Pimeä energia = Tähden palanutta ainesta

-Jos kiinostaa Härmäksi.
Pimeä aine pitää kaikkeuden kasassa.
Tähtien ja galaksien pitäisi loitota toisistaan, sillä niiden massa ei riitä pitämään niitä paikoillaan. Oudon pimeän aineen painovoima näyttää ankuroivan ne alolleen. Nyt tämä aine on saatu ensi kertaa kartalle.
Pimeä aine ilmenee monin tavoin.
Pimeää ainetta ei voida havaita suurimmillakaan teleskoopeilla, sillä se ei lähetä valoa. Se havaitaan kuitenkin epäsuorasti, sillä aine, jolla on massa, vaikuttaa painovoimallaan ympäristöönsä.
Tätä gravitaatiovaikutusta käytetäänkin apuna pimeän aineen jakautumiseen kartoittamisessa ja määrän mittaamisessa.
Ensimmäiset havainnot pimeästä aineesta tehtiin 1970-ja 1980-luvuilla, kun tutkittiin kierregalaksien tähtien liikkeitä.
Todettiin, että esimerkiksi Aurinko kiertää Linnunradan keskusta 25000 valovuoden päässä noin 220 kilometrin sekuntinopeudella.
Hämmästyttävää oli se, että myös tähdet, jotka sijaitsivat paljon kauempana Linnunradan keskuksesta kuin Aurinko, liikkuivat jokseenkin samalla nopeudella.
Tähtien kiertoliikkeen sekuntinopeus Linnunradan laitamilla, jossa on hyvin vähän materiaa, on melkein sama kuin lähempänä keskusta. Siellä siis täytyy olla jotain ainetta, joka ei näy, mutta jonka painovoima antaa tähdelle lisää vauhtia.
Laskelmien mukaan kierregalakseissa täytyy olla noin kymmenenkertaa niin paljon ainetta kuin sen näkyvissä tähdissä ja tähtienvälisessä kaasussa on.
Vastaavaan tulokseen päästiin, kun tarkasteltiin suurten galaksijoukkojen valon taittumista. Mittausten mukaan niiden valon taittuminen vaatii suurempaa massaa kuin mitä näkyvät tähdet sisältävät. Myös muilla mittausmenetelmillä on päästy kutakuinkin samaan tulokseen. Toisin sanoen suurin osa maailmankaikkeudesta koostuu aineesta, jota ei voida nähdä.
Osa pimeästä aineesta on luultavasti neutriinoja.
-Esimerkiksi Abruzzossa Italiassa sijaitsevalla neutriinonilmaisimella on yritetty selvittää neutriinon olemusta.
Koostumus on yhä arvoitus.
Vaikka pimeän aineen jakautuminen maailmankaikkeudessa alkaakin vähitellen
selvitä, koko sen koostumus on yhä selvittämättä. Varmaa on, galakseissa on jotakin tuntematonta ainetta, mutta aineen olemuksesta uskalletaan esittää ainoastaan hataria arvailuja.
Viime vuosina pimeää ainetta on tutkittu muun muassa alkuräjähdysteorian
mallin perusteella. Alkuräjähdysteoriassa selvitetään, miten ja millaisissa olosuhteissa atomiytimet syntyivät fuusioitumalla muutamia minuutteja maailmankaikkeuden synnyn jälkeen.
Atomiytimien fuusioitumista kutsutaan alkuräjähdyksen ydinsynteesiksi. Laskalmien mukaan ydinsynteesissä syntyi pääasiassa vetyä ja heliumia suhteessa 3:1. Ydinsynteesiteoria ennustaa suunilleen oikein kevyiden alkuaineiden pitoisuudet maailmankaikkeudessa, sillä Linnunradan tähdistä ja kaasupilvistä tehdyissä havainnoissa on todettu olevan 3/4 vetyä ja 1/4 heliumia. Ydinsynteesissä syntyi lisäksi pieniä määriä vedyn isotooppia deuteriumia, heliumin isotooppeja sekä litiumia ja berylliumia.
Alkuräjähdyksessä muodostuvien aineiden suhteelliset pitoisuudet riippuivat baryonisen aineen eli tavanomaisen protoneista ja neutroneista rakentuvan aineen määrästä. Normaalin aineen tiheys määritellään havainnoimalla maaimankaikkeuden ainetta ja muuttamalla ydinsynteesiä havaittujen määrien mukaan.
Mittauksissa on käynyt ilmi, että pimeän aineen tiheys on huomattavasti suurempi kuin baryonisen aineen. Siten vain pieni osa maailmankaikkeuden pimeästä aineesta voi koostua tavanomaisista aineen rakennusosista eli protoneista, neutroneista ja elektroneista.
Pimeän aineen erilaisen rakenteen vuoksi vain pieni osa siitä voidaan selittää tuntemattomilla planeetoilla, ruskeilla kääpiöillä, neutrontähdillä tai muilla tavanomaisilla taivaankappaleilla. Todennäköisintä on, että pimeä aine muodostuu ennen tuntemattomista hiukkasista, jotka käyttäytyvät eri tavalla kuin näkyvän aineen hiukkaset.
Hiukkaset liikkuvat nopeasti.
Pimeän aineen ominaisuuksia yritetään selvittää myös tutkimalla maailmankaikkeuden suurten etäisyyksien rakennetta.
Siinä tarkkaillaan yhä kaukaisempia galakseja, jotka kertovat miljardeja vuosia sitten vallinneesta tilanteesta.
Sekä galaksien tarkkailusta että uudesta kolmiulotteisesta pimeän aineen kartasta on saatu selville, että pimeällä aineella on taipumus kasautua sitä enemmän, mitä pidemmän aikaa alkuräjähdyksestä on kulunut. Kasautumistaipumus viittaa siihen, että ainakin jotkin pimeän aineen ominaisuuksista muistuttavat näkyvän aineen ominaisuuksia.
Kasautumiskyky vaikuttaa myös tapaan, jolla tutkijat ovat jakaneet pimeän aineen kylmäksi ja lämpimäksi aineeksi. Nimestä huolimatta jako ei perustu lämpötilaan vaan pimeän aineen hiukkasten nopeuteen.
Lämmin pimeä aine koostuu hiukkasista, jotka liikkuvat lähes valon nopeudella. Lämminpimeä aine ei kasaannu kovin helposti, mutta kun se kasaantuu, syntyy laajoja aineen tihentymiä, joiden ala on 10 yläl.16 Auringon massaa eli tihentymä vastaa suunnilleen galaksijoukkoa.
Kylmä pimeä aine, jonka nopeus on huomattavasti valon nopeutta hitaampi, kasaantuu helposti rakenteiksi, joiden ala on 10 yläl 8-^, 10 yläl 15 Auringon massaa, mikä vastaa kutakuinkin kääpiögalaksia.
Toisaalta kylmääkään pimeää ainetta ei voi olla mielin määrin, sillä siinä tapauksessa maailmankaikkeudessa olisi nykyistä enemmän kääpiögalaksien kaltaisia muodostelmia.
Saattaa olla, että maailmankaikkeuden pimeä aine onkin “haaleaa” massaa, jossa on tasaisesti sekä kylmää että kuumaa pimeätä ainetta.

Neutriino on kuuma kandidaatti.
Lämpimän pimeän aineen alkeishiukkaseksi on jo olemassa vahva ehdokas neutriino.
Varaukseton neutriino osallistuu moniin ydinreaktioihin, mutta se on vain hyvin heikossa vuorovaikutuksessa atomien kanssa. Ilmaisimilla tehdyissä kokeissa on todettu, että neutriinoilla on massa-vaikkakin se on erittäin pieni. Pienikin massa kuitenkin riittää aiheuttamaan painovoimavaikutusta,
sillä maailmankaikkeudessa neutriinoja on valtava määrä.
Ainoastaan sinä aikana kun olet lukenut yhden lauseen tästä tekstistä, miljoonat Auringosta peräisin olevat neutriinot ovat ehtineet hujahtaa lähes valonnopeudella peukalosi läpi.
Neutriinojen massaa on tutkittu monilla ilmaisimilla eri puolilla maailmaa.
Yksi näistä hankkeista toteutettiin Etelämantereella.
AMANDA II- projektissa neutriinoja havainnoitiin jäähän sijoitettujen valokennojen avulla. Vaijereissa jääkuiluihin satojen metrien syvyyteen asennetut valokennot rekisteröivät neutriinojen ja vesimolekyylien harvinaisia törmäyksiä.
Nyt AMANDA-ilmaisin on uuden IceCube-ilmaisimen keskellä.
Kun neutriino törmäsi Antarktiksen jäässä olevaan vedyn tai hapen ytimeen, ydin hajosi ja syntyi myoni.
Myoni on elektronin kaltainen varautunut hiukkanen, joka voidaan havaita optisilla laitteila sillä se lähettää sähkomagneettista Tserenkovin säteilyä.
AMANDA II-hankkeessa ja muissa ilmaisintutkimuksissa on todettu, että neutriinon massa on miljoonasosasta kymmenesmiljoonasosaan elektronin massasta. Se merkitsee, että neutriinojen massa olisi yhdestä seitsemään prosenttia koko maailmankaikkeuden massasta.
Siten neutriinoilla voitaisiin selittää osa pimeästä aineesta, mutta ei kaikkea.
Kylmäksi pimeäksi aineeksion niin ikään yksi hyvä ehdokas: WIMP eli heikosti vuorovaikuttava massiivinen hiukkanen ( Weakly Interacting Massive Particle).
Kyseessä ovat siis raskaat hiukkaset, jotka vuorovaikuttavat ainoastaan painovoiman ja heikon ydinvoiman kautta.
WIMP-hiukkaset täyttäisivät monta pimeän aineen hiukkasilta vaadittua ominaisuutta, mutta niitä on kuitenkin erittäin vaikea havainnoida.
WIMP-hiukkasia etsitään Yhdysvalloissa Ninnesotassa vanhaan kaivokseen rakennetulla ilmaisimella. Kaivoksessa kylmässä lämpötilassa on ilmaisimia, joiden toivotaan rekisteröivän värähtelyä, jos WIMP-hiukkasia osuu niihin.
Vastaus pimeän aineen olemukseen voi kuitenkin löytyä jostain aivan muualta.
Voi olla , että paras ehdokas pimeän aineen hiukkaseksi , kylmäksi tai lämpimäksi, onkin vielä löytymätön alkeishiukkanen.Fyysikoiden teoreettisissa malleissa uumoillaan, että olisi olemassa tuntemattomia hiukkasia, kuten erittäin kevyitä varauksettomia aksioneja, supersymmetrisiä hiukkasia tai magneettisia monopoleja.
Tutkijat toivovat saavansa vihdoikin selvyyden näiden hiukkasten olemassaoloon, kun Cernin uusi LHC-kiihdytin (Large Hadron Collider) pian aloittaa toimintansa. Jos tällasia hiukkasia on ja jos niitä ylipäätään voidaan luoda laboratorioissa, niin LHC todennäköisesti havaitsee ne.
Pimeä aine toimii näkyvään aineen tukirankana. Siksi aineet ovat jakautuneet universumiin samalla tavalla.
Osa pimeästä aineesta on luultavasti neutriinoja.
suurin osa kaikkeudesta on näkymätöntä.
Musta-Aukko.
-Itse olen käsittänyt mustan aukon sellaiseksi taivaankappaleeksi, joka syntyy, kun esim. erittäin massiivinen tähti elämänsä viimeisessä vaiheessa luhistuu kasaan. Olen käsittänyt asian niin, että kun tarpeeksi massiivinen alkaa luhistua, se luhistuu saavuttaen tietyn kriittisen rajan, jonka jälkeen ei enää ole paluuta. Musta aukko on syntynyt. Mustassa aukossa, jonka minä käsitän taivaankappaleeksi siinä missä tavalliset tähdet ja planeetat, ei olisi mitään mystistä singulariteettia, jossa luonnonlait eivät enää pätisikään. Mustassa aukossa valtavan paljon materiaa on puristunut käsittämättömän pieneen tilaan, mutteikai nyt sentään pisteeseen?
Sen ymmärrän, että valo ei pääse pakenemaan mustasta aukosta sen suuren vetovoiman vuoksi. Itseasiassa myös ajatus mustan aukon gravitaatiosta käy järkeen, jos ajattelemme, että gravitaatio on avaruuden kaareutumista. Mustan aukon kohdalla aika-avaruus kaareutuu itsensä ympäri. Näin ainakin itse ymmärrän. Kaipa se mustien aukkojen salaisuus vielä selviää, ehkä juuri kvanttimekaniikan ilmiöitä tutkimalla.
-tutkija.

G.G.G. kirjoitti:

-Jos kiinostaa Härmäksi.
Pimeä aine pitää kaikkeuden kasassa.
Tähtien ja galaksien pitäisi loitota toisistaan, sillä niiden massa ei riitä pitämään niitä paikoillaan. Oudon pimeän aineen painovoima näyttää ankuroivan ne alolleen. Nyt tämä aine on saatu ensi kertaa kartalle.
Pimeä aine ilmenee monin tavoin.
Pimeää ainetta ei voida havaita suurimmillakaan teleskoopeilla, sillä se ei lähetä valoa. Se havaitaan kuitenkin epäsuorasti, sillä aine, jolla on massa, vaikuttaa painovoimallaan ympäristöönsä.
Tätä gravitaatiovaikutusta käytetäänkin apuna pimeän aineen jakautumiseen kartoittamisessa ja määrän mittaamisessa.
Ensimmäiset havainnot pimeästä aineesta tehtiin 1970-ja 1980-luvuilla, kun tutkittiin kierregalaksien tähtien liikkeitä.
Todettiin, että esimerkiksi Aurinko kiertää Linnunradan keskusta 25000 valovuoden päässä noin 220 kilometrin sekuntinopeudella.
Hämmästyttävää oli se, että myös tähdet, jotka sijaitsivat paljon kauempana Linnunradan keskuksesta kuin Aurinko, liikkuivat jokseenkin samalla nopeudella.
Tähtien kiertoliikkeen sekuntinopeus Linnunradan laitamilla, jossa on hyvin vähän materiaa, on melkein sama kuin lähempänä keskusta. Siellä siis täytyy olla jotain ainetta, joka ei näy, mutta jonka painovoima antaa tähdelle lisää vauhtia.
Laskelmien mukaan kierregalakseissa täytyy olla noin kymmenenkertaa niin paljon ainetta kuin sen näkyvissä tähdissä ja tähtienvälisessä kaasussa on.
Vastaavaan tulokseen päästiin, kun tarkasteltiin suurten galaksijoukkojen valon taittumista. Mittausten mukaan niiden valon taittuminen vaatii suurempaa massaa kuin mitä näkyvät tähdet sisältävät. Myös muilla mittausmenetelmillä on päästy kutakuinkin samaan tulokseen. Toisin sanoen suurin osa maailmankaikkeudesta koostuu aineesta, jota ei voida nähdä.
Osa pimeästä aineesta on luultavasti neutriinoja.
-Esimerkiksi Abruzzossa Italiassa sijaitsevalla neutriinonilmaisimella on yritetty selvittää neutriinon olemusta.
Koostumus on yhä arvoitus.
Vaikka pimeän aineen jakautuminen maailmankaikkeudessa alkaakin vähitellen
selvitä, koko sen koostumus on yhä selvittämättä. Varmaa on, galakseissa on jotakin tuntematonta ainetta, mutta aineen olemuksesta uskalletaan esittää ainoastaan hataria arvailuja.
Viime vuosina pimeää ainetta on tutkittu muun muassa alkuräjähdysteorian
mallin perusteella. Alkuräjähdysteoriassa selvitetään, miten ja millaisissa olosuhteissa atomiytimet syntyivät fuusioitumalla muutamia minuutteja maailmankaikkeuden synnyn jälkeen.
Atomiytimien fuusioitumista kutsutaan alkuräjähdyksen ydinsynteesiksi. Laskalmien mukaan ydinsynteesissä syntyi pääasiassa vetyä ja heliumia suhteessa 3:1. Ydinsynteesiteoria ennustaa suunilleen oikein kevyiden alkuaineiden pitoisuudet maailmankaikkeudessa, sillä Linnunradan tähdistä ja kaasupilvistä tehdyissä havainnoissa on todettu olevan 3/4 vetyä ja 1/4 heliumia. Ydinsynteesissä syntyi lisäksi pieniä määriä vedyn isotooppia deuteriumia, heliumin isotooppeja sekä litiumia ja berylliumia.
Alkuräjähdyksessä muodostuvien aineiden suhteelliset pitoisuudet riippuivat baryonisen aineen eli tavanomaisen protoneista ja neutroneista rakentuvan aineen määrästä. Normaalin aineen tiheys määritellään havainnoimalla maaimankaikkeuden ainetta ja muuttamalla ydinsynteesiä havaittujen määrien mukaan.
Mittauksissa on käynyt ilmi, että pimeän aineen tiheys on huomattavasti suurempi kuin baryonisen aineen. Siten vain pieni osa maailmankaikkeuden pimeästä aineesta voi koostua tavanomaisista aineen rakennusosista eli protoneista, neutroneista ja elektroneista.
Pimeän aineen erilaisen rakenteen vuoksi vain pieni osa siitä voidaan selittää tuntemattomilla planeetoilla, ruskeilla kääpiöillä, neutrontähdillä tai muilla tavanomaisilla taivaankappaleilla. Todennäköisintä on, että pimeä aine muodostuu ennen tuntemattomista hiukkasista, jotka käyttäytyvät eri tavalla kuin näkyvän aineen hiukkaset.
Hiukkaset liikkuvat nopeasti.
Pimeän aineen ominaisuuksia yritetään selvittää myös tutkimalla maailmankaikkeuden suurten etäisyyksien rakennetta.
Siinä tarkkaillaan yhä kaukaisempia galakseja, jotka kertovat miljardeja vuosia sitten vallinneesta tilanteesta.
Sekä galaksien tarkkailusta että uudesta kolmiulotteisesta pimeän aineen kartasta on saatu selville, että pimeällä aineella on taipumus kasautua sitä enemmän, mitä pidemmän aikaa alkuräjähdyksestä on kulunut. Kasautumistaipumus viittaa siihen, että ainakin jotkin pimeän aineen ominaisuuksista muistuttavat näkyvän aineen ominaisuuksia.
Kasautumiskyky vaikuttaa myös tapaan, jolla tutkijat ovat jakaneet pimeän aineen kylmäksi ja lämpimäksi aineeksi. Nimestä huolimatta jako ei perustu lämpötilaan vaan pimeän aineen hiukkasten nopeuteen.
Lämmin pimeä aine koostuu hiukkasista, jotka liikkuvat lähes valon nopeudella. Lämminpimeä aine ei kasaannu kovin helposti, mutta kun se kasaantuu, syntyy laajoja aineen tihentymiä, joiden ala on 10 yläl.16 Auringon massaa eli tihentymä vastaa suunnilleen galaksijoukkoa.
Kylmä pimeä aine, jonka nopeus on huomattavasti valon nopeutta hitaampi, kasaantuu helposti rakenteiksi, joiden ala on 10 yläl 8-^, 10 yläl 15 Auringon massaa, mikä vastaa kutakuinkin kääpiögalaksia.
Toisaalta kylmääkään pimeää ainetta ei voi olla mielin määrin, sillä siinä tapauksessa maailmankaikkeudessa olisi nykyistä enemmän kääpiögalaksien kaltaisia muodostelmia.
Saattaa olla, että maailmankaikkeuden pimeä aine onkin “haaleaa” massaa, jossa on tasaisesti sekä kylmää että kuumaa pimeätä ainetta.

Neutriino on kuuma kandidaatti.
Lämpimän pimeän aineen alkeishiukkaseksi on jo olemassa vahva ehdokas neutriino.
Varaukseton neutriino osallistuu moniin ydinreaktioihin, mutta se on vain hyvin heikossa vuorovaikutuksessa atomien kanssa. Ilmaisimilla tehdyissä kokeissa on todettu, että neutriinoilla on massa-vaikkakin se on erittäin pieni. Pienikin massa kuitenkin riittää aiheuttamaan painovoimavaikutusta,
sillä maailmankaikkeudessa neutriinoja on valtava määrä.
Ainoastaan sinä aikana kun olet lukenut yhden lauseen tästä tekstistä, miljoonat Auringosta peräisin olevat neutriinot ovat ehtineet hujahtaa lähes valonnopeudella peukalosi läpi.
Neutriinojen massaa on tutkittu monilla ilmaisimilla eri puolilla maailmaa.
Yksi näistä hankkeista toteutettiin Etelämantereella.
AMANDA II- projektissa neutriinoja havainnoitiin jäähän sijoitettujen valokennojen avulla. Vaijereissa jääkuiluihin satojen metrien syvyyteen asennetut valokennot rekisteröivät neutriinojen ja vesimolekyylien harvinaisia törmäyksiä.
Nyt AMANDA-ilmaisin on uuden IceCube-ilmaisimen keskellä.
Kun neutriino törmäsi Antarktiksen jäässä olevaan vedyn tai hapen ytimeen, ydin hajosi ja syntyi myoni.
Myoni on elektronin kaltainen varautunut hiukkanen, joka voidaan havaita optisilla laitteila sillä se lähettää sähkomagneettista Tserenkovin säteilyä.
AMANDA II-hankkeessa ja muissa ilmaisintutkimuksissa on todettu, että neutriinon massa on miljoonasosasta kymmenesmiljoonasosaan elektronin massasta. Se merkitsee, että neutriinojen massa olisi yhdestä seitsemään prosenttia koko maailmankaikkeuden massasta.
Siten neutriinoilla voitaisiin selittää osa pimeästä aineesta, mutta ei kaikkea.
Kylmäksi pimeäksi aineeksion niin ikään yksi hyvä ehdokas: WIMP eli heikosti vuorovaikuttava massiivinen hiukkanen ( Weakly Interacting Massive Particle).
Kyseessä ovat siis raskaat hiukkaset, jotka vuorovaikuttavat ainoastaan painovoiman ja heikon ydinvoiman kautta.
WIMP-hiukkaset täyttäisivät monta pimeän aineen hiukkasilta vaadittua ominaisuutta, mutta niitä on kuitenkin erittäin vaikea havainnoida.
WIMP-hiukkasia etsitään Yhdysvalloissa Ninnesotassa vanhaan kaivokseen rakennetulla ilmaisimella. Kaivoksessa kylmässä lämpötilassa on ilmaisimia, joiden toivotaan rekisteröivän värähtelyä, jos WIMP-hiukkasia osuu niihin.
Vastaus pimeän aineen olemukseen voi kuitenkin löytyä jostain aivan muualta.
Voi olla , että paras ehdokas pimeän aineen hiukkaseksi , kylmäksi tai lämpimäksi, onkin vielä löytymätön alkeishiukkanen.Fyysikoiden teoreettisissa malleissa uumoillaan, että olisi olemassa tuntemattomia hiukkasia, kuten erittäin kevyitä varauksettomia aksioneja, supersymmetrisiä hiukkasia tai magneettisia monopoleja.
Tutkijat toivovat saavansa vihdoikin selvyyden näiden hiukkasten olemassaoloon, kun Cernin uusi LHC-kiihdytin (Large Hadron Collider) pian aloittaa toimintansa. Jos tällasia hiukkasia on ja jos niitä ylipäätään voidaan luoda laboratorioissa, niin LHC todennäköisesti havaitsee ne.
Pimeä aine toimii näkyvään aineen tukirankana. Siksi aineet ovat jakautuneet universumiin samalla tavalla.
Osa pimeästä aineesta on luultavasti neutriinoja.
suurin osa kaikkeudesta on näkymätöntä.
Musta-Aukko.
-Itse olen käsittänyt mustan aukon sellaiseksi taivaankappaleeksi, joka syntyy, kun esim. erittäin massiivinen tähti elämänsä viimeisessä vaiheessa luhistuu kasaan. Olen käsittänyt asian niin, että kun tarpeeksi massiivinen alkaa luhistua, se luhistuu saavuttaen tietyn kriittisen rajan, jonka jälkeen ei enää ole paluuta. Musta aukko on syntynyt. Mustassa aukossa, jonka minä käsitän taivaankappaleeksi siinä missä tavalliset tähdet ja planeetat, ei olisi mitään mystistä singulariteettia, jossa luonnonlait eivät enää pätisikään. Mustassa aukossa valtavan paljon materiaa on puristunut käsittämättömän pieneen tilaan, mutteikai nyt sentään pisteeseen?
Sen ymmärrän, että valo ei pääse pakenemaan mustasta aukosta sen suuren vetovoiman vuoksi. Itseasiassa myös ajatus mustan aukon gravitaatiosta käy järkeen, jos ajattelemme, että gravitaatio on avaruuden kaareutumista. Mustan aukon kohdalla aika-avaruus kaareutuu itsensä ympäri. Näin ainakin itse ymmärrän. Kaipa se mustien aukkojen salaisuus vielä selviää, ehkä juuri kvanttimekaniikan ilmiöitä tutkimalla.
-tutkija.

"Pimeä aine pitää kaikkeuden kasassa."
Se on totta. Se on näkyvän aineen vastavoima. Se tasapainottaa varausten summan nollaksi.
Otetaan esimerkiksi elekroni, joka koostuu ja - alkeishiukkasista suhteessa 2/3 miinusmerkkisiä ja 1/3 plusmerkkisiä. Elektronin vierellä toisessa aikakehyksessä on sen antiteesi, positroni, jonka koostumus on vastakkainen eli 1/3 miinusmerkkisiä ja 2/3 plusmerkkisiä alkeishiukkasia.

Alkeishiukkaset ovat samoja aineen alkulähteeltä meidän taajuudellemme saakka, mutta niiden ominaisuudet muuttuvat ollen erilaiset jokaisella taajuudella. Meidän kolmannen taajuuden planeettamme ja aineen alkulähteen välillä on useita värähtelytaajuuksia eli ulottuvuuksia eli maailmoja, joissa on omat galaksijärjestelmänsä. Tämä systeemi muodostaa yhden maailmankaikkeuden ja vastaavia rinnakkaisia kaikkeuksia on paljon.

Higgsin bosonia, vakio perushiukkasta, kaikkien hiukkasten äitiä, ei ole olemassa.
Koko aineellinen maailma perustuu magneettiseen energiaan. Se vaatii molemmat polariteetit, plussan ja miinuksen. Siksi on vain kaksi muuntuvaa perushiukkasta:
maskuliininen
- positiivinen, ulospäin suuntautunut, laajentuva, itsensä kaltaisia hiukkasia voimakkaasti hylkivä
ja feminiininen
- negatiivinen, sisäänpäin käpertyvä, itsensä kaltaisia hiukkasia puoleensa vetävä.

Perusvoimat, veto- ja työntövoimat, esiintyvät nopeammilla taajuuksilla "puhtaina", mutta hitailla taajuuksilla, kuten meidän kolmannella taajuudella ne eivät toimikkaan samoin.

Ei ole ollut mitään alkuräjähdystä.
Kaikki oli valmista ja taajuuksien väliset kalvot poistuivat ja kaikki tuli kerralla näkyviin. Ei tälle meidän hitaalle taajuudelle vaan ensin nopeammalle taajuudelle. Seitsemäs taajuus eli ulottuvuus on meidän kolmannelta taajuudelta katsottuva viimeinen, missä atomit voivat vielä muodostaa löysiä sidoksia.

Pimeää ainetta meidän taajuudella on yhtä paljon kuin on näkyvää ainetta. Lisäksi pimeää ainetta on meille seuraavien taajuuksien aineet ja niiden antiteesit sekä vielä rinnakkaisten kaikkeuksien aineet ja niiden anti-aineet. Taajuuksien väliset kaksoiskalvot estävät meitä näkemästä muiden taajuuksien "näkyvän aineen".

Eräs määritelmä mustalle aukolle on, että se on voimakkaasti sisäänpäin käpertyneiden, negatiivisten voimien kohtauspiste.