Onko kukaan koskaan käytännössä kokeillut tuota mistä von Wright kertoo, eli dekonstruoinut länsimaista filosofiaa? Kai joku niistä miljoonista filosofian ammattilaisista on jotain tehnyt? Miksi ammattifilosofit eivät tunnu saavan aikaan yhtään mitään, rajoittaako akateemiset vaatimukset tuloksen tekemisestä luovuutta ja lapsellisuutta, joka voi auttaa uusien ideoiden kehittelyssä? Voihan keskinkertainenkin ihminen saavuttaa jotain, jos vain ilmapiiri on kannustava? Ainakin Richard Rorty on sanonut että "näinä päivinä filosofia kuitenkin potee verenvähyyttä", eli mikä on vikana, elämmekö uutta "Rooman aikaa", jolloin ei filosofiaa juuri harjoitettu, vai mikä on vikana?
"von Wright: Wittgenstein ja dekonstruktio. Wittgensteinin suhde postmoderneihin ilmiöihin on mielestäni hyvin mielenkiintoinen. Jos filosofian ongelmat johtuvat kielellisistä sekaannuksista ja jos ongelmat häviät sekaannusten poistamisen myötä, kuten Wittgenstein ajattelee, niin tämän ajatuksen soveltaminen filosofian klassisiin järjestelmiin (mitä Wittgenstein itse ei tee) johtaa pakostakin näiden järjestelmien dekonstruktioon. Silloin paljastuu, että suurten filosofien, esimerkiksi Descartesin, Hobbesin ja Leibnizin ajatusrakennelmat olivat vain 'korttitaloja', kuten Wittgenstein sanoo. Kun nähdään, mikä kielellinen kompastus oli niiden takana, rakennelmat romahtavat. Periaatteessa voidaan ajatella, että koko länsimainen filosofian perinne voitaisiin Wittgensteinin filosofian hengessä dekonstruoida ja tavallaan hävittää. Vaikka Wittgenstein ei puhukaan näistä asioista samoilla sanoilla kuin minä, luulen, ettei tällainen ajatus ollut hänelle itselleen täysin vieras. Näkisinkin tässä valossa Yleisten huomautusten kuuluisan kohdan, jossa Wittgenstein sanoo "I destroy, I destroy, I destroy", kun hän ajattelee omaa panostaan filosofiassa ja omaa tapaansa filosofoida: hän on filosofisten järjestelmien hävittäjä. Tässä suhteessa hän on sukua eräille postmodernisteille. Ajatus ei tietenkään ole minun keksintöni, vaan tästä sukulaisuudesta on huomautettu viime vuosien kirjallisuudessa. En tosin tiedä, onko siitä sanottu mitään kovin mielenkiintoista. Ehkä tämä tulee myös vaikuttamaan filosofian tulevaan kehitykseen tavalla, jota tässä on vaikea ennakoida."
http://www.netn.fi/398/398_netn_witt1.html
"Risto Kunelius: Kuinka arvioisit filosofian nykytilaa?
Richard Rorty: Filosofian kehitys riippuu suurista ihmisistä, miehistä ja naisista, jotka saavat aikaan jotain ennennäkemätöntä ja mielikuvituksellista. Näinä päivinä filosofia kuitenkin potee verenvähyyttä. Sitten Heideggerin ja Wittgensteinin ei ole ilmaantunut ketään erityisen merkillepantavaa ajattelijaa. He ovat viimeisimmät hahmot, joiden ansiosta itse kukin joutui hiukan korjaamaan ryhtiään ja pohtimaan, josko oli tullut ajateltua asioita väärinpäin. Tuon kaliiberin hahmoja ei vain ole viime aikoina tullut esiin.
Analyyttinen filosofia on käymässä hiukan tylsäksi. Keskustelussa ei ole mitään suurta ohjelmaa tai manifestia, ei kiinnostavia liikkeitä, joihin liittyä. On vain joukoittain päteviä ja kunnollisia ihmisiä, jotka tekevät pätevää ja kunnollista työtä. Mutta ilmassa ei ole suurta jännitystä tai jännitettä. Ei-analyyttisen filosofian saralla sodanjälkeisistä ajattelijoista suurimman vaikutuksen ovat saaneet aikaan Sartre, Foucault, Derrida ja Habermas. On vaikea sanoa, mitä heidän jälkeensä olisi tulossa. Näistä tuoreista ajattelijoista Derrida on niin idiosynkraattinen, ettei hänestä oikein ole esikuvaksi, Heidegger oli samankaltainen. Habermas taas on, totta kai, tärkeä eurooppalaisen älylllisen historian hahmo, koska hän jatkaa Kantin ja Weberin työtä, mutta hänen ajattelustaan puuttuu Foucault'n ja Derridan dramaattinen jännite ja omintakeisuus. Niille, joiden mielestä filosofian pitäisi olla aina ihmeellistä ja erilaista, Habermas maistuu vain vanhanaikaiselta.
Foucault ja Heidegger ovat kuolleet, ja Habermas ja Derrida ovat kohta 70-vuotiaita. Seuraavan sukupolven haasteen pitäisi jo olla näkyvissä, mutta ei ole mitenkään selvää, että sitä on - saati mikä se voisi olla. Analyyttisen filosofian puolella ei näytä mitenkään varmalta, että esiin olisi nousemassa Quinen tai Davidsonin veroisia ajattelijoita. Tilanne on siis hiukan seisova. Niin analyyttisen kuin ei-analyyttisenkin filosofian puolella ihmiset ikäänkuin levottomina ja kärsimättöminä odottavat, että jotain uutta pulpahtaisi esiin."
http://www.netn.fi/299/netn_299_rort.html
"von Wright: Wittgenstein ja dekonstruktio. Wittgensteinin suhde postmoderneihin ilmiöihin on mielestäni hyvin mielenkiintoinen. Jos filosofian ongelmat johtuvat kielellisistä sekaannuksista ja jos ongelmat häviät sekaannusten poistamisen myötä, kuten Wittgenstein ajattelee, niin tämän ajatuksen soveltaminen filosofian klassisiin järjestelmiin (mitä Wittgenstein itse ei tee) johtaa pakostakin näiden järjestelmien dekonstruktioon. Silloin paljastuu, että suurten filosofien, esimerkiksi Descartesin, Hobbesin ja Leibnizin ajatusrakennelmat olivat vain 'korttitaloja', kuten Wittgenstein sanoo. Kun nähdään, mikä kielellinen kompastus oli niiden takana, rakennelmat romahtavat. Periaatteessa voidaan ajatella, että koko länsimainen filosofian perinne voitaisiin Wittgensteinin filosofian hengessä dekonstruoida ja tavallaan hävittää. Vaikka Wittgenstein ei puhukaan näistä asioista samoilla sanoilla kuin minä, luulen, ettei tällainen ajatus ollut hänelle itselleen täysin vieras. Näkisinkin tässä valossa Yleisten huomautusten kuuluisan kohdan, jossa Wittgenstein sanoo "I destroy, I destroy, I destroy", kun hän ajattelee omaa panostaan filosofiassa ja omaa tapaansa filosofoida: hän on filosofisten järjestelmien hävittäjä. Tässä suhteessa hän on sukua eräille postmodernisteille. Ajatus ei tietenkään ole minun keksintöni, vaan tästä sukulaisuudesta on huomautettu viime vuosien kirjallisuudessa. En tosin tiedä, onko siitä sanottu mitään kovin mielenkiintoista. Ehkä tämä tulee myös vaikuttamaan filosofian tulevaan kehitykseen tavalla, jota tässä on vaikea ennakoida."
http://www.netn.fi/398/398_netn_witt1.html
"Risto Kunelius: Kuinka arvioisit filosofian nykytilaa?
Richard Rorty: Filosofian kehitys riippuu suurista ihmisistä, miehistä ja naisista, jotka saavat aikaan jotain ennennäkemätöntä ja mielikuvituksellista. Näinä päivinä filosofia kuitenkin potee verenvähyyttä. Sitten Heideggerin ja Wittgensteinin ei ole ilmaantunut ketään erityisen merkillepantavaa ajattelijaa. He ovat viimeisimmät hahmot, joiden ansiosta itse kukin joutui hiukan korjaamaan ryhtiään ja pohtimaan, josko oli tullut ajateltua asioita väärinpäin. Tuon kaliiberin hahmoja ei vain ole viime aikoina tullut esiin.
Analyyttinen filosofia on käymässä hiukan tylsäksi. Keskustelussa ei ole mitään suurta ohjelmaa tai manifestia, ei kiinnostavia liikkeitä, joihin liittyä. On vain joukoittain päteviä ja kunnollisia ihmisiä, jotka tekevät pätevää ja kunnollista työtä. Mutta ilmassa ei ole suurta jännitystä tai jännitettä. Ei-analyyttisen filosofian saralla sodanjälkeisistä ajattelijoista suurimman vaikutuksen ovat saaneet aikaan Sartre, Foucault, Derrida ja Habermas. On vaikea sanoa, mitä heidän jälkeensä olisi tulossa. Näistä tuoreista ajattelijoista Derrida on niin idiosynkraattinen, ettei hänestä oikein ole esikuvaksi, Heidegger oli samankaltainen. Habermas taas on, totta kai, tärkeä eurooppalaisen älylllisen historian hahmo, koska hän jatkaa Kantin ja Weberin työtä, mutta hänen ajattelustaan puuttuu Foucault'n ja Derridan dramaattinen jännite ja omintakeisuus. Niille, joiden mielestä filosofian pitäisi olla aina ihmeellistä ja erilaista, Habermas maistuu vain vanhanaikaiselta.
Foucault ja Heidegger ovat kuolleet, ja Habermas ja Derrida ovat kohta 70-vuotiaita. Seuraavan sukupolven haasteen pitäisi jo olla näkyvissä, mutta ei ole mitenkään selvää, että sitä on - saati mikä se voisi olla. Analyyttisen filosofian puolella ei näytä mitenkään varmalta, että esiin olisi nousemassa Quinen tai Davidsonin veroisia ajattelijoita. Tilanne on siis hiukan seisova. Niin analyyttisen kuin ei-analyyttisenkin filosofian puolella ihmiset ikäänkuin levottomina ja kärsimättöminä odottavat, että jotain uutta pulpahtaisi esiin."
http://www.netn.fi/299/netn_299_rort.html
Vastaukset 13
Vanhimmat
En ole analyyttistä filosofiaa harrastanut vuosiin vaan työskennellyt jonkin verran tieteenalani (public health etc) epistemologian ja ontologian kanssa sekä makro- (yhteiskunta ja makrotalous) että mikro- (biologia, antropologia) tasoilla. Amatöörinä arvelen että dekonstruktio saattaa "antropologisesti" ottaen ulottua jopa formaalilogiikkaan saakka. Mainstream-logiikan ja -matematiikan yleispätevyys saatetaan siten asettaa kyseenalaiseksi tai ainakin keskeneräiseksi. Ontologisesti katsoen "totuudet" sattavat osoittautua relatiivisiksi. Meillä on edessämme tälläkin hetkellä havaittavia useita "mahdollisia maailmoita" jos vain älyämme katsoa ympärillemme tämänkin planeetan erilaisiin ihmisyhteisöihin ja niitten toimintarakennelmiin, miksei koko "Gaiaan". Laajemmin ottaen meidän pitäisi varmaankin oppia tämän päivän kosmologeilta ja ydinfyysikoilta. Science fiction parhaimmillaan on yksi osasto missä ajatus liikkuu vapaasti! "Kohteeton" filosofia taas saattaa mennä harhateille tai sitten tautologioiksi.
Lueskelen milloin ehdin. Olen erityisellä kiinnostuksella tutustunut kahteen Stepheniin (Toulmin ja Hawking). Olisiko kommenttia näisä herroista? Toulmin on lähes "antiloogikko", ja Hawkins asettaa huikeita perspektiivejä eteemme ja harkittavaksemme.
ole tietoa noista filosofeista hirveästi. Mutta olen ymmärtänyt että tämä Hawking on ainakin hyvinkin kiinnostunut tieteen välineistä tarkastella maailmaa, minä taas en näe välineissä mitään muuta kuin kuolleita ideoita, joita voidaan käyttää omien ideoiden toteuttamiseen, niin ehkä sen takia en ole jaksanut perehtyä hänen ajatteluunsa tai sitten sen takia että en opiskele filosofiaa päätoimisesti, vaan opiskelen ihan jotain muuta päätoimisesti, vaikka sivutoimisesti opiskelenkin filosofiaa. Tästä Toulminista en tiedä juuri mitään. Itse olen kiinnostunut Marxista, Wittgensteinistä ja ylipäätänsä kaikesta yhteiskuntatieteeseen ja filosofiaan liittyvästä.
Mutta ehkä muilla tämän foorumin kirjoittajilla olisi jotain sanottavaa näitä filosofeista?
oli eurooppalaisen uuden ajan viimeinen filosofi. Hänen filosofiassaan elävät kaikki länsimaisen filosofian perinteiset ongelmat, ja häneen katkeaa tämä perinne.
von Wrightin filosofiset pyrkimykset menivät monessa päinvastaiseen suuntaan kuin Wittgensteinin. Ajattelijatyyppeinä he olivat kovin erilaisia eivätkä koskettaneet toistensa alueita. Tähän perustui osaltaan heidän lämmin ystävyytensäkin, kuten von Wright muistelmissaan toteaa. Niinikään von Wright koki ymmärtävänsä Wittgensteinia puutteellisesti.
hieman nurinkurinen tuo ajatus että Wittgensteinin ajattelun lähtökohdista olisi voitu suorittaa historiallisesti taaksepäin suuntautuva filosofisten järjestelmien dekonstruktio. Tarkoitan: toki tuollainen hajoaminen Wittgensteinin filosofian valossa tapahtuu, mutta se ei ole sellainen opillis-operatiivinen toimenpide jota esitetään.
Wittgenstein ei ollut "opillinen" filosofi, eikä hän pyrkinyt rakentamaan opillista järjestelmää. Hän kävi läpi kokonaisia ajattelun alueita (kuten matematiikan filosfian) vain voidakseen sitä kautta keskittyä yhä pelkistetymmin johonkin joka muodostaa ajattelussa jonkinlaisia solmukohtia. Jonkin verran tätä filosofoimistapaa voisi verrata Goethen tapaan etsiä "alkuilmiöitä".
Wittgensteinilla filosofian sisältö ja muoto (filosofoimistapa) kuuluvat yhteen ja vahvistavat toisiaan. Alkuilmiöitä metsästetään irrallisissa huomautuksenomaisissa fragmenteissa. Vaikka huomautukset koskisivat näennäisesti eri aihetta, ne saattavat kartoittaa samaa alkuilmiötä. Jos ammutaan nuolia eri suunnista, saadaan ehkä käsitys siitä missä maali sijaitsee vaikkei sitä voitaisi nähdä.
Wittgensteinin suomalaisista ymmärtäjistä surkein on Jaakko Hintikka, jolla on älyllistä eläytymiskykyä samanverran kuin lukionopettajalla ja jolle filosofointi on oppisanastoilla tapahtuvaa puzzlenrakentelua. von Wrightin filosofinlaatu on niinikään eri puusta kuin Wittgensteinin. Mutta von Wrightin kunniaksi on sanottava että hän näkee oman rajoittuneisuutensa ja useissa yhteyksissä esittää tarpeelliset varaukset tulkintojensa suhteen. Hän myös nöyrtyy Wittgensteinin syvällisyyden edessä.
Wittgensteinin ajattelua leimaa voimakas "holismi", so. vaikka tarkastelu koskeekin yhtä yksityiskohtaa, se liittyy aina totaaliseen kokonaisnäkemykseen. Jos tätä ajattelun holistisuutta ei hahmota, Wittgensteinia on todellakin "helppo lukea mutta vaikea ymmärtää". Ymmärtämisvaikeuksia lisää se että Wittgenstein oli intohimoinen ajattelijapersoona, jonka kohdalla yksilöä ei voida erottaa vaikuttajasta.
Luulen myös, ettei kannata yrittää ymmärtää mitä hän sanoi ellei ole ensin filosofian historiaan paneuduttuaan päätynyt itse ajattelemaan samansuuntaisia ajatuksia.
Wittgenstein on mielenkiintoinen ja ehdottomasti koko länsimaisen filosofisen perinteen huipistava filosofi, ehkä koko 1900-luvun filosofian eniten kommentoitu hahmo. Valtavasta kommentaarimäärästä huolimatta on tuskin kuitenkaan pystytty lisäämään mitään siihen mitä hän sanoi.
Wittgenstein "on mielenkiintoinen ja ehdottomasti koko länsimaisen filosofisen perinteen huipistava filosofi", tarkoitatko sitä että hän on länsimaisen filosofian historian viimeinen filosofi? Tai että länsimainen filosofia on kohtaamassa loppunsa kohta?
Länsimaisen filosofian perinteiset ongelmat elävät tietenkin uudella ajalla siinä muodossa jossa uuden ajan ajattelu ne omaksuu.
On mahdollista hahmottaa niitä rationaalisuuden muotoja, jotka uudella ajalla ovat muodostuneet kehityksen moottoreiksi, ja samalla kun ne hahmotetaan, niistä tullaan tietoisiksi tavalla, joka riisuu niiltä niiden agitoivaa voimaa. Ne osoittautuvat välineiksi, joilla on taipumus noitua ymmärryksemme, mutta jotka todella ovat vain välineitä, ei sisältöjä.
Tieteen tulokset eivät kiinnostaneet Wittgensteinia, ja hän kritisoi yleistä harhanäkemystä, että luonnonlait olisivat selityksiä.
Jos tieto ja selitys eriytyvät (tai totuus ja merkitys), karttuvan tiedon osa menettää sädekehänsä, mutta myös selitys määrittyy omiin ehtoihinsa eikä hämää mysteerisyydellään. Elämän mysteeri on mitä yksinkertaisin realiteetti.
Voiko uuden ajan lähtökohdista nousevaa ajattelua tästä enää jatkaa? Jäljelle jää vain nitä harhaisia vaihtoehtoja, joita Wittgensteinin ajattelua kaiveleva kommentaarikirjallisuus tulvii: muodostetaan elävästä ajattelusta kuollutta skolastiikkaa, oppeja oppisanastoineen, opetettavaksi ja opiskeltavaksi.
Ehkä pitää sanoa: eurooppalaisen uuden ajan filosofia loppuu Wittgensteiniin. Hänen jäljissään kulkevat väärinymmärtäjät, ja hänen lisäkseen esiintyy kokonaan uuden etsijöitä jotka eivät ole hänen sanomaansa pystyneet sisäistämään.
sillä että Wittgenstein ei ollut opillinen filosofi? Voin kyllä ymmärtää sen että hän ei muotoillut mitään teesejä, mutta missä sitten menee opillisuuden ja ei-opillisuuden raja? Millaisena näet filosofian tulevaisuuden? Miten Wittgensteinin jälkeen voidaan lähteä filosofoimaan?
Ainakaan se mitä Narkissos-esseissä ennustetaan talouden romahtamisesta, ei ole välttämättä totta (tai ei kai siellä sellaista ihan suoraan ennusteta?), sillä korporaatioiden maailma on täysin mahdollinen, se ei vain olisi kovin mukava paikka asua. Itse olen alkanut pohtia sitä että olisikos kapitalismi ikään kuin algoritmi, eli sellainen yleinen väline, joka säätelee ihmisten toimintaan, niin että kukaan ei itse asiassa hallitse sitä, mutta että kaikki ovat sen vallan alla. Mikäli se sitten olisi väline, niin miksi sitten ei olisi mahdollista kehittää parempaa välinettä? Eli siis tarkoitan että kulttuurihan varmaankin vaikuttaa myöskin filosofiseen ilmapiiriin ja sen mahdollisuuksiin ja että mikäli jokin sulkeutunut kulttuuriaika on seuraava aikakausi, niin silloin ei kai filosofialle jää juuri tilaa?
ajattelulle oli mielestäni hyvin muotoiltu Narkissos-esseissä:
""Akateemista ajatushistoriankirjoitusta harrastetaan usein samassa tyylilajissa kuin rusnattaisiin kaikkein surkeinta tapahtumahistoriaa. Siis: "Se-ja-se esitti silloin-ja-silloin sen-ja-sen argumentin, jolla kumosi sen-ja-sen opin ja kehitti sen-ja-sen -ismin..."
Näin se on yksinkertaisinta ja selvintä. Ratkaiseva Ajattelija esittää Ratkaisevan Ajatuksen, jossa Kehitys kulminoituu. Akateemiselle väelle kaiken on oltava opillista ja selvää, koska vain oppeja voidaan opettaa ja vain selvien asioiden osaamista voidaan kontrolloida. ""
Wittgenstein ei ollut opillinen filosofi. Hän ei reagoinut opillisiin järjestelmiin kehittämällä vastajärjestelmiä. Melkein näkisin, että hän yritti pikemminkin panna perusteluja esittävän, oppijärjestelmiä rakentelevan filosofia viralta.
Tractatus on ehkä aksiomaattinen, mutta enemmän muodoltaan kuin sisällöltään. Sisältönä on ajattelun ja kielen samaistaminen ja maailman rajojen määrittely. Lähtökohta on ei-atomistinen, ja se mihin päädytään on se mikä jää maailman ulkopuolelle.
Myöhäisfilosofia on vielä vähemmän opillista. Hänellä on herkkyyttä havaita kielenkäyttötilanteiden tosiasiallinen moninaisuus, ja lopulta jokainen tilanne luo oman oppinsa.
Minusta opillisuus on "kuollutta" filosofointia, josta luova panos puuttuu. Filosofit ovat erikseen, oppikirjojen kirjoittajat erikseen.
Minun kokonaisnäkemyksessäni sellainen ajattelu joka on ollut ominaista uudelle ajalle loppuu siihen mitä Wittgenstein esittää. Mitä talouden romahtamiseen tulee, se voisi mielestäni olla yksi osa samaa ajattelun loppua. Esimerkiksi raha on asia, joka on ollut historiallisesti vaihteleva ja monimuotoinen, eikä se ehkä enää pitkään ole jäsennettävissä sellaisena "arvon mittana ja vaihdon välineenä" kuin minä se nykyisen rationaalisuutemme puitteissa koetaan. Rahaan liittyvät "filosofiset" ongelmat eivät ole näennäisongelmia, ja niiden esilletulo tapahtuu luultavasti juuri siten että "talous" mätänee ensin sisältä ja sitten vasta sen ontoiksi muuttuneet kulissit hylätään. Tapahtuu siis samanlainen ajatussisältöjen kehitys kuin sosialistisissa maissa tapahtui.
että tuohon viimeiseen kappaleeseen sisältyi käsitys jostain kehityksestä. Ajattelin vain että jos uudella ajalla uskottiin kehitykseen, niin mikä on sitten olisi se uusi uusi kehitys, joka tulisi uuden ajan ihanteiden jälkeen?
Olen lueskellut J.E Salomaan Friedrich Nietzsche esseetä, jossa Salomaan mukaan Nietzsche ei olisi myöhäisfilosofiassaan uskonut kehitykseen, itse asiassa sain Salomaan kirjoituksesta sellaisen käsityksen että Nietzsche olisi ollut individualistis-teknisen yhteiskunnan "kriitikko" tai miten sen nyt sanoisi.
Niin tietysti tuo kehitys pitäisi määritellä jotenkin, Nietzschellä oli kai kyse biologisesta kehityksestä, johon hän sitten vastasi asettamalla taistelun vallasta, joka siis korvaisi biologisen kehityskäsityksen. Ehkäpä sinä tarkoitit kulttuurin kehitystä, siis että nykyinen ajattelutapa on lähtenyt jostain lähtökohdista, jotka ovat nyt menettämässä, hmm, merkityksensä?
Nietzsche on hyvin ongelmallinen hahmo. Häntä voidaan lähestyä niin monella tavalla. Minulle hän avautuu vain yksinäisenä julistajana, filosofina joka voimakkaasti törmää maailmaa vastaan. En ehkä ole perehtynyt häneen kylliksi tietääkseni voidaanko hänen kirjoituksiaan tulkita opillisella pohjalla.
Mutta yleensä: Mitä mahdollisuuksia meillä on arvioida tulevaa kehitystä?
Tuollainen arviointi perustuu pakostikin annetuille jo olemassaoleville premisseille, ja jos meillä on, kuyten uskon, syytä olettaa että tulossa olevat muutokset ulottuvat ajattelun perusteisiin saakka, silloin on mahdotonta tietää mitä on se "uusi", joka korvaa vanhan järjestelmän.
Kuten Wittgenstein sanoo, virhe on virhe vain tietyn järjestelmän puitteissa, ja tämä nähdäkseni voidaan sanoa myös toisin päin: päättely ja perustelu pätevät vain tietyn järjestelmän puitteissa. Keskusteluissa ja argumentoinnissa pidetään legitiiminä edellyttää mielipiteiden esittäjiltä perusteluja, mutta tällöin toimitaan ikään kuin vastoin kehityksen edellytyksiä, koska perustelut palauttavat aina uudet näkemykset jo olemassaoleviin premisseihin.
Näin maailmaan ei synny mitään varsinaisesti uutta, ja keskustelusta tulee väistämättä sellaista näennäispätevää, yhä uudelleen lämmitettyä näkemyskeittoa kuin mitä se tyypillisesti esim. Näkökulma-palstalla on.
Jos haluat ajatella uudelta pohjalta ja ennustaa tulevaa, valittavanasi on kaksi mahdollisuutta.
Yhtäältä voit kehittää ajatteluasi rohkeasti subjektiiviseen suuntaan, etsiä ikään kuin omalta pohjaltasi kiintopisteet jotka ovat välttämättömiä jotta asiat näyttäisivät mielekkäiltä. Vaarana on se että alkaa ajatella liiaksi omin ehdoin, jolloin ei tavoita mitään yleispätevää. Mutta vaara voidaan voidaan väistää jos ajattelumotiivit eivät ole yhtäaikaa henkilö- ja ulkokohtaisia.
Tällöin mahdollisesti päädyt tavoittelemaan sitä mikä ihmisessä on pysyvää siinä mielessä että se koskee jokaikistä ja on jotenkin ikuista. Wittgensteinin filosofointi taisi paljolti olla tällaista.
Kokonaan eri suuntaan meni Wittgensteinin oppituolin perijän von Wrightin ajattelu: hänestä tuli ikääntymisen myötä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija. Hän pyrki jäljittämään ihmisessä myös sitä mikä on ajalle tyypillistä. "Tiede ja ihmisjärki" on se kirja, jossa tämä ajattelulaatu, yritys asettaa aikalaisajattelun kriisi pitkään ajatushistorialliseen perspektiiviin, on puhtaimmillaan.
Tässä hän filosofina suunnisti täysin päinvastaiseen suuntaan kuin Wittgenstein, ja voin sinulle kertoa, että tämä suunnanvalinta myös ajattelutti häntä. Mutta tämä vaihtoehto on olemassa: myös filosofisin, varsinkin ajatushistoriallisin perustein voidaan tehdä suunnistusyrityksiä orientoitumiseksi tulevaisuuteen.
Älyllisesti herkät ihmiset voivat nähdä selvästi että esim. tapamme ajatella talousasioita on kestämättömien premissien varassa - mutta vaikeuksiin törmätään jo heti kun yritetään määritellä näiden samaisten premissien puitteissa mikä tarkalleen ottaen on pielessä. Kaikki perustelut, myös ne joita kritiikki käyttää, rakentuvat väärien premissien varaan ja periaatteessa vain vahvistavat olemassaolevaa ajattelua.
Siksi vastaukset kysymyksiisi voi antaa vain tulevaisuus.
"Onko kukaan koskaan käytännössä kokeillut tuota mistä von Wright kertoo, eli dekonstruoinut länsimaista filosofiaa?"
Eikös juuri Derrida, josta Rortykin tuossa mainitsee, pyrkinyt tähän? Kai sitä joku nyt sentään jatkaa Derridan jäljissä?
Derrida ei kyennyt dekonstruoimaan edes postikorttia. Davidson on sentään ihan eri maata.