En kerta kaikkiaan siedä mieheni lasta. Vihaan ja inhoan häntä. Vituttaa joka kerta kun tapaamisviikonloppu lähenee. Miten ihmeessä tällaiseen jamaan olen itseni laittanut?? Tyhmä olen kun en tajunnut ajoissa. Ihan tosissaan ottaa se kakara päähän!
Lapsi ottaa päähän
äitipuoli
6996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
>En kerta kaikkiaan siedä mieheni lasta. Vihaan
>ja inhoan häntä. Vituttaa joka kerta kun
>tapaamisviikonloppu lähenee. Miten ihmeessä
>tällaiseen jamaan olen itseni laittanut?? Tyhmä
>olen kun en tajunnut ajoissa. Ihan tosissaan
>ottaa se kakara päähän!
Helppo homma. Napsaise pääsi irti aina kun joudut sen kakaran lähettyville ja homma ratkeaa. Eipä ota sen jälkeen enää päähän.
(v!%#n id!#*]%i...)
Kyllä lapsikin voi olla "hirviö" ja tehdä todella kamalia asioita tuhotakseen vanhempansa ja uuden kumppanin välit. Valehdella, lavastaa asioita ym...
Ja aina ei siinä lapsen ymmärtäminen ja järkevät keskustelut auta... Oman itsensä takia voi olla parasta unohtaa kumppani lapsineen... Sama juttuhan voi olla anopin tai muun sukulaisen kanssa. Kamalasti käyttäytyvistä lapsista vaan harvemmin puhutaan.
Täällä on muutaman rivin purkauksen perusteella mahdotonta antaa tuomiota siitä, että missä vika ja kenen syy. Useinhan sitä kuitenkin löytyy molemmista osapuolista. Olettaen, että alkuperäisen kirjottajan tarkoittama lapsi ei ole enää mikään vauva.
Mikä lapsipuolessa ärsyttää? Mitkä tilanteet aiheuttavat närkästystä? Keskustele isän kanssa. Ei sinun pitäisi olla yksin tämän asian kanssa.Kyllä jokainen lapsi on joskus enemmän ja vähemmän hankala kun sille päälle sattuu. Jos on itsekin väsynyt niin soppa on valmis. Onko itselläsi lapsia? Lapsen kanssakin voi jutella, jos on jo isommasta lapsesta kyse. Mieti mitkä asiat teillä on lapsen kanssa hyvin? Kai niitä hyviäkin juttuja on? Jos tuttavuus lapseen on varsin tuore, kannattaa pitää mielessä että jotkut ihmiset ovat vain hitaasti lämpeävää sorttia. Kaikki eivät ryntää vieraaseen syliin kädet ojossa. Kannattaa antaa aikaa. Vältä näin aluksi lapsen arvostelua hänen kuultensa. Selvitä isän kanssa asioita kahdestaan. Hän tuntee lapsensa pidemmältä aikaväliltä. Olen itse uusioperheen äiti, ja minua on alusta asti auttanut isän kanssa käydyt keskustelut hänen lapsestaan ja vastaavasti keskustelut minun lapsistani. Yhteisen linjan löytyminen kasvatusasioissakin on sujunut sitä kautta helposti. Meillä on 4 lasta yhteensä ja kahden nuorimman välillä on skismaa melkein joka kerta kun olemme koolla. Kemiat eivät taida yksinkertaisesti sopia yksiin. Kyllä se tästä kuitenkin. Älä lannistu.
...ja löydät kaltaisiasi; vertaistuesta on uskomaton apu!
Itsekin äitipuolena olen samankaltaisten ongelmien kanssa paininut, mutta keskustelupalstalle tilittäminen, muiden kokemusten lukeminen ja vastaavassa tilanteessa olevien tuki on ollut varsinainen henkireikä näissä äitipuolen kasvukivuissani.
Tässä siis linkki Suomen Uusperheellisten liiton keskustelusivuille:
http://www.stresscode.fi/forums/supli/
Jo on maailma mallillaan kun perheitä tarvii rakennella.Ennen vain elettiin eikä mietitty ongelmia niin siten ne sitten ratkeskin (ja mikä ei ratkennu niin ajan kanssa asiat kuitenkin selvis)Kun eroatte niin pysykää yksin niin on paljon helpompi kaikille.Vanha sananparsi sanoo:Kun lähet sutta karkuun niin karhu tuloo vastaan!
Joten onko se elämä nyt eron jälkeen niin helppoa!?
Hyvät neuvot on kalliit juu, omasi vaan ei taida kriteeriä täyttää! Todella rakentavaa...not.
Tänä päivänä noin puolet avioliitoista päättyy eroon; sitäkö mieltä olet, että näiden kaikkien eronneiden todella pitäisi pysytellä sinkkuna koko loppuelämänsä??
Itse olen eronnut, mutta omia lapsia minulla ei ole; uuden mieheni (myöskin eronnut) myötä olen päässyt kahden kouluikäisen lapsen viikonloppumammaksi. Uusperheen rakentaminen ei ole yhtä helppoa kuin ydinperheen, mutta omalle uomalle asetuttuaan elomme on kaikin puolin onnellista-- onnellisempaa kun jos olisimme sinkkuja ja uskallanpa väittää, että näin on jopa lasten puolesta!