Rannepainoista hyötyä?

Olen 172cm/68kg parikymppinen mies. Liikunta ei nykyään millään mahdu päivärutiineihini, mutta mieleen on tullut, että "tarttis tehdä jotain".

Teen käsilläni kevyttä työtä melkein kaiken valveillaoloaikani. Tuli mieleen, että rannepainoilla saattaisin ottaa myös liikunnallisen hyödyn arjesta. Tulisi kenties käsille/yläkropalle edes vähän treeniä.

Onko tuollaisista 0,5 kg rannepainoista mitään hyötyä? Onko ne tarkoitettu jonkinlaisten sarjojen pumppaamiseen, vai voisivatko ne toimia treeninä jopa normaalien askareiden ohessa?

Mahdollisen lihasliikunnan lisäksi ne ainakin näyttävät siltä, että voisivat toimia hyvinä rannetukina tietokoneella työskennellessä.

Työskentelyni ei kuitenkaan ole kaiken aikaa paikallaan istumista, vaan päivittäin tulee ravattua huoneesta ja talosta toiseen, käsillä huidottua ja räplättyä sitäkin enemmän.

Kesäaikaan tein silloin tällöin tauoillani sarjoja n. kilon käsipainoilla, ja mielestäni jo sekin tuntui pistävän hauikseen eloa.
52610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kilon käsipainot eivät kyllä tunnu oikein hyviltä voiman kannalta.

Äänestä
  • En minä älyttömiä voimamuskeleita olekaan hakemassa. Eikös kestävyyttä saavuteta juuri pienillä painoilla? Tein noilla sellaisia kolmensadan toiston settejä.

    Saattoi ne olla kahdenkin kilon painot. Tai jotain siltä väliltä tai vähän päälle. Olivat ns. tee-se-itse mallia, eli tuollaisia rautamöhkäleitä jotka satuin löytämään. En ole punninnut.

    Äänestä

  • chf kirjoitti:

    En minä älyttömiä voimamuskeleita olekaan hakemassa. Eikös kestävyyttä saavuteta juuri pienillä painoilla? Tein noilla sellaisia kolmensadan toiston settejä.

    Saattoi ne olla kahdenkin kilon painot. Tai jotain siltä väliltä tai vähän päälle. Olivat ns. tee-se-itse mallia, eli tuollaisia rautamöhkäleitä jotka satuin löytämään. En ole punninnut.

    Varmasti vilkastuttavat verenkiertoa, mutta mitään lihasten tai voiman kasvua on tosiaan turha odottaa.

    Äänestä

Sellaset rannepainot on ehkä enemmänkin tarkotettu johonkin aerobicciin.
Tosin oon jo pidemmän aikaa miettinyt sitä että lihavat ihmiset käyttävät yleensä enemmän energiaa likkuessaan kun kevyemmät.
Että jos esimerkiksi hankittaisiin ihmisten käsiin ja jalkoihin sellase NS: läski painot elikkä vaikka ihan sellasella tarralla jalan ja käsien ympäri kietautettavat painot ja päivittäisestä kävelystä/lenkistä irtoaisi rutkasti enemmän tulosta.
Nojoo lässytykset sikseen jos käsivoimaa haet ei se ole mikään kauhea ongelma hankit tyyliin huuto.netistä sellaset painot mihin voi vaihtaa kiekkoja ja tehä niillä samat sarjat ja kun käsi tottuu tiettyihin painoihin lisäät kiekon tai pari ja eikun vaan jatkuu.
Kun alottelin hommaa pistin merkille että kun tein sellasia perinteisiä käsipaino nostoja polvelta eka vedin 25putkeen ja rasitti sitten lisäsin 50 ja sitten 75 ja sitten 100 mutta minulla ei enään lihasvoima estä painojen nostoa vaan kämmenluiden kipu painosta.
Lihaksien puolesta voisin vetää 200 toistoa helposti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


chf kirjoitti:

Olen 172cm/68kg parikymppinen mies. Liikunta ei nykyään millään mahdu päivärutiineihini, mutta mieleen on tullut, että "tarttis tehdä jotain".

Teen käsilläni kevyttä työtä melkein kaiken valveillaoloaikani. Tuli mieleen, että rannepainoilla saattaisin ottaa myös liikunnallisen hyödyn arjesta. Tulisi kenties käsille/yläkropalle edes vähän treeniä.

Onko tuollaisista 0,5 kg rannepainoista mitään hyötyä? Onko ne tarkoitettu jonkinlaisten sarjojen pumppaamiseen, vai voisivatko ne toimia treeninä jopa normaalien askareiden ohessa?

Mahdollisen lihasliikunnan lisäksi ne ainakin näyttävät siltä, että voisivat toimia hyvinä rannetukina tietokoneella työskennellessä.

Työskentelyni ei kuitenkaan ole kaiken aikaa paikallaan istumista, vaan päivittäin tulee ravattua huoneesta ja talosta toiseen, käsillä huidottua ja räplättyä sitäkin enemmän.

Kesäaikaan tein silloin tällöin tauoillani sarjoja n. kilon käsipainoilla, ja mielestäni jo sekin tuntui pistävän hauikseen eloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu