"Olenko aina oikeassa"?

Mohikaani_27

* Tuota on viimeaikoina kyselty minulta. Kumma kysymys?
* Onko mun syy, jos kirjoitukseni on aikein kirjoitettu, ariasioista, milloin mistäkin!
* Pitäisikö mun tahallani kirjoittaa puuta/heinää, vaan ollakseni väärässä?

* Kun vastailen raamatullisiin kysymyksiin, esm. ekivaarin kanssa on väännetty peistä jo pidemmän aikaa. Omasta, ja Raamatun perusteella olen useimmiten oikeassa, tai paremminkin olen Raamatun kanssa samaa mieltä, selittämättä, ja tulkitsematta Sanaa, jos sitä ei voi tulkita, niikuin se yleensä on.
* Paavalinkin sanoo, että "hänen kirjoituksissa ei ole mitään mitä siinä ei ole, vaan ainoastaan se, mitä kirjoitin!" Niin turhaa on silloin lähteä tulkkaamaan selvää opetusta.

* Otan tähän esm. Raamattu kirjoittaa selvin sanoin kuinka Jeesuksen syntymä oli.
* Matt 1: 20-27 kertoo ihan tarkalleen miten se tapahtui, ihan alusta alkaen, siitä, miten Maria tuli raskaaksi, ja sen, että Hän ei mihestä mitään tiennyt, ja kuitekin tuli raskaaksi, sen sai aikaan Pyhä Henki.
LUUkas vahvistaa Matteuksen kertomuksen melkein sana tarkasti.
* Samoin Joh 1:1-4. Johannes kertoo kuka Jeesus oli enne ihmiseksi tuloaan, ja miten Sana oli JUmala, eli Jeesus.
* Olenko minä nyt sitten mielestäni AINA oikeassa jos uskon tuon Raamatun opetuksen Jeesuksen syntymästä, ja siitä, kuka Hän oli ja on?
* Pitäisikö mun nyt alkaa selittämään loputtomilla Raamatun lauseilla ja jakeilla, ettei se NOIN olekkaan, vaan se onkin näin!!!

* Tekeekö usko Raamattuun ja Jumalaan sen, että olen aina oikeassa? Ja jos tekee, niin siinä tapauksessa haluankin olla "aina oikeassa". En ala ekivaarin opin mukaan pirstomaan selviä asia kokonaisuuksia, ja sitten olemaan "ei aina oikeassa"! MIeluimmin olen aina oikeassa!
* Enkä anteeksikaan sitä ala pyytelemään!

11

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairasta touhua

      olet vahvassa humalatilassa.

      Menepä ottamaan kunnon yöunet ja koeta huomenna uudelleen.

      • anna väärää todistusta, pelkän ymmärtämättömyytesi perusteella!


    • Väärässä oleva

      Et sinäkään aina oikeassa ole, mutta valitettavan usein kylläkin...

      • aina oikeassa

        Raamattu on aina oikeassa.


    • poikalapsi

      Esimerkiksi TÄSSÄ olet väärässä:"Darwin oli oikeastaan niinkuin tuleva antikristus. Hän julisti väärää evankeliumia, kunnioitti luotua enemmän kuin Luojaa, Järki voitti, luopui uskosta elävään Jumalaan, hyväksyi materian Jumalan tilalle, hänen oppinsa on kuollutta teoriaa, jolle ei koskaan ole saatu pitävää todistusta." Näin nkuitenkin "tietona" kirjoitat alempana.

      Toinen väitteesi, jota hoet mutta et ole todentanut lainkaan, on se, jonka mukaan homoja on rukousten avulla muuttunut heteroiksi, ns. "eheytynyt". Satua, samaa lajia kuin joulupukki!

    • asioista, joiden suhteen

      olet taatusti väärässä:

      - ihminen polveutuu aatamista ja eevasta
      - Jumala loi maailmankaikkeuden ja kaiken elollisen kuudessa päivässä
      - luomiskertomus on totta
      - vedenpaisumus ja Nooan arkki on totta
      - Raamattu on kokonaisuudessaan totta
      - kristinusko on ainutlaatuinen uskonto

      Kaikki luettelemani asiat, joita sinä pidät totuutena, ovat vain tarua, legendaa, fiktiota, tuubaa.

      Enempää en nyt jaksa kirjoittaa, mutta kirjoitan, jos välttämättä haluat.

    • siihen ketjuuni missä Raamatun Sana on nyt vastakkain ihmisten sanomisten kanssa, kun Raamatussa Jeesus teki lisää viiniä jo juopuneille(siinä ketjussa on ko.sananpaikka).
      Miten sinä sen näet? Ja miksi Jeesus ei useinkaan paranna vaikka se luvataan Raamatussa?
      Koko kirjan uskottavuus kärsii ja samalla siihen uskovien uskottavuus, kuten sinunkin.
      Tietystikään se ei ole sun syy, mutta tästä saattaa johtua sinulle kirjoittaneiden"penseys".

      • vähän ylempää.

        Siinä on lista asioista, jotka Jeesus muun muassa lupasi opetuslapsilleen ja jotka eivät koskaan ole toteutuneet.

        Voit olla huoleti. Jeesus ei valehdellut, koska ei koskaan sanonutkaan noin. Ihmiset, jotka kirjoittivat UT:n, panivat aika lailla omiaan ja syy oli markkinointitekninen. UT:n kirjoittajat osasivat totisesti mielikuvamarkkinoinnin.


    • ällikkä

      en ole Eki-setä,mutta en ymmärrä mitä tarkoitat? Teet sitä itsekkin.Ja Jumalan sana kestää kyllä lähemmänkin tutkiskelun.

    • Mohikaani, minun kirjoituksissani on niin kovasti mieltäsi vastaan kangertavaa? Sinä kerrot Jeesuksen syntymisen lihan mukaan Neitsyt Mariasta, ja minä kerron hänen syntyneen "pyhyyden hengen puolesta", [Room.1.4] jokaisen Jumalan tahtoa tekevän "puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnossa ja vilpittömästä uskosta", ja sillä tavalla olemme molemmat oikeassa.

      Vai tahdotko sinä, Mohikaani, kieltää Jeesuksen opetuksen että "Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun äitini"?,jne.

      Roomalaiskirje:
      1:3   "hänen Pojastansa - joka LIHAN PUOLESTA on syntynyt Daavidin siemenestä

      1:4   ja PYHYYDEN HENGEN PUOLESTA kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme",

      • Mohikaani on

        Joskus luulin, että Mohikaani ja Weijo on sama mies. Mutta heillä taitaakin olla sama Jumala ja sama Henki. Vai onko Mohikaani vain lukenut paljon weijoa?
        Molemmat sanoo olevansa samaa mieltä Raamatun ja Jeesuksen kanssa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5117
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3460
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      34
      2795
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1810
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      251
      1392
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    9. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      0
      1220
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1068
    Aihe