mitä töihin evääksi

en tiedä kuulunko tänne

Hei! Olisiko ideoita mitä voisin ottaa röihin mukaan evääksi, kun olen kokajan autossa tai kohteessa. Minulla ei ole käytössä jääkaappia tai mikroa? mItä otan evääksi. Kaupassa vopin käydä ruokatauolla.
Yleensä syön 2 tummaleipää-juustoa,leikkele.mehua, hedelmä. Tarkoitus olisi laihtua -20kg, mutta kun tulen töistä kotiin niin en tee muuta kuin syön koko ajan kun minulla on hervoton nälkä kokoajan.
Kiitos ideoista!

13

4093

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tein

      nyt kesällä salaatin töihin evääksi. Siihen tuli reilusti jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, keltaista paprikaa pieneksi pilkottuina (koska silloin mahtuu enemmän rasiaan ja tulee syötyä enemmän). Hieman juustoa kuutioina, sekä kinkkua (molemmat vähärasvaisimpia vaihtoehtoja). Tavallaan kastikkeena toimi italiansalaatti jota laitoin nokareen verran päälle. Tämän kuljetin töihin pienellä kylmälaukulla. Esim. salaatti säilyy parin kylmän vesipullon välissä kylmälaukussa aivan hyvin syömiseen saakka.

      Aineksia voi vaihdella..meillä esim kana on toiminut myös kinkun sijasta. Paistan yleensä maustamattomia suikaleita öljytipassa sipulin kanssa ja heitän chili-jauhetta päälle.

      Niin, ja jos on illalla koko ajan nälkä, kannattaa päivällä syödä enemmän. Tuolla tarkoitan että välipaloja muutaman tunnin välein. Vaikka lounaaksi salaatti leipä juoma (mehu muuten lihottaa, tuoremehukin) hedelmä. Välipalaksi esim. viili/jugurtti/leipä juoma hedelmä. Ja jos tuntuu niin toinenkin välipala..kunhan syö tasaisin väliajoin ja muistaa juoda reilusti. Näin ei tule illalla ihan hirmuinen nälkä ja riittää että syö vaikka jotain kevyttä lämpimäksi ruuaksi.

      Huom! Ne vesipullot, jotka kylmälaukussa pitävät salaatin sopivan kylmänä, ovat parasta janojuomaa. Sit vaan illalla täytät ne uudelleen ja laitat jääkaappiin viilentymään valmiiksi aamua varten.

    • kevyt lounas

      Kaurapuuroa proteiinia esim. munaa tai vähärasvaista lihaa omena.
      Lounaaksi hiilihydraattia ja proteiinia.

    • *-*

      Yritä syödä mahdollisimman proteiinipitoista ruokaa,pitää nälän paremmin poissa.Vältä huonoja hiilihydraatteja peruna,riisi,valkoinen leipä niiden hiilihydraatit muuttuvat kehossa sokeriksi ja insuliinitaso nousee ja jätä myös mehu pois.Itse ota evääksi usein tummaaleipää jonka päällä vähärasvaista juustoa leikkeleitä sekä salaattia missä on joukossa tonnikalaa,kananmunaa,lohta,kinkkua tai raejuustoa(paljon proteiinia).

      • sinne kiehautat

        illalla keiton ja aamulla kuumennat...kasvissoppaa ja sensellaista, sosekeittoo, sinne voit nakella niitä "kinkki"suikaleita ym muita leikkuujätteitä...sitten oon tehny pojalle sellasii superleipiä:
        Halkaise ranskis pitkittäin kolmeen osaan
        Tai sitten kaks puolikasta ja ne puoliks...ihan miten vaan onnistut
        sitte salaattia silppuat...sinne tom ja kurkku hakkeluksena sekaan ja vaikka keitettyä kananmunaa...tiraus salaattikastiketta ja sekoita...
        sen laitat niitten ranskislohkojen väliin...kääri muoviin tms ja laita painon alle...tuonne salaattiin voi silputa kanaa ja kalaa jnejne...tai riko kananmunan rakenne ruokalusikallinen maitoa ja sinne raastat juustoa ja paistat lettupannulla
        tai raastat porkkanaa, sinne sekaan kananmunaa ja taas paistat pannulla... ja leivän väliin..
        yks hyvä konsti säilyttää eväät kylmänä on jäädyttää mehu pakastimessa ja kun aamulla laitat sen eväskassiin...siellä säilyy
        piimäjuomakin on kätevää eväänä>rasvattoman piimän joukkoon laitat marjoja ja maustamatonta jugurttia .ssssssrrrrr surrasauvalla ja kannelliseen mukiin ja ne voileivät...avot!


    • Apina

      Banaanit on aina hyviä pitää mukana.

      • ei niitä kannata

        syödä. Sokeriahan niissä on.


    • Aritta

      vähähiilihydraattista ruokaa. Jätä pois hedelmät, perunat, sokeri, jauhot, mehu ja kaikki vähärasvaiset ruoat.

      Pekonia tai muuta lihaa, kananmunia. Jos haluat nopean laihtumisen jätä pois kaikki vihanneksetkin, mutta muuten vain kaikki jotka kasvavat maan alla.

      Perunan sijasta voi syödä parsakaalia tai kukkakaalia juuston kanssa.

      • vähärasvaisia?

        Itsekin henk. koht. kokemuksella voi suositella hiilihydraattien vähentämistä, mutta mihin perustuu ajatus siitä, että vähärasvainen on huonompi kuin runsasrasvainen? Puhuttaessa siis muuten samasta ruoasta/ruoka-aineesta vain rasvaprosentin erotuksella. Laihduttaako sinun mielestä runsasrasvainen nopeammin, vai miksi suosittelet vähärasvaisten välttämistä?

        En nyt ota kantaa eri tyyppisten rasvojen eroon, ihmettelen vaan tuota suositusta, että oletusarvoisesti runsasrasvaisempi on parempi.


      • Ketoaja
        vähärasvaisia? kirjoitti:

        Itsekin henk. koht. kokemuksella voi suositella hiilihydraattien vähentämistä, mutta mihin perustuu ajatus siitä, että vähärasvainen on huonompi kuin runsasrasvainen? Puhuttaessa siis muuten samasta ruoasta/ruoka-aineesta vain rasvaprosentin erotuksella. Laihduttaako sinun mielestä runsasrasvainen nopeammin, vai miksi suosittelet vähärasvaisten välttämistä?

        En nyt ota kantaa eri tyyppisten rasvojen eroon, ihmettelen vaan tuota suositusta, että oletusarvoisesti runsasrasvaisempi on parempi.

        Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla laihduttavan on korvattava hiilihydraattien vähentämisestä johtuvaa energiavajetta, pääasiassa rasvalla, proteiini ei yksistään riitä.
        Alakarppaajat kiinnittävät huomiota rasvan lähteisiin, voita ja rasvatuotteita ei tarvitse välttää, mutta rasvaa on saatava myös muista lähteistä, kuten jo aiemmin mainittu liha ja kananmunat (omega-6 -rasvahapot), sekä rasvainen kala, pähkinät ja kasviöljyt (omega- 3-rasvahapot).


      • Aritta
        vähärasvaisia? kirjoitti:

        Itsekin henk. koht. kokemuksella voi suositella hiilihydraattien vähentämistä, mutta mihin perustuu ajatus siitä, että vähärasvainen on huonompi kuin runsasrasvainen? Puhuttaessa siis muuten samasta ruoasta/ruoka-aineesta vain rasvaprosentin erotuksella. Laihduttaako sinun mielestä runsasrasvainen nopeammin, vai miksi suosittelet vähärasvaisten välttämistä?

        En nyt ota kantaa eri tyyppisten rasvojen eroon, ihmettelen vaan tuota suositusta, että oletusarvoisesti runsasrasvaisempi on parempi.

        Rasva on tärkeää laihtumisessa vaikka sitä ei luulisi.


    • Ansku T

      Moi!

      Mä syön joka aamu puuroa ja marjoja, pysyy nälkä pitkään poissa. Si normaali lounas ja jotain pientä illalla ( leipää, keveyt juustoa tai leikkele, teetä). Sit hyvä juttu on ollut, kun tilatttiin töihin sellainen hedelmäpalvelu. Muistaakseni hedelmäpalvelu.fi, se on ollut kanssa hyvä, niin ei tarvi syödä enään karkkia.

      Tsempii sulle kuitenkin!

      • janosz

    • Hedelmäpalvelu

      Hedelmät suoraan työpaikalle: www.fruitbox.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      389
      959
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      234
      783
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      690
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      669
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      591
    Aihe