Varmasti kaikki ovat lukeneet rovaniemeläisten kaavailuja siitä, että sairaanhoitopiirimme lakkautettaisiin ja yhdistettäisiin lapin sairaanhoitopiiriin. Takana on huoli siitä, että päivystys- ja erikoissairaanhoitopalveluja ei ole Rovaniemellä enää varaa ylläpitää, tarvitaan meidän alueen kunnat maksamaan pohjoisen sairaanhoito.
Kuvio on tuttu, ensin luvataan että vain hallinto keskitetään, länskän toiminnot ja keropudas jäävät ennalleen. Mutta kolme vuotta eteenpäin, niin synnytykset ja muut vastaavat siirretään täältä rovaniemelle, vähän samaan tapaan kuin torniolaiset tekivät kemiläisille koulutus-asioissa.
Onko meillä varaa sitten pitää erikoissairaanhoitoa täällä? Jos on, niin nyt tarvitaan yksituumaisuutta alueen kunnilta, jotta sairaanhoitopiirimme säilyy eikä väkisin liitetä rovaniemeläisten alaisuuteen ja joutuisimme maksamaan omien hoitojemme lisäksi utsjokisten ja muiden hoitoja, hoidot kun keskitettäisiin "resurssipulan" takia rovaniemelle, sehän on selvää.
Jos meilläkin on vaikeuksia pitää erikoissairaanhoitoa, pitäisi nyt tarkasti miettiä, mihin suuntaan lähdemme. Eihän oulun suunta ole poissuljettu, vaikka rovaniemeläiset sitä vastustavatkin. Onhan itseänäisiä yksiköitä pohjanmaalla oulun lisäksi Kajaanissa ja Kokkolassa. Oulu kiinnostaa siksi, että sieltähän nytkin erikoishoidot haetaan. Olisi hassua, että kemiläinen tai torniolainen potilas kuskattaisiin rovaniemelle keskussairaalaan erikoishoitoon ja sitten speciaalihoitoon ouluun, kuten Rovaniemeltä kuskataan tänäänkin.
Oli asia miten vain, niin nyt tarvitaan YKSITUUMAISUUTTA ALUEEN PÄÄTTÄJILTA, länskälle ja keroputaalle alkaa lakkautuksen lähtölaskenta sinä päivänä kun liitymme lapin sairaanhoitopiiriin, näinhän hoidon keskittämisestä kirjoitti tänäänkin posarissa joku lapin sairaanhoitopiirin napahenkilö. Jos meillä ei ole varaa omaa keskussairaalaa pitää, mieli avoimena on katsottava, olisiko parempi liittyä suoraan oulun alaisuuteen, annetaan ylitornion jäädä lappiin, kun nyt jo sinne halajavat.
Uhka on siinä, että rovaniemeläisillä on valtakunnan tasolla enemmän vaikutusvaltaa pääkaupungissa kuin oululaisilla tai meillä. Siksi nyt kun naru vasta kiristyy, meillä on vaikutusvaltaa siihen, mihin suuntaan meitä pässejä narussa talutetaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitä Tornio teki Kemille kouluasiassa? Eihän täällä ole AMK-yksiköistä kuin joku musiikkivideo-leikkikoulu ja kivirannalla se PPO.
Kemissä on tekut sun muut yksiköt.
Mieti nyt vähän mitä puhut, itse ainakin maksat jälkikasvun kulkemisen Kemiin opiskelemaan, kun täällä ei mitään ole.
Siis tarkoitin, että minä maksan jälkikasvun kulkemisen.
tarkoitatko sitä, että koska mielestäsi Torniota on jotenkin vedätetty kouluasioissa Kemin toimesta, tulee Rovaniemellekin antaa mahdollisuus vedättää Torniota sairaanhoitoasioissa? Vai mitä ihmettä tuo purkaus tarkoitti?
"vähän samaan tapaan kuin torniolaiset tekivät kemiläisille koulutus-asioissa."
Peräänkuulutin sitä, että mitä Tornio muka teki Kemille koulutus-asioissa. Ei ainakaan parantanut omaa tarjontaa.
Ymmärrätkö pointin?
...asian ytimeen kyllä tässä kirjotuksessa tartuit, jos tuo yksi lause jäi noin kaivelemaan. Puhuttiin kuitenkin sairaanhoitopiirin lakkautamisesta, ei kouluista.
varmaan tulee loppumaan Torniosta.. siis opisto/amk. Niinhän ne on vähän kaavailleet.
En vieläkään ymmärrä "pointtiasi", mutta ymmärrän sen, ettei ole kenenkään täkäläisen etu, jos sairaanhoitopalvelut heikkenevät entisestään. Kävipä koulunsa missä tahansa.
Totta puhut. Sairaanhoitopiirejä ollaan rovaniemeläisten aloitteesta yhdistämässä. Vastustaa pittää puolueista ja asuinkunnista riippumatta, se on meiltä kaikilta pois, jos yöpäivystys siirtyy 5 vuoden päästä rovaniemelle, nythän jo Muoniolaiset esim kulkevat päivystävän vastaanotolla Rovaniemellä, yli 200km. Heh.
Ja Oulu on Tornion keskustasta katsoen n 5 min lähempänä kuin rovaniemi. Tosin tuo rekkaralli hidastuttaa. Molemmat välit olen mitannut nopeusrajoitusten mukaan.
Mutta onkopa meillä sanottavaa, jos rovaniemen kepuherrat ovat näin päättäneet, kyllä meät unohettaan tänne näivettymään. Ja kohta ne tekevät niinku kiirunan, yksi iso Lappi-niminen kunta, pääpaikka tuolla ounas- ja kemijokien yhtymäkohdassa.
Siis ei tule yksituumaisuudesta mitään, ei millään. Ollaan niin eri mieltä asioista alueella, vaikka vain periaatteen vuoksi ei voida olla samaa mieltä kuin toinen.
Siihen tämä meidän yhteistyö kaatuu, tää on raunioituvaa aluetta ja haaskalinnut, kuten LKS, vievät mitä ehtivät. Me emme edes tajua puolustautua.
se on kyllä tosi kun eräs vanhempi herrasmies totesi että hänen sukupolvi on sairas.Siis tämä ahneiden n.50 syntyneet heillä on niin sanottu sairas rahan ahnehtimis vietti kaikki pois muilta vain itsekeskeinen ajattelu millä vain vois viedä kaikki pohja mutia myöten.En ole kyllä viellä huomannut mitään muuta kun sairas tämä yhteikunta aatelkaa hyvät ihmiset ees muutamanvuoden päähän jos meiltä viedään kaikki pois eikö se ole sama laittaa tämä suomi jo kahtia ouluun raja ja rovaniemeen pääkaupunki kun kerran helsiki meitä määrää näissäkin sairaala asioissa. ei tarvis ministerienkään vaivata päätään meijän asioilla.Voitas päättää ihan itte.