen Pizzakiven ostoa. Oikeasti, se kannattaa. Pizzapohjasta tulee aivan erilainen, ja varmasti maistuvampi. Omien kokemusteni kautta en ole vielä itse ainakaan katunut sen ostoa. Luultavasti pizzan makuun ei tule paljonkaan eroa jos paistat sen kylmällä pellillä.

Laita uuni lämpeämään 250 asteeseen ja laita pizzakivi sinne. Saavutettuaan lämpötilan ota se pois uunista ja laita pizzapohja sille. Levitä täytteet. Kuten huomaat, pizza alkaa paistua lähes heti kun olet laittanut sen kuumalle kivelle.

Paista 5-10 min, kunnes reunat ovat hieman ruskeita ja juusto ruskehtavaa.

Suosittelen täytteeksi myös fetajuustoa.

toivottavasti tästä oli jotain apua niille, jotka etsivät jonkinlaista vastausta.

10

7688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mari73

      Siinä tuli monta hyvää vinkkiä! Aion ehdottomasti kokeilla seuraavan kerran niitä :) Kiitos kaunis :)

    • Freddy

      Pelkkä durumjauho ei tee hyvää taikinaa koska siínä ei ole sitkoa lainkaan. Eli sekaan tavallista vehnäjauhoa ja hiivaleipäjauhoa sopivassa suhteessa. Helpoiten hyvän jauhoseoksen saa kun ostaa valmiin jauhoseoksen (esim Myllyn Paras Pizza-jauhot). Siinä on jauhot sopivassa suhteessa ja taikina on helppo leipoa ja melko maukastakin se on.

      Takina pitää nostattaa kahdessa erässä, ensin mieluummiin jääkaapissa jossa se voi olla tunteja.

      Ja siinä pitspohjan teossa kannattaa se kaulin unohtaa heti kättelyssä. Se ei kuulu pitsan tekoon. Jos et osaa heitellä taikinaa niin voit pyöritellä sitä pöytää pitkin. Pohjasta pitää tulla ohut, ilmava ja siinä täytyy olla reunat.

      Tomaattimurskaa löytyy moneen lähtöön, pahimpia on ne peltisissä säilykpurkeissa myytävät. Parhaita ovat pahvitetroissa myytävät ja kun niistäkin valkkaa ne parhaat (lue kalleimmat) niin hyvä tulee. Niissä on sopivan voimakas tomaatin maku. Siihen sitten mausteita sopivasti, ei liikaa. Pyreet saa huoletta heittää sinne mistä ne maun perusteella voisi kuvitella tulleenkin. Samoin valmiit tomaattisoseet. Ne on ihan hyviä ruokien mausteena mutta ei pitsapohjassa. Moni sortuu kastikkeen ylimaustamiseen ja seuraavalla kerralla laittaa vielä enemmän kun ei se ollutkaan semmoista kuin pitseriassa. Kannattaa aloittaa ihan pienillä maustemäärillä ja lisäillä seuraavalla kerralla jos valmis pitsa ei ollut hyvää. Se kastikkeen maku tulee valmiiksi vasta pitsan paistossa.

      Ei oikein kuulosta mielekkäältä sen kiven nostelu uunista kesken kaiken. Pitsakivi kannattaa laittaa uuniin niin alas kuin saa, vaikka suoraan pohjan päälle. Ja uuni alalämmölle ja täysille, eli noin 300 asteeseen. Kun se on lämminnyt siihen niin silloin pudotetaan lämpö 250 asteeseen ja aina välillä pidetään täysillä. Pitsaa paistetaan semmoin 7 - 10 minuuttia. Siinä saa olla melko skarppina että ei pidä liian kauaa. Liian vähän aikaa taas johtaa siihen että täytteet eivät kypsy sopivasti. Omasta mielestä mieluummin hieman liian kireeseen paistettu on parempi kuin löysä ja raaka.

      Pitsat voi leipoa myös leivinpaperin päälle mutta paras tulee tietysti jos leipoo ne hieman jauhoiselle pöydälle ja pitsalapiolla nostelee uuniin. Siinä on vaarana tosin se että lapio lämpenee ja ensimmäisen jälkeen pitsat ei enää irtoa siitä.

      Sitten pitsa uunista pois, kevyt sivallus sitä extra extra extra virgin oliiviöljyä ainakin reunoille, ripaus oreganoa ja mustaa pippuria ja se on siinä.

      • pizzataikuri

        Olen samaa mieltä siitä durumvehnäjaihosta ja itsekin pidän suosiossa sitä Myllyn Paras pizzajauho seosta (kas kun en tullut maininneeksi)

        Samaa mieltä myös kaulimisesta. Vain käsin. Joskus taannoin löysin täältä Suomi24 keskusteluista erään kirjoittaman ''pizzanpaineluohjeen''mutta sitä en jaksanut käydä kirjoittamaan. Yritys ja erehdys konstien kauttahan sen pizzapohjan saa tehtyä (minä käytin yritys/erehdystä koko pizzan luontiin)

        Kirjoitat siihen malliin että itselläsi olisi pizzauuni tai jokin, kun ainakaan yleisuunit ei lämpene ihan 300 asteeseen. Leivinuunissa voi toki paistaa mutta lämmitys syö tuhottomasti puita. Myös pizzalapio olisi hankala työväline ahtaahkossa keittiössä ja moni ei sellaista edes omista se ei varmaan sovellu yleisuunien käyttöön.

        Neitsytoliiviöljyä en itse ole kokeillut ja tuskin tulen kokeilemaan, mutta jokainen tekee sellaisen pizzan kuin itse haluaa. Laitoin vain itse kehottamani ''reseptin'' jos jollekulle siitä on iloa kun pizzanteko-ohjeita niin kaivataan...

        Toki tuossa hyviäkin vinkkejä oli.


      • ......................

        Tomaattipyreestä tulee todella hyvä kastike. Purkillinen pyrettä kulhoon johon lisätään vettä niin paljon, että tulee sopivan juoksevaa. Sekaan hyvää oliiviöljyä, mustapippuria myllystä ja tuoretta basilikaa tai oreganoa hienoksi hakattuna. Käy toki kuivattukin, jos tuoretta ei saatavana.
        Yllättävän hyvä paistotulos tulee ilman leivinpaperia kun pelti pyyhitään kevyesti ruokaöljyllä.
        Minä en nostata taikinaa ennen leipomista, vaan taikinan teon jälkeen levitys, täytteet päälle ja uuniin. Eikös ne taikinapullat pizzeriassakin laiteta suoraan jääkaappiin ilman kohotusta..


    • Omapizzaparasitselle

      Tässä on hyvin paljon samaa kuin mitä minä teen. Heitän kuitenkin muutaman oman lisän tähän: Hiivamäärä saa olla hyvin pieni eli n. 1/4 samankokoisen pullataikinan hiivasta. Esim. 1,5 dl vettä = 5 ml kuivahiivaa. Durumvehnää puolet ja pitkä vaivaus. Talvella kun ei aina hyvänmakuisia tomaatteja saa niin joku laadukas tomaattimurska käy esim. Mutti. Keitän sitäkin kokoon jonkun aikaan. Mozzarellaa en ole pizzajuustona käyttänyt mutta täytyy kokeilla seuraavaksi. Itse olen käyttänyt Oltermannia josta saa rakenteen ja Pecorino Romaanoa josta tulee maku. Juuston asettelu on samankaltainen: Tomaatin päälle suurin osa ja päällimmäiseksi vähemmän ja sellasiin kekoihin. Kiven laitan kylmään uuniin alaosaan ja uunin lämmitän niin kuumaksi kuin mahdollista eli 300 astetta (vuolukivi kestänyt jo 10 vuotta). Jätän pizzaan reunat jotka suojaavat täytteen valumista ja joiden väristä näkee kypsyyden. Reunoja en voitele öljyllä missään vaiheessa (tykkään rapeista). Pitsan laitan pizzalapiolla uuniin kiven päälle ja paistan 3-4 minuuttia paksuudesta riippuen. Ohuet on parempia.

      • Omapizzaparasitselle

        Taikina muuten kohoaa jääkaapissa hitaasti. Silleen saakin muuten paremman koska hitaasti hyvä tulee.


    • pizzakokki

      hei oot kopioinut ton ohjeen mtv3 sivuilta,luuleks olevas muka kova jätkä?

    • Jape TDF

      EN muista mistä tämän ohjeen nappasin,mutta hyvää pohjaa oon tällä ohjeella saanut.
      iso on määrä,mutta olen tehnyt n. 200 gramman pullia ja pakastanut sitten varastoon ensikertaa varten.
      ja helppohan tuo on tuosta esim.puolittaa jne.
      Mutta samperin rapsakkaa pohjaa tulee,ja ite tykkään.

      1 L vettä
      0,2 dl sokeria
      0,3 dl suolaa
      25 grammaa suolaa
      1dl maitoa
      1 dl oliiviöljyä
      2,5 kg jauhoja (myllynparas pizzajauho)

      • jape TDF

        VIRHE:) siis ei 25grammaa suolaa vaan HIIVAA:) tsori kirj.virheeni.


    • Pizzan syöjä

      Olen kokeillut laittaa pizzapohjan päälle erilaisia maustettuja tomaattisosesäilykkeitä, kuten vaikka tortilla kastiketta tomaattipyreen sijaan ja sopivat mainiosti myös pizzan täytteeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1341
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1006
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      298
      893
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe