Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimittaja osoitti taas suomalaista tyyli- ja kielitajun sekä hyvien käytöstapojen puutetta sinuttelemalla haastattelussaan Yhdysvaltain Suomen-suurlähettilästä.
Toki englanniksi haastattelun tehdessään ja suurlähettilästä puhutellessaan toimittaja kaiketi lienee käyttänyt "neutraalia" pronominia "you" ("You"), mutta kääntäessään lopulliseen tekstiin kysymyksensä suomeksi, hän on ottanut käyttöön asiayhteyteen sopimattoman sinä-muodon.
Riippumatta siitä, sinuttelevatko toimittaja ja suurlähettiläs toisiaan kenties yksityisesti, Suomen suurimman päivälehden (viikkoliitteen) julkaistussa haastattelutekstissä minkä tahansa maan suurlähettilästä tulee aina teititellä.
Haastattelu julkaistiin tänään ilmestyneessä lehdessä.
Toki englanniksi haastattelun tehdessään ja suurlähettilästä puhutellessaan toimittaja kaiketi lienee käyttänyt "neutraalia" pronominia "you" ("You"), mutta kääntäessään lopulliseen tekstiin kysymyksensä suomeksi, hän on ottanut käyttöön asiayhteyteen sopimattoman sinä-muodon.
Riippumatta siitä, sinuttelevatko toimittaja ja suurlähettiläs toisiaan kenties yksityisesti, Suomen suurimman päivälehden (viikkoliitteen) julkaistussa haastattelutekstissä minkä tahansa maan suurlähettilästä tulee aina teititellä.
Haastattelu julkaistiin tänään ilmestyneessä lehdessä.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Olisikin barbaarista neititellä arvon ambassadööri Barbara McConnell Barrettia. Hänen puolisonsa Craig Barrett on sentään maailman suurimman puolijohdeyhtiön Intel Corporationin hallituksen puheenjohtaja!
Puolijohteet ovat minun mielijohteitani!
”Muita mie kaikkia sinuttelen, mutta sinua minä sanon teiksi!”
Ihanaa että huomasit asian ja artikuloit sen tälle palstalle. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Milloin Suomen kansa kehittyy?! (retorinen kysymys) *huokaus*
Olen joskus ollut kuulevinani, että suurlähettilästä puhuteltaessa sanotaan "Your Excellency, mister ambassador". Kääntyykö se sitten Nyt'in toimittajan suussa muotoon "Sinun ylhäisyytesi, herra suurlähettiläs"? Kuulostaa tosi suomalaiselta, vai?
"Kuulostaa tosi suomalaiselta" on tosi hyvin sanottu. Eli vain suomalainen voi vääntää kaiken, myös protokolla-asiat, näin saa****n pieleen. Kun etiketti- protokolla- ja kunnioitustaju puuttuvat, kaikki "kuulostaa tosi suomalaiselta". Ja samalla tietysti - etten sanoisi - hieman jälkijättöiseltä mitä sivistykseen tulee, siis.
Kun kerran alkukielellä jenkit eivät teitittele.
Kohteliaisuutta suurlähettiläälle suomeksi, jota ei ymmärrä. Ei mene perille.
Puhuttelupronomini on toki ”you” teitittelystä tai sinuttelusta riippumatta, mutta puhuttelutapa ilmeneekin siitä, käytetäänkö puhuteltavasta titteliä sukunimeä vai etunimeä.
Itse asiassa you on alun perin teitittelypronomini. Arkaaisen sinä-pronominin (thou) käyttö on arkikielessä nykyisin erittäin vähäistä. Keskimääräinen anglosaksi käyttänee sitä lähinnä vain rukouksissaan, jumalaansa puhutellessaan.
Suomalainen ei tietenkään koskaan puhuttele ketään nimeltä – ei etu- eikä sukunimeltä. Turhaa hienostelua, joka ei karskille Pohjolan ihmiselle sovi!
Mutta turhaahan näitä asioita on (sinullekin) jauhaa, kun ne kerran eivät mene perille.
Mehevää ja nformatiivistä tekstiä!!!! Minkä opettajan Suomen kansa on sinussa menettänytkään! Pidän tyylistäsi.
Entisaikaan osoitettiin kunnioitusta teitittelemällä arvohenkilöitä ja vieraita. Piikoja ja palvelusväkeä sinuteltiin. Kaupassa myyjät teittelivät rouvia, mutta nämä sinuttelivat myyjiä.
Sitten tuli tämä teeskentelevän tasa-arvon kausi, jolloin kaikki sinuttelivat kaikkia, joten kenenkään ei tarvinnut olla entiseen tapaan kohtelias yleisöpalvelijoille tai arvoasteikossa alempana oleville. Nämä kyllä ymmärsivät nopeasti, että tasa-arvossa on kysymys aivan muusta kuin puhuttelusanasta.
Olen tullut siihen ikään, että minua teititellään virastoissa ja myymälöissä. Niin vahvasti on sinuttelu tarttunut minuun, että en osaa vastata teitittelemällä, vaan sinuttelen vieraita naisia. Heidän on nyt vaan kestettävä tämä tuttavallisuus, jota aikonaan jouduimme opettelemaan.
1950-luku: Viisitoistavuotiaana (1959) satuin matkustamaan linja-autolla pikkukaupungista toiseen. Rahastajana oli ehkä 16-vuotias poika, joka kompasteli sanoihinsa, kun hänen piti kysyä, mihin asti menen. Sinuttelu olisi ollut luontevaa ikätovereiden kesken mutta pojalle oli opetettu, että asiakkaita teititellään. Hän siis teititteli. Vastasin: "Mun nimeni on Hakro, mua saa sinutella!" Naurettiin yhdessä.
1960-luku: Huomattavan suuren suomalaisen teollisuuslaitoksen johtaja meni Ruotsiin tapaamaan vastaavankokoisen yrityksen toimitusjohtajaa. Tehtaan porttivahdille hän ilmoitti sovitusta tapaamisesta. Porttivahti pyöräytti sisäpuhelimesta toimitusjohtajan numeron ja sanoi: "Hör du, här e en kille som vill träffa dej...". Suomalaisjohtaja oli kauhuissaan tällaisesta kielenkäytöstä - joka muutamia vuosia myöhemmin oli aivan yleistä Suomessakin.
Joku on varmaankin tutkinut, miten muutos eteni...
2000-luku: Edes ammattitoimittajat eivät tajua, milloin pitäisi teititellä, ja jos tajuavatkin, eivät teitittele vaan käyttävät monikon 2. persoonaa: "Oletteko olleet...?"
Ruotsissa kuulemma pitävät nykyisin teitittelyä suorastaan loukkaavana. Ainoastaan kuninkaallisen perheen jäseniä voidaan teititellä, muttei sekään ole ihan pakollista.
Eteläeurooppalaisista kielistäkin teitittely on häviämässä. Kai se vastaavaa kielen köyhtymistä kuin englannissa, josta taas hävisi sinuttelu.
>Piikoja ja palvelusväkeä sinuteltiin.
Laajassa käytössä on ollut myös kolmannessa persoonassa puhuttelu: ”Iita menee nyt ja lypsää lehmät!”
* * *
Oma isäni (1914–2000) kertoi teititelleensä lapsuudessaan omaa isäänsä (ja ilmeisesti myös äitipuoltaan – oma äiti oli menehtynyt pian isäni syntymän jälkeen). Vanhempien teitittely oli sen ajan tapa.
Itse en ehtinyt nähdä ketään isovanhemmistani elossa enkä osaa sanoa, olisiko minun edellytetty teitittelevän heitä.
Kävin keskikouluni ja lukioni 1960-luvulla. Teitittelimme koko kouluajan kaikkia opettajiamme yhtä boheeminpuoleista taideaineiden opettajaa lukuunottamatta. Kun tulimme ylioppilaiksi, tekivät eräät muutkin opettajat kanssamme sinunkaupat – mutta todellakin vasta silloin!
Tulkintasi mukaan siis kaikki jenkit teitittelevät toisiaan, kun käyttävät you-sanaa.
...juuri niin he tekevät. Sinuttelusta on jossakin vaiheessa luovuttu ja nykyisin on käytössä enää teitittelymuoto.
Suhde puhuteltavaan käy ilmi siitä, millä NIMELLÄ häntä puhutellaan. ”Mr. Brown” vastaa meidän teitittelyämme, kun taas ”John” on sinuttelua vastaava puhuttelu.
Me suomalaiset kartamme visusti puhuteltavan nimen mainitsemista häntä puhutellessamme, joten emme ”sinuttelun” ja ”teitittelyn” eroa englannin kielessä edes huomaa. Muissa kulttuureissa puhuteltavan nimen mainitsematta jättäminen koettaisiin tökerönä moukkamaisuutena, ellei peräti loukkauksena.
Nimimerkki "Heh ...":
Jenkeillä ja briteillä on omat puhuttelutapansa sen takia, että he käyttävät aina samaa sanaa, joka takoittaa "te", olipa kyse yhdestä tai useammasta henkilöstä, sinuttelusta tai teitittelystä.
Kun sinuttelua ja teitittelyä varten ei ole eri sanoja, se ilmaistaan muilla tavoilla. Esimerkiksi "You Heh ..." on sinuttelua mutta "You Sir" on teitittelyä.
Kaikki jenkit siis eivät teitittele mutta eivät myöskään sinuttele toisiaan.
Olin 40 vuotta sitten Saksassa 4-viikkoisella kielikurssilla. Olimme majoitettuina perheissä.
Kurssilla mieliimme teroitettiin aivan alkajaisiksi, että meidän on opittava mainitsemaan puhuteltavan NIMI häntä puhutellessamme. Aamulla vuokraemännännälle lausuttu ”Guten Morgen!” on epäkohteliaan töykeä aamunavaus, ellei siihen liitetä perään vuokraemännän nimeä ja rouva-titteliä. Etiketin mukaan kuuluu siis sanoa ”Guten Morgen, Frau Müller!”
Saksassa puhutteluPRONOMINIKIN (du/Sie) ja verbin sijamuoto riippuvat siitä, ollaanko sinuttelu- vai teitittelysuhteissa. Englannin kielessä ero ilmenee pelkästään siitä, millä NIMELLÄ (ja mahd. tittelillä) puhuteltavaa puhutellaan.
Asia on niin kuin sanot, mutta arvaa, ymmärtävätkö suomalaiset kovakallot siitä mitään. Sorry vain. Terveisin nimimerkki "Saksassa ja USAssa pitkään asunut seniori"
Paitsi että saksan kielessähän oikeastaan "heititellään", sillä meikäläistä "teitittelyä" vastaava sana "Sie" on monikon _kolmas_ persoona eli "he". Monikon toinen persoonahan on saksassa "ihr", eli "te".
Ennen palvelusväki yleensä teititteli isäntäväkeään. Tästä esimerkkinä olkoon isännälleen kimmastuneen karjapiian tuiskaus: "Haistakaa te Alarikki pitkä p**ka!"
Kyllä Jumalaa sentään pitäisi teititellä, eikä sinutella (thou). Kyseessä on sentään painoarvoltaan huomattavampi persoona kuin joku sattumasuurlähettiläs.
Esimerkiksi vertaiselle tarjottiin viinaryyppy ojentamalla kossupullo ja sanomalla "ota tosta perkele".
Ylemmille ja esimiehille tarjottaessa hieraistiin pullonsuuta ensin paidan- tai puseronhihaan, ja ojennettiin pullo sanoen "ottaa saatana tosta pitkät".
Kyllä silloin etiketti hallittiin!
Tarkoitit ilmeisesti "anglosakseja".
Ja suuri kysymys taas jälleen: Miten taivaan nimessä on mahdollista, että suomalaiset selviävät PISA-projekteissa niin korkealle, vaikka eivät erota geetä, quuta, ceetä tai koota toisistaan - eivät puhuessaan eivätkä kirjoittaessaan. Ng- ja gn-yhdistelmätkin ovat usein väärin. Toisaalta on aivan luonnollista, että suomalaiset ovat niin kehittymättömiä näissä asioissa; syy on tietysti se, ettei heille enää opeteta äidinkielensä yksityiskohtia eikä rakenteita. No niin, tätä tässä vain tuskailen aiheesta sivussa.
Hyvää syksyä teille, kielen pien- ja suurlähettiläät!
Voisin vaikka nostaa metelin siitä, että käytät lainausmerkin "korvikkeita", vaikka käytettävissäsi olisivat suomalaisen typografisen perinteen mukaiset ”lainausmerkitkin”.
Voisin ihmetellä sitä, että aloitat kaksoispisteen jälkeisen lauseen isolla alkukirjaimella, vaikka kaksoispisteen vaikutus ei ulotu jäljessään olevaa virkettä pidemmälle.
Voisin älähtää siitä, että et osaa päättää ilmiselvää kysymyslausetta kysymysmerkkiin.
Voisin kummastella, miksi korvaat ajatusviivan (–) tökerösti yhdysmerkillä (-), vaikka lapsikin havaitsee oitis viivojen pituuseron.
Olisihan tuossa muutakin – mutta mitä enemmän virheitäsi repostelisin, sitä enemmän seuraavat pilkunhalkojat löytäisivät uutta parsittavaa minun saarnastani!
Annetaanpa siis asian olla ja unohdetaan kaikki.
Olen teipannut työnäppikseeni ”taulukon” siitä, miten ”Alt-komennoilla” saan nämä ”oikeat” lainausmerkit näkyviin (Alt0148), ja myös tarkkeet Š (Alt0138), š (Alt0154), Ž (Alt0142) ja ž (Alt0158) paikoilleen (taas kotikoneelleni en ole sitäkään viitsinyt/jaksanut/muistanut tehdä). Mutta miten saan tuon pitemmän ajatusviivan yhdysmerkin (-) sijaan???
Ajatusviiva (–) syntyy Alt0150 ja pitkä ajatusviiva (—) Alt0151.
Kiitos neuvoista, Yucca-alike. Näyttääkö tekstini nyt paremmalta?
YRITYS II:
Tarkoitit ilmeisesti "anglosakseja".
Ja suuri kysymys taas jälleen: miten taivaan nimessä on mahdollista, että suomalaiset selviävät PISA-projekteissa niin korkealle, vaikka eivät erota geetä, quuta, ceetä tai koota toisistaan – eivät puhuessaan eivätkä kirjoittaessaan? Ng- ja gn-yhdistelmätkin ovat usein väärin. Toisaalta on aivan luonnollista, että suomalaiset ovat niin kehittymättömiä näissä asioissa; syy on tietysti se, ettei heille enää opeteta äidinkielensä yksityiskohtia eikä rakenteita. No niin, tätä tässä vain tuskailen aiheesta sivussa.
lainausmerkit: ei siis "" vaan... enpäs saakaan läppärillä Alt0148 kun ei ole numeronäppäimiä...
Thouton: on mieltälämmittävää nähdä, että joku ottaa asialliset neuvot tosissaan. Nostan hattua!
Tosin minulle on opetettu kaksoispisteen ja ison alkukirjaimen suhde toisella tavalla: Jos kaksoispisteen jälkeen tulee täydellinen lause, se aloitetaan isolla alkukirjaimella, muuten pienellä. Käytäntö on tietysti voinut sittemmin muuttua.
Viestisi sisällöstä olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.
>> Thouton: On mieltälämmittävää nähdä... >>
Saman tien itse mokasin.
Vietinne johdosta ilmoitan, että tarkoitukseni oli kokeilla, tarttuuko joku vitun kusipäinen nipottaja tahalliseen kirjoitusvirheesen, mikä on hyvin yleistä tahattomien virheiden tapauksissa. Tarkoitukseni oli irwailla aikaisempia mokia.
Kunnioittavasti Teidän
Irwin Leukanen
Parahin Te siellä
Mitä nyt kokeilette, kun kirjoitatte 'vietinne johdosta'?
Mikä on 'vieti'? Tarkoitatteko viettiä vai viestiä vai mitä tarkoitatte?
Ystävällisesti Teidän
Tarttuja
Viis teistä, viesteistänne ja vieteistänne!
Viestini teistä tänne: Viekiin vie tiekin, Viekin tie. Tievietin tunsin päässäni ja tien päässä Viekissä aikaani vietin. Viettini sai aikaan tämän turhan viestini.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vieki
Tiehallinnon kieltä:
”TIE 73 VIEKI (NURMEKSEEN)”
Eikö kielikorva sanoisi pikemminkin:
”TIE 73 VIEKIN NURMEKSEEN (EIKÄ MUUALLE)”
http://www.tiehallinto.fi/alk/kelikamerat/kamera-VL.html
saa toimimaan läppärillä, kun siinä ei ole erillistä numeronäppäimistöä?. Minulla herjaa äänellä eikä kirjaudu mitään, kun yritän näppäillä Alt sitä näppäintä, jolle numero on siirretty "lisätoiminnoksi".
Ostin sitten uuden läppärin, jossa on 17 tuuman widescreen-näyttö ja täysimittainen näppis numeronäppisosioineen. Matkakoneeksi kookas ja kolho, mutta käyttöergonomia korvaa mielestäni täysin mitoin raahattavuuspuutteet.
Kukin arvioinee painotukset omista lähtökohdistaan.
Läppäreihin voi käsittääkseni ostaa erillisiä (USB-porttiin liitettäviä?) numeronäppiksiäkin.