Taidetta - miks vitussa?
Yleisimmät esitetyt syyt taiteelle lienevät:
- Yhteiskunnan muuttaminen
- Tuntemuksien, näkökulmien, kokemuksien välittäminen
- Avautuminen, purkautuminen
Nämä liittyvät kaikki jotenkin toisiinsa, mutta kysynkin nyt keskimmäiseen liittyen ihan muuta.
Ihmiset kokevat asiat eri tavalla, koskaan ei voi saada samaa kokemusta kuin joku toinen - tässä mielessä jokaikinen muu on aina 'radikaalisti' toinen, ikuinen mysteeri, jota ei voi täysin ymmärtää.
Esimerkki: yrität kaverisi kanssa tuijottaa palloa. Et pääse kaverisi paikalle näkemään palloa, koska kaverisi on siinä. Pallo saattaa olla punainen, ja siinä voi olla vaikka valkoinen läikkä. Kaverisi voi nähdä pallon punaisena, sinä taas punavalkoisena, voitte väitellä ikuisuuden. Sitten voitte vaihtaa paikkaa, mutta silloin taas kuluu aikaa ja pallo muuttuu. Ette koskaan pääse kokemaan samaa palloa. Lisäksi voi olla niin, että kaverisi havaitsee värit (pinnat jne) eri tavalla kuin sinä, esimerkiksi nähdä punaisen aina harmaana, mutta tätäkään kokemuksen eroa ette voi korjata.
Ongelma on siis se, ettei ihminen voi koskaan kokea suoraan itse mitään asiaa täysin samoin kuin joku muu ne kokee.
Tähän tarjotaan lääkkeeksi taidetta. Ihminen kokee jotain, piirustaa sen paperille, kirjoittaa siitä, muovailee siitä patsaan, muodostaa siitä esityksen, esittää performanssin, jne jne jne, ja täten pyrkii välittämään kokemuksestaan muille jotain.
Tästä sitten päästään realismiin ja abstrahtioon. Taiteen tällaisella kontinuumilla realistinen pää on jokapäiväistä kanssakäymistä, kommunikaatiota tms. Jokainen ihminen periaatteessa tekee realistista taideteosta missä tahansa puhuessaan tms.
Tästä syntyykin käytännössä kirjoitukseni pointti. Onko realistinen taide ollenkaan arvokasta taiteena? Onko se edes taidetta? Jos tekee taidetta, kannattaako edes pyrkiä esimerkiksi visuaaliseen realismiin???
Jos piirrän paperille mahdollisimman tarkkaan sen, mitä näen, tai otan siitä taiteellisessa mielessä valokuvan, mitä hyötyä siitä on taiteen välitysmerkityksen kannalta?
Jos kerran taide yrittää välittää jotain, mitä vain minä koen, niin miksi teen taidetta, johon ei liity ainuttakaan ainoastaan minun kokemaani piirrettä?
Esimerkiksi valokuva jostakin asiasta X vaikuttaa hyvin samanlaiselta kaikkien mielestä kuin alkuperäinen asia X muutenkin vaikuttaa. Jos siis pyrin ilmaisemaan jotain henkilökohtaista kokemustani asiasta X, niin miksi teen sen muodossa, joka vastaa kaikkien mielestä täysin asiaa X, jolloin edelleenkin jää se alkuperäinen, eri yksilöiden erilainen kokemus voimaan täysin muuttumattomana, eikä taiteen tekeminen johtanut yhtään mihinkään (ainutlaatuisen, omakohtaisen kokemuksen välittämisen mielessä).
Realismin ongelma (ainutlaatuisen kokemuksen välittäjänä) on siis siinä, ettei se tuo mitään uutta asiaan, koska siihen ei edes pyritä lisäämään mitään, mikä pääsisi jotenkin henkilökohtaisten kokemuserojen 'taakse' tai 'yläpuolelle'. Ongelma korostuu esimerkiksi näkemis- ja kuulemiskokemusten kohdalla, joissa tekniikan avulla pystytään asiat käytännössä kahdentamaan.
Realistisen kopioimisen arvo taiteena on mielestäni siis täysi nolla. Se ei ole taidetta.
Äärimmäistä taidetta onkin sitten täysin abstrakti taide. Taide, joka ei käytännössä tunnu esittävän yhtään mitään, josta jokainen saa arpoa, että mitä helvettiä tuonkin päässä on liikkunut tai mitä se on kokenut tuota tehdessään. Se kuvaa todella sitä ainutlaatuisen kokemuksen ainutlaatuista osaa, eli sitä, mikä erottaa sen muista kokemuksista; sitä, mitä 'taiteilija' yrittää muille erityisesti välittää.
Minä pyrin tässä esityksessäni äärimmäiseen realismiin siinä, mitä ajattelen. Ja se ei taida tuoda asiaan mitään uutta kenellekään muulle, lieko vika pyrkimyksessä realismiin vai ulosannissani.
Yleisimmät esitetyt syyt taiteelle lienevät:
- Yhteiskunnan muuttaminen
- Tuntemuksien, näkökulmien, kokemuksien välittäminen
- Avautuminen, purkautuminen
Nämä liittyvät kaikki jotenkin toisiinsa, mutta kysynkin nyt keskimmäiseen liittyen ihan muuta.
Ihmiset kokevat asiat eri tavalla, koskaan ei voi saada samaa kokemusta kuin joku toinen - tässä mielessä jokaikinen muu on aina 'radikaalisti' toinen, ikuinen mysteeri, jota ei voi täysin ymmärtää.
Esimerkki: yrität kaverisi kanssa tuijottaa palloa. Et pääse kaverisi paikalle näkemään palloa, koska kaverisi on siinä. Pallo saattaa olla punainen, ja siinä voi olla vaikka valkoinen läikkä. Kaverisi voi nähdä pallon punaisena, sinä taas punavalkoisena, voitte väitellä ikuisuuden. Sitten voitte vaihtaa paikkaa, mutta silloin taas kuluu aikaa ja pallo muuttuu. Ette koskaan pääse kokemaan samaa palloa. Lisäksi voi olla niin, että kaverisi havaitsee värit (pinnat jne) eri tavalla kuin sinä, esimerkiksi nähdä punaisen aina harmaana, mutta tätäkään kokemuksen eroa ette voi korjata.
Ongelma on siis se, ettei ihminen voi koskaan kokea suoraan itse mitään asiaa täysin samoin kuin joku muu ne kokee.
Tähän tarjotaan lääkkeeksi taidetta. Ihminen kokee jotain, piirustaa sen paperille, kirjoittaa siitä, muovailee siitä patsaan, muodostaa siitä esityksen, esittää performanssin, jne jne jne, ja täten pyrkii välittämään kokemuksestaan muille jotain.
Tästä sitten päästään realismiin ja abstrahtioon. Taiteen tällaisella kontinuumilla realistinen pää on jokapäiväistä kanssakäymistä, kommunikaatiota tms. Jokainen ihminen periaatteessa tekee realistista taideteosta missä tahansa puhuessaan tms.
Tästä syntyykin käytännössä kirjoitukseni pointti. Onko realistinen taide ollenkaan arvokasta taiteena? Onko se edes taidetta? Jos tekee taidetta, kannattaako edes pyrkiä esimerkiksi visuaaliseen realismiin???
Jos piirrän paperille mahdollisimman tarkkaan sen, mitä näen, tai otan siitä taiteellisessa mielessä valokuvan, mitä hyötyä siitä on taiteen välitysmerkityksen kannalta?
Jos kerran taide yrittää välittää jotain, mitä vain minä koen, niin miksi teen taidetta, johon ei liity ainuttakaan ainoastaan minun kokemaani piirrettä?
Esimerkiksi valokuva jostakin asiasta X vaikuttaa hyvin samanlaiselta kaikkien mielestä kuin alkuperäinen asia X muutenkin vaikuttaa. Jos siis pyrin ilmaisemaan jotain henkilökohtaista kokemustani asiasta X, niin miksi teen sen muodossa, joka vastaa kaikkien mielestä täysin asiaa X, jolloin edelleenkin jää se alkuperäinen, eri yksilöiden erilainen kokemus voimaan täysin muuttumattomana, eikä taiteen tekeminen johtanut yhtään mihinkään (ainutlaatuisen, omakohtaisen kokemuksen välittämisen mielessä).
Realismin ongelma (ainutlaatuisen kokemuksen välittäjänä) on siis siinä, ettei se tuo mitään uutta asiaan, koska siihen ei edes pyritä lisäämään mitään, mikä pääsisi jotenkin henkilökohtaisten kokemuserojen 'taakse' tai 'yläpuolelle'. Ongelma korostuu esimerkiksi näkemis- ja kuulemiskokemusten kohdalla, joissa tekniikan avulla pystytään asiat käytännössä kahdentamaan.
Realistisen kopioimisen arvo taiteena on mielestäni siis täysi nolla. Se ei ole taidetta.
Äärimmäistä taidetta onkin sitten täysin abstrakti taide. Taide, joka ei käytännössä tunnu esittävän yhtään mitään, josta jokainen saa arpoa, että mitä helvettiä tuonkin päässä on liikkunut tai mitä se on kokenut tuota tehdessään. Se kuvaa todella sitä ainutlaatuisen kokemuksen ainutlaatuista osaa, eli sitä, mikä erottaa sen muista kokemuksista; sitä, mitä 'taiteilija' yrittää muille erityisesti välittää.
Minä pyrin tässä esityksessäni äärimmäiseen realismiin siinä, mitä ajattelen. Ja se ei taida tuoda asiaan mitään uutta kenellekään muulle, lieko vika pyrkimyksessä realismiin vai ulosannissani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Taiteen tarkoitus on, realistisesti ja rehellisesti:
-Osoittaa kuinka taitava taiteen tekijä muka ehkä on
-Näyttää että tekijä on cool, nokkela ja älykäs
-Tuottaa tekijälleen ihailua, mainetta ja mammonaa sekä sitä kautta valtaa parempiin pariutumismahiksiin, tai vain mahiksia dokata enemmän ja vapaammin.
Taiteensa merkin ja "tarkoituksen" tekijä valitsee sen mukaan missä nyt sattuu olemaan vähiten kömpelö ja mikä merkki myy ajassa parhaiten suhteessa vaadittavan työn määrään.
Taiteen tarkoituksen määrittelee aina siitä jonkun saama hyöty.
Mikä tahansa voi olla taidetta jos siitä "taiteellisuuden" kautta joku saa hyötyä, viime kädessä aina rahaa.
Jaa niin, esteettinen mielihyväkö tarkoitus myös?
Sekin on suhteellista vain, ja aina sidottu katsojan omiin unelmiin maineesta ja mammonasta sekä siitä millaisena haluaa muiden itsensä näkevän. Ihmisten maku on täysin ontto käsite ja klisee ynnä aivan johdateltavissa. Yleensä rahan suuntaan.
Kaiken vanhan (ja aidon) taiteen tehtävä oli uskonnollisten symbolien näkyviksi tekeminen ja Jumalan ylistäminen.
Taiteen rakenteesta.
http://nakokulma.net/index.php?topic=1382.0
Taide on joko uskonnon kuvittamista, tai täyttä paskaa. Ks. länsimaiden taidehistoria.