Tapahtuipa pöykkölässä koiran kans ulkoillessa...

Olinpa tässä reilu kuukausi sitten kävelyllä 4-vuotiaan rottweiler urokseni ja 2,5-vuotiaan poikani kanssa pöykkölässä. Poika istuskeli vaunuissa ja koira ori lyhyehkössä remmissä kiinni kuten pitääkin.

No, kävelimme kaikessa rauhassa sitten yhden pihan ohi jossa oli useampiakin lapsia pihalla leikkimässä ja äiti valvomassa tilannetta. Yksi pikku poika sitten kysyi viattomalla lapsen äänellä äitiltään että "äiti, onko tuo koira semmonen tappaja"? johon äitinsä sitten vastasi että "saattaa ollakki". Siis mitä vittua? Miten kukaan täyspäinen äiti voi vastata pienen, ehkä 5-6 vuotiaan, pojan kysymykseen noin idioottimaisella tavalla? Tuommonenhan aiheuttaa turhaa koirapelkoa lapsissa ja leimaa isoja mustia koiria aivan turhaan. Huvittavaa tässä on myös se, että kyseisessä pihassa on remmiin kytkettynä musta koira, rodusta ei tietoa, joka räkyttää aina kun talon ohi kävelee koiran kanssa. Enkä ole koskaan kyseistä koiraa lenkilläkään nähnyt...

Meidän rottweiler on koira rauhallisimmasta päästä: ei räyhää eikä hauku vieraillekaan koirille tai ihmisille, on erittäin ihmisrakas ja kaikenlisäksi hyvin koulutettu. Toki kokoa ja muotoja löytyy, paino lähes 50kg ja ruumiinrakenteeltaan se on erittäin lihaksikas, mutta sehän kertoo vain runsaasta liikunnasta.

En oikeasti voi vieläkään tajuta minkälainen ihminen vastaa lapselle tuolla tavalla, aiheuttaen eniten hallaa juuri lapselle. Ei varmaan kovinkaan fiksu ja tahdikas ihminen?

Ei kaikki rottweilerit ole tappajia, samalla tavalla kuin kaikki mielenterveysongelmista kärsivät eivät ole tappajia, kaikki nuoret eivät käytä huumeita ja kaikki vanhukset eivät ole dementikkoja. Yleistyksiä löytyisi vaikka kuinka, ja jos kaikkia niitä alkaisi ottamaan todesta, ulkona ei ehkä uskaltaisi liikkua ja kotonakaan ei ehkä voisi olla. Vaikka tapahtumasta on aikaa jo pidemmän aikaa, vieläkin tuo äidin käyttäytyminen ärsyttää... Perkele mitä idiootteja maailma pitää sisällään.
421752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Maailma kasvattaa lapsen paremmin kuin äiti.

Äänestä

oikeassa kun sanoi että saattaa ollakki...kun näinhän se todella menee...harvinaistahan se on mutta mahdollista...
Ja jos et ole itse paikalla...koira esim karkaa ja joku lapsi tulee koiran lähelle vaikka pyrkien silittämään tätä niin panetko pääsi pantiksi ettei se tee mitään?
Mielestäni lapsille on aivan hyvä opettaa että iso koira voi olla vaarallinen...monestihan lapset menee tuntemattomiakin koiria silittelemään sen suuremmin ajattelematta tai pelkäämättä...

Äänestä
  • Kesällä 18-vuotias mielenterveysongelmista kärsinyt mies surmasi täysin sivullisen tytön, puukottamalla. Keväällä juuri YK-joukoista kotiutunut reilu parikymppinen sälli surmasi kaksi ja haavoitti yhtä rovaniemellä, ampumalla. Entä se yks sälli joka surmasi koulussaan kymmenkunta ihmistä ampumalla tuossa keväällä. Entä se ulkomaalainen äiti joka surmasi kaksi lastaan myrkyttämällä ja tukahduttamallaan tuossa alku vuonna? Entä se oululainen sälli joka opetti jotaki itsepuolustuslajia ja käytti kymmeniä pikkutyttöjä seksuaalisesti hyväkseen leireillä ja muutenkin. Miehet ampuu toisiaan mustasukkaisuuksissaan, puukottavat toisiaan äkkipikaistuksissaan... Toisin sanoen, sinun ajatusmallin mukaan me kaikki, KAIKKI, olisimme potentiaalisia tappajia ja hyväksikäyttäjiä ja lasten pitäisi pelätä kaikkia ihmisiä ikään, sukupuoleen ja etniseen taustaan katsomatta.

    Eli tästä lähtien lasten pitää vältellä kaikkia ihmisiä ja urheilulajeja pelon vallassa. Onpa sitten mukava laittaa lapsi päivähoitoon potentiaalisten tappajien ja raiskaajien luo, kun iskä ja äiskä, potentiaaliset tappajat ja raiskaat lähtevät töihin. Tämä tarkoittaa silloin myös sitä, että kaikista lapsista, sinun ja minun, kasvaa potentiaalisia tappajia ja raiskaajia. Ompa valoisat tulevaisuuden näkymät...

    Äänestä

  • äteritsi04 kirjoitti:

    Kesällä 18-vuotias mielenterveysongelmista kärsinyt mies surmasi täysin sivullisen tytön, puukottamalla. Keväällä juuri YK-joukoista kotiutunut reilu parikymppinen sälli surmasi kaksi ja haavoitti yhtä rovaniemellä, ampumalla. Entä se yks sälli joka surmasi koulussaan kymmenkunta ihmistä ampumalla tuossa keväällä. Entä se ulkomaalainen äiti joka surmasi kaksi lastaan myrkyttämällä ja tukahduttamallaan tuossa alku vuonna? Entä se oululainen sälli joka opetti jotaki itsepuolustuslajia ja käytti kymmeniä pikkutyttöjä seksuaalisesti hyväkseen leireillä ja muutenkin. Miehet ampuu toisiaan mustasukkaisuuksissaan, puukottavat toisiaan äkkipikaistuksissaan... Toisin sanoen, sinun ajatusmallin mukaan me kaikki, KAIKKI, olisimme potentiaalisia tappajia ja hyväksikäyttäjiä ja lasten pitäisi pelätä kaikkia ihmisiä ikään, sukupuoleen ja etniseen taustaan katsomatta.

    Eli tästä lähtien lasten pitää vältellä kaikkia ihmisiä ja urheilulajeja pelon vallassa. Onpa sitten mukava laittaa lapsi päivähoitoon potentiaalisten tappajien ja raiskaajien luo, kun iskä ja äiskä, potentiaaliset tappajat ja raiskaat lähtevät töihin. Tämä tarkoittaa silloin myös sitä, että kaikista lapsista, sinun ja minun, kasvaa potentiaalisia tappajia ja raiskaajia. Ompa valoisat tulevaisuuden näkymät...

    että täysin vaaraton koira on...ei se silti sitä tarkoita että pitäisi hysteerisesti pelätä kaikkea...mutta valitettavasti ihmistenkin väkivalta tuntemattomia kohtaan on lisääntyny...terveen järjen käyttö on siis sallittua niin ihmisten kun eläintenkin kanssa...
    Olihan sekin rotikka joka tappoi sen pojan täällä suomessa taannoin jonkun lemmikki...joka ei takuulla uskonut omasta koirastaan sellaista...mutta eläin on aina eläin...

    Äänestä

  • valehtelemaan... kirjoitti:

    joo, valitettavasti se oli rottweiler. Mutta valitettavasti myös muiden koirarotujen edustajat ovat surmanneet jopa aikuisiakin ihmisiä ja vammauttaneet pahastikin. Mutta onko tuommonen lapsen kasvatus oikeasti asiallista. Miltähän pojasta nyt tuntuu kun me mennään ohi siitä talosta seuraavan kerran?

    Mutta kuinka monta koirasurmaa tai vakavaa vahingoittamista tapahtuu vuodessa? Valitettavasti se on vain murto-osa siitä mitä ihmiset tekevät toisilleen: murha-, tappo- ja törkeät vammantuottamusuutiset ovat arkipäivää iltapäivälehtien sivuilla... Mitä yhteiskunta tekee nille asioille? Ei mitään. Mutta heti kun jokin koirarotu tekee jotain jollokin ihmiselle, se rotu ollaan heti kieltämässä. No, emme elä täydellisessä maailmassa. Ja jokainen säästetty ihmishenki on arvokas...

    Tottakai vieraiden koirien kanssa pitää olla varovainen, sitä ei käy kieltäminen. Mutta kaikkia koiria ei kuitenkaan tarvitse pelätä henkensä edestä. Varsinkaan jos koira tassuttelee lastenvaunujen edessä hihnassa, ulkoiluttajana raavas mies ja koira on täysin keskittynyt tienpenkareen nuuskimiseen. Eri asia on sitten ne räkyttäjäkoirat, joita ei ole koulutettu mitenkään, ulkoiluttaja ei hallitse koiraa ollenkaan ja koiran käyttäytyminen on muutenkin täysin hallitsematonta.

    Äänestä

Käytöksen kultainen kirja on monella hukassa. On sitä koiranomistajille tapahtunut pahempiakin, kuten naapurin juopot huutelee posti luukusta koiraa nimellä siitä seuraa turha haukkuminen, siihen asti kunnes omistaja oli kotona mutta auto ei. Mikä sinun ongelmasi siiis oli jos siinä talossa pikku puudeli mustallaan karvallaan oli pelottava. Katos siinä talossa opetettiin että kaikkia mustia koiria pitää pelätä.

Äänestä

välitä noista junteista täälä.mulla on kans tällänen ulkonäön perusteella tappajaksi luokiteltava lasten syöjä remmissä vaunujen kanssa lenkkeillessä.ja voit vaan kuvitella kuin paljon halveksuvia katseita tulee siltojen lenkin aikana vastaan ;) aatella että on pokkaa työntää vaunuja ja pitää toisessa kädessä remminokassa lapsia aamupalaksi popsivaa petoa :) :) tää on kuule sellanen junttila jossa kaikki jykevät,tummat ja isopäiset koirat on automaattisesti petoja, ainoa oikea koira on pystykorva, joka todellisuudessa on niin äkänen ettei siihen sovi koskea edes luudan varrella, mut sehän nyt vaan sattuu olemaan luonteeltaan sellanen mutta ei se sentään oo iso musta tappaja koira. niin ja montakohan ei isoa tappajaa on toukannu ipanoita millon kasvoista ja millon mistäki, eikä kukaan tee siitä numeroa, koska kyseessä ei ole tappaja rotu! ja korostan etten omista rotikkaa,mutta suoraan sanottuna v.ituttaa kaikki rodusta tietämättömät, nohevin kommenteineen.

alampa tästä lapselleni sanomaan jokaista vastaan tulevaa aah, niin lutusia kultasianoutajia pedoiksi ;)

Äänestä
  • kun teet sitä itsekin...

    "pystykorva, joka todellisuudessa on niin äkänen ettei siihen sovi koskea edes luudan varrella"

    Äänestä

Koira on kuitenkin aina koira. Itse en ikinä ottaisi isoa koiraa, jos minulla olisi lapsia. Enkä muutenkaan. Lapsella ei tarvitse tehdä kuin yksi pieni väärä liike, joka laukaisee koirassa aggressiiviset piirteet. Yksi pieni ainoa ele, niin koira käy päälle. Koskee muuten sitten kaikkia koiria.

Koskaan ei voi tietää.

Äänestä
  • Niin, mikähän SE YKSIKIN VÄÄRÄ LIIKE on? Mie en oo semmosesta kuullukaan, vaikka koirien kans olen ollu kuus vuotiaasta lähtien, rottweilereiden, lapukoiden, sakemannien ja sekarotuisten kans. Ainoa koira mikä minua on koskaan purru, oli lapin koira... Siitäki tuli vaan parit pintanirhaumat ja ne tuli karanneen koiran kiinniottamisen yhteydessä.

    Minun kokemuksen mukaan kaikkein hyökkäävimpiä ovat juurikin ne "pikkukoirat" jotka räkyttää ja päkyttää kokoajan ja kaikille. Sen huomaa kun kävelyllä ollessa koira ohjaa omistajaa ja remmi on kireä kuin viulun kieli. Koulutuksesta ei tietoakaan. Lässytetään koirille aivan kuin ne olisi lapsia jotka ymmärtävät puhetta..

    Sinun pitäis tutustua minun rottweileriin, siis avoimin mielin tulla rapsuttelemaan ja leikkimään sen kans. Yllättyisit iloisesti kun huomaat kuinka leppoisa koira on silloin ku se ei pelkää ihmisiä tai toisia koiria. Ja huomaisit miten riittävä liikunta vaikuttaa koirankin ulkomuotoon...

    Äänestä

  • äteritsi04 kirjoitti:

    Niin, mikähän SE YKSIKIN VÄÄRÄ LIIKE on? Mie en oo semmosesta kuullukaan, vaikka koirien kans olen ollu kuus vuotiaasta lähtien, rottweilereiden, lapukoiden, sakemannien ja sekarotuisten kans. Ainoa koira mikä minua on koskaan purru, oli lapin koira... Siitäki tuli vaan parit pintanirhaumat ja ne tuli karanneen koiran kiinniottamisen yhteydessä.

    Korkalovaarassa, ulkoiluttavat kahta pientä harmaa/mustaa koiraa. Voi luoja sitä menoa. Remmit kireällä, koirat läähättää(vetävät niin että näyttävät tukehtuvan) ja herranenaika sitä haukkumista!!
    Näitä ei ole näkemäni mukaan kyllä koulutettu mitenkään. Jos olen oman koiran kanssa lenkillä ja nään näiden tulevan vastaan niin vaihdan aina suuntaa jos vain mahdollista.

    Juuri sellaisia koiria joista kirjotit.

    Äänestä

  • äteritsi04 kirjoitti:

    Niin, mikähän SE YKSIKIN VÄÄRÄ LIIKE on? Mie en oo semmosesta kuullukaan, vaikka koirien kans olen ollu kuus vuotiaasta lähtien, rottweilereiden, lapukoiden, sakemannien ja sekarotuisten kans. Ainoa koira mikä minua on koskaan purru, oli lapin koira... Siitäki tuli vaan parit pintanirhaumat ja ne tuli karanneen koiran kiinniottamisen yhteydessä.

    Minun kokemuksen mukaan kaikkein hyökkäävimpiä ovat juurikin ne "pikkukoirat" jotka räkyttää ja päkyttää kokoajan ja kaikille. Sen huomaa kun kävelyllä ollessa koira ohjaa omistajaa ja remmi on kireä kuin viulun kieli. Koulutuksesta ei tietoakaan. Lässytetään koirille aivan kuin ne olisi lapsia jotka ymmärtävät puhetta..

    Sinun pitäis tutustua minun rottweileriin, siis avoimin mielin tulla rapsuttelemaan ja leikkimään sen kans. Yllättyisit iloisesti kun huomaat kuinka leppoisa koira on silloin ku se ei pelkää ihmisiä tai toisia koiria. Ja huomaisit miten riittävä liikunta vaikuttaa koirankin ulkomuotoon...

    tietenkään mitään tappajia ole...vain hyvin harvat ovat sitä...ja tuskin tämä äitikään juuri sinun koiraasi tarkoitti vaan nyt ihan yleisesti ottaen että iso koira VOI olla vaarallinen...siinä ei ole mielestäni mitään pahaa sanoa lapselle totuus...ja jokainen kasvattaa lapsensa miten parhaakseen näkee...sinä voit sanoa omallesi ettei mikään koira ole vaarallinen jos siltä tuntuu...

    Ja pikkukoirat voi toki olla hyökkääviä ja agressiivisia mutta jälki on sitten aivan eri luokkaa isojen koirien kanssa...

    Äänestä

  • äteritsi04 kirjoitti:

    Niin, mikähän SE YKSIKIN VÄÄRÄ LIIKE on? Mie en oo semmosesta kuullukaan, vaikka koirien kans olen ollu kuus vuotiaasta lähtien, rottweilereiden, lapukoiden, sakemannien ja sekarotuisten kans. Ainoa koira mikä minua on koskaan purru, oli lapin koira... Siitäki tuli vaan parit pintanirhaumat ja ne tuli karanneen koiran kiinniottamisen yhteydessä.

    Minun kokemuksen mukaan kaikkein hyökkäävimpiä ovat juurikin ne "pikkukoirat" jotka räkyttää ja päkyttää kokoajan ja kaikille. Sen huomaa kun kävelyllä ollessa koira ohjaa omistajaa ja remmi on kireä kuin viulun kieli. Koulutuksesta ei tietoakaan. Lässytetään koirille aivan kuin ne olisi lapsia jotka ymmärtävät puhetta..

    Sinun pitäis tutustua minun rottweileriin, siis avoimin mielin tulla rapsuttelemaan ja leikkimään sen kans. Yllättyisit iloisesti kun huomaat kuinka leppoisa koira on silloin ku se ei pelkää ihmisiä tai toisia koiria. Ja huomaisit miten riittävä liikunta vaikuttaa koirankin ulkomuotoon...

    Mie olen eläny koko elämäni taloudessa, jossa ollut koiria. Niin sekarotuisia kuin puhasrotuisia, rodusta viis. Koiramme on nyt 10-vuotias todella kiltti, sekarotuinen hieman saksanpaimenkoiraa pienempi ja ollut 2-vuotiaan lapsemme kanssa tekemisisssä aivan vauvasta asti. Heillä pyyhkii loistavasti yksiin, leikkivät ja kisaavat, eikä pahastu vaikka lapsi kaatuisi päälle tms. MUTTA pointtina tässä on se, etten IKINÄ antaisi heidän olla täysin keskenään, enkä IKINÄ luottaisi koiraamme sokeasti, ettei mitään lapselle tekisi, KOSKA koira on aina koira, eikä ajattele kuten ihminen.Se on ikuinen tosiasia ja jauhat kuin jauhat oman koirasi leppoisuudesta ja tottelevaisuudesta, niin se tosiasia ei ikinä muutu. Tyhmä olet jos toisin luulet.
    Ja mitä siihen äitimuoriin siellä pöykkölän pihalla tulee, niin enpä ainakaan omaa lastani lähtisi pelolla isoja koiria kohtaan luotsaamaan. Turhaa arkuutta vain synnyttäisi. Perusjuttuhan on se, ettei mitään vierasta koiraa pidä mennä silittelemään ominpäin, vaikka kaulassa riippuisi "maailman kiltein"- kyltti.

    Äänestä

  • koiruudet kirjoitti:

    omakin lemmikki on monesti pikkulapsen kohtaloksi koitunut...kun omistajat jättävät huoleti pienet naperot yksin sen "turvallisen ja maailman kilteimmän hauvan" kanssa peuhaamaan...

    Ja mitä tuohon aloittajan juttuun nyt tulee niin poikahan itse kysyi että "äiti, onko tuo koira semmonen tappaja"? ja äiti sitten vastasi että voi ollakkin...siinä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä kun näinhän se voi olla...mielestäni sen voi sanoa niin kuin asia on mutta lietsomatta silti turhia pelkoja...olisi voinut esim lisätä siihen että hyvin harvoin koira silti on vaarallinen mutta jos koiraa vaikka kiusaa niin sitten se voi purra yms yms yms...ja tuntemattomista koirista on jokaisen hyvä lapsiaan varoitella...

    Olen huomannut että oma poikani on monesti menossa varsin rohkeasti silittelemään vieraita isojakin koiria...sitä olen hänelle yrittänyt nyt opettaa ettei vieraisiin koiriin saa koskea tai mennä liian lähelle...

    Äänestä

  • äteritsi04 kirjoitti:

    Niin, mikähän SE YKSIKIN VÄÄRÄ LIIKE on? Mie en oo semmosesta kuullukaan, vaikka koirien kans olen ollu kuus vuotiaasta lähtien, rottweilereiden, lapukoiden, sakemannien ja sekarotuisten kans. Ainoa koira mikä minua on koskaan purru, oli lapin koira... Siitäki tuli vaan parit pintanirhaumat ja ne tuli karanneen koiran kiinniottamisen yhteydessä.

    Minun kokemuksen mukaan kaikkein hyökkäävimpiä ovat juurikin ne "pikkukoirat" jotka räkyttää ja päkyttää kokoajan ja kaikille. Sen huomaa kun kävelyllä ollessa koira ohjaa omistajaa ja remmi on kireä kuin viulun kieli. Koulutuksesta ei tietoakaan. Lässytetään koirille aivan kuin ne olisi lapsia jotka ymmärtävät puhetta..

    Sinun pitäis tutustua minun rottweileriin, siis avoimin mielin tulla rapsuttelemaan ja leikkimään sen kans. Yllättyisit iloisesti kun huomaat kuinka leppoisa koira on silloin ku se ei pelkää ihmisiä tai toisia koiria. Ja huomaisit miten riittävä liikunta vaikuttaa koirankin ulkomuotoon...

    Kyllähän se niin on, että lapsille pitää opettaa, että vieraita koiria ei saa tuosta noin vaan mennä rapsuttelemaan jne.
    Mutta on kyllä väärin sanoa "tappajaksi".
    Mielestäni kuitenkin on paikallaan opettaa lapsille, että koira VOI hyökätä kimppuun, purra tai mitä ikinä!

    Äänestä

...kun jotku vanhemmat on niin viisaita, että opettavat lapsensa pysymään erossa vieraista koirista, joka on ihan järkevää, sillä koskaan ei tiedä mikä mielenvikainen koira saattaa olla

Äänestä
  • Olen samaa mieltä siitä, että lapset pitää opettaa olemaan varovaisia vieraiden koirien kanssa. Mutta, mielestäni se, että sanotaan koirien mahdollisesti olevan tappajia, on väärä toiminta tapa. Itse olen sanonut aina, ettei vieraita koira saa mennä lähelle ilman lupaa, koska koira saattaa tehä vaikka mitä. Eli oikea opetus, väärällä tavalla. Ei kai ihmiset käske välttelemään nuoria parikymppisiä ihmisiä siten että " se saattaa olla tappaja, joten varo vieraita ihmisiä". Ajattele nyt vähän, pienen lapsen ajatuksissa jokainen iso koira on tuota menoa tappaja. Ja sitten joskus kun tämä nassikka kävelee yksin koulusta kotiin ja vastaan tulee iso musta koira, niin mikä pelko tulee ensimmäisenä päälle??? Kuoleman pelko. "Se TAPPAA MINUT"!!!! Ei ole olemassa pahempaa pelkoa kuin kuoleman pelko... Mutta ääh, teitä drama-queenejä on näköjään turha opettaa tahdikkaaseen käyttäytymiseen. Itse kutsun tuommoisia ihmisiä ääliöiksi.

    Äänestä

  • Parempi opettaa lapsi varomaan tietynrotuisia koiria, sillä niistä ei koskaan tiedä. Oli se omistaja kuka tahansa ja kouluttanut koiransa miten hyvänsä, niin koira on kuitenkin aina koira ja saattaa olla arvaamaton. Ihan fiksu kaveri minusta että tunnisti koiran rodun, sillä ikäviä tapauksia on ollut lehdissä monia.

    Äänestä

  • Koira on koira. kirjoitti:

    Parempi opettaa lapsi varomaan tietynrotuisia koiria, sillä niistä ei koskaan tiedä. Oli se omistaja kuka tahansa ja kouluttanut koiransa miten hyvänsä, niin koira on kuitenkin aina koira ja saattaa olla arvaamaton. Ihan fiksu kaveri minusta että tunnisti koiran rodun, sillä ikäviä tapauksia on ollut lehdissä monia.

    ... "parempi opettaa koira pelkäämään tietynrotuisia",hitto mitä bull shittiä. kaikki koirat,rodusta välittämättä ovat koiria eli elukoita eli petoja. jos aijot opettaa lapsesi pelkäämään vain tietyn rotusia,opeta samalla pelkäämään kaikkia koiria.ei se ole rodusta kiinni jos koira lapsen päälle käy. oletteko tyypit koskaan ajatellut että rotikoita on suomessa erittäin paljon lemmikkeinä, joka taas meinaa että on prosentuaalisesti suurempi todennäköisyys että ne käy ihmisten päälle??? ja mistä sitä ikinä tietää mitä se lapsi teki koiralle sekunnit ennen koiran puremista??

    fiksuinta olis vaan opettaa lapselle ettei vieraisiin koiriin mennä koskemaan,ja opettaa myös lapselle mitenkä sen koiran kanssa oikeen toimitaan.minä en hyväksy lapselta ihan millasta retuuttamista vaan koiraani kohtaan.

    maalaisjärki käteen. pelätkää koiria ihan rauhassa mun puolesta,minäki pelkään kaikkia omaa koiraani pienempiä elukoita.mutta jos kaupungissa meinaa asua,oppikaa kohtaamaan pelkonne ja käyttäytyyn sen mukasesti!!en minäkään huutele pikku elukoiden omistajille kauhutarinoita miten esim.kissa on tukehduttanut vauvoja.ettete isoja koiria pelkäävät voi sanella koira ihmisille minkäkokosia koiria kukanenki ulkoiluttaa.ymmärrän kyllä pelkonne,en itekkään menis vierasta koiraa kopeloimaan,mutta pikkasen asenne muutosta kaipais myös ei-koira ihmisiltä,olkaa niinku koiraa ei oiskaan, ja täts it!

    Äänestä

Ei se äippä väärässäkään ollut. Aloittaja veti herneen nenuunsa aivan suotta. Kukapa meistä nyt omasta koirastaan uskoisi pahaa.....ei tappaja pojan vanhemmatkaan uskoneet poikansa olevan paha. Ei meidän kullanmurut tee mitään pahaa eikä minun koirani ole tappajakoira. Mistä sen tietää? Ei niin mistään!

Naurettavaa ja ihmeellistä,että koiranomistajat ovat kovin herkkiä jos heitä tai rakkiaan arvostellaan. Ykskin eukko antoi koiransa tehdä tarpeet Ounasrinteen koulun pihalle ja kun kysyin, että arvaappa kuinka moni koululainen vie tuota pa...aa kenkiensä pohjissa sisälle lattioille, niin alkoi sellainen tuhannen sättiminen. VAIKKA HÄN KYLLÄ NYT TAATUSTI OLI VÄÄRÄSSÄ. Kyllä monella koiranomistajalla olis todellakin aihetta katsoa peiliin ja kysyä:Olenko hyvä lemmikin omistaja?

Kyllä jokainen koira voi olla myöskin tappajakoira, mitä kookkaammasta elukasta on kysymys, sitä enemmän sitä on syytä pelätä.

Äänestä
  • Eihän sillä ole mitään väliä mitä lapsi on tehnyt viime sekunnit kunnes koira on hyökännyt.
    Koira on koira ja ihminen on ihminen, yksikin koiran tappama ihminen on liikaa.
    Omakohtaista kokemusta on saksanpaimenkoiran puremasta takapuoleen. Velipoikakin laittoi kilttinä pitämänsä koiran pois kun se käyttäytyi kerran aggressiivisesti lasta kohtaan.

    Pistäkääpä GOOGLEen hakusanoiksi "Koira hyökkäsi" ja eteen tulee uskomaton määrä tuoreita uutisia koirien hyökkäyksistä ihmisiä päin.

    Tai vastaavasti koottuna:

    http://koirauutiset.blogspot.com/search/label/hyökkäävät koirat

    Äänestä

  • Jockstrap kirjoitti:

    Eihän sillä ole mitään väliä mitä lapsi on tehnyt viime sekunnit kunnes koira on hyökännyt.

    Alanpa vääntämään rautalangasta kun näköjään tietyt kuminokat ei sisäistä punaista lankaa minkä takia asian toin esille.

    Elikä, olen täysin samaa mieltä siitä, että koira on eläin ja sitä on kohdeltava kuin eläintä ja se toimii kuten eläin. Lapset on kasvatettava siten, että he osaavat toimia koirien kanssa oikein, vierasta koiraa EI SAA lähestyä ilman että koiran omistaja on läsnä ja antanut siihen lupaa. Koiraa ei saa jättää lapsen kanssa kahden, eikä koiraan pidä sokeasti luottaa. Nämä ovat siis varmuustoimia. MUTTA, kaikki isot koirat eivät ole tappajia, raatelijoita tahi aggressiivisia.

    Eli se mikä minua tuon naisen toiminnassa ärsytti eniten oli se, mitä hän opetti lapselle. Eli "tuo koira voi olla tappaja" ei minusta ole oikea tapa kasvattaa lasta toimimaan oikein koirien kanssa. Tuommoinen älyvapaa toiminta juuri ruokkii sitä ajatusmallia että tietty rotu, tietyn näköiset koirat ovat potentiaalisia tappajia ja niitä TÄYTYY PELÄTÄ! Haloo ihmiset, jos jotaki lasten pitää maailmassa pelätä on juurikin toiset ihmiset, ei koirat... Kuten valitettavasti olemme saaneet viimeaikoina todistaa. Laittakaapa googleen hakusanaksi tappo, murha, pahoinpitely, raiskaus tai hyväksikäyttö niin siinä niitä linkkejä tulee ihmisen tekosista toisille ihmisille.. Ja ihmisten pitäisi muka olla inhimillisiä toisia ihmisiä kohtaan. Paskan marjat sanon minä. Jockstrap, mitä veikkaat, kummat tekee enemmän vahinkoa ihmisille, ihmiset vai koirat?

    ehkä pikkusen ampuu yli toi "lasten raateleminen on arkipäivää suomessa" just just.

    pikemminkin "isänsä seksi orjana kellarissa eläminen arkipäivää nyky maailmassa"

    itseäsi toistella,täälähän on täysiä idiootteja,veikkaampa että just näitä jotka eivät omista koiraa, tai sit on omistanu ja surullista mutta totta,koira lopetettiin heti vauvan tultua koska oletettiin että se varmasti tappaa lapsen.

    jos asia todellisuudessa olisi noin musta-valkoinen ku täälä porukka väittää,niin eiköhän jokaisesta koira perheestä olisi lapsi jo huostaan otettu.

    Äänestä

  • huhuhuh kirjoitti:

    ehkä pikkusen ampuu yli toi "lasten raateleminen on arkipäivää suomessa" just just.

    pikemminkin "isänsä seksi orjana kellarissa eläminen arkipäivää nyky maailmassa"

    uutinen ja yleensä iltasanomissa yms. etusivulla.
    Mihin häviävät ihmisten tekemät raiskaukset, pahoinpitelyt....näistä vain murto-osa lehdissä mainitaan.
    IHMINEN ON IHMINEN JA KOIRAN VAISTOJEN VARASSA TOIMIVA ELÄIN

    Äänestä

  • tarvi kirjoitti:

    itseäsi toistella,täälähän on täysiä idiootteja,veikkaampa että just näitä jotka eivät omista koiraa, tai sit on omistanu ja surullista mutta totta,koira lopetettiin heti vauvan tultua koska oletettiin että se varmasti tappaa lapsen.

    jos asia todellisuudessa olisi noin musta-valkoinen ku täälä porukka väittää,niin eiköhän jokaisesta koira perheestä olisi lapsi jo huostaan otettu.

    kun täällä kukaan olis musta-valkoisesti yleistämässä mitään...koiriakin on niin monen luonteisia joka rodussa...
    Koiraihmiset vaan usein tuntuu olevan kovin herkkänahkaisia kun heidän turre on puheenaiheena...aloittajasta esim näkee miten sappi kiehuu...vaikka se äiti tuskin tarkoitti sanoa että juuri kyseinen koira olisi vaarallinen...ihmetyttää jopa miten jotakin voi tuollainen kommentti noin paljon raivostuttaa!!

    Eipä se aloittajalle muutenkaan kuulu miten kukanenkin lapsensa kasvattaa ja opettaa...kuten sanottu...aloittaja voi opettaa omille lapsilleen että koira ei missään nimessä voi olla vaarallinen jos se jotenkin helpottaa tuota oloa...
    Mitä aloittaja itse olisi vastannut jos lapsi olisi kysynyt sulta noin? Että ei missään nimessäkö?

    Äänestä

  • koiran purema on "järk... kirjoitti:

    uutinen ja yleensä iltasanomissa yms. etusivulla.
    Mihin häviävät ihmisten tekemät raiskaukset, pahoinpitelyt....näistä vain murto-osa lehdissä mainitaan.
    IHMINEN ON IHMINEN JA KOIRAN VAISTOJEN VARASSA TOIMIVA ELÄIN

    nyt jopa puolusteltais että se on ihan ok jos koira hyökkää ja raatelee...kun se on vain vaistojen varassa toimiva eläin...pitää ymmärtää!!
    Yksikin koiran raatelema tai tappama ihminen on LIIKAA...omistaja ottaakoot täyden vastuun piskinsä tekemisistä...

    En silti ihmistenkään tekoja puolustele...mutta eikös se nyt ole kuitenkin mahdoton ajatus että lehtiin päätyisi aivan kaikki rikokset mitä vuorokaudessa tapahtuu ympäri suomen...kuka niitä kerkeää kirjoittaa...mistä tilaa...ja ennenkaikkea...kuka niitä kerkeää ja jaksaa lukea...
    Hulluja ihmisiä on aina ollut ja tulee aina olemaan...ja vaikka niistä kuinka haluaisi eroon niin se ei vain onnistu...

    Koira on toki vain eläin...mutta omistaja ottakoot vastuulleen sen teot ja pitäkööt huolen että se oma ihana turre ei pääse ketään raatelemaan...

    Äänestä

  • täällä... kirjoitti:

    vanhempia syyttää lapsien tekemistä rikoksista, vanhemmathan on kuiteski lapsesta vastuussa siihen asti ku täyttää 18.

    "Yksikin koiran raatelema tai tappama ihminen on LIIKAA..." eikö sitten sellaisen ihmisen henki joka kuolee vaikkapa pahoinpitelyssä ole liikaa?
    Enemmän ihmiset tappavat toisiaan kuin koirat ihmisia.

    Äänestä

  • sitten kaikkien sekopäiden kirjoitti:

    vanhempia syyttää lapsien tekemistä rikoksista, vanhemmathan on kuiteski lapsesta vastuussa siihen asti ku täyttää 18.

    "Yksikin koiran raatelema tai tappama ihminen on LIIKAA..." eikö sitten sellaisen ihmisen henki joka kuolee vaikkapa pahoinpitelyssä ole liikaa?
    Enemmän ihmiset tappavat toisiaan kuin koirat ihmisia.

    on "syödä toisiaan"...en ole tosiaan ihmistenkään tekoja tässä puolustelemassa...mutta jotenkin tuli vain sellainen tunne et se on ihan ok jos koira sen tekee...ikään kuin pitää ymmärtää meiningillä...

    Äänestä

  • asioiden... kirjoitti:

    on "syödä toisiaan"...en ole tosiaan ihmistenkään tekoja tässä puolustelemassa...mutta jotenkin tuli vain sellainen tunne et se on ihan ok jos koira sen tekee...ikään kuin pitää ymmärtää meiningillä...

    esim tällaisen asian paremmin: Koira puri naislenkkeilijää lauantai-iltana Rovaniemellä luontopolulla kuin että Nainen iski puukolla vastaan tullutta lenkkeilijää eilis iltana Rovaniemellä.

    Äänestä

  • ainakin ymmärrän kirjoitti:

    esim tällaisen asian paremmin: Koira puri naislenkkeilijää lauantai-iltana Rovaniemellä luontopolulla kuin että Nainen iski puukolla vastaan tullutta lenkkeilijää eilis iltana Rovaniemellä.

    riittää...koira on koira mutta omistaja ottakoot vastuun ison koiransa tekosista...jos ei vahdi tätä kunnolla...
    Ei näitä onnettomuuksia satu jos omistaja on huolellinen...

    Äänestä

  • ymmärtäjiä... kirjoitti:

    riittää...koira on koira mutta omistaja ottakoot vastuun ison koiransa tekosista...jos ei vahdi tätä kunnolla...
    Ei näitä onnettomuuksia satu jos omistaja on huolellinen...

    24h/ vuorokaudessa.

    Äänestä

  • vahtia koiraa kirjoitti:

    24h/ vuorokaudessa.

    isot koirat tule pitää narujen nokassa kun esmes ulkona kuljetaan...säästyy ne lenkkeilijät puremilta ja jos perheessä on lapsia niin varmaankin se vahtiminen kannattaa...vai onko joku valmis tosiaan ottamaan sen riskin että koira vaikka tappaa lapsen kun ei jakseta valvoa lasten ja koiran touhuja? Koira on kuitenki aina koira...edes omaan niin "luotettavaan" lemmikkiin ei parane satasella luottaa...

    Yöksi sen voi vaikka eristää omaan huoneeseensa...vaikka yöllä se tuskin muutenkaan kenekään nukkuvan päälle käy...
    Ja toisaalta jos menee kylään koiran kanssa niin pitää koiraa lähellä ja vahtii sen tekemisiä...ja vastaavasti taas jos tulee vieraita...erityisesti lapsia niin on tarkkana koiran kanssa...
    Ei se nyt sen tarkempaa vahtimista kaipaa...ja onnettomuuksilta vältytään...
    Toinen puoli vahtimisesta kuuluu sitten lasten vanhemmille...
    Jos omistaja vahtii koiraansa ja äiti lastansa niin näitä onnettomuuksia ei tapahdu...

    Äänestä

  • eiköhän ne kirjoitti:

    pitää hihnassa. Kirjoituksesi mukaan siis bullterrierit yms. saavat kulkea vapaana.

    Kirjoituksestasi huomaa täysin että et ymmärrä koirista enempää kuin sika hopealusikasta.

    Äänestä

  • isot koirat tulee kirjoitti:

    pitää hihnassa. Kirjoituksesi mukaan siis bullterrierit yms. saavat kulkea vapaana.

    Kirjoituksestasi huomaa täysin että et ymmärrä koirista enempää kuin sika hopealusikasta.

    täytynee pitää kiinni kun tuolla kaduilla kuljeskellaan...vaikka niistä nyt ei todellista vaaraa ole vaikka irtikin juoksisivat...

    "Kirjoituksestasi huomaa täysin että et ymmärrä koirista enempää kuin sika hopealusikasta."

    Tarkenna nyt ihmeessä miten päättelet etten ymmärrä koirista mitään? Enemmän tunnun ymmärtävän kun sinä...olen sentään huolissani kanssaihmisten turvallisuudesta kun etenkin sinun kaltaiset väliinpitämättömät koiranomistajat ovat niitä huolestuttavimpia tapauksia...sulle on yks lysti missä sun hurttas juoksee ja mitä siellä tekee...eihän se mitään hyvää pidemmän päälle lupaile...
    Ja buy the way...on mullakin ollut iso koira aikanaan...että voi tosiaan sanoa jotain ymmärtävänsä...

    Äänestä

  • pienetkin... kirjoitti:

    tuollalailla nimittelisi koiriani(landseereja), jotka muuten kulkevat aina hihnassa.

    Siis sinun mielestäsi näistä bullterriereistä ei ole ihmiselle todellista vaaraa. Vastakin luin uutisen(ei ollut suomessa sattunut) missä nimenomaan tällainen koira oli hyökännyt pienen lapsen kimppuun. Ihmiset olivat yrittänet irrottaa koiran pojasta, mutta turhaan. Lähistöllä asuvalla henkilöllä oli rottweiler joka usutettiin tuon hyökänneen koiran kimppuun, silloin päästi irti.
    Nuohan onkin näköjään sinusta tosi sulosia sylikoiria.

    Äänestä

  • ollut. itse en ikinä kirjoitti:

    bullterrierit ole vaarallisia? Kaikki koirat tulee pitää remmeissä kun kuljetaan paikoissa joissa koirien tulee olla kiinni...niin pienten kun suurtenkin...ja eihän se bullterrieri mikään ihan pieni ole...

    Äänestä

Kaupungilla kävelin kaikess rauhassa. Vastaan tuli tyttö rottweilerin kanssa. Ajattelin vain ihan rauhassa kävellä ohi, niin tää koirahan hoksasi, että nyt pitää käydä käsiksi ja hyökkäsi yht'äkkiä miltei kimppuuni. Sain onneksi väistettyä ja omistaja sai koiraansa vedettyä taaksepäin, ettei tarttunut hampaat kiinni. Koiran katse oli todella pelottava kun silmät kiiluen vain hyökkäsi, yritti purra ja haukkui. En mitenkään provosoinut, en kävellyt liian läheltä tai mitään. Kyllä sen jälkeen olen vapaaehtoisesti mennyt jo tien toiselle puolelle kun näen rotikan tien päällä.

Äänestä
  • samalla lailla ku ihmiset, harvemmin vain. Itseni kimppuun hyökkäsi sakemannin/karhukoiran sekotus. Niskasta puri, onneksi ei mitään traumoja kuiteskaan jäänyt vaan arvet vain.

    Äänestä

vieraista koirista, mutta ei niitä tarvitse tappajiksi väittää.

Tutullani ongelma isokokoisen koiransa kanssa sillä tämä pelkää lapsia, mutta aivan syystä.
Koiran omistaja kävi monesti iltalenkin jälkeen lähikaupassa jättäen koiran(silloin koira oli nuori) hetkeksi ulos. Kerran sieltä ulos tullessaan lapsijoukko oli kiusaamassa koiraparkaa. Halusivat nähdä tällaisen massiivisen "tappajakoiran" vihaisena. Huusivat, hakkasivat roskapönttöä, heittelivät käpyjä yms.
Jos koira saa tuollaisen käsityksen lapsista ei mikään ihme että pelkää. Ja ilmeisimmin ei ollut ensimmäinen kerta, yleensä vain joku ipana oli ollut ovella kurkkimassa koska omistaja tulee ja lähteneet lipettiin. Kyllä vanhempien pitäis myös kasvattaa lapsensa kunnioittamaan myös eläimiä!!!

Äänestä

Mitä teet ISOLLA LIHAKSIKKAALLA MUODOKKAALLA 50KG KOIRALLA joka on jalostettu suojelukoiraksi? ...siis ei seurakoiraksi..
Oletko pelkääjäressukka joka tarvii oman itsetunnon kohottajaksi tuollaisen koiran?
Normaali mies selviää tavallisella koiralla ja saa itsetuntonsa muusta kuin siitä ISOSTA LIHAKSIKKAASTA jne...
Mene vaikka salille... Tietenkin jotenkin ymmärrän jos oletkin nainen....

Äänestä
  • alias Bullterrieri, jonka ulkonäkö saattaa olla joidenkin ihmisten mielestä hirveä, ole mikään tappajakoira, sen enempää kuin muukaan rotu.Bulli-ihmisenä en voi muuta kuin huokaista hiljaa näistä kirjoituksista.Koira on aina koira , rodusta huolimatta.Ihmisen pitää pitää huoli lemmikeistään ja lapsistaan.Lapset ennen kaikkea.Meillä maailman lempein koira, bullterrieri-uros.Kenellekään koskaan edes murissut.Silti katson ettei pieni tyttäreni tee mitä vaan(vaikka koira antaa tehdä mitä vaan)Äitinä ja koiran omistajana olen vastuussa kaikesta.Ei syyllistetä jotain rotuja, ollaan vaan vastuullisia omistajia.Pakko vielä sanoa, mitä suurempi rotu, sen rauhallisempi käyttäytyminen.no se on vaan minun mielipiteeni.Poikkeuksiakin todella on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äteritsi04 kirjoitti:

Olinpa tässä reilu kuukausi sitten kävelyllä 4-vuotiaan rottweiler urokseni ja 2,5-vuotiaan poikani kanssa pöykkölässä. Poika istuskeli vaunuissa ja koira ori lyhyehkössä remmissä kiinni kuten pitääkin.

No, kävelimme kaikessa rauhassa sitten yhden pihan ohi jossa oli useampiakin lapsia pihalla leikkimässä ja äiti valvomassa tilannetta. Yksi pikku poika sitten kysyi viattomalla lapsen äänellä äitiltään että "äiti, onko tuo koira semmonen tappaja"? johon äitinsä sitten vastasi että "saattaa ollakki". Siis mitä vittua? Miten kukaan täyspäinen äiti voi vastata pienen, ehkä 5-6 vuotiaan, pojan kysymykseen noin idioottimaisella tavalla? Tuommonenhan aiheuttaa turhaa koirapelkoa lapsissa ja leimaa isoja mustia koiria aivan turhaan. Huvittavaa tässä on myös se, että kyseisessä pihassa on remmiin kytkettynä musta koira, rodusta ei tietoa, joka räkyttää aina kun talon ohi kävelee koiran kanssa. Enkä ole koskaan kyseistä koiraa lenkilläkään nähnyt...

Meidän rottweiler on koira rauhallisimmasta päästä: ei räyhää eikä hauku vieraillekaan koirille tai ihmisille, on erittäin ihmisrakas ja kaikenlisäksi hyvin koulutettu. Toki kokoa ja muotoja löytyy, paino lähes 50kg ja ruumiinrakenteeltaan se on erittäin lihaksikas, mutta sehän kertoo vain runsaasta liikunnasta.

En oikeasti voi vieläkään tajuta minkälainen ihminen vastaa lapselle tuolla tavalla, aiheuttaen eniten hallaa juuri lapselle. Ei varmaan kovinkaan fiksu ja tahdikas ihminen?

Ei kaikki rottweilerit ole tappajia, samalla tavalla kuin kaikki mielenterveysongelmista kärsivät eivät ole tappajia, kaikki nuoret eivät käytä huumeita ja kaikki vanhukset eivät ole dementikkoja. Yleistyksiä löytyisi vaikka kuinka, ja jos kaikkia niitä alkaisi ottamaan todesta, ulkona ei ehkä uskaltaisi liikkua ja kotonakaan ei ehkä voisi olla. Vaikka tapahtumasta on aikaa jo pidemmän aikaa, vieläkin tuo äidin käyttäytyminen ärsyttää... Perkele mitä idiootteja maailma pitää sisällään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu