No heips

Mr.Kalluppi

Ei, ei tule galluppia. Olin poissa pari vuorokautta. On viikonloma mulla. Mökillä olin. Keräsin lakkoja (10 litraa), tein polttopuita ja kuuntelin hiljaisuutta. Aivan ihana ilta oli eilen. Auringon jo laskettua, kohtasivat ilman kylmyys ja veden lämpö. Aavemainen usva kohosi joen ylle. Ei risahdustakaan kuulunut missään. Sitä näkyä katselin ja ihailin.

71

1540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jumala on olemassa

      Moni ei osaa kuunnella hiljaisuutta siitä nautiskellen.

      Ilman kylmyys ja veden lämpö. Järvessä ei kai vesi enää ole lämmintä mutta siihen tottuu kun aikansa ui.

      Minä luin Raamattua Jeremiaan kohdalta. Siinä kohtasi oma pienuuteni ja suuri kärsivällisyys.

      • Mr.Kalluppi

        Uskonnollisuudesta on kirjoita. Kunnioitan kuitenkin kokemustasi pienuudestasi.

    • Enrique_Lister

      Kun poimit lakkoja, niin ämpäriä ei meinaa saada millään täyteen, kun alimmat marjat painuu sitä mukaan ylempien painosta.

      • Mr.Kalluppi

        Voimat käyvät vähiin, heikottaa. Lakkoja vielä riittäisi, keruu halut ovat menneet. Vain tahdonvoima pitää päämäärän tietoisena.

      • Enrique_Lister
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Voimat käyvät vähiin, heikottaa. Lakkoja vielä riittäisi, keruu halut ovat menneet. Vain tahdonvoima pitää päämäärän tietoisena.

        Oliko paarmoja?

        Olis kiva päästä joskus metsäkanalintujahtiin pohjosiin.
        Sais samoilla oikeissa metsissä.

      • Mr.Kalluppi
        Enrique_Lister kirjoitti:

        Oliko paarmoja?

        Olis kiva päästä joskus metsäkanalintujahtiin pohjosiin.
        Sais samoilla oikeissa metsissä.

        Ei ollut paarmoja, ei itikoita, eikä mäkäräisiäkään. Kylmät ilmat lienevät ne tuhonneet. Katselin sorsia, jotka kaikessa rauhassa uiskentelivat. Eivät ressukat tiedä, mikä on kohtalonsa kun sorsastuskausi alkaa.

    • kevätesikko-76

      ...sie oot sitte päässy rentoutumaa..hyvä nii...

      =o)

      ...sie sait lakkoja 10 l..!!? ..ohos iha hyvän saldon sie saitkii...mitäs niist teette..?..paakko pakkasee...vaiko hilloa tms..

      =OI

      • Mr.Kalluppi

        Tämä saalis meni kaikki hilloksi. Ei oo monikaan nautinto niin hyvää talvipakkasella kuin kylmä perusvaniljajäätelö ja kuuma lakkahillo.

    • todella hienolta ja rentouttavalta :D

      Kelpaisi minulle noin kk päästä, kun nykyiset työt on loppu.

    • Levemir

      muru :D Miltäs muut sadot näyttivät?
      Herukat on saatu pensaista pois, metsä kutsuisi, mutta vielä piisaa sitä sairaalalla juoksua, tänään pidin välipäivää. On se kumma kuinka omaisiin ei osaa suhtautua pennin vertaa ammatillisesti, ihan rättipuhkipoikki olo.
      Pihalla on muuten tosi viileä, pitänee alkaa pukea oikeasti päälle pyykkejä samoillessa...

      • Mr.Kalluppi

        Kaikki sadot hyviltä näyttää. Niin metsässä kuin puutarhassakin. Joo, omaiset ovat ihan toista kuin työssä kohdatut. Ne tunteet.

      • Levemir
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Kaikki sadot hyviltä näyttää. Niin metsässä kuin puutarhassakin. Joo, omaiset ovat ihan toista kuin työssä kohdatut. Ne tunteet.

        Pääsemme suostelemaan :) alavillahallamailla :)

        Tunteita piisaa ;D

      • Mr.Kalluppi
        Levemir kirjoitti:

        Odotan jännityksellä syksyistä Karjalan reissuasi ja yhteistä karpalossa käyntiämme :D

      • Levemir
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Odotan jännityksellä syksyistä Karjalan reissuasi ja yhteistä karpalossa käyntiämme :D

        vaan nyt menen pistämään villasukat jalkaan ja unten maille, jaksaa aamulla taas.

        *mättähältä mättähälle käy, ja pikkujalka pilkahtaa*

      • Mr.Kalluppi
        Levemir kirjoitti:

        vaan nyt menen pistämään villasukat jalkaan ja unten maille, jaksaa aamulla taas.

        *mättähältä mättähälle käy, ja pikkujalka pilkahtaa*

        Panehan villasukat jalkaan ja mene nukkumaan.

        Kauniita unia rakkaalleni :D

      • kevätesikko-76
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Panehan villasukat jalkaan ja mene nukkumaan.

        Kauniita unia rakkaalleni :D

        ..iha ko haistasin tunteita..

        =O)

        ...hmm...

      • Mr.Kalluppi
        kevätesikko-76 kirjoitti:

        ..iha ko haistasin tunteita..

        =O)

        ...hmm...

        Olen hyvin tunteikas, kuten tiedät. Ei se oo sen ihmeellisempää :D

        ...sie oot...samoten...tunteet ne tunteet...ne viepi...

        =O)

        ..ja ne silimät...

      • Mr.Kalluppi
        kevätesikko-76 kirjoitti:

        ...sie oot...samoten...tunteet ne tunteet...ne viepi...

        =O)

        ..ja ne silimät...

        Hyvä kun tunteet viepi. Silti järjen on oltava balanssissa tunteiden kanssa. Silloin ei pääse vahinkoa tapahtumaan.

      • Levemir
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Panehan villasukat jalkaan ja mene nukkumaan.

        Kauniita unia rakkaalleni :D

        Tai päivähän nyt jo on pitkällä, ruoka on pian valmis :) Tänne tuli taas könyttyä, huomenna tarvii sitten taas mennä tukkaputkella. Huomasin, että auton huoltokin pitää mahduttaa johonkin ihmeen väliin :C

      • Levemir
        kevätesikko-76 kirjoitti:

        ..iha ko haistasin tunteita..

        =O)

        ...hmm...

        se sammaleikon tuoksu...maatuva maa painon alla... :D

        ...hmm vaan ittelleis :)

      • Mr.Kalluppi
        Levemir kirjoitti:

        Tai päivähän nyt jo on pitkällä, ruoka on pian valmis :) Tänne tuli taas könyttyä, huomenna tarvii sitten taas mennä tukkaputkella. Huomasin, että auton huoltokin pitää mahduttaa johonkin ihmeen väliin :C

        "Tai päivähän nyt jo on pitkällä, ruoka on pian valmis :)"

        En nyt millään ennätä syömään :) Kiitos kuitenkin.

        Jk. Kukahan se lie kuppelehtanut koko yön netissä? Viimeisen viestinsäkin on kirjoittanut klo 03.05. Toisia syyttelee nettiriippuvaisuudesta, itse..............

      • Levemir
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        "Tai päivähän nyt jo on pitkällä, ruoka on pian valmis :)"

        En nyt millään ennätä syömään :) Kiitos kuitenkin.

        Jk. Kukahan se lie kuppelehtanut koko yön netissä? Viimeisen viestinsäkin on kirjoittanut klo 03.05. Toisia syyttelee nettiriippuvaisuudesta, itse..............

        olit kuitenkin ollut sinä, ajattelin jonkun feikin taas lystäilleen täällä.

        *täytyy sitten laittaa noi ruoat kylmään*

      • Mr.Kalluppi
        Levemir kirjoitti:

        olit kuitenkin ollut sinä, ajattelin jonkun feikin taas lystäilleen täällä.

        *täytyy sitten laittaa noi ruoat kylmään*

        Etkös huomannut rekisteröityä nimimerkkiäni. Feikit ei leikittele rekattujen kustannuksella.

        Jk. Lomatunnelmissa kun olen, täällä kirjoittelen vähän järjettömämmin kuin sähköpostitse :D

      • Levemir
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Etkös huomannut rekisteröityä nimimerkkiäni. Feikit ei leikittele rekattujen kustannuksella.

        Jk. Lomatunnelmissa kun olen, täällä kirjoittelen vähän järjettömämmin kuin sähköpostitse :D

        alussa ok, mut sit et ollu kirjoilla. Muistanet, etten sattuneesta syystä enää itse vastaile kirjautumatta.
        *mun kustannuksella leikiteltiin*
        Ja pilattiin hyvä nimikin siinä sivussa :c

        Kävin juu eilen piipahtamassa postissa,
        *miksi lie ;) *
        ja siellä oli kun luomiskertomuksen alussa. Paitsi se vesi ei ajelehtinut yli :D

        Tulin vilkaisemaan mitä loppuillan aikana on tapahtunut, eilen oli joku pahalla miesangstilla ladattu nainen verkossa... *haukotus* ite luin näköjään taas vähän liian kauan :) Kohta tarvii koittaa tehdä itestään taas ihmisen näköinen, ettei heti ensimmäinen vastaantulija juokse *kirkuen* karkuun, on sellainen vuorenpeikonmuija-look taas. Suuri mysteeri on, mitä mun pehkolle tapahtuu öisin ;)

        Ajattele kuinka kuivia mun sähköpostit on, kun kirjottelen täälläkin siten-kuten-tiedät ;)

        "Olihan se alussa ok, mut sit et ollu kirjoilla."

        No niinpä taisi olla. Rekattu Kalluppi on tosimielinen, eikä pilaile toisten kustannuksella. Ei myöskään salli pilailtavan itsensäkään kustannuksella. Siksi muita nikkejä tai rekkaantumatta. Silloin ei enää millään oo mitän väliä:)

        *mun kustannuksella leikiteltiin*

        Se vasta harvinaista olisikin, jos kilttien ihmisten kustannuksella ei leikiteltäisi.

        "ja siellä oli kun luomiskertomuksen alussa."

        Niinpä, jos sitä jokikokemusta tarkoitit. Alussa oli suo, joki, kylmäilma ja usva...........

        "Tulin vilkaisemaan mitä loppuillan aikana on tapahtunut, eilen oli joku pahalla miesangstilla ladattu nainen verkossa..."

        Ketäs muita siellä pikkutunneilla luuraiskaan, ellen minä sitten ole "juhlatuulella"?

        "Kohta tarvii koittaa tehdä itestään taas ihmisen näköinen, ettei heti ensimmäinen vastaantulija juokse *kirkuen* karkuun, on sellainen vuorenpeikonmuija-look taas. Suuri mysteeri on, mitä mun pehkolle tapahtuu öisin ;)"

        Olisit sillä valokuvalla galleriassasi virkistävä poikkeus. Paklattujen törröhuulien tai ilotyttökuvien seassa erottuisit eduksesi. Olisi niin kotoinen tunnelma:)

        "Ajattele kuinka kuivia mun sähköpostit on, kun kirjottelen täälläkin siten-kuten-tiedät ;)"

        Pidän kuivuudesta. Liiallinen kosteus saa mielen levottomaksi ja epäluuloiseksi.

        vai huomenta, puolilta päivin heräilit, tarviikos sitä nyt ison ihmisen riekkua yötä myöten täällä :)

        Äskön kotiinnuin, byrokraatteja manaten...kun voi tehdä kaiken joskus niin piip vaikeaksi. Suorastaan säälittää ne immeiset, joilla ei ole ketään hoitamassa asioita :C

        Ei, ei, se luomiskertomuiksen alku oli mun postissa; alussa se maakin oli autio ja tyhjä :)

        Vai kotoinen tunnelma, jos peikko kömpii aamulla vastaan; sulla on liikaa suotunnelmat :D ja ei, en laita kuvaani galleriaan. Privaatit on erikseen. Katotaan nyt,pitkän harkinnan jälkeen sitten joskus. Joku tosin muuten eilen jo kommentoi, ettei liki nelikymppisissä ole enää mitään katottavaa, joten... Tai osta parin-kolmenviikon päästä autolehti, ja etsi epätörröhuulista pakkelitonta peikkorouvaa. Luultavasti viikonloppuna kuvataan :) vaikka parhaani mukaan välttelen, ettei objektiivit riksu särki :D

        Ja nyt on kuivuus kaukana; saattaisit tulla epäluuloiseksi;) Täällä sataa ihan kaatamalla, enkä tietenkään vaivautunut ottamaan sateenvarjoa mukaan... Heebo tosin käski mut aamulla takaisin nukkumaan horistessani moisia, puhuin kai kerrankin levottomia ja säikähti raukka.

    • ...

      Mitäs muuta vois sanoa. Toivottavasti et ole juustopää, jonka kaikki kaverit löytyy julkiselta keskustelupalstalla. Muussa tapauksessa olet ihan ok.:)

      Mä tykkään kanssa meidän porukan möksästä. Ei risahdusta sielläkään, uimaan pääsee minuutissa, on maailman paras puusauna, eikä lisäksi mökkinaapurista naapuriakaan, huolimatta puitteista. Ainoastaan veden hiljainen sointi rannassa ja mahdollisesti lokin riekunta.;) Taivas (se)!

      -e.W

      • Mr.Kalluppi

        Ei en ole juustopää, vaikka olenkin juustofani.

        Minä olen hyvin herkkä luonnonkokemuksille. Luonnon antamat kokemukset ovat niin aitoja, lumoaviakin.

      • Mr.Kalluppi

        Ohi aiheen. Olisitko halunnut jutella kanssani jostain?

      • ...
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Ohi aiheen. Olisitko halunnut jutella kanssani jostain?

        "Ohi aiheen.Olisitko halunnut jutella kanssani jostain?"

        No vaikka mökit. Missä maisemissa ja millä rannoilla susta parhaat mökit on?

        -e.W

      • Mr.Kalluppi
        ... kirjoitti:

        Johtuu lapsuudestani. Olin isäni luottolapsi. Niinpä minä olin se, joka sain käydä kalapyydöt koemassa. Kävelin 1,5 kilometriä läpi korven polkua pitkin kalakontti selässä joelle. Joella vietin lapsuuteni. Joesta tuli minulle rakas. Tunsin lapsen aistimuksilla sen virtauksen. Samoin imin itseeni sen suoperäisyyden. Sen kasvillisuuden ja ne linnut. Sain rakentaa mökkini juuri siihen rantaan, jossa venettämme pidettiin kun lapsena siellä käyskentelin. Siis, minun paras rantani ja mökkini ovat siellä missä on sydämeni.

        ..Pohjois-Karjalasta?

        -e.W

      • ...
        ... kirjoitti:

        ..Pohjois-Karjalasta?

        -e.W

        Tarkoitin kysyä, että oletko pohjois-Karjalasta?

        :)

        -e.W

      • Mr.Kalluppi
        ... kirjoitti:

        Tarkoitin kysyä, että oletko pohjois-Karjalasta?

        :)

        -e.W

        Mistä niin päättelit?

      • ...
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Mistä niin päättelit?

        "Mistä niin päättelit?"

        Lähinnä jutuista. Joskus voi mennä vikaankin.:)

        -e.W

      • Mr.Kalluppi
        ... kirjoitti:

        "Mistä niin päättelit?"

        Lähinnä jutuista. Joskus voi mennä vikaankin.:)

        -e.W

        Ymmärsin, ettet minulta mitään kysynyt.

      • ...

      • ...
        ... kirjoitti:

        "Katkesiko dialogi?
        Mr.Kalluppi 6.8.2008 klo 23.44
        Ymmärsin, ettet minulta mitään kysynyt."

        Mulle/ musta dialogimme katkesi lähinnä tässä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000037044965

        Eipä sillä. Mukavaa oli jutella, toki.:)

        -e.W

        Niin. Tosiasiallisesti dialogimme katkesi tässä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000037044401

        Olet mielestäni kuitenkin melko mukavan oloinen.:)

        -e.w

      • mr.kallupi ei kirj.

      • ...
        mr.kallupi ei kirj. kirjoitti:

        Itsekin olet kutakuinkin menettelevä:)

        Jk. En yleensäkään kirjoittele rekkaantumattomille. Pahoittelen sinun tapauksessasi poikkeutta. Virheistä voidaan oppia :)

        ..ollut tarkoitettu ainakaan, höh? Tämä:

        "Jk. En yleensäkään kirjoittele rekkaantumattomille. Pahoittelen sinun tapauksessasi poikkeutta. Virheistä voidaan oppia :)"

        Pääosinhan näillä nettipalstoilla saa keskustella ihmisten kanssa, jotka mitä ilmeisimmin kuvittelee, että netti on muka jotenkin eri asia kuin reaalinen elämä, mutta onhan tapoja taitaviakin kuitenkin, eikö muka.;)(?)

        -e.W

      • mr.kalluppi ei kirj.

        Olet minulle hankalaa keskusteluseuraa. Liian arvoituksellinen.

      • ...
        mr.kalluppi ei kirj. kirjoitti:

        Olet minulle hankalaa keskusteluseuraa. Liian arvoituksellinen.

        "Olet minulle hankalaa keskusteluseuraa. Liian arvoituksellinen."

        Katso, mitä teksti on. Älä tulkitse mitään.

        Kärjistetysti ja osin vitsillä toi, mutta mielestäni edeltäviä ohjeita noudattamalla on aika useinkin mahdollista noudattaa realistisuutta virtuaalisessa ympäristössä.:)

        Toki olen väliin arvoituksellinenkin.

        ;D

        -e.W

      • Mr.K

        Sorry. Kuten itse olet kertonut kokemuksistasi pilkantekijöittesi taholta, minäkään en luota enää muihin kuin rekattuihin, joilla on "oma kuva" galleriassaan. Liian usein minua on hyväksikäytetty tai kyseenalaistettu. Ei tosin tällä palstalla. Tästä johtuen, suhtaudun varauksella kaikkiin rekisteröitymättömiin, kuvattomiin nimimerkkeihin.

        Jk. Ehkä sinä olet oikeasti olemassa.

      • ...
        Mr.K kirjoitti:

        "Sorry. Kuten itse olet kertonut kokemuksistasi pilkantekijöittesi taholta, minäkään en luota enää muihin kuin rekattuihin, joilla on "oma kuva" galleriassaan. Liian usein minua on hyväksikäytetty tai kyseenalaistettu. Ei tosin tällä palstalla. Tästä johtuen, suhtaudun varauksella kaikkiin rekisteröitymättömiin, kuvattomiin nimimerkkeihin.

        Jk. Ehkä sinä olet oikeasti olemassa."

        Tapaan yleensä suhtautua vilpittömästi ja aidolla asenteella silloin, kun mielestäni samaa asennetta osoitetaan itselleni. Ylipäätään: Kyllä välitän ihmisistä.   

        Ei siitä kuitenkaan sen enempää. Vaikea kuvailla yhdessä ja yhdenlaisessa yhteydessä itseään ja motiivejaan elämisessä. Ymmärrät varmasti.

        Sulle kuitenkin (kirjoituksesi perusteella) toivoisin, että luotat tarpeeksi ihmisiin. Tavallaan sen uskon ( totta vie!), mutta ihmistä tuntematta tiedät varmasti senkin, että kirjoituksesi voisi välittää vaihtoehtoisesti myös sellaistakin käsitystä, ettei niin olisi.

        Itse ajattelisin, että ihan kivalta tyyppinä vaikutat.      
           
        Hyvää yötä ja hyviä unia.

        Toivotan sullekin hyvää yötä.

        "Kuten itse olet kertonut kokemuksistasi pilkantekijöittesi taholta, minäkään en luota enää muihin kuin rekattuihin, joilla on "oma kuva" galleriassaan."

        Itse en ole rekisteröity ollenkaan, enkä koskaan vielä ole ollut. Lisään edeltävään ( toiv. ei väärin ymmärryksiä).

        -e.W

      • Mr.K
        ... kirjoitti:

        "Sorry. Kuten itse olet kertonut kokemuksistasi pilkantekijöittesi taholta, minäkään en luota enää muihin kuin rekattuihin, joilla on "oma kuva" galleriassaan. Liian usein minua on hyväksikäytetty tai kyseenalaistettu. Ei tosin tällä palstalla. Tästä johtuen, suhtaudun varauksella kaikkiin rekisteröitymättömiin, kuvattomiin nimimerkkeihin.

        Jk. Ehkä sinä olet oikeasti olemassa."

        Tapaan yleensä suhtautua vilpittömästi ja aidolla asenteella silloin, kun mielestäni samaa asennetta osoitetaan itselleni. Ylipäätään: Kyllä välitän ihmisistä.   

        Ei siitä kuitenkaan sen enempää. Vaikea kuvailla yhdessä ja yhdenlaisessa yhteydessä itseään ja motiivejaan elämisessä. Ymmärrät varmasti.

        Sulle kuitenkin (kirjoituksesi perusteella) toivoisin, että luotat tarpeeksi ihmisiin. Tavallaan sen uskon ( totta vie!), mutta ihmistä tuntematta tiedät varmasti senkin, että kirjoituksesi voisi välittää vaihtoehtoisesti myös sellaistakin käsitystä, ettei niin olisi.

        Itse ajattelisin, että ihan kivalta tyyppinä vaikutat.      
           
        Hyvää yötä ja hyviä unia.

        -e.W

        Yritän ymmärtää.

    • En.kerro

      Kuullostipas mukavalta reissulta :) Aika kylmää on tosiaan tuolla ulkona... Pitäisi alkaa noita polttopuita hankkimaan meillekin kotiin syksyä ja talvea varten. Miten se kesä menikin niin äkkiä...

      • Mr.Kalluppi

        Tuo mökkini on aivan uskomaton rauhantyyssija. Sinne kun menenen, unohdan arjen. Mökkini on rauhakkisella paikalla. Ei ketään mailla ei halmeilla. Olen täysin yksikseni siellä. Vain ympäröivä luonto ja linnut seuranani. Maalinen paratiisi sanon minä. Kylämä oli. Silti minulla on mökissä kamina, johon täytän pesällisen paksuja halkoja, niin saan lämpöä koko yöksi. Hyvä minun on siellä olla. Parasta mitä tiedän olevan vaatteet pällä.

        Jk. Olen kova saunoja :D

      • Mr.Kalluppi

        sekä kotona, että mökillä. Ei sähkökiuas vedä vertoja puukiukalle. Mökillä vielä on erityisen korkealla saunan katto. Saa todella happirikkat löylyt.

      • En.kerro
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        sekä kotona, että mökillä. Ei sähkökiuas vedä vertoja puukiukalle. Mökillä vielä on erityisen korkealla saunan katto. Saa todella happirikkat löylyt.

        Ei se sähkölämpö vedä vertoja tulelle. Mietittiin kyllä jos hankkisi molemmat, kun aiemmalla asukilla on ollut joskus puukiuas. Asutaan tämmöisessä 50-luvulla rakennetussa talossa. Mutta ei nyt ollut mahdollista hankkia... ehkä joskus sitten. On minun lapsuuskodissa ihana puulämmitteinen sauna, paras minkä tiedän, mutta siitä puuttuu järvi vierestä :)

      • Mr.Kalluppi
        En.kerro kirjoitti:

        Hyvä näin. Kylmä elektoroniikka ei sinua kosketa. Perustat arvosi tunteeseen ja puulämmitteisyyten. Sieltä se tunnelma löytyy. Hyvä sinä.

      • En.kerro
        Mr.Kalluppi kirjoitti:

        Hyvä näin. Kylmä elektoroniikka ei sinua kosketa. Perustat arvosi tunteeseen ja puulämmitteisyyten. Sieltä se tunnelma löytyy. Hyvä sinä.

        Ajattelen välillä liikaakin sydämellä, vai voiko sitä ajatella liikaa? No, mietin sitä nukkuessani. Nyt on pakko lähteä unten maille... Hyvää yötä vain :)

      • Mr.Kalluppi
        En.kerro kirjoitti:

        Ajattelen välillä liikaakin sydämellä, vai voiko sitä ajatella liikaa? No, mietin sitä nukkuessani. Nyt on pakko lähteä unten maille... Hyvää yötä vain :)

        Nuku hyvin.

      • ....

        "Olkoonkin etten ymmärtänyt
        Kirjoittanut: Mr.K 7.8.2008 klo 01.24

           Toivotan sullekin hyvää yötä."

        Joo no kiinnostat mua tasan yhtä vähän kuin mä kiinnostan sua. Ehdottomasti hyvä asia niin.:)

        Hyvää yötä,

        -e.W

      • Mr.K
        .... kirjoitti:

        "Joo no kiinnostat mua tasan yhtä vähän kuin mä kiinnostan sua."

        ?????????????????????????????????????????????

        ..jotkut ei nykyisin anna ihmisten käydä keskustelupasltoilla keskustelemassa. Onks niillä joku deitti-ilmoitus vai häh itsellä, kun kaikkia kirjoittajia tyyliin lähes kytätään sillä meiningillä? Inhottavaa ja ahdistavaa...

        Miks joillakin ei ole tapoja? Eiks niille ole himassaan opetettu niitä vai mistä toi röyhkeys johtuu? Voisiks sä, esim. sä "Mr. K" ehkä kertoa mulle, että mistä nää mun silmääni tosi oudot keskustelukultturilliset ilmiöt vois johtua?

        Olenko minä sinua ahdistanut? Olenko minä mielestäsi tapojen puutteesta osaton? Vai tarkoititko jotenkin yleistää keskusteluja?

      • ...
        Mr.K kirjoitti:

        "Joo no kiinnostat mua tasan yhtä vähän kuin mä kiinnostan sua."

        ?????????????????????????????????????????????

        Ihan siiitä syystä keskustelin kanssasi =vastasin aloitukseesi, että aloituksesi oli julkisella keskustelupalstalla. Vastaamiseeni myöskään sulle ei liene olevan erityistä vaadittavaa syytä.:) (Tämä ei kylläkään ole ainakaan deittipalsta, että sellaisiin asioihin en osaa ottaa kantaa.)

        -e.w

      • ...
        Mr.K kirjoitti:

        Olenko minä sinua ahdistanut? Olenko minä mielestäsi tapojen puutteesta osaton? Vai tarkoititko jotenkin yleistää keskusteluja?

        Toin julki lähinnä tunteeni, mitä melko useinkin koen tällä palstalla keskustellessani.

        Sun vikasi ei toki millän muotoa ole sellainen, jos mä saan jonkun mustasukkaisen *'**':n kimppuuni, mutta ylipäätään keskustelukulttuuriin vaikuttavat kaikki kirjoittajat.

        Mun bisnes ei ole esim. kenenkään pikkuflirtit tai sellaiset erityisesti ( jolleivat häiritse juuri sen keskustelun etenenemistä erityisesti, missä itse olen osallisena), eivätkä ne mua sureellisesti kiinnosta, mutta se kyllä alkaa joskus kiinnnostaakin, jos jotkut älyltään keskinkertaiset pellet ja egobuustarit mellastaa ihan millä tahansa keskustelufoorumilla (sinuun toki mitenkään viittaamatta).

        Suoraan sanottuna en itse ainakaan koskaan halua keskustelupalstalla tulla tulkituksi sitä kautta, että olisin esim. "miesseuraa vailla" syystä, että käyn tällä nimenomaisella keskustelupalstalla. Ja: Yhtäkään ***koa mustasukkaista eukonröhvöä en myöskään jatkossa halua kimppuuni syyttä, mutta se ei toki liity tähän, eikä mitenkäänm sinuun.:)

        Mähän olin sun mielestäsi erityisen herkkä ( jos siis satut olemaan se yksi ja sama tyyppi, joka mulle aiemmin kommentoi?)? Ota tää vaikka herkkyyden ilmauksena.:)

        "Olenko minä sinua ahdistanut?"

        Asia ei liittynyt tohon. En ajattelis.

        -e.W

      • ... kirjoitti:

        ..jotkut ei nykyisin anna ihmisten käydä keskustelupasltoilla keskustelemassa. Onks niillä joku deitti-ilmoitus vai häh itsellä, kun kaikkia kirjoittajia tyyliin lähes kytätään sillä meiningillä? Inhottavaa ja ahdistavaa...

        Miks joillakin ei ole tapoja? Eiks niille ole himassaan opetettu niitä vai mistä toi röyhkeys johtuu? Voisiks sä, esim. sä "Mr. K" ehkä kertoa mulle, että mistä nää mun silmääni tosi oudot keskustelukultturilliset ilmiöt vois johtua?

        -e.W

        tässä olisi kappale kommunikoinnin vaikeudesta:
        http://www.youtube.com/watch?v=HweU-Nc__HE

      • Mr.K
        ... kirjoitti:

        Toin julki lähinnä tunteeni, mitä melko useinkin koen tällä palstalla keskustellessani.

        Sun vikasi ei toki millän muotoa ole sellainen, jos mä saan jonkun mustasukkaisen *'**':n kimppuuni, mutta ylipäätään keskustelukulttuuriin vaikuttavat kaikki kirjoittajat.

        Mun bisnes ei ole esim. kenenkään pikkuflirtit tai sellaiset erityisesti ( jolleivat häiritse juuri sen keskustelun etenenemistä erityisesti, missä itse olen osallisena), eivätkä ne mua sureellisesti kiinnosta, mutta se kyllä alkaa joskus kiinnnostaakin, jos jotkut älyltään keskinkertaiset pellet ja egobuustarit mellastaa ihan millä tahansa keskustelufoorumilla (sinuun toki mitenkään viittaamatta).

        Suoraan sanottuna en itse ainakaan koskaan halua keskustelupalstalla tulla tulkituksi sitä kautta, että olisin esim. "miesseuraa vailla" syystä, että käyn tällä nimenomaisella keskustelupalstalla. Ja: Yhtäkään ***koa mustasukkaista eukonröhvöä en myöskään jatkossa halua kimppuuni syyttä, mutta se ei toki liity tähän, eikä mitenkäänm sinuun.:)

        Mähän olin sun mielestäsi erityisen herkkä ( jos siis satut olemaan se yksi ja sama tyyppi, joka mulle aiemmin kommentoi?)? Ota tää vaikka herkkyyden ilmauksena.:)

        "Olenko minä sinua ahdistanut?"

        Asia ei liittynyt tohon. En ajattelis.

        -e.W

        Kysymys kohdallani on, niin kuin olen aiemmin ilmaisutkin, luottamuspula. Mistä minä voin olla vakuuttunut, että esim. sinä olet "oikea ihminen". Ei rekattomat voi vakuutusta antaa. Miten oletat, että olisin "selvännäkijä", joka nisut seuloo akanoista. Jää vain olettamukseni varaan, uskonko vai en. Minä en ole ns. vonkaaja, naistenmetsästäjä. Olen se samainen, joka sinua herkkänä pidin. Pidän edelleenkin. Pitäisköhän minunkin lopettaa tyylillesi
        uskollisena. En juuri sinua tarkoittanut :D

      • Mr.K
        buddy-love kirjoitti:

        tässä olisi kappale kommunikoinnin vaikeudesta:
        http://www.youtube.com/watch?v=HweU-Nc__HE

        Tätähän tää on, sano Markus Gronholm aina epäonnistuneen ralliajonsa jälkeen. Ei tässä mitään hätää kommunikoinnissa. Suhtaudun toistaiseksi e.W:en kuten aitoon persoonaan. Mitä muuta voisin. Kunhan et kenellekkän kerro, nainen on kiinnostava. Vastaa älyllisiä tarpeitani. On siinä muitakin piirteitä, jotka kiehtovat.

      • Mr.K kirjoitti:

        "Kommunikaatio epäonnistuu aina, paitsi joskus vahingossa": O.A.Wiio

        Kai muistat että tuolla nimimerkillä on ainakin kaksi käyttäjää?

      • Mr.K
        buddy-love kirjoitti:

        "Kommunikaatio epäonnistuu aina, paitsi joskus vahingossa": O.A.Wiio

        Kai muistat että tuolla nimimerkillä on ainakin kaksi käyttäjää?

        Ei ainut syy luottamuspulaan. Onko sulla parempaa tietoa asiaan?

      • Mr.K kirjoitti:

        Ei ainut syy luottamuspulaan. Onko sulla parempaa tietoa asiaan?

        Siltä kopiolta, mutten lukenut kuin viimeiset viestit.

      • Mr.K
        buddy-love kirjoitti:

        Siltä kopiolta, mutten lukenut kuin viimeiset viestit.

        Hyvät yöt sulle ja rauhalliset unet.

    • S:J:

      Oliko sinulla kamera mukana?Toivottavasti oli ja onnistuit vangitsemaan sen tunnelman joelta!

      • Mr.Kalluppi

        Minulla on kamera aina mukanani silloin kun ei ole mitään kuvattavaa ja päinvastoin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1194
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      623
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      554
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe