heippa! Ajattelin esittää tänne kysymyksen, koska täällä varmasti pyörii psykologiasta ja siis ihmisen mielestä kiinnostuneita ihmisiä :) Olisiko kellään kertoa seuraavasta ilmiöstä mitään?
eli Onko täällä kenelläkään kokemusta "mielikuvitusmaailmasta"?
Tarkoitan tällä ilmiötä, että lapsesta asti "kuvittelee" päässään toisen todellisuuden... Taitaa kuulostaa vähän skitsolta, olen kuitenkin ihan tosissani kysymykseni kanssa. Ilmiö saattaa kuulostaa rajummalta mitä se todellisuudessa on.
Meinaan vaan, että itselläni on ollut aivan lapsesta asti semmoinen mielikuvitusmaailma jossa elää tavallisia perheitä ja ihmisiä, joiden tekemisiä ja toimintaa seuraan kuin elokuvaa. Tämä tapahtuu esim. nukkumaan mennessäni. Eläydyn heidän tunteisiinsa jne.
Tukiaema.net sivustolta löysin yhden tekstin samasta aiheesta. Siellä joku myös etsi kohtalotovereita.
Olen sen verran utelias ja miettinyt kyseistä ilmiötä jo teinistä saakka, että olisi kiva löytää ihan tieteellistä selitystä ilmiölle. Mistä johtuu, miksi ei kaikilla, voiko enteillä jotain tulevaa skitsofreniaa tms?
Niin ja olen ihan perusterve 24-vuotias nainen joka opiskelee, käyt osa-aikatöissä, harrastaa liikuntaa ja viettää muutenkin turvallisen tavallista elämää.
Kertokaa tietonne ja kiitos jo etukäteen vastauksista :)
eli Onko täällä kenelläkään kokemusta "mielikuvitusmaailmasta"?
Tarkoitan tällä ilmiötä, että lapsesta asti "kuvittelee" päässään toisen todellisuuden... Taitaa kuulostaa vähän skitsolta, olen kuitenkin ihan tosissani kysymykseni kanssa. Ilmiö saattaa kuulostaa rajummalta mitä se todellisuudessa on.
Meinaan vaan, että itselläni on ollut aivan lapsesta asti semmoinen mielikuvitusmaailma jossa elää tavallisia perheitä ja ihmisiä, joiden tekemisiä ja toimintaa seuraan kuin elokuvaa. Tämä tapahtuu esim. nukkumaan mennessäni. Eläydyn heidän tunteisiinsa jne.
Tukiaema.net sivustolta löysin yhden tekstin samasta aiheesta. Siellä joku myös etsi kohtalotovereita.
Olen sen verran utelias ja miettinyt kyseistä ilmiötä jo teinistä saakka, että olisi kiva löytää ihan tieteellistä selitystä ilmiölle. Mistä johtuu, miksi ei kaikilla, voiko enteillä jotain tulevaa skitsofreniaa tms?
Niin ja olen ihan perusterve 24-vuotias nainen joka opiskelee, käyt osa-aikatöissä, harrastaa liikuntaa ja viettää muutenkin turvallisen tavallista elämää.
Kertokaa tietonne ja kiitos jo etukäteen vastauksista :)
Vastaukset 54
Vanhimmat
mistä ajattelet kirjailijoiden tulevan?
Hyvin monilla varsinkin ainoilla lapsilla on mielikuvitusystäviä. Ne voivat olla ihmisiä tai eläimiä. Uskon, että monet eivät luovu niistä aikuisinakaan, he vain lakkaavat puhumasta asiasta.
Minä itse sepitän jatkotarinoita lukemiini kirjoihin varsinkin nukkumaan mennessäni. Se on varsin sopiva tapa irroittaa ajatukset arkipäivästä ja päästä sopivaan unta edeltävään tilaan. Jos annan normaalien asioiden pyöriä päässäni, unesta ei ole toivoakaan, mutta jos sepitän tarinaa vaikka antiikin Roomasta, liu'un uneen.
Kirjailijoista vielä - omista itselle tai lapsille sepitetyistä tarinoista ovat lähteneet sellaiset kuin "Liisa Ihmemaassa", "Ruohometsän kansa", "Nalle Puh" ja - usko tai älä - Conan Barbaari ja Tarzan.
Löytyy tälläinen, eli minulla on mielikuvituselämä oikean elämän rinnalla ja sitä yleensä elän ennen nukkumaan menoa. Tosin sairastan psykoosia ja seuraava diagnoosi on kai jonkinasteinen skitsofrenia eli luulen että liittyy osin sairauteeni. On jatkunut pienestä pitäen ja mielikuvitusmaailma on sen verran parempi kuin todellisuus niin siitä en kovin helpolla luovu, mutta lääkitys on vähentänyt tätä mielikuvitus elämää huomattavasti.
En osaa sanoa tuohon tieteellisyyteen, mutta kun minulla tälläinen on niin ajattelin tuoda samalla oman näkökantani esiin.
Hei!
Tämähän lähti hyvin käyntiin! Taisin löytää heti henkilöitä joilla ehkä samanlaisia kokemuksia! :)
Joo mulla kanssa toi mielikuvitusmaailma ollut jonkinlainen pakopaikka, jossa olen käsitellyt kipeitä asioita ns. turvallisessa ympäristössä. Näin ainakin itse olen itseni diagnosoinut.
Joskus teininä muistan kuinka menin iltaisin ajoissa nukkumaan ihan vaan sen takia, että sain uppoutua tuonne mielikuvitusmaailmaan. Sain rauhassa seurata sitä meininkiä siellä ennen nukahtamista.
Nykyään en uppoudu tuonne enää niin paljoa kuin lapsena, mutta joskus kun luen/opiskelen ja aihe on puuduttavan tylsää, saatan huomata että taas uppoudun tuonne. Se siis jonkinverran häiritsee keskittymistäni aina joskus ja tästä syystä olen miettinyt että kannattaisikohan mun käydä juttelemassa lääkärille/psykologille aiheesta.
Jos olet itse tietoinen kyvyistäsi, miksi kysyä muilta. Olet itse itsei paras asiantuntija. Luota itseesi ja nauti mielikuvituksestasi. Mielikuvitusmaailma on vaaratonta ja terapeuttista!
autismissa ja skitsofreniassa. Mitään suurempaa tietoa minulla ei tästä ole. Itsellä ollut ennen murrosikää jonkinlaista fantasiointia, mutta ei sittemmin.
Vastaavaa mielikuvitusmaailmaa minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut.
no voi höh :( toivottavasti mulle ei nyt ole tulossa jossain tulevaisuudessa mitään skitsofreniaa. Se olis niin jäätävän tylsää.
Ton mielikuvitusmaailman lisäksi mulla on ollut pienestä pitäen näitä unihalvauksia. Ei taida olla mulla ihan päässä kaikki piuhat paikoillaan?
No mut näillä mennään :)
unihalvaus natsaa autismiin. ;) Oletko kuinka sosiaalinen?
"Ei taida olla mulla ihan päässä kaikki piuhat paikoillaan?"
Taidat olla aika suloinen sit.
heh :)
hmmm..en ihan suoralta kädeltä sanois itseäni autistiksi..kavereita on aika paljon ja muutenkin tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, työssä ja vapalla.
Mä uskoisin että jostain tai muutamastakin syystä koin oman lapsuuteni tosi stressaavana (enempää en täällä kuitenkaan näe tarpeelliseksi kertoa) ja siitä syystä mulla on ollut ehkä koko nuoruusikäni jonkinasteista lievää masennusta...ehkä nää mun "oireet" on sit kehittynyt siihen rinnalle tavallaan coping-keinoiksi mulle itselle..tai siis toi unihalvaus nyt tuskin mikään coping-keino on mutta tää mielikuvitusmaailma..
voiko autismia olla eriasteista? tosi lievääkin?
Minullakin on lievää autismia. :) Ehkä et välttämättä ole autistinen, jos viihdyt niin hyvin sitten ihmisten seurassa.
Myös skitsoidi-persoonallisuushäiriö voisi muuten sopia, mutta sellainen ihminen on erittäin vetäytyvä.
Jotkin lapsuuden asiat, kuten hyväksikäyttö voivat aiheuttaa mielikuvitusmaailman, mutta tarkemmin en asiasta tiedä.
No mut toivottavasti ihmiset kertoo lisää kokemuksistaan!
Joo tost hyväksikäytöstä ja mielikuvitusmaailmasta oon kuullut aiemminkin. Se on kyllä 99% suljettu pois tässä tapauksessa.
Millaista on lievä autismi? Miten se sulla ilmenee?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus
Tuo määritelmä ei pitänyt paikkaansa ainakaan minun kohdallani.
Unesta kyllä heräsin ja silmä oli auki, enkä kyennyt liikkumaan noin 15 sekunttiin. Uudelleen mentyäni nukkumaan en ehtinyt laittaa silmiäkään kiinni, kun en kyennyt taaskaan liikkumaan. Valvottua 3 tuntia ja mentyä nukkumaan, halvauksia ei enään ollut.
Kokemastani unihalvauksesta tuli puhetta sisaruksien kesken ihan sattumalta ja selvisi, että toinen sisaruksistani oli kokenut unihalvauksen viikkoa aikaisemmin ja toinen pariviikkoa aikaisemmin. Siinä oli kyllä ihmetteleminen outoa yhteensattumaa.
Tunnistatko itsesi?
"Psykopaatin luonteenpiirteitä ovat lipevyys, pinnallisuus epäluotettavuus, toisten hyväksikäyttö ja empatian puute. Hän syyllistää muut eikä tunne katumusta. Lupaukset ovat hänelle pelkkää ilmaa ja totuus on suhteellinen käsite: neuroottisten ja psykoottisten oireiden puuttuminen, epäluotettavuus, valehtelu, tunnekylmyys ja suunnittelematon elämäntapa. Psykopaatti ikään kuin matkii inhimillisiä tunteita ja inhimillistä käyttäytymistä."
1. Hän on yleensä ystävällinen ja puoleensavetävä.
2. Hän esiintyy auktoriteettina ja on autoritaarinen
3. Hän haluaa olla huomion kohteena
4. Hän alistaa jokaisen, joka suostuu siihen
5. Hän ostaa liittolaisia ja käyttää toisia hyväkseen
6. Hän on epäluuloinen eikä luota keneenkään
7. Hän ei koskaan kadu, masennu, häpeä eikä ole syyllinen
8. Hän muuttaa kantaansa, unohtaa lupauksensa ja syyllistää muut
http://yle.fi/akuutti/arkisto2003/210103_b.htm
valitettavasti en :) en ole lipevä ketku :)
tää on kyllä aika höpöhöpöä tää netissä toisten diagnosointi. Melkein kaikki oireet sopii keneen tahansa. Sairaita ollaan kaikki ;)
Se vaatii kyllä aika tarkkoja ja ammattimaista tutkimusta että saadaan ihan oikeasti diagnosoitua joku psyykinen sairaus jollekin.
Lähinnä toivoisin siis kokemuksia tosta mielikuvitusmaailmasta, en ehdotuksia omaksi diagnoosikseni.
"Se on kyllä 99% suljettu pois tässä tapauksessa."
Jumalalle siitä kiitos.
"Millaista on lievä autismi? Miten se sulla ilmenee?"
No vaikea selittää suoralta kädeltä, kun ei ole inspiraatiota. :) Mutta nyt kun puhutaan aspergerista, niin se on siis autismin lievin muoto. Minun mielestäni muistuttaa vaikeasti neuroottista ihmistä ja onkin vaikeasti neuroottinen.
Pieniä ongelmia on kommunikoinnin kanssa, kun tulee herkästi väärinymmärretyksi. Pakko-oireita ja sen sellaista.
Tämähän on periaatteessa keskittymishäiriö ja se keskittymisongelmahan on sellaista, että vaipuu omiin ajatuksiinsa, eikä siten keskity joihinkin asioihin, mihin ehkä pitäisi.
Tyypillistä on myös keskittyminen joihinkin harrastuksiin, tai kiinnostuksen kohteisiin erittäin intensiivisesti.
Jotkut voivat kärsiä aistiongelmista, yksinäisyydestä, tai kömpelyydestä.
-Terve sielu terveessä ruumiissa.
Ole hyvin kiitollinen että sinulle on lahjana annettu mielikuvitus, sellaisia henkilöitä on nykyään harvemmin.
Minulle on suotu monen monta apua selviytyä tästä maailman pelikentästä, ja mielikuvitus on yksi apu niistä.
Terveelle ihmiselle se on erinomainen hyve ja työkalu arjen askareihin.
Laittaisin sen luovuuden työkalupakkiin.
On sellaisia ammatteja jotka vaativat erinomaisen mielikuvituksen ongelmien ratkaisemiseksi.
Onneksi on myös niin että työnantaja on tajunnut tämän lahjakkuuden lajin, ja suonut vapauden ratkaista vaativia projekteja tämän kyseisen henkilön.
Myös on niin että suoritetut ratkaisut tulee kaikkien hyödyksi ja jäävät palvelemaan työyhteisöä ja asiakasta oikein suoritettuina ongelmien ratkaisuina.
Lue vielä tämäkin:
PDF]
Kenen mielikuvitus pääomaksi työelämään?
Tiedostomuoto: PDF/Adobe Acrobat - HTML-versio
Työ ja ihminen 18 (2004):1, 3–4. Kenen mielikuvitus pääomaksi. työelämään? T. alouselämän maailmanlaajuiset muutokset ravistelevat työelämän rakenteita ...
www.ttl.fi/NR/rdonlyres/AB4A1688-DB1A-4413-AD07-AA263A364BB2/0/paakirjoitus_leppanen_anneli.pdf -
Traumaperäinen dissosiaatiohäiriö.
Esiintyy hyväksikäytettyjen lapsien kohdalla myös aikuisena ahdingossa tai sen sattuessa yllättäen. Luonnon oma keksintö suojata psyykeä lopulliselta tuholta jos sitä sillä sanalla voi kutsua.
Ihmettelen, että hoitoalalla lapsen rikas mielikuvitusmaailma aina ensimmäiseksi yhdistetään hyväksikäyttöön tai muuhun traumaan.
Itseasiassa mielikuvitusmaailma on aivan normaalia. Satusedät ja satutädit ovat eläneet mielikuvitusmaailmassa. Ilman mielikuvitusmaailmaa ihmiskunnalta puuttuisi parhaat tarinansa!
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&posting=22000000036328946
psykopaatin yksi selvimpiä piirteitä on, että hänellä EI ole harhakuvitelmia, ts. skitsofrenian vastakohta.
ei siis minkäänlaista mielikuvitusmaailmaa tms. ota selvää asioista.
skitsoidismi vetäytyvyys on aika suhteellista. kyse on enemmänkin siitä että henkilön minä ja sen tarkoitteet (se julkisivu, sosiaalinen puoli) ovat erillään. ja jos henkilö kokee olonsa turvalliseksi muiden seurassa joko siksi että ihmiset on tuttuja tai koska osaa etäännyttää (on sisimmässään kaukana) ei yhdessäolo ole mitenkään hankalaa skitsoidille.
fantasia on muuten yksi erotteleva määre: skitsotypaaleilla harhakäsityksiä ja skitsoilla harhoja. fantasiat eivät ole siis harhoja.
hyvä esimerkki on amelie elokuvan kohtaus jossa päähenkilö katselee dianan hautajaisia mutta lipsahtaa fantasian puolelle. elokuva on muuten paras kuvaus skitsoideista mitä on ikinä tehty.
nuo kaksi aata eivät toistensa muotoja, kyse on kahdesta eri diagnoosista jotka ovat erillisiä juuri koska ovat erillisiä.
Ensinnäkin aika vanhaan postaukseen vastasit ja toisekseen vielä väärin. Asperger ja autismi ovat autismin kirjon häiriöitä. Asperger on siis hyvätasoista autismia, jonka erottaa syvästä autismista lähinnä vain normaali kielenkehitys ja normaalit kognitiiviset kyvyt. Nykyään ollaankin neurologien ja muiden asiantuntijoiden aloitteesta siirtymässä termiin ASD (autism spectrum disorders), jolloin erillisestä asperger-diagnoosista luovuttaisiin. Yhdysvalloissa tähän on jo pitkälle menty.
Diagnoosien erinimisyys johtuu pohjimmiltaan historiallisesta seikasta. Kanner-niminen mies tutki samaan aikaan yhdysvalloissa autisteja (--> Kannerin klassinen autismi) ja Asperger teki vastaavaa Euroopassa (--> Aspergerin oireyhtymä). Tutkitut populaatiot poikkesivat autismin syvälaatuisuuden suhteen, joten täten molemmat heput saivat nimensä historian kirjoihin. Pohjimmiltaan autismin ja aspergerin oirekuva on hyvin samanlainen. Heijaamista, sulkeutumista, intensiivisiä kiinnostuksen kohteita jne. esiintyy molemmissa. Erotus on yleensä vain kielen kehityksen aste lapsuudessa. Moni alkujaan (jopa syväksi) autistiksi diagnosoitu kehittyy älynsä ja voimallisen kielellisen ja vuorovaikutuksellisen kuntoutuksen ansioista ns. asperger-tasolle. Kyse on siis tietyn neurotyypin kirjosta. Ja koska nimimerkkisi on skitsoidi (=entisaikainen persoonallisuushäiriönimeke) korostettakoon vielä, ettei klassisessa autismissa tai aspergerissa ole kyse psyykenongelmasta, vaan pääosin perinnöllisestä neurologisesta tilasta, joka viimeisimmän tutkimustiedon mukaan kyetään toteamaan myös aivokuvantamisen menetelmin.
Monet naisethan joutuvat eristäytymään pienten lasten kanssa. Vaunuja lykkiessäni palasin toiseen aikaan menneisyydessäni. Ei kai niin vaarallista, jos ei siihen jää koukkuun.
Psygootti sulla on mahtis nimimerkki :D
maailmassa näkemättä tosi todellisuutta.
Hei!
Minullakin on oma mielikuvitusmaailma! Se on ikään kuin toinen perheeni, joka on täysin erilainen kuin oikea perheeni. Menen omaan maailmaani aina ennen nukkumaan menoa ja joskus esim. bussimatkoilla tai melkein koska vaan huvittaa.
Elän siellä täysin toisenlaista elämää ja olen erilainen. Eläydyn ja uppoudun myös muiden henkilöiden tunteisiin ja voin vaihtaa hahmoa. Joskus olen vain minä.
Löysin tämän maailman n. 12 -vuotiaana. Nyt olen 27 -vuotias ja tuntuisi kauhealta, jos menettäisin sen maailman.
Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja olen hyvin syrjään vetäytyvä, ujo ja hiljainen. Tässä toisessa maailmassa en ole sellainen. Kai se on minulle joku selviytymismaailma, jossa voin vähän irrotella, kun olen oikeassa elämässä tällainen kalkkis. :)
Vau, aivan kuin minä olisin kirjoittanut tuon. Ihana kuulla että maailmassa on muitakin joilla on samanlaisia mielikuvitusmaailmoita kuin itselläni.
Nuorempana sisarukseni kertoivat toisilleen illalla sängyssä tarinoita omasta mielikuvitusmaailmastaan. Ja jatkoivat tarinaa toisen kertomuksesta eteen päin. Joskus he eläytyivät tarinoihinsa niin, että pukeutuivat tarinoittensa hahmoiksi.
Nuorimmilla lapsillani on ollut saman kaltainen mielikuvitusmaailma kuin sinulla. Sinulla on onnea, kun et ole joutunut diagnoosiin!
Koulussa tuli ongelmia, kun tunneilla eivät seuranneet opetusta, vaan eläytyivät omiin maailmoihinsa. Molemmat lähetettiin diagnosoitaviksi. Toisella todettiin kolmiulotteisen hahmotuksen häiriö.
Toinen joutui lasten psykiatriselle osastolle, jossa epäiltiin skitsofreniaa. Sairaalassa syötettiin psykoosilääkkeitä, jotka aiheuttivat mielikuvitusmaailman katoamisen. Lopulta pääsi pois saatuaan toisella taholla asperger gdiagnoosin.
" Mistä johtuu, miksi ei kaikilla, voiko enteillä jotain tulevaa skitsofreniaa tms? "
Ei tuolla ole mitään tekemistä skitsofrenian tai muun sellaisen kanssa. Sinulla vain sattuu olemaan vilkas mielikuvitus.
Ilmeisesti käsittelet päivän tapahtumat mielikuvitusmaailmaa hyväksikäyttäen.
Milikuvitusmaailamassa suunnittelet sen mitä olet tekemässä. Kaikki käyttävät mielikuvitusmaailmaansa simuloidakseen toimintaansa. Jotkut käyttävät tätä tietoisemmin kuin toiset.
Jotkut ovat tehneet mielikuvituksen käyttämisestä synnin. Mutta ilman tätä syntiä ei ihminen pysyisi hengissä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mielikuvitusmaailma
Täälläkin eletään toisinaan (usein) mielikuvitusmaailmassa. Täysin tietoisesti, ei missään psykoosissa.
Olen koko elämäni samaistunut kirjojen ja leffojen maailmoihin, ja kuvitellut olevani joku niistä päähenkilöistä.
Buffy, Alias, Luke Skywalker....
Toisinaan nukkumaan meneminen todellakin on hauskaa, kun voi kuvitella itsensä jonain muuna hahmona vaikka millaisiin tilanteisiin...
...voi kaipaavasti odottaa, että milloin se Dracula käy vihdoin iskemässä minut ja vie mukanaan...
Kyllä, olen aikuinen.
"...voi kaipaavasti odottaa, että milloin se Dracula käy vihdoin iskemässä minut ja vie mukanaan..."
Aaa, ihana! :D Itse harrastan samaa, leffojen päähenkilönä olemista ja näen itseni kuvitelmissani aina kolmannesta persoonasta. Ps. Oon itekkin syyllistynty Buffy-kuvitelmiin, silloin teininä Spike oli niin ihana.... :D
Olenkin joskus pohtinut että onko tämä yleistäkin. :) Kiva kuulla "kohtalotovereista". Itseasiassa enää en mielikuvitusmaailmaani ajattele, mutta minulla oli se 18 ikävuoteen asti. Vieläkin muistan sen päivän kun lopetin. Rupesin miettimään että "herrajestas minähän olen 18 ja elänyt ikäni tämän mielikuvitusmaailman kanssa, mitähän ihmiset ajattelis jos saisivat tietää". En mitenkään tietoisesti päättänyt lopettaa, mutta se loppui siihen. Muistelen että sitä ennen olin ihan tarkoituksella yrittänyt olla miettimättä sitä maailmaa, koska pidin taipumusta outona, mutta lopulta ajatukseni harhailivat sinne. Välillä on ollut hieman ikäväkin tätä maailmaa, mutta en enää osaa kuvitella sitä sillä tasolla kuin ennen. Niin ja ihan terve minäkin tietääkseni. :)
Kirjoita paperille. Sisallasi voi asua pieni naytelmakirjailija.
joo on ollut ja on edelleen. minun mielikuvitusmaailmani on ollut minnulla n. 3-vuotiaasta asti, jaon yksi mielikuvituskaverikin. (neljävuotiaaksi asti heitä oli kaksi, mutta toinen häipyi kun sain samannimisen pikkusiskon :s ) kiva kuulla että muilla on vastaavia kokemuksia :)
Itselläni on myös ollut ajattelukykyisestä lapsosesta asti tämä mielikuvitusmaailmani hyvin tärkeä osa elämääni. Alakoulussakin saatoin uppoutua tuon toisen maailman seuraamiseen niin, etten tiennyt mitä "tässä elämässä" tapahtui. Näin käy edelleenkin, sillä mielikuvitusmaailma ei ole menettänyt tärkeyttään. Maailmassani siis on läsnä samoja hahmoja, joita oli kymmenenkin vuotta sitten (tosin hitaammin edistyneinä ja kasvaneina kuin minä itse; asiat eivät siis kulje reaaliajassa).
En tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen törmännyt useaan otteeseen asperger-mahdollisuuteen (sekä muiden sanomana että itsetarkkailun tuloksena) - liekö voisi olla tällainen uumoilu seurausta tästä syndroomasta?
Jep, ei tästä haittaakaan kovasti ole. Päinvastoin. Yleensä tuskin maltan odottaa nukkumaanmenoa, koska tällöin on kaikista sopivinta uppoutua siihen miellyttävämpään maailmaan.
En jaksanut lukea kaikkia vastauksia, mutta tässä on omani.
Pienenä muistan minulla olleen mielikuvitusolentoja. Murrosikäisenä ei ollut enää paljoa sellaisia, mutta nykyään on tuplasti enemmän.
Olen 22 vuotias nainen. Olen usein kärsinyt yksinäisyydestä, joten loin omat ystäväni. Nykyään minulla on aika massiivinen fantasiamaailma päässäni. Siellä asustaa supersankareita, haltioita ja kaikenlaisia muita olentoja. Vietän siellä usein aikaa. Tämä tapahtuu kuunnellen musiikkia hämärässä huoneessa. Musiikkiin niin sanotusti säilön muistoja näistä tarinoista. Joskus nuorempana pelkäsin skitsofreniaa, mutta se testattiin, eikä merkkejä sellaisesta löytynyt. Ehkä tulevaisuudessa olen kirjailija tai jotain muuta vastaavaa, joka tapauksessa, en voisi luopua rakkaasta toisesta kodistani fantasiasta, ainakaan kovin helpolla. Se on antanut lohtua, kun murheet ovat painaneet ja siellä olen voinut kokea itseni voimakkaaksi, kun tosielämässä olen heikko. Kannan fantasiaani mukanani arkielämässä lohtuna ja olon keventäjänä. Minusta olisi mukava tutustua ihmisiin, joilla on oma mielikuvitusmaailmansa ja jakaa kokemuksia ja tarinoita.
Päiväunelmointi, kuvitelmat, mielikuvaharjoitukset, .. eivätkö ne ole ihan normaaleja asioita? Toisilla on elävämpi mielikuvitus kuin toisilla. Itse "haihattelen" mielessäni kaikenlaista. Se rentouttaa ja on joskus varmaan todellisuuspakoakin. On olemassa myös jalat maassa -ihmisiä, mutta arvelen, että elämä olisi paljon rankempaa ilman mielikuvitusta. Ehkä meille aikuisille vain ei ole sopivaa kertoa omista mielikuvitusjutuistamme. Sairauden puolelle lipsutaan vasta, jos ei eroteta todellisuutta ja kuvitelmia.
jos mielikuvitus maailman on voimakas ja sinne joutuu ulkoisten ärsykkeiden ansiosta (se ei kuitenkaan ole harhaista) se saattaa viitata skitsoidien fantasioihin.
itsellä esim.en pysty aina seuraamaan muiden puheita ja lipsahdan kuvittelemaan saman keskustelun rinnakkaisena minulle paljon mielenkiintoisempana.
minulla oli lapsena jotain samallaista kuin sinulla: kokonaisia maailmoja ja skenaarioita sekä jatkuvia kuvitelmia joita jatkoin vuosikaudet siitä mihin edellisellä kerralla jäin.
kyllä oli mielikuvitusperhe ennen nukkumaanmenoa. Perheen pojan nimi oli Jan-Erik, jolla oli liituraitapuku ja sukunimi oli Östring, missiperheen tyttöjen mukaan.
Silloin, kun ei ollut kasvusärkyä jaloissa, kuvittelin. Oli kai hyvää unilääkettä.
Vanhempi poikani eli Aku Ankan maailmoissa aika paljon.
elän minäkin. Olen "jo" 34-vuotias nainen. Minullakin on aina ollut vilkas mielikuvitus. Nykyään kyllä melko harvakseltaan uppoudun toiseen todellisuuteen. Olen myöskin miettinyt tuota, että onko tämä normaalia. Sedälläni on skitsofrenia. Siksikin olen siis sairastumisen mahdollisuutta miettinyt ja pelännytkin välillä. Se on kai sitten niitä asioita joille ei mitään mahda, jos kohdalle osuu. Toistaiseksi olen pitänyt itseäni ihan normaalina. Tai sitten olen täysin sairaudentunnoton;-)
Minä löysin mielikuvitusmaailman joskus 11-vuotiaana. Minulla on niitä useita ja pohjautuvat eri kiinnostuksen kohteisiin ja luon itsestäni jollain tapaa erilaisen. Olen kohta aikuinen. Mikään oikean elämän asia ei kärsi siitä, että käyn välillä mielikuvitusmaailmassa. Koulussa menee hyvin, minulla on muitakin harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja tavallinen elämä.
Minusta olisi syytä huoleen silloin, jos mielikuvitusmaailma ja oikea maailma alkaisivat sekoittua keskenään, eikä todellisuutta enää erottaisi mielikuvituksesta. Olen kyllä miettinyt, onko muillakin samanlaisia mielikuvitusjuttuja kuin minulla. :)
Kerran tuttuni totesi, että jokainen luo itse oman todellisuutensa.
Oma todellisuuteni syntyi joskus 9-vuotiaana, jolloin ryhdyin haaveksimaan. Alun perin tämä oli pakokeino, kun koulussa oli ahdistavaa ja kavereihin ei voinut enää luottaa. Haaveilin olevani suosittu/erilaisia keinoja joilla osoittaa olevani oikeasti aika makee tyyppi. (Tämän aikaiset kuvitelmani olivat hyvin lapsellisia, minulla oli supervoimia ja lemmikkeinä dinosauruksia : DD) Pari vuotta myöhemmin löysin netistä animen ja foorumiroolipelaamisen. Kumpa en olisi löytänyt. Menetin täysin mielikuvitukseni hallinnan.
Nykyään elän siinä rytmissä, että maksimoin ajan, jonka voin viettää "oikeassa" maailmassani. Nykyinen juonimaailma on ainakin parin vuoden takainen, ja elän sitä eteenpäin joka päivä. Välillä palaan taaksepäin ja muutan jotain päätöstä, jolloin juoni saa aivan erilaisen käänteen. Ahdistun, jos joudun viettämään paljon aikaa pois maailmastani, esim. keskustelemaan muiden kanssa, tekemään läksyjä jne... Olen menettänyt kaiken kiinnostukseni oikeisiin ihmisiin ja koko maailmaan. (Kykyni tuntea empatiaa oikeita ihmisiä kohtaan on kadonnut myös. Nykyään kaikki, minkä teen oikeassa maailmassa, teen pakosta. Esim. Pidän yllä ystävyyssuhteita, koska hyödyn niistä.) Vanhemmat varmaan kuvittelevat että vihaan heitä, kun huudan, jos he yrittävät puhua minulle kun olen uppoutuneena omaan maailmaani ja jotain jännittävää on juuri tapahtumassa.
Maailmaani vaikuttaa suuresti kuulentelemani musiikki, näkemäni elokuvat ja päivän aikana tapahtuneet asiat. Saan varsinkin elokuvista lisämausteita maailmaani. Musiikki taas päättää mielialan. Esimerkiksi pari päivää sitten itkin huoneessani kuunneltuani surullista/dramaattista muusiikkia ja onnistuin taas tappamaan lempi hahmoni. En voinut itse päättää asiasta, ajatukseni menivät minne tahtoivat. Eläydyn muutenkin hyvin voimakkaasti maailmani tapahtumiin. Ei ole ensimmäinen kerta kun ihmiset ihmettelevät mille virnuilen ja nauran ääneen, kun joku sattuu lausahtamaan jotain hauskaa pääni sisällä tai tilannekomiikka yllättää. Eläydyn myös ilmeisiin. Jos joku mielessäni kohottelee kulmakarvojaan, teen sen itsekin.
Olen monesti miettinyt minkä uravalinnan teen tai miten minun pitäisi elämäni sumplia, jotta voisin pysyä mielikuvitusmaailmassani eikä minun tarvitsisi tehdä kauheasti töitä tai muuta sellaista.
Taidan olla aikamoinen unelmoijan ääripää?
Oon 15-v ja mulla on aina ollut tuollainen mielikuvitusmaailma, tai oikeastaan useampia eri mielikuvitusmaailmoja. Näissä mielikuvitusmaailmoissa elämäni on aivan erilaista kuin se todellisuudessa on ja elää henkilöitä joita ei oikeasti ole olemassa.
Pienenpänä kun olin hevoshullu, mielikuvitusmaailmani tapahtumat sijoittuvat tietysti hevostalleille joissa unelmoin omistavani hevosia. Nykyään unelmoin olevani suosittu, hyvännäköinen nainen josta kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat tappelevat, kun oikeasti olen ruma, yksinäinen nolife jonka vapaa-aika kuluu netissä tai mielikuvitusmaailmassa eläessä. Etenkin iltasin haaveilen jopa tunteja kunnes nukahdan. En tiedä kuinka jaksaisin nykyistä elämääni ilman tätä mielikuvitusmaailmaa, siellä voin tuntea olevani edes jotain. Vaikka haavettahan se vain on, se tuo kuitenkin mulle iloa ja voimia jaksaa.
Helpottavaa tajuta nyt tätä keskustelua lukiessa, etten ole ainut joka todella elää omissa maailmoissaan.
Kiintoisaa! Kirjoittakaa ihmeessä muistiin noita mielikuvitusjuttuja. Myöhemmin voi olla mielenkiintoista palata aiheeseen. Kaverini kertoi joskus omasta mielikuvitusmaailmastaan, joka oli jotenkin "kivikautinen". Siinä oli kesyjä villieläimiä, omanlaisensa kieli ym ja kaikkea huikeaa. Usutin häntäkin kirjoittamaan muistiin tai jotenkin tallentamaan maailmojaan, ennenkuin unohtuvat.
Minäkin olen luonut jo alle 10v mielikuvitusmaailman, jonne paeta ahdistavia kotioloja ja koulukiusaamista. Uppuduin kuvitelmiini ennen nukahtamista ja bussissa matkustaessa. Myöhemmin teinistä eteenpäin olen käyttänyt vain mielikuvitusunia nukkumaanmennessä, myös sairaana sängyssä maatessa olen aina viihdyttänyt itseäni niillä. Osaan myös välillä ohjailla ihan oikeita unia, se on lienee myös opeteltavissa oleva asia.
Nyt olen 30v, ja ihan kuosissa olen psyykkisesti, tosin kovasti työstän läheisriippuvuuden aiheuttamia vääristymiä itsestäni pois.
EI OLE
Mulla on ollut mm. syömishäiriötä, ahdistuneisuushäiriötä ja ocd-tyyppisiä häiröitä. Olen myös kuullut "omiani" ym.
Lapsesta saakka minulla on ollut oma maailma mihin mennä. Se on muuttunut vuosien varrella mutta tunteiden yms. vahvuus on pysynyt.
Minulla ei sinällään ollut se, että haluan mennä nopesti nukkumaan koska haluan nukkua, vaan se, että haluan uppoutua maailmaani (univaikeuksia on ollut lapsuudesta saakka). Voin tuntikausia "elää omassa maailmassani".
Pidin tätä ennen tyhmänä, mutta rehellisesti sanottuna en enää pärjäisi ilman. Olen 30 vuotias nainen.
Mielikuvitus ja milikuvitukseen pakeneminen ovat kaksi eri asiaa. Ehkä sinun kannattaisi tunnustella, onko se pakenemista vai vaan (nyt näin tosi karkeasti sanottuna) "tervettä" mielikuvitusta.
Mielkuvitukseen pakeneminen on enemmän varmaankin sellaista, johon voi liittyä esimerkiksi jonkin ikävän ja traumatisoivan asian, tunteen tai muiston pakoa. Se voi olla siis tavallaan mielen suojautumiskeino, jolla voi tällaisessa tapauksessa olla myös ikävämpiäkin seurauksia, kuten huono keskittyminen sellaisissakin tilanteissa, joissa keskittymistä vaadittaisiin (esim. työ, opiskelu). Lapsena ikävissä tilanteissa fantasiamaailmaan pakenemisen oppinut voi alkaa käyttää fantasiapakoa myös uusissa tilanteissa, joista hänelle saattaa olla myös ikävämpiä seurauksia, kuten huonompi menestyminen koulussa tai työssä tai jopa ihmissuhteissa (jos on kauhean poissaoleva useasti).
Miten itse olet kokenut mielikuvitusmaailmaan menemisen? Onko sinulla ollut siitä jotain ikäviä seurauksia? Jos ei ole, niin sehän on sitten vain mahtavaa: voit ehkä joskus alkaa maalaata maailmojasi tai kirjoittaa esim. kirjan ja runoja. Monissa luovissa tehtävissä tarvitaan mielikuvitusta.
Jos mielikuvitusmaailma aukeaa, kun olet menossa nukkumaan, niin arvelen sen olevan jo sellaista valvetilan ja unen välimaastoa, jossa varmaan kuuluukin jo olla jonkinlaista mielikuvitustoimintaa.
Jos olet kiinnostunut tutkimaan mielikuvitusmaailmaasi, niin voit esim. itse kirjoittaa ylös, mitä mielikuvissasi tapahtuu. Voi esim. kirjoittaa niitä iltaisin tai aamuisin päiväkirjaasi. Tutkimalla mielikuvitusmaailman tapahtumia voit myös ehkä ymmärtää, mitä merkitystä niillä on sinulle: ovatko ne vain jonkinlaisia tarinoita vai onko niillä merkitystä itsellesi. Kertovatko ne jostain, mitä haluaisit? Kertovatko ne jostain, mitä sinulle on tapahtunut ja mielesi haluaisi ehkä alkaa käsitellä sitä?
Jos olet erityisen kiinnostunut asiasta, voit tietysti mennä esim. psykoterapiaan purkamaan mielikuvia, varsinkin jos mielikuvitusmaailma alkaa häiritsemään sinua tai jos mielikuvissa on jotain kipeää tai jos niistä tulee jonkinlaista kivuntunnetta.
Mutta mielikuvat ovat yleensä ihan jokaisen mielessä tapahtuvia asioita, kaikki eivät vain ehkä kiinnitä niihin samalla tavalla huomiota.
Mielikuvat ovat kuitenkin mahtava asia ja esimerkiksi elokuvien, musiikin ja kirjojen lähtökohta. Kaikki tarinat ovat ensin syntyneet ihmisen mielessä ja sitten niistä on syntynyt esimerkiksi kirjoittamistyöllä Harry Potter -tarina. :D
ei ole
Lapset leikkii. Aikuisillakin on lupa leikkiä vaikka sitten mielikuvillaan. Se voi olla todella antoisaa, kunhan ei syrjäytä omaa elämää. Mutta ns. harrastuksena on tosi luovaa ja viisastuttavaa! Ei voi verrata skitsofreniaan.
Kaksi sanaa. Maladaptive daydreaming.
Kiitos tästä ketjusta!
Minullakin on vilkas mielikuvitus, ja joskus saatan uppoutua tuntikausiksi omaan maailmaani, jos ei ole mitään, mikä pakottaisi pysymään "tässä hetkessä" kiinni. Nuorena tajusin, että kaikki eivät uneksi samalla tavoin kuin minä, ja siitä lähtien tämä ominaisuuteni on hermostuttanut minua. Olenko jäänyt jotenkin lapsen tasolle, tai onko tämä jonkinasteinen psyykkinen sairaus? Pitäisikö huolestua? Olen lukenut psykologista kirjallisuuttakin aika paljon, koska välillä olen jopa pelännyt, että tämä on oire jonkinmoisesta skitsofreniasta. Tajuntani on kuitenkin täysin selkeä aina "unelmoidessani", ymmärrän että kaikki on mielikuvituksen tuotetta ja että mielikuvitushahmot eivät ole todellisia tai etten ole kukaan niistä. Vietän myös normaalia sosiaalista elämää, opiskelen ja harrastan, enkä käytä päihteitä.
Kuten aloittajakin, minäkin seuraan hahmoja ikään kuin ulkopuolelta, en siis kuvittele itse olevani mikään hahmoista, vaan olen ennemminkin kuin elokuvan ohjaaja. Joskus saatan "katsella" mielenkiintoista kohtausta useammankin kerran uudestaan. Hahmot ovat melko pysyviä, vanhimmat niistä ovat olleet ajatuksissani lähes lapsuudesta ja uusimmat ovat syntyneet aikuisuudessa. Kaikki lähtee aina siitä, että kiinnostun jostain tv-sarjan, kirjan tai muun hahmosta erittäin paljon, ja sen elämää alan sitten kehittelemään eteenpäin. Pikku hiljaa hahmojen ympärille syntyy sukulais- ja tuttavaverkostoja, miljöö missä ne elävät ja kaikki muukin. Lopulta oma hahmoni ovat jo melko kaukana alkuperäisestä.
Usein omien juonikaarien kehittely on erittäin mielenkiintoinen harrastus, eikä se haittaa minua. Olen huomannut, että ominaisuudesta voi olla jopa hyötyä omien pelkojen tai muuten mietityttävien asioiden kohtaamisessa. Hahmot ilmentävät usein ihanneminäni eri puolia, ja ne ovat joskus myös auttaneet eteenpäin henkisessä kasvussa. Ongelmia tulee kuitenkin silloin, kun pitäisi keskittyä johonkin sellaiseen asiaan, joka ahdistaa paljon, tai jos on sellainen stressaava elämäntilanne, johon ei itse voi vaikuttaa. Tällaisissa tilanteissa mielikuvittelu saattaa riistäytyä käsistä vähän kuin välttelykeinona, ja voin viettää mielikuvituksessani paljon enemmän aikaa kuin olisi terveellistä. Tämän vuoksi olen aika ajoin erittäin hajamielinen, ja tapahtumamuistini saattaa kärsiä. Huonoa on myös että nukahtaminen ja sängystä nouseminen saattavat kestää. Näistä syistä haluaisin oppia hallitsemaan ajatustulviani.
Joskus olen koittanut kirjoittaa hahmojen tarinoita paperille, jotta saisin ajatuksilta rauhan silloin kun ne pyörivät tarpeettoman paljon päässä. Tämä on auttanut siinä mielessä, että kirjoittamani tapahtumat eivät pyöri enää mielessä. Ongelma on siinä, että kirjoittaminen vie paljon aikaa, joten se ei käy "hätäratkaisuksi". Se on myös hyvin uuvuttavaa, tekstiä saattaa tulla valehtelematta kymmeniä sivuja tunnissa. Olen myös pohtinut, auttaisiko, jos voisin jonkun kanssa avoimesti keskustella hahmoista. Mutta ongelma on se, että olen erittäin ujo puhumaan kenellekään tästä "harrastuksestani", koska pelkään että leimautuisin psyykkisesti epävakaaksi. Myös poikakaverin etsiminen ahdistaa hieman tästä syystä.
Odotan mielenkiinnolla vinkkejä, miten muut ovat mielikuvitustulvaansa hallinneet :)
P-S. Kiitän nimimerkkiä mikähele termistä "maladaptive daydream"! Auttaa varmaan löytämään lisää tietoa ja hoitokeinoja tähän ongelmaani :)
Unohdin vielä yhden jutun. Joillakin tässä ketjussa näyttää olleen jokin syy, jonka vuoksi on ollut pakko tottua yksin olemiseen, kuten koulukiusaus. Minä jouduin leikkaukseen lapsena, ja vietin sairaalassa useita viikkoja, ja kotoakaan en päässyt pitkään aikaan minnekään. Jälkikäteen ajatellen tämä mielikuvitukseen uppoutumiseni on varmasti kehittynyt tuona päällisin puolin yksinäisenä ajanjaksona. Vaikka muistankin uppoutuneeni omaan maailmaani jo paljon ennen leikkaustakin, oikeastaan siitä lähtien kuin vain voin muistaa mitään.