Tutkijoita

Hirveän monet tutkijat ovat sellaisia teoreettisiä henklöitä... heillä on mielessä kysymys -- vaikka lapsen kielen oppiminen -- ja sitten he tutkivat sanojen ilmaantumista ja sen sellaista. Vastatakseen kielen oppimiseen liittyviin kysymyksiin. Joka on aika abstraktin tason asia.

Ei niinkään lähdetä liikkeelle elävästä ihmisestä ja siitä, millainen se on. En nyt kylläkään ole varma, kun tämä ei ole ihan minun alaani.

Jotakin ihmisyksilöitä, joilla on joitakin poikkeuksellisia neurologisia ongelmia, tutkitaan valtavan yksityiskohtaisesti. Oli joku mies, jolta on mennyt lyhytkestoinen muisti kokonaan, ja joka tekee samat tehtävät mielestään aina uudelleen ja uudelleen joka päivä, ja tutustuu lääkäriinsä uudelleen joka päivä, vaikka oppiikin tietämättään pikkasen. Sitten oli pari sellaista henkilöä, jotka eivät saa palautetta omista ruumiinliikkeistään tuntoaistin kautta ollenkaan, ja joutuvat jatkuvasti hankkimaan sitä palautetta muuten (silmillään kai aika paljon). Ehkä jonakin päivänä sinulle käy onni, ja joku kartoittaa tarkkaan, mitkä ovat ne asiat joihin et pysty elämänhistoriasi tähden -- ja sitten sen mitkä seikat aivoissasi estävät sinua tekemästä niitä ko. asioita. Varmasti tuollaiset selitykset olisivat annettavissa, jos olisi sopivat menetelmät käytettävissä. Ihminen on kuienkin ruumiillinen olento, ja aivot ihan varmasti kärsivät, kun lapsi jää heitteille, eikä saa tarpeeksi huomiota.

Sitäkin voi kyllä miettiä, että pelkästään sen selvittäminen, että mitkä ovat ne asiat, joihin et pysty, verrattuna muihin, olisi aika hirveän haastava tehtävä. Ja sellainen selvitys olisi kai ennakkoedellytys tutkimisellesi?

Edellä sanottu ei kai varsinaisesti ole ristiriidassa freudilaisuudesta ammentavan ajattelun kanssa. Varmaan freudilaisuuden tulee muuttua vuosien saatossa, jotta aivopuhe ei viheltäisi siitä ihan ohi. Tämä on minun mielikuvani tästä asiasta.

Tiede on aika paljon vierastanut sellaista subjektin perspektiiviä touhuissaan, on minun mielikuvani. Omia kuvauksiasi siitä, mitkä mahdollisesti ovat niitä asioita, joihin et pysty, ei monissa piireissä koeta varmaan vieläkään mielenkiintoisiksi lähtökohdiksi tutkimukselle, joka liittyy aivoihisi. Minä toivon, että tämä olisi asia, joka on muuttumassa. Tiedänkin, että sellaisia tutkijoita on olemassa, jotka ovat sitä mieltä, että aivotutkimus ei voi sivuuttaa kokemuksellista puolta. Pikemminkin se pitäisi ottaa lähtökohdaksi, ja katsoa, miten ne kokemukset, joita ihmisillä on, syntyvät, ja vaikka vielä sekin, miten ne voivat häiriytyä. Nämä ovat minun mielikuviani tästä asiasta.