Olen pakkohoitopotilas enkä siis ole pyytänyt mitään hoitoa. Olen nyt kotona ja avohoidon piirissä. Minua ei ole pystytty auttamaan mitenkään. Sosiaalisista (rahattomuus, työttömyys, osattomuus, roolittomuus jne joihin reagoin kun muka sairastuin - oikeasti mielestäni terve ilmiö reagoida jotenkin, sairaampaa olisi ollut, jos en olisi koskaan mitenkään reagoinut) ongelmistani on tehty muka lääkkeellä hoidettavissa olevia ongelmia. Kuten jo sanoin, minua ei ole pystytty mitenkään auttamaan.
Koen saamani avohoidon kuin poliisivalvonnaksi enkä halua mennä sinne.
Voidaanko minuun käyttää jotakin pakkokeinoja, jos vain elän hissukseen enkä oireile. Voivatko tehdä jonkun päätöksen, että olen pakkohoidon tarpeessa siis nyt kun olen kotona enkä halua edes nähdä hoitohenkilökuntaa.
Vastatkaa te jotka pystytte ja olette todella ammattilaisia. Kiitos etukäteen.
Koen saamani avohoidon kuin poliisivalvonnaksi enkä halua mennä sinne.
Voidaanko minuun käyttää jotakin pakkokeinoja, jos vain elän hissukseen enkä oireile. Voivatko tehdä jonkun päätöksen, että olen pakkohoidon tarpeessa siis nyt kun olen kotona enkä halua edes nähdä hoitohenkilökuntaa.
Vastatkaa te jotka pystytte ja olette todella ammattilaisia. Kiitos etukäteen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pakkohoidossa ja tällä hetkellä vain kotona käymässä? Jos sinulle on tehty pakkohoitopäätös, niin silloin "he" tekevät sinua koskevat päätökset mitä hoitoon tulee. Joudut siis sietämään tätä henkilökuntaa.
Mikäli olet päässyt pakkohoidosta pois avohoidon puolelle, niin silloin kukaan ei voi pakottaa sinua mihinkään hoitoon. Tosin hoidottomuus voi johtaa sairautesi ja oireidesi pahenemiseen ja silloin pakkohoitopäätös voidaan uusia.
Kiitos vastauksesta. Pakkohoidosta on puoli vuotta ja olen siis kotona, mutta minulla on aikoja avohoitoon kolmen viikon välein ja niitä en halua käyttää. Olen konfliktissa lääkärin ja hoiturin kanssa. Fiksu hoiturini vaihtui enkä jaksa tätä uutta ja nuorta.
Minulla on lääkemääräys, mutta voin huonosti lääkityksestä ja ne mielestäni aiheuttavat minulle niin paljon kaikkea ikävää, että en halua lääkettä. Itse en katso olevani lääkkeen tarpeessa vaan käytännön asiani pitäisi saada kuntoon. Olen esimerkiksi koko ajan ilman rahaa ruokaan. Sosiaalitoimisto patistaa muuttamaan halvempaan asuntoon, mutta sellaista en ole saanut. Kaikki raha minkä saan menee vuokraan. Minulle on haettu eläkettä, mutta olen saanut kielteisen päätöksen. Olen omasta mielestäni työkykyinen - työ on ainoa mitä pystyn tekemään -mutta sopivaa työtä ei ole tarjolla. Mielenterveyspotilaiden aktiviteettipaikat eivät mielestäni sovi minulle. Ne ovat masentavia. Haluan olla terveiden ihmisten kanssa tekemisissä ja kukaan lähiympäristössäni ei pidä minua mielisairaana.
Konflikti mtt:n kanssa on erittäin raskasta. En tietenkään voi voida hyvin nykyisessä tilanteessani, mutta "raiskaajani" (pakkohoitoon järjestäneet) eivät minua voi auttaa eikä tunnu olevan ketään jolle purkaa ikäviä tuntemuksiani. Mttoimisto tekee minut tälla tavoin sairaaksi. Antaisivat minun olla rauhassa ja mennä menojani. Jos sairastun taas uudestaan niin sitten sairastun. Samantekevää missä vietän tyhjänpäiväiset päiväni.
ja olet avohuollossa, voit sanoa eikiitos nykyiselle hoidollesi. Myös hoito - kuten annoit ymmärtää - voi ahdistaa potilasta, ja tällaiseen ei todellakaan tarvitse alistua.
Pakkohoitoon kuitenkin (ilmeisesti?) oli aihetta. Etkö itse pelkää oireidesi paluuta? Hoitokontakti johonkin tahoon voisi olla kuitenkin hyvä. Mtt ei välttämättä ole sinulle paras vaihtoehto, joskus sopivaa lääkäriä/terapeuttia saa hakemalla hakea. Mutta kun sellainen löytyy, niin se on kyllä kullanarvoinen tuki elämässä. Valitettavaa, jos sinulla ei ole varaa kokeilla yksityistä sektoria - nämä lääkärit (jostain kumman syystä) ovat paljon ymmärtäväisempiä asiakkaitaan kohtaan. Mahtaisitko saada KELAN tukea itsellesi (siis terapiaan)?
En muista sellaista tapausta, että pakkohoitopäätös olisi purettu, mutta eikö käytäntö ole, että sellainen puretaan kun potilas lähtee kotiin ja avohoitoon vai onko sellainen pidetty tietämättäni voimassa. Kummallista minun kusetustani, jos niin on.
On ymmärrettävää, että avohuollon potilaita kohtaan ollaan miellyttävämpiä - hehän maksavat itse hoidosta. Pakkohoidossa koin myös väkivaltaa - siis sekä henkistä että fyysistä.
Lääkäreistä sanoivat minulle, että ne ovat samat lääkärit, jotka toimivat sekä yleisen terveydenhoidon puolella että yksityisellä puolella.
Uskon, että on kullanarvoinen löytö, jos löytää toimivat ihmissuhteet - tässä on kyseessä toimivat ihmissuhteet. Mitään terapiaa minulle ei ole edes ehdotettu.
Kiitos fiksuista vastauksista. Se joka vaivautuu vastaamaan minulle on kullanarvoinen löytö. Kiitos taas vaan näistäkin sanoista.
Pelkään tosissani, että poliisi ja sairaanhoito tunkeutuvat kotiini vaikka sellaista hätää ei ole ja repivät minut taas johonkin vammauttavaan ja lamauttavaan pakkohoitoon. Pelkään, että sanovat vain, että kuntoni on huonontunut - siis muka - ja sillä perusteella laittavat pakkohoitoonvientipäätöksen jos en tottele heitä. Kamala, inhottava ja epämiellyttävä tilanne.
Olen siis viime kädessä itse vastuussa hoidostani kun minut on kotiutettu eikä minua voida pakottaa mihinkään, vaikka siltä tuntuisi.
Pelkään psykiatreja ja mielenterveyshenkilökuntaa ja mielenterveystoimistoa ja se on erittäin epämiellyttävää.
Jos et ollut "hullu" kun sinut pakotettiin "hoitoon", mitä todennäköisimmmin olet sitä sen jälkeen. Vain aidosti hullu selviytyy "hoidosta" ilman traumoja. Monelta menee loppuelämä "hoidosta" selviytyessä.
Tarkoitatko, että loppuelämä menee hoidosta selviytymiseen ja hoidon aiheuttamien traumojen paranteluun?
Jos tätä tarkoitat niin voin allekirjoittaa.
Kuten myös että millä tavoin täytyy olla hullu, jotta kestää saamansa hoidon ja kohtelun. En ymmärrä.
Ja ihmiset valittaa - siis jotkut - että eivät saa apua, mutta että lääkkeitä kyllä syötetään.
Sain hoidosta hirveitä traumoja ja pelkoja.
Juuri sitä tarkoitin, ja yritän itsekin selvityä saamastani "hoidosta". (kymmenen vuotta olen jo selviytynyt, yrittänyt tukahduttaa ja olla muistamatta sitä mitä minulle tehtiin, ja miten minua nöyryytettiin - "hoidon" nimissä)
Ainoa positiivinen puoli asiassa on se, että ei voi enää luottaa kuin omiin voimavaroihinsa, ja silloin viimeistään ne löytää.
Oletko koskaan käynyt tukinet.net sivuilla? Ehkä sinne kannattaisi avata avoin ryhmä, jossa käsitellään pakkohoitoon joutumista.
Avaisitko sinne sellaisen? Olen tehnyt niin paljon aloituksia sinne, että en sen vuoksi viitsisi tehdä itse aiheesta aloitusta, mutta osallistuisin, jos tekisit aloituksen.
Pakkohoidossa on sekin huono puoli, että valitus pakkohoitopäätöksestä ei johda mihinkään. Minäkin katson tulleeni hoidetuksi väärin perustein - minua ei ole ymmärretty eikä minua olisi koskaan pitänyt ottaa pakkohoitoon.
Tekisi mieli antaa sulle sähköpostiosoite ja haluaisin jakaa kokemuksia. Olet siis selvinnyt kymmenen vuotta ilman "hoitoa"? Minäkään en luota kenenkään apuun, ainoastaan omiin voimavaroihini.
Toivon että te kaikki jotka taistelette tällaisia tuulimyllyjä vastaan, saisitte asian mukaista tukea joka on teille tärkeätä. Itse en ole onneksi tarvinnut koskaan hakeutua moiseen ruljanssiin. Kuulin kuitenkin eräältä lääkäriltä että moni jotka hakeutuvat näihin psykokoulutuksiin hakevat apua omiin vaikeuksiinsa. Joten koittakaa kestää ja luottakaa omiin voimiin ja jos satutte saamaan kuulevan korvan niin katsokaa ettei se johda harhaan. Vielä kerran KEMPPIÄ.