Egwypti oli muinoin merta

mielenkiintoista

"Se ajanjakso, jolle Maneton dynastiat sijoittuvat alkaen Meneksestä, näiden dynastioiden ensimmäisestä kuninkaasta, on itse asiassa kovasti pidennetty ajanjakso ja ylittää kaiken järjellisen uskottavuuden. Mutta Bunsen, joka ei tyydy tähän, ilmoittaa olevansa vakaasti sitä mieltä, että Ylä- ja Ala-Egyptissä oli ollut monia sukupolvia mahtavia kuninkaita "kahdesta neljääntuhanteen vuoteen kestävänä ajanjaksona" jopa jo ennen Menestä. Hän pääsee tällaiseen johtopäätökseen pelkästään olettamalla, että nimi Mizraim, joka on Raamatun käyttämä nimitys Egyptin maasta ja tulee ilmeisesti Haamin pojan ja Nooan pojanpojan nimestä, ei olekaan loppujen lopuksi ihmisen nimi, vaan Meneksen "kahdesta Misristä", "Ylä- ja Ala-Egyptistä" muodostaman yhdistetyn valtakunnan nimi. Ne olivat hänen mukaansa olleet aikaisemmin kaksi eri valtakuntaa, ja Misrim oli hänen mukaansa monikollinen sana. Tällainen derivaatio nimestä Mizraim tai Misrim monikkomuotona antaa jääväämättä sellaisen vaikutelman, että Haamin pojan Mizraimin on tätytynyt olla vain myyttinen hahmo. Mutta ei ole mitään syytä pitää Mizraimia monikossa olevana sanana tai että siitä olisi tullut Haamin maan nimi mistään muusta syystä kuin siksi että se oli myös Haamin pojan maa. Mizraim niinkuin se on hepreankielellä 1.Mooseksenkirjassa, ilman pisteitä, on Metzrim; ja Metzr-im tarkoittaa "meren sulkijaa tai pengertäjää" (sana tulee sanasta Im, sama kuin Yam, "meri" ja Tzr "sulkea=ympäröidä" etuliittenä formatiivinen M).
Jos ne kertomukset, jotka muinainen historia on meille jättänyt koskien Egyptin tilaa sen alkuaikoina, pitävät paikkansa, ensimmäinen ihminen, joka oli asuttamassa sitä, teki juuri niin kuin tuo nimi kertoo. Diodorus Siculus kertoo meille, että muinaisin aikoina, ts. hänen sanojensa mukaan, kun " se, mikä nyt on Egypti, ei ollut mikään maa, vaan suurta merta". Myös Plutarkhos sanoo (De iside), että Egypti oli merta. Myös Herodotus todistaa samaa hyvin vaikuttavasti. Hän jättää Thebeksen maakunnan lausuntonsa ulkopuolelle; mutta kun huomaamme, että "Thebeksen maakunta" ei kuulunutkaan Mizraimiin tai varsinaiseen Egyptiin, joka Biblical Cyclopoedian "Mizraim"-artikkelin kirjoittajan mukaan "tarkoittaa oikeastaan Ala-Egyptiä"; Herodotuksen todistuksen nähdään olevan täysin yhtäpitävä Diodoruksen ja Plutarkhoksen lausuntojen kanssa. Hänen mukaansa ensimmäisen kuninkaan hallituskautena "koko Egypti (paitsi Theban maakunta) oli laajaa suomaata. Mitään siitä alueesta, joka nyt on Moeris-järven tuolla puolen ei näkynyt -- tuon järven etäisyys merestä on seitsemän päivän matka." Näin Mizraim tai Ala-Egypti oli veden alla.
Tämä tilanne maassa johtui Niilivirran vapaasta tulvimisesta, joka Wilkinsonin sanonnan mukaan "huuhteli aiemmin Lybian [nyk. Libyan] hiekkaisen vuoriston jalkoja". Ennenkuin siis Egyptistä voi tulla ihmisasutukseen kelpaava -- ennenkuin siitä voi tulla se, mikä siitä tuli, eräs kaikkein hedelmällisimmistä maista, oli välttämätöntä, että meren tulvimiselle oli asetettava rajat (sillä Niiliä kutsuttiin muinoin nimellä DIODORUS, joka tarkoittaa merta tai valtamerta) ja siksi sen vedet oli suljettava suurilla valleilla. Jos siis Haamin poika johti Ala-Egyptiin asettunutta siirtokuntaa ja asettui sinne asumaan, hänen on täytynyt suorittaa tämä tehtävä. Ja mikä onkaan luonnollisempaa kuin että hänelle annettiin nimi tämän suuren hankkeen muistoksi? ja mikä nimi kuvailisikaan sitä paremmin kuin Metzr-im, "Meren pengertäjä" tai siinä muodossa, jossa se on löydetty koko Egyptiä tarkoittavana (WILKINSON). Musr vai Misr? Nimillä on on aina taipumus lyhentyä ihmisten puheessa ja siksi "Misrin maa" on ilmeisesti juuri "pengertäjän maa". Tästä lausunnosta voimme päätellä, että "meren pengertäminen" -- sen "sulkeminen" tiettyjen rajojen sisälle muodosti siitä joen mitä Ala-Egyptiin tulee. Mikä merkitys onkaan asiaa tässä valossa tarkasteltaessa Jumalan sanoessa Hes.29:3:ssa, jossa julistetaan tuomiot Egyptin kuninkaalle, Metzr-imin edustajalle, "meren pengertäjälle", hänen ylpeydestään: "Katso, minä käyn sinun kimppuusi, farao, Egyptin kuningas -- suuri krokodiili, joka makaat virtojesi keskellä, joka sanot: 'Niilivirtani on minun, ja minä olen sen itselleni tehnyt'".
Kun tutkimme historiallisia kuvauksia Meneksen toiminnasta, jota Herodotus, Maneto ja Diodorus pitävät kaikki Egyptin historian ensimmäisenä kuninkaana ja vertaamme, mitä hänestä on sanottu tähän yksinkertaiseen selitykseen nimen Mizraim merkityksestä, miten ne valottavat toisiaan? Tällä tavoin Wilkinson kuva sitä suurta hanketta, joka toi mainetta Menekselle, "jonka tunnustetaan yleisesti olleen maan ensimmäinen hallitsija". "Muutettuaan Niilin, joka aikaisemmin huuhtoi Lybian hiekkaisen vuoriketjun jalkoja, suuntaa, hän pakotti sen juoksemaan laakson keskeltä, lähes samalla etäisyydellä molemmilla puolilla olevista vuorijonoista, jotka kohoavat sen itä- ja länsipuolella; ja rakensi Memfiksen kaupungin muinaisen kanavan pohjalle. Tämä muutos saatiin aikaan rakentamalla noin sata stadiaa sen tulevan kaupungin yläpuolella sijaitseva kanava, jonka korkeat pengerrykset ja vahvat VALLIT ohjasivat vedet virtaamaan itäänpäin ja määräsivät joen uuteen uomaansa. Kaikki seuraavat kuninkaat pitivät kaivantoa kunnossa; ja niinkin myöhään kuin persialaisten maahanhyökkäyksen aikana, siellä pidettiin aina vartijaa valvomassa tarvittavia korjauksia ja pengerrysten kuntoa." (Egyptians)
Kun me nyt näemme, että Menes, Egyptin historian ensimmäinen tunnettu kuningas suoritti juuri tämän suuren hankkeen, jota nimi Mizraim tarkoittaa, kuka voi väittää sitä johtopäätöstä vastaan että Menes ja Mizraim ovat vain kaksi eri nimeä, jotka tarkoittavat samaa henkilöä? Ja jos asia on niin, niin mitä tuleekaan Bunsonin mahtavia dynastioita koskevasta näystä "kahdesta tuhannesta neljääntuhanteen vuoteen ulottuvana ajanjaksona" ennen Meneksen hallituskautta, joka järkyttäisi kaikkea raamatullista ajanlaskua koskien Nooaa ja hänen poikiaan, kun otetaan huomioon, että Meneksen onkin täytynyt olla Mizraim, itsensä Nooan pojanpoika? Tällä tavoin Raamattu sisältää itse todistukset uskottavuutensa tueksi; ja siten sen tarkimmatkin yksityiskohdat, jopa asiatiedot, kun ne oikein ymmärretään, valaisevat yllättävällä tavalla maailmanhistorian hämäriä alueita."

Sivulta

http://www.arvioikaa.com/2B2.html

5

1447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoituksen ajat

      käsittelevät vain muutaman tuhannen vuoden
      jakson.
      Maa, myös Egyptin kohdalta, om 4500 000 000
      vuotta vanha.
      Egypti on taatusti ollut sinä aikana useaan
      otteeseenkin merenpohjaa, vuorenhuippua,
      jäätikköä, viidakkoa ja aavikkoa.

    • polio

      Egyptikin on ollut miljoonia vuosia sitten meren pohjaa. Oletko koskaan käynyt Egyptissä? Jos olet, niin huomasitko, että esim. pyramidit on rakennettu fossiileja sisältävistä kivistä.

      Suosittelen, että perehdyt oikeaan arkeologiseen tutkimukseen. Nyt on tainnut lähdekritiikki kokonaan unohtua

    • Fiksu mutta älykäs

      On täysin tunnettu ja tiedetty asia, että egypti on ollut aikoinaan veden alla, niin kuin suurin osa kaikista mantereista joskus, mutta uskonnolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
      Hihulit hiiteen!

      Raamattu on kusetusta. Maria muka synnytti neitseellisesti? Ja paskat. Maria kävi vieraissa, ja Jooseppi tossu uskoi Marian jutut.
      Mariaahan kutsuttiin tuolloin nimellä Maria matkaleena. Ja syystä.

    • sininen baretti

      kaivettiin poteroita 100 päässä Kairosta,
      ihmeteltiin kun maan seassa oli mahdottomasti kotiloiden kuoria. Se oli vuonna 1973.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1927
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1729
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1216
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    9. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1186
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe