Katso onko ehdokkaasi uraanin puolesta

Vaalikoneet ovat auki. On kai katsottava tarkemmin, mitä mieltä ehdokkaat ovat uraanikaivoksista. Uutiset kun kertovat, että kunnat ovat saamassa oikeuden estää uraanikaivoksen tulon alueelleen. Kaivoslain uudistustusta valmistellut työryhmä esittää, että uraania saisi yhä etsiä Suomessa, mutta kaivoksen perustamiseen vaadittaisiin asianomaisen kunnan eli siis kunnanvaltuuston suostumus. Itse en kyllä sallisi uraanikaivosta tänne. Meillä on jo tarpeeksi näitä aurattuja Aulikin aukeita pilaamassa muutenkin heikkenevää matkailun imagoamme.
71051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kerroppa miksi uraania ei saisi kaivaa. Jossakin sitä kaivetaan, miksi siellä ja miksi meillä ei.

Onko siinä todellisia riskejä, vai onko tämä taas niitä vouhotuksia tyyliin "vastustan kaikkea, mikä muttaa nykymenon, paitsi että valtuustoon kokoonpanoon pitää saada muutos."

Äänestä
  • No ainakin oikeat asiantuntijat, tutkijat, sanovat että uraanin kaivamisessa tai kaivoksessa ei ole pienintäkään vaaraa. Vasta kun sitä ns. rikastetaan omissa laitoksiossaan, säteily tulee esiin.
    Eli tuo myrkkyvouhotus on yksinkertaisten kansalaisten saamista huijaamalla jioidenkin viherpiiperöiden ajaman järjettömän pelottelubuumin taakse.

    Eli omien aivojen käyttö sallittu näin vaalien allakin.

    Äänestä

  • hehkuaivo kirjoitti:

    No ainakin oikeat asiantuntijat, tutkijat, sanovat että uraanin kaivamisessa tai kaivoksessa ei ole pienintäkään vaaraa. Vasta kun sitä ns. rikastetaan omissa laitoksiossaan, säteily tulee esiin.
    Eli tuo myrkkyvouhotus on yksinkertaisten kansalaisten saamista huijaamalla jioidenkin viherpiiperöiden ajaman järjettömän pelottelubuumin taakse.

    Eli omien aivojen käyttö sallittu näin vaalien allakin.

    Itsehän sinä vouhkaat tietämättä asiasta yhtään mitään. Joku sinun päässäsi taitaa piipertää, kun esität noin järjettömiä ajatuksia.

    Äänestä

Kaipasit tietoa. Tässä sitä on, valitettavasti sitä ei voi esittää kovin lyhyesti. Odottaisin kyllä, että päättäjät täällä Muoniossa tajuaisivat millainen riski uraanikaivos olisi koko Lapinkin matkailukuvalle.

Säteilyturvallisuusviranomaisten käyttämä ICRP-malli aliarvioi karkealla tavalla pienten säteilyannosten aiheuttamia terveysvaikutuksia

Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian (National Academy of Sciences) julkaisema BEIR VII -raportti (Biological Effects of Ionizing Radiation) vahvistaa aiemmissa raporteissa esiintyneen johtopäätöksen, että annoksesta riippumatta altistus säteilylle kasvattaa erityisesti syöpäriskiä. Hyvinkin pienet annokset voivat aiheuttaa syöpää. Jopa altistuminen taustasäteilylle aiheuttaa joitakin syöpiä ja lisäaltistus lisää riskiä. Säteilyannokselle ei ole olemassa raja-arvoa, jonka alittuessa säteilyn voitaisi osoittaa olevan harmitonta tai hyödyllistä. Lisäksi tutkimus vahvistaa erityisesti naisten ja lasten riskin sairastua erilaatuisiin syöpiin olevan huomattavasti miehiä suuremman. Vaikka raportti toteaa, ettei ole suoraa todistusaineistoa säteilyn vaikutuksista säteilylle altistuneiden vanhempien jälkeläisiin, eläinkokeissa vaikutuksia on löytynyt "eikä ole syytä uskoa, että ihmiset olisivat immuuneja vastaavalle vaikutukselle".

Säteilybiologian ja epidemiologian tuoreet havainnot osoittavat, että ydinvoima- ja ydinaseohjelmien vaikutusta ihmiselämään on massiivisella tavalla aliarvioitu.
Uusin säteilybiologiasta ja epidemiologiasta ammentava tutkimus johtaa täysin erilaisiin säteilyturvallisuutta koskeviin johtopäätöksiin kuin viranomaisten nyt käytössä olevat suositukset. ECRR (European Committee on Radiation Risk) kiinnittää huomiota erityisesti altistustutkimuksiin, kuten Tsernobylin jälkeiseen imeväisikäisten leukemiaa koskeviin tutkimuksiin , jotka osoittavat kiistattomasti pienten säteilyannosten terveyshaitat, kun säteilyä on päässyt elimistöön. ECRR esittää uuden säteilyn terveyshaittoja analysoivan mallinsa, jossa huomioidaan altistus sekä ulkoiselle että sisäiselle säteilylle.

Komitea esittää johtopäätöksenä, että nykyinen syöpäepidemia on seurausta ilmakehässä 1959-63 räjäytettyjen ydinaseiden aiheuttamasta säteilyaltistuksesta ja että tuoreemmat ydinpolttoaineketjun radioisotooppien päästöt ympäristöömme tulevat aiheuttamaan merkittävän lisäyksen syöpien ja muiden sairauksien lisääntymiseen.

Suomeksi sanottuna edellä kerrottu merkitsee, että Suomenkin Säteilyturvakeskuksen käyttämät kansainväliset säteilyturvasäädökset, jotka perustuvat ns. ICRP-malliin, aliarvioivat karkealla tavalla niitä riskejä, joita ydinvoimasta, ydinpolttoainekierrosta eli myös uraanikaivostoiminnasta ihmiselle aiheutuu.

Uraanikaivostoiminta on maailman likaisin kaivostoiminnan muoto.
Uraanikaivostoiminnan seurauksena eri puolilla maailmaa laajat uraanin louhinta-alueet ovat muuttuneet asuinkelvottomiksi, alueilla on syntynyt epämuodostuneita lapsia, ja syöpää on esiintynyt kaivostyöläisten ja alueella asuvien ihmisten keskuudessa. Uraanin louhintaa harjoitetaan ensisijaisesti harvaanasutuilla ja alkuperäiskansojen eli intiaanien ja aboriginaalien asuttamilla alueilla.
Myös USA:ssa uraanin louhintaa harjoitetaan alkuperäiskansojen alueilla. Tiedemiehet kritisoivat keväällä 2004 USA:n viranomaisten suunnitelmia avata uusia ISL-tekniikkaa käyttäviä uraanikaivoksia. Kemikaalit muodostavat "myrkyllisen keiton", joka tuhoaa luonnon tasapainon.
Suurimpia ongelmia uraanikaivosalueilla on radioaktiivisesti saastunut vesi sekä radonkaasu. Ongelmaksi on muodostunut myös kaivosjätteiden suuri volyymi ja niiden läjittäminen.
Siis kyseessähän ei ole mikä tahansa kaivosteollisuuden laji vaan maailman saastuttavin kaivostoiminnan muoto , jonka vaikutuksista maailmalla on saatavissa runsaasti ja laajasti tietoa.
Uraaninlouhinnassa syntyy sivutuotteita, jotka on mahdollisimman tehokkaasti eristettävä ympäristöstään tuhansiksi vuosiksi. Ongelmana on, että turvajärjestelmät ovat usein pettäneet ja ympäristövaikutukset ovat nähtävissä. Jätekasat päästävät ympäristöönsä radonkaasua, arsenikkia, nikkeliä sekä muita raskasmetallia. Radioaktiivinen pöly leijailee tuulen mukana laajoille alueille ja radon ilmakehään.
Nyt käsillä olevien uraanivaltauspäätösten ja kaivoshankkeiden yhteydessä viranomaisten, poliitikkojen ja muiden asioita päättämässä olevien tahojen on hyvä tiedostaa, että valtausalueiden asukkaat ovat aidosti ja syystä raivoissaan ja että alueilla syntyy taatusti aito kapina, mikäli valtauslupia myönnetään ja keskustelun taso säilyy aiemman kaltaisena. Elämme kuitenkin tietoyhteiskunnassa, jossa tietoa on helposti saatavissa eri puolilta maailmaa. Tieto näistä asioista leviää jo uskomattomalla vauhdilla. On hyvä muistuttaa muutenkin, että maailmalla demokraattisten valtioiden tiheämmin asutuilla ja järjestäytyneimmillä alueilla uraanikaivoshankkeet ovat järjestelmällisesti kaatuneet kansalaisten vastustukseen.

Valtuustoehdokkaiden olisi hyvä muistaa että Muoniossa ymmärrettiin vastustaa uraanin louhimista Pahtavuomasta jo 1980-luvun alussa.

Äänestä
  • Joo juuri tuollaisia saatanan messiaita täällä parkuu ja pelottelee ihmisiä.
    Toivottavasti ei muistanut vetää henkeä ennen loppupistettä.

    Äänestä

  • muuallekin kun eteen kurkkinut kirjoitti:

    Joo juuri tuollaisia saatanan messiaita täällä parkuu ja pelottelee ihmisiä.
    Toivottavasti ei muistanut vetää henkeä ennen loppupistettä.

    Aivan oikeen. Ei mitään uusia työpaikkoja Muonioon, ei missään muodossa- Se olkoon mottomme. Eiköhän kiellettäis samantien tuo ainoa tuottavakin, eli matkailu. Oikeastaan ohikulkutiekin olis jo valmiina. Opasteet vain että "kiva kun ajat ohi".
    Ja nuo autotestuihommatkin pois pois Muoniosta. Saastuttavat vain.Samoin nuo kaikenmaailman valjakkohommat, hurtata lakkaisivat paskomasta pitkin metsiä. Ja saman tien kaikki muutkin höpötykset.Eläkäämnme omaa rauhaisaa elämäämme ihan vain keskenämme. Kyllä me jollakin pärjäämme. Eihän tämä oikeasti ole kriisikunta. Sole ko naapurikuntien ja valtion panettelua.
    Ja muistakaa ei missään tapauksessa saa rikkoa Muonion pintamaata.

    Äänestä

  • umpiluupää kirjoitti:

    Aivan oikeen. Ei mitään uusia työpaikkoja Muonioon, ei missään muodossa- Se olkoon mottomme. Eiköhän kiellettäis samantien tuo ainoa tuottavakin, eli matkailu. Oikeastaan ohikulkutiekin olis jo valmiina. Opasteet vain että "kiva kun ajat ohi".
    Ja nuo autotestuihommatkin pois pois Muoniosta. Saastuttavat vain.Samoin nuo kaikenmaailman valjakkohommat, hurtata lakkaisivat paskomasta pitkin metsiä. Ja saman tien kaikki muutkin höpötykset.Eläkäämnme omaa rauhaisaa elämäämme ihan vain keskenämme. Kyllä me jollakin pärjäämme. Eihän tämä oikeasti ole kriisikunta. Sole ko naapurikuntien ja valtion panettelua.
    Ja muistakaa ei missään tapauksessa saa rikkoa Muonion pintamaata.

    Enontekiöllä näin on jo tehty....ei sinne juurikaan ole asiaa uudella yrittäjällä. Jos joku tulee, niin kukaan ei osta siltä mitään, niin pakkolähtö tulee pian tai sitten tehä konkka.
    Ottakaa Muonio malllia....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai vastaan kirjoitti:

Vaalikoneet ovat auki. On kai katsottava tarkemmin, mitä mieltä ehdokkaat ovat uraanikaivoksista. Uutiset kun kertovat, että kunnat ovat saamassa oikeuden estää uraanikaivoksen tulon alueelleen. Kaivoslain uudistustusta valmistellut työryhmä esittää, että uraania saisi yhä etsiä Suomessa, mutta kaivoksen perustamiseen vaadittaisiin asianomaisen kunnan eli siis kunnanvaltuuston suostumus. Itse en kyllä sallisi uraanikaivosta tänne. Meillä on jo tarpeeksi näitä aurattuja Aulikin aukeita pilaamassa muutenkin heikkenevää matkailun imagoamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu