kuin voisi äkkiseltään luulla lukekaa uutinen
täältä http://www.yle.fi/uutiset/24h/id97026.html.
Veganismi ei olekaan
7
870
Vastaukset
- tuc
Tutkimuksessa siittiöiden kokonaismäärä oli korkein niillä, jotka käyttivät melko paljon soijaa. Lähes yhtä paljon oli niillä, jotka eivät käyttäneet lainkaan.
Vähiten oli niillä, jotka käyttivät joko vähän tai eniten soijaa. Vedä siitä sitten johtopäätökset. No, siitä voi vetää johtopäätöksen että tutkimukselle on aihetta mutta turha hötkyillä kun siittiöitä oli kaikilla ryhmillä lähes normaalisti eikä soija vaikuttanut lisääntymiskykyisten siittiöiden tai niiden liikkuvuuuden määrään negatiivisesti, taisipa jopa parantua hieman mutta ei tilastollisesti merkittävästi.
Paljon soijaa syöviä oli vain 20 kappaletta tutkimuksessa. Yksikin supermälli siinä porukassa olisi muuttanut tulokset täysin. Lisäksi unohdettiin muun ruoan vaikutus täysin.- tuc
Linkki alkuperäiseen tutkimukseen, josta siis jo viime vuonna uutisoitiin ja nyt uudestaan.
http://www.oxfordjournals.org/eshre/press-release/freepdf/den243.pdf - Vegaaniksi ryhtyvä.
tuc kirjoitti:
Linkki alkuperäiseen tutkimukseen, josta siis jo viime vuonna uutisoitiin ja nyt uudestaan.
http://www.oxfordjournals.org/eshre/press-release/freepdf/den243.pdfJoo, asiaa puhut. Ja voihan kyse olla myös tästä ilmiöstä;
http://areena.yle.fi/toista?id=1493392
Mielenkiintoinen dokumantti. Katsokaa ken on kiinnostunut.
- koommentoija
Eihän veganismi ole sama kuin soijansyönti.
Eivät kaikki vegaani syö soijaa. - puhuta veganismista
mitään, vaan soijansyönnistä. Tutkimukseen osallistunut pieni joukko söi soijaa, ja ihminen voi oikeasti syödä soijaa ilman että on vegaani... :D Lisäksi siinä huomautetaan että Aasiassa miehetkin syövät paljon soijatuotteita eikä siellä ole vastaavia tuloksia. Otsikkosi ja ajatuksesi meni siis täysin pieleen eikä edes kuulu tälle palstalle.
Pikkasen laskelmoidun tuntuisen johtopäätöksen vedit, jos saan sanöä.
Vaikka unohdettaisiin vegaaniruokavalion myönteisistä puolista ympäristö-, ihmis- ja eläinsuojelulliset näkökulmat, niin sen terveydellisistä eduista on aikalailla näyttöä, joten siinä valossa, vaikka tämä väite pitäisikin paikkaansa, niin kyse on melko merkityksettömästä asiasta, paitsi jos käsitellään asiaa väestöräjähdyksen näkökulmasta, jolloin tämä enemmän myönteinen kuin negatiivinen asia.
Voikin heittää kysymyksen kumpi onpi tärkeämpi asia - se, että säästää luontoa, suojelee eläimiä, ihmisiä ja terveyttään, vai se, että päästää isompia satseja Metsästys ja Kalastuslehden sivuille.:D- kuka enää haluaa lisääntyä??
Nykymaailmassa toi on pelkästään hyvä uutinen, kuka tähän maailmaan haluaa enää lapsia tehdä paitsi ne lyhytkatseiset itsekkäät ihmiset joille tärkeintä on vain että omat loistogeenit pääsevät jatkamaan elämäänsä. Lasten teolle ei ole mitään järkevää perustetta, ja se että ihmiset hedelmällisyys huononee on ainoastaan vain hyvä asia.
Pitääpä pistää oma mies oikein super soijakuurille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen735569Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2734876Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk443194Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172553014Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052643Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52242Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3412091Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651811Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21566Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555