Raudan valmistus

Mikäli Kalevalaan on uskominen niin Seppä Ilmarinen osasi valmistaa rautaa jo esi-historiallisella ajalla.
Järvi- tai suomalmista hän kai sitä teki.
Mutta miten? Raudan valmistustekniikka suomalmista ei ole niin yksinkertaista. Siinä tarvitaan ammattitaitoa ja todella kuumia uuneja, että rauta sulaa, mutta ei syty palamaan.
Miten se saatiin aikaan? Tuulipalkeilla?
Miten ne toimivat?
Ja keitä nuo taitavat sepät oikein olivat?
Liivinmaalla tunnettiin teräksenvalmistus jo hyvin aikaisin. Monet liiviläiset pakenivat keskiajalla saksalaisia Suomeen.
Toivatko he teräksen valmistuksen salaisuuden mukanaan Suomeen?
202950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

masuuneista (erityisesti sen historiaosuus):

http://fi.wikipedia.org/wiki/Masuuni

Eiköhän sitä muinoin tehty suurin piirtein samalla tavoin joka puolella maailmaa.

Äänestä

Kalevalan raudan synty:

http://runeberg.org/kalevala/09.html

"Rauta suossa soikottavi, veteläisessä venyvi;
piili vuoen, piili toisen, piili kohta kolmannenki
kahen kantosen välissä, koivun kolmen juuren alla.
Ei toki pakohon pääsnyt tulen tuimista käsistä;
piti tulla toisen kerran, lähteä tulen tuville
astalaksi tehtäessä, miekaksi taottaessa.

"Susi juoksi suota myöten, karhu kangasta samosi;
suo liikkui suen jälessä, kangas karhun kämmenissä;
siihen nousi rautaruoste ja kasvoi teräskaranko
suen sorkkien sijoille, karhun kannan kaivamille.

"Syntyi seppo Ilmarinen, sekä syntyi jotta kasvoi.
Se syntyi sysimäellä, kasvoi hiilikankahalla
vaskinen vasara käessä, pihet pikkuiset piossa.

Eli rautaa tehtiin suomalmista käyttäen puuhiiltä eli sysiä apuna. Periaatteessa myös järvimalmi oli samanlaista raudan raakainetta eli veteen saostunutta ruostetta.

Sitä ei muuten tarvinnut sulattaa, vaan pelkistys tapahtui kiinteässä olomuodossa hiilen avulla. Tosin edellytti melko korkeaa lämpötilaa, muttei kuitenkaan raudan sulamiseen asti.

Loppukäsittely tehtiin takomalla.

Äänestä

raudan valmistustaidon toi "Suomeen" idästä sama kansa, joka vei vuorimiestaidon myös muualle Sandinaviaan. Balttikansat elivät silloin vielä metsästys- ja keräilykulttuurissa.

Äänestä

rautaa valmistetaan suomessa

Äänestä

Turkukaan ei todellakaan ole Suomen vanhin kaupunki; Käkisalmi on n. 6000 vuotta vanha kauppapaikkakaupunki ja linnoitus sekä luultavasti raudantakomisen keksimisen kehto - vanhin rautaveitsi on löydetty 100 km itään Käkisalmesta, joka on järvimalmin rikkain kehto maailmassa: Sampo.
Tämä on vain maailmanhuippu keksinnöissä, muita suomi/ kainuu valtakunnan keksintöjä: kalastusverkko, luistimet, mallasolut, terva, hamppu( köysi ja huume), tärkeimmät siinä.
kaikki nämä vanhimpia muinaislöytöjä todistetusti suomesta.

Äänestä

Vai kenties Virosta? Kaalin kraateri Saarenmaalla on rautameteoriitin tekemä. Sen ajoituksesta kiistellään, mutta paikalla on ollut varhaista asutusta. Lennart Meri on yhdistänyt meteorin kansanrunoihin, joissa tulikipuna putoaa ilman immen käsistä ”läpi kuuden kirjokannen, halki taivahan yheksän”. Maahan osuttuaan tulikeränen polttaa taloja ja ihmisiä Meren mukaan paikalle syntyi nopeasti rautaa hyödyntävä keskus.

Äänestä

Joo, saarenmaa on mielenkiintoinen, olen aprikoinut kulttuurijatkumoa Gotlanti, Saarenmaa, Janakkala ja Lammi. No sahdin takia tietenkin...

Mutta on siinä muutakin esim. Honkaliinin kalmiston ohessa oleva uhrilhäde muistuttaa Kaalin kraateria, Gammelgårdista löytyy hieno miekanhiontakivi, Janakkalassa Taaran uhrilehto jne...

Eikä hienojen VLFBEHR T-miekkojen tekokaan ollut ihan mahdotonta, tuulikäyttöisten ahjojen hyödyntäminen tunnettiin...

http://yle.fi/uutiset/harrastaja-arkeologit_kaivoivat_loviisan_historian_uusiksi/5060394

Äänestä

http://www.nba.fi/fi/kansallismuseo/opetus/opetuspaketit/esihistoria/tietoa/tulostettava3

Eikä kaikkea ole tutkittu kuten Museovirasto sen myöntää, mutta kuten on luettavissa omalla maalla eri maanosissa on raudanvalmistuspaikkoja, jossa on valmistettu rautaa ja samaan aikaan on tuotu muualta.

Ei täällä ole mitään tyhjiötä ollut! Sellaista on meille kerrottu ehkä poliittisista syistä, kuten nuo sivut myös myöhemmiltä ajoilta paljastavat.

On erityisen kummallista, ettei Suomessa rahoiteta argeologiaa kunnolla virallisesti ja virallinen historiankirjoitus tuntuu pysähtyneen jonnekin ruotsinvallan alle...

Noo olen päättänyt myös itse hankkia metallinpaljastimen ja siitäpä historiaa muokkaamaan... ;) kuten edellisen linkin kaverit. Hienoa!!

Äänestä
  • Ruotsinvallan ideologia on vallassa Suomessa ja sitä tarkoituksella ylläpidetään. Totuutta wanhoista asioista ei saa paljastaa, vaan kaikkien pitää elää siinä freuenthalilaisessa unessa, ettei Suomessa ennen ruotsinvaltaa ollut muuta kuin surkeit maakuopissa jotenkuten elää kituuttavia paimentolaisia. Ei ole mitään merkitystä niillä melkein etsimättä löytyneillä hienoilla miekoilla joita Ruotsista ei juuri löydy, pitää unohtaa sekin että Ruotsin riimukivien tekstien tulkinta onnistuu suomea osaavilla tutkijoilla ja sekin, että muinoin suomalaisasutus peitti lähen koko nykyisen Ruotsin alueen. Politiikka, hasbara ja vääristely on valtaeliitillemme tärkeämpää kuin totuus.
    Siinä missä Ruotsissa on 50-150 kokopäiväistä arkeologia, on meillä korkeintaan viisi.

    Äänestä

Summa Summarum = Volgan mutka on fuulaa?

Äänestä

Oletteko vammaisia ? :)

Äänestä

Mistä luulet sen Ilmarisen olleen suomalainen seppä? Kyllä Suomessa tunnettiin varhaisina aikoina järvimalmin käyttö raudan valmistuksessa.
Ihan eri kysymys on se, keitä nämä kaikki järvimalmin jalostajat ovat olleet.

Valitettavasti en elänyt tuona aikana joten en tunne niistä yhtäkään.
Olen kyllä saanut metallialan ammatillisen koulutuksen.
Ei raudan sulatus niin kummoista uunia tarvitse. Kyllä se sulaa yksinkertaisessa uunissakin.

Äänestä

Esihistoriallinen aikahan kesti Suomessa varsin pitkälle, se aika josta ei ole sen aikaisia kirjallisia dokumentteja. Siinä ehti duunata yhtä ja toista jos ei viitsinyt opetella lukemaan ja kirjoittamaan.

Äänestä

Nykyisinkin ovat tehneet rautaa.
Ensin pasuttivat suomalmit tms. latomalla malmia ja puita päällekkäin ja sitten valmistivat raudan hirsikehikossa, jossa latoivat pasuteut malmit ja puuhiilet kerroksittain ja palkeilla puhalsivat ilmaa paljon jolloin rautaa syntyi. JOTKUT OVAT KOKEILLEET TOIMIIKO TUO JA RAUTAA OVAT SAANEET.

Äänestä

Järvimalmia eli limoniittia on käytetty raudan valmistuksessa. Ei tämä ole mikään kalevalalainen juttu.

Ja kyllä tuo seppä Ilmarinen oli todellakin virolainen. Kertoohan se Kalevala vanhasta purjehdusmatkastakin vaikka "suomalaiset ja virolaiset" eivät olleet viikinkejä.
Ei Suomenlahden ylitys niin vaikeaa ole ollut.

Tuona aikana ei liene edes ollut suomalaisia ja virolaisia vaan jotakin kantaugrilaista väestöä.

Äänestä

Metallia valmistettiin siten että järvistä kerättiin rautamalmia. Sitä on siellä vieläkin kun vaan kattelee. No, se malmikivi joka oli vielä suhteellisen vähärautapitoista niin se laitettiin ahjoon ja palkeilla kuumennettiin sitä hehkuvaksi ja otettiin välillä ahjosta pois ja takomalla tiivistettiin. Taas takas ahjoon ja lisättiin sitä järvimalmia ja hehkutettiin . Otettiin taas ahjosta poies ja taottiin ja tiivistettiin. Näin hehkuttamalla ja takomalla rikastettiin rautaa jolloin epäpuhtaudet karisi poies. Eihän sitä suuria määriä tullut mutta puukon tai miekan hinnalla kyllä taitava seppä kyllä teki metallia.

Äänestä
  • Malmi piti tosin ensin pelkistää. Eli poistaa malmista happi.Tämä tehtiin /tehdään hiililläcjotka palavat malmin joukossa kuitenkin saaden niinvähän ilmaa että ryöstävät palamiseen tarvitsemansa lopun hapen rautamalmista. Eli hiili palaa hiilidioksiidiksi ja rautaoksidit muuttuvat raudaksi.

    Äänestä

seppäboi oli hyvä seppäilijä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Suomessa kirjoitti:

Mikäli Kalevalaan on uskominen niin Seppä Ilmarinen osasi valmistaa rautaa jo esi-historiallisella ajalla.
Järvi- tai suomalmista hän kai sitä teki.
Mutta miten? Raudan valmistustekniikka suomalmista ei ole niin yksinkertaista. Siinä tarvitaan ammattitaitoa ja todella kuumia uuneja, että rauta sulaa, mutta ei syty palamaan.
Miten se saatiin aikaan? Tuulipalkeilla?
Miten ne toimivat?
Ja keitä nuo taitavat sepät oikein olivat?
Liivinmaalla tunnettiin teräksenvalmistus jo hyvin aikaisin. Monet liiviläiset pakenivat keskiajalla saksalaisia Suomeen.
Toivatko he teräksen valmistuksen salaisuuden mukanaan Suomeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu