Löytyykö oikeata kanaa?

Emma

Tietääkö kukaan, saako Suomesta ostaa mistään oikeata kanaa? Siis KANAA, ei broileria. Ollessani lapsi 1950-luvulla kävimme melkein joka lauantai ostamassa kanaa Helsingin kauppahallissa. Enää ei kunnon kanaa löydy, ei edes sitä pakastettua patakanaa. Olen kuullut, että kanaa ei saa myydä Suomessa, muninnan lopettaneet hävitetään. Haaveilen syöttökanasta, nämä nykyiset broilerit maistuvat lähinnä muovilta, joita joutuu maustamaan paljon, että ne edes joltain maistuvat.

6

1432

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katsele mitä

      löytyy kaupan pakastealtaasta, aika monesta löytyy myös pakastekanaa.
      Itse ostan aina silloin tällöin, kanakeittoa ei voi muusta tehdä. Halpaa ja hyvää.

    • Kivet kehiin

      Oikeaa syötävää kanaa ei Suomessa edes kasvateta. Jos kaupan pakastealtaassa on jollain ihmeellä kanaa tarjolla, kyseessä ovat aina loppuun saakka hyödynnetyt munituskanat, joiden liha on syömäkelpoista vasta tuntikausien haudutuksen jälkeen. Oikeaa, maukasta paistikanaa kasvatetaan Keski-Euroopassa (Saksa, Ranska, Italia jne.) ja kun on sellaista kerran maistanut, ei sen jälkeen tee mieli koskea suomalaisiin tehokasvatettuihin ja täysin mauttomiin "broilereihin". Stockmannilla on ainakin joskus ollut Ranskasta tuotua kanaa pakasteena. Lidlissä oli myös viime jouluksi ja vielä sen jälkeenkin ranskalaista pakastekalkkunaa, joka oli mehevää ja maukasta, mutta tietysti kalkkuna on liian iso, jos vain yhden kanan tarvitsee.

      • painekattila

      • täälläpä

      • pakastealtaissa
        täälläpä kirjoitti:

        kanaliemi ollut mikään ongelma! Lue aloitusteksti uudestaan!

        löysin Stockalta ja olipas maukas. Painekattillassa 30 min ja liemestä ihana keitto ja kanasta maukas ruoka. Kanaa ei mikään voita.


      • Hämeentiellä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      277
      2885
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe