Haudon mielessäni ajatusta, varsinaista kansallista salahanketta, joka taitaisi vaikuttaa koko kansantalouteen, ainakin rahvaantalouteen. Kun me tavalliset ihmiset onnistuisimme pääsemään taloudellisesti omille jaloillemme, olisimme velattomia, ymmärtäisimme elää riittävän säästeliäästi ja suhtautuisimme kriittisen valikoivasti kaiken sortin markkinakaupustelijoitten kotkotuksiin, niin mitä siitä seuraisi?
Eikä elämän silti tarvitsisi olla synkkää ja ikävää. Voisimme harrastaa romantiikan tositoimia ja päälle päätteeksi janoon hörppiä sahtia, olutta. Voisimme istuskella iltaa hyvien ystävien kesken kotipiirissä tai rantamaisemassa makkaraa grillaamassa, laineitten liplatusta katselemassa, tuulen huminaa kuuntelemassa. Kaukana kavala maailma ja tyytymättömyyttään narisevat raharikkaat, joista emme muistaisi edes vitsailla.
Rahvas omilla jaloillaan
9
483
Vastaukset
- Elämän Taituri
Jokainen tyylillään. Se on itsestä kiinni.
Vai ajattelitko jonkinlaista fasismia jossa nuo sinun arvosi pakotetaan kaikille.- W.Leiriniekka
Käytänpä tässä muunnelmaa nimimerkistäni, ettei profiililista täyty vähemmän tärkeästä matskusta. Fasismi, natsismi, ym. vastaavat uskomusismit pitää pystyä mieluiten annaltaehkäisemään ja se onnistuu ymmärtääkseni parhaiten niin, että ihmiset omaksuvat itse omasta tahdostaan ihmisarvoisuuden mukaisen elämänkatsomuksen. Ihmisen tervejärkisyyteen on nojauduttava, vaikkka se usein vaikuttaakin epärealistiselta. Mitä runsaammin ihmisarvoisuutta arvostavaa tervejärkisyyttä, sitä vähemmän fasismia, rasismia, kastijakouskovaisuutta. Valveutunut väki ei sorru fasismiin.
- ...
taloudellisesti omilla jaloilla,
- joo
olisin velaton,
- joo
ymmärtäisimme elää riittävän säästeliäästi
- joo
suhtautuisimme kriittisen valikoivasti kaiken sortin markkinakaupustelijoitten kotkotuksiin, - - joo
romantiikan tositoimia
- joo
janoon hörppiä sahtia, olutta.
- joo...?
istuskella iltaa hyvien ystävien kesken kotipiirissä
- ei oo ystäviä eikä omaa kotipiiriä
tai rantamaisemassa
- eikä rantamaisemaa
makkaraa grillaamassa, laineitten liplatusta katselemassa, tuulen huminaa kuuntelemassa. Kaukana kavala maailma ja tyytymättömyyttään narisevat raharikkaat, joista emme muistaisi edes vitsailla.
- no joo
Eli: Myy mulle talo järven rannalta, oisko 20 000 e kohtuusumma niin ei tarttis ottaa sitä velekaa? - Rikastuuuu
Näin se menee oli aika mikä vaan ,mut moni ns. normaali ihminen elää palveluilla sinun ajatus karsisi paljon ihmisiä työttömyyteen.
Ravintolat kahvilat yms. kaikki palvelu ammatit jopa ne myyntimiehet eli taantumassa oltaisiin kokoajan
Jokainen voi miettiä miten mikäkin ala voi vaikuttaa omaan työ tilanteeseen.
Esim. kun paperilla menee huonosti menee todella monella muullakin ketkä ovat paperista riippuvaisia todella huonosti.Rekkafirmoja,liimatehtaita,varastoja,metallifirmoja yms. vaikka kuinka paljon eri alan firmoja joilla on nyt vaikeaa.
Ei elämän pitäisi olla ihan noin musta-valkoista ja omaan napaan tuijottamista ,nyt jos koskaan ¨pitäisi kuluttaa että saatas se raha keillä sitä on kiertämään.
Suosimalla suomalaista tietenkin.- lämpimästi
Itse asiassa viettäisit juuri porvarillista elämää. Ei "raharikkaat" tuhlaa eikä ole velkaisia, nauttivatkin juuri tollaisista asioista.
Rahaa säästyisi pankkiin ja se olisi pankin ongelma, mihin sen laittaisi. Todennäköisesti lainaisi yrityksille investointeja varten. investoinnit olisivat sitten sellaisia, joilla tuotettaisiin palveluja ja tavaroita ulkomaalaisille tuhlareille. Näin se menisi. Ihan tervettä kansalaisajattelua sinulta.
Kun olen vaimoni kanssa pitänyt tapana kesäisin kierrellä autolla pitkin Suomea, niin olemme asuneet yleensä vuokramökeissä. Aikaisemmin kuljimme teltan kanssa leirintäalueilla, mutta näin vanhemmiten mökit ovat tulleet etusijalle. Vuokramökkien suosio suomalaismatkalaisten keskuudessa on laaja. Paljon on myös matkailuautoilla ja asuntovaunujen kanssa liikkujia. Tämä liikkuva menetelmä ja periaate ei sido kesän viettoa mihinkään tiettyyn paikkaan. Rantatontin ja mökin hintaan verrattuna vuokramökkeily on taloudellisesti edullinen tapa reissata ja velattomasti. Eipä sen puoleen, kyllä mekin vakituisen rantapaikan voisimme hommata, jos sopiva lottovoitto osuisi kohdalle. Velkaa emme sitä varten ala ottamaan. Vaihtoehtoja on tarjolla ja valikointi mielestämme järkevää.
Kansantalouden kiertokulussa pankeilla ja muilla rahoituslaitoksilla on oma osuutensa, juonteensa talouden kokonaisuuden virrassa. Minä en tunne omantunnontuskia, kun kotihankinnat meillä tehdään käteisellä säästämisen ansiosta. Äskettäin olemme ostaneet uuden jääkaapin käteisellä, emme osamaksulla. Samoin erikseen uuden pakastekaapin käteisellä, emme osamaksulla. Käytettynä ostettu automme on ostettu käteisellä, ei osamaksulla. Jne. Omasta mielestämme olemme osallistuneet kansantalouden kiertokulkuun aivan kelvollisella tavalla. Nuhteet palautamme bumerangina takaisin.- odotamme edelleen
Oliko sinulla jotain sanottavaakin vai tulitko tänne vain löpisemään omaa erinomaisuuttasi.
- *^`?
En tiedä onko joku nuhdellut vaan "oikaissut" sinua kun itse ainaskin sain aluksi sellaisen mielipiteen et kaikki rahat pistetään jemmaan mitään ei osteta ollaan vaan omissa oloissa !
Se ei olisi kansanyalouden kannalta kestävää !
Muuten nuo hankinnat ovat ihan järkevää tehdäkkin säästöin ei osamaksulla ,mutta millä elätät kahvila-ja ravintola työntekijät parturit linja-autokuskit jos et käytä palveluita se nostaa työttömyyttä mikä nostaa veroja ja vähentää monen muun ihmisen työpaikkoja !?
Tää on sellainen oravanpyörä että jos rahat jonnekkin pysähtyy eikä mene kiertoon niin talous pysähtyy näin se vain menee !!
Mut jos ostit jotain ulkolaisia tuotteita niin se auttoi myyjää/kauppaa sekä kuljetusfirmaa/kuskia ja huolitsijaa/ahtaajaa suoraan välillisesti valtiota yms ehkä jotain muutakin.
Itse pyrin ostamaan suomalaisia tuotteita se auttaa myös niitä ketkä niitä tekee ja yritän myös huomioida että raaka-aine olisi jos suinkin mahdollista kotimainen eli koko ketju käytössä suomen hyväksi.
Käytämme perheenä paljon palveluita käymme ulkona syömässä kahvilla partureissa suutareissa ostamme kukkia kotimaisia huonekaluja ym. kaikkea mitä sisustukseen tulee.Kotiamme remppaa kotimaiset remppamiehet autoa.
Ehkä ajattelemme hieman kuin nämä"(ekofasistit") mut suomalaisuuden puolesta eikä niinkään pelkän luonnon koska suomen kulutus on itikan paska erämaassa kun vrt. maailman kulutukseen/pallon tuhoamiseen ,mut järkeä käyttäen emme tahallaan tuhoa ja sotke luontoa ,mut yritämme nauttia ilman "hölmöä" hössötystä.
Mitä yleisemmin kansalaiset elävät omilla jaloillaan taloudellisesti ja mitä valveutuneemmin kansalaiset asennoituvat ja ajattelevat, sitä paremmalla kannalla on kansantalous ja koko suomalainen yhteiskunta.
Mitä yleisemmin suomalaiset onnistuvat kansalaistasolla varmistamaan oman elämisensä jatkuvuuden niin, etteivät pankkikriisit kansaa keikuttele, sitä paremmin koko Suomi selviytyy myös kansainväliseltä suunnalta tulevilta paineilta, ongelmilta.
Ongelmana on Suuren Rahan osaamattomuus. Vaikka tavallinen kansa onnistuisikin suojaamaan oman taloudellisen asemansa kotikonsteillaan varsin hyvin, niin suurfirmojen virheratkaisut sitten kuitenkin kaatuvat tuhoisalla tavalla myös kansalaisten haitaksi. Isojen firmojen tekemien virheitten vaikutukset ovat nekin isoja.
StroraEnson toilailut Amerikassa kostautuvat myös täällä Koti-Suomessa. Muistamme Soneran hölmöilyt Saksan maalla. Nyt ministeritkin valittavat tätä tilannetta, jossa Suomen kiinteä televerkko on suurelta osalta ulkomaalaisessa omistuksessa. Muistamme 1990-luvun laman, jossa pankkien leväperäisyys pantiin veronmaksajien, kansan maksettavaksi. Nyt tänä päivänä USA:ssa ehkä ymmärretään ja osataan muokata Roskapankin pelisäännöt paremmiksi kuin meillä Suomessa. Pian sen saamme nähdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096436Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884061L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa393385TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72780Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6231378- 65794
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55783- 9769
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193758Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47739
