Näin yhtenä yönä unta nuoruuteni ensiraakaudesta, pitkätukkaisesta Jukkiksesta joka asui mummolan naapurissa. Häneen rakastuin ja hän minuun. Hän oli eka poika joka minua suuteli. Olimme kirjeenvaihdossa, siihen aikaan ei ollut puhelimia, ainakaan meillä. Se kesti aikansa ja sitten tuli muita rakkauksia, molemmille. Elämä vei erilleen. Tirdän missä Jukkis nukyisin asustelee, en tiedä hänestä muuta.
Mutta aina kun muistelen häntä, jotain lämmintä liikahtaa sydämessä. Oli se ensirakkaus jotain niin suurta ja arvokasta.
Muistatteko te ensirakkautenne, sen huuman ja ihanuuden? Tiedättekö mitä hänelle kuuluu vai oletteko kenties naimisissa?
Joku on sanonut että vaikka ihminen uhohtaisi kaiken niin ensirakkauttaan ei unohda koskaan!
Mutta aina kun muistelen häntä, jotain lämmintä liikahtaa sydämessä. Oli se ensirakkaus jotain niin suurta ja arvokasta.
Muistatteko te ensirakkautenne, sen huuman ja ihanuuden? Tiedättekö mitä hänelle kuuluu vai oletteko kenties naimisissa?
Joku on sanonut että vaikka ihminen uhohtaisi kaiken niin ensirakkauttaan ei unohda koskaan!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Omani löytyi 2-päiväisten urheilukilpailujen aikana. Alkoi vimmattu kirjeenvaihto. Postiautoakin piti mennä odottamaan vähintään puoli tuntia ennen.
Sitten alkoi kummallakin puolella pohtiminen, millä tekosyyllä päästäisiin tapailemaan. Välimatkaa liki 100 km. Hauskin taisi olla, kun tyttö sai luvan lähteä "partioleirille" meidän pitäjään. Se leiri kyllä pidettiin kahden kesken takaniittymme ladossa. Otin eväät ja lähdin kanssa "leirille".
Eihän se 15 vuotiailla pitemmälle mennyt. Elämäni ensimmäisen pusun kuitenkin sain, oikein kieli sellaisen. Sehän tuntui hurjalta kokemukselta. Ei unohdu!
Ensisuudelma- pitkä kielisuudelma.
Hän sen osasi - opin nopeasti.
Syntiähän se oli
lukkarin perheen kasvatusopeissa.
Kiinnostuin kuitenkin niistä
kylmistä värinöistä selkäpiissä
ja housujen etumustan oudosta pullistumasta.
Päätin kokeilla muidenkin kanssa,
ja kohta olikin harjoittelukumppaneita jonoksi asti.
Sitten kyllästyin
ja siirryin itse asiaan.
Ja hän, joka minulle kielisuudelman opetti
jäi Kainuuseen pientilan emännäksi ja sai yhdeksän lasta - harrasti siis innolla kielisuudelmia.
Ja minä, joka sain kiertää maailmaa ja kielisuudella eri rotuisia kieliä
olen joutunut jakamaan omaisuuteni jo kolmesti.
ihastumiset, rakastumiset ja rakkaudet. Vaalin niitä rakkaina muistoina, joita näin vanhemmiten huomaan mielelläni joskus muistelevani. Olen kiitollinen niille ihanille miehille, jotka ovat opettaneet minua rakastamaan.
En tiedä, missä kulkee ihastumisen ja rakastumisen raja. Ensimmäinen ihastukseni oli esikoulussa ryhmämme pienin, kepposiin taipuvainen ja ah, niin ihana poika. (Itse olen aina ollut varsin pitkä tyttö.) ;))
Ihastuksia oli sitten useampiakin, mutta todellinen ensirakkauteni kehittyi vähitellen ja melkoisena yllätyksenä itsellenikin, kun hyvä kaveruus muuttui rakkaudeksi. Se rakkaus kesti monenlaista ja säilyy rakkaana muistona vielä miehen kuoleman jälkeen.
"Muistan kaikki ihanat miehet, jotka opettivat minut rakastamaan"
Minä tuppaan olemaan pessimistinen ja katkera.
Enhän häntä unohtaa vois milloinkaan.
Ne ihanat olkapäille asti ulottuvat kiharaiset hiukset ja mahtavat hapsu-farkut.
-elettiinhän 70-lukua-
Kaunis hymy ja "se kaikki"...
Käytiinhän me leikisti Ranskassa asti.... :)
Käy aina välillä mielessä ajatus, että mitäköhän hänelle kuuluu.
Ei, en unohtaa vois milloinkaan :)
Tokihan muistan jii-peen
oli vaikka kuinka paljon.
Sitten se eräs kesäilta iski salaman lailla. Se ensirakkaus. Tapasin Jampen, josta en saanut silmiäni irti, enkä myöskään mielestäni. Ei huvittanut lähtee tyttöjen kans enää lavoille, eikä mihinkään. Jamppe vain ain' mielessäin :=))
Tunne oli molemmin puoleinen koska....
Siitä alkoi yhdessä taivaltaminen. Yhdessä on käyty läpi ilot, surut, riidat ja sovut. Sitä on kestänyt 37 vuotta, ja toivon mukaan kestää jatkossakin :=))
Kyl sen ensirakkauden muistaa,ku asuu sen kans saman kato alla
mää asun häne kans viälki.Viha/rakkaus suhtees
kylläki nykysi ;)
Essolla on monesti käsitelty tätä rakastumisen problematiikkaa, ja siksi meillä onkin selkeä käsitys näistä asioista. Niin ensirakkaus kuin myöhemmätkin rakkaustarinat päättyvät kahdella tavalla, joko onnellisesti tai avioliittoon. Niitä onnellisesti päättyneitä rakkaustarinoita ihmiset haluavat sitten vanhoina muistella.
Tapasimme tansseissa Helsingissä ja sen jälkeen tapasimme niin usein kuin voimme. Oli molemmin puolista rakkautta. Kolmisen vuotta oltiin yhdessa, mutta sitten sattui jotain kamalaa joka meidät erotti. Tapasimme 40 vuoden päästä uudestaan ja vieläkin tuntuu hyvältä jutella ja lähetellä meilejä, mutta sen isompaa ei ole ollut, sillä hän on naimisissa, voi, voi
Voi muistan. Se maksoi "sippibostonin".
Olimme rusettiluisteluissa, josiia saadaan numerot. Viksujako olimme katteltiin "salaa" nummrit, vaan kuis ollakkaan mun vastaava numero oli jollain finnipojulla ja taas mun likkakaverilla oli miehen näköinen. Väliraha oli siis se "sippibostoni", (10 kpl aski.)
Met oltiin noin 6v, aviot,erot mut ihana tytär saatiin aikaiseksi.
Enpä mitenkään pidä yhteyttä, en kysele, ja kun ei vaan kiinnosta, lapseni isä kuitenkin.
Ja aikanaan ensirakkaus.
Joutaisi tuon jo unohtaakin. Iästä johtuen tässä eräänä yönä näin unta, että ensirakkauteni tuli katsomaan minua sairaalaan. Olin nimittäin sairaalassa viime syksynä.
Nettihän on hyvä väline löytää ihmisten työpaikka. Pettymys olisi varmasti molemmin puoleinen, jos nyt tapaisimme. Hän ei pitänyt pulskista tytöistä silloinkaan, saakelin nälkäkurki oli itse.
Miehet eivät näe itsessään koskaan mitään vikaa, ei nuorina eikä vanhoina.