Miten grilauskesä meni?

Manselainen

Viimeaikoina on tällä palstalla ollut melko hiljaista, joten kyselläämpä nyt, miten kullakin on varsinainen grillauskausi mennyt.

Saitteko mitään uusia ideoita, joko omasta päästänne, lehtien sivuilta, tältä saitilta, tutuilta, tai jostain muusta paikasta? Miten uudet asiat onnistuivat? Teittekö merkittäviä, tai edes pieniä hankintoja?

Omasta puolestani voisin sanoa, että mennyt kesä oli grillauksen suhteen ihan OK, joskin pitäydyin lähes kokonaan hyviksi todetuissa vaihtoehdoissa, eli en laajentanut toimenkuvaani paljoakaan. Käytössä oli nestekaasugrilli, sekä loimusavustin.

Ensi vuodelle on mielessäni käynyt hankkia rengaspoltin ja mahdollisesti jonkinlainen hiiligrillikin, jonka voisi tietysti talven aikana itse rakennellakin. Jos saan aikaiseksi hankkia tuon rengaspolttimen, lienee "pakollinen" hankinta myös muurinpohjapannu.

Muutamat grllivälineet (pihdit ja pari lastaa) tuli sentään hankittua.

10

4256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Grillauskesä

      Kesä meni, mutta grillaus jatkuu ennallaan. Hiiliä tuppaa vain olemaan harvemmassa kaupassa, mutta kyllä hakemalla löytää.
      Olen alkanut harrastelemaan erilaisia vartaita, joissa hieman isompia köntsiä erilaisia lihoja, jotka tapaan suolata paripäivää ennen. Vartaani ovat noin 80 senttiä pitkiä ja valmistettu 4x10 mm:n haponkestävästä teräksestä. Näitä erilaisin lihoin täytettyjä vartaita kypsennän hiilloksella ilman ritilää. Yhdestä vartaallisesta syö hyvinkin 2-3 ihmistä. Lisäkkeenä hieman vihanneksia ja lihan dippaukseen makean tulinen chilikastke. Ruokajuomana olut tai punaviini ja leipänä grillissä kuumennettu lavassileipä.
      Tavallaan siis azeeriruokaa.
      Minun grillikauteni jatkuu läpi talven, sillä eihän grillaus rajoitu kesään.

      • Manselainen

        Niin minullakin jatkuu, mutta ilmeisesti suurimmalla osalla ei. Näin voisi kai päätellä ainakin siitä, että sivuilla on ollut melko hiljaista viimeaikoina.

        Tuo varrasjuttusi kuulostaa varsin mukavalta vaihtelulta. Oletko kokeillut vielä muuta kuin lihaa niihin vartaisiin? Mikä on ollut mielestäsi parasta (siis myös laadullisesta ja grillattavuudeltaan) lihaa?


    • kaks vaan

      Moro Moro
      Itse olen grillannut (weber 57 one touch gold) banaania kuorineen, n 10-15min kera vaniljajäde, savustettuja broilerin koipireisipaloja, omena- ja nektariinipiirakkaa, grillikylkeä amerikkalaisittain bbq-kastikkeella, savusteetua lohta ja "uuniperunoita"=grilliperunoita (puolikypsäksi keit perunoita foliossa ja grilliin), pizzaa weberin grillikivellä. Siinä erilaisia juttuja mitä tuli koitettua.

      Kaasugrilliin hyvä vinkki; kaksi tiiliskiveä kyljelleen ja niiden päälle tukeva alumiinivuoka jossa voi paistaa pizzaa, piirakkaa, leipää jne. Uloimmat polttimet täysille ja keskipoltin medium. Kuumin kohta grillissä on kuvun katossa, ei polttimen päällä.

      Toinen vinkki kaasugrillille; Keskimmäsen polttimen päältä ritilä pois, tilalle kori jossa on brikettejä. Liekki keskimmäsen polttimen alle niin pitkäksi aikaa että briketit syttyvät sen jälkeen polttimen voi sammuttaa. Odota kunnon hiilosta 20-30min. Sen jälkeen voit grillata epäsuoralla tulella pitkää kypsytystä vaativaa tavaraa.

      Samalla tavalla voi esim savustaa kaasugrillillä, joko ensimmäinen tai keskimmäinen poltin päälle muut pois päältä. Anna leppäpurujen liota vaikka kaks tuntia ennnen grillausta. Laita liotetut purut "folionyyttiin" tee nyyttiin reikiä ja nyytti polttimen päälle jossa tuli on. Savustettava tavara liekistä niin kauas kuin mahdollista. Eli 30-50cm.

      Savustettaessa mulla on grillin lämpötila ollut n 180C ja alle. siis hiiligrillissä.

      Lisää vinkkejä tänne eihän nää ole mitään suuria salaisuuksia, kaikki jakoon vaan. Päästään ens kesänä virittämään vehkeet sitten sellaiseen kuntoon että oksat pois!!

    • OTG

      Grillausvälineistöä tuli tänä kesänä kartutettua Weberin punaisilla pihdeillä ja lastalla sekä briketeillä. Reseptejä katselin etupäässä jenkkiläisiltä grillaussivuilta ja Weberin kirjoista. Mitään kovin ennenkokematonta en tänä kesänä grillaillut, mutta erilaisia maustesekoituksia (rubs) valmistin useita. Näitä testailin useimmiten kanan ja possun päällä.
      Ehkä eksoottisinta tänä kesänä oli grillatun pizzan teko (Weberin kirjan ohjeen mukaan) suoraan hiilloksen yläpuolella. Täytteet, kuten sipulin ja kanan, grillasin etukäteen, koska nämä eivät ehdi kypsyä siinä lyhyessä ajassa, jossa pohja paistuu. Lämpötilan kanssa piti olla tarkkana. Ensimmäiset pizzapohjat paloivat karrelle, mutta ajan päästä, kun hiiloksen kuumuus alkoi paremmin vastata keskilämpöä, pizzat onnistuivat.
      Grillikiven hankinta on itsellänikin ollut suunnitelmissa. Kuulisin mielelläni "kaks vaan" kokemuksia sen käytöstä. Tuleeko kivellä tehdystä pizzapohjasta yhtä hyvänmakuinen kuin pizzerioissa? Kärähtääkö pohja helposti?
      Luulen, että grillauskauteni jatkuu tänäkin vuonna vähintään Joulukuulle saakka. Mmm, hikkorilla savustettu joulukinkku voisi olla poikaa :)

      • kaks vaan

        Moro moro

        Kivi toimii niin että teet pizzan leivinpaperin päälle ja laitat sen sit siihen kiven päälle. Pari kolme minuuttia ja vetäiset leivinpaperin pois pizzan alta. Sen jälkeen paistat about viisi minuuttia.

        Tosiaan lämpötilan kans saa vähän hakea mutta kun polttaa tarpeeksi monta pizzaa niin eiköhän se sit lopulta onnistu.

        Pari pizzaa pystyy tekeen sillä yhdellä kivellä, sit se lämpenee/kuumenee niin paljon että pizzat palaa.

        Maku on aivan loistava, rapea pohja. Tietty kait se riippuu vähän pohjasta minkälainen siitä sit tulee.


      • kaks vaan
        kaks vaan kirjoitti:

        Moro moro

        Kivi toimii niin että teet pizzan leivinpaperin päälle ja laitat sen sit siihen kiven päälle. Pari kolme minuuttia ja vetäiset leivinpaperin pois pizzan alta. Sen jälkeen paistat about viisi minuuttia.

        Tosiaan lämpötilan kans saa vähän hakea mutta kun polttaa tarpeeksi monta pizzaa niin eiköhän se sit lopulta onnistu.

        Pari pizzaa pystyy tekeen sillä yhdellä kivellä, sit se lämpenee/kuumenee niin paljon että pizzat palaa.

        Maku on aivan loistava, rapea pohja. Tietty kait se riippuu vähän pohjasta minkälainen siitä sit tulee.

        Hei
        Vielä lisää, amerikkalaisilla nettisivuilla minäkin olen pyörinyt. Siellä yksi äijä grillas Weberillä pizzaa ja sillä "arinana" toimi ihan tavalliset tiiliskivet. Siihen vaan ritilän päälle kivet ja pizza paistumaan siihen.

        Mä kans ostin viisi kpl ihan tavallisia tiiliskiviä, olis tarkoitus enskesänä koittaa minkälainen pizza näin syntyy. Kikkaillaan ja kokkaillaan, kokkaillaan ja kikkaillaan


    • *sande

      Historiaa: asunnon remontin takia 2 kesää on mennyt ulkoruokinnassa, ruoka tehdään pihalla
      satoi tai paistoi. Kyökki on nyt valmis mutta perinne jatkuu.

      Aseina 2 hiilipallogrilliä, patalappuja , grillausalustoja ja nyt uutuutena ne "atulat"
      siis muoviset pihdit. Sekä savustuspönttö.
      Näillä on valmistettu itselle, ja remonttiväelle:
      -normi pihvi- makkara- kanalinjaa, varioituna milloin mitenkin
      -meille puoli vegaaneille maissit, herkkusienet,
      aura-kasvisnyytit, haudutettuja grillikasviksia,
      kasvispihvejä, paneerattua halloumi-juustoa
      -kalarullia , täytteenä goudaa ja pestoa
      -lettuja, pannukahvia ja savuahvenia tai mitä nyt järvestä nousee (pöntössä ja tulella, grillikin käy)
      -pannuleipää, oliiviöljyssä paistettuna
      -uuniperunat ja -sipulit pöntössä / grillissä
      -ipanat paisteli vaahtokarkkeja savupöntön tulilla ja kerran tehtiin tikkupullat voin , hillon ja kermavaahdon kanssa

      Grillausalusta on hieno keksintö,saisivat vaan tehdä niitä myös pyöreinä !

      Pallogrillin käsittely vaatii tatsia, mutta ehottomasti paras mun mielestä. Mulla oli aikoinaan semmoinen
      järettömän iso kivimöhkälegrilli mutta möin sen pois..nuo saa siirrettyä aurongonpaisteen ja tuulen mukaan minne lystää !
      Ja jos on käytössä vielä trangia niin sitten onnistuu keitoista lähtien ihan kaikki.

      Kakkua en ole vielä onnistunut paistaman grillissä mutta lähestulkoon kaikki muu onnistuu.

      Kehittelin jo ensi kesälle lisää leivontareseptejä; se leipä on tosi hyvää, varmaan menisi sämpylät samalla menetelmällä.

      Ja- jos sattuu niin että sataa (ja sitähä ON
      sattunut) niin savupönttö tulille, savustuspussiin kanan rintaleikkeet ja lanttu
      perunalohkoja ) mitään mausteita ei tarvitse välttämättä lisätä, hautuvat siellä muhevan mureiksi, leppäsavuaromilla.

      Jos menee iltaan- ja ei jaksa tulia viritellä
      niin samalla idealla sama satsi saunan kiukaalla
      tai arinalla. Maggarat hautuu erikoisen meheviksi savustuspussissa, näin kehuivat ne jotka niitä syö. Perus hiillosmakkaraa, pussista irtoaa armit (leppämurske, sokeri, suola)

      Tuohon ei tarvia enempää kun kunnon salaatit ja
      kylmää juotavaa; ja tatuusti ei tarvitse tähteistä huolehtia... ja KUN ei siiten jää aamupalalle tähteitä niin uutta tulta hiilille!

      Ekan remonttikesän jälkeen ipanat kyseli että
      eihan me enää grillata ? Nyt kyselevät että miksi me ei grillata ?

      Ideat on tulleet omasta päästä, ideoinnista, kekseliäisyydestä ja osin mediasta.

      Ennen vanhaan kaikki ruoka tehtiin avotulella tai hiilloksella, miksi ei nytkin.

      Niin että kausi jatkuu, siihen saakka kun lunta tulee tupaan ja jäitä porstuaan, siinä vaiheessa sitten makaroonilaatikkoa..saaroisten roiskeläppää..maksalaatikkoa

      No ei vaiskaan! Parempaa on olemassa, sitten alkaa keittolinja ! Uunissa hitaasti haudutettu hirvikeitto juoksee vielä metsässä, toivottavasti saavat sen nurin :O)))

      • Manselainen

        Mukava lukea tuollaista erittäin positiivisesti kirjoitettua tekstitä!

        Tuohon grillialustaan palatakseni, niin tarkoitatko sillä sellaista folio -tyyppistä alustaa, joita myydään yleensä 2-4 kpl paketeissa. Jos tarkoitat tällaista, niin ainakin Hong Kong tavarataloissa olen vastaavia pyöreitä alustoja nähnyt.

        Ne lienevät tarkoitetun juuri pallogrilleihin, tosin tähän vuoden aikaa niitä tustkin enää löytyy, mutta ehkä ensi keväänä/kesänä taas!


      • *sande
        Manselainen kirjoitti:

        Mukava lukea tuollaista erittäin positiivisesti kirjoitettua tekstitä!

        Tuohon grillialustaan palatakseni, niin tarkoitatko sillä sellaista folio -tyyppistä alustaa, joita myydään yleensä 2-4 kpl paketeissa. Jos tarkoitat tällaista, niin ainakin Hong Kong tavarataloissa olen vastaavia pyöreitä alustoja nähnyt.

        Ne lienevät tarkoitetun juuri pallogrilleihin, tosin tähän vuoden aikaa niitä tustkin enää löytyy, mutta ehkä ensi keväänä/kesänä taas!

        Täällä meidän korkeusasteella ei taida olla
        Hong Kongia, mutta pitää katsella kaupoista
        jos sattusi näkymään. Oon käyttänyt kyllä
        pyöreää foliakakkuvuokaakin , johon tökin reikiä
        pohjaan.

        ensi viikonloppuna onkin sitten loka-marraskuun
        vaihde, joten perunamaa pitää kääntää ennen lumen
        tuloa ja vielä viimeisen kerran töhäyttää grillit
        tulille.

        Koska tulee talkooväkeä niin nyt arvelin paistaa
        ihan kunnon lihamakkarat ja kanankoipia, tässä
        ratkaisee määrä, sekä ruuan että juoman suhteen..

        Perunaa ja naurista tulikin ihan hyvin joten toiseen grilliin laitan muhimaan uuni- eli grilliperunat ja naurishaudukkaat.

        Molempien päälle reilua valion voita.

        On tämä grillaminen mukava harrastus, ja minulla se lähti vähän olosuhteiden pakosta, kun keittiössä tökötti vaan muutama putkenpätkä seinästä ja syötäväkin oli.

        sen jälkeen oon kehitellyt reseptejä, ja ylpeydekseni voin sanoa että voitin kerran
        jopa marttaliiton palkinnon grilliruokareseptillä.
        Se kannusti jatkamaan !

        No nyt siirrytään hellan käyttöön (mikroa käytän
        ihan vaan hätätapauksissa) ja soppalinjalle.

        Sienisato oli ihan kohtuullinen, joten pekoni-suppilovahvero ja kermaista kanttarellikeittoa tullaan syömään useaan otteeseen syksyn ja talven pimenevinä iltoina. Samalla voi laitella
        kansioihin kaikki lehdestä kiireellä reväistyt
        reseptit :o)

        Niin- haaste odottaa yhden reseptin suhteen.
        Tuttavani toi tänne ampumansa sorsan, ja lupasi
        tulla syömään sitä joskus.

        Aikoinaan löysin Hesarista semmoisen reseptin kun nakkisorsa. Kuulostaa hullulta, mutta sorsa
        täytetään nakeilla (varmaan HK), glaseerataan
        ja haudutetaan uunissa mureaksi.

        Pidä peukkuja että tämä onnistuu; kaikkea pitää
        kokeilla, ainakin kerran :o)))


    • grillaaaja

      kesä meni grillatessa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      225
      1588
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      37
      1449
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      62
      1288
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1280
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      1008
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      992
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      179
      883
    Aihe