Pohjoisessa vaikuttava suuri herätysliike sai aikaan sen, että Lapin Kansan päätoimittaja erotettiin. Näin ymmärsin sekä kirkkoherra Lohen että päätoimittaja Tuomi-Nikulan lausunnoista.
Herätysliike erotti Lapin Kansan päätoimittajan
näin ymmärsin
5592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapin Kansa ei ollut päätoimittajan valinnassa eikä erottamisessa mukana millään tavalla.
Pelkästään Alma Median päätöksiä.
Vanha juttuhan tuo menetelmä on, hajoita ja hallitse, vai?
On helppoa laittaa syytä ääriliikkeen niskoille, eivät nykyiset tilaajat ole olleet alvariinsa tyytyväisiä päätoimittajaansa kaikin ajoin nytkään, silti lehteä on tilattu. Paikalliset uutiset, nääs.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/36842-kaikki-alman-lehdet-telanne-ulos
lESTADIOLAISET OVAT NIIN KRISTITTYJÄ ETTÄ TEKEVÄT JUURI SITÄ MITÄ RAAMATUSSA KIELLETÄÄN TEKEMÄSTÄ ELI ÄLÄ TUOMITSE. HEHÄN PAINAVAT LOKAAN VAIKKA KENET JOS EI ASIAT MENE SITEN KUIN HEIDÄN IMAAMINSA SANOVAT ETTÄ PITÄÄ MENNÄ. ELETÄÄN KUULKAAS VIELÄ KESKIAIKAA TÄÄLLÄ LAPIN PERUKOILLA SAMOINKUIN JOSSAIN AFGANISSA TAI PAKISTANISSA. KUN EIVÄT USKALLA KIVITTÄÄ TAI SUORAAN TAPPAA NIIN KÄYTTÄVÄT MUUTA VOIMAA.
Hajoita ja hallitse-mentaliteettiin tämä sopisi, jos siihen suostuisimme.
On turha provosoitua ja alkaa haukkumaan herätysliikettä. Odottakaahan, aivan jotain muuta tämän takana on kuin SRK:laiset.
Jäitä hattuun, ellette ihan tarkoituksella halua ALMA:n porukan pillin mukaan hyppiä, jota minä en hevin uskoisi. Odotellaan.