Kevyt ei ole hyvästä

VHH-tyyppi

Tutustukaa vähähiilihydraattiseen diettiin. Siinä syödään enemmän rasvaa ja proteiinia, hiilareita vain vähän/vähemmän.

Ihmiskeho ei pysty varastoimaan kovin paljoa hiilareita (vrt. nykyruokavalion jättimäiset hiilarisuositukset), joten ne varastoituvat rasvaksi. On monia tutkimuksia siitä, että vhh-dieetillä olleet laihduttivat jopa kaksi kertaa enemmän kuin "kevyt ruoka"-dieetillä olleet.

Rasvan syönti saa ihmisen tuntemaan olonsa kylläiseksi, joten kevyt-tuotteita popsivat ovat jatkuvasti nälkäisiä. Sen lisäksi nämä tuotteet maistuvat pahalle (esim. juusto kumille) ja ne sisältävät luonnottomia aineita ja ovat käyneet läpi luonnottomia puhdistusprosesseja.

VHH-ruokavaliolla syödään harvemmin (3-4 kertaa pvssä) ja ollaan (lähes) jatkuvasti kylläisiä.

Iho paranee (muuttuu eloisaksi kun saa taas rasvaa, eli voitelua=sisäinen kosteusvoide), monilla atooppinen ihokin. Laktoosi-intoleranssi voi "hävitä" yms. Veriarvot parantuu jne. IHO KIINTEYTYY kun lihakset saavat protskuja, senttejä lähtee vaikka kiloja ei lähtisikään.

Kyllä niitä kilojakin lähtee, ja mitä enemmän ylipainoa, sitä nopeammin. Suorastaan hurjaa vauhtia reilusti ylipainoisilla, jos diettiä vaan osataan noudattaa eikä mätystellä niitä pullia/leipää/sipsejä/perunaa/pastaa/riisiä ym. hiilaripitoista. Ruoalla lihan kanssa syödään lisukkeena vihanneksia, ja vaikka normaalirasvaista ruokakermaa. Leipääkin voi syödä, mutta sitä on tehtävä itse erikoisaineksista (helppoa ja halpaa).

Ihminen tarvitsee enemmän proteiineja, jotta lihas voi kasvaa treenatessa (=kiinteytyy, kuluttaa enemmän kaloreita), ja rasvaa, jotta keho pysyy "voideltuna".

Ihminen rapistuu ilman rasvaa! Huomatkaa se! Keho ruostuu!

T. Voita leivän päälle, usein kermaa ruokiin, kermaa kahviin koko ajan paino putoaa

Kannattaa vierailla www.karppaus.info

3

1144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sfkinafniopjn

      miksi hiilareita ei saisi syödä?
      kaurahiutaleet, leseet, ruisleipä, täysjyväriisi ja -pasta, vihannekset, hedelmät ja monet muut terveelliset ruoat sisältää paljon hiilareita.

      Aivot, hermokudos ja punasolut käyttävät hiilareita ravinnoksi. Ketoaineet happamoittavat elimistöä ja kuivattavat sitä.

      Liika rasva ja proteiini varastoituu ihan samalla tavalla rasvaksi ku hiilaritkin. vai minkä luulet olevan varastona liialle rasvalle? rasvakudos ehkä..

      tuo laihdutus vhh:lla perustuu vain kalorinkulutukseen. Syödään vähemmän kuin kulutetaan, sopii niille jotka kärsivät nälästä laihduttaessa huonojen ruokatottumusten takia, mutta ei niille jotka osaavat syödä monipuolisesti ja terveellisesti ja pysyvät ihannepainossaan.

      mulla ei ole nälkä vaikka syön kaikki ruokani lähes rasvattomana. Lisään kyllä öljyjä paljon ruokaan ja käytän pähkinöitä ja lohta ruoassa niin että saan lähes 1g/kg hyviä rasvoja päivässä, mikä on enemmän kuin tarpeeksi.

      huonot rasvat nostavat kolesteroliarvoja ja aihettavat sydän ja verisuonitauteja. Ja kevytruoka ei maistu pahalle jos sen osaa tehdä oikein. myöskään esim. ehrmann, ingmanin rasvaton jogurtti ym. ovat hyvän makuisia. rasvan mausta en pidä sitten yhtään, siksi maustan ruoan niin että öljyt ei maistu läpi.

      iho paranee kun syö hyviä rasvoja, ei huonoja!

      myös liika proteiini rasittaa munuaisia, syön n.2g/kg mikä on enemmän kuin ravitsemussuositukset, mutta fitness-ihmiselle sopiva.

      Suosittelen:
      500g vihanneksia
      100-300g hedelmiä/marjoja
      maitotuotteita rasvattomassa muodossa
      täysjyvää ja ruisleipää
      hyviä rasvoja öljystä ja luonnollisista lähteistä
      proteiinia lihasta, kananmunista, soijasta, rahkasta, raejuustosta...

      ja lupaan että kun syö tuolla tavalla ja -500 kcal miinuksella päivittäin, ei ole nälkä, olo on hyvä ja terve ja ei tarvi luopua niistä hiilareista!

      terveisin:
      painoindeksi 20,5. ilman flunssaa kohta 2 vuotta, onnellinen elämä ja herkullinen ruoka!

      • ettei hiilareita saisi syödä

        Eikä sun ruokavalios ookaan niin huono kuin useimmilla. Menisit varmaan hyväkarpista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      78
      2464
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1301
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      895
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      29
      731
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe