Haluaisin vinkkejä ja ehdotuksia, kuinka kokeilla uusia tapoja maustaa sapuskoja.
Öljyt ja maustekastikkeet
4
672
Vastaukset
- porsas
suikaleita, ranskalaisia, ketsuppi ja majoneesia, siinä sulle mausteita.
- verran
epämääräinen, yleisluontoinen ja laaja-alainen kysymys, ettei siihen järkevää vastausta voi antaa.
Seesaminsiemenöljy.
- kotikokeilija
Kannattaa ehdottomasti kokeilla, ja kannattaa tehdä maustekastikkeensa itse. Seesamiöljy on todellakin hyvä mauste. Kokeile sitä vaikka maustettuna ripauksella soijakastikketta tai kuumaan veteen liotettua miso-tahnaa. Myös hamppuöljy on kokeilemisen arvoista, vaikkakin aika voimakkaan makuista. Ja valkosipulilla ja basilikalla maustettu kylmäpuristettu oliiviöljy tietty. Sitruunan ja limetin mehu on myös hyvää mausteena öljyyn sekoitettuna tai ilman. Samoin kokeile seesaminsiementahnaa eli tahinia.
Tehosekoittimella tai jopa sauvasekoittimella voit tehdä kaikenlaisia maustekastikkeita, sekoita esim. öljyä, maustekurkun lientä, valkosipulia, mustaapippuria, sinapinsiemeniä.
Mahdollisuuksia on tuhansia, käytä mielikuvitustasi!
Yksi hyvin mielenkiintoinen mauste kasvisruokiin on nestemäinen savu eli myöskin savuesasnssi-nimellä myytävä tuote (englanniksi liquid smoke).
Sitä voit lisätä ruokaan kypsentämisen loppuvaiheessa, ja saat mukavaa savun makua. Kokeile sitä esim. papu- ja tofuruokiin, keittoihin, kaalilaatikkoon. Ja tietysti voit lisätä tuota savua myös noihin yllä mainittuihin maustekastikkeisiin, tosin kaikkiin se ei sovi, mutta esim. seesamiöljypohjaisiin kyllä. Yksi mielenkiintoisen makuinen tahna, jota teen "salami" pitsan päälliseksi, sisältää kuivattuja mustia papuja, tomaattimurskaa pikku ripauksen seesaminsiemeöljyä, mantelia ja ravintohiivahiutaleita. Tätä kun laittaa liotettujen ja paistettujen siitakesienten kera pitsan päälle ei mitään juustoja tarvitakaan, oreganoa vain ja valkosipulioliiviöljyä paistamisen jälkeen.
Manteli on muuten erinomainen tahnojen ja muiden tehosekoitettujen ruokien ainesosa, samoin kuin esim. maapähkinät. Manteli sisältää erittäin runsaasti kalsiumia, joten ei tarvitse maitotuotteita käyttää sen takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261117Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55902- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759