Kosmologian perusprinsiipit

Kosmologian perusprinsiipit
Nojatuolikosmologiaa

On syytä laittaa yhteenveto koko tästä höskästä, mielipiteistäni kosmologiasta, ja millä perusteella, millä tiedon ja logiikan tasolla mitäkin väitän.

1. Kaikkeuden avaruus on rajaton, koska se on siinä mielessä suljettu tila, että ulkopuolta ei ole. Tämä on looginen totuus eikä vaadi empiiristä todistusta. Näin vaan täytyy olla, koska muuten ei voi olla.
2. Nykyinen galaksitila on tasapainotila, johon avaruuden aine ja energia aina päätyy kaikenlaisten katastrofivaiheiden jälkeen, tai sitten se on ikuinen tila ja galaksien pakkaantuminen mustiksi aukoiksi ja räjähtäminen tapahtuu vain paikallisesti milloin missäkin. Tämä ei ole looginen totuus vaan väite kaiken tiedon ja logiikan pohjalta.
3. Kaikkeuden avaruuden sisältämän kaikenlaisen aineen ja energian kokonaismäärä on aina sama, kun ulkopuolta ei ole, vaikka ainetta saattaa olla toisenlaistakin kuin tuntemamme aine maapallolla ja aine saattaa muuttua energiaksi ja päinvastoin. Tämä häviämättömyyden ja tyhjästä luomattomuuden laki on looginen totuus, koska muuten ei voi olla.
4. Galaksien havaittu etääntyminen toisistaan ja sitä lujempaa, mitä kauempana ne ovat, on rajattoman tilan ominaisuus, eikä vaadi empiiristä selitystä, vaan rajattomassa tilassa näin tapahtuu, kaikki tavara ikäänkuin putoaa toistensa suhteen. Galaksien etäisyyksistä ja putoamisen vauhdista eri etäisyyksillä voitaneen joskus laskea avaruuden koko. On olemassa pisin mahdollinen etäisyys, joka on vakio. Avaruus ja sen tavara eivät voi supistua eivätkä laajentua, vaan avaruus on aina samankokoinen, koko kaikkeuden kokoinen. Tämä ei ole looginen totuus, vaan valistunut arvaus nykyisen tiedon ja logiikan pohjalta.
5. Kaikkeutta ei ole voitu luoda, koska se on aina ollut. Ikuisuudesta seuraa luomattomuus loogisesti. Vain sen laatuun on voinut joku Luoja vaikuttaa, muttei sen olemassaoloon. Maapallo ja taivas sen kannalta, samoin kuin lukemattomia muita maapallon kaltaisia tai erilaisia maailmoja sen sijaan on voitu luoda. Tämä on valistunut arvaus, mutta myös ehkä osittain looginen totuus. Jos maailmalle transkendentti Jumala on luonut maailman, vasta Jumala, hänen ympäsistönsä ja maailma yhdessä ovat kaikkeus, ja ennen luomistakin oli kaikkeus, Jumala ja hänen ympäristönsä.
6. Tuntemamme universumi, tämä havaittava galaksiavaruus, jatkuu näkökykymme - kaukoputket ja radioteleskoopit - ulkopuolelle ja on jo kaikkeus, muita universumeja ei ole, muutakuin erilaisia havaittavia tai havaitsemattomia maailmoja ja virtuaalimaailmoja tämän universumin sisällä ja henkimaailmassa, joka henkimaailma sisältyy tähän galaksiavaruuteen eikä ole sen ulkopuolella muussa mielessä kuin että ihminen ei sitä havaitse normaalitilassaan. Tämä ei ole looginen totuus vaan valistunut arvaus filosofian, tähtitieteen ja teologian pohjalta.

70

1610

    Vastaukset 70

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aapo Jukola

      Teit hyvän selvityksen ajatuksistasi. Se valaisi ainakin minulle hyvin selvästi millainen sinulle maailmankaikkeus on.

      Ikävää on se, ettei se anna minkäänlaista mahdollisuutta keskusteluun. Näin siksi, koska kuvailemasi malli on täysin ehyt ja ilmoituksesi mukaan ainoa mahdollinen. Liitän sen mielessäni kaikkien muiden lukemieni ja tietämieni maailmanselitysmallien rinnalle.

      Mallisi on hauska logiikan leikki. Mitään tieteen kannalta kiinnostavaa siinä ei ole. Jos joskus pystyisit mallillasi selittämään maailmankaikkeuden todellisuudesta tekemiämme havaintoja edes nykyisen mallin veroisesti tai mielellään sitä paremmin, Rakennelmastasi tulisi tieteen kannalta merkityksellinen. Nyt se on vain samassa luokassa Kalevalan haahkan munan ja intiaanien kilpikonnan kilven kanssa.

      Sinä tiedät miten asiat ovat. Meille muille maailmankaikkeuden selitäminen ei ole noin helppoa.

    • kertoo paljon

      sinusta, mutta ei yhtään mitään kosmologiasta tai universumista.

      • Kylläpäs on ilkeitä kommentteja, se oli tietysti odotettavissa, enemmistö tähtitieteen harrastajista on indoktrinoitu alkupamausteorian kannattajiksi, ja vastaan väittäminen on skandaali. Yliopistoissa se on melkein mahdotonta, jos haluaa edetä urallaan, mutta täällä on onneksi sananvapaus.

        Enhän minä suinkaan väitä olevani välttämättä oikeassa, mutta jos olette eri mieltä, niin täytyisihän teidän pystyä osoittamaan, missä kohtaan väitteeni ovat vääriä. Siihen ette kumpikaan pystyneet, haukkumaan vaan. Jos väitteeni osoitetaan vääriksi, muutan tietysti mielipiteeni.

        Ainoa vastaväite on aina ollut, että kaikki tunnetut tosiasiat vahvistavat alkupamausteoriaa. Siihen vastaan, että ei kuitenkaan se tunnettu tosiasia että kaikkeus on ikuinen ja rajaton. Ja tunnetuille tosiasioille on muunkinlaisia tulkintoja.

        Vääräksi osoittaminen on täysin mahdollista, päinvastoin kuin väitettiin. Täytyy näyttää, että logiikasta ei seuraa tällaista, että kaikkeus saattaa olla muunkinlainen kuin rajaton ja ikuinen. Minusta logiikasta seuraa näin, jos jonkun muun mielestä ei, niin perustelkoon sen sitten.

        Ja onhan tuossa monta muutakin kohtaa, mihin voi hyökätä. Eihän esimerkiksi ole mitenkään varmaa, että tuntemamme universumi on kaikkeus. Voihan se olla paikallinen universumi ja sitten samanlaisia tai vastaavia on monta. Kovin helposti te kaksi löitte pyyhkeen kehään.

      • Aika Valo
        Olli.S kirjoitti:

        Kylläpäs on ilkeitä kommentteja, se oli tietysti odotettavissa, enemmistö tähtitieteen harrastajista on indoktrinoitu alkupamausteorian kannattajiksi, ja vastaan väittäminen on skandaali. Yliopistoissa se on melkein mahdotonta, jos haluaa edetä urallaan, mutta täällä on onneksi sananvapaus.

        Vaadit meitä falsifioimaan itse keksimäsi hypoteesin maailmankaikkeudesta. Jos emme sitä tee, se mielestäsi tukee sen oikeellisuutta?

        Tätä on selitetty sinulle jo vaikka miten monen keskustelijan toimesta. Tiede ei etene niin, että joku esittää teorian ja muiden on se kumottava, muuten siitä tulee totuus. Hypoteesin esittäjän on osoitettava, että hänen hypoteesinsa selittää maailmankaikkeutta paremmin kuin valitseva teoria. Siis hypoteesin esittäjän on osoitettava vallitseva teoria omaa teoriaansa huonommin havaintoja selittäväksi. Näin sinä et tee, vaan esität, että muiden olisi kumottava sinun hypoteesisi.

        Minä voin esittää että, maailmankaikkeus on jonkin suuremman olennon tekemä koe, jossa tämä olento voi täysin mielensä mukaan muutella luonnonlakeja tai maailmankaikkeuden kokoa. Lisäksi väitän, että maailmankaikkeus tämän olennon päätöksellä pienenee tällä hetkellä valtavaa nopeutta häviten olemattomuuksiin kolmen kuukauden kuluttua. Me emme havaitse tätä, koska tuo samainen olento on muuttanut kaikkia luonnonlakeja niin, että meistä vain näyttää maailmankaikkeus laajenevan.

        Älytöntä potaskaa. Mutta alas kumoamaan tätä, muuten meidän on lähdettävä siitä, että se on totta. Vai mitä?

        Kerran vielä: Uuden teorian on pystyttävä selittämään kaikki havaintomme, jotka nykyinen teoriakin selittää ja lisäksi ne, joita nykyinen teoria ei pysty selittämään. Sinun kuvitelmasi ei täytä tätä yksinkertaista ehtoa.

        Nykyisen teorian kumoaminen ei olisi mikään skandaali, vaan sensaatio. Tätä sensaatiota ei vain vielä ole tapahtunut. Tietenkin on mahdollista, että nykyinen teoria joskus kumotaan täysin. Todennäköisempää on kuitenkin, että uudet teoriat tulevat pikemminkin täydentämään tämän vanhan teorian. Suhteellisuusteoria ja siitä johdetut maailmanselitysmallit luultavasti toimivat yhä tulevaisuudessakin johonkin rajaan saakka. Samoin kävi Newtonin teorioille suhteellisuusteorian jälkeen. Esimerkiksi, saattaa olla, että jokin uusi teoria joskus pystyy kumoamaan nykyiset teoriat maailmankaikkeuden alkuhetkinä tai mustassa aukossa ja selittämään tapahtumat näissä äärimmäispisteissä paljon nykyistä selvemmin. Toisena tulee mieleen, että pimeän aineen tai energian arvoitus (?) saattaa selittyä jollain uudella suhteellisuusteoriaa tarkemmalla teorialla aikanaan. Ei nykyteorioihin kukaan ole itseään hirttämässä. Heti kun löytyy todellisuutta paremmin kuvaava uusi teoria se otetaan avosylin vastaan.

        Sinun uskonnonkaltainen visiosi ei täytä tämän uuden teorian vaatimuksia. "Tunnettu tosiasia" on kovin huono tieteellinen perusta. Uskonnot lähtevät tällaisista aksioomista.

      • ne väitteesi
        Olli.S kirjoitti:

        Kylläpäs on ilkeitä kommentteja, se oli tietysti odotettavissa, enemmistö tähtitieteen harrastajista on indoktrinoitu alkupamausteorian kannattajiksi, ja vastaan väittäminen on skandaali. Yliopistoissa se on melkein mahdotonta, jos haluaa edetä urallaan, mutta täällä on onneksi sananvapaus.

        Enhän minä suinkaan väitä olevani välttämättä oikeassa, mutta jos olette eri mieltä, niin täytyisihän teidän pystyä osoittamaan, missä kohtaan väitteeni ovat vääriä. Siihen ette kumpikaan pystyneet, haukkumaan vaan. Jos väitteeni osoitetaan vääriksi, muutan tietysti mielipiteeni.

        Ainoa vastaväite on aina ollut, että kaikki tunnetut tosiasiat vahvistavat alkupamausteoriaa. Siihen vastaan, että ei kuitenkaan se tunnettu tosiasia että kaikkeus on ikuinen ja rajaton. Ja tunnetuille tosiasioille on muunkinlaisia tulkintoja.

        Vääräksi osoittaminen on täysin mahdollista, päinvastoin kuin väitettiin. Täytyy näyttää, että logiikasta ei seuraa tällaista, että kaikkeus saattaa olla muunkinlainen kuin rajaton ja ikuinen. Minusta logiikasta seuraa näin, jos jonkun muun mielestä ei, niin perustelkoon sen sitten.

        Ja onhan tuossa monta muutakin kohtaa, mihin voi hyökätä. Eihän esimerkiksi ole mitenkään varmaa, että tuntemamme universumi on kaikkeus. Voihan se olla paikallinen universumi ja sitten samanlaisia tai vastaavia on monta. Kovin helposti te kaksi löitte pyyhkeen kehään.

        oikeiksi!

        Muuten et pysty kumoamaan tällä hetkellä vallalla olevaa näkemystä.

        Sinulla on väitteiden esittäjänä todistustaakka - sillä tavoin tiedemaailma toimii!

      • ne väitteesi kirjoitti:

        oikeiksi!

        Muuten et pysty kumoamaan tällä hetkellä vallalla olevaa näkemystä.

        Sinulla on väitteiden esittäjänä todistustaakka - sillä tavoin tiedemaailma toimii!

        Perusprinsiippini sopivat kaikkiin tunnettuihin tosiasioihin, tietääkseni mikään tosiasia ei ole ristiriidassa tällaisen kokonaiskuvan kanssa ja kokonaiskuva on järkevämpi kuin alkupamausteoria.

        Ei teidän tarvitse kumota asiaa eikä ottaa mitään kantaa, jos ette halua. Esitän vain käsitykseni keskustelun kohteeksi. Ei kenenkään tarvitse keskustella jos ei halua.

        Vieläkään en ole saanut mitään sellaista vasta-argumenttia, että olisi jotain syytä muuttaa käsityksiäni.

      • on kirjoitettu

        siihen tyyliin kuin maailman kaikkien uskontojen
        perusteesit.

        Se on siis kumoamaton.

        Kuten itse varmaan, vähän vinosti hymyillen, tiedät.

        Mutta ettei juttuasi voi vääräksi todistaa, ei ole
        millään muotoa tae siitä että se on oikea.

      • näin se on
        on kirjoitettu kirjoitti:

        siihen tyyliin kuin maailman kaikkien uskontojen
        perusteesit.

        Se on siis kumoamaton.

        Kuten itse varmaan, vähän vinosti hymyillen, tiedät.

        Mutta ettei juttuasi voi vääräksi todistaa, ei ole
        millään muotoa tae siitä että se on oikea.

        "Mutta ettei juttuasi voi vääräksi todistaa, ei ole
        millään muotoa tae siitä että se on oikea."

        Täällä oleva porukka ei niin helposti havaitse sitä mutta lakimies näkee heti kokemuksesta että näin se tosiaan on. Jos roistoa ei voi syylliseksi todistaa ei se tosiaan merkitse sitä etteikö hän olisi.

      • ovat ne
        Olli.S kirjoitti:

        Perusprinsiippini sopivat kaikkiin tunnettuihin tosiasioihin, tietääkseni mikään tosiasia ei ole ristiriidassa tällaisen kokonaiskuvan kanssa ja kokonaiskuva on järkevämpi kuin alkupamausteoria.

        Ei teidän tarvitse kumota asiaa eikä ottaa mitään kantaa, jos ette halua. Esitän vain käsitykseni keskustelun kohteeksi. Ei kenenkään tarvitse keskustella jos ei halua.

        Vieläkään en ole saanut mitään sellaista vasta-argumenttia, että olisi jotain syytä muuttaa käsityksiäni.

        todisteet?

        "Perusprinsiippini sopivat kaikkiin tunnettuihin tosiasioihin, tietääkseni mikään tosiasia ei ole ristiriidassa tällaisen kokonaiskuvan kanssa ja kokonaiskuva on järkevämpi kuin alkupamausteoria."

        Ei tuollainen ympäripyöreä höpinä todista yhtään mitään väitteitesi puolesta.

        Tutkimustuloksia esille!

        "Vieläkään en ole saanut mitään sellaista vasta-argumenttia, että olisi jotain syytä muuttaa käsityksiäni."

        Niin - sinullehan ei kelpaa tutkimustulokset. Haluat vain pyöritellä filosofis-uskonnollista huuhaata ja kuvitella sen jotain todistavan. Tulepa autuaaksi huuhaahan uskomalla! Meille on yks hailee, vaikka uskot menninkäisiin universumin alkulähteenä.

      • Jos kukaan
        Olli.S kirjoitti:

        Perusprinsiippini sopivat kaikkiin tunnettuihin tosiasioihin, tietääkseni mikään tosiasia ei ole ristiriidassa tällaisen kokonaiskuvan kanssa ja kokonaiskuva on järkevämpi kuin alkupamausteoria.

        Ei teidän tarvitse kumota asiaa eikä ottaa mitään kantaa, jos ette halua. Esitän vain käsitykseni keskustelun kohteeksi. Ei kenenkään tarvitse keskustella jos ei halua.

        Vieläkään en ole saanut mitään sellaista vasta-argumenttia, että olisi jotain syytä muuttaa käsityksiäni.

        ei pysty esittämään todisteita sitä vastaan... sen täytyy olla totta!

      • rajaton????
        Olli.S kirjoitti:

        Kylläpäs on ilkeitä kommentteja, se oli tietysti odotettavissa, enemmistö tähtitieteen harrastajista on indoktrinoitu alkupamausteorian kannattajiksi, ja vastaan väittäminen on skandaali. Yliopistoissa se on melkein mahdotonta, jos haluaa edetä urallaan, mutta täällä on onneksi sananvapaus.

        Enhän minä suinkaan väitä olevani välttämättä oikeassa, mutta jos olette eri mieltä, niin täytyisihän teidän pystyä osoittamaan, missä kohtaan väitteeni ovat vääriä. Siihen ette kumpikaan pystyneet, haukkumaan vaan. Jos väitteeni osoitetaan vääriksi, muutan tietysti mielipiteeni.

        Ainoa vastaväite on aina ollut, että kaikki tunnetut tosiasiat vahvistavat alkupamausteoriaa. Siihen vastaan, että ei kuitenkaan se tunnettu tosiasia että kaikkeus on ikuinen ja rajaton. Ja tunnetuille tosiasioille on muunkinlaisia tulkintoja.

        Vääräksi osoittaminen on täysin mahdollista, päinvastoin kuin väitettiin. Täytyy näyttää, että logiikasta ei seuraa tällaista, että kaikkeus saattaa olla muunkinlainen kuin rajaton ja ikuinen. Minusta logiikasta seuraa näin, jos jonkun muun mielestä ei, niin perustelkoon sen sitten.

        Ja onhan tuossa monta muutakin kohtaa, mihin voi hyökätä. Eihän esimerkiksi ole mitenkään varmaa, että tuntemamme universumi on kaikkeus. Voihan se olla paikallinen universumi ja sitten samanlaisia tai vastaavia on monta. Kovin helposti te kaksi löitte pyyhkeen kehään.

        Ainakin pariin kertaan olen kysellyt, miten ikuinen ja rajaton selviää Olbersin paradoksista: "Miksi tivas on öisin musta, miksi valoa en mä nää (n. 3000K0" Laura Voutilainen Olberstia lainaten.

      • näin se on kirjoitti:

        "Mutta ettei juttuasi voi vääräksi todistaa, ei ole
        millään muotoa tae siitä että se on oikea."

        Täällä oleva porukka ei niin helposti havaitse sitä mutta lakimies näkee heti kokemuksesta että näin se tosiaan on. Jos roistoa ei voi syylliseksi todistaa ei se tosiaan merkitse sitä etteikö hän olisi.

        Yritän vain kehittää ajattelua kosmologiassa. Saatan tietysti erehtyä ja varmaan erehdynkin jossakin.

      • totisesti
        Olli.S kirjoitti:

        Yritän vain kehittää ajattelua kosmologiassa. Saatan tietysti erehtyä ja varmaan erehdynkin jossakin.

        ja jopa lähtökohdissasi:

        Sinulta puuttuu fysiikan, tähtitieteen ja kosmologian perustiedot, joten sinulla ei ole edellytyksiäkään kehittää mitään noille tieteenaloille.

        Se, että väität kehittäväsi, todistaa vain, että sinussa yhdistyy tietämättömyyteen ylikorostunut itserakkaus!

      • Jos kukaan kirjoitti:

        ei pysty esittämään todisteita sitä vastaan... sen täytyy olla totta!

        Kummallista kun keskustelusta noin tuohdutaan. Miksei voi kehitellä ajatuksia ja keskustella niistä aivan rauhallisesti? Ajatustapani on yksi mahdollisuus ja sinänsä arvokas keskustelun aihe.

        Tottakai olen perehtynyt tähtitieteelliseen kosmologiaan. En kuitenkaan ole ammattilainen. Filosofiaan olen perehtynyt ammattilaistasoisesti.

        Vata-argumentteja ei ole tullut kuin se, että empiiriset tulokset sopivat alkupamausteoriaan ja siksi sitä ei ole syytä hylätä.

        Sopivat empiiriset tulokset Ptolemaioksen malliinkin, kun sitä rukattiin ja rukattiin.

        Ei myöskään ole mitään empiirisiä tuloksia mitkä eivät sopisi avaruuden rajattoman ja ikuisen mallin puitteisiin, sensijaan alkupamausteoria johtaa siihen älyttömään johtopäätökseen, että joskus avaruus ja sen aine ja energia olisivat olleet yhdessä pienessä pisteessä. Siinä on syy hylätä se ja rakentaa parempi malli.

        Miksi sitten kaikki ei ole valoisaa, siitä tuonnempana.

      • rajaton???? kirjoitti:

        Ainakin pariin kertaan olen kysellyt, miten ikuinen ja rajaton selviää Olbersin paradoksista: "Miksi tivas on öisin musta, miksi valoa en mä nää (n. 3000K0" Laura Voutilainen Olberstia lainaten.

        Olbersin paradoksi sopii aivan hyvin rajattomaan ja ikuiseen universumiin. Meistä katsoen kauimmaisten tähtien valo ei enää pääse tänne, ja kauan sitten universumilla on voinut olla kaaosvaiheita paikallisesti ja ehkä kokonaankin niin ettei siellä mitään tähtiä ole, sumua vaan. Sumuja on sitä paitsi joka tapauksessa avaruudessa, emmekä itse asiassa tiedä, mitä kaikkea avaruudessa on.

        Alkupamausteoriassakin Olbersin paradoksin selitys on, että valon puute johtuu galaksien etääntymisestä. Mutta etääntyvät galaksit rajattomassakin mallissa, etääntymisen syy vain on rajattoman tilan ominaisuudet eikä varsinainen todellinen etääntyminen, joka johtaisi siihen, että galaksit joskus olisivat olleet yhdessä pisteessä.

        Kyllä minä aikaisemminkin jotain vastasin Oldersin paradoksiin.

      • siis oikeassa,
        Olli.S kirjoitti:

        Kummallista kun keskustelusta noin tuohdutaan. Miksei voi kehitellä ajatuksia ja keskustella niistä aivan rauhallisesti? Ajatustapani on yksi mahdollisuus ja sinänsä arvokas keskustelun aihe.

        Tottakai olen perehtynyt tähtitieteelliseen kosmologiaan. En kuitenkaan ole ammattilainen. Filosofiaan olen perehtynyt ammattilaistasoisesti.

        Vata-argumentteja ei ole tullut kuin se, että empiiriset tulokset sopivat alkupamausteoriaan ja siksi sitä ei ole syytä hylätä.

        Sopivat empiiriset tulokset Ptolemaioksen malliinkin, kun sitä rukattiin ja rukattiin.

        Ei myöskään ole mitään empiirisiä tuloksia mitkä eivät sopisi avaruuden rajattoman ja ikuisen mallin puitteisiin, sensijaan alkupamausteoria johtaa siihen älyttömään johtopäätökseen, että joskus avaruus ja sen aine ja energia olisivat olleet yhdessä pienessä pisteessä. Siinä on syy hylätä se ja rakentaa parempi malli.

        Miksi sitten kaikki ei ole valoisaa, siitä tuonnempana.

        koska et edes itse sitä kiistänyt!

      • siis oikeassa, kirjoitti:

        koska et edes itse sitä kiistänyt!

        Mikä oli edellinen viestisi? Mitä en kiistänyt?

      • sitä että
        Olli.S kirjoitti:

        Mikä oli edellinen viestisi? Mitä en kiistänyt?

        olet idiootti!

      • mutta huonosti
        Olli.S kirjoitti:

        Olbersin paradoksi sopii aivan hyvin rajattomaan ja ikuiseen universumiin. Meistä katsoen kauimmaisten tähtien valo ei enää pääse tänne, ja kauan sitten universumilla on voinut olla kaaosvaiheita paikallisesti ja ehkä kokonaankin niin ettei siellä mitään tähtiä ole, sumua vaan. Sumuja on sitä paitsi joka tapauksessa avaruudessa, emmekä itse asiassa tiedä, mitä kaikkea avaruudessa on.

        Alkupamausteoriassakin Olbersin paradoksin selitys on, että valon puute johtuu galaksien etääntymisestä. Mutta etääntyvät galaksit rajattomassakin mallissa, etääntymisen syy vain on rajattoman tilan ominaisuudet eikä varsinainen todellinen etääntyminen, joka johtaisi siihen, että galaksit joskus olisivat olleet yhdessä pisteessä.

        Kyllä minä aikaisemminkin jotain vastasin Oldersin paradoksiin.

        Newton ja Einstein mäkeen, netropia mäkeen olberstin selitys väärin.
        Liika Adhoceja.

      • usein seuraavaan
        Olli.S kirjoitti:

        Olbersin paradoksi sopii aivan hyvin rajattomaan ja ikuiseen universumiin. Meistä katsoen kauimmaisten tähtien valo ei enää pääse tänne, ja kauan sitten universumilla on voinut olla kaaosvaiheita paikallisesti ja ehkä kokonaankin niin ettei siellä mitään tähtiä ole, sumua vaan. Sumuja on sitä paitsi joka tapauksessa avaruudessa, emmekä itse asiassa tiedä, mitä kaikkea avaruudessa on.

        Alkupamausteoriassakin Olbersin paradoksin selitys on, että valon puute johtuu galaksien etääntymisestä. Mutta etääntyvät galaksit rajattomassakin mallissa, etääntymisen syy vain on rajattoman tilan ominaisuudet eikä varsinainen todellinen etääntyminen, joka johtaisi siihen, että galaksit joskus olisivat olleet yhdessä pisteessä.

        Kyllä minä aikaisemminkin jotain vastasin Oldersin paradoksiin.

        " emmekä itse asiassa tiedä, mitä kaikkea avaruudessa on."

        Olemassa olevat havainnot viittaavat alkuräjähdysteoriaan. Sinä vetoat asioihin, joita ei tiedetä.
        Olet kertomasi mukaan filosofian ammattilainen. Kun kehoitan sinua toteuttamaan Witgensteinin perusteesiä edellä olevan kohdalla, uskon sinun ymmärtävän, mitä tarkoitan.

        Lisäksi: Jos sinun järkeesi ei joku asia mahdu, ei se vielä todista sen olevan loogisesti mahdoton. Huonoa filosofiaa sekin.
        Ammatikseen logiikan kanssa askaroivat fyysikot (vai kiellätkö fysiikan ja matematiikan loogisuuden) tunnustavat alkuräjähdyksen, ei ainoastaan mahdolliseksi, vaan jopa todennäköiseksi. Asiat pystytään mallintamaan matemaattisesti erittäin lähelle alkuräjähdystä ja kokeellinenkin testaus on hiukkaskiihdyttimien avulla edennyt sekunnin osiin.

      • usein seuraavaan kirjoitti:

        Olemassaolevat havainnot eivät viittaa alkuräjähdysteoriaan vaan niiden teorian mukainen tulkinta viittaa siihen. Siinä on jo kehäpäätelmä.

        Havaintojen tulkinta on eri asia kuin itse havainnot. Etääntymisen tulkinta voi olla alkuräjähdys, mutta se voi olla myös, että rajattomassa tilassa näin tapahtuu ja näyttää.

        Jos joku pitää sitä mahdollisena, että koko universumi olisi joskus ollut yhdessä pisteessä ja että kaikkeudella voisi olla alku, niin senkun pitää. Minusta se on mahdotonta ja teorian oletuksia olisi tarkistettava, koska siitä seuraa mahdottomuuksia.

        Jonkinlaisia singulariteetteja äärettömän suurissa ja äärettömän pienissä asioissa tietysti täytyykin olla, esimekiksi elektronit paradoksaalisesti voivat olla usemmassa paikassa yhtä aikaa. Muttei kuitenkaan voi olla tällaisia singulariteetteja, että koko universumilla olisi alku tai että se olisi joskus ollut yhdessä pisteessä.

        Vaikka huipputiedemiehet sanoisivat mitä tästä asiasta niin pelkkää selittelyä ja vanhaan takertumista se on, elleivät rupea muuttelemaan alkuoletuksiaan galaksien etääntymisestä ja suhteellisuusteoriasta niin etteivät teoriat johtaisi mahdottomuuksiin.

        Minä esitin vain yhden vaihtoehdon. Se voi olla väärä ja hedelmätön, mutta yritys eteenpäin kuitenkin: galaksien etääntyminen johtuukin rajattoman tilan ominaisuuksista eikä se tarvitse empiiristä selitystä.

      • että sinä

        et tunne niitä havaintoja, joita alan tiedemiehet ovat tehneet, ei mitätöi niiden olemassa oloa. Sinun tietämättömyytesi ja ymmärtämättömyytesi ei myöskään mitätöi kosmologien tekemiä johtopäätöksiä.

        Sinun näkemyksesi todistaa ja kertoo vain sinusta, mutta ei tippaakaan siitä, onko alkuräjähdys tapahtunut!

      • nbsp
        Olli.S kirjoitti:

        Kylläpäs on ilkeitä kommentteja, se oli tietysti odotettavissa, enemmistö tähtitieteen harrastajista on indoktrinoitu alkupamausteorian kannattajiksi, ja vastaan väittäminen on skandaali. Yliopistoissa se on melkein mahdotonta, jos haluaa edetä urallaan, mutta täällä on onneksi sananvapaus.

        Enhän minä suinkaan väitä olevani välttämättä oikeassa, mutta jos olette eri mieltä, niin täytyisihän teidän pystyä osoittamaan, missä kohtaan väitteeni ovat vääriä. Siihen ette kumpikaan pystyneet, haukkumaan vaan. Jos väitteeni osoitetaan vääriksi, muutan tietysti mielipiteeni.

        Ainoa vastaväite on aina ollut, että kaikki tunnetut tosiasiat vahvistavat alkupamausteoriaa. Siihen vastaan, että ei kuitenkaan se tunnettu tosiasia että kaikkeus on ikuinen ja rajaton. Ja tunnetuille tosiasioille on muunkinlaisia tulkintoja.

        Vääräksi osoittaminen on täysin mahdollista, päinvastoin kuin väitettiin. Täytyy näyttää, että logiikasta ei seuraa tällaista, että kaikkeus saattaa olla muunkinlainen kuin rajaton ja ikuinen. Minusta logiikasta seuraa näin, jos jonkun muun mielestä ei, niin perustelkoon sen sitten.

        Ja onhan tuossa monta muutakin kohtaa, mihin voi hyökätä. Eihän esimerkiksi ole mitenkään varmaa, että tuntemamme universumi on kaikkeus. Voihan se olla paikallinen universumi ja sitten samanlaisia tai vastaavia on monta. Kovin helposti te kaksi löitte pyyhkeen kehään.

        "Kylläpäs on ilkeitä kommentteja, "

        No ei minusta mitenkään erityisen ilkeitä. Tietenkin jos joku laukoo päättömyyksiä, näkemystä on syytä korjata.

        "se oli tietysti odotettavissa, enemmistö tähtitieteen harrastajista on indoktrinoitu alkupamausteorian kannattajiksi, ja vastaan väittäminen on skandaali. Yliopistoissa se on melkein mahdotonta, jos haluaa edetä urallaan, mutta täällä on onneksi sananvapaus."

        No höpö höpö. Yliopistossa saa ihan vapaasti esittää alkuräjähdysteorian vastaisia näkemyksiä. Erona tällaiseen keskusteluryhmään on vain se, että ne täytyy pystyä myös perustelemaan yksityiskohtaisesti ja sepäs ei olekaan enää ihan simppeli juttu ;)

        Fysikaaliset tieteet ovat eksakteja tieteitä. Käytännössä syy-seuraussuhteet pitää siis pystyä johtamaan toisistaan. Käytännössä tämä tapahtuu matemaattisesti, koska matematiikassa on selvät säännöt, millaisia johtopäätöksiä on mahdollista tehdä. Väheksymättä filosofiaa itsessään, on syytä huomata, että pelkästään funtsailemalla voi heittää vaikka minkänäköistä ideaa, myös sellaisia jotka ovat fysikaalisesti mahdottomia :(

        Meille fysiikan laitokselle tulee joka vuosi uusia opiskelijoita, jotka haaveilevat kaatavansa milloin minkäkin vallitsevan käsityksen, mutta kun opintojen aikana huomaa, etteivät nämä ideat olekaan hatusta tempaistuja ja että yhtä fysiikan osa-aluetta onkin yllättävän vaikea muuttaa joutumatta ilmeiseen ristiriitaan jonkin muun osa-alueen ilmiöiden kanssa, innolla on tapana laantua. Taustalla ei siis ole julkea indoktrinaatio (vaikka kaiken maailman hörhöt niin haluavatkin ajatella) vaan se kylmä tosiseikka, että maallikon silmissä pähkähulluilta kuulostavat teoriat ovat oikeasti melkoisen vankasti perusteltuja.

        Koska sinulla ei aloitusviestisi perusteella näytä olevan mitään käryä siitä, kuinka tieteellinen teorianmuodostus toimii, suosittelen hankkimaan aluksi jonkinlaiset esitiedot aiheesta, ennen kuin haaskaat aikaasi enemmälti omatekoisten kosmologisten mallien kehittelyyn.

      • totisesti kirjoitti:

        ja jopa lähtökohdissasi:

        Sinulta puuttuu fysiikan, tähtitieteen ja kosmologian perustiedot, joten sinulla ei ole edellytyksiäkään kehittää mitään noille tieteenaloille.

        Se, että väität kehittäväsi, todistaa vain, että sinussa yhdistyy tietämättömyyteen ylikorostunut itserakkaus!

        Ei siitä, että vastustaa BB-teoriaa, seuraa, ettei tunne kosmologiaa. Tunnetko itse esim Giordano Brunon ajattelua, joka jo 1500-luvulla tajusi, että tähtiä on miljardeja ja niiden planeetoilla todennäköisesti asukkaita siinä kuin maapallollakin?

        Sinä ilmeisesti olet ylpeä kun olet juuri ja juuri ymmärtänyt BB-kosmologian, sehän menee joka tapauksessa terveen järjen tuolle puolelle. Myönnän, etten pysty seuraamaan fysiikan ja tähtitieteen korkeaa matematiikkaa, mutta se ei estä ymmärtämästä tähtitieteellistä kosmologiaa.

      • sitä että kirjoitti:

        olet idiootti!

        Siitä että saattaisin olla idiootti jossakin mielessä, ei seuraa, etteivätkö ajatukseni saattaisi olla totta.

        Kun solvailet, et uskalla esiintyä nimelläsi. Viestisi pistettaisiin jos vaivautuisin esittämään sitä sheriffille.

      • että sinä kirjoitti:

        et tunne niitä havaintoja, joita alan tiedemiehet ovat tehneet, ei mitätöi niiden olemassa oloa. Sinun tietämättömyytesi ja ymmärtämättömyytesi ei myöskään mitätöi kosmologien tekemiä johtopäätöksiä.

        Sinun näkemyksesi todistaa ja kertoo vain sinusta, mutta ei tippaakaan siitä, onko alkuräjähdys tapahtunut!

        Ja sinä osoitat solvaamisillasi vain olevasi kykenemätön kumoamaan käsityksiäni. Ainoa perustelusi on, että kun BB-teoria aina tarpeen mukaan rukattuna kykenee selittämään kaikki tunnetut havainnot, niin se on silloin paras ja oikea.

        Mutta jos se ei olekaan paras ja oikea vaan jos jokin muu selitystapa selittäisi paremmin tunnetut tosiasia?

        Ptolemaioksen malliinkin kyettiin aina ymppäämään kaikki tunnetut tosiasiat planeettojen kiertoradoista, vaikka senkin perusoletukset olivat virheellisiä: planeettojen ratojen piti olla ympyröitä, kun ympyrä on niin täydellinen muoto. Lopulta siitä tuli vaan liian monimutkainen. Niin alkaa käydä BB-teoriallekin. Sen perusoletus on virheellinen: kun galaksit etääntyvät, niiden on joskus täytynyt olla yhdessä.

        Mutta totta on, että tässä tarvittaisiin minua oppineempi tähtitieteilijä tutkimaan vaihtoehtoisia teorioita, eihän minun kompetenssini tietenkään riitä tämän pidemmälle. Olisi kiva kun joku tutkisi asiaa ja sanoisi, ovatko ajatukset hedelmällisiä ja kehittelyn arvoisia.

        Filosofina, jossa minulla on aika hyvä kompetenssi, pysyn kannassani, koska ei ole näkynyt mitään syytä luopua niistä. Kantani ovat vain hypoteeseja, eivät mitenkään lukkoonlyötyjä.

      • offmind
        Olli.S kirjoitti:

        Yritän vain kehittää ajattelua kosmologiassa. Saatan tietysti erehtyä ja varmaan erehdynkin jossakin.

        Luonnontieteellinen, tieteellisiin teorioihin ja havaintoihin perustuva kosmologia syntyi 1900-luvun alkupuolella. Ja on sen jälkeen kehittynyt voimakkaasti ja saanut aikaan vakuuttavia tuloksia. Mutta ei mitään lopullista totuutta koska sellaistahan tiede ei voi koskaan tuottaa.

        Se mitä sinä edustat on "antiikin aikaista" rationalisointeihin perustuvaa kosmologiaa pohtivaa metafysiikkaa. Sellainen ei taida erityisemmin kehittää ajattelua tuossa edellä mainitussa luonnontieteellisessä kosmologiassa.

      • on toistaiseksi
        Olli.S kirjoitti:

        Ja sinä osoitat solvaamisillasi vain olevasi kykenemätön kumoamaan käsityksiäni. Ainoa perustelusi on, että kun BB-teoria aina tarpeen mukaan rukattuna kykenee selittämään kaikki tunnetut havainnot, niin se on silloin paras ja oikea.

        Mutta jos se ei olekaan paras ja oikea vaan jos jokin muu selitystapa selittäisi paremmin tunnetut tosiasia?

        Ptolemaioksen malliinkin kyettiin aina ymppäämään kaikki tunnetut tosiasiat planeettojen kiertoradoista, vaikka senkin perusoletukset olivat virheellisiä: planeettojen ratojen piti olla ympyröitä, kun ympyrä on niin täydellinen muoto. Lopulta siitä tuli vaan liian monimutkainen. Niin alkaa käydä BB-teoriallekin. Sen perusoletus on virheellinen: kun galaksit etääntyvät, niiden on joskus täytynyt olla yhdessä.

        Mutta totta on, että tässä tarvittaisiin minua oppineempi tähtitieteilijä tutkimaan vaihtoehtoisia teorioita, eihän minun kompetenssini tietenkään riitä tämän pidemmälle. Olisi kiva kun joku tutkisi asiaa ja sanoisi, ovatko ajatukset hedelmällisiä ja kehittelyn arvoisia.

        Filosofina, jossa minulla on aika hyvä kompetenssi, pysyn kannassani, koska ei ole näkynyt mitään syytä luopua niistä. Kantani ovat vain hypoteeseja, eivät mitenkään lukkoonlyötyjä.

        todistustaakka väitteittesi todistamisessa.

        Sinä olet kyseenalaistanut nykyiset kosmologiset käsitykset.

        Sinun pitää nyt tuoda todisteet esille! Eikä ne todisteet ole mitään jaarittelua, jollaista täällä olet harrastanut, vaan selviä tutkimustuloksia, laskelmia yms. Missä ne viipyvät?

      • sinä missä
        Olli.S kirjoitti:

        Ja sinä osoitat solvaamisillasi vain olevasi kykenemätön kumoamaan käsityksiäni. Ainoa perustelusi on, että kun BB-teoria aina tarpeen mukaan rukattuna kykenee selittämään kaikki tunnetut havainnot, niin se on silloin paras ja oikea.

        Mutta jos se ei olekaan paras ja oikea vaan jos jokin muu selitystapa selittäisi paremmin tunnetut tosiasia?

        Ptolemaioksen malliinkin kyettiin aina ymppäämään kaikki tunnetut tosiasiat planeettojen kiertoradoista, vaikka senkin perusoletukset olivat virheellisiä: planeettojen ratojen piti olla ympyröitä, kun ympyrä on niin täydellinen muoto. Lopulta siitä tuli vaan liian monimutkainen. Niin alkaa käydä BB-teoriallekin. Sen perusoletus on virheellinen: kun galaksit etääntyvät, niiden on joskus täytynyt olla yhdessä.

        Mutta totta on, että tässä tarvittaisiin minua oppineempi tähtitieteilijä tutkimaan vaihtoehtoisia teorioita, eihän minun kompetenssini tietenkään riitä tämän pidemmälle. Olisi kiva kun joku tutkisi asiaa ja sanoisi, ovatko ajatukset hedelmällisiä ja kehittelyn arvoisia.

        Filosofina, jossa minulla on aika hyvä kompetenssi, pysyn kannassani, koska ei ole näkynyt mitään syytä luopua niistä. Kantani ovat vain hypoteeseja, eivät mitenkään lukkoonlyötyjä.

        "Ja sinä osoitat solvaamisillasi vain olevasi kykenemätön kumoamaan käsityksiäni."

        kohdassa edellistä kirjoitustani minä solvasin! Missä niitä solvaussanoja on?

        Kirjoitus uudelleen tuossa alla

        "se että sinä et tunne niitä havaintoja, joita alan tiedemiehet ovat tehneet, ei mitätöi niiden olemassa oloa. Sinun tietämättömyytesi ja ymmärtämättömyytesi ei myöskään mitätöi kosmologien tekemiä johtopäätöksiä.

        Sinun näkemyksesi todistaa ja kertoo vain sinusta, mutta ei tippaakaan siitä, onko alkuräjähdys tapahtunut! "

        P.S. Kenenkään ei tarvitse kumota sinun käsityksiäsi - sinulla on todistustaakka, kun itse olet kyseenalaistanut kosmologian tutkimustulokset! Niin päin asiat tiedekeskustelussa ja tieteen tekemisessä menee.

      • asia saattaisi
        Olli.S kirjoitti:

        Siitä että saattaisin olla idiootti jossakin mielessä, ei seuraa, etteivätkö ajatukseni saattaisi olla totta.

        Kun solvailet, et uskalla esiintyä nimelläsi. Viestisi pistettaisiin jos vaivautuisin esittämään sitä sheriffille.

        ja voisi olla, mutta kun se ei vaan ole niin.

        Noilla isi-päätteillä on niin hurjan kiva leikkiä!!!

      • offmind kirjoitti:

        Luonnontieteellinen, tieteellisiin teorioihin ja havaintoihin perustuva kosmologia syntyi 1900-luvun alkupuolella. Ja on sen jälkeen kehittynyt voimakkaasti ja saanut aikaan vakuuttavia tuloksia. Mutta ei mitään lopullista totuutta koska sellaistahan tiede ei voi koskaan tuottaa.

        Se mitä sinä edustat on "antiikin aikaista" rationalisointeihin perustuvaa kosmologiaa pohtivaa metafysiikkaa. Sellainen ei taida erityisemmin kehittää ajattelua tuossa edellä mainitussa luonnontieteellisessä kosmologiassa.

        Useimmat filosfit nykyään ovat sitä mieltä, että kosmologia on syytä jättää tähtitieteilijöille. Se on oikein siinä mielessä, että matemaattisia kosmologisia kaavoja pystyy pyörittelemään ja ymmärtämään vain fysiikan ja tähtitieteen ammattilainen.

        Mutta mielestäni tähtitieteelisen kosmologian perusteissa on jonkinlaisia käsitesekaannuksia, joita voidaan miettiä aivan perusfilosofian ja logiikan pohjalta. Ja kaikkeuden käsitteen pohtiminen on yllättävän hedelmällistä.

        Kosmologiaa ei pitäisi jättää tähtitieteilijöille tästä syystä.

        Tulee ikäviä kysymyksiä filosofian puolelta tähtitieteilijöille, jos asiaan vaivautuu perehtymään: kuinka on mahdollista, että avaruus ja sen aine olisivat joskus olleet yhdessä pienessä pisteessä? Vai oliko pisteessä vain aine ja energia? Oliko avaruus silti rajaton siinä ympärillä? Mikä laajene ja missä? Kuinka kaikeus voisi laajeta tai supistua, kun se näyttäisi olevan aina saman kokoinen, koko kaikkeuden kokoinen?

      • sinä missä kirjoitti:

        "Ja sinä osoitat solvaamisillasi vain olevasi kykenemätön kumoamaan käsityksiäni."

        kohdassa edellistä kirjoitustani minä solvasin! Missä niitä solvaussanoja on?

        Kirjoitus uudelleen tuossa alla

        "se että sinä et tunne niitä havaintoja, joita alan tiedemiehet ovat tehneet, ei mitätöi niiden olemassa oloa. Sinun tietämättömyytesi ja ymmärtämättömyytesi ei myöskään mitätöi kosmologien tekemiä johtopäätöksiä.

        Sinun näkemyksesi todistaa ja kertoo vain sinusta, mutta ei tippaakaan siitä, onko alkuräjähdys tapahtunut! "

        P.S. Kenenkään ei tarvitse kumota sinun käsityksiäsi - sinulla on todistustaakka, kun itse olet kyseenalaistanut kosmologian tutkimustulokset! Niin päin asiat tiedekeskustelussa ja tieteen tekemisessä menee.

        Sanokaa yksikin tähtitieteellinen fakta ja tosiasia, joka ei sovi esittämääni malliin. Nythän on nimenomaan kyse mallista, mikä malli parhaiten kuvaa tunnetut tosiasiat. Kyllähän BB-mallikin tosiasiat kuvaa, mutta se johtaa mahdottomuuksiin. Tämä malli ei johda mahdottomuuksiin ja on siksi parempi. Ei malleja voi todistaa, joku vaan on parempi kuin toinen eikä malli saa olla ristiriidassa tunnettujen tosiasioiden kanssa eikä johtaa mahdottomuuksiin.

      • että maailmankaikkeudessa

        on 5 576 maan kaltaista planeettaa, joilla on ihmisten kaltaisia asukkaita! Tämä on kiistaton fakta siihen asti kunnes pystyt kumoamaan sen (faktoilla)! Mikään malli/fakta ei pysty kumoamaan väitettäni, joten sen täytyy olla totta!!! Jees, olen nero!!! Jippii!!!

      • harhailet
        Olli.S kirjoitti:

        Useimmat filosfit nykyään ovat sitä mieltä, että kosmologia on syytä jättää tähtitieteilijöille. Se on oikein siinä mielessä, että matemaattisia kosmologisia kaavoja pystyy pyörittelemään ja ymmärtämään vain fysiikan ja tähtitieteen ammattilainen.

        Mutta mielestäni tähtitieteelisen kosmologian perusteissa on jonkinlaisia käsitesekaannuksia, joita voidaan miettiä aivan perusfilosofian ja logiikan pohjalta. Ja kaikkeuden käsitteen pohtiminen on yllättävän hedelmällistä.

        Kosmologiaa ei pitäisi jättää tähtitieteilijöille tästä syystä.

        Tulee ikäviä kysymyksiä filosofian puolelta tähtitieteilijöille, jos asiaan vaivautuu perehtymään: kuinka on mahdollista, että avaruus ja sen aine olisivat joskus olleet yhdessä pienessä pisteessä? Vai oliko pisteessä vain aine ja energia? Oliko avaruus silti rajaton siinä ympärillä? Mikä laajene ja missä? Kuinka kaikeus voisi laajeta tai supistua, kun se näyttäisi olevan aina saman kokoinen, koko kaikkeuden kokoinen?

        "Kuinka kaikeus voisi laajeta tai supistua, kun se näyttäisi olevan aina saman kokoinen, koko kaikkeuden kokoinen? "

        Kuinka niin näyttäisi? Näkymämme laajenee valon nopeudella, kun avaruuden kaukaisemmista osista valo ehtii tänne. Avaruuden koon huomioon ottaen suhteellinen laajeneminen on kuitenkin vain 0,000 000 729 % sadassa vuodessa. Väitätkö huomaavasi eron tähtitaivasta tähytessäsi.

        Koko ajattelusi tuntuu olevan vailla pohjaa.

      • että maailmankaikkeudessa kirjoitti:

        on 5 576 maan kaltaista planeettaa, joilla on ihmisten kaltaisia asukkaita! Tämä on kiistaton fakta siihen asti kunnes pystyt kumoamaan sen (faktoilla)! Mikään malli/fakta ei pysty kumoamaan väitettäni, joten sen täytyy olla totta!!! Jees, olen nero!!! Jippii!!!

        Malli tuossa on se, että muuallakin avaruudessa on planeettoja, joissa on ihmisenkaltaisia asukkaita.

        Sitä emme voi todistaa tai kumota vielä, mutta mallina se on varteenotettava. Oikeastaan se ei ole malli vaan hypoteesi, joka voidaan joskus testata.

        Samoin johtuuko galaksien etääntyminen rajattoman tilan ominaisuuksista vai alkupamauksesta on hypoteesi (kaksi hypoteesia), joka voidaan joskus testata. Koska BB-teoria johtaa mahdottomaan johtopäätökseen, että kaikki olisi joskus ollut yhdessä pisteessä, se voidaan hylätä, kun taas rajattoman tilan ominaisuksiin perustuva selitys ei johda mahdottomuuksiin ja mikään tunnettu tosiasia ei ole ristiriidassa sen kanssa.

        Jos väitetään, että näitä planeettoja on 5576, niin jokainen jo tietää, että näin tuskin on, koska määrää ei vielä tiedetä tähtitieteessä ja tuskin se juuri tuollainen on. Väite voidaan kumota. Sensijaan jää avoimeksi onko sellaisia planeettoja ja kuinka monta.

        Väitteeni eivät ole ollenkaan tämäntyyppisiä, vaan ne muodostavat tietyn mallin, jollaisena universumia voidaan tarkastella. Keksikää parempi niin siinä on asian kumoaminen. Minä olen keksinyt paremman kuin BB-teoria ja siinä on sen kumoaminen.

        Kun tähtitieteilijät pyörittelevät hienoja kaavojaan ja numeroitaan, on siellä kuitenkin pohjalla perusoletuksia, ja nämä oletukset saattavat olla vääriä, ja käsite-epäselvyyttä on mikä on maailma, mikä tunnettu universumi, mikä palaksiavaruus, mikä universumi, mikä maailmankaikkeus, mikä kaikkeus? Mikä siis laajenee ja missä?

      • on edelleenkin
        Olli.S kirjoitti:

        Sanokaa yksikin tähtitieteellinen fakta ja tosiasia, joka ei sovi esittämääni malliin. Nythän on nimenomaan kyse mallista, mikä malli parhaiten kuvaa tunnetut tosiasiat. Kyllähän BB-mallikin tosiasiat kuvaa, mutta se johtaa mahdottomuuksiin. Tämä malli ei johda mahdottomuuksiin ja on siksi parempi. Ei malleja voi todistaa, joku vaan on parempi kuin toinen eikä malli saa olla ristiriidassa tunnettujen tosiasioiden kanssa eikä johtaa mahdottomuuksiin.

        todistustaakka!

        Tuo todisteet esille. Meillä ei ole tarvetta väitteitesi suhteen esittää mitään todisteita.

        Eikä tiedeyhteisön kantaa kosmologiassa käännetä millään huuhaa-firman nettipalstalla. Se tapahtuu tiedeyhteisön sisällä, jos pystyy todisteet kasaan keräämään.

        Koeta nyt sinä saada siitä orgasmi, kun me emme typeryyksiä vaivaudu typeryyksiksi todistamaan. Lähdekritiikkiä ymmärtävät kyllä näkevät, että sinunlaistesi "ideat" ovat huuhaata.

      • nbsp kirjoitti:

        "Kylläpäs on ilkeitä kommentteja, "

        No ei minusta mitenkään erityisen ilkeitä. Tietenkin jos joku laukoo päättömyyksiä, näkemystä on syytä korjata.

        "se oli tietysti odotettavissa, enemmistö tähtitieteen harrastajista on indoktrinoitu alkupamausteorian kannattajiksi, ja vastaan väittäminen on skandaali. Yliopistoissa se on melkein mahdotonta, jos haluaa edetä urallaan, mutta täällä on onneksi sananvapaus."

        No höpö höpö. Yliopistossa saa ihan vapaasti esittää alkuräjähdysteorian vastaisia näkemyksiä. Erona tällaiseen keskusteluryhmään on vain se, että ne täytyy pystyä myös perustelemaan yksityiskohtaisesti ja sepäs ei olekaan enää ihan simppeli juttu ;)

        Fysikaaliset tieteet ovat eksakteja tieteitä. Käytännössä syy-seuraussuhteet pitää siis pystyä johtamaan toisistaan. Käytännössä tämä tapahtuu matemaattisesti, koska matematiikassa on selvät säännöt, millaisia johtopäätöksiä on mahdollista tehdä. Väheksymättä filosofiaa itsessään, on syytä huomata, että pelkästään funtsailemalla voi heittää vaikka minkänäköistä ideaa, myös sellaisia jotka ovat fysikaalisesti mahdottomia :(

        Meille fysiikan laitokselle tulee joka vuosi uusia opiskelijoita, jotka haaveilevat kaatavansa milloin minkäkin vallitsevan käsityksen, mutta kun opintojen aikana huomaa, etteivät nämä ideat olekaan hatusta tempaistuja ja että yhtä fysiikan osa-aluetta onkin yllättävän vaikea muuttaa joutumatta ilmeiseen ristiriitaan jonkin muun osa-alueen ilmiöiden kanssa, innolla on tapana laantua. Taustalla ei siis ole julkea indoktrinaatio (vaikka kaiken maailman hörhöt niin haluavatkin ajatella) vaan se kylmä tosiseikka, että maallikon silmissä pähkähulluilta kuulostavat teoriat ovat oikeasti melkoisen vankasti perusteltuja.

        Koska sinulla ei aloitusviestisi perusteella näytä olevan mitään käryä siitä, kuinka tieteellinen teorianmuodostus toimii, suosittelen hankkimaan aluksi jonkinlaiset esitiedot aiheesta, ennen kuin haaskaat aikaasi enemmälti omatekoisten kosmologisten mallien kehittelyyn.

        Kyllä tiedän, miten tieteellinen teorianmuodostus toimii, ja tiedän millainen on alkupamausteoria ja sen perustelut. Asian matemaattista puolta en hallitse, niin että jonkun muun on malli matemaattisesti rakennettava. Enkä hallitse fysiikkaa muuta kuin koulutasoisesti ja mitä siitä filosofian opiskelun yhteydessä oppii lisää ym kirjallisuudesta. Jos teoria johtaa mahdottomuuksiin, siinä on jokin vika, siinäkin yksi teorianmuodostuksen periaate.

        Matemaattisten mallien syntymisen jälkeen ihmiset helposti jäävät niiden vangeiksi. Kuitenkin jokaisella mallilla on perusoletuksensa. Jos nämä oletukset ovat vääriä, on aivan sama, kuinka hienoja kaavoja kehitellään, ja teorioita rukkaamalla on mahdollista saada monenlaiset empiiriset tulokset sopimaan malliin, vaikka malli tulisi jo muuttaa. Näin kävi Ptolemaiokselle ja näin on jo käynyt alkupamausmallille.

        Empiirinen tulos on, että galaksit erkanevatr toisistaan. Voiko sen selitys olla, että näin täytyy ollakin rajattomassa tilassa? Voi. Voiko sen selitys olla, että kaikki (aine ja energia vai tila?) on joskus ollut yhdessä pisteessä? Ei voi.

        Ei tämä sen kummempaa ole, ja minä ja muut alkupamausteorian vastustajat emme voi sille yhtään mitään, jos tätä mahdottomuutta ei ymmärretä eikä perusoletuksia suostuta rukkaamaan. Se että selitys olisi rajaton tila, on vain yksi mahdollisuus ja ehkä on jokin parempi mahdollisuus keksittävissä.

      • harhailet kirjoitti:

        "Kuinka kaikeus voisi laajeta tai supistua, kun se näyttäisi olevan aina saman kokoinen, koko kaikkeuden kokoinen? "

        Kuinka niin näyttäisi? Näkymämme laajenee valon nopeudella, kun avaruuden kaukaisemmista osista valo ehtii tänne. Avaruuden koon huomioon ottaen suhteellinen laajeneminen on kuitenkin vain 0,000 000 729 % sadassa vuodessa. Väitätkö huomaavasi eron tähtitaivasta tähytessäsi.

        Koko ajattelusi tuntuu olevan vailla pohjaa.

        Jos avaruus laajenee, missä se laajenee? Se missä se laajenee ja se itse yhdessä vasta muodostavat kaikkeuden. Jos universumimme laajenee, se on vain osa kaikeutta, paikallinen universumi. Kuitenkin "näyttäisi" että tämä tuntemamme galaksiavaruus olisi jo sama kuin kaikkeus, vaikka se varmaankin on laajempi kuin näemme kaukoputkilla ja radioteleskoopeilla.

        Kaikkeus on aina saman kokoinen, koko kaikkeuden kokoinen. Ei tämä aivan varmaa ole, mutta se on loogisinta ja järkevintä, siksi on sanottava vain että se näyttäisi olevan aina samankokoinen.

        Galaksien etääntymisestä, mikä on tosiasia tietyin oletuksin punasiirtymästä, ei seuraa että avaruus laajenisi tai olisi ollut joskus yhdessä pisteessä, vaan sille voi olla muitakin selityksiä, joista olen esittänyt yhden mahdollisuuden: etääntyminen johtuukin rajattoman tilan ominaisuuksista eikä tarvitse muuta selitystä, "äärettömän" pitkissä etäisyyksissä näin täytyykin näyttää tapahtuvan.

        Galaksien väliset etäisyydet ovat miljardeja valovuosia ja ajan ja etäisyyksien ymmärtäminen tällaisilla etäisyyksillä on varmasti vielä lapsenkengissä.

      • vain pelkkä
        Olli.S kirjoitti:

        Kyllä tiedän, miten tieteellinen teorianmuodostus toimii, ja tiedän millainen on alkupamausteoria ja sen perustelut. Asian matemaattista puolta en hallitse, niin että jonkun muun on malli matemaattisesti rakennettava. Enkä hallitse fysiikkaa muuta kuin koulutasoisesti ja mitä siitä filosofian opiskelun yhteydessä oppii lisää ym kirjallisuudesta. Jos teoria johtaa mahdottomuuksiin, siinä on jokin vika, siinäkin yksi teorianmuodostuksen periaate.

        Matemaattisten mallien syntymisen jälkeen ihmiset helposti jäävät niiden vangeiksi. Kuitenkin jokaisella mallilla on perusoletuksensa. Jos nämä oletukset ovat vääriä, on aivan sama, kuinka hienoja kaavoja kehitellään, ja teorioita rukkaamalla on mahdollista saada monenlaiset empiiriset tulokset sopimaan malliin, vaikka malli tulisi jo muuttaa. Näin kävi Ptolemaiokselle ja näin on jo käynyt alkupamausmallille.

        Empiirinen tulos on, että galaksit erkanevatr toisistaan. Voiko sen selitys olla, että näin täytyy ollakin rajattomassa tilassa? Voi. Voiko sen selitys olla, että kaikki (aine ja energia vai tila?) on joskus ollut yhdessä pisteessä? Ei voi.

        Ei tämä sen kummempaa ole, ja minä ja muut alkupamausteorian vastustajat emme voi sille yhtään mitään, jos tätä mahdottomuutta ei ymmärretä eikä perusoletuksia suostuta rukkaamaan. Se että selitys olisi rajaton tila, on vain yksi mahdollisuus ja ehkä on jokin parempi mahdollisuus keksittävissä.

        ylimielinen pelle!!!

        MINÄ olen oikeassa, MINUN mielestäni asia on näin, kyllä MINÄ tiedän, te ette voi kumota MINUN mielipidettäni...

        Sä et pysty millään tavalla kumoamaan bb-teoriaa, kun et edes ymmärrä sitä!

        Et hallitse fysiikkaa, etkä matematiikkaa ja silti olet muodostamassa uutta teoriaa maailmankaikkeudesta... toi metodi toimi ehkä pari tuhatta vuotta sitten, mutta ei enää nykyaikana!

        Voisitko jatkaa jorinoitasi filosofia-palstalla?

        Terveisin,

        MINÄ ja me muut bb-teorian kannattajat

      • on edelleenkin kirjoitti:

        todistustaakka!

        Tuo todisteet esille. Meillä ei ole tarvetta väitteitesi suhteen esittää mitään todisteita.

        Eikä tiedeyhteisön kantaa kosmologiassa käännetä millään huuhaa-firman nettipalstalla. Se tapahtuu tiedeyhteisön sisällä, jos pystyy todisteet kasaan keräämään.

        Koeta nyt sinä saada siitä orgasmi, kun me emme typeryyksiä vaivaudu typeryyksiksi todistamaan. Lähdekritiikkiä ymmärtävät kyllä näkevät, että sinunlaistesi "ideat" ovat huuhaata.

        Se on todistus, että malli selittää kaikki tunnetut tosiasiat, ja on parempi, kun se ei johda mahdottomuuksiin niinkuin BB-teoria. Jos et hyväksy todistusta, osoita jokin tosiasia tai seuraus teoriasta joka on empiiristen tulosten vastainen.

        Todistustaakka on sinulla. (Ja lopeta rivojen ja loukkaavien asiattomuuksien puhuminen tässä foorumissa, muuten viestisi poistetaan!)

      • vain pelkkä kirjoitti:

        ylimielinen pelle!!!

        MINÄ olen oikeassa, MINUN mielestäni asia on näin, kyllä MINÄ tiedän, te ette voi kumota MINUN mielipidettäni...

        Sä et pysty millään tavalla kumoamaan bb-teoriaa, kun et edes ymmärrä sitä!

        Et hallitse fysiikkaa, etkä matematiikkaa ja silti olet muodostamassa uutta teoriaa maailmankaikkeudesta... toi metodi toimi ehkä pari tuhatta vuotta sitten, mutta ei enää nykyaikana!

        Voisitko jatkaa jorinoitasi filosofia-palstalla?

        Terveisin,

        MINÄ ja me muut bb-teorian kannattajat

        Voinhan olla väärässäkin. Kuka näitä vielä niin tarkasti tietää? Ylimielisiä pöllöjä on sellaiset, jotka luulevat että ihmiskunta vielä ymmärtäisi kosmologian asiat. Sitten kun olemme joskus käyneet muilla tähdillä, linnunradan keskustassa ja ehkä toisilla galakseillakin, ajattelemme varmasti aivan eri tavalla kuin nykyään.

        Kosmologian asiat ovat valtavia ja vielä pitkälle tuntemattomia, me vain yritämme nöyrästi lähestyä niiden ymmärtämistä. En käsitä, miksi minua pitäisi sanoa ylimieliseksi pöllöksi, sellaiset ovat kyllä aivan varmasti aivan muualla.

      • ajattelutapasi

        (filosofinen pohdinta) kuuluu jonnekin antiikin Kreikkaan. Nykyään vaaditaan vähän enemmän tutkimustuloksia, ennen kuin uusi teoria lanseerataan.

      • ajattelutapasi kirjoitti:

        (filosofinen pohdinta) kuuluu jonnekin antiikin Kreikkaan. Nykyään vaaditaan vähän enemmän tutkimustuloksia, ennen kuin uusi teoria lanseerataan.

        Tutkimustulos on se galaksien etääntyminen, ja sillähän ei ole mitään tekemistä Antiikin Kreikan kanssa.

        Kysymys on siitä, miten tämä tutkimustulos tulkitaan ja mihin johtopäätöksiin kosmologiassa se johtaa.

      • johtopäätöksiin

        se taustasäteily johtaa sinun teoriassasi?

      • Oletko tosissasi?
        Olli.S kirjoitti:

        Jos avaruus laajenee, missä se laajenee? Se missä se laajenee ja se itse yhdessä vasta muodostavat kaikkeuden. Jos universumimme laajenee, se on vain osa kaikeutta, paikallinen universumi. Kuitenkin "näyttäisi" että tämä tuntemamme galaksiavaruus olisi jo sama kuin kaikkeus, vaikka se varmaankin on laajempi kuin näemme kaukoputkilla ja radioteleskoopeilla.

        Kaikkeus on aina saman kokoinen, koko kaikkeuden kokoinen. Ei tämä aivan varmaa ole, mutta se on loogisinta ja järkevintä, siksi on sanottava vain että se näyttäisi olevan aina samankokoinen.

        Galaksien etääntymisestä, mikä on tosiasia tietyin oletuksin punasiirtymästä, ei seuraa että avaruus laajenisi tai olisi ollut joskus yhdessä pisteessä, vaan sille voi olla muitakin selityksiä, joista olen esittänyt yhden mahdollisuuden: etääntyminen johtuukin rajattoman tilan ominaisuuksista eikä tarvitse muuta selitystä, "äärettömän" pitkissä etäisyyksissä näin täytyykin näyttää tapahtuvan.

        Galaksien väliset etäisyydet ovat miljardeja valovuosia ja ajan ja etäisyyksien ymmärtäminen tällaisilla etäisyyksillä on varmasti vielä lapsenkengissä.

        Avaruus ei laajene jossain määrätyssä pisteessä, vaan kaikkialla. Etkä tosiaan ymmärrä laajenemista, joka tapahtuu samanaikaisesti kaikkialla.

        Kulunut esimerkki on ilmapallon pinta, joka laajenee ilmapalloon puhallettaessa joka paikasta yhtä aikaa ja yhtä paljon. Esimerkki näennäisesä yksinkertaisuudessaan vaatii pientä keskittymistä, koska esimerkki käsitelee kaksiuloitteista "kaikkeutta", pallon pintaa.

        Sinun esityksesi on, että etääntyminen (tai ei-etääntyminen, en oikein saa selvää kumpaa mieltä olet) johtuu "rajattoman tilan ominaisuuksista".

        Rajattoman tilan ominaisuuksista! Mikä selitys tuo nyt muka on? Galaxit etääntyvät toisistaan koska ne nyt vain ovat semmosia?

        Itse voi keksiä omia maailmanselityksiä aivan vapaasti, mutta eikö voisi edes vähän yrittää tehdä maailmaa selittäviksi.

      • nbsp
        Olli.S kirjoitti:

        Kyllä tiedän, miten tieteellinen teorianmuodostus toimii, ja tiedän millainen on alkupamausteoria ja sen perustelut. Asian matemaattista puolta en hallitse, niin että jonkun muun on malli matemaattisesti rakennettava. Enkä hallitse fysiikkaa muuta kuin koulutasoisesti ja mitä siitä filosofian opiskelun yhteydessä oppii lisää ym kirjallisuudesta. Jos teoria johtaa mahdottomuuksiin, siinä on jokin vika, siinäkin yksi teorianmuodostuksen periaate.

        Matemaattisten mallien syntymisen jälkeen ihmiset helposti jäävät niiden vangeiksi. Kuitenkin jokaisella mallilla on perusoletuksensa. Jos nämä oletukset ovat vääriä, on aivan sama, kuinka hienoja kaavoja kehitellään, ja teorioita rukkaamalla on mahdollista saada monenlaiset empiiriset tulokset sopimaan malliin, vaikka malli tulisi jo muuttaa. Näin kävi Ptolemaiokselle ja näin on jo käynyt alkupamausmallille.

        Empiirinen tulos on, että galaksit erkanevatr toisistaan. Voiko sen selitys olla, että näin täytyy ollakin rajattomassa tilassa? Voi. Voiko sen selitys olla, että kaikki (aine ja energia vai tila?) on joskus ollut yhdessä pisteessä? Ei voi.

        Ei tämä sen kummempaa ole, ja minä ja muut alkupamausteorian vastustajat emme voi sille yhtään mitään, jos tätä mahdottomuutta ei ymmärretä eikä perusoletuksia suostuta rukkaamaan. Se että selitys olisi rajaton tila, on vain yksi mahdollisuus ja ehkä on jokin parempi mahdollisuus keksittävissä.

        No et todellakaan näytä tietävän. Tästä suorastaan irvokas esimerkki on toisen säikeen avauksessa lause

        "Kuitenkin etääntyminen on tulkinta havainnoille, havainnoille voi olla sekin tulkinta, että rajattomassa tilassa näin täytyykin tapahtua, tältä se näyttää."

        Voi hyvä ihme! Ei tulkintoja tehdä sanomalla että jokin juttu on mahdollinen jotenkin. Se pitää OSOITTAA ensin!

        Siis rautalankaa teorianmuodostuksesta:
        1) havainto että galaksit etääntyvät toisistaan
        2) laaditaan malli avaruudesta
        3) osoitetaa matemaattisesti että mallista seuraa/ei seuraa kohta 1
        4) esitetään malli julkaistavaksi tai vaihdetaan toiseen

        Kosmologian tapauksessahan homma meni toisinpäin. Malli ennusti laajenevan avaruuden, joka piti "väkisin" (lainausmerkit, koska operaatiossa ei ollut mitään matemaattisesti kiellettyä, sehän oli eräs validi ratkaisu, jota havainnot eivät tosin enää nykyään tue) saada staattiseksi.

        Näin meillä fysiikassa. Kerro nyt lopultakin, miksi filosofit tuntuvat pitävän kaikkea p***aa mitä mieleen sattuu juolahtamaan, saman arvoisena kuin empiirisesti verifioituja malleja?

      • Olli S.
        johtopäätöksiin kirjoitti:

        se taustasäteily johtaa sinun teoriassasi?

        Taustasäteily on niinkuin se on, ja sille on monta mahdollista selitystä. Kun viimeisistä suurista räjähdyksistä on kauan aikaa, säteily tasoittuu koko avaruuteen. Kun seuraava tulee jossakin, se taas joskus tasoittuu.

        Ja miten voidaan mitata taustasäteily jossakin kaukana? Mittaus vaatii teoreettisia oletuksia, paikan päällähän ei voida käydä. Nyt väitetään, että taustasäteily (ja lämpötila) on kaikkialla samanlainen. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, vaan perustuu joihinkin teoreettisiin oletuksiin, jotka varmaankin on johdettu suhteellisuusteoriasta ja BB-teoriasta, joten saatetaan olla kehäpäätelmässä. Asian yksityiskohtiin ei tietenkään kompetenssini riitä. Netistä löytyy.

        Tämä esimerkiksi; muitakin selityksiä on, alkuräjähdys ei ole ainoa mahdollinen selitys.

      • hyvä pointti
        Olli S. kirjoitti:

        toi lämpötila. mitä se oikeastaan onkaan. onko sekin säteilyä? entäs jos säteily muuttuukin energiaksi kun lämpötila loppuu. olisko mitään järkee?

      • ehei
        Olli.S kirjoitti:

        Se on todistus, että malli selittää kaikki tunnetut tosiasiat, ja on parempi, kun se ei johda mahdottomuuksiin niinkuin BB-teoria. Jos et hyväksy todistusta, osoita jokin tosiasia tai seuraus teoriasta joka on empiiristen tulosten vastainen.

        Todistustaakka on sinulla. (Ja lopeta rivojen ja loukkaavien asiattomuuksien puhuminen tässä foorumissa, muuten viestisi poistetaan!)

        Ehei, ehei! Et pystynyt todistamaan mitään.

        Ja se todistustaakka on edelleen sinulla.

        Se, että sinä kuvittelet jonkun mallisi selittävän jotain, ei vielä todista yhtään mitään.

        Tutkimustietoa esille! Muulla tavoin ei tähtitieteessä voi todistaa mitään. Tähtitiede ei ole mitään teologiaa, filosofiaa tai muuta sananpyörittelyhuuhaata!

      • Oletko tosissasi? kirjoitti:

        Avaruus ei laajene jossain määrätyssä pisteessä, vaan kaikkialla. Etkä tosiaan ymmärrä laajenemista, joka tapahtuu samanaikaisesti kaikkialla.

        Kulunut esimerkki on ilmapallon pinta, joka laajenee ilmapalloon puhallettaessa joka paikasta yhtä aikaa ja yhtä paljon. Esimerkki näennäisesä yksinkertaisuudessaan vaatii pientä keskittymistä, koska esimerkki käsitelee kaksiuloitteista "kaikkeutta", pallon pintaa.

        Sinun esityksesi on, että etääntyminen (tai ei-etääntyminen, en oikein saa selvää kumpaa mieltä olet) johtuu "rajattoman tilan ominaisuuksista".

        Rajattoman tilan ominaisuuksista! Mikä selitys tuo nyt muka on? Galaxit etääntyvät toisistaan koska ne nyt vain ovat semmosia?

        Itse voi keksiä omia maailmanselityksiä aivan vapaasti, mutta eikö voisi edes vähän yrittää tehdä maailmaa selittäviksi.

        Kyllähän minä nuo kuluneet esimerkit olen kuullut miljoona kertaa.

        Ajattelen, että etääntyminen havaitaan, on siinä mielessä empiirinen tosiasia, mutta kun kuvitellaan rajaton tila, jollainen avaruus väistämättä on, ja vaikka tehdään siitä matemaattinen malli, mikä on mahdollista mutta minulle mahdotonta, niin sellaisessa tilassa havaitaan heti, että kaukana toisistaan olevat galaksit etääntyvät toisistaan, ikäänkuin putoavat toistensa suhteen. Se johtuu rajattoman tilan ominaisuuksista. Tähtitieteilijöiden pitäisi rakentaa tällainen malli ja nähtäisiin että näin käy.

        Ja toistan, että käsitykseni voi olla väärä, mutta muukin selitys etääntymisella varmaankin löytyy kuin alkupamaus, tai pitää löytyä, koska alkupamaus on virheellinen lähtökohta jo loogisista syistä, se johtaa mahdottomuuksiin.

      • ehei kirjoitti:

        Ehei, ehei! Et pystynyt todistamaan mitään.

        Ja se todistustaakka on edelleen sinulla.

        Se, että sinä kuvittelet jonkun mallisi selittävän jotain, ei vielä todista yhtään mitään.

        Tutkimustietoa esille! Muulla tavoin ei tähtitieteessä voi todistaa mitään. Tähtitiede ei ole mitään teologiaa, filosofiaa tai muuta sananpyörittelyhuuhaata!

        Minähän sanoin jo, että kaikki tutkimustiedot sopivat malliin. Tähtien synty ja kehitys, mustat aukot, galaksien synty ja kehitys, galaksien etääntyminen, taustasäteily, pimeä aine, painovoima ja säteilyt, mikä vaan. Todistusten pätevyys on katsottavissa vain siitä, kumpi malli sopii paremmin tutkimustuloksiin, kumpi johtaa älyttömyyksiin ja kumpi ei.

      • ei vaan

        tieteen maailmassa todista mitään jos joku sanoo jotain.

        Pitää pystyä esittämään todelliset todisteet: mittaukset, laskelmat yms.!

        Sinä et näytä siihen pystyvän, kun vain samaa väitettä uudelleen ja uudelleen kertaat. Sitä huonompi sinun uskottavuutesi kannalta!

      • ei vaan kirjoitti:

        Olen sanonut jo kaikki, millä tässä asiassa on merkitystä. Tämä menee juupas eipäs jutuksi ja semmoinen on turhaa. Kaikki tunnetetut tosiasiat sopivat yhtä hyvin esittämiini prinsiippeihin kuin BB-teoriaan, jos joku ei kumoa tätä tai ymmärrä tätä niin ei sille mitään voi, pysyn siis kannassani.

        Lukekaa ihmeessä "Cosmology Statement" (löytyy Googlella), kyllä asialla on muitakin kuin minä.

      • ei vain

        "Kaikki tunnetetut tosiasiat sopivat yhtä hyvin esittämiini prinsiippeihin"

        sovi - sinä et vain tajua sitä! Arvaat, mitä olet tuolla inttämiselläsi ja kieltäytymällä todistamasta väitteitäsi, osoittanut itsestäsi?

    • Kähmis

      " Nykyinen galaksitila on tasapainotila,"

      Termodynamiikan toinen sääntö, entropia, kieltää suljetussa tilassa ikuisen järjestyksen, joka on vielä nyt maailmankaikkeudessa havaittavissa. Aito tasapainotila saavutetaan maksimaalisessa entropiassa, jossa ei ole enää energiaeroja.

      "Tämä häviämättömyyden ja tyhjästä luomattomuuden laki on looginen totuus, koska muuten ei voi olla."

      Aine voi muuttua energiaksi ja vallitsevan käsityksen mukaan kaikki aine tulee muuttumaan, jopa protonit. Kun energia on tasaisesti jakautunut, on kaikki pysähtynyt. Koska näin ei ole vielä käynyt, on avaruutemme rajallinen ainakin ajassa.
      Avaruus voi olla ja todennäköisesti myös on nollasummapeli. Asiaa on käsitelty muistaakseni Enqvistin ja Maalammen kirjassa: "Tyhjästä syntynyt". Alain Guthin mukaan "koko universumimme on ilmainen lounas" Myös monet muut populatistiset kosmologiaa käsittelevät teokset ovat selvittäneet asiaa.

      "Galaksien havaittu etääntyminen toisistaan ... eikä vaadi empiiristä selitystä, vaan rajattomassa tilassa näin tapahtuu."

      Juuri se vaatii vankan selityksen. Jos kaikki nyt etääntyy, eikö kaikki ole ennen ollut lähempänä toisiaan. Kun kelataan tarpeeksi taaksepäin, niin erittäin lähellä toisiaan. "Newtonin liikelait" vaatisivat nyt muokkausta?

      "Kaikkeutta ei ole voitu luoda, koska se on aina ollut. Ikuisuudesta seuraa luomattomuus loogisesti."

      Kehäpäätelmä ja näin ollen täysin arvoton argumentina.

      Siinä alkuun vastattavaa. Ja pääosin vielä ihan vanhaa perusfyssaa. Kaatuuko entropia, kaatuuko Newton?

      • Rajaton tila vaatii toisenlaisen mallin kuin Newtonin ja myös Einsteinin mallit.

        Tämä on vain keskusteluun heitetty hypoteesi, että etääntyminen johtuisi rajattoman tilan ominaisuuksista. Enhän minä tai kukaan muukaan vielä voi tietää täsmällistä totuutta. Kosmologian asiat vaativat monenlaista syvällistä tietoa, jota meillä yksinkertaisesti ei vielä ole. On suuri hybris luulla, että tietäisimme jo kosmologian asiat. En minäkään väitä että olisin oikeassa, niinkuin jotkut keskustelijat näyttävät luulevan. Hypoteesini on kuitenkin aivan varmasti mielekäs ja keskustelun arvoinen.

        Idiootteja ovat ne, jotka härkäpäisesti pitävät kiinni teoriasta, joka johtaa älyttömyyksiin ja mahdootomuuksiin.

        Todellisuus on niinkuin se on, eikä sitä saa pakottaa mihinkään malliin, ei edes entropiaan, vaan on katsottava minkälainen todellisuus on ja kehitettävä sitä parhaiten vastaava malli.

        Malli voidaan käsitellä täysin ilman teologiaa, mainitsin vain mitä siitä seuraa luomisasioihin.

    • piha6

      Juupas - eipäs - Mutta kun kerran keskustellaan niin pistämpä lusikan soppaan.

      Kauan sitten minä kunnioitin tiedepiirejä melkoisesti. Vieläkin perustan useimmat mielipiteeni tieteelliselle pohjalle. Ilman
      Brattain - Bardeen - Shockley:n keksintöä ammattinikin olisi joku muu.

      Jostain syystä, (tämä olisi jo oma aihepiirinsä), ihminen muovatessaan kuvaa maailmankaikkeudesta, kysyy kuitenkin muitakin kysymyksiä, kuin tieteellinen "miten". Ihminen kysyy myös miksi, vaikka tiedefundamentalistit lähinnä ärtyvät koko kysymyksestä.

      Voihan se olla että (arki) logiikka ei riitä kosmologian kysymyksissä. Toisaalta en kyllä ole ole nähnyt juuri logiikan "särkyvänkään", (ellei sitten kvanttifysiikan tulkinnoissa).

      Niin tai näin - Tiede ei tiedä läheskään kaikkea.
      Ihminen haluaisi tietää vastaukset niihinkin kysymyksiin joita tiede ei pysty selittämään.
      Pohtia saa ja kysyä ja laatia vaikka hypoteeseja koko kosmoksesta.
      Eiköhän ne "sotkanmuna" teesit ja vastaavat karsiudu luonostaan, muita sitten voi miettiäkin jos mietityttää.

      Ja vaikka olen monista asioista eri mieltä kuin Olli S, ei hän ole idiootti, niin kuin tällä palstalla jotkut noviisit hiekkalaatikoiltaan huutelevat.

      • Ilmeisesti tämä asia kääntyykin lopuksi filosofiaksi. Pitäisi miettiä, minkälainen logiikka on äärettömän pienissä ja äärettömän suurissa asioissa verrattuna tavalliseen arkilogiikkaan, logiikkaan "keskikokoisissa ja kuivissa tavaroissa" niinkuin filosofeilla on tapana humoristisesti sanoa.

        Siis minkälaiset singulariteetit universumin ja kaikkeuden kohdalla ovat mahdollisia ja minkälaiset eivät? Ilmeisesti todellisuuden olemuksessa on joitakin pakottavia ominaisuuksia vaikka matemaattisella mielikuvituksella ei tietenkään ole mitään rajoja. Nämä todellisuuden ominaisuudet ovat tietysti saavutettavissa pääasiassa empiirisellä tutkimuksella ja vain pieneltä osaltaan rationaalisella mietiskelyllä.

        Rajattoman tilan ominaisuuksia voitaneen silti miettiä myös logiikan ja ajattelun pohjalta eikä pelkästään empiirisen tutkimuksen pohjalta.

        Ajattelun pohjalta näyttäisi varmalta, että avaruus ei voi olla rajallinen, ei voi olla ääretön, se voi olla ainoastaan rajaton tila, joka meidän on silti tietysti vaikea mieltää.

        Rajaton tila, ei alkua ei loppua. Sellainen logiikan mukaan universumi on. Siihen pitäisi siksi kaikkien teorioiden sopia.

        Ja on vaikea mieltää neliulotteista avaruusaikaa. Tilaulottuvuuksia on joka tapauksessa vain kolme, ja aika, vaikka olisi ulottuvaisuus, on erilainen ulottuvaisuus kuin nämä kolme.

      • kantaa muuhun
        Olli.S kirjoitti:

        Ilmeisesti tämä asia kääntyykin lopuksi filosofiaksi. Pitäisi miettiä, minkälainen logiikka on äärettömän pienissä ja äärettömän suurissa asioissa verrattuna tavalliseen arkilogiikkaan, logiikkaan "keskikokoisissa ja kuivissa tavaroissa" niinkuin filosofeilla on tapana humoristisesti sanoa.

        Siis minkälaiset singulariteetit universumin ja kaikkeuden kohdalla ovat mahdollisia ja minkälaiset eivät? Ilmeisesti todellisuuden olemuksessa on joitakin pakottavia ominaisuuksia vaikka matemaattisella mielikuvituksella ei tietenkään ole mitään rajoja. Nämä todellisuuden ominaisuudet ovat tietysti saavutettavissa pääasiassa empiirisellä tutkimuksella ja vain pieneltä osaltaan rationaalisella mietiskelyllä.

        Rajattoman tilan ominaisuuksia voitaneen silti miettiä myös logiikan ja ajattelun pohjalta eikä pelkästään empiirisen tutkimuksen pohjalta.

        Ajattelun pohjalta näyttäisi varmalta, että avaruus ei voi olla rajallinen, ei voi olla ääretön, se voi olla ainoastaan rajaton tila, joka meidän on silti tietysti vaikea mieltää.

        Rajaton tila, ei alkua ei loppua. Sellainen logiikan mukaan universumi on. Siihen pitäisi siksi kaikkien teorioiden sopia.

        Ja on vaikea mieltää neliulotteista avaruusaikaa. Tilaulottuvuuksia on joka tapauksessa vain kolme, ja aika, vaikka olisi ulottuvaisuus, on erilainen ulottuvaisuus kuin nämä kolme.

        niin Einsteinin suhteellisuusteoria sitoo ajan varsin tiukasti kolmeen avaruudelliseen ulottuvuuteen. Relativistisilla nopeuksilla liikkuminen tapahtuu sekä ajassa, että avaruudessa.

      • kantaa muuhun kirjoitti:

        niin Einsteinin suhteellisuusteoria sitoo ajan varsin tiukasti kolmeen avaruudelliseen ulottuvuuteen. Relativistisilla nopeuksilla liikkuminen tapahtuu sekä ajassa, että avaruudessa.

        Tuo on ammattitaitoista asiaa. Mitä siitä seuraa tähän keskusteluun?

      • nbsp
        Olli.S kirjoitti:

        Tuo on ammattitaitoista asiaa. Mitä siitä seuraa tähän keskusteluun?

        Ensimmäinen lause (ajan ja avaruuden yhteys) pitää tietenkin paikkaansa ja tuo yhteys jopa tunnetaan hyvin täsmällisesti. Jälkimmäinen vaikuttaa sanahelinältä.

      • Olli S.
        nbsp kirjoitti:

        Ensimmäinen lause (ajan ja avaruuden yhteys) pitää tietenkin paikkaansa ja tuo yhteys jopa tunnetaan hyvin täsmällisesti. Jälkimmäinen vaikuttaa sanahelinältä.

        Niin, tuskin suhteellisuusteoriassakaan voidaan ajassa liikkua taaksepäin. Se ei ole samanlainen ulottuvuus kuin tila-ulottuvuudet.

    • sinä uskot

      todella kehittäneesi - ja jopa todistaneesi - jotain todella uutta ja käänteentekevää tähtitieteen alalla, niin miksi et sitten esittele teoriaasi ja todisteitasi oikealla tähtitieteen foorumilla? Esimerkiksi jossain alan lehdessä?

      • Eihän minulla ole kompetenssia esiintyä tähtitieteen julkaisuissa. Ja tuskin ne mitään julkaisevat, olen jopa kokoillut. Ja lukevathan ne tätäkin. Saattavat jo kehitellä pöytälaatikossa rajattoman tilan matemaattista mallia.

        Netissä on muuten "cosmology statement"- nimellä kulkeva julkilausuma, jossa vastustetaan BB-teoriaa, ja sen voi allekirjoittaa jos on samaa mieltä. Siinä on paljon varteenotettavia tiedemiehiä eri puolilta maailmaa ja muita asiasta kiinnostuneita. Suomestakin on allekirjoituksia. Löytyy googlesta.

      • nyt on jo
        Olli.S kirjoitti:

        Eihän minulla ole kompetenssia esiintyä tähtitieteen julkaisuissa. Ja tuskin ne mitään julkaisevat, olen jopa kokoillut. Ja lukevathan ne tätäkin. Saattavat jo kehitellä pöytälaatikossa rajattoman tilan matemaattista mallia.

        Netissä on muuten "cosmology statement"- nimellä kulkeva julkilausuma, jossa vastustetaan BB-teoriaa, ja sen voi allekirjoittaa jos on samaa mieltä. Siinä on paljon varteenotettavia tiedemiehiä eri puolilta maailmaa ja muita asiasta kiinnostuneita. Suomestakin on allekirjoituksia. Löytyy googlesta.

        "Eihän minulla ole kompetenssia esiintyä tähtitieteen julkaisuissa."

        huomattu!

        Ja siihen kaatuu koko hypoteesisi (teoriahan se ei todisteiden puutteessa ole) - sinulla ei ole kompetenssia itse huomata hypoteesisi heikkouksia!

      • nyt on jo kirjoitti:

        Kummasti tuntuu muiltakin puuttuvan kompetenssi näiden heikkouksien osoittamiseen. Vedotaan vain siihen että BB-teoria selittää kaikki hyvin ja siksi ei muuta tarvita. Ei se riitä, tämä teoria selittää tosiasiat vielä paremmin.

      • muilla

        ei ole mitään velvollisuutta osoittaa mitään sinun väitteiteisi osalta. Tieteessä todistustaakka on väitteen, hypoteesin, esittäjällä.

        Sinä et ole kyennyt tuomaan todisteita esille. Siksi hypoteesisi on edelleen hypoteesi - se ei ole saanut (hyväksytyn) teorian statusta. Asenteellasi et tule edes ikinä millään tieteen alalla saamaan millekään ajatuksellesi tukea. Näin se vain on tieteessä. Piste.

        Lopetan tämän "keskustelun" tähän - viisaampi ilmoittaa aina ensimmäisenä keskustelun lopettamisesta, jos se keskustelu ei vie yhtään eteenpäin!

      • Olli.S
        muilla kirjoitti:

        Väität ettei samanmielisiä löytyisi. Olet väärässä, katso "Cosmology Statement", löytyy Googlella.

        En minäkään tämmöistä juupas eipäs-keskustelua jaksa.

      • teitä
        Olli.S kirjoitti:

        Väität ettei samanmielisiä löytyisi. Olet väärässä, katso "Cosmology Statement", löytyy Googlella.

        En minäkään tämmöistä juupas eipäs-keskustelua jaksa.

        pellejä joka sirkukseen!

        Sen voi uskoa, että sinunkaltaisi löytyy muitakin.

        Mutta teillä ei ole mitään merkitystä tiedemaailmassa. Sirkuksessa ehkä! :-)))

      • teitä kirjoitti:

        pellejä joka sirkukseen!

        Sen voi uskoa, että sinunkaltaisi löytyy muitakin.

        Mutta teillä ei ole mitään merkitystä tiedemaailmassa. Sirkuksessa ehkä! :-)))

        Eihän siinä allekirjoittajina paljon muuta ole kuin tiedemaailmaa, monta tieteellistä tukimuslaitosta ym.

        Eihän se silti tietenkään mitään todista, fundamentalistisilla kreationisteillakin on monenlaisia muka tieteellisiä instituutteja, ja varmasti ovat väärässä.

        Argumentit ratkaisevat, argumentteja löytyy BB-teorian vastustajillakin. Kyllä tämä paradigma pian vaihtuu, BB-teoria hylätään, kun parempiakin löytyy, ja teoria johtaa mahdottomuuksiin.

        Täytyykin laittaa avaus tuosta "Cosmology Statementista", joku ehkä tietää siitä enemmän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      916
    4. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      231
      655
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe