Haluaisin suunnata kirjoitukseni etenkin niille nuorille, jotka tätä palstaa käyvät lukemassa.
Olen nainen, kouluttamaton kotiäiti, jolla on jonkinlaiset "huippulukemat" mensan testissä.
Jo lapsena tiesin, että ajattelen jotenkin ikätovereistani poikkeavalla tavalla asioista. Teini-ikäisenä se korostui, kaverit kävivät läpi sydänsärkyjä ja muita angsmeja, minä otin ilon irti elämästä ja hain jännitystä. Minut leimattiin tuolloin pinnalliseksi ja tyhmäksi, kun en tajunnut, mikä järki oli ruikuttaa joidenkin typerien amispoikien perään, kun ne kuitenkin sitten unohtuivat parissa viikossa.
Itsenäistyin varhain, koulut jäi. Itsetunto oli todella alhaalla, koulussa minua haukuttiin rumaksi ja tyhmäksi. Olin parikymppinen, kun tajusin, että minähän olen aika vetävä kissa. Päälle kaksikymppisenä aloin miettiä, että onkohan minussa jotain vikaa, sillä olin aina ollut tavattoman kiinnostunut kaikesta. Siis todellakin antropologiset näkökulmat, historia ja yhteiskunnalliset kysymykset varsinkin olivat meikkaamisen, muodin ja bilettämisen ohella mun juttu. Todellakaan muut kaltaiseni kouluttamattomat bilehileet eivät moisista piitanneet.
Kerran sitten eräs ystäväni ehdotti, että kävisin mensan testeissä. 157. Wau. Itsetunto koheni samalla tavalla kuin sinä päivänä, jolloin tajusin olevani kaunis.
MUTTA: olen nyt kolmekymppinen. Edelleenkään minulla ei ole koulutusta, menin naimisiin miehen kanssa, jonka tiesin takaavan minulle taloudellisen turvan, olen ihan saatanan kyyninen ja kaappijuoppo ja minua vituttaa ihan älyttömästi, kun tiedän, että minusta olisi vaikka ydinfyysikoksi, mutta en jaksa uskoa opiskelun hyödyllisyyteen, mistä seuraa se, että koen tulevaisuuteni hyvin ankeaksi.
Haluan sanoa, että älkää hyvät ihmiset sen älykkyysosamäärän perässä juosko. Tiedän monia koulukavereitani, jotka eivät tosiaankaan mitään atominhalkojia olleet, mutta niin ne vaan ovat nyt opettajia, sairaahoitajia, eläinlääkäreitä, kosmetologeja, toimittajia, muusikoita jne. ja varmasti ovat onnellisempia kuin minä.
Niin ja koulun matikkatunnilla ja mensan testeissä pärjääminen eivät välttämättä kulje aina käsi kädessä. Minulla oli matikka seiska. Ei vaan napannut.
Olen nainen, kouluttamaton kotiäiti, jolla on jonkinlaiset "huippulukemat" mensan testissä.
Jo lapsena tiesin, että ajattelen jotenkin ikätovereistani poikkeavalla tavalla asioista. Teini-ikäisenä se korostui, kaverit kävivät läpi sydänsärkyjä ja muita angsmeja, minä otin ilon irti elämästä ja hain jännitystä. Minut leimattiin tuolloin pinnalliseksi ja tyhmäksi, kun en tajunnut, mikä järki oli ruikuttaa joidenkin typerien amispoikien perään, kun ne kuitenkin sitten unohtuivat parissa viikossa.
Itsenäistyin varhain, koulut jäi. Itsetunto oli todella alhaalla, koulussa minua haukuttiin rumaksi ja tyhmäksi. Olin parikymppinen, kun tajusin, että minähän olen aika vetävä kissa. Päälle kaksikymppisenä aloin miettiä, että onkohan minussa jotain vikaa, sillä olin aina ollut tavattoman kiinnostunut kaikesta. Siis todellakin antropologiset näkökulmat, historia ja yhteiskunnalliset kysymykset varsinkin olivat meikkaamisen, muodin ja bilettämisen ohella mun juttu. Todellakaan muut kaltaiseni kouluttamattomat bilehileet eivät moisista piitanneet.
Kerran sitten eräs ystäväni ehdotti, että kävisin mensan testeissä. 157. Wau. Itsetunto koheni samalla tavalla kuin sinä päivänä, jolloin tajusin olevani kaunis.
MUTTA: olen nyt kolmekymppinen. Edelleenkään minulla ei ole koulutusta, menin naimisiin miehen kanssa, jonka tiesin takaavan minulle taloudellisen turvan, olen ihan saatanan kyyninen ja kaappijuoppo ja minua vituttaa ihan älyttömästi, kun tiedän, että minusta olisi vaikka ydinfyysikoksi, mutta en jaksa uskoa opiskelun hyödyllisyyteen, mistä seuraa se, että koen tulevaisuuteni hyvin ankeaksi.
Haluan sanoa, että älkää hyvät ihmiset sen älykkyysosamäärän perässä juosko. Tiedän monia koulukavereitani, jotka eivät tosiaankaan mitään atominhalkojia olleet, mutta niin ne vaan ovat nyt opettajia, sairaahoitajia, eläinlääkäreitä, kosmetologeja, toimittajia, muusikoita jne. ja varmasti ovat onnellisempia kuin minä.
Niin ja koulun matikkatunnilla ja mensan testeissä pärjääminen eivät välttämättä kulje aina käsi kädessä. Minulla oli matikka seiska. Ei vaan napannut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
>Jo lapsena tiesin, että ajattelen jotenkin >ikätovereistani poikkeavalla tavalla asioista.
Tämähän ei sinänsä liity älykkyyteen. Poikkeava tapa ajatella on poikkeava tapa ajatella, älykkyys taas on älykkyyttä. Sinulla sattuu olemaan molemmat ominaisuudet.
>Päälle kaksikymppisenä aloin miettiä, että >onkohan minussa jotain vikaa, sillä olin aina >ollut tavattoman kiinnostunut kaikesta.
Niin ikään tämähän ei liity sinänsä älykkyyteen. Sen sijaan tiettyä uteliaisuutta asioihin pidetään nykyisessä ihmiskuvassa melko perusominaisuutena.
>Todellakaan muut kaltaiseni kouluttamattomat >bilehileet eivät moisista piitanneet.
Todennäköisesti "bilehile"-kulttuuri ei kovasti suosi sellaisia tilanteita, joissa olisi mahdollista sellaisista asioista keskustella, joten on vaikea tietää, keitä sellaiset kiinnostavat, keitä ei?
>MUTTA: olen nyt kolmekymppinen. Edelleenkään >minulla ei ole koulutusta, menin naimisiin >miehen kanssa, jonka tiesin takaavan minulle >taloudellisen turvan, olen ihan saatanan >kyyninen ja kaappijuoppo ja minua vituttaa ihan >älyttömästi, kun tiedän, että minusta olisi >vaikka ydinfyysikoksi, mutta en jaksa uskoa >opiskelun hyödyllisyyteen, mistä seuraa se, että >koen tulevaisuuteni hyvin ankeaksi.
Eipä kai kolmikymppisenä kouluttautuminen kovin mahdotonta ole tällä hetkellä, varsinkin mikäli uskot vahvasti, että todella pärjäät vaikka ydinfyysikkona, varmasti motivaatiosi on siltä osin kohdallaan.
> Tiedän monia koulukavereitani, jotka eivät >tosiaankaan mitään atominhalkojia olleet, mutta >niin ne vaan ovat nyt opettajia, sairaahoitajia, >eläinlääkäreitä, kosmetologeja, toimittajia, >muusikoita jne. ja varmasti ovat onnellisempia >kuin minä.
Mistäs noita sitten lopulta päältä näkee, mitä halkovat ja mitä ei? Jos olet Mensan toimintaan asti jossain vaiheessa innostunut, olet varmasti saanut huomata, että älykkyys ei ole ulkoisesta olemuksesta juurikaan havaittavissa.
Sinänsä tuosta peruspointistasi ollaan varmaankin samaa mieltä, kouluttautuminen kannattaa, jos on sitä mieltä että se kannattaa. Katkeroituminen sen sijaan ei. ;)
Minä olen kärsinyt vaikeista oppimisvaikeuksista peruskoulussa, kielissä ja matikassa. Peruskoulussa keskiarvo oli päättötodistuksessa 6,5. Sen jälkeen kävin kymppiluokan ja keskiarvo nousi tasan 7:n, ja matikasta sain 5, kuten yläasteellakin, koska en ymmärtänyt polynomeista,algebrasta yms. mitään, vaikka sain paljon tukiopetusta. Ne eivät vain mahtuneet järkeeni, koska ne eroavat liikaa tavallisesta matikasta. Olen käynyt erityislinjalla ammattikoulun, ja olen ollut töissä koulussa, päiväkodissa ja työkeskuksessa. Minut on "leimattu" kehtysvammaiseksi, vaikka minulla ei ole ihan sellaista diagnoosia. Olen taiteellisesti ja musikaalisesti lahjakas, ja olen netissä kokeillut ja harjoitellut älykkyystestejä, ja olen saanut joistakin yli 120 tuloksia, joten vaikka olisi miten tyhmä joissain asioissa, voi silti olla kuitenkin hyvin älykäs. Ja voi olla paljon älykkäämpi oikeasti kun uskoisi. Huono itsetunto saa aikaan sen, ettei usko omiin kykyihin, uskon että koulukiusaaminen on vaikuttanut oppimiskykyyni peruskoulussa ja sen jälkeen. Minua haukuttiin tyhmäksi niin usein, että en uskonut muuta olevanikaan. Ei älykkyys näy päällepäin, ketään ei saisi leimata. Olen kokenut, että kun olen kertonut jollekin joka ei tunne minua, työpaikkani, hän mieltää minut heti vammaiseksi. Vaikka ei tiedä mitään diagnooseistani, se on tyhmää, kun ei saisi ajatella heti niin, kun ei tiedä tosiasioista. Olen hakenut kirjastoon oppisopimukseen, koska kirjastoala kiinnostaa minua ja luen paljon, osaan käyttää tietokonetta ja se olisi mukavaa työtä, ei fyysisesti raskasta ja viihtyisä ympäristö, näkisi paljon ihmisiä ja ystäväni ovat kannustaneet, ja sanoneet, että kykenisin siihen hyvin. Mutta mietin, koska hakemuksessani on mukana lausunto jossa korostetaan "ohjauksen tarvetta työssä" ja annetaan mielestäni työkyvystäni liian kielteinen kuva, voinko tulla valituksi. Kurjaa, jos en tule valituksi, kun kuitenkin pystyisin varmasti oppimaan sen ammatin.
kannata kouluttautua. Se on nimittäin melkeinpä
pelkkää matematiikkaa...