Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vakuutuslääketiede

willewau

Viime aikoina on päivittäin ollut julkisessa sanassa uutisia mielenkiintoisesta aiheesta.

Terveydenhuollon ammattihenkilöstön rekisterin julkistamiseen internetissä tähtäävä hallituksen lakiesitys on saanut terveydenhuollon ammattilaiset liikkeelle.

HE 105/2008 suhteen koko sisältö on varmasti jäänyt heistä monelta lukematta. Siinä on paljon hyvääkin, mutta yksi erittäin iso puutekin siitä löytyy.

Suomessa on laillistettuja lääkäreitä noin 17 000.

Lääkärien yliopistollisessa koulutuksessa ja yliopistosairaaloissa käytännön toimissa suorittamat erikoisalat ovat laillisuusvalvonnan suhteen TEOn kontrollissa.

Vakuutuslääkäreitä on arviolta 300 - 400.

Vakuutuslääketieteen erityispätevyys on Suomen lääkäriliiton myöntämä; ammattiliiton ja siten vain kansallinen yksityisen yhdistyksen oma bissiness.

Vakuutuslääketieteen erityispätevyyden haluavan pitää olla ensinnäkin Suomen lääkäriliiton jäsen ja hänen pitää olla suostuvainen noudattamaan vakuutusalan sisäisiä ja vakuutetuilta itseltään salattuja toimintakooodeja.

Kuitenkaan vakuutuslääkäreiden tietoja, toimintaa ja ammatillista pätevyyttä ei valvo Suomessa kukaan.

Tietävätkö hoitavat lääkärit myöskään sitä, että vakuutuslääkärien toiminta-asema pelkästään papereilta tapahtuvana on yivertainen hoitaviin lääkäreihin nähden.

Vakuutuslääkäreillä ei ole myöskään tällä hetkellä minkäänlaista rikosoikeudellista vaaraa joutua perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisista teoistaan oikeudelliseen vastuuseen.

Kysymys on miljardien eurojen mafiabissineksestä, jonka ylimmäisenä suojelina on tasavallan presidentti Tarja Halonen(TV2 Silminnäkijä - Miljardien eläkeveljet).

11

891

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lääketieteen

      alaa kuin "vakuutuslääketiede" ei ole olemassakaan!

      Tutki vaikka yliopistojen lääketieteellisen tiedekuntien tarjonta, niin voit itsekin todeta sen asian.

      Koko käsite on itse luomasi olkiukko, jota ampuessasi luulet ampuvasi lääketiedettä. Se, mihin sinun sietäisi kohdistaa kritiikkisi on _vakuutusbisnes_ ja kyseisen liiketoiminnan alan moraali ja käytännöt!

      • Katso tuolta

      • ainoastaan

      • VRR
        ainoastaan kirjoitti:

        jonkin kaupallisen kustantamon käyttämä termi, mutta ei mikään virallinen lääketieteen haara, jota opetettaisiin yliopistoissa.

        Jopa eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on antanut sellaisen lausunnon, että vakuutuslääketiede on virallinen osa lääketiedettä, koska sitä opetetaan yliopistoissa.

        Sen takia hänellä ei ole toimivaltaa puuttua sen tiimoilta ilmeneviin väärinkäytöksiin.

        Kukahan sitten puuttuisi? Kukahan on tässä asiassa oikeassa?

        Helsingin ja Kuopion yliopistoissa vakuutuslääketiedettä ainakin opiskellaan täyttä häkää.

        * * * * * * * * * * * * * * *

        HELSINGIN YLIOPISTO
        Kansanterveystieteen laitos

        VAKUUTUSLÄÄKETIEDE
        Perusopetus L4 -kurssi
        3.4.-4.4.2006
        Paikka: Haartman instituutti, iso luentosali, Haartmaninkatu 3

        3.4.2006 maanantai

        8.15-8.30      Kurssin avaus
        Ylilääkäri Matti Hakkola, TTL

        8.30-9.15   Yleiskatsaus sosiaalivakuutuksen nykytilaan
        Johtava ylilääkäri Kari Kaukinen, EK

        9.15-9.30    Jaloittelutauko

        9.30-10.30   Työkyvyttömyyden arviointi B-lausuntojen perusteella
        Dos. Sakari Tola, Varma

        10.30-10.45   Jaloittelutauko

        10.45-11.45   Tapaturmavakuutus (E-lausunto)
        Ylilääkäri Esa Rahkonen, Pohjola

        11.45-12.45   Ruokatauko

        12.45-13.45   Kuntoutus
        Dos. Jukka Kivekäs, VKK

        13.45-      Päivän yhteenveto
        Ylilääkäri Matti Hakkola

        4.4.2006 tiistai

        8.30- 9.30   Sairausvakuutuslain mukainen päiväraha
        Asiantuntijalääkäri Heikki Palomäki, KELA

        9.30-9.45   Jaloittelutauko

        9.45-10.45   Sairausvakuutuslain mukaiset lääkekorvaukset
        Heikki Palomäki

        10.45-11.00   Jaloittelutauko

        11.00-12.00   Työkyvyn arviointi esimerkkien valossa
        Heikki Palomäki

        12.00-13.00   Ruokatauko

        13.00-14.00   KELA:n vammaisetuudet ja tarvittavat lääkärinlausunnot
        Asiantuntijalääkäri Raili Pirttimäki, KELA

        14.00-      Yhteenveto ja päätös
        Ylilääkäri Matti Hakkola

        * * * * * * * * * * * * * * *

        AJANKOHTAISTA VAKUUTUSLÄÄKETIETEESTÄ

        Aika:    Tiistai 21.2.2006
        Paikka:  Kuopion yliopisto, Harjulantie 1, Rakennus Canthia, auditorio L3

        Järjestäjä:    Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos, Kuopion yliopisto

        OHJELMA

        8.30 – 9.00    Ilmoittautuminen

        9.00 – 9.15   Avaus ja orientoituminen päivän aiheisiin, prof. Kaj Husman, KY
           
        9.15 – 10.15    Työeläkeuudistus: mitä uutta käytännön lääkärin näkökulmasta?
        Etuuspäällikkö Jyrki Elo, Kela Itä-Suomen aluekeskus

        10.15 – 11.00   Toimintakyky terveyden tulosmittarina?
        Johtajaylilääkäri Esko Matikainen, Kuntien eläkevakuutus

        11.00 – 11.30   Erikoistuvan lääkärin ja kouluttajalääkärin valmistelema puheenvuoro: Hoitavan lääkärin – kuntoutuslaitoksen – vakuutuslaitoksen yhteistyö ja ajatuksia sen kehittämisestä
        Työterveyshuollon erikoislääkärikouluttaja Pauli Järvinen,Kuntoutus Peurunka
               
        11.30 – 12.30    Lounastauko   

        12.30 – 13.30   Kokemuksia työtapaturma- ja liikennevahinkopotilaiden sairaanhoidon korvausten täyskustannusvastaavuudesta (täky)
        Ylilääkäri Ilkka Torstila, Vahinko-Tapiola

        13.30 – 14.00   Kahvitauko

        14.00 – 14.30   KunNet – Kuntoutuksen verkkopalvelulla tietoa kuntoutuksesta ja yhteistyökumppaneista
        KunNet-koordinaattori Eeva Hillukkala, KYS
           
        14.30 – 15.15   Miten välttyä turhalta lausunnon laatimisesta Kelalle?
        Ylilääkäri Marja-Leena Sankari, Kela Itä-Suomen alue

        15.15 – 15.30   Keskustelua päivän aiheista ja päivän päätös,
        prof. Kaj Husman

        * * * * * * * * * * * * * * *

        Eikä siinä mitään. Lääkärien pitääkin opiskella voimassa olevien lakien ja vakuutusehtojen mukaisia asioita.

        Tasapuolisuuden nimissä ääneen pitää saada myös potilaiden edustajat, koska vakuutuslääketiedehän on tunnettu siitä, että sen avulla vakuutuslääkärit tekevät monista potilaista terveitä ja työkykyisiä.

        Valitettavasti näin tapahtuu vain paperilla.

      • siellä
        VRR kirjoitti:

        Niin, minulla muutui rasitusvamma ao, lääkärin päätöksellä synnynnäiseksi heikkoudeksi, pitkälti yli 50 vuotiaana

      • ja muillakaan

        juristeilla ei ole edellytyksiä määritellä, mikä on lääketiedettä.

        Päinvastoin - juuri tuollainen lausunto todistaa, että se "vakuutuslääketiede" on vakuutusalan bisneskäytännön lisäksi juristeriaa.

      • Columbon Frank
        ja muillakaan kirjoitti:

        juristeilla ei ole edellytyksiä määritellä, mikä on lääketiedettä.

        Päinvastoin - juuri tuollainen lausunto todistaa, että se "vakuutuslääketiede" on vakuutusalan bisneskäytännön lisäksi juristeriaa.

        vakuutuslääketieteen dosentti

        Tsekkailkaa osumia erilaisilla hakukoneilla.

    • Kta1

      Aika huluu touhuu. Ihme muutes kun ei sensuroitu tätä viestii. Liukuhihnalta vaklääkärit tehtailee valheita ja potilas häviää. Ja hoitavan lääkärin lausunnot mitätöidään järjestelmällisesti ja vielä TEOn toimesta. Siis Terveydenhuollon Oikeusturvakeskus eikä oikeudesta tietookaan. Potilaan asema paranee sitten kun hoitavan lääkärin lausunto ratkaisee ja kun vaklääkärit lähetetään Venäjälle.

      • hylkyri

        Niinpä,Vakuutuslääkärit kuuluvat alempaan kastiluokkaan lääkäreiden hierarkiassa.He ovat erittäin ammatti taidottomia,selvännäkijöitä ja ties mitä.Oikeasti he eivät pärjää normaali lääkäri työssä.Homma on helppo,5päivää viikossa ei jonoja,ei valittavia sairaita,hyvä palkka,ei hoitovirheitä.Voiko parempaa virkaa olla,Kaiken normaalin lääkäri toiminnan yläpuolella puutteellisella ammattitaidolla.Oikea lääkäri parantaa ja auttaa,Vakuutuslääkäri yrittää todistaa ,että olet terve,työkykyinen ,eikä sairautesi haittaa sinua.

    • Hkio

      tämä aihe tuntuu edelleenkin olevan kovasti ajankohtainen? mistä löytyy aiheesta mielestänne paras tietopaketti? siis jos haluaa tutustua syvällisemmin vakuutuslääketieteeseen tieteenä?

      • pseudotiede

        Aika pelottavaa huomata, että Wikipediaan on syötetty vakuutuslääketiede - nimellä, nähtävästä vakuutusalan itsensä tekemä propaganda paketti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2047
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1374
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1311
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      75
      1282
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe